TUTO Hockey 2017–2018

  • 200 669
  • 841

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Edellinen Mestis-kausi päättyi eilen. Katseet käännettävä seuraavaan kauteen. Tämän uuden kauden lopussa varmaan selviää jo mihin päätökseen liitto ja liiga ovat päässeet.

Tällä hetkellä sopimustilanne on seuraava:
MV: Julius Pohjanoksa
Puolustus: Jere Karlsson, Samu Suominen, Kalle Valtolalta, Anssi Virkki
Hyökkäys: Aki Keinänen, Juho Virtanen

Nämä siis julkaistu ajoissa. Olisikohan seuraavat uutiset sitten risteilyllä taas. Toivoisin kyllä edellisestä kaudesta jatkajia vielä lisää. Jäämme odottamaan.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Uusi kausi ja uudet kujeet jälleen edessä.

Isoja ruutuja on joukkueessa auki paljon. Lisäksi A-nuorten liigajoukkueen rakentamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja saada nyt kurottua kuilua edustukseen. Ehkä A-nuorten toimintaa voisi niputtaa vielä paremmin yhteen edustuksen kanssa ja hakea joitain synergia etuja. Muutenkin jos joukkueiden toiminta keskenään on sujuvaa, niin liikkuminen joukkueiden välillä helpottuu.

Edustukseen voisi kaavailla jopa kahta ketjua A-nuorissa pelaamaan pystyviä pelaajia, joista osalle voisi tarjota mahdollisuuksien rajoissa, jopa jonkunlaista tuplaroolia (pelaamista molemissa joukkueissa, elleivät pelit ole päällekkäin). Siinä voisi olla tarjolla kehittyvälle nuorelle peliaikaa eri tasoilla jopa yli 80 peliä kaudessa, jos vain rahkeet riittää. Kehityspolkuun muutenkin pitäisi kiinnittää lisää huomiota, kun nämä Laineet, Ahot ja Puljut ovat osoittaneet, että jo hyvin nuorena pystyy nousemaan korkealle tasolle pelaajana (vaikka lahjakkuus selittää osan, niin taustalla on luultavasti muutakin).

Edustukseen kaksi kärkikentää voisivat olla sitä hieman kokeneempaa tähtikaartia, joista löytyisi tarvittaessa sitä tukea nuoremmille. Lisäksi ketjullisen verran voisi taas laskea pelaajalainojen varaan. Yhden väriläiskän joukkue myös vähintään tarvitsee, oli se sitten joku ulkomaanvahvistus, Moision tapainen pommikone, Vehmasen tapainen showmies jne.

Erätauolla ainakin itse toivoisi enemmän näkevänsä naissolisteja laulamassa. Voisi Badfellaskin kokeilla joitain vierailevia tähtiä. En tiedä onnistuisiko pelaajien sisääntulokin live-musiikilla?

Suzi Quatro - Can The Can (1973) - YouTube
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eli kuten odotettavissa oli, niin ensikauden joukkue esitellään perinteisellä risteilyllä 20.5. Mahtaako jostain jo vuotaa jotain tietoa sitä ennen vai pysyykö nämä hyvin salassa. Viimekauden joukkueesta siis varmuudella Heinimäki, Pulliainen ja Tuohilampi lähteneet. Iisalmen suunnalta myös jotain juttuja että Toivanen ja Hyvärinen olisi sinne huhuiltu. Rutasen siirtymisestä EU paitaan on myös vahvoja puheita.
Mahtaako maalivaahtiosastolle tulla Pohjanoksa pariksi joku kokonaan uusi kaveri? Naapurissa kai molemmat jatkavat, niin mikäköhän Kaarlehdon tilanne on? Kristian Järvisen tilanne taitaa myös olla auki.

Lisätään tähän tänään ilmoitettu Kalle Moision siirtyminen Heinolaan.
 
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
TUTO kertoilee somekanavissaan, että huomenna klo 12 julkaistetaan kaksi sopimusta. Toinen on uusi pelaaja, joka on voittanut 2 mestaruutta 3 vuoteen, ja seuraa veljensä jalanjälkiä.

Toinen on jatkosopimuksentekijä, joka teki viime kaudella piste-ennätyksensä. Kuru tai Laine?
 

mrkrw

Jäsen
TUTO kertoilee somekanavissaan, että huomenna klo 12 julkaistetaan kaksi sopimusta. Toinen on uusi pelaaja, joka on voittanut 2 mestaruutta 3 vuoteen, ja seuraa veljensä jalanjälkiä.

Toinen on jatkosopimuksentekijä, joka teki viime kaudella piste-ennätyksensä. Kuru tai Laine?
Matias "Mikonveli" Lehtonen. Mestaruudet SaPKo sekä TPS-A
 

mrkrw

Jäsen
Mahtaako maalivaahtiosastolle tulla Pohjanoksa pariksi joku kokonaan uusi kaveri? Naapurissa kai molemmat jatkavat, niin mikäköhän Kaarlehdon tilanne on?.

Loppukauden hallihuhujen mukaan Kaarlehto olisi myös ensi kauden lainalla, ja kolmatta molaria etsitään. Pohjanoksahan pystyy pelaamaan myös A:ssa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaarlehto taisi aloittaa myös asepalveluksen, jos oikein muistelen. Pohjanoksa varmaan siis saa edustuksen mukana olla aika tiiviisti.
Ja jos tuo Lehtonen tulee, niin hyvä haku kyllä. Ja se soturi lienee Laine.
 

mrkrw

Jäsen
Lehtonen ja Kuru vuoden sopimuksilla sisään. Ulospäin lähtijöitä mainittiin myös, mutta eipä niissä ollut mitään kummallisuuksia.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Keitä ulospäin lähtijöitä oli? Ai tuossahan ne uutisessa mainittiin. Hieman olisin kyllä Sillanpään Attea vielä katsonut, mutta kai se vähäinen pelimäärä sitten vaikutti.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon vappupallosta poksahti Hannu Kuru ja Matias Lehtonen. Luottomies Kurulle tosiaan viime kaudella 30 pinnaa tuli täyteen, mihin hän ei pystynyt edes pelatessaan Lindstedin ja Taavitsaisen kanssa. Kuru on erinkomainen pelaaja jo nyt ja eväät on mennä vielä paljon eteenpäin. Lehtonen on iso lupaus, jota menestys tuntuu seuraavan. TuTossa on tarjolla taas seuraava askel eteenpäin.

Näin värilasit päässä Liiga finalisteistakin löytyi taas TuTo väriä, kun entinen TuTon valmentaja / pelaaja Pekka Virta johdatti joukkueensa kaikkien odotusten vastaisesti hopeaan asti. Ehkä Virran kanssa voisi olla eväitä taas syventää yhteistyötä. Tapparan maalissa entinen TuTo juniori Dominick Hrachovina osoitti, että myös TuTon juniorien kautta on mahdollista löytää tie huipulle, vaikka ei olisi edes suomalaista taustaa. TuTon valmennuksen ja johdon pitäisi vain näiden lupausten osalta olla hereillä. Aikanaan hereillä ei oltu mm. Roman Turekin kanssa.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Jahas TuTo:n facebook sivuilla uutinen. Keskiviikkona 3.5.2017 julkaistaan kaksi uutta pelaajasopimusta:

UUSIA PELAAJASOPIMUKSIA TULOSSA!

Keskiviikkona (3.5.) julkaistaan kahden uuden pelaajan sopimukset. Julkaisu tapahtuu klo 16. Vapun ja aivan mahtavan aurinkoisen sään kunniaksi annamme vielä vihjeet molemmista pelaajista!

Lähes 60 Liigaottelun kokemuksen omaava nuori pelaaja, joka on pelannut nuorisomaajoukkueissa yhdessä muun muassa Jesse Puljujärven, Patrik Laineen, Kaapo Kähkösen ja Sebastian Ahon kanssa. Kiekollisesti erittäin lahjakas kaveri, jonka luistelu on puhdasta taidetta.

Pelannut junioriaikoina muun muassa Jarno Kärjen ja Niko Ojamäen kanssa samassa joukkueessa. Maailmanmatkaaja, jolle niin Chicago kuin Minnesotakin ovat tuttuja paikkoja.

Veikkauksia näistä pelaajista?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Teemu Väyrynen
Niklas Lehtimäki
Matias Haaranen

Nuo ainakin sopivat
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse en jaksanut alkaa etsimään vihjeisiin sopivia, mutta tarkistin nuo ehdotetut. Lehtimäen edellinen kausi taisi jäädä lyhyeksi. Jos siis tulisi nyt sini-puna-valkoiseen paitaan, niin toivon mukaan on kuntoutunut. Haaranen taas pienikokoinen, joten onkohan sitten taas enemmän hyökkäävä pakki. Pieni koko voi kyllä olla haaste puolustuksessa. Väyrynen on naapurin sopimuspelaaja vielä pari vuotta. Ei ole kyllä ole mitään erikoista esittänyt, joten naapuri varmaan tarjoaisi häntä mielellään. Toisaalta TUTO tarvitsisi niitä maalintekijöitä ja tilastot ei tässä häntä korota tuohon rooliin. Eiköhän hän vielä naapurin A-nuorissa pelaa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvin oli muutamat tienneet pelaajat. Haaraselle ja Lehtimälle vuoden sopparit. Lopussa kyllä sanottiin mielestäni että Lehtimäki tulee hakemaan pelipaikkaa, joten terveystilanne ja pelikunto varmaan vielä kysymys. Nuorten sarjoissa kyllä ollut ihan tehokas, mutta paluu kentille ei pitkän tauon jälkeen kyllä ole helppoa.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Hyökkäysvoimaa tässä edelleen odotetaan. Puolivälierissä homma karahti tehottomuuteen. Kyllä näkisin myös yhden tai kaksi kokeneempaa pelintekijää. Nuorilla on intoa mutta onko ratkaisuvoimaa Mestis tasolla? Pulliaisen tontin paikkaajaa ei valitettavasti helposti löydy. Juuselan jatko olisi toivottavaa vaikka onkin melko loukkaantumisherkkä pelaaja.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Matias Haaranen on jo osoittanut, että pärjää Liigassakin, vaikka koko ei ole mitään järkäle. Viime kausi kuitenkin vaikea ja ei ilmeisesti ole oikein pystynyt lunastamaan sellaista roolia missä haluaisi pelata. Kyseessä kuitenkin lahjakas peluri, jonka pitäisi vain löytää ne omat vahvuutensa ja oppia hyödyntämään kokonsa edut ja kompensoimaan haitat. Eväät hänellä on kyllä nousta TuTon kiekolliseksi liideriksi pakistossa, mutta työtä sekin vaatii.

Niklas Lehtimäki on hieman kysymysmerkki loukkaantumisen takia, mutta jos pääsee kuntoon niin ottanee yllättävänkin ison roolin vielä.

Pulliaisen tontin paikkaajaa ei valitettavasti helposti löydy.

Ykkösen sentteri on ehkä se tärkein pelaaja, jonka mukana joukkue voi nousta tai laskea. Pulliainen on ollut aikanaan Mestiksen parhaita senttereitä ja viime kaudellakin ylsi runkosarjassa TOP-5 sakkiin syöttötilastoissa, vaikka vanhat vammat hieman jo hidastivat vauhtia. Hänen tilalleen pitäisi jostain saada se "varma" kortti, jonka varaan sitä menestystä voisi hieman laskea. Itse toivoin jotain Tero Forsellin tapaista pelaajaa, joka pystyy nostamaan ne ympärillä olevat pelaajatkin sille toiselle tasolle.

Vapailla markkinoilla näyttäisi olevan hyökkäyksen osalta mm. KeuPan Samuel Salonen, joka pelasi viime kaudella yli pinna per peli tahtia.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
20.5 risteillyn jälkeen nähdään varmaan onko isompia tai valmiimpia pelaajia saatu joukkueeseen. Viimekauden joukkueesta muutamat nousivat yli odotusten, joten ehkä osa näistä uusista nuorista tekee sen myös. Toisaalta talous pitäisi menestyksen ohella muistaa. EU varmaan houkuttelee suuremmat itselleen ja tiedä sitten miten SaPKo:n menestyminen houkuttaa myös siihen suuntaan. 11 pelaaja tässä vaiheessa on ihan hyvä määrä ja ei poissulje vielä mitään.
Keni ja Virkki ovat iäkkäämmät tällä hetkellä ja loput kahdenkymmenen hujakoilla (Kuru 23).

Viimekaudella puolustajia nousi mukavasti myös hyökkäyksiin ja se alkaa olemaan se tapa johon ollaan jääkiekossa menemässä. Jos tässä TUTO onnistuu tuon hyvin tuohon peliin, niin tiedä mihin se riittäisi. Ainakin tällä hetkellä näyttää että puolustajat ovat tuhon tapaan sopivasti valittu. Tietysti edelleen se itse puolustuspelaaminen on tärkeää ja sekin meni kohtalaisen hyvin edellisenä kautena.

Mutta oikeassa olette, että myös tehoja tarvitaan maalintekoon. Toivon mukaan siihen löytyy kaverit risteilyyn mennessä.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Vapailla markkinoilla näyttäisi olevan hyökkäyksen osalta mm. KeuPan Samuel Salonen, joka pelasi viime kaudella yli pinna per peli tahtia.

Salonen voisi olla tuo pelintekijä? Tehot ainakin menneellä kaudella hyvää tasoa. On vielä nuori pelaaja ja kehityksen jatkuessa voi pelata myös Liigaa! TuTo voisi olla se, joka antaa seuraavan mahdollisuuden nousta eteenpäin pelaajauralla?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Salonen käsittääkseni pelaa Pelicans - Peliitat akselilla, ensi kaudella.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään taas klo 16 uusia sopimuksia. Vihjeet: Vasemmalla: Lentäjä Oikealla: pelannut urallaan useamman kauden P-Amerikassa. Intiaanit ja sudet tuttuja.
 
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mukavasti rakennettu tämä uusien sopimuksien julkistaminen, että tulee koko ajan vähän! Nyt on kyllä jo haastavammat vihjeet. Lentäjästä tulee ensimmäisenä mieleen HPK:ssa ja IFK:ssa pelannut Tuukka Mäkelä, mutta hän taisi uransa lopettaa jo kauteen 14-15.

Toiseen vihjeeseen en ota kantaa, niin monta suomalaisjunnua tuntuu siellä päin nykyään pelaavan :D
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös