Bongaa julkkis!

  • 1 322 439
  • 4 547

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kyllä varsinkin lapsiperheet Helan tunnistaa edelleenkin Herra Heinämäki -hahmosta. Heikin siis. Kaisa puolestaan on myös televisiosta tuttu, viimeksi Putouksesta. Mari Turusta ei olla kyllä ihan hetkeen nähty telkkarista vaikka toki hän on Kummelistakin tuttu mutta siitä nyt on aikaa.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
En tiedä onko julkkis, ainakaan ei mediaseksikäs sellainen, mutta eilen lounastin samassa paikassa Pekka Ervastin kanssa.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jakke Ruutu ja Kibe Kuhta Nordiksella torstaina. Vanhojen edarien läsnäolo tuolla tuskin yllättäisi edes Juha Mietoa, mutta olivat rahvaan parissa ja suostuivat teinien kuvattavaksikin. Ja samaan halliin tallusti myös Jukka Toivakka, joka on ainakin Mikkelissä julkkis.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kaupunkimme ylpeys Robin ajeli erottuvan autonsa kanssa Turun Läntistä Pitkäkatua keskiviikkona. Harvoin tuota tähteä onnistunkaan bongaamaan.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Oho onks se jo kaheksantoista? :shokkiwau: Ei ollut pitkä aika kun se oli ylä-asteella tai jossain muussa jonnekoulussa muistaakseni...

Kyllähän tuotakin uutisoitiin aikamoisesti. Harvoin tosiaan turkulaisena tuota starbaa edes bongaan, joten tämä piti ikuistaa nyt edes tälle foorumille.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Tänään pääsin töissä palvelemaan suomirock-legendaa, Martti Syrjää. Asiallinen kaveri tuntui olevan.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Lounastin juuri erään idolini, Pekka Hyysalon kanssa vierekkäisissä pöydissä. Sukulaiseni (puolivuotias pikkuneiti) sai kerjättyä huomiotakin tähdeltämme.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jorma Uotinen eilen Kuopion rautatiasemalla.

Ei huono.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ben Zyskowicz eilen hakemassa tuulipuku päällä darrapizzaa Pohjois-Haagan aseman seuduilla.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Pete Parkkonen viime viikon torstaina Vantaan Budget Sportissa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ville Myllyrinne jokunen viikko sitten metrossa. Aika pitkä mies se on, vaikka näin olin olettanutkin.
 
Juteltiin eilen S.Wallinheimon kanssa suomen otteista mm-kisoissa. Mainitsin jotain jatkoajasta, johon Sinuhe totesi. "ÄLÄ LUE SITÄ JATKOAIKAA!!"
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ville Myllyrinne jokunen viikko sitten metrossa. Aika pitkä mies se on, vaikka näin olin olettanutkin.

Hetken ihmettelin, että miten olet voinut nähdä Väinö Myllyrinteen metrossa, koska hän kuoli jo 1963, mutta hän olisi ainakin ollut pitkä mies, 248 cm. Mutta Ville Myllyrinteestähän puhuit.

Linkki vie wikipediaan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tänä viikonloppuna näkyi entisiä ja nykyisiä poliitikkoja oikein kaksin kappalein. Eli Riitta Uosukainen Topin kanssa eilen Imatran juna-aseman taksijonossa ja tänään Kouvola-Kotka junassa Tuomiojan Erkki.

Mahtava kesksintö muutes se Imatran kolme keskustaa.
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Juha Tapio Aurajoen rannalla juoksulenkillä lauantai-aamupäivästä. Oli tainnut esiintyä Kirkkopäivillä edellisiltana.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Bongaukseni jatkuu pian. Aurajoen rannalla oli suunnistuksen MC. Yleisössä vaunuja lykki Sipe Santapukki.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olin hetken aikaa sitä mieltä, että aina kun lennän ulkomaille niin mukaan tunkee joku julkkis. Ensin Michael Monroe oli Lontoon koneessa pari riviä eteenpäin ja heti seuraavaksi Düsseldorfin koneessa Sami Hyypiä istui taakse. Nyt meni sitten putki poikki ja joutui lentämään ilman julkkisseuraa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Tämän voisi burgerkingin hengessä kirjoittaa suoraan Humble brag -ketjuun, mutta kirjoitan nyt tänne.

Eilen vastaan käveli kulahtaneen näköinen noin 65-vuotias brittimies. Puhui ohi mennessään brittiä. Sehän taisi olla Jasmin Mäntylän entinen aviomies. Muistin sitten, että hehän tapasivat Rhodoksella, joten kaipa se varmaan oli sitten se! Kun kohtaamispaikkakin oli Rhodos.

Tämä on kovin julkkisbongaukseni ikinä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Hymyilytti junassa. Olin juuri lukenut Ville Niinistön twiitin: "Saavuin perheen luo. Tytär tuli vastaan: - onko sulla nyt enemmän aikaa meille? Hymyilin. - joo. Sain syvän halauksen. - jee! Hyvä elämä (sydän)".

Kupittaalla katselin junan ikkunasta aseman laituria, siellähän Ville Niinistö istui lapsen kanssa. Oliko heti sitten lähdössä taas. Aika kaukana Kupittaalta tuo asuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös