Anaheim Ducks (1.) – Calgary Flames (4.), Pacific 1. kierros

  • 13 223
  • 53

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Sarjan toisessa pelissä Flames voitti maalipaikat ja laukaukset, mutta ei se vaan riittänyt. Suurinta virkaa lopputuloksessa näytti Dougie Hamiltonin typeryys sekä tuuri. Eli jos tuosta nyt saisi nuo perseilyt pois ja seuraavat tuuripomput Flamesin hyväksi, niin ei tässä vielä mitään ole hävitty, sen verran hyvä Flames on ollut silloin, kun ollaan keskitytty peliin. Kotona pitää toki molemmat klaarata, ja siihen on kyllä vieläkin kovempi luotto, mitä ennen sarjan alkua.

Ankarasti vituttaa, mutta minkäs teet.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Elliott on nyt päästänyt viimeisissä kolmessa Ducks-pelissä yhteensä neljä helppoa maalia. Johnson ei välttämättä olisi yhtään parempi, mutta ei tässä ainakaan enää ole mitään hävittävää. Todennäköisyys sille, että Flames voittaisi seuraavista viidestä ottelusta neljä on hyvin lähellä nollaa. Hamiltonin lisäksi myös Brodie otti ihan yhtä typerän jäähyn. Gaudreaun pelissä on ollut hyvääkin, mutta on kyllä ollut aika kaukana parhaasta tasostaan. Pilasi vielä juuri ennen loppua loistavan maalipaikan, kun halusi pyörähtää ja syöttää kiekon huonompaan paikkaan. Frolik oli siinä myös erittäin hyvässä paikassa ja pyysi syöttöä. Lazaria edelleen odottelen sinne neloseen ja miksei myös vaikka Hamiltonia.
 

Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
Olipas jännä 3. peli. Tällä kertaa ne tuuripomput olivat vahvasti Flamesin puolella (pl. jatkoaikamaali) ja tuomarit kotijoukkueen takana vähintään yhtä vahvasti. Tästä huolimatta Ducks onnistui kampeamaan 4-1 -tilanteesta vielä tasoihin ja ohi. Bieksa otti osumaa useampaan otteeseen. Välillä ajettiin numeroihin ja välillä polvi polvea vasten. Bernier antoi Ducksille mahdollisuuden voittaa, vaikkei Gibsonin piikkiin Flamesin maaleja voikaan laittaa.

Siinä lyhyesti omat mietteet.
 

Robu

Jäsen
Ei tästä pelistä muuta kuin, että Elliot näytti kyllä tosi häviävältä maalivahdilta 4-1 tilanteessa, kun jokaisesta maalista oli jotakin valitettavaa tuomareille.

Harvinaista muutenkin, että joukkue joka vaihtaa maalivahdin tulee takaisin ja voittaa vielä. Ducks on Flamesin myrkky.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Pelillisesti Calgary ollut mielestäni parempi joukkue, mutta Elliot päästää pirun helppoja maaleja jokaisessa ottelussa.
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Pelillisesti Calgary ollut mielestäni parempi joukkue, mutta Elliot päästää pirun helppoja maaleja jokaisessa ottelussa.

Kyllä se pelillisesti parempi joukkue olis jonkun voiton kairannut vaikka väkisin. Jos tämmönen sarja menee 4-1 4-0 niin ei siinä paljon jää selittelyille sijaa.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Kyllä se pelillisesti parempi joukkue olis jonkun voiton kairannut vaikka väkisin. Jos tämmönen sarja menee 4-1 4-0 niin ei siinä paljon jää selittelyille sijaa.

Joo, hyvä ja helppo piiloutua tulosten taakse. Eilistä en nähnyt muuten kuin Elliotin sulamisen hailaitseista, mutta myös kahdessa Ducksien kotimatsissa Elliot oli Anaheimin tärkein pelaaja. Kentällä Calgary oli mielestäni parempi.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Joo, hyvä ja helppo piiloutua tulosten taakse.
Trololololollololollololoo...

Eilistä en nähnyt muuten kuin Elliotin sulamisen hailaitseista, mutta myös kahdessa Ducksien kotimatsissa Elliot oli Anaheimin tärkein pelaaja. Kentällä Calgary oli mielestäni parempi.
Millä perusteella? Ankat hallitsi kotimatseissaan keskustaa puoltatoista erää lukuunottamatta aikalailla täydellisesti. Flames pääsi rokottamaan ylivoimalla ja pienistä nukahduksista, mutta järjestelmällisten maalipaikkojen luonnissa Ducks oli paljon etevämpi ja piti Liekit tehokkaammin poissa oman maalinsa edustalta kuin toisinpäin.

Maalin pelejähän nämä ovat mutta on kyllä aivan posketonta sihvoslaista jääkiekkotuntemattomuutta väittää että calgaryläiset olisivat olleet joka matsissa parempia.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Sanon minäkin asiantuntemattomasti, että ihan yhtä hyvin sarja voisi olla Calgarylle 3-0 tai ainakin 2-1. Nyt on pomppinut Ankoille mukavasti, mutta jäähyjen määrää voisi vieläkin vähän karsia. Mutta historian valossahan tämä sarja on taputeltu. Seuraavaksi Ankoilla sitten vastassa ehkä Edmonton, se on paha kompastuskivi. Muuten tie Stanley Cup -finaaleihin olisi mielestäni mukavasti auki.

Jännä nähdä myös, kuka on Ducksien aloittava maalivahti seuraavassa pelissä. Asiantuntemattomuuteni ei riitä ennustamaan tätä ratkaisua. Järkeni sanoisi, että Gibsonille pitäisi antaa mahdollisuus lunastaa itsensä, toisaalta tunnepuolelta menisin nyt "Feel the Burn":in kanssa seuraavaan peliin. Mutta kuten sanoin, sillä ei liene niin väliä, koska vain neljä joukkuetta on noussut haudasta NHL:n historiassa.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Trololololollololollololoo...


Millä perusteella? Ankat hallitsi kotimatseissaan keskustaa puoltatoista erää lukuunottamatta aikalailla täydellisesti. Flames pääsi rokottamaan ylivoimalla ja pienistä nukahduksista, mutta järjestelmällisten maalipaikkojen luonnissa Ducks oli paljon etevämpi ja piti Liekit tehokkaammin poissa oman maalinsa edustalta kuin toisinpäin.

Maalin pelejähän nämä ovat mutta on kyllä aivan posketonta sihvoslaista jääkiekkotuntemattomuutta väittää että calgaryläiset olisivat olleet joka matsissa parempia.
Kolme maalin voittoa ja vihun veska imaissut sellaset 5 kappaletta helppoja sarjaan. Mestaruutta ajattelin Ducksille, mutta näkemäni perusteell seinä tulee vastaan jo seuraavalla kierroksella. Sihvosesta en tiedä sen kummemmin,enkä keskustan hallinnasta, mutta kusi sukassa sai kahdessa ekassa kotipelissä jännittää vetojen kannalta kun oli putken jatkumista lapuilla.
 

Penner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Seuraavaa kierrosta ei pidä vielä alkaa miettimään kun on tässä yks peli pakko vielä jotenkin voittaa. Peli ei tosiaan ole ollut mitään ylivoimaista, mutta täytyy muistaa että pakistossa on isoja menetyksiä jotka jo toisella kierroksella voi unohtaa. Calgaryn ylivoimatehokkuus ollut kovinta kaikista playoff-joukkueista(38,5%). Siihen voi olla osasyynä juuri tuo Anaheimin tämänhetkinen pakisto. Viidellä viittä vastaan pelissä ei ole kyllä ollut mitään isompaa hätää (3 päästettyä maalia kolmeen peliin) ja kyllä Elliott on napsinut ainakin sen 5 isoa torjuntaakin vaikka onkin kieltämättä ollut huono tässä sarjassa ja imenyt tosi helppoja.

Tuskin jokainen joukkue johtaisi Calgaryä kuitenkaan 3-0 tässä vaiheessa. Maalin peleissä voi aina jossitella.

Alivoiman pitää pystyä parantamaan varsinkin jos tämä tuleva toinenkin vieraspeli menee vihellysten suhteen edes suunnilleen samoissa merkeissä
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Mahtava aloitus pleijareille! Odotin, että Flames yhden voiton nappaisi, mutta ei tällä kertaa. Nyt huilia ja alivoiman hiomista. Tästä on hyvä jatkaa ja toivottavasti saadaan seuraavaan sarjaan jo vahvistuksia lasaretin puolelta.

Let's Go Ducks!!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Keskustan puolustamisella tarkoitan sitä että sentteri ja pakit pelaavat viimeistään punaviivasta alaspäin niin tiiviillä välimatkoilla, ettei sieltä voi kävellä sisään alueelle kiekon kanssa. Tähän liittyy hyvässä viisikkopelissä myös laiturien takapaine. Maalinedustapelaamisessa keskiössä on tylyys ja se, että kolmen metrin etäisyydellä maalista puolustavalla joukkueella on useimmiten ylivoimainen tilanne. Thompsonin maalista voi katsoa minkälaista on jälki kun nuo eivät ole kunnossa.

Flamesille tsemppiä ensi kauteen. Poitsut ovat vuoden vanhempia ja kokeneempia joten varmasti hyökkäyksen tehokkuus ja puolustamisen kurinalaisuus ovat jo huomattavasti korkeammalls tasolla silloin. Nyt ankkaparvi oli aivan liiallinen vastus.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se oli sitten Duckseilta yliajo puolivaloilla jos nyt vähän liioitellaan.
Tässä viimeisessä ottelussa tuntui, ettei Flames itsekään uskonut enää tuosta suosta nousevan ja varsinkin ottelun loppu oli aivan toivotonta ja näennäistä yritystä. Tietenkin tähän vaikutti Ducksien hyvyys ja itseluottamus kiekon kanssa omalla alueella.

Mainitaan nyt kyllä hieno Calgaryn kotiyleisö joka osoitti suosiotaan loppuun saakka äänekkäästi vaikka käytännössä toivoa ei ollut.

Duckseilta nostetaan esiin Mr. Getzlaf. On kyllä huikea jamppa edelleen. Tässä yksi niistä pelaajista jonka varmaan valitsisin jos pitäisi olla varma että hoitaa oman tonttinsa jossain tietyssä tilanteessa. Iso, liikkuva, fyysinen, riittävän ilkeä.... ja mikä tärkeintä, tekee sen maalin kun se maali pitää tehdä!
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Maalinedustapelaamisessa keskiössä on tylyys ja se, että kolmen metrin etäisyydellä maalista puolustavalla joukkueella on useimmiten ylivoimainen tilanne. Thompsonin maalista voi katsoa minkälaista on jälki kun nuo eivät ole kunnossa.

Mielestäni juuri tuo on se suurin yksittäinen syy siihen minkä takia Ducks on ollut niin vaikea vastustaja Flamesille pitkän aikaa. Jostain ihmeen syystä juuri Ducks-hyökkääjille annetaan kaikki mahdollinen aika ja tila tuossa oman maalin edessä.

Elliott: 92,7%, 89,7%, 81,5%, 66,7%. Gibson: 93,8%, 94,6%, 75%, 97,3%. Ducks on edelleen parempi joukkue ja olisi todennäköisesti mennyt joka tapauksessa jatkoon, mutta nuo rumat 4-0 lukemat menevät ihan puhtaasti Gulutzanin peluutuksen piikkiin. Pelillisesti kuitenkin paljon tasaisempi sarja, kuin kaksi vuotta sitten.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Kyllä tämä sarja ratkesi Anaheimin parempaan maalivahtiin ja tuomareihin, tässä kävi niin kuin ennakkoon pelkäsin, että ei ole mitään mahdollisuuksia jos toiselle vihelletään kaikki ja toiselle ei mitään. Lisäksi sitten tämä mihin en uskonut, että maalejakin aletaan arpomaan tai että Flamesiltä vietäisiin selkeä maali ja ankoille sellainen annettiin vaikka oli selkeästi korkeamaila.

Ei siellä mitään salaliittoa ole, muistiota tai sähköposteja jossa erotuomarit kollektiivisesti päättävät tuomita flamesiä vastaan, mutta niin selkeän puolueellista se on. Toivotaa että Widemanin poistuminen edes vähän tuo objektiivisuutta.

Käsittämätöntä että perry saa hakata nyrkillä flames pelaajia vaihtoaitiossa, Anaheimin toistamaalia ei olisi pitänyt kolmannessa pelissä edes tulla, jos tuomarit olisivat olleet puolueettomia. Miten bieska saa hakata maassamakaavia kyynärpäällä päähän ja lukuisat filmaamiset anaheimin toimesta mitkä menivät kuin vettä vaan tuomareihin.

Flames vei maalipaikat kolmenottelun jälkeen 60-40, mutta niin vaan Elliot onnistui imaisemaan ne ratkaisevat maalit ja nyt näki ettei siellä ollut minkäänlaista uskoa omaan maalivahtiin.

Peluutus oli jo parempaa, bartkowski ei pelannut enään kuin 10 minuuttia ja parhaat saivat sitten riittävästi peliaikaa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Yllä näemme täydellisen esimerkin siitä mitä on olla paska häviäjä: selitetään 4-0-tappioon päättynyt ottelusarja tuomareiden vilpillisyydellä ja epäonnistumisella sekä annetaan kaikki vastuu häviöstä yhdelle pelaajalle, eli maalivahdille. Toki @Pontus Toikka tiedettiin täysin höpöhöpö-tason kirjoittajaksi, mutta mielestäni tässä on loistava varoittava esimerkki kaikille muille palstankäyttäjille.

Elliott ei tietenkään ollut parhaimmillaan tässä sarjassa, mutta hänen asettaminen tuloksen ainoaksi päävastuulliseksi Flames-joukkueessa on niin huonoa puusilmäisyyttä ettei sitä vastaan pitäisi oikeasti joutua edes argumentoimaan. Elliott torjui keskinkertaisesti ja paikoin huonosti pakiston ja viisikon takana, jotka pelasivat säännönmukaisesti keskinkertaisesti tai huonosti. Flamesin viisikko ryntäili sinne tänne ja venyi holtittomasti pituussuunnassa. Sen korjaamisesta on hyvä aloittaa valmistautuminen ensi kauteen. Rakennuspalikoita on olemassa riittävästi, jotta Calgary voi oikeanlaisella määrätietoisuuden ja kärsivällisyyden yhdistelmällä nousta cup contenderiksi seuraavien 3-5 vuoden aikana. Heidän onnekseen organisaatiossa on sellaista väkeä, joka osaa nähdä sweep-tappion takana muutakin kuin huonon veskarin tai paskat dumarit.

Good day!
 

Zigmund

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Kyllähän Flames sai enemmän ylivoimaakin josta ois voinut ratkasta ja ihan tiukkoja pelejä oli joten en kaikkee pistäis Elliott piikkiin. Monahan takoi maaleja, mutta Johnny Hockey sitten katos kokonaan kuvasta periaatteessa koko kauden oli ihan kateissa kaveri.

Ois ollu ihan hauska kuulla mitä sanottavaa oli Flames selostajilla tän pelin loputtua, kun hajosivat jo niin totaalisesti toisen pelin jälkeen.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ois ollu ihan hauska kuulla mitä sanottavaa oli Flames selostajilla tän pelin loputtua, kun hajosivat jo niin totaalisesti toisen pelin jälkeen.

Lopun pitkistä kiekoista/ei pitkistä ainakin jaksoivat marmattaa.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Kyllä etenkin noiden Flamesin kotipelien jälkeen kannattaa noista jäähyistä urputtaa. Niin selkeästi enemmän Anaheim sai pelata yv:tä. Vai miten se meni?
Toki Flamesin ainoa mahdollisuus olisi ollut pelata ylivoimaa vielä huomattavan paljon enemmän, sillä tasakentällisin joukkue ei oikein päässyt maalipaikoille. Näennäisesti toki pyöri alueella kuin Ruotsi konsanaan 2014 Nuorten MM-finaalissa, mutta maalintekosektorille ei ollut juuri mitään asiaa.
Anaheimilla tilanne oli sitten vähän päinvastainen, silloin kun hyökättiin mentiin maalille päättäväisesti mistä seurauksena oli useampi maalikin.

Tämä sarja ratkesi kuitenkin pääasiallisesti kahteen asiaan näin nopeasti. Ensinnäkin Elliott oli paska, toki ennen sarjan alkua oli tiedossa ettei kyseinen kaveri Ducksia vastaan pärjää. Mutta siitäkin huolimatta piti mennä 4.peliin asti kyseisen maalivahdin kanssa.
Toinen asia oli sitten se, että Ducksilla osui kyllä kaikki maailman tuuripomputkin mukaan. Kaikki alkoi sarjan ensimmäisestä maalista, missä Engelland tyrkkäsi mailansa Getzlafin vedon eteen, mikä sitten tietenkin pomppasi maaliin. Ja samaa rataa meni myös 2.pelin voittomaali, sekä 3.pelin voittomaali. Kyllähän noita siis aina välillä käy, mutta että kaikki osuisi samaan sarjaan ja eri peleihin onkin varmasti vähän harvinaisempaa.
Ilman noita sarja ei siis olisi mennyt 4-0 Ducksille, riippumatta siitä kuka Flamesin maalilla olisi ollut. Mutta nyt homma meni näin, eikä siinä kyllä tuomarointi loppupeleissä hirveän isoa osaa näytellyt. Vaikka Thompsonin maali olisikin ehkä pitänyt hylätä.

P.S. Sarjan ylivoimat: Anaheim 13 kertaa ylivoimalla, Calgary 16 kertaa ylivoimalla.
 
Viimeksi muokattu:

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Randy Carlyle itse sanoi kolmannen pelin jälkeen etteivät ansainneet yhtään ylivoimaa. Käsittömästi se jäähyjen antaminen loppui 4-1 tilanteessa, kolmannessa pelissä, siinä vaiheessa se sikailu vasta alkoi. Toisaalta anaheimille dropsit, ilman jatkuvaa filmaamista ei flames olisi saanut edes noinkaan montaa jäähyä.
Laitetaas tähän hieno kirjoitus Flames vs jäähyt, voipi olla englanninkielisenä ainakin trolli huntterille liian hankala lukea ja ymmärtää. Samaa asiaa esim. Travis Yost kirjoitti, ettei flames saa tuomareilta objektiivista kohtelua.

Nuo pomppumaalit olivat kyllä sellainen kirsikka kakun päälle.
Ei siellä Flames selostajat hajonneet, se joku mr.flames joka on jäänyt mysteeriksi. Kommentaattori John Garrethan on Canucks peleissä kommentaattori ja nucks fani poika.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Randy Carlyle itse sanoi kolmannen pelin jälkeen etteivät ansainneet yhtään ylivoimaa. Käsittömästi se jäähyjen antaminen loppui 4-1 tilanteessa, kolmannessa pelissä, siinä vaiheessa se sikailu vasta alkoi.

Onneksi eivät sitten saaneet yhtään ylivoimaa tuossa kolmanessa pelissä. Ja mun lähetyksessä Cogliano sai vielä selkeän kamppaamis jäähyn tuon 4-1 maalin jälkeen. Siitä kun olisi täräyttänyt tilanteeksi 5-1 ei tarvitsisi nyt kiukutella. Mutta eipä kelvannut. Ei vaikka Monahanille tyhjä maali pelattiinkin Gaudreaun toimesta.
 

Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
Pontus toikkaroi nyt jossain unimaailmassa. Väite siitä, että Flames olisi jotenkin hyötynyt tuomareista, on täysin absurdi. Käytit argumenttinasi esimerkiksi 3. peliä, jossa Flamesille jäi tolkuton määrä jäähyjä viheltämättä (esimerkiksi Bennettin jalkapyyhkäisyt, se kun Bieksaa ajettiin numeroihin ja toisen kerran polviin).

Yksinkertainen syy Flamesin tappioille: Ducks oli liian hyvä ja Flamesilla yksikään osa-alue ei riittänyt.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Sinänsä jännä sarja, että vaihtamalla maalivahdit päikseen olisi Flames sweepannut Ducksit 4-0.

Brian Elliottin ura yhdessäkään menestystä tavoittelevassa organisaatiossa lienee ohi. Tankkaushommiin voi kiinnostusta jostain löytyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös