Ässien kannattajatoiminta ja -matkat kaudella 2016–2017

  • 40 138
  • 233

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nii, ei ole ensimmäisenä tällainen ajatus tullut mieleen viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmapiiriä seuratessa, mutta ajat muuttuu eskosein ja kehitys kehittyy. Ehkä se kohta voisikin olla aika kypsää saada laajempaakin levikkiä innostumaan, kuten toteat.
Kyllä vain, nyt ei kannata miettiä sitä mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten, vaan takoa kun rauta on kuumaa. Mielestäni (omin korvin kuunnellen) männä kaudella homma meni hienosti eteenpäin ja siinä keskellä oli hyvä porukka pitämässä mökää. Juuri noin se mielestäni pitääkin tehdä, että otatte sen oman tilan haltuun ja näytätte esimerkkiä, niin kyllä siihen porukka pikkuhiljaa tarttuu! Sellainen erään nimeltämainitsemattoman jäsenen "me vastaan muut"-tyyli on takuuvarmasti menoa metsään, kuten kaikki on varmaan huomanneetkin. Olen tässä jo useamman vuoden yrittänyt toitottaa juuri tuota että sinne vaan rohkeasti keskelle ja hulinat päälle. Ja tulevalla kaudella voisi olla paikka viedä asiaa taas askeleella eteenpäin, vaikkapa sitten tuon megafonimiehen muodossa.

Ainakin itse voisin kuvitella osallistuvani osuvaan kannustushuutoon, jos huomaan että ympärilläkin väki tekee niin ja ohjeistuskin tulee ikäänkuin valmiiksi esille pantuna. Pois vaan se takavuosien "antakaa meille karsina, antakaa meille oma katsomo, tai antakaa meille edes jotain ilmaiseksi, niin alamme sitten ehkä laulaa"-höpötys ja tätä viime kaudella nähtyä tekemisen meininkiä katsomoon!
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Pohja-ajatuksena näillä omilla katsomonosilla on nimenomaan ollut, että saataisiin sitä tekemisen meininkiä kaikilla osa-alueilla ja että toiminta myös näyttäisi hyvältä. Nykyisiltä jalansijoilta joudutaan karsimaan toimintoja, mutta toki jos ajatellaan pelkästään ääneen kannattamista, niin toki tuoltakin se saadaan lähtemään. Jos halutaan olla eliittiä kaikilla osa-alueilla, niin pelkkä äänitaso ei vielä yksistään siihen riitä.
 
On nimenomaan väärä tapa lähteä ylipäätään vaatimaan yhtä ja toista ennen kuin on saatu mitään aikaan, kuten jo on todettukin. Senkin takia se on huono tapa, että jos olisikin joku oma katsomon osa, sinne ei välttämättä uudet jäsenet "uskaltaisi" helposti tulla. Näin ollen tuolla tavoin koko homma jäisi sen pienen porukan puuhasteluksi, mitä se tuohon aikaan olikin, kun oli noita käsittämättömiä vaatimuksia. Silloin vielä porukassa jonkin sortin johtaja-statusta hallitsi henkilö, joka hyvin aggressiivisesti toi tälläkin palstalla esiin sen, ettei uusia jäseniä välttämättä tarvitakaan jos hänen juttunsa eivät kiinnosta ja että hänhän ei kosiskele ketään sinne mukaan. Niinhän siinä sitten kävikin ettei sinne kukaan tullutkaan ja homma kaatui omaan mahdottomuuteensa ja tuohon omaan käsittämättömään pullisteluun ja vastakkainasetteluun. Liikkeelle siis lähdettiin ihan väärällä jalalla.

Tuo nyt käytössä oleva tapa, tapa jota olen vuositolkulla yrittänyt porukalle jankuttaa, onkin toimivin. Jos homma jatkaa kehitystään samalla tavalla, on kaikki kunnossa. Mitään erityisiä omia katsomoita ei edelleenkään tarvita, koska sellainen on jo olemassa ja sitä kutsutaan seisomakatsomoksi. Porukka on hyvin mukana kannustuksessa ja myös ne kädet puuskassa seisovat mahtuvat sinne. On mielestäni luontaista että "karnevaaliporukka" vetää omaa showtaan keskellä ja kädet puuskassa seisovat siirtyvät automaattisesti sivummalle. Niin se menee, kuten jo on nähtykin. Positiivisella meiningillä ja esimerkillä aina vaan enemmän ja enemmän porukkaa lähtee mukaan huutoihin ja positiivinen kierre on valmis. Simppeliä ja siksi se toimii.
 
Nooh, tämä nyt aika liioittelua. Toki ylilyöntejä ja epäasiallisuuksia on sattunut vuosien varrella. Mutta myös uudistusta vastustavat hakivat tietysti tekosyitä väkisin vaikka mistä, jotta homma ei lähtisi edistymään. Miksi keskittyä jonkun ikävemmän persoonan ulosantiin, jos mukana on kuitenkin asiallistakin porukkaa? Se tuntui kohtuuttomalta. Tuolloin siemen kuitenkin kylvettiin alkuupanevana voimana sille, missä ollaan nykyään.

Tuo nyt käytössä oleva tapa, tapa jota olen vuositolkulla yrittänyt porukalle jankuttaa, onkin toimivin. Jos homma jatkaa kehitystään samalla tavalla, on kaikki kunnossa. Mitään erityisiä omia katsomoita ei edelleenkään tarvita, koska sellainen on jo olemassa ja sitä kutsutaan seisomakatsomoksi. Porukka on hyvin mukana kannustuksessa ja myös ne kädet puuskassa seisovat mahtuvat sinne. On mielestäni luontaista että "karnevaaliporukka" vetää omaa showtaan keskellä ja kädet puuskassa seisovat siirtyvät automaattisesti sivummalle. Niin se menee, kuten jo on nähtykin. Positiivisella meiningillä ja esimerkillä aina vaan enemmän ja enemmän porukkaa lähtee mukaan huutoihin ja positiivinen kierre on valmis. Simppeliä ja siksi se toimii.

Niin, vähän nyt outoa peikkona pitämistä sikäli koko katsomonosa-asia. Jos ryhmäytyminen on kunnossa ja sitoutunutta porukkaa, niin sitä toimintaan vaikka ja mistä. Ja kun lumipalloefekti saadaan käyntiin, niin sitä porukkaa kyllä tulee mukaan. Nyt toivottavasti lähestyttäisiin sitä hetkeä, että se pallo vähitellen lähtisi Porissakin pyörimään.

Edelleen keskustassa joudutaan tekemään kompromisseja, täysipainoisesti sieltä ei pysty toimimaan. Mutta jos se pelkästään riittää, että porukka saadaan äänellisesti aktivoitua, niin se nykyisellä toimintatavalla varmasti onnistuu. Kaikki ylimääräiset hienoudet aiheuttavat liikaa häiriötä noilta jalansijoilta ja näyttävyys jää toiminnasta valitettavasti pois.
 
Fandul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juuri noin se mielestäni pitääkin tehdä, että otatte sen oman tilan haltuun ja näytätte esimerkkiä, niin kyllä siihen porukka pikkuhiljaa tarttuu!

Olen tässä jo useamman vuoden yrittänyt toitottaa juuri tuota että sinne vaan rohkeasti keskelle ja hulinat päälle. Ja tulevalla kaudella voisi olla paikka viedä asiaa taas askeleella eteenpäin, vaikkapa sitten tuon megafonimiehen muodossa.

Näihin pariin pointtiin halusin hieman tarttua. Mikäli asia olisikin niin yksinkertaista, olisimme menneet keskelle jo vuosia sitten yhdessä sovussa. Itse edustan sitä kannattajakulttuuria, jossa myös visuaalinen ilme on aktiivisesti läsnä. Visuaalisuudella ja näyttävyydellä tarkoitamme esimerkiksi lippujen aktiivista heiluttamista tilanteesta riippumatta. Jokainen varmasti ymmärtää, että mikäli keskellä seisomakatsomoa haluaisimme tätä tyyliä viedä eteenpäin, niin se aiheuttaisi kannattamisesta ei niin kiinnostuneille mielipahaa ja mikäli toimintaa jatkaisimme ja ottaisimme vain oman paikkamme, niin yleisöä alkaisi jäämään pois peleistä ja sitä kautta se alkaisi näkymään myös Ässien taloudessa.

Toisille riittää se, että lippu heiluu, kun tulee maali ja vain ääni ratkaisee. Itse olen saanut Euroopassa nähdä visuaalisesti hyvännäköisiä kannattajaryhmiä, jotka ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

Halusin hieman avata myös tätä toista puolta, kun tuntuu, että @Brousseau ja kumppanit tuntuvat saavan turhaan narsistin viittaa ylleen. Toimivuutta ja kaikkien yhteistä viihtymistä hallissa tässä myös ajatellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Toisille riittää se, että lippu heiluu, kun tulee maali ja vain ääni ratkaisee. Itse olen saanut Euroopassa nähdä visuaalisesti hyvännäköisiä kannattajaryhmiä, jotka ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

Niin minäkin. Saksassa ja Itävallassa soihdut palaa katsomossa, liput heiluu, bisse virtaa ja laulu raikaa. Sääntö-Suomessa tällainen vain on kiellettyä.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En minä epäile etteikö moista fanikatsomoa voisi Isomäkeen järjestää ja varmasti sellainen aikanaan järjestetäänkin. Mutta porukan täytyy ensin ansaita se. Se ei mene niin, kuinka aiemmassa viestissäni huomautin, eli "antakaa meille oma katsomo ja yhtä jos toista etuisuutta ilmaiseksi, niin sitten me ehkä alamme laulaa". Ei, ensin on syytä näyttää että homma toimii ja sen jälkeen on edes jonkinlaiset perusteet pyytää omaa katsomoa tai muuta vastaavaa. Tämän nyt pitäisi olla päivän selvää ihan maalaisjärjelläkin.

Mutta tosiaan uskon että kyllä se siitä lähtee!
Nooh, tämä nyt aika liioittelua.
Ei siinä ollut tippaakaan liioittelua ja tiedät sen varmasti itsekin. Se on hyvä puoli asiassa että tuo vaihe on nyt takana päin ja selvästikin porukka keskittyi ainakin männä kaudella enemmän siihen tekemiseen kuin Jatkoajassa uhoamiseen. Se on oikea tapa, joten peukkua sille!
 
Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei siinä ollut tippaakaan liioittelua ja tiedät sen varmasti itsekin. Se on hyvä puoli asiassa että tuo vaihe on nyt takana päin ja selvästikin porukka keskittyi ainakin männä kaudella enemmän siihen tekemiseen kuin Jatkoajassa uhoamiseen. Se on oikea tapa, joten peukkua sille!

Liioittelulla nyt viittasin tähän yhden ihmisen terrorisoivaan vaikutukseen, se on täyttä puppua kuten itsekin tiedät. Tekosyitä haettiin joka niemestä ja notkelmasta, mistä niitä vain löytyi. En kiistä hänen ylilyöntejään, mutta miksei sitten annettu yhtään painoarvoa sille, mitä muillakin on sanottavanaan.

Siinä olet oikeassa varmasti, että kun näyttöjä on edes jonkinlaisesta organisoidusta toiminnasta joissakin olosuhteissa, niin on helpompi edetä asian kanssa ja vaatia parempia olosuhteita, jos siltä näyttää. Pointtina tuossa on kuitenkin ollut aiemmin, että miten maksimoidaan kuuluvuus ensin sillä pienellä porukalla, jonka vanaveteen lähdettäisiin. Ennen kuitenkin viitattiin koko kuvioon kintaalla, koska pihaustakaan ei kuulemma kuulunut mistään. Tämän takia piti miettiä keinoja sille, että miten edes siitä pienestä porukasta saataisiin maksimaalinen kuuluvuus irti.

Nyt massaa on kuitenkin vähitellen saatu mukaan ja kannattaminen on monipuolista. Parhaimmillaan ääntä lähtee jo siinä määrin, että porukka varmasti noilta jalansijoilta jo kuuluu. Mutta se ei vielä yksistään riitä, jos kokonaisuus halutaan kuntoon myös visuaalisesti. Nykyisiltä jalansijoilta pystytään toki hommaa viemään eteenpäin äänellisesti ja sillä pääsee alkuun. Silti olisi hienoa nähdä, että löytyisi viimein sektoria jossa saadaan vapaammin tuotua näyttävyyttäkin esiin.

Niin minäkin. Saksassa ja Itävallassa soihdut palaa katsomossa, liput heiluu, bisse virtaa ja laulu raikaa. Sääntö-Suomessa tällainen vain on kiellettyä.

Onneksi heiluvilla lipuilla ja laulullakin päästään jo pitkälle. Vaikka onhan se tuolla kieltämättä kätevää ollut pelejä olla katselemassa kun voi katsomossa omalla paikallaan samalla hieman siemailla huurteista.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Liioittelulla nyt viittasin tähän yhden ihmisen terrorisoivaan vaikutukseen, se on täyttä puppua kuten itsekin tiedät.
Tiedän kyllä mihin viittasit ja vastasinkin jo siihen: siinä ei ollut puppua pätkääkään ja se oli varoittava esimerkki miten yksi ihminen voi hölmöilyllään pilata koko homman, kunhan on vaan tarpeeksi äänekäs tollo. Siihen kaatui Etulinjan touhu ja se on valitettavaa. Mutta onneksi tuosta on päästy jo pitkälle eteenpäin, kuten sanottua, eikä näitä tarvitse enää sen koommin muistella.

Yhteistyö ja hyvissä väleissä pysyminen kaikkien kannattajien kanssa on kaiken perusta sille että toiminta laajenee ja voi hyvin. Kuten olen ennenkin sanonut, en pitäisi minään ihmeenä sitä, vaikka koko seisomakatsomo olisi tulevaisuudessa mukana tuossa kannatustoiminnassa. Se tarvitsee vain sinnikästä tekemistä ja positiivisen kierteen alkuun. Niin kuin jo aiemmin sanoin, jos huomaan että yhtäkkiä kaikki ympärillä huutavat yhdessä niitä chantteja vai mitä nyt ovatkaan, niin pakkohan siihen on mukaan lähteä. Ei siinä hiljaa kehtaa olla. Ja ne kädet puuskassa seisovat siirtyvät kyllä saman paineen saattelemana sinne sivustalle. Katsomon keskusta on nyt otettu hienosti haltuun, joka oli ennustettavissa. Ei muuta kuin lisää massaa ja pientä kehitystä muutenkin, niin suunta on oikea.

Itse asiassa nyt kun mietin, niin onhan siellä seisomossa ne kaiteet jo nyt tekemässä tiettyjä rajoja sinne katsomoon. Nyt otatte vaikka sen keskipalstan omaksi alueeksenne, niin siinähän on fanikatsomo ja sekin asia on hoidettu. Vähän lisää porukkaa vaan vielä mukaan niin se on siinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös