Marjamäelle kenkää!

  • 217 225
  • 1 122

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Kaikki kunnia ja hattu päästä Marjamäelle puolivälierävoitosta, mutta onhan tää nyt jäätävää miten täällä takit kääntyilee ja hehkutetaan neroksi yhden voiton perusteella :D Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen Laten iso voitto maajoukkuepäävalmentajana niiden lukuisten heikkojen esitysten jälkeen. Usa oli sen verran heikko, että yhden pelin otannalla en tekisi isompia johtopäätöksiä. Jos Suomi klaaraa välieränkin tai edes taistelee tasapäisesti voitosta, uskottavuus Marjamäen tekemiseen alkaa palautua.

Eiköhän täällä suuri osa kehujista ole lähinnä kieli poskessa tullut kehuskelemaan jos ei ollut itse tullut Latea totaalisesti tyrmättyä. Ihan hauskaa, että näinkin päin voi hiukan piikitellä niitä, jotka ovat nyt tässä viime ajat kilpaa paskoneet Laten päälle.

E: Ne ketkä ovat sitä mieltä, että Late pitäisi kenkiä vaikka tulisi kultaa, voivat ystävällisesti luetella ne valmentajat, jotka ovat peluuttanet Suomen peräsimessä jotain mieletöntä seksikiekkoa näitä isoja maita vastaan. Tai vaihtoehtoisesti jonkun potentiaalisen ehdokkaan, joka näin kykenisi tekemään. Kyllähän Suomen voitot näistä isoista maista ovat ehkä joitain ihan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta perustuneet juurikin tällaiseen seminihilistiseen vastustajan hurmoksen ja vauhdin tappamiseen. Ei noilla topijaakoloilla ja villelajusilla vaan voi pelata mitään kanadaa, jossa karvataan kuudella pelaajalla vastustajan maalin takaa. Nykyisellä pelaajamateriaalilla ei vaan voi lähteä mihinkään yksilötaitokilpailuun juuri ketään vastaan. Toivottavasti tilanne olisi joskus tulevaisuudessa toinen. Ja onko sillä edes mitään väliä, että alkulohkossa on vähän nihkeää nyhjäystä kun tämä oikea peli voitettiin näinkin suvereenilla esityksellä.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei kai tässä voi muuta kuin todeta Tamin ikiaikaisen kliseen "win the right games".

Yksittäisessä pelissä kaikki kääntyi päälaelleen. Yhtäkkiä Suomi oli kurinalainen, yhtäkkiä maalivahtipeli oli häikäisevää, yhtäkkiä aiemmin vuotanut keskialueen puolustuspeli toimi hyvin ja yhtäkkiä löysä oman maalinedustan pelaaminen olikin väkevää.

Marjamäelle on annettava aito tunnustus siitä, että tänään hän hakkasi jenkkien änärivalmentajan ihan 100-0 koutsien välisessä taktisessa taistossa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onko tämä Kölnin yö nyt lähtöisin jonkun Tamin varmasti hyvinkin faktaperäisestä heitosta? Näin ehkä joskus muinoin, mutta tuskin enää nykypäivänä. Minkä ihmeen takia jenkkipojat menisivät ainoan merkityksellisen pelin aattona yöhön, kun eivät peliesityksistä päätellen tehneet niin kertaakaan alkusarjan "höntsäpelien" aikana? Taitaa joillakin ottaa koville kun Marjamäki onnistuu jossain. Nyt niitä valoja päälle taas kerran.
No johan tämä nyt on pyörinyt "faktana" monet vuodet. Siellä ne lähtee perheineen Ranskaan vetään brenkkua lasten edessä ja höntsäileen. Sitä kaivoa kaivaa halukkaitakin on vaan joku 23... Kertoo kaiken ymmärryksestä, moni halukas ei edes päässyt mukaan ja sieltä pääsee kaljotteluilla nopeasti kotiin ja jatkossa ei tarvitse enää edes mukaan lähteä. Lisäksi noi on nykyisin urheilijoita, siellä ei alkoholia kulu entisaikojen malliin, jos kuluu, niin nopeasti näkyy kentällä ja palkassa.

Ne on mennyttä aikaa ne deekut kaljoittelijat. Nykyisin menevät michelin ravintolaan vetävät illallisen ja ottavat pari lasia viiniä korkeintaan. Ei vain ole ihan nykyinen kilpailu tavoittanut taviksia.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Usa oli sen verran heikko, että yhden pelin otannalla en tekisi isompia johtopäätöksiä. Jos Suomi klaaraa välieränkin tai edes taistelee tasapäisesti voitosta, uskottavuus Marjamäen tekemiseen alkaa palautua.
Hienoa, sillon kun Suomi saa USA:n aseettomaksi niin se onkin vain USA:n paskuutta. Mahtavaa selittelyä, ei helvetti sentään. Voisko kerrankin olla niin, että Suomi teki USA:n aseettomaksi ihan oman pelinsä ansiosta? USA:lla ei tänään muuten jäänyt mistään tahdosta tai yrityksestä kiinni, Suomi oli vain helvetin hyvä.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers

No jos ei osannut nähdä, että USAn pelinopeus niin yksilö- kuin joukkuetasolla oli heikkoa, vois olla peiliinkatsomisen paikka. Toki Suomi puolusti hyvin, mutta kyllähän yksi syy Suomen perässäpysymiseen oli se, että verrattuna Kanadaan USA jäi liikkeessä ja ajoituksissa aivan piippuun.

On se ny kumma, että kun Suomi pelasi hyvin, niin ei osata nähdä, että ehkä vastustaja ei ollut parhaimmillaan. Ei se ole Suomen hyvästä peliesityksestä yhtään pois.
 
Niin, hyökkäysalueelle päästyään USA:n jalkanopeus tuli kyllä hyvin selväksi. Keskialuen puolustaminen ja reagointi oli erinomaista, jolloin USA ei päässyt käyttämään vahvuuttan hyväksi. Kyllä tuo oli Suomen hyvyyttä. USA ei ollut väsynyt tai haluton. Tärkeissä peleissä toisen joukkueen "epäonnistuminen" on kyllä usein vastustajajoukkueen hyvyyttä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No jos ei osannut nähdä, että USAn pelinopeus niin yksilö- kuin joukkuetasolla oli heikkoa, vois olla peiliinkatsomisen paikka. Toki Suomi puolusti hyvin, mutta kyllähän yksi syy Suomen perässäpysymiseen oli se, että verrattuna Kanadaan USA jäi liikkeessä ja ajoituksissa aivan piippuun.

On se ny kumma, että kun Suomi pelasi hyvin, niin ei osata nähdä, että ehkä vastustaja ei ollut parhaimmillaan. Ei se ole Suomen hyvästä peliesityksestä yhtään pois.

Suomen pelaaminen vei USA:n parhaat aseet ja tästä syystä USA:n peli näytti ehkä hitaalta. USA yritti pelata omaa peliänsä, mutta ei pystynyt tähän Suomen hyvin organisoidun puolustamisen takia. Suomi pakotti sen pelaamaan yksi yksi peliä ja sulki keskustan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Marjamäk teki sen mihin harva uskoi. Hassua kuitenkin, että nyt räällä kirjoitetaab jostain takkien kääntämisestä jos ei enää haluakaan kenkiä Marjamäkeä. Eikö se ole aika luonnollista tässä tapauksessa muuttaa mieltään? Olihan Suomen peli karmeaa eivätkä tuloksetkaan mairitelleet, mutta Marjamäki sai jengin jatkoon ja sitten tärkeimmässä pelissä hyvään suoritukseen. Silloin täytyy antaa kritiikkiä kun on aihetta, mutta myös kehua kun joukkue suorittaa näin. Upea ja uskomaton suoritus joukkueelta ja valmennukselta.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
@ijuka oliko Marjamäki taas pelin jälkeisessä haastattelussa ylimielinen? Eihän paremmin käyttäytyviä valmentajia olekkaan, hienosti Lauri hoitaa nuo haastattelut.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Marjamäk teki sen mihin harva uskoi. Hassua kuitenkin, että nyt räällä kirjoitetaab jostain takkien kääntämisestä jos ei enää haluakaan kenkiä Marjamäkeä. Eikö se ole aika luonnollista tässä tapauksessa muuttaa mieltään? Olihan Suomen peli karmeaa eivätkä tuloksetkaan mairitelleet, mutta Marjamäki sai jengin jatkoon ja sitten tärkeimmässä pelissä hyvään suoritukseen. Silloin täytyy antaa kritiikkiä kun on aihetta, mutta myös kehua kun joukkue suorittaa näin. Upea ja uskomaton suoritus joukkueelta ja valmennukselta.

Vaan ehkä jonkun verran voisi muistella myös menneitä ja olla tuomitsematta joukkuetta ja valmennusta alimpaan helvettiin pelkän alkusarjan perusteella? JA:n maajoukkueketjuissa on aina rakastettu vihata kulloistakin Suomea ja olla muistamatta sitä, miten vuodesta toiseen meillä on ollut tapana ylisuorittaa rosteriin verrattuna, ja nimenomaan niissä ratkaisupeleissä. Toki kritiikkiäkin on annettava ja olen itsekin sitä antanut, mutta en tajua miksi joka siunattu vuosi on suuren osan kirjoittajista täällä mentävä absurdeihin äärimmäisyyksiin ja ylitulkintoihin. Luulisi että tämän turnauksen luonne olisi vuosien varrella tullut tutuksi mutta ilmeisesti on sitten se kultakalan muisti.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On Suomalainen mediakin jotenkin kummaa. Marjamäki oli vielä 2 päivää sitten aivan jäte ja potkut olisi voinut tulla milloin vaan, kokoonpanojakin on kokoajan vaihdeltu. Nyt yhden voitetun pelin jälkeen hehkutetaan miten Suomen ja Marjamäen taktiikka oli aivan ylivertainen.

Mun mielestä Suomi pelasi jääkiekkoa siten kuin voittavaa jääkiekkoa kuuluukin pelata. Suomi puolusti, oikeastaan ensimmäistä kertaa turnauksessa keskustan hyvin ja pelasi muutenkin oikeanlaisella asenteella. Lisäksi Suomi pelasi kiekon kanssa tarpeeksi yksinkertaisesti ja huolellisesti menettämättä kiekkoja keski-alueella, tämäkin osa-alue oli huomattavasti parempaa kuin turnauksen aiemmissa peleissä. Tähän päälle tehtiin maalit niistä muutamista paikoista joita saatiin + hyvä maalivahtipeli ja that's it. Ei tuossa mielestäni mitään sen ihmeempää tai erikoista taktista vetoa oltu kaivettu. Normi peli. Siihen päälle vielä se ettei USA saanut läheskään parastaan irti ja esim. USA:n ensimmäinen 20min meni ihan seisoskellessa.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sekin pitää muistaa, että alkusarjaan meinattiin tosissaan jäädä tällä kertaa, ja peli oli pääsääntöisesti surkeaa. On se ihme, jos ei silloin saa valmentajan pallin heilumisesta ruveta puhumaan, varsinkin kun taustalla on jo edellisenkin turnauksen vaisut otteet.

Kyllä tällä puolivälierävoitolla kirkastaa Marjamäen kilpeä jo paljon, mutta katsotaan nyt miten ne loput 2 peliä menee. Eli onko Marjamäki vihdoin saanut homman toimimaan vai jääkö USA-voitto yksittäiseksi valopilkuksi.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän Suomen taso huononakin vuotena riittää näköjään välieriin, kertoo meidän kiekkotasosta että n. D-maajoukkueellakin se rima ylitettiin. Ennen joukkueiden julkistamista voi melkein sanoa että välierissä pelaa Suomi, Kanada, Ruotsi ja Venäjä.

Marjalle en olisi kuitenkaan potkuja vaatimassa, toivottavasti keskustelu herää kisojen jälkeen miksi suomalaista eliittitason kiekkoilijaa ei kiinnosta höntsät koska kansaa nämä kuitenkin kiinnostaa. Voi katsoa vaikkapa Ruotsin, Kanadan, Venäjän joukkueita ja siellä tämä kuitenkin eliittiä kiinnostaa.

Joten tässä vaiheessa turnausta haistatan pitkät niille kymmenille NHL/KHL/SHL pelaajille, toivottavasti akut on ladattu auringossa. Oliko niin ettei tietyt KHL pelaajat jaksa pelata vaikka kausi loppui jo helmikuussa? Onhan tuossa pitkä kausi...

Sitten vielä Marjalta munaa ensi talven olympialaisiin. Älä ota ketään kieltäytyjää mukaan.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Joo, ei tässä vielä kannata Karjala-lippiksiä ilmaan heitellä. Yksi hyvä peli on ok, kaksi jo melkein trendi. Ruotsin kultaan sijoitin rahani, mutta saa yllättää.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Twitterissä kun seurasi eilen muutamien toimittajien viserryksiä, heidän mielestään USA oli vaan vaisu ja huono. Juuri kukaan näistä "mestareista" ei antanut tunnustusta Suomelle. No, tottahan toki se voi hieman kyrsiä, kun kaksi viikkoa on jankattu samaa levyä ja sitten tärkeimmässä pelissä Suomi jyrääkin vastustajansa. Eihän kisojen alun haparointia saa pyyhittyä pois, mutta taas kerran nähtiin, että alkusarjasta riittää jatkoon meno. Muulla ei ole väliä.

Marjamäki muni täydellisesti World Cupin ottamalla sinne tätä legendaa mukaan, mutta siitä kantaa vastuun Marjamäki itse. Ehkä hän on oppinut, että kaikkia ei voi eikä kannata miellyttää. Mielestäni turnaus on tuloksena jo nyt Suomelta jopa kasin arvoinen, siis pelkän tuloksen valossa. Ja kun ottaa huomioon joukkueen kokoonpanon.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sekin pitää muistaa, että alkusarjaan meinattiin tosissaan jäädä tällä kertaa
Vai meinattiinko kuitenkaan? Eihän se ollut nyt yhtään niin lähellä kuin vaikkapa vuonna 2014, jolloin mikään ei ollut omissa käsissä. Tällä kertaa kuitenkin Suomi sen hieman nihkeän alun jälkeen (kolme peliä ja 4 pst.) voitti kuitenkin putkeen kolme ns. "pakkovoittoa" eli Slovenian, Norjan ja Sveitsin, osan toki vasta jatkopalloilla mutta kuitenkin. Näiden lisäksi ainoa ulkopuolinen apu oli periaatteessa Kanadan voitto Norjasta ja Tshekin voitto Ranskasta, ja ei näitä nyt minään varsinaisina superyllätyksinä voinut kuitenkaan pitää vaikka Ranska Suomen yllättikin. Ja sinänsä vaikka näiden tulokset olisi olleetkin erilaiset, niin olisihan jatkopaikka silti ollut Suomen omissa käsissä vielä, olisi tietysti vaan vaatinut sen voiton Kanadasta.

Kyllä se alkusarjaan jääminen oli paljon lähempänä vuonna 2014 kun silloin kaikki oli kiinni Sveitsi-Latvia pelin lopputuloksesta, tällä kertaa ei loppujen lopuksi tehnyt edes tiukkaa kun kuitenkin hoidettiin itse ne kolme ratkaisevaa peliä mitkä pitikin.
 
Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Jännä että Kale avasi suunsa vasta sitten kun välierä paikka oli lunastettu...
Kyllä sitä jo johonkin alkulohkon matsin erätauolla/ennen ottelua haastateltiin, ja oli silloin rauhallinen. Sanoi että kenelläkään maajoukkuevalmentajalla ei ole ollut helppoa ensimmäisissä MM-kisoissa, ja luottaa siihen että homma klaarataan vielä. Kyllä Latella taitaa toistaiseksi olla liiton täysi tuki.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Marjamäen puolustajat voivat tulla selittämään nuo alkusarjan huonot pelit. Mitä ne oli, jotain ihan uutta taktiikkaa?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Marjamäen puolustajat voivat tulla selittämään nuo alkusarjan huonot pelit. Mitä ne oli, jotain ihan uutta taktiikkaa?

Min'en nyt kauheasti ole puolustellut vaan lähinnä kritisoinut Marjamäkeä - mutta jääkiekko on tulosurheilua ja turnauksen avainpelissä Suomi oli hereillä, yhtenäinen ja motivoitunut ja pelaa nyt mitaleista. Alkusarja meni jo: hei-hei alkusarja, älä muistele pahalla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Marjamäen puolustajat voivat tulla selittämään nuo alkusarjan huonot pelit. Mitä ne oli, jotain ihan uutta taktiikkaa?

Kohtuus kaikessa, myös Marjamäen haukkumisessa. Suomi aloitti kisat vaisusti, mutta Ranska pelin jälkeen kritiikki meni täysin yli. Tämän jälkeen toimittajat hakivat klikkejä mahdollisimman negatiivisilla otsikoilla, faneista puhumattakaan.

Minä en uskonut Suomen voittoon, Marjamäki veti aikamoisen kanin hatusta.
 
Knap

Jäsen
Minusta on vaan typerää jos Marjukka jatkaa. Sen tietää jo nyt että Olympialaisissa ei tule hyvin käymään, jos änäristarbat on mukana. Jotenkin tuo yksi peli antaa mielestäni Marjiksella turhan turvan. Ranskalle, Tanskalle, Slovakialle, Tshekille 3-0 asemasta kuseminen pitäs olla riittävä syy potkia pois.
Enkä usko että Late on hirveästi muuttamassa pelitaktiikkaansa, vaan todennäköisesti jatketaan ens turnauksessa aivan samalla, ja aletaan sit viimesessä pelissä miettimään, että oiskohan tässä voinut jotain tehdä.
Tiivistys: Veikkaan ettei Late ole varsinaisesti ottanut oppia tästä turnauksesta.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers

Agree. Top 4 on toki saavutuksena hyvä, mutta täytyy muistaa, että turnauksen nimi on kuitenkin Win the right games. Välierä paikka irtosi yhdellä kohtalaisella gamella, mutta toisaalta niinhän se myös 2014 oli, että karmeiden alkupelien jälkeen Suomi kuitenkin raivasi tiensä finaaliin ja suht lähelle mestaruutta pääsikin.
Voisihan Latea kokeilla kenties tulevaisuudessa uudestaan, vaikka nyt valmentajaa vaihtuisikin. Vuosia valmentajana on kuitenkin runsaasti jäljellä ja varmasti itsekkin tuosta vielä kehittyy.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Minusta on vaan typerää jos Marjukka jatkaa. Sen tietää jo nyt että Olympialaisissa ei tule hyvin käymään, jos änäristarbat on mukana. Jotenkin tuo yksi peli antaa mielestäni Marjiksella turhan turvan. Ranskalle, Tanskalle, Slovakialle, Tshekille 3-0 asemasta kuseminen pitäs olla riittävä syy potkia pois.
Enkä usko että Late on hirveästi muuttamassa pelitaktiikkaansa, vaan todennäköisesti jatketaan ens turnauksessa aivan samalla, ja aletaan sit viimesessä pelissä miettimään, että oiskohan tässä voinut jotain tehdä.
Tiivistys: Veikkaan ettei Late ole varsinaisesti ottanut oppia tästä turnauksesta.
Melkosta höpöä, miksei Late oppisi muka näistä kokemuksista? Late jos joku tutkii tarkkaan omaa tekemistä ja on todella itsekriittinen. Late on valmentajista viimeinen joka tyytyy nykytilanteeseen.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Annetaan nyt miehelle mahdollisuus. Eihän se nyt USA-peliä lukuunottamatta ole varsinaista voittokulkua ollut, mutta sitä learning curveahan Late käy tällä hetkellä läpi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös