Lippujen trokaus

  • 12 296
  • 52

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Avataan nyt asialle ihan oma keskustelunsa, ettei hautaudu muiden asioiden joukkoon.
Tämän vuoden pudotuspeleissä on ollut viitteitä lippujen trokauksesta eli myymisestä ammattimaisesti eteenpäin. En tiedä nähdäänkö tätä joka vuosi tai missä mittakaavassa, mutta ainakin Kuopion loppuunmyytyihin peleihin, erityisesti game 7:aan olisi tulijoita ollut selvästi enemmänkin ja tästä johtuen haaskalle ilmeistyi perskärpäsiä. Kuulin että A-katsomoon oli myyty neljä paikkaa satasen kappale eli neljälläsadalla eurolla. Noiden facevalue lienee ollut reilu kolmekymppiä kappale.

Samaten tänä aamuna oli huuto.netissä ainakin parikymmentä lippua finaaleihin ja hinnat aika korkeat. Kiinnitin huomiota, että myyjät olivat Helsingistä yms eli muualta kun finaalijoukkueet, joten syytä on epäillä että ainakin osa oli ammattimaisia trokareita. Nythän on ketjussa ollut puhetta, että liput olivat jossain vaiheessa jo varattu loppuun, mutta niitä vapautui satamäärin loppuhetkillä. En tiedä kertooko tämä siitä, että liput olivat varattu jälleenmyyntiin, mutta kun eivät menneet kaupaksi niin palautettiin?

Minä en ole suuresti jaksanut trokauksesta stressiä ottaa jos kyseessä on konsertteja tai ison maailman tapahtumia, mutta kun kaverit jäävät tuon takia ilman lippuja historiallisesta pelistä niin se kyllä hieman harmittaa. Toivonkin sydämeni pohjasta, että liput jäävät käteen ja trokarit tekevät tappiota niillä.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Noihin Kuopion matseihin taisi saada ostettua, ainakin seisomakatsomoon, lippuja kaksikymmentä kerralla eli ensimmäinen trokauksen vähentämisyritys voisi olla tuon kertaostomäärän rajoittaminen vaikka 3/5/10 kappaleeseen. Eihän tämäkään ongelmaa poista, mutta ainakin vähän hankaloittaisi. Myös varausmahdollisuuden poistoa kannattaisi harkita.
 
paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sikäli tämä on silkkaa tiedettä, että "trokausta" harrastetaan niin kauan, kunnes kysyntä edes jollain tasolla saadaan laskeutumaan tarjonnan tasolle. Esim. Tapparan lippuhinnasto voi vaikuttaa epämiellyttävältä, mutta tämäniltainen yleisömäärä näytti, että hyvin asetetut hinnat. Toki sitten kun puhutaan game seveneistä tms. niin hintajoustoa ei joka tapauksessa ole vaan liput viedään hinnalla millä hyvänsä.
 
Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Avataan nyt asialle ihan oma keskustelunsa, ettei hautaudu muiden asioiden joukkoon.
Tämän vuoden pudotuspeleissä on ollut viitteitä lippujen trokauksesta eli myymisestä ammattimaisesti eteenpäin. En tiedä nähdäänkö tätä joka vuosi tai missä mittakaavassa, mutta ainakin Kuopion loppuunmyytyihin peleihin, erityisesti game 7:aan olisi tulijoita ollut selvästi enemmänkin ja tästä johtuen haaskalle ilmeistyi perskärpäsiä. Kuulin että A-katsomoon oli myyty neljä paikkaa satasen kappale eli neljälläsadalla eurolla. Noiden facevalue lienee ollut reilu kolmekymppiä kappale...
Samanlaistahan se taitaa valitettavasti olla joka vuosi. 2012 keväällä Pelicans-JYP lippuja myytiin Oulussa saakka.
 
Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
En tiedä liittyykö tämä suoranaisesti lippujen trokaamiseen, mutta kyllä itseäni henkilökohtaisesti on ottanut jo vuosia päähän seuraava asia.
Silloin kun ruvetaan olemaan ratkaisu peleissä, eli peli on jommalle kummalle joukkueista katkolla, niin silloin kyllä katsomoon löytää tiensä ihan niille parhaille paikoille kaiken maailman kravaattikaulaiset miehet, sekä keskivertokatsojaa paremmin pukeutuvat naiset.
Eli juuri sellaiset tyypit, joita jääkiekko ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joiden pitää oman egonsa takia näyttäytyä jonkun firman sponsoroimana paikalla, kun on niin tärkeä tapahtuma. Todeliset fanit, jotka ovat koko kauden seuranneet hallilla pelejä, jäävät ilman lippua, kun nämä itsensä tärkeiksi tuntevat ihmiset rientävät paikalle.
Enkä tarkoita tällä ilmiöllä nyt mitään tiettyä liigapaikkakuntaa. Tämä ilmiö esiintyy varmaan ihan joka paikassa silloin kun pelissä on tarpeeksi panosta.
Puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu silloin harvoin, kun suomessa sattuu olemaan
jääkiekon MM kisat. Silloin vasta noita tyhjäntoimittaja tärkeilijä businessvieraita katsomossa onkin. Varsinkin kun kotijoukkue eli suomi pelaa.
Minulla ei ole tähän ongelmaan mitään patenttiratkaisua, mutta yli 40 vuotta katsomoissa viihtyneenä, tuo asia on kyllä ottanut monen monta kertaa päähän.
 
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Ensinnäkään en usko että vaikka tyypeillä olisi hienommat vaatteet ettei heitä pääsääntöisesti jääkiekko kiinnostaisi. Ei "paremmat ihmisetkään" pukuja vapaa-aikana käytä jos pelissä omilla rahoillaan ollaan. Firmat piikkiin on mahdollisuus päästä itsekin finaaliin sen varjolla, että sinne vie asiakkaan ja siksi pukeutuminenkin on tarpeen.
Toisekseen nuo paremmat paikat ovat joukkueille usein ne joilla touhu maksetaan. Ilman niitä jäisi parhaat pelaajat hankkimatta ja peli olisi mitä olisi.
Kolmannekseen ne fanit jotka ovat koko kauden seuranneet pelejä hallilta eivät ilman lippuja jää. Pudotuspelikausikortilla pääsee ihan jokaiseen pudotuspeliin kohtuullisen maltillisella hinnalla samoin kuin runkosarjassakin. MM-kisoissa ja vastaavissa nämä kermapersepaikat ovat enemmänkin ongelma.
 
Reksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Myös varausmahdollisuuden poistoa kannattaisi harkita.
Tämä ei olisi hyvä ratkaisu. Itse, ja varmasti moni muukin käyttää lippuihin urheilu/kulttuuriseteleitä, jolloin joudut tekemään varauksen ja sitten lunastamaan lipun jostain lippupisteestä. Käytännössä tekisi mahdottomaksi niiden käytön lippujen ostamiseen. Tai ainakin vaikeammaksi.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tosifanit pääsevät satavarmasti finaalipeleihin ja ovat aina päässeet lunastamalla itselleen play-off kausikortin.

Jos ei sitten olekaan tosifani eikä play-off kausaria löydy taskusta, niin trokareiden ansiosta silti pääsee varmasti peliin maksamalla kysyntää vastaavan hinnan.

Toinen vaihtoehtohan olisi lippujen korkeampi hinnoittelu suoraan järjestäjän toimesta, jolloin hinta vastaisi paremmin kysyntää suhteessa hallin kapasiteettiin ja tekisi trokareiden busineksen vähemmän kannattavaksi. Kuluttajan kannalta tämä johtaisi kuitenkin käytännössä samaan lopputulokseen ja kalliimpiin hintoihin.
 
Viimeksi muokattu:

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Tosifanit pääsevät satavarmasti finaalipeleihin ja ovat aina päässeet lunastamalla itselleen play-off kausikortin.

Se on juurikin näin, komppaan täysillä tätä. Itsellä oli monta vuotta välissä kun en omistanut HIFK:n kausikorttia, mutta viime vuonna runkosarjan voiton jälkeen oli sen verran hyvät kutinat että hankin playoff-kausikortin pudotuspeleihin. Oli aika miellyttävä olla kun ei tarvinnut murehtia lipuista. Suosittelen lämpimästi. Toki se vaatii uskoa oman jengin menestymiseen.
 
444

Jäsen
Tuo tosifanius ja kausarin hankinta on vähän kaksipiippuinen miekka. Toisaalta olen samaa mieltä, ja kun esim. IFK:n playoff-kausari maksoi fanipäädyn stondikseen 150€, niin aika inhimilliseksi se yksittäisen pelin hinta jäi. Mutta sitten on myös niitä, jotka haluavat katsoa pelinsä niiltä parhailta, alakatsomon keskisektorin paikoilta. En mä heitä pitäisi katsomovalintansa vuoksi vähemmän tosifaneina, mutta varmasti moni joutuu miettimään, viitsiikö pistää 500€ kiinni tsettiin. Etenkin jos tietää varmuudella missaavansa pelin tai kaksi esim. työmatkan takia.

Mutta trokarit, tuo ihmiskunnan saasta. Kun näette näitä ihmisiä verkossa niin onkikaa yhteystiedot esille ja vasikoikaa verottajalle. Moni noista on ihan ammattimaisia trokareita eikä varmasti muista ilmoittaa kaikkia tienestejään. Verottaja tekee sitten aikanaan päätöksen, onko kyse vain unohduksesta vai tuottamuksellisesta toiminnasta.

Mitä sitten tulee Ticketmasteriin ynnä muihin, niin varausmahdollisuus vain pois. Ei niitä kulttuuri- ym. seteleitä olisi mitenkään mahdotonta saada toimimaan verkossa maksuvälineinä. Lisäksi muistaakseni Lippupalvelun säännöissä ihan suoraan kiellettiin lippujen jälleenmyynti, mutta asia ei kuitenkaan kiinnostanut heitä tippaakaan. Eli myös näiltä instansseilta toivoisi terävämpää otetta väärinkäytösten kitkemiseen.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mitä sitten tulee Ticketmasteriin ynnä muihin, niin varausmahdollisuus vain pois. Ei niitä kulttuuri- ym. seteleitä olisi mitenkään mahdotonta saada toimimaan verkossa maksuvälineinä. Lisäksi muistaakseni Lippupalvelun säännöissä ihan suoraan kiellettiin lippujen jälleenmyynti, mutta asia ei kuitenkaan kiinnostanut heitä tippaakaan. Eli myös näiltä instansseilta toivoisi terävämpää otetta väärinkäytösten kitkemiseen.
Ei varaus mahdollisuudessa sinänsä mitään pahaa ole mutta liput pitäisi maksaa esim. 8h sisällä jolloin se trokaamisen riski olisi huomattavasti isompi ja jokainen lippu tulisi olla nimetty niin loppuisi tuo "trokaaminen".
Nimen lippuun saa vaihdettua vain lisämaksusta niin trokaaminen vähenee kummasti, niin eihän tuo ole kiinnostanut tähän asti vaikka omissa säännöissä näin lukeekin.
Saahan nuo kulttuurisetelit toimimaan verkossa uudemmilla korttiversioilla, ettei se sinänsä ole ongelma se mitä voi maksaa ja mitä ei on verkossa maksaessa tiukempi kuin tiskillä kun siellä on samat säännöt aina eikä ne vaihtele kuten lipunmyyntipisteissä.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä liittyykö tämä suoranaisesti lippujen trokaamiseen, mutta kyllä itseäni henkilökohtaisesti on ottanut jo vuosia päähän seuraava asia.
Silloin kun ruvetaan olemaan ratkaisu peleissä, eli peli on jommalle kummalle joukkueista katkolla, niin silloin kyllä katsomoon löytää tiensä ihan niille parhaille paikoille kaiken maailman kravaattikaulaiset miehet, sekä keskivertokatsojaa paremmin pukeutuvat naiset.
Eli juuri sellaiset tyypit, joita jääkiekko ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joiden pitää oman egonsa takia näyttäytyä jonkun firman sponsoroimana paikalla, kun on niin tärkeä tapahtuma. Todeliset fanit, jotka ovat koko kauden seuranneet hallilla pelejä, jäävät ilman lippua, kun nämä itsensä tärkeiksi tuntevat ihmiset rientävät paikalle.

Ahhah, eli kumminko pitäisi toimia; A) Firmat jättävät nuo paikat ostamatta ja joukkueet menettävät melkoisen määrän yrityksiltä tulevaa rahaa? vai B) Firmojen pitäisi ostaa liput niille "oikeille" faneille?. Koita pohtia asiaa hieman laajemmin esimerkiksi joukkueiden talouden kannalta eikä pelkästään sen oman faniuden kannalta. Sen takia niissä halleissa on eri sektoreita

T. Yksi näistä firman edustajista jotka roudaavat asiakkaita matseihin. Ei kukaan sinne egon nostatuksen takia paikalle tule vaan hyvän viihteen takia. Joku marraskuinen tiistai-iltana pelattava SaiPa-Sport on kaukana hyvästä viihteestä.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Tuo tosifanius ja kausarin hankinta on vähän kaksipiippuinen miekka. Toisaalta olen samaa mieltä, ja kun esim. IFK:n playoff-kausari maksoi fanipäädyn stondikseen 150€, niin aika inhimilliseksi se yksittäisen pelin hinta jäi. Mutta sitten on myös niitä, jotka haluavat katsoa pelinsä niiltä parhailta, alakatsomon keskisektorin paikoilta. En mä heitä pitäisi katsomovalintansa vuoksi vähemmän tosifaneina, mutta varmasti moni joutuu miettimään, viitsiikö pistää 500€ kiinni tsettiin. Etenkin jos tietää varmuudella missaavansa pelin tai kaksi esim. työmatkan takia.

En missään nimessä halunnut alkaa tässä määrittelemään tosifaniutta, vaan ainoastaan sitä että jos tarpeeksi haluaa, on mahdollista varmistaa paikkansa katsomossa. En tiedä millainen käytäntö on, onko missään mahdollista saada kausikorteista irtolippuja yksittäisiin peleihin? Silloin voisi myydä lipun (normaalihinnalla) jos tietää missaavansa matsin. Tiedän että ainakin esimerkiksi HIFK:n firmakausareissa näin voi tehdä, koska silloin voi antaa asiakkaille lipun vaikkei itse menisikään matsiin. Mutta en tiedä toimiiko henkilökohtaisissa kausikorteissa.
 
Merinorppa

Ainakin joissain pystyy. Pleijarikausikortti tulee lippuvihkona, josta voi halutessaan myydä pelin. Ongelmana/riskinä tietysti on se, että jos tietää jo etukäteen ettei joka peliin pääse, niin pääsekö siitä lipustaan eroon. Aika paljon on kumminkin myös tänä vuonna ollut pelejä, jotka eivät ole olleet loppuunmyytyjä. Toinen ongelma voi olla lipun toimittaminen. Yleensähän ostaja näissä tapauksissa hankkii lipun vasta lähempänä peliä, jolloin et itse välttämättä ole lähelläkään.

Trokaaminenhan vaan valitettavasti kuuluu nykyään jokaiseen urheilutapahtumaan, jotka ihmisiä kiinnostaa. Se on monelta fanilta pois, kun joku vie ne liput. Toisaalta pitäisikö vaan olla itse hereillä ja aktiivinen, kun liput tulevat myyntiin?

Pahempi trokaamiseen liittyvä ongelma on mielestäni "huijausliput", eli myydään olemattomia lippuja tai samat liput useaan kertaan. Itselle ainakaan se pieni (tai iso) hävitty rahasumma tuollaisessa harmita niin paljoa, kun se ettei ovella pääsekkään odottamaansa otteluun. Varsinkin perhe, jossa lapset odottaneet peliä voi joutua kokemaan isonkin pettymyksen.

Itsellä kokemusta Englannin futispeleistä kun näin on käynyt ja kyllä vitutti.
Liigassa onneksi se hyvä puoli, että liput on kumminkin aina kaikkien saatavilla ja se on sitten itsestä/tuurista kiinni saako niitä normaali hinnalla. Vertauksena esim tuo Englannin futis, johon voi olla mahdotonta, pelistä riippuen, edes ostaa lippuja peleihi, mikäli ei ole kausaria/monen vuoden jäsenyyttä ym.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Ainakin joissain pystyy. Pleijarikausikortti tulee lippuvihkona, josta voi halutessaan myydä pelin.

No tuohan on sitten aika jees. HIFK:n kausari on ainakin vakiona pelkkä muoviläpyskä, jonka kanssa tuota mahdollisuutta ei ole.
 
Merinorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No tuohan on sitten aika jees. HIFK:n kausari on ainakin vakiona pelkkä muoviläpyskä, jonka kanssa tuota mahdollisuutta ei ole.

Kuopiossa taitaa olla niin, että jos on ollut runkosarjaan kausari, niin pleijarit ladataan samalle muoviläpyskälle. Jos ei ole ollut, niin tulee irtolippuina.
 
444

Jäsen
Toisaalta pitäisikö vaan olla itse hereillä ja aktiivinen, kun liput tulevat myyntiin?
Ainakin viime kaudella finaalipeleihin oli aika paljon enemmän kysyntää kuin tarjontaa, joten moni ajoissa "jonottamassa" ollut jäi ilman lippuja. Lippupalvelun nettimyynti kun starttasi esim. klo 9.00, niin ihan sattuman kauppaa oli, saiko otteluun lipun vai ei. Ja silti jossain Heinävedellä oli kymmeniä lippuja myynnissä hetki myynnin alkamisen jälkeen.

Lipun muuttaminen henkilökohtaiseksi (kuten vaikka lentoliput) olisi periaatteessa hyvä ajatus. Ongelmaksi vain muodostuisivat jonot hallin ovella, kun klo 18.10 ulkopuolella on 7000 katsojaa ja stevareiden mielenkiinto henkilöllisyyden tarkistamiseen alkaa lähennellä nollaa.
 
Niinhän se on myös tuurista kiinni, kuten aiemmin sanoin.

En itse tiedä mikä tuohon olisi oikea ratkaisu, millä sen pystyisi kitkemään.

Henkilökohtaisaisissa lipuissa tosin tuo ongelma, mutta myös se, että tuleekin joku este, kun sinulla on lippu, niin et voisi sitä kaverille antaa/myydä normaalilla hinnalla. Sama juttu silloin jos omistat kausarin, niin et voisi sitä toiselle lainata. Onko sekään myöskään hyvä että jää lippuja käyttämättä?

Onhan sitä maailmalla nähnyt myös "loppuunmyytyjä" pelejä, joissa olisi istumapaikkoja, vaikka kuinka paljon.
Olisiko sitten joku virallinen toimija (tyyliin jossain maissa toimiva stubhub), joka ottaisi näitä lippuja uudelleen myyntiin pientä välityspalkkiota vastaan. Heillähän saa lipun lunastettua vain ostaja henkkareita vastaan.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuonna 98 lukiolaisena ostin kymmenen lippua kolmanteen HIFK-Ilves finaaliin. Liput maksoivat 95 markkaa ja myin ne kaikki hallilla ennen matsia viidessä minuutissa 700 markkaan kappale. Tarkoitus oli jättää itselle yksi lippu, mutta liput vietiin kirjaimellisesti käsistä ja hässäkässä myin omankin lippuni vahingossa. Kun tämän taajusin yritin ostaa lippua tonnilla, muttei tullut kauppoja. Tuohon aikaan myös Stadin paikallismatsit myytiin loppuun hyvissä ajoin ja 65 markan lippuja sai helposti myytyä pariin hunttiin hallilla. Sittemmin buumi laantui eikä ole tullut trokattua.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Toinen ongelma voi olla lipun toimittaminen. Yleensähän ostaja näissä tapauksissa hankkii lipun vasta lähempänä peliä, jolloin et itse välttämättä ole lähelläkään.
Jos osapuolet ovat luotettavia, niin lipun viivakoodista voi ottaa kamerakännykällä kuvan ja lähettää sen ostajalle MMS- tai whatsup-viestinä. Se voidaan lukea kännyn ruudulta. Tuossa tietenkin on se mainitsemasi huijausmahdollisuus että lähettääkin koodin useammalle. Toisaalta ihan samalla tavalla joku voi ottaa kuvan lipusta, lähettää aidon lipun toiselle ja mennä itse sisään sillä koodilla.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pahempi trokaamiseen liittyvä ongelma on mielestäni "huijausliput", eli myydään olemattomia lippuja tai samat liput useaan kertaan. Itselle ainakaan se pieni (tai iso) hävitty rahasumma tuollaisessa harmita niin paljoa, kun se ettei ovella pääsekkään odottamaansa otteluun. Varsinkin perhe, jossa lapset odottaneet peliä voi joutua kokemaan isonkin pettymyksen.

Tuohan tuossa nykyään pahin ongelma kun liput nykyään ostetaan sähköpostiin niin yhtä lippua voidaan myydä vaikka 10 kpl ja vain eka pääsee halliin sisään ja muut jää ulos. Lisäksi jos vielä lippu myydään esim. torin kautta niin joskus voi olla vaikea selvittää alkuperäistä myyjää ja nykyään kun ei juuri tule huijaamisesta tuomiota niin osa myy ihan oikealla nimellään esim. facessa tai huuto.net kun rikosilmoituksella ei ole vaikutusta. Hyvää tosiaan tuossa on että sillä oikeallakin fanilla mahdollisuus halliin jos liput on myyty loppuun, mutta haittapuolia jos trokaajia paljon niin ne olisi alunperin saanut ne ehkä lipunmyynistä normaalillakin hinnalla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itsellä tulee mieleen tuosta Trokauksesta se että pitäisiköhän seurojen/liigan esimerkiksi näihin finaaleihin ja muihin suosittuihin otteluihin pistää myyntiin pieni erä lippuja joissa olisi suoraan trokaushinnat? tyyliin istumaan 100e ja istumaan 50e ja nämä vapautuu sitten ottelupäivänä yleiseen myyntiin normaalilla hinnoilla jos ei mee kaupaksi. Saadaan maksimoitua tulot ja saadaan halukkaat sisään matseihin.
 
Rocko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nettilipunmyyntiin tulisi asettaa se 4-6 lippua per henkilö rajaksi. Ei se voi mennä niin, että parikymmentä henkilöö voi varata esim lippu.fi:ssä 20 lippua kerrallaan ja se onkin sitten jo siinä se homma. Lippuja muutenkin nii perkeleen vähän yleisessä myynnissä, kun kaikki yhteistyökumppanit ja sponsorit on ensin saaneet omat pilettinsä. Teen oman ratkaisun ens kaudella ja ostan sen playoff-kausarin vaikka pitäs syödä 2 kuukautta makaroonia.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Trokarien ansiosta peliä pääsevät katsomaan ne, jotka sinne eniten haluavat. Simuloidaan tilanne:

Kallaveen Kalapa valmistautuu ratkaisevaan finaaliin, jossa he pelaavat kotihallissaan. Halliin mahtuu kaksi katsojaa ja yksi lippu maksaa 20 euroa. Kallaveen torilla syödään jo kalakukkoa ja hallille on tungosta: jopa viisi ihmistä haluaisi mennä katsomaan ratkaisevaa finaalia, eli yli kaksinkertainen määrä hallin kapasiteettiin nähden. Peliä haluaisivat mennä katsomaan seuraavat henkilöt (suluissa se summa, jonka arvoisena he pelin näkemistä pitävät, eli se hinta, jonka he ovat lipusta valmiita maksamaan):

Jope, 20 €
Mirri, 23 €
Osku, 29 €
Tepi, 35 €
Marski, 60 €

Lipun myynti aukeaa kello 12 pelipäivänä ja nopeiten liput saavat ostettua vikkeläsormiset Jope ja Mirri, jotka täyttävät Kallaveen hallin katsomon. Osku, Tepi ja Marski jäävät ilman lippua, koska eivät vain ole tarpeaksi nopeita päivittämään sivua klo 12. Taisipa jonkun windows lyödä päivityksenkin juuri tuohon aikaan, joten lippu jäi sivu suun.

Entäs jos paikalla olisi ollut myös Kari Trokari, joka olisi ennättänyt ostaa kaikki liput (2kpl) ja laittanut ne nettiin myyntiin? Karin lähtöhinta on 60 € ja Marski tekee heti kaupat. Toinen lippu ei meinaa kuitenkaan mennä kaupaksi, joten Kari joutuu tiputtamaan hintaa, ettei lippu jää hänelle (Karia ei peli kiinnosta). Niinpä hinta tippuu... 50€...45€... 40€... 35€. Nyt Tepi innostuu tekemään kaupat Karin kanssa ja Kallaveen halli on täynnä.

Jälkimmäisessä skenaariossa hallin täyttävät ne henkilöt, jotka arvostavat peliä eniten, eli ovat valmiita vaihtamaan isomman määrän leipää ja kinkkua siihen, että näkevät matsin. Trokareiden ansiosta oikeus on siis voittanut Kallaveellä, eikä matsiin meno jää siitä kiinni, onko nopeat sormet vai ei.

Todellinen ehdotus:

Seurat/liiga voisi myydä osan lippuja edullisesti vikkeläsormisille ja osan suoraan trokaushinnoilla, niin rahat eivät menisi trokareille vaan jäisi seuroille ja liigalle. Osan lipuista voisi myös huutokaupata. Sitten vain pitäisi kestää se paskamyrsky ryöstöhinnoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös