Anaheim Ducks 2016–2017

  • 134 851
  • 485

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jännä juttuhan oli että Kariyahan ei siis ollut Selänteen seremoniassa ja siitä jo aiemmin lähti tämä ihmettely. Eli että on niin katkera kiekkoa kohtaan että ei edes tuohon Selänteen tilaisuuteen vaivautunut paikalle.
Niin eikös Kariya ollut paikalla tyyliin Teemun viimeisessä pelissä mutta ei paidan jäädytyksessä? Muistan nähneeni Paulin katsomossa jossain matsissa mutta tarkkojen muistikuvien kanssa on aina vähän niin ja näin kun matsit tulevat länsirannikolta niin kenkkuun aikaan.
 

Largo

Jäsen
Kausi on ohi. Konferenssifinaalit olivat ehkä aika lailla maksimisuoritus tolla rosterilla. Tavallaan aika kokematon puolustus, vaikka siellä yhdellä jos toisella on aika paljonkin playoff-otteluita vyöllä. Siihen päälle kapea hyökkäys, niin ei vain riitä. Pelaaja-arvostelut:

MAALIVAHDIT:
John Gibson
Hyvä kausi. Edelleen otteisiin lisää tasaisuutta, niin voidaan puhua liigan kärkimaalivahdeista. Harmittava loukkaantuminen tähän loppuun ja tiedä sitten olisiko pystynyt panoksellaan viemään Ducksin jopa finaaleihin.
Arvosana: 9

Jonathan Bernier
Hyvä back-up. Gibsonin ollessa sivussa napsi voittoja, jolla saatiin viides perättäinen divisioonamestaruus. Viimeisessä ottelussa pari maalia meni vähän helpolla, mutta kova paikka aloittaa uran ensimmäinen NHL:n playoff-ottelu.
Arvosana: 8

PUOLUSTAJAT:
Cam Fowler 80 11+28=39 +7
Joukkueen ykköspuolustaja. Fowler pelasi hyvän kauden ja samalla pois fanien hampaista. Ensi kaudella sitten 50 pinnaa rikki? Oli mielestäni joukkueen tasaisin puolustaja.
Arvosana: 9

Sami Vatanen 71 3+21=24 +3
Tehojen puolesta vaisu kausi. Olisi ehkä tarvinnut puolustavan pakkiparin, jossa hänellä olisi ollut selkeä kiekollisen liiderin rooli. Fowlerin kanssa jäi sitten vähän pienempään kiekolliseen rooliin, vaikka se on myös itsestä kiinni. Loistava alivoimapelaaja, mutta kyllä tehoja pitäisi silti olla enemmän. Tasakentällisin 10 pistettä on liian vähän, eikä ylivoimallakaan viime kauden lukuihin päästy.
Arvosana: 8

Hampus Lindholm 66 6+14=20 +13
Lindholm ei suuria kehitysaskelia tällä kaudella ottanut, mutta pelasi silti hyvän kauden. Parantamisen varaa on vielä reilusti, mutta uskon ensi kaudella ottavan isompaa roolia puolustuksessa. Hampusilla on taipumus pieniin slumppeihin ja tällä kaudella se nähtiin heti kauden alussa. Paransi kuitenkin koko ajan ja piti tasonsa. Pleijareissa olisin halunnut nähdä häneltä enemmän.
Arvosana: 8

Josh Manson 82 5+12=17 +14
Alakerran isäntä. Fyysinen pelaaminen on hienoa seurattavaa ja kiekollinen peli mennyt eteenpäin. Hasardit jäivät tällä kaudella huomattavasti vähemmälle.
Arvosana: 9

Kevin Bieksa 81 3+11=14 0
Jakaa mielipiteitä. Ei se hänen vika ole, että hänellä on aivan hirveä sopimus. NTC ja liikaa miljoonia. Puolet sopparista pois, niin olisi sen arvoinen. Tuotiin pleijareissa tuomaan fyysisyyttä ja sitä toikin. Valitettavasti myös tyhmiä jäähyjä ja todella kankeaa pelaamista.
Arvosana: 7

Shea Theodore 34 2+7=9 -6
Ei vieläkään. Ennen kauden alkua hänen piti olla NHL-valmis. Ei kuitenkaan vielä ollut. On all-round puolustaja, mutta kun mikään oninaisuus ei erikseen loista, niin vaikeaa on pelipaikka napata.
Arvosana: 7

Korbinian Holzer 32 2+5=7 0
Holzer on ihan kiva rotaatiopuolustaja. Ei oikein mahdu Anaheimissa TOP-6 joukkoon, eikä varmaan ensi kaudellakaan.
Arvosana: 7

Brandon Montour 27 2+4=6 +11
Ensimmäinen kausi ja pääsi haistelemaan 27 ottelua + pleijarit päälle. Hieman raakile vielä tällä kaudella, mutta ensi kaudella jo vakituisesti mukana. Tarjolla kiekollista ruutua varmaan Lindholmin parina. Itse ainakin pidin tästä parista ja vähän treeniä ja lisää kemiaa, niin siitä voi tulla todella kova parivaljakko.
Arvosana: 8

Clayton Stoner 14 1+2=3 0
Loukkaantumiset pilasivat kauden ja menetti rosteripaikkansa nuorille, Theodorelle ja Montourille. Ei kyllä käyttöä.
Ei arvosanaa.

HYÖKKÄÄJÄT:

Ryan Getzlaf 74 15+58=73 +7
Kapteeni pelasi hyvän kauden, vaikka sinne mahtui vieläkin liian monta rystysokkoa. Runkosarjaan jäi parantamisen varaa, mutta silti melkein piste per peli ja pleijareissa sitten nähtiin parasta Getzlafia ehkä koskaan.
Mielialapelaaja, jonka mieliala yleensä vaikuttaa kaikkiin muihinkin. Nyt ei saanut sitä taisteluilmettä riittävästi muille pelaajille, vaikka pelasi todella esimerkillisesti.
Arvosana: 9

Ryan Kesler 82 22+36=58 +8
Alkukaudella aivan maagista pelaamista. On ehdolla Selke Trophyyn ja voi löytyä Keslerin kaapista kauden päätteeksi. Hiipui hieman loppukaudella, mutta kaiken kaikkiaan hyvä kausi. Pleijareissa sai reilusti huomiota pelityylistään.
Arvosana: 9

Corey Perry 82 19+34=53 +2
Niin, mitähän tästäkin sanoisi. Kai yli 50 pinnaa pitääkin tehdä Getzlafin ja kumppaneiden vierellä, mutta ei tämä silti hyvä kausi ollut. Pleijareissa 3 jatkoaikamaalia, mikä nyt tietysti nostaa vähän arvosanaa, mutta kyllä tästä jäi paska maku suuhun. Välillä oli yritystä, mutta ei vaan onnistumisia. Ensi kaudella sitten saisi palata tasolleen, tai sitten voi painella johonkin muualle.
Arvosana: 6

Rickard Rakell 71 33+18=51 +10
Nappikausi. Yli 30 häkkiä ja hyvää pelaamista. Kovuutta kun jostain saisi lisää, niin 40 maalia ei ole utopiaa. Ei välttämättä muutenkaan, jos saa pelata Getzlafin rinnalla vakituisesti.
Arvosana: 10

Patrick Eaves 79 32+19=51 -2
Dallasista siirtotakarajalla tullut Eaves pelasi hyvin myös Ducksissa. Loukkaantuminen pleijareissa oli ikävä takaisku Ducksille ja olisi ollut luonnollisesti iso apu joukkueelle. Toivottavasti jatkaisi inhimisellä lapulla, mutta eiköhän joku GM heitä jonkun mottipäisen summan Eavesille.
Arvosana: 9

Jakob Silfverberg 79 23+26=49 +10
Hieno kausi Jakobillakin. Loistava kahden suunnan laituri. Pleijareissa äityi vielä maalailemaan 9 maalin verran. Toivottavasti ei Vegas miestä vie, vaan GM keksii keinon suojata tärkeimmät pelaajat.
Arvosana: 9

Andrew Cogliano 82 16+19=35 +11
Teki kuitenkin 35 pistettä, joten ei se kausi huono ollut. Tehoton Andrew on, mutta hintansa väärti.
Arvosana: 8

Antoine Vermette 72 9+19=28 -7
Tärkeä aloitusmies. Tehoja olisi toki voinut olla enemmänkin, mutta hintansa arvoinen pelaaja.
Arvosana: 8

Nick Ritchie 77 14+14=28 +4
Odotukset oli korkeammalla. Ei löytänyt säveltä Getzlafin vierellä ja pelasi sen vuoksi paljon kolmosessa Vermetten rinnalla. Ensi kaudella pitää alkaa tapahtumaan. Taklaa paljon ja miehellä on kova rannelaukaus, mutta verkkainen luistelu estää häntä pääsemästä huippupaikoille useammin. Kesällä luistelu kuntoon ja ensi kaudella 50 pinnaa?
Arvosana: 7

Ondrej Kase 53 5+10=15 -1
Paikoitellen todella pirteä lisä Ducksin hyökkäykseen. Nopea ja sähäkkä pelaaja, jolta itse odotan ensi kaudella läpimurtoa.
Arvosana: 8

Logan Shaw 55 3+7=10 +3
Jotenkin ei sytytä. Ihan kiva, mut ei vaan sytytä. Monta peliä meni täysin ohi että mies edes oli pelaavassa kokoonpanossa. Kyllä sieltä nelosestakin esille pitää tulla. Taklauksien tai jollain muulla tavalla.
Arvosana: 6

Chris Wagner 43 6+1=7 +2
Vähän alkaa olemaan nähty kaveri, mutta vetää kyllä ihan kelvollisesti alemmissa kentissä.
Arvosana: 7

Ryan Garbutt 27 2+1=3 -3
Siihen on syy miksi mies pelasi AHL:ssä. Ei vaan ole annettavaa ylhäällä.
Arvosana: 5

Jared Boll 51 0+3=3 -3
Täysin turha signaus.
Arvosana: 5

Nate Thompson 30 1+1=2 +4
Thompsonin kausi meni loukkaantumisten takia reisille. Kuntoon päästyään oli ihan ok.
Arvosana: 7

Nick Sorensen 5 0+1=1 -1
Aika pieni otanta. Oli kauden alussa suhteellisen pirteä, mutta ei kuitenkaan valmis näihin karkeloihin.
Ei arvosanaa.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kiitos arvosanoista, @Largo. Minun arvosanani vähine perusteluineen ovat seuraavat (siis 4-10 asteikkoa käyttäen, kymppi paras):

MAALIVAHDIT:
John Gibson
Arvosana: 7.5. Liigan keskikastia korkeintaan.

Jonathan Bernier
Arvosana: 8. Ei saanut tarpeeksi näyttömahdollisuuksia, mutta oli usein hyvä paikan saadessaan, varsinkin Gibsonin loukkaannuttua kauden loppupuolella.

PUOLUSTAJAT:
Cam Fowler
Arvosana: 7.5. Aloitti pisteiden valossa aika hienosti, mutta sitten se pisteily tyrehtyi ja loppukaudesta sai tuskailla taas sen laukauksen surkeuden kanssa. Ei koskaan kiekkoa saisi antaa Fowlerille laukaisupaikkaan.

Sami Vatanen
Arvosana: 6.5. Sami on mielestäni hyökkäävä puolustaja, ja tällä kaudella vauhti puuttui. Vääntö puolustuspäässä ei vaan riitä, kun se koko. Ja laukauskaan ei enää tunnu osuvan maalia kohti tai mene sinne saakka.

Hampus Lindholm
Arvosana: 7. Alkukauden lakkoilut jäivät kaivelemaan, eikä mitään loistoa koko kauden aikana oikeastaan.

Josh Manson
Arvosana: 8. Väläytteli, mutta rupesi pelaamaan ehkä vähän turhan fyysisesti.

Kevin Bieksa
Arvosana: 8. Ihan hyvä peruspuolustaja mielestäni.

Shea Theodore
Arvosana: 7.5. Läpimurtoa ei tullut. Ajoittain loistava, mutta sitten taas alkeellisia virheitä.

Korbinian Holzer
Arvosana: 7.5. Peruspakki, olisi kiinnostava tietää, mihin pystyy, jos saisi pelata koko kauden.

Brandon Montour
Arvosana: 8. Odotukset olivat kyllä paljon korkeammalla. Ylösnousuista syntyy liian harvoin mitään, ja maalia kaveri ei saa tehtyä millään. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan kehitys lähtee kulkemaan.

HYÖKKÄÄJÄT:

Ryan Getzlaf
Arvosana: 8.5. Enemmänkin olisi voinut tehoilla runkosarjassa ja viimeisessä pleijarisarjassa Nashvilleä vastaan, mutta oli tämä nyt kokonaisuudessaan parempaa yritystä. Vielä vähän vauhtia lisää ja sokkorystyt pois, niin ihan jees.

Ryan Kesler
Arvosana: 8. Hävisi kuvasta pleijareista tehojen puolesta. Vähän kaipaisin lisää tehoja runkosarjassakin. Puolustavana sentterinä eliittiä.

Corey Perry
Arvosana: 6.5. Väläytteli pleijareissa, mutta kyllä totuus on, että Perry on Teemun kahden viimeisen kauden kaltainen kiekonmenetyskone, joten en kaipaisi jatkoon. Kai se siellä kuitenkin on ensi kaudellakin. Inhottava pelaaja monella tapaa.

Rickard Rakell
Arvosana: 8.5. Maaleja tuli runkkarissa, syöttöjä vähempi. Silfverberg edelleen kirjoissani edellä häntä.

Patrick Eaves
Arvosana: 9.5. Kympistä jää puuttumaan vain tuo loukkaantumisherkkyys. Oli kiva tutustua, onnea jatkoon!

Jakob Silfverberg
Arvosana: 9. Hävisi hänkin Nashvilleä vastaan vähän kuvasta, mutta muuten kehityskäyrä osoittaa ylöspäin. Toivottavasti ei menetetä missään expansion draftissa tai muutenkaan.

Andrew Cogliano
Arvosana: 6.5. Pörrää ja pörrää, mutta mitään valmista ei tule. Jalkoja on, vaan ei päätä eikä käsiä.

Antoine Vermette
Arvosana: 6.5. Enpä tiedä, en näe oikein mitään muita avuja kuin nuo aloitusvoitot, ja joskus niitäkään ei tule tärkeissä paikoissa.

Nick Ritchie
Arvosana: 7. Väläytti pleijareissa, muuten kutosen luokkaa.

Ondrej Kase
Arvosana: 7. Turhauttava pikkukaveri, tuleekohan tästäkään mitään valmista?

Logan Shaw
Arvosana: 5. Joo, ihan näkymätön expansion draft syötti.

Chris Wagner
Arvosana: 6.5. Väläytti pari kertaa, mutta läpimurto olisi pitänyt jo tehdä. Ei jatkoon.

Jared Boll
Arvosana: 6.5. En pidä yleensä enforcereista, mutta pleijareissa kaveri pelasi kykyihinsä nähden ihan suhtkoht fiksusti.

Nate Thompson
Arvosana: 6. En oikein nähnyt mitään hänen pelissään, mutta kieltämättä otos jäi pieneksi.

Nicolas Kerdiles
Arvosana: 5. Ei saanut paljon mahdollisuuksia, mutta ei myöskään näkynyt kentällä kun sinne pääsi.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
On se kova joukkue tuo Ducks, kun yltää konferenssifinaaliin, vaikka @Amerikanihme en mukaan vain neljä pelaajaa pelasi yli kasin arvosanalla. Mitenhän ylivoimainen joukkue Ducks olisi ollut jos muutkin olisivat yltäneet samaan. Toisin sanoen tuntuvat aika kriittisille nuo arvosanat, vaikka en Ducksin pelejä paljon nähnytkään.
 

Largo

Jäsen
Niin, minä ainakin suhteutin paljon myös sopimukseen ja sen arvoon. Vermetten alta kahden miljoonan vuosiansioilla mies esiintyi vähintään kelvollisesti. Pelkästään aloituksista voi mun mielestä maksaa tuon verran ja kaikki päälle on plussaa. Rakell vetää seuraavat viisi kautta 3,8 miljoonan ansioilla ja paukutti yli 30 maalia ja ehtii tuosta vielä parantamaan. Eli vähän sitä hinta-laatusuhdetta omissa arvosanoissa mukana. Siksi Perryn kauden lasken täysin epäonnistuneeksi, vaikka yli 50 pinnaa tekikin. Vatasen kohdalla myöskin sopparin hinta + peliesitykset määrittävät arvosanan tässä kohtaa. Näistä ehkä pl. tulokassopparit ja tyyliin Fowler jne. Ei kai Silfverbergin arvosana noin kova olisikaan, jos Perryn liksaa nauttisi. Tai toisinpäin.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Toby Dammit kirjoitti:
On se kova joukkue tuo Ducks, kun yltää konferenssifinaaliin, vaikka @Amerikanihme en mukaan vain neljä pelaajaa pelasi yli kasin arvosanalla.
Arvosanat ovat mielestäni kokeneet pahan inflaation viimeisten 40 vuoden aikana. Kysykääpä isovanhemmiltanne oliko todistus aina täynnä kymppejä ja ysejä? Minullakin oli sellaista seiskan linjaa ekalla luokalla ja siitä sitten yläasteen loppupuolelle ja lukioon paisutettiin niitä numeroja yseihin ja kymppeihin. Yhtä tyhmä ihminen minä olen aina ollut ja varmaan oleva, joten arvosanat mielestäni muuttuivat inflaation takia, en minä. Joten yritin käyttää koko skaalaa (lähestulkoon ja olla ankarahko, vaikka varmaan vieläkin lipsahteli liian helposti kaseja ja seiskoja).

Niin, minä ainakin suhteutin paljon myös sopimukseen ja sen arvoon.
Minä taas suhteutin omat arvosteluni verrattuna omiin odotuksiini.
 
Viimeksi muokattu:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Largo ja @Amerikanihme kiitokset päättötodistuksista. Minä olen liian vähän kauden pelejä nähnyt pystyäkseni numeroja arpomaan, mutta kyllä kuitenkin kallistun Largon näkemyksen puoleen suurimmaksi osaksi. Suurin pettymys itselleni on Perry.
Ja sitten vielä: oletin Ankkojen nousevan tukalasta tilanteesta finaaliin, pelin hallinta oli mielestäni enemmän Duckseilla mutta Rinne piti uskomattoman tasonsa. Ja minä myös nostan vielä molemmat kädet Randy Carlylen kunnioitukseen. Tuomitsin Ducksit pelaamaan vain runkosarjan. Kivaa olla jälleen kerran väärässä.

Ja nyt Preds Cuppia nostamaan ja sitten kuppia ottamaan!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Miten tällainen vaikuttaa laajennusdraftiin? Saako LV napata vapaasti suojaamattoman loukkaantuneen pelaajan?

Olettaen että Bieksa suostuu treidiin tai ostetaan ulos, Ducks varmasti suojaa Lindholmin, Mansonin ja Fowlerin/Theodoren ja toivoo voivansa välttää Montourin menetyksen. Toronto, Detroit ja Dallas ovat pakin perässä ja ainakin Maple Leafs on kiinnostunut Vatasesta ja Dallas Theodoresta. Eli mitä nyt?
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Miten tällainen vaikuttaa laajennusdraftiin? Saako LV napata vapaasti suojaamattoman loukkaantuneen pelaajan?

Olettaen että Bieksa suostuu treidiin tai ostetaan ulos, Ducks varmasti suojaa Lindholmin, Mansonin ja Fowlerin/Theodoren ja toivoo voivansa välttää Montourin menetyksen. Toronto, Detroit ja Dallas ovat pakin perässä ja ainakin Maple Leafs on kiinnostunut Vatasesta ja Dallas Theodoresta. Eli mitä nyt?

Theodore ja Montour ovat automaattisesti draftin ulkopuolella, joten heitä ei tarvitse suojata. Loukkaantumisella ei ole merkitystä kuin korkeintaan Vegasin kiinnostukseen.

Bieksa ei varmastikaan treidiin suostu tai NMC:n purkuun, joten ulososto lienee ainoa vaihtoehto. Manson sieltä jäänee vapaaksi, jos Ducks menee kolmen pakin taktiikalla ja suojaa Lindholm, Fowler, Vatanen kolmikon.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Theodore ja Montour ovat automaattisesti draftin ulkopuolella, joten heitä ei tarvitse suojata. Loukkaantumisella ei ole merkitystä kuin korkeintaan Vegasin kiinnostukseen.
Unohdin autuaasti koko entrylevel-säännön, kiitos korjauksesta. Theodoren pitäminen on Ducksille onni ja autuus, sanokaa mun sanoneen.

Bieksa ei varmastikaan treidiin suostu tai NMC:n purkuun, joten ulososto lienee ainoa vaihtoehto. Manson sieltä jäänee vapaaksi, jos Ducks menee kolmen pakin taktiikalla ja suojaa Lindholm, Fowler, Vatanen kolmikon.
Bieksan buyout on kaksi vuotta ja 1,333 per vuosi, eli ei mikään paha rasti. Lähtee isolla varmuudella. Mitä tulee suojauksiin, Mansonista luopuminen olisi valtava synti, kuppa ja kirous. Lindholm on täysin varma suojattava. Sitten tulee kyseeseen Vatasen ja Fowlerin kohtalot. Fowler pelasi loistavahkon kauden, tai ainakin omaa potentiaaliaan vastaavan, joten sikäli suojaaminen tulisi varmasti kyseeseen. Toisaalta trade value nousi samasta syystä jonkin verran. Myös Vatanen on varmasti sellainen pakki, josta voisi saada kelpo korvauksen sekä myös captilaa mahdollista kärkilaituria varten.

Aiheeseen liittyen, mitä mieltä olette, onko Ducksilla mitää palaa saada Eavesia pidettyä?
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Kun Vatasella kuitenkin heikompi kausi alla, ja leikkaus joka vaatii jopa 6kk toipumisen, jos sekään riittää, uskoisitteko semmosta mahdollisuutta, että Vatanen jätettäisiin suojaamatta, ja suojattaisi Lindholm, Fowler ja Manson ja toivottaisi ettei Vegas tartu Vataseen? Bieksa ulostettaisi.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kun Vatasella kuitenkin heikompi kausi alla, ja leikkaus joka vaatii jopa 6kk toipumisen, jos sekään riittää, uskoisitteko semmosta mahdollisuutta, että Vatanen jätettäisiin suojaamatta, ja suojattaisi Lindholm, Fowler ja Manson ja toivottaisi ettei Vegas tartu Vataseen? Bieksa ulostettaisi.

Omaan silmääni on osunut silloin tällöin tekstiä että Murray lähestulkoon rakastaa Bieksaa. Tuo selittäisi älyvapaan sopimuksen ja naulaisi sen ettei Bieksa olisi lähdössä mihinkään. Kauden aikanahan Fowlerin liekehtiessä Jar Jar Binksin vaimo oli kuullut sisäpiiristä että Ducks suojaisi kolmikon Lindholm, Vatanen ja Bieksa. Itse pitäisin kuitenkin nyt vähän outona ellei Vatanen olisi kauppatavaraa.
 

Largo

Jäsen
Vaikka Murray rakastaisi Bieksaa, niin mikäli ei NTC:stä luovu, on Murrayn pakko ostaa mies ulos. Se on vain järkevää. Suojaus on sen jälkeen helppo. Manson jää toki napattavaksi, mutta sitten jää.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vaikka Murray rakastaisi Bieksaa, niin mikäli ei NTC:stä luovu, on Murrayn pakko ostaa mies ulos. Se on vain järkevää. Suojaus on sen jälkeen helppo. Manson jää toki napattavaksi, mutta sitten jää.
NMC:stä. Ei tosiaan järkeä olla ostamatta ulos tai treidata.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vaikka Murray rakastaisi Bieksaa, niin mikäli ei NTC:stä luovu, on Murrayn pakko ostaa mies ulos. Se on vain järkevää. Suojaus on sen jälkeen helppo. Manson jää toki napattavaksi, mutta sitten jää.

Miksi Murray ulostaisi pelaajan jonka on itselleen(lue: joukkueen pakistolle kokemusta) perustellut tärkeäksi ja myynyt ajatuksen omistajillekin? Meille asia näyttäytyy hyvin toisella tavalla, mutta Murraylle tuskin. Toki iloiset yllärit otetaan aina vastaan.
 
Miksi Murray ulostaisi pelaajan jonka on itselleen(lue: joukkueen pakistolle kokemusta) perustellut tärkeäksi ja myynyt ajatuksen omistajillekin? Meille asia näyttäytyy hyvin toisella tavalla, mutta Murraylle tuskin. Toki iloiset yllärit otetaan aina vastaan.

Siksi, että hänen täytyy minimoida tappiot.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Riittäisi, mutta kauppaan tarvitaan aina kaksi (joskus kolmekin) osapuolta. Sopimuksen ulosostoon ei tarvita kuin yksi.

Toronto ilmeisesti pakkia hakee, eli olisiko se JvR nyt kohdillaan? Toki Vatasen kylkeen pitäisi jotain laittaa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Vatasen kauppa-arvo voi olla nyt leikkausta edellä aika alamaissa.
Näin minäkin näkisin ja tuli iso pettymys minulle myös sen suhteen loukkaantumisen myötä, että se kauppa jää syntymättä. Toronto olisi Vataselle erittäin sopiva porukka. Nyt vaan taitaa jäädä kauppa syntymättä. Enkä usko Vegasinkaan nappaavan puoli vuotta pois olevaa pelaajaa. He tähtäävät pudotuspeleihin ja tarvitsevat parhaan kokoonpanon kauden alusta lähtien pisteitä kerryttääkseen.
 

Ralph

Jäsen
En kyllä usko, että Gardinerin, Riellyn ja Zaitsevin omistavalla Maple Leafsilla olisi tarvetta Vataselle. Ehkä enemmän puolustusvoittoinen puolustaja olisi tarpeellisempi.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Sami Vatanen ärsyttää mua. Olen edelleen sitä mieltä, että tällä jätkällä olisi lahjoja ja edellytyksiä vaikka mihin, mutta asenne ja työmoraali ei ole kunnossa. Ärsyttää tuo laiskanpulskea olemus, kun huippu-urheilijan fysiikalla Vatanen voisi mielestäni oikeasti olla varteenotettava kärkiparin puolustaja.

Kai se on vaan tämä nykyaika. Maalaiset ovat niin tottuneet laiskotteluun ja tukien nostamiseen, että näinkin lahjakkaat yksilöt kärsivät siitä.

Olen kyllä Raplhin kanssa samaa mieltä siitä, että Toronto tarvitsisi hieman erilaista puolustajaa, kuin Vatanen.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Sami Vatanen ärsyttää mua. Olen edelleen sitä mieltä, että tällä jätkällä olisi lahjoja ja edellytyksiä vaikka mihin, mutta asenne ja työmoraali ei ole kunnossa. Ärsyttää tuo laiskanpulskea olemus, kun huippu-urheilijan fysiikalla Vatanen voisi mielestäni oikeasti olla varteenotettava kärkiparin puolustaja.

Aamen tälle. Vatanen päätti pienen pakon sanelemana treenata kunnolla kesän 2014 ja sen seurauksena pelasikin huikean hyvän kauden. Jatkoi samaan tyyliin seuraavankin kesän ja kauden. Sitten kiinni isoihin rahoihin ja mielenkiinto loppui. On todella vastenmielistä seurattavaa kun Vadu laittaa itsensä "teen vain tarvittavan" -moodiin. Fanipoikana mainittava että parhaimmillaan sitten ihan huikea pelimies. Tähtihetkenä Ducksin syväsukellus kaudella 2015-2016. Siellä lindholmit ja fowlerit tunaroivat minkä kerkesivät kun hyökkääjiltä ei apuja tullut ja joukkue oli aika kipsissä. Muuan #45 sen sijaan pelasi kuin mikään ei olisi ollut pielessä. Teki jatkuvasti voittavia ratkaisuja eikä ollut pätkääkään riippuvainen kanssapelureista. Tuon Vatasen Ducks odotti varmasti saavansa tälle kaudelle, mutta saikin ihan jotain muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös