Quo vadis, JYP – mihin menet, JYP? Kauden 2017–2018 joukkue

  • 380 517
  • 2 086

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mitä mahdat tarkoittaa pelitapasirkuksella?

1. Sitä kun seurajohto palkkaa valmentajan sätkynukekseen kun on tullut pakottava tarve heittää menestysidentiteetti romukoppaan ja keksiä viihdyttävämpi tyyli menestyä. Vaikka vastaus olisi siinä että sitä omaa robottipystäriä olisi viety hallitusti kiekollisempaan suuntaan. Samaa mitä KalPa tekee nyt kääntäen, eli on tuonut suoraviivaisuutta sekä röyhkeyttä vahvaan kiekolliseen identiteettiin.

2. Julistetaan pelitavan kehittämistä kiekollisempaan suuntaan, mutta valmennukselle tarjoillaan mitä ihmeellisintä kuraa työkaluiksi. Esimerkin voi tsekata rosterin muutoksesta vaikkapa välillä 14-15 ja 15-16.

3. Pelillisesti jämähdetty paikalleen. Tämä käyköön myös osaltaan puolustuksena valmennukselle. Ei varmasti helpota projektin edistämistä kun rosterin suhteen ei pyritä edistymään systemaattisesti oikeaan suuntaan.

Tuossa nyt jotain pintapuolisesti. Toivottavasti pääsit edes vähäsen samalle kartalle.

Edit. Ja toki valmennuksen valinnatkin tässä vuosien varrella aika sirkusmaisia olleet. Noista muut palstaveljet esimerkkejä jo tarjoilleetkin.
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Valmentajalla on aina oikeus valita mielestään paras kokoonpano kentälle. Ei Hotakaisen näytöt nyt ja Abidin esitykset aikoinaan kentällä niin häikäiseviä olleet, että niillä olisi automaattisesti oltu kokoonpanossa. Jos se on koirankopitusta, niin sitten se on koirankopitusta.

Abidin osallahan peliesityksillä ei ollut mitään tekemistä seuraavan pelin paikan kanssa. Abid pääsi pari kertaa Perrinin rinnalle, onnistui noissa peleissä ja oli parhaimmistoa -> nelosketjuun seuraavassa pelissä pelaamaan 9min ja tästä katsomoon ja sama sykli uudestaan.
Kyllä minä tuon ainakin lasken koirankopitukseksi + se, että herra päävalmentaja ilmoittaa joukkueen parhaimmailla maalintekijälle jo kesällä, että tälle ei ole paikkaa joukkueessa. Mitä tuo sitten on?

Hotakaisen näytöt eivät ole päätä huimaavia, mutta on silti paljon edellä Kolehmaista tuossa keskikaistalla. Jos siihen keskelle olisi ollut edes joku pätevä korvaaja, kukaan tuskin olisi huudellut Hotakaisen perään. Virtasella on ollut joku saamarin fetissi peluuttaa umpilaitureita keskellä jo monena kautena. Tästä on kärsinyt niin Hubacek kuin Kolehmainenkin ja samalla koko ketjun peli.
Hubacekin onnettoman aloittamisen takia hävittiin pisteitä ja samalla menetettiin yksi työteliäimmistä laitureista pelaamaan pelipaikalla missä tämä ei selvästi viihtynyt, koska päävalmentajan ainoa vaihtoehto paikalle oli syvällä koirankopissa.
 
Hexa

Jäsen
1. Sitä kun seurajohto palkkaa valmentajan sätkynukekseen kun on tullut pakottava tarve heittää menestysidentiteetti romukoppaan ja keksiä viihdyttävämpi tyyli menestyä. Vaikka vastaus olisi siinä että sitä omaa robottipystäriä olisi viety hallitusti kiekollisempaan suuntaan. Samaa mitä KalPa tekee nyt kääntäen, eli on tuonut suoraviivaisuutta sekä röyhkeyttä vahvaan kiekolliseen identiteettiin.

2. Julistetaan pelitavan kehittämistä kiekollisempaan suuntaan, mutta valmennukselle tarjoillaan mitä ihmeellisintä kuraa työkaluiksi. Esimerkin voi tsekata rosterin muutoksesta vaikkapa välillä 14-15 ja 15-16.

3. Pelillisesti jämähdetty paikalleen. Tämä käyköön myös osaltaan puolustuksena valmennukselle. Ei varmasti helpota projektin edistämistä kun rosterin suhteen ei pyritä edistymään systemaattisesti oikeaan suuntaan.

Tuossa nyt jotain pintapuolisesti. Toivottavasti pääsit edes vähäsen samalle kartalle.
Kyllä, KalPa on tullut lähemmäksi entistä JYPiä ja ja JYP puolestaan entistä KalPaa, mutta KalPa on onnistunut tässä muutoksessa paremmin. Ei siitä JYPin identiteetistä kuitenkaan kokonaan ole luovuttu, niin kuin tämänkin kauden loppupuolisko osoitti, koska hyvin pitkälti palattiin vanhaan pelitapaan. Mutta osataanko tuo pelitapa jo pelata niin hyvin pois muiden joukkueiden toimesta, että ihan päätyyn sillä ei enää voi päästä? Voiko pelkällä kulmapeliin ja taklauksiin erikoistumalla voittaa mestaruuksia tänä päivänä?

Sitten taas jos pelitapaa oikeasti halutaan kehittää kiekollisemmaksi, niin en myöskään ymmärrä miksi valitaan joukkueeseen ihan väärät työkalut. Ehkä siinä on haettu jotain kombinaatiota, että on vähän kaikkea, mutta se ei vain toimi riittävän hyvin. Periaatteessa kyllä voisi toimia, mutta se on enemmän optimismia kuin todellisuutta. Tässä kohdassa en myöskään anna valmennukselle synninpäästöä, koska luulisi että ovat omalta osaltaan, tai ainakin pitäisi olla, vaikuttamassa pelaajavalintoihin. Tässä siis myös valmennus saa kantaa vastuun.
 
Hexa

Jäsen
Abidin osallahan peliesityksillä ei ollut mitään tekemistä seuraavan pelin paikan kanssa. Abid pääsi pari kertaa Perrinin rinnalle, onnistui noissa peleissä ja oli parhaimmistoa -> nelosketjuun seuraavassa pelissä pelaamaan 9min ja tästä katsomoon ja sama sykli uudestaan.
Kyllä minä tuon ainakin lasken koirankopitukseksi + se, että herra päävalmentaja ilmoittaa joukkueen parhaimmailla maalintekijälle jo kesällä, että tälle ei ole paikkaa joukkueessa. Mitä tuo sitten on?
Jos noin on todella tapahtunut, eikä ole pelkkää huhua, niin siinä tapauksessa en myöskään hyväksy Abidin kohtelua. Ei kuulosta kovin reilulta siinä tapauksessa päävalmentajan toiminta. Luulin aiemmin että taustalla olivat enemmän pelilliset ja pelitavalliset syyt.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veikkaisin, että Jusun pesti on ns. siirtymävaihe. Siekkinen lähtee pois, joten on pakko saada valmennukseen joku vuodeksi. Pidempää pestiä taas ei kannata tehdä, koska Virtasen pestiä tuskin jatketaan ensi kauden jälkeen. Nyt saadaan seuraa uskollisesti palvellut kaveri mukaan siis vuodeksi, eikä tarvitse etsiä ulkopuolelta mahdollisesti palikkaa, joka ei sovi palapeliin kovin hyvin.
Ensi kauden jälkeen Jusu jatkaakin juniorityön parissa JYPin organisaatiossa, keskittyen näiden kehittämiseen.

Uskoisin että Jusu on myös tuossa niin sanottu "varasuunitelma" jos käykin että jää luu käteen päävalmentajan etsimisessä niin on ainakin hyvänä kakkosvalintana ottamassa nyt oppia jos Virtasen korvaajaksi ei lyödykään mitään supernimeä. Lisäksi uskoisin että jos KeuPa ja JYP meinaa lähentyä ensikauden jälkeen enemmän kun Lukko sopimus loppuu niin Ahvenjärvi saattaisi olla ykkösvalintoja joukkueen farmijoukkueen vetämiseen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei Ikonen nyt aivan yks yhteen-pelaaja ole Tavin kanssa, mutta hyvin lähellä kuitenkin. Ja jos halvemmalla pelaa niin miksei? Jos taas Ikosella on kalliimpi hintalappu niin sitten melkein kallistuisin itse Taviin.

Yksi yhteen tuskin kukaan pelaaja menee aina, mutta pystyisi suurinpirtein saman roolin ottamaan ja ei varmasti ainakaan kalliimpi pelaaja, hieman halvempi ehkä. Jos ensikauden joukkueessa Tavin korvaa Ikonen, Löfmanin korvaa Immonen, Hotakaisen Lahti, T.Nättinen korvaa Pihlmanin niin ei tuo tilanne ole ainakaan kovin karmaiseva vaikka silloin jäisikin Miklikin rooli vielä korvaamatta, mutta ehkä siihen haetaan uutta tai samaa miestä artistisopimuksella kauden aikana.

Lisäksi uskoisin että Tuppuraisen Kuopio huhut kumpuaa siitä että juurikin Miklikiä tai jotain muuta kovaa laituria yritetään saada joukkueseen ja tilaa budjetista sitä kautta. Viimekaudella taidettiin huhuilla esim. Tavin lähtemistä mutta lopulta taidettiin päättyä Hubacekiin. Nyt kuulostaisi vähän samalta kun viimekaudella että halutaan joistakin "kalliista" sopimuksista eroon kun tunkua tulijoista olisi.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Lisäksi uskoisin että Tuppuraisen Kuopio huhut kumpuaa siitä että juurikin Miklikiä tai jotain muuta kovaa laituria yritetään saada joukkueseen ja tilaa budjetista sitä kautta. Viimekaudella taidettiin huhuilla esim. Tavin lähtemistä mutta lopulta taidettiin päättyä Hubacekiin. Nyt kuulostaisi vähän samalta kun viimekaudella että halutaan joistakin "kalliista" sopimuksista eroon kun tunkua tulijoista olisi.

Hubacekhan siirtyi Tsekkeihin perhesyistä. Ei siksi että JYP halusi hänestä eroon.

Liigan puolella siirtohuhu-ketjussahan joku kirjoittaja Oulun suunnalta kertoi suhteellisen varman oloisesti että Tuppurainen pelaa seuraavat kaksi kautta sopimuksensa mukaisesti Jyväskylässä ja sen jälkeen pohtii uransa jatkoa.
Joten eiköhän nämä KalPa-spekulaatiot ole samaa osastoa kuin Miklikin jatko - eli roskaa. Silti ne pyörivät kokoajan spekulaatiossa.
 
Toki perhesyy varmasti pääsyy, mutta eiköhän kauden jälkeen myös samalla ilmoitettu että jos löytyy seura niin pystyy lähteä. Tuskin ainakaan JYP hirveästi liigan top 10 palkkan omaavaa pelaajan lähtöä jonka rooli jäi viimeisellä kaudella pieneksi hirveästi vastaan pistänyt.

Eiköhän Miklikin spekulaatiot ole ihan realistisia vaikka pelasi näin huippukauden liigassa. KHL varmasti tulee tarjouksia, mutta kyse on kohta 35v pelaajasta jolla todella rikkonainen kausi loukkaantumisien jäljiltä. verot tästäkaudesta tottakai tulee maksettavaksi jos jatkaa suoraan täälä, mutta isoin tekijä tuossa on se että haluaako Miklik asettua vai vielä kerran hakea KHL:sta rahat. Verojen takia tottakai JYPin pitää tehdä hieman isompaa tarjousta kun ehkä normaalisti joutuisi, mutta missän nimessä en näkisi etteikö JYP voisi Miklikillä olla jopa melko realistinen kohde myös ensikaudella.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Totta tämäkin, mutta ei muuta mitenkään aiemman viestini sisältöä. Juurikin pelaajaläheisyytensä vuoksi tätä koirankopitusta voi tulla, kun päävalmentaja on niin lähellä pelaajia. Silloin juuri voi ristiin mennä ajatukset joidenkin pelaajien kanssa.

En ymmärrä tämän viestin logiikka. Jos valmentaja on lähellä pelaajia, tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, että keskustelee ja perustelee kulloinkin tehdyt ratkaisut pelaajille. Esim. Hotakaisen tapauksessa alkutalvesta vaikutti siltä ettei pelaajalla ollut harmainta aavistusta miksi ei mahdu kokoonpanoon. Jos Hotakaiselle olisi asia jotenkin perusteltu hänellä tuskin olisi ollut tarvetta ihmetellä haastattelussa julkisesti asiaa. Ainakin ulospäin vaikutti siltä, että Virtanen ei ollut kertonut mitään syytä Hotakaisen penkitykseen. Voihan olla, että penkitykseen ei ollut mitään järkevää syytä, jolloin ilmeistä on että Virtanen ei voinut asiaa pelaajalle perustella.

Tällaiset tilanteet syövät joukkuehenkeä aika raskaasti, koska muut joukkueen jäsenet kyllä tajuavat ja aistivat millon kyseessä on ns. perustelematon hyllytys tms. Jos valmentaja perustelee ratkaisun miksi joku ei pelaa niin kyllä pelaajat sen ymmärtävät. Valmentaja on kuitenkin se joka viime kädessä määrää ja kenen täytyy valinnat tehdä. Sitten jos tällaisia epämääräisiä hyllytyksiä, tai muita vastaavia tulee useampia niin kyllä se vie paljon valmentajan auktoriteettia.
Mitään 100% varmuuttahan näistä ns. hyllytyksistä, koirankopituksista tai valmentajan uhkailuista olla lähtemättä pelipäivänä vieraspeliin ei ole, mutta jos tuollaisista huhua alkaa liikkua niin ei sekään hyvältä vaikuta. Tietysti jos pelaaja on noin 2kk pelaamatta ilman perusteltua syytä niin kai sen voi aika hyvällä varmuudella todeta ns. koirankopitukseksi.
 
Nelfor

Lähellä pelaajia oleva valmentaja voi helpommin ajautua tilanteeseen, jossa ajtukset menevät ristiin. Mistä tiedät, ettei Hotakaisen avautuminen liity samaan asiaan? Eli päävalmentajalla ja pelaajalla on mennyt ajatukset ristiin, jolloin päävalmentaja ei peluuta pelaajaa ja pelaaja sitten iskee vastapalloon avautumalla asiasta julkisesti.

Pelaajaläheinen valmennus ei ole mitään valoisaa yhteiseloa, vaan siinäkin tyylissä on omat haittapuolensa.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valmentajalla on aina oikeus valita mielestään paras kokoonpano kentälle. Ei Hotakaisen näytöt nyt ja Abidin esitykset aikoinaan kentällä niin häikäiseviä olleet, että niillä olisi automaattisesti oltu kokoonpanossa. Jos se on koirankopitusta, niin sitten se on koirankopitusta.

Abid oli edellisen kauden parasmaalintekijä, eikä päässyt edes seuraavan kauden harjoituspeleissä pelaamaan kuin muutamaan peliin 3- tai 4-ketjussa. Sen jälkeen runkosarjassa joitakin pelejä avauksessa, sitten katsomossa ja kohta taas pienellä vastuulla kokoonpanossa, ja sitten taas katsomossa. En tiedä minkälaiset pitää olla näytöt jos nuo ei riitä. Vaikuttaisko järkevältä jos ensi kauden alussa Suomela ei saisi peliaikaa, tällä kuluvalla kaudella kuitenkin joukkueen paras maalintekijä runkosarjassa.

Mitä Hotakaisen tilanteeseen tulee, niin en tiedä minkä takia joukkueen sopimuspelaajalle ei haluta antaa pelejä, ei liiga- eikä mestis-joukkueessa? Onko se kokonaisuus huomioiden paras tapa toimia? Aina on kuitenkin se vaara että joku loukkaantuu ja silloin tarvittaisiin pelikuntoista esim. sentteriä. Niin joo JYP:lle tavallaan kävikin niin Kanninen loukkaantui ja silti play-offeissa Kolehmainen pelasi keskellä, vaikka Hotakainen oli kunnossa. Ei Hotakainen mitään erikoista ollut kauden aikana esittänyt, mutta edellisiltä keväiltä ja muutenkin koko JYP uralta on sellaisia näyttöjä, että laittaa itsentä likoon, blokkaa vetoja, aloittaa hyvin, taistelee ts. hoitaa 4-ketjun ruutunsa hyvin. Tästä kiitoksena, katsomo.
 
Aito Taisto

Tää on taas näitä loputtomia itkuja, kuinka ura tyssäsi ikävään valmentajaan. Maailma on täynnä "loistavia" pelaajia, jotka eivät vain saaneet mahdollisuutta...

Muistikuvani Abidin tapauksesta ovat erilaiset: mies pelasi ykkös-yv:ssä aina kun pelasi. Jos maalinteko on ainoa ominaisuus, jolla autat joukkuetta, on maaleja syytä tehdä. Suorittaminen floppasi heti, kun jatkosopimus oli tehty.
Ykköskorin pelaajat eivät yleensä pelaa harjoituspelejä montakaan.

Hotakainen pelasi mestiksessä, mutta ei tietenkään siirtoajan jälkeen. Onnistui huonosti lähes kaikissa pelaamissaan peleissä. Edellisellä kaudella eräs suosikeistani, mutta tällä kaudella epäonnistui pahoin eikä häntä voitu laittaa ratkaisukohdissa kentälle. (runkosarja -5, playoffs -2).

Veltsu ei kaihda penkittämistä, mutta enpä ole havainnut ilman syytä penkittämisiä tapahtuneen.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Veltsu ei kaihda penkittämistä, mutta enpä ole havainnut ilman syytä penkittämisiä tapahtuneen.
Joskus on tullut mietittyä että esimerkiksi Tuppurainen olisi pitänyt penkittää koska pelaaminen näytti laiskalta eikä tehoja tullut. Ei penkitetty. Näyttää vähän siltä että jotkut pelaajat ovat Veltsulle helpompia penkitettäviä kuin toiset. Mistä sekin sitten kertoo, en lähde tällä kertaa spekuloimaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Samaa olen kyllä ihmetellyt, Tuppuraista ei ilmeisesti voitu penkittää, koska on palkkaluokan yläpäässä. Ei haittaa vaikka kuinka vetäisee loppukauden vihkoon, paljon pitää Tuppuraisen ensi kaudeksi parantaa, vapaamatkustajia huippupalkalla ei vaan voi hyväksyä.
 
Juu niinhän se menee, isommalla pussilla olevaa ei penkitetä niin helposti. Sen olen kuullut, että huonosti saavat pelaajat palautetta/keskustelua (esim. penkityksen syistä) valmentajilta.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lähellä pelaajia oleva valmentaja voi helpommin ajautua tilanteeseen, jossa ajtukset menevät ristiin. Mistä tiedät, ettei Hotakaisen avautuminen liity samaan asiaan? Eli päävalmentajalla ja pelaajalla on mennyt ajatukset ristiin, jolloin päävalmentaja ei peluuta pelaajaa ja pelaaja sitten iskee vastapalloon avautumalla asiasta julkisesti.

Pelaajaläheinen valmennus ei ole mitään valoisaa yhteiseloa, vaan siinäkin tyylissä on omat haittapuolensa.

En tiedäkkään mihin "avautuminen" liittyy. Yleensä se on vaan huono merkki jos pelaaja ilmoittaa haastattelussa ettei tiedä miksi ei ole mahtunut kokoonpanoon. Olen erimieltä pelaajalähtöisestä valmentamisesta, ei siinä missään tapauksessa pitäisi voida käydä niin, että ajatukset valmentajan ja pelaajan kanssa menevät niin pahasti ristiin ettei niitä voida puhumalla selvittää. Onko edes yritetty, ja yritetäänkö yleensä, en tiedä. Minulla ei myöskään ole käsitystä siitä onko Virtanen ns. "pelaajalähtöinen" valmentaja?!
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tää on taas näitä loputtomia itkuja, kuinka ura tyssäsi ikävään valmentajaan. Maailma on täynnä "loistavia" pelaajia, jotka eivät vain saaneet mahdollisuutta...

Muistikuvani Abidin tapauksesta ovat erilaiset: mies pelasi ykkös-yv:ssä aina kun pelasi. Jos maalinteko on ainoa ominaisuus, jolla autat joukkuetta, on maaleja syytä tehdä. Suorittaminen floppasi heti, kun jatkosopimus oli tehty.
Ykköskorin pelaajat eivät yleensä pelaa harjoituspelejä montakaan.

Hotakainen pelasi mestiksessä, mutta ei tietenkään siirtoajan jälkeen. Onnistui huonosti lähes kaikissa pelaamissaan peleissä. Edellisellä kaudella eräs suosikeistani, mutta tällä kaudella epäonnistui pahoin eikä häntä voitu laittaa ratkaisukohdissa kentälle. (runkosarja -5, playoffs -2).

Veltsu ei kaihda penkittämistä, mutta enpä ole havainnut ilman syytä penkittämisiä tapahtuneen.

Tuolla kyseisellä kaudella JYPillä oli alusta alkaen kaksi loistavaa hyökkäyskolmikkoa.

Wärn-Lahti-Louhivaara
Salmio-Virtanen-Nenonen

Mitäpä veikkaat että olisiko alusta asti kannattanut maltillisesti peluuttaa yhdessä Tuppuraista, Perriniä ja Abidia? Olisi pian ollut kolmaskin loistava kolmikko ja asiat enemmän kuin mallillaan. Väitän ettei tuolloin hommat ihan putkeen menneet ja harvemmin menevätkään jos et edes yritä ulosmitata kaikkea rosterista. Abidin kohdalla tuo veren paikalla virrannut tulimeri olisi kannattanut kanavoida "vähän" nähtyä paremmin.
 
Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lisäksi uskoisin että Tuppuraisen Kuopio huhut kumpuaa siitä että juurikin Miklikiä tai jotain muuta kovaa laituria yritetään saada joukkueseen ja tilaa budjetista sitä kautta. Viimekaudella taidettiin huhuilla esim. Tavin lähtemistä mutta lopulta taidettiin päättyä Hubacekiin. Nyt kuulostaisi vähän samalta kun viimekaudella että halutaan joistakin "kalliista" sopimuksista eroon kun tunkua tulijoista olisi.

Toisaalta jos mietitään tilannetta Tuppuraisen kantilta, niin miksi hän lähtisi purkamaan (kovan rahan) sopimusta JYP:n kanssa? Tuskin KalPa olisi ottamassa koko sopimusta omalle kontolleen ja vaikka Tuppuraiselle varmasti tässä vuosien varrella on kasvanut Hurrikaani-sydän niin silti vaikea uskoa että luopuisi tuosta todennäköisesti uran viimeisestä sopimuksesta halvalla. Jos taas Tuppuraisen sopimuksen purusta pitäisi maksaa niin kuinka järkevää se sit loppupeleissä olisi purkaa? Toki kokonaan toinen asia on sitten se että kuinka järkevää on näille +35-vuotiaille pelaajille tehdä näitä pitkiä sopimuksia. Urheilupomo Holtari ja kumppanit ovat toki varmasti näitä asioita tarpeeksi tarkasti miettinyt, joten meidän muiden on turha siitä hirveästi stressata.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tuolla kyseisellä kaudella JYPillä oli alusta alkaen kaksi loistavaa hyökkäyskolmikkoa.

Wärn-Lahti-Louhivaara
Salmio-Virtanen-Nenonen

Eikös tämä ole se kausi, kun Hubacekkia peluutettiin väkisin keskellä, vaikka varastossa oli mm. Myttynen ja eikös lopulta Lasi-Anssi ottanut paikan Perrinin ketjun kolmantena lenkkinä, kun vain lukuisilta loukkaantumisiltaan kerkesi?
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tää on taas näitä loputtomia itkuja, kuinka ura tyssäsi ikävään valmentajaan. Maailma on täynnä "loistavia" pelaajia, jotka eivät vain saaneet mahdollisuutta...

Muistikuvani Abidin tapauksesta ovat erilaiset: mies pelasi ykkös-yv:ssä aina kun pelasi. Jos maalinteko on ainoa ominaisuus, jolla autat joukkuetta, on maaleja syytä tehdä. Suorittaminen floppasi heti, kun jatkosopimus oli tehty.
Ykköskorin pelaajat eivät yleensä pelaa harjoituspelejä montakaan.

Hotakainen pelasi mestiksessä, mutta ei tietenkään siirtoajan jälkeen. Onnistui huonosti lähes kaikissa pelaamissaan peleissä. Edellisellä kaudella eräs suosikeistani, mutta tällä kaudella epäonnistui pahoin eikä häntä voitu laittaa ratkaisukohdissa kentälle. (runkosarja -5, playoffs -2).

Veltsu ei kaihda penkittämistä, mutta enpä ole havainnut ilman syytä penkittämisiä tapahtuneen.

Tuskin tässä on kenenkäään itkemään tarvitsee rueta. Esimerkiksi tuo Abidin tapaus on semmoinen että sai mahdollisuuden edellisellä kaudella, ja oli joukkueen paras maalintekijä. Sen jälkeen seuraavalla kaudella valmentajaksi tuli Virtanen ja Abidin ura JYP:ssä päättyi siihen, että pelaajan sopimus ostetaan kalliilla ulos. Kaikki tiesi ettei Abid saanut reilua kohtelua Virtaselta. Jostain syystä vaikuttaa että näitä jonkunlaisia erikoisia tapauksia vaan jostain syystä aina pulpahtaa esiin. Sitten saadan ihmetellä sitä kun Kolehmainen pelaa keskellä tms.

Jokaisella valmentajalla on aina omat suosikit ja luottopelaajat, se on aivan selvä, mutta ei se voi tarkoittaa sitä, että muita pelaajia voisi kohdella huonosti. Valitettavasti välillä näyttää että jotain kummallista tuossa JYP:n valmentajien ja pelaajien suhteessa on. Mites se vanha amerikan mantereen sanonta menikään. Jos näet ikkunasta olennon joka näyttää ankalta, ääntelee kuin ankka ja kävelee kuin ankka niin silloin se todennäköisesti on ankka.

edit. pari kirjoitusvirhettä korjattu
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eikös tämä ole se kausi, kun Hubacekkia peluutettiin väkisin keskellä, vaikka varastossa oli mm. Myttynen ja eikös lopulta Lasi-Anssi ottanut paikan Perrinin ketjun kolmantena lenkkinä, kun vain lukuisilta loukkaantumisiltaan kerkesi?

Kyllä vain Hubacek tuota kolmossenan "kriisiä" kävi ratkomassa matkan varrella. Ihan kaikki ketjusekoilut ei muistu mieleen kun niitä piisasi.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Onko tänään julkaistava pelaajasopimus nyt sitten se Jarkko Immonen? Sveitsissä tuo taidettiin jo uutisoida ja kun kerta ihan pronssipelissä julkaistaan niin tuskin se mikään juniorin jatkosopimus on.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kimmo Hannula vihjasi twitterissä, että julkistettava pelaaja olisi #47.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös