MM 2017 – infoketju

Tila
Viestiketju on suljettu.

markusst

Jäsen
Miten MM-kisoissa pelipaikoilla on ollut merchandisea saatavilla edellisinä vuosina, onko kaikkien osallistujamaiden pelipaitoja ja kenties jopa painatettuina?
 

Murkula

Jäsen
Kyllähän maajoukkueessa pelaaminen tai siitä kieltäytyminen kertoo aika yksiselitteisesti kulloisenkin urheilijasukupolven ja sen yksilöiden arvostuksesta maajoukkueessa edustamista kohtaan. Se on ollut yksi viimeisiä asioita, joita ei (vielä) ratkaista rahalla. Muistan aikoja kun pelaaja x ja y harmitteli kun putosi maajoukkueesta viimeisten joukossa. Että on sinne joskus tunkuakin ollut.

Olympiagolf oli hyvä esimerkki suhtautumisesta maansa edustamiseen. Laji, jota ei sukupolvitolkulla olla olympiaurheilussa nähty ja silti monta huippua jäi kotiin huonoilla tekosyillä. No, kilpagolfareitahan arvioidaan tienatun rahan perusteella, ei sijoitusten. Olympialaisissa ei ollut tarjolla pennin jätiä, joten monet nuoret tähdet jäivät kotiin. Täytynee ymmärtää, että tämä on uusi standardi. Maajoukkueeseen ei enää valita, vaan sinne täytyy houkutella.

En nyt tarkoita suorittaa mitään moderointia, mutta eikä tämä viesti kuuluisi tuonne uuteen ketjuun, missä ruoditaan poisjäämisiä.

@markusst , heitit aika pahan kysymyksen. Olen käynyt kisoissa yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 ja jokusen kerran aiemmin, mutta en sanoisi että voisin mitenkään varmaksi tähän vastata. On kuitenkin sellainen mielikuva, että jotain vaatetta on, sekä lippiksiä. Kaulahuiveja on yleensä aina, mutta en muista että pelipaitoja olisi, ei ainakaan laadukkaita. Mutta, voin olla myös väärässä, itselleni ei ole jäänyt mieleen. Tsekeissä kummit hommasi minun pojalle fanipaidan Tikkasen nimmarilla ja se ymmärtääkseni oli peräisin paikallisesta myynnistä. Se on aika kutale.

Tuo hyvien fanipaitojen saaminen on aika hankalaa näin äkkiseltään sanomalla. Itse olisin halunnut World Cupissa Suomen valkoisen paidan mutta ei niitä ollut sielläkään ainakaan minun silmiin, vaikka sinisiä oli. Löysin kuitenkin ebaysta vasta sellaisen ja pistin tilaukseen. Ennestään oli noi Reebokin valkoinen ja sininen paita mutta niitäkään ei tahdo enää uutena löytää mistään.

Ihan tosta lonkalta heittäisin, että jos haluaa hyvän niin kannattaa ostaa ennen kun menee kisoihin/ kisoista ei kannata ostaa.
Kannattaa silti ootella jonkun muunkin näkemys asiasta koska yleensä ei ole nuo muistikuvat olleet ihan teräväpiirtoluokkaa kotiin palatessa.
 

Tinke-80

Jäsen
Leijonien MM-joukkue

Maalivahdit:
Joonas Korpisalo (Columbus Blue Jackets) *
Joni Ortio (Skellefteå AIK)
Harri Säteri (HK Vitjaz) *

Puolustajat:
Juuso Hietanen (Dynamo Moskova)
Julius Honka (Dallas Stars) *
Topi Jaakola (Jokerit)
Joonas Järvinen (Kunlun Redstar)
Lasse Kukkonen (Kärpät)
Ville Lajunen (Jokerit)
Mikko Lehtonen (HV 71) *
Atte Ohtamaa (Ak Bars Kazan)

Hyökkääjät:
Juhamatti Aaltonen (HIFK)
Miro Aaltonen (HK Vitjaz) *
Sebastian Aho (Carolina Hurricanes)
Valtteri Filppula (Philadelphia Flyers)
Markus Hännikäinen (Columbus Blue Jackets) *
Joonas Kemppainen (Sibir Novosibirsk)
Jani Lajunen (Tappara)
Oskar Osala (Metallurg Magnitogorsk)
Antti Pihlström (Jokerit)
Jesse Puljujärvi (Edmonton Oilers) *
Mika Pyörälä (Kärpät)
Mikko Rantanen (Colorado Avalanche)
Tomi Sallinen (Kunlun Redstar)
Veli-Matti Savinainen (Tappara)

* = ensikertalainen MM-kisoissa.
 
Onko kellään tietoa, että kuinka paljon kisojen turvallisuustoimiin on satsattu? Itse en pikaisella googlauksella löytänyt mitään.

Tiukat ovat turvatoimet ainakin Ranskassa. Valvonta erityisesti jäähallin lähellä on todella tarkkaa ja tiukkaa. Ilmeisesti turvatoimia helpottaa se, että pelit pelataan yhdessä paikassa. Tämän kaltainen valvonta ei kumminkaa turvaa koko kaupunkia, mutta MM-kisa-alueen kylläkin.
 

nabaloo

Jäsen
Onko jollain tiedossa jotain sivustoa tai vaikka joitain Twitter-tilejä, joista voisi väijyä eri maiden ketjukoostumuksia ja ylivoimakentällisiä? Lähinnä Leijonapörssin kannalta kiinnostelisi.
 
Onko kellään tietoa, että kuinka paljon kisojen turvallisuustoimiin on satsattu? Itse en pikaisella googlauksella löytänyt mitään.

Tiukat ovat turvatoimet ainakin Ranskassa. Valvonta erityisesti jäähallin lähellä on todella tarkkaa ja tiukkaa. Ilmeisesti turvatoimia helpottaa se, että pelit pelataan yhdessä paikassa. Tämän kaltainen valvonta ei kumminkaa turvaa koko kaupunkia, mutta MM-kisa-alueen kylläkin.

Minäkin veikkaan että turvatoimet tulevat Pariisissa olemaan todella tiukkoja. Viime kesänä futiksen EM-kisoissa varsinkin tärkeimmät joukkoliikenteen asemat ja stadioneiden lähistöt tulvivat näitä pyssymiehiä:
http://fm.cnbc.com/applications/cnb...ettyImages-538754186.530x298.jpg?v=1465468182

Ja silloin pelattiin kuitenkin vain Euroopan mestaruudesta. Nyt taistellaan koko planeettamme herruudesta, joten voi vain kuvitella, miten valtavat määrät sotilaita, poliiseja ja vartijoita on liikkeellä tällä kertaa. Voi olla, että esim. Gare du Nord ja Gare de Lyon ovat niin tukossa noista kisarauhanturvaajista, ettei heidän seastaan meinaa reittiä metron portille löytää.
 
Viimeksi muokattu:

Tinke-80

Jäsen
Lähde @Mane ja hänen erinomaiset tilastot:

]Suomen kokoonpano kisoissa:

Kenttäpelaajien tilastoissa on laskettu vain ottelut Kanadaa, Venäjää, Ruotsia, Tshekkiä,
USA:ta ja Slovakiaa vastaan (sekä Pohjois-Amerikan U-24-miehistöä vastaan),
eli jätetty pois varsin eriluontoiset ottelut jääkiekkokääpiöitä vastaan. Maalivahdeilla
laskettu kaikki pelatut ottelut.


Koodi:
MAALIVAHDIT:

Ortio, Joni............26 vuotta.......2. arvokisat........3 pelattua ottelua
Säteri, Harri..........27 vuotta.......1. arvokisat........0 pelattua ottelua
Korpisalo, Joonas......23 vuotta.......1. arvokisat........0 pelattua ottelua


PUOLUSTAJAT:

Hietanen, Juuso........31 vuotta.......8. arvokisat.......32. 3+ 6= 9
Kukkonen, Lasse........35 vuotta......13. arvokisat.......51. 2+ 2= 4
Jaakola, Topi..........33 vuotta.......7. arvokisat.......28. 0+ 2= 2
Järvinen, Joonas.......28 vuotta.......2. arvokisat........6. 0+ 2= 2
Lajunen, Ville.........29 vuotta.......2. arvokisat........5. 0+ 1= 1
Ohtamaa, Atte..........29 vuotta.......4. arvokisat.......13. 0+ 0= 0
Lehtonen, Mikko........23 vuotta.......1. arvokisat........0. 0+ 0= 0
Honka, Julius..........21 vuotta.......1. arvokisat........0. 0+ 0= 0


HYÖKKÄÄJÄT:

Aaltonen, Juhamatti....31 vuotta.......6. arvokisat.......22. 6+ 5=11
Pihlström, Antti.......32 vuotta.......9. arvokisat.......39. 8+ 2=10
Pyörälä, Mika..........35 vuotta.......7. arvokisat.......30. 3+ 4= 7
Aho, Sebastian.........19 vuotta.......3. arvokisat........8. 2+ 3= 5
Filppula, Valtteri.....33 vuotta.......4. arvokisat.......13. 3+ 1= 4
Lajunen, Jani..........26 vuotta.......3. arvokisat........7. 1+ 1= 2
Sallinen, Tomi.........28 vuotta.......3. arvokisat........9. 0+ 2= 2
Kemppainen, Joonas.....29 vuotta.......2. arvokisat........4. 0+ 2= 2
Rantanen, Mikko........20 vuotta.......2. arvokisat........4. 0+ 1= 1
Savinainen, Veli-Matti.31 vuotta.......3. arvokisat........8. 0+ 0= 0
Osala, Oskar...........29 vuotta.......2. arvokisat........3. 0+ 0= 0
Hännikäinen, Markus....24 vuotta.......1. arvokisat........0. 0+ 0= 0
Aaltonen, Miro.........23 vuotta.......1. arvokisat........0. 0+ 0= 0
Puljujärvi, Jesse......18 vuotta.......1. arvokisat........0. 0+ 0= 0
 

disco-stu

Jäsen
Kyllähän tuolla Pariisissa on noita rynkky-santarmeja ollut aina, joskus jopa hieman huvittavaa kun esim. Eiffel-tornin juurella on kourallinen turisteja ja toistakymmentä raskaasti aseistettua sotilasta/poliisia.

Varmaan nyt sunnuntaina, ainakin vaalituloksen julkistamisen jälkeen, kannattanee pysyä poissa isommista keskuksista, jos vain mahdollista. Ei sillä että mitään väkivaltaa tai terroria tarvitsisi pelätä, mutta noissa mielenosoituksissa voi jäädä sivullisetkin vahingossa jalkoihin.

Muuten kyllä mielenkiintoista nähdä miten kisafiilistä löytyy, kun paikallisilla tuskin on pienintäkään käryä koko turnauksesta. Jos ei Pietarissa/Moskovassa juuri isossa kuvassa kisat erottuneet, sitäkään vähää ei kyllä näy Pariisissa. Ainoastaan yksi ranskalaisista tutuistani tiesi koko lätkäskaboista, kun tuossa kyselin, ja sekin on asunut aiemmin Suomessa.

Mutta eiköhän kisaturistien toimesta jonkinlaista pöhinää saada aikaiseksi, pahennusta aivan pomminvarmasti! (pun intended)
 

Niilo

Jäsen
Onko muuten tietoa saako tuolla Ranskassa juoda olutta katsomossa? Koitin internetin ihmeellisestä maailmasta etsiä vastauksia huonolla menestyksellä.

No tähän saatiin vastaus tänään ainakin maikkarin uutisen mukaan ei ole mahdollista ?


Miten MM-kisoissa pelipaikoilla on ollut merchandisea saatavilla edellisinä vuosina, onko kaikkien osallistujamaiden pelipaitoja ja kenties jopa painatettuina?

No noissa parissa kisoissa joissa on tullut käytyä on ollut fanipisteet aivan jäähallin nurkalla. Ja oli ihan näppärän näköisiäkin ne paidat ainakin silloin.

tuosta löytyy linkkiä fanikauppaan....
 
Kyllähän tuolla Pariisissa on noita rynkky-santarmeja ollut aina

Itse en aiemmin ko. kylässä käydessäni ollut nähnyt niitä edes kymmenesosaa siitä määrästä, mitä siellä pyöri viime kesäkuussa. Kansallinen hätätila saattoi jonkin verran heidän määräänsä nostaa, ja nyt pistetään varmasti vielä paremmaksi, kun on todellinen suurtapahtuma kyseessä.
 
Viimeksi muokattu:

Artyukhin

Jäsen
Kyllähän tuolla Pariisissa on noita rynkky-santarmeja ollut aina, joskus jopa hieman huvittavaa kun esim. Eiffel-tornin juurella on kourallinen turisteja ja toistakymmentä raskaasti aseistettua sotilasta/poliisia.
Kyllä on, mutta valmiutta kohotettu ja enemmän poliiseja / sotilasjoukkoja.
 
No tähän saatiin vastaus tänään ainakin maikkarin uutisen mukaan ei ole mahdollista ?

Eli tuon uutisen mukaan joutuu lähtemään lähialueen baareihin, jos haluaa pelin aikana kaljan. Viitsiskö joku huomiseen peliin menijä infota hallin alkoholipolitiikasta vielä tännekin, niin osaa valmistautua mahdolliseen järkytykseen?
 

Knap

Jäsen
Onko kellään mitään tietoa, mikä on tämän vuoden kisabiisi? Yleensä ne eivät kovin vakuuttavia ole, mutta onhan niitä hauska haukkua otteluseurannassa.
Kappale voisi olla Portion Boysin Karjala takaisin, sopisi teemaan. Mutta taas, eiköhän siitä olisi sanottu?
 

Tombe76

Jäsen
Kyllä on, mutta valmiutta kohotettu ja enemmän poliiseja / sotilasjoukkoja.

Viime vuonna futiskisojen aikana valmiutta oli kohotettu niin paljon että en näyttänyt henkkareita missään kertaakaan. Belgian ja Ranskan raja ylitettiin 4 kertaa ja pari lentoakin oli. Rajaa ei edes huomannut kun mentiin yhden kylän kautta läpi.

Toki tarkastukset fanialueilla ja stadikoilla oli tarkat ja poliiseja kylillä riittävästi kun brittifanit olivat kylässä.
 

Murkula

Jäsen
Haha, onneksi olin kaukaa viisas ja matka suuntautuu vain Saksaan. Se on eri asia otanko edes kannutolkulla olutta, mutta kaikkinainen alkoholin sääntely pistää vituttamaan niin maan pirusti. Tuo fanzonen uupuminen on varmasti masentava puute ja se että kisat ei kaupungissa näy mitenkään on toinen. Samoin se on Kölnissäkin, ei tule näkymään kisat juurikaan hallia kauempana.
 

Tiedote

Jäsen
Mikä on IIHF:n protokolla otteluiden kokoonpanojen julkaisemiseen? About tunti pelien alkuun, eikä mistään löydy kokoonpanoja. Vai enkö vain osaa etsiä iihf:n sivuilta?
 

iSing

Jäsen
Mikä on IIHF:n protokolla otteluiden kokoonpanojen julkaisemiseen?

Etusivulla on taulu Scoreboard. Siinä ovat esillä päivän pelit. Kunkin ottelun (harmaaseen) palkkiin ilmestyy namiska »Lineups», suunnilleen tuntia ennen starttia.

Edit:
Näköjään bratwürstit ja patongit vielä uunissa. »Page not found», molemmissa linkeissä.
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Ja tupla hahah, serkkupoika meni kavereineen tänään Pariisiin ja viestiä pukkaa että kaikki toimii hyvin. Siis tarkoitan hyvin huonosti. Jätkä oli vittuuntunut seisomaan erätauolla jonossa ja myyny Ranska-pelin lippunsa. Ilmoitti katsovansa pelin pubissa.
Noh, pääsinpähän viisastelemaan, että pakkoko tuo oli mennä Pariisiin toteamaan.
Itse luotan, että Kölnissä toimii edellisten kisojen maalliin ja se riittää minulle. Harmi vaan, että ei taida Suomi mitalipeleissä esiintyä.
 

SergeiK

Jäsen
Siis miten voi olla että Ranskassa ei saa olutta jäähallista? Onko siellä sama sääntö futispeleissä ja konserteissa?
 

JaSa

Jäsen
Siis miten voi olla että Ranskassa ei saa olutta jäähallista? Onko siellä sama sääntö futispeleissä ja konserteissa?

Täällä on lakina, ettei näissä yleisötapahtumissa saa myydä olutta. Hyvin näyttää kyllä tuo alkoholitonkin tekevän kauppansa.
 

disco-stu

Jäsen
Eipä täällä nyt mun kokemukseen perustuen missään mitään vikaa vielä ole ollut, vaikkapa nyt Venäjän viime vuotiseen systeemiin verrattuna. Paitsi tietenkin se tärkein, eli kaljan saanti on mahdotonta. Pietarissahan joutui juoksemaan pihalle kaljateltoille erätauolla ja sitten helvetinkyytiä takaisin, nyt ei (kai?) ole sellaistakaan vaihtoehtoa.

Ranujen kanssa toimiminen toki vaatii pitkää pinnaa, mutta se nyt ei kai voi enää kellekkään tulla yllätyksenä? Hyvissä ajoin aamutuimaan viini virtaamaan ja hallille siinä reilu puoli tuntia ennen matsia niin mitään ongelmaa ei ollut. Tietysti ainakin tänään iso osa Suomi-faneista veti sitä keppanaa siihen neljään asti ja sitten vittuuntuivat kun turvatarkastuksessa yllättäen kesti.

Ihan paska ideahan kisoja on raijata mestoihin, missä koko laji ei kiinnosta edes sen olankohautuksen verran, mutta näillä nyt mennään. Onneksi Pariisissa on jotain muutakin tekemistä, jopa selvinpäin.

Tosin koko kisat kun painaa sopivassa viinipöhnässä, niin jää myös hyvä mieli vaikka peli olisi yhtä jäätävää paskaa kuin tänään.

edit. jäipä vielä kyselemäti, jotta jos sattuu jollekin silmään pätevän oloinen sporttibaari, jossa noita pelejä voisi väijyä niin kannelkaa hetimiten?! Hallin kupeessahan noita on useita, mutta bissestä en maksa kynppiä edes pariisissa, saatana! Vähän kauempana pääsee sinne alle vitoseen, mutta ne ei taas edes tiedä mitä lätkä on...
 
Viimeksi muokattu:
Siis miten voi olla että Ranskassa ei saa olutta jäähallista? Onko siellä sama sääntö futispeleissä ja konserteissa?

Täällä on lakina, ettei näissä yleisötapahtumissa saa myydä olutta. Hyvin näyttää kyllä tuo alkoholitonkin tekevän kauppansa.

Tämä laki on ilmeisesti aika tuore, sillä vielä syksyllä 2015 koriskisoissa sai olutta ja viiniä viedä katsomoonkin. Aika tuskaisen hidasta sen kaljan ostaminen kyllä oli, kun niitä 14 tilasi.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös