Playoffs 2017 välierät: Tappara – HIFK

  • 103 878
  • 673

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eipä osaa isompia analysoida. HIFK pisti ajoittain Tapparan ahtaalle, mutta kokonaisuutena lopulta aika selvin luvuin päättyi tämä sarja.

HIFK:lta hyvä taistelu loppuun. Lopulta karmeat puolustuksen virheet ja heikko hyökkäyspeli koituivat kohtaloksi.

Viidennet peräkkäiset finaalit edessä. Ei olisi uskonut keväällä 2012.

Jukka Peltola on aivan ihana kapteeni.
 
Kuukausi sitten en olisi uskonut, että IFK taistelee ja raastaa Tapparaa vastaan välierissä näin tasaisesti vaikean kauden jälkeen.
Kärkimiesten suorittamisesta muodostui ero joukkueiden välille, ne muutamat maalit. Varmaan valmennuksellakin osansa luonnollisesti.
Ei mitään henkilökohtaista IFK leiriin. Kiitos ja tsemppiä (turhaan) pronssipeliin.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jukka Peltola, Kapteeni. Päätti sitten ottaa joukkueen reppuselkään oikein tyylillä tähän loppuun, kun useilla faneillakin vaikutti usko jo horjuvan parin erän aikana. Viidettä kertaa finaaliin, käsittämätöntä suorittamista. Jotenkin kaunista, että Tapparan finaaliin johdattaa esityksellään juurikin Peltola. Vaikea näin äkkiseltään on keksiä enemmän Tapparan näköistä pelaajaa. Fanien täysin pystyyn haukkuma ylivoima ja fanien pystyyn haukkuma Teemu Nurmi vielä voittomaalin arkkitehteina.

Sarja ei jättänyt sijaa jossitteluille. Ei mitään tuomarifarsseja, joista tuli maaleja, vaikka tuomareista ajoittain paljonkin itkettiin molemmin puolin, osin ehkä aiheestakin, kun ei tuo "antaa poikien pelata" -linja oikein ketään miellytä. Pelillisestä paremmuudestakaan ei jäänyt jossiteltavaa. IFK aloitti parantamisen tämän kauden osalta liian myöhään. Hienosti nousujohdanteinen loppukausi, mutta etumatkaa esimerkiksi juuri Tapparalle oli annettu liikaa mm. pelitavan hiomisessa. IFK nosti hienosti tasoaan viimeiseen peliin, vaikka nimellisesti aika kovia ukkoja istui pitkä rivi katsomon puolella. Petrell näytti parhaansa mukaan eteen IFK:n puolella. Hieno viimeinen peli, mihin saatiin loppuun asti jännitystä.

Huolimatta sarjan lyhyydestä, kiehahtelivat tunteet palstalla melko vahvastikin, vaikka varsinaista aihetta tuolle ei tainnut olla missään kohtaa tämän sarjan tiimoilta. No, ehkä se on hyväkin juttu, että kaksi Suomen suurimpiin kuuluvaa joukkuetta herättävät keskustelua ja tunteita suuntaan jos toiseenkin.

Kiitos IFK:lle, ja IFK-kirjoittajille sarjasta.

Omalta osaltani tämän sarjan osalta;
Kiitos ja anteeksi.

E. Hitot. Unohdetaan koko pronssimatsi. Saisivat unohtaa sen Liigan toimistollakin.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei vaan riittänyt. Surkeat kotipelit ja valmennuksen kyvyttömyys ratkaisivat. Tapparalle en toivo mestaruutta pelkästään sen takia että altavastaajan puolella yleensä ollaan ja Tappara on jo liian ylivoimainen. Mutta ei se sattumalta ole tullut.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Voi tietysti ajatella, jotta IFK pienellä viilaamisella ja tiivistymisellä teki tästä edes näennäisesti sarjan. Semisti mielenkiintosen.

Toisaalta, tähän voi laittaa sen vanhan anekdootin Neuvostoliiton jengistä 6-0 tilanteessa "jos ette lopeta naputtelemasta mailalla, aletaan pelaa tosissaan". Ei tarttenu Tapparan ulosmitata kaikkea kentän kaikilla osa-alueilla. Savinainen, Kuusela, Lajunen ja kumppanit teki riittävän ja tarvittavan. Tänään 4-2 tilanteessa laittoivat jalkaa liikkeelle ja IFK telineisiin. Ehkä Tapparan pakistoon/puolustusalueella olis ollu iskun paikkoja, muttei noin summittaisella rakenteella.

Aika huolestuttava tieto tulevaa finaalivastustajaa ajatellen.
 

BattleHymn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Liverpool FC
Jotenkin tämä on vaan hienompaa voittaa välierissä HIFK kuin esim Ässät tai Lukko tai TPS tai... (aseta joukkueen nimi) Ilves olisi tietenkin ollut se ykkös vaihtoehto, mutta se voitettiin jo puolivälierissä.

HIFK on joukkue jota olen aina arvostanut. Sen faneja/organisaatiota/pelaajia etc.

Piti kirjoittaa tähän pitkä teksti mut unohtu jo. HIFK ja sen fanit lippu korkealle, ette hävinneet huonolle joukkueelle.
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Onnea Tappara. Olitte parempia tällä kertaa. Ei voi mitään. Sota jatkuu ensi kaudella.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitoksia IFK:lle ja faneille sarjasta. Korvat punottaa vieläkin eilisestä provoilusta allekirjoittaneella, mutta matka jatkuu.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Kyllähän tämä sarja oli jo lähtökuopissa aika mahdoton tehtävä HIFK:lle. Koko kauden ajan vähintään vakiokentällinen vemppaosastolla, parhaimmillaan kaksi. Törmänen ei myöskään missään vaiheessa saanut pitävää otetta joukkueeseen ja pelitapakuviot olivat kuin sekainen käkikello koko kauden ajan. Viime hetken vahvistukset (olivatko ne niitä?) eivät tuoneet kuin hetkellisesti lisäbuustia joukkueelle. Tapolalla oli sen sijaan koossa viimevuotinen runko, täysin valmis pelitapa, joukkue näpeissä täysin eri tavalla kuin Törmäsellä ja vastaavasti viime hetken vahvistukset istuivat muuhun joukkueeseen paremmin kuin HIFK:llä. Joten ei voi muuta tehdä kuin onnitella Tapparaa äärettömän helposta välierävoitosta ja ilman jinxauksia voi oikeastaan myös jo onnitella kultaisista mitaleista.

HIFK:n näkökulmasta Tappara asettaa koko sen organisaation ammatillisen osaamisen riman sen verran ylös, että en myöskään usko, valitettavasti, lähivuosina Stadin ainoasta lätkäjoukkeesta olevan vastusta Tampesterille. Vaikka HIFK:n talous on hyvällä mallilla, on koko organisaatiolla yksinkertaisesti liian paljon kirittävää valmennus-, scouttaus-, fysiikka- ja yleensä urheilullisuuden puolella Tapparaan nähden, että pikavoittoja ei ole luvassa ensi vuonna, eikä mahdollisesti lähivuosinakaan.

Suurinta tuskaa HIFK.ssä aiheuttaa urheilujohtaja Nybondas, joka on yksinkertaisesti liian laiska ja kykenemätön kokoamaan toimivaa pelaajaryhmää verrattuna toimitusjohtaja Leinoseen, joka ymmärtääkseni vastaa myös Tapparan pelaajahankinnoista. Joten onnittelut Tapparalle myös toimivasta organisaatiosta, joka on viimeisen viiden vuoden ajan pelannut kirkkaimmista mitaleista. Se hyvä puoli (toivo) tässä on, että jos Tappara on huipulla, joskus sieltä tullaan alas ja tässä on koko HIFK:n organisaatiolle haaste, johon olisi syytä jatkossa vastata, että fanit jaksavat tätä jatkuvaa Tapparan järjestämää pelillistä nöyryytystä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Turha tässä on mitään lällätellä, lopulta mentiin kuitenkin ihan käsikirjoituksen mukaan. Onnittelut kuitenkin IFK-faneille ensimmäiset tuplatop4-sijoituksesta tällä vuosituhannella. Ehkä Selin saa siellä toiminnan raiteilleen, niin kuin Turussa.

Aika paljon tästä kaudesta kertoi se, mitkä miehet siellä olivat tasoitusta hakemassa, ja Tomi Tuomisto kuninkaan paikalla. Toivottavasti joskus saatte kollektiivin kuntoon, niin niiden oikeiden kärkijätkien niskaan ei tule niin epärealistisia paineita.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Huolimatta sarjan lyhyydestä, kiehahtelivat tunteet palstalla melko vahvastikin, vaikka varsinaista aihetta tuolle ei tainnut olla missään kohtaa tämän sarjan tiimoilta. No, ehkä se on hyväkin juttu, että kaksi Suomen suurimpiin kuuluvaa joukkuetta herättävät keskustelua ja tunteita suuntaan jos toiseenkin.

IFK- puolella aihetta antoi 3 hävittyä poff- sarjaa 4 viime kauden aikana, nyt tuli sitten neljäs viidessä vuodessa. Myönnän ihan suoraan, että Tappara vituttaa niin, ettei veri kierrä. Pyydän jo etukäteen anteeksi sitä mesuamista, mitä luultavasti harrastan, kun HIFK joskus sarjan vie Tapparalta;) Toivottavasti saan sen päivän vielä nähdä.

Sen verran kehun itseäni, etten alkanut jankuttaa pelitavoista. Totta kai pidän trappia tylsänä, mutta Tappara on paljon muutakin, ja ei nyt jumalauta mikään puolustus ole aukoton, jos omat hommat tehdään kunnolla. Muutenkin, viidennet peräkkäiset finaalit, aivan huikeaa suorittamista joukkueelta ja koko organisaatiolta. Silti vituttaa koko sakki!
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Toisaalta tuntuu tyhmältä tulla lässyttämään, kun on tasan kaksi erää näitä pudotuspelejä tullut seurattua, siihen päälle 3 matsia runkosarjaa. Mutta. Onhan tuo Tapparan meininki tällä hetkellä enemmän kuin hatunnoston arvoista. Viides kerta putkeen finaaleihin, stadilaisilla ei loppujen lopuksi mitään palaa. Todennäköisesti ei tule olemaan finaalivastustajallakaan. Tampereelle tiedetään, mitä voittaminen tällä hetkellä vaatii - pelaajista valmennukseen ja aina huoltajiin asti.

Voitaneen varmaan alkaa jo puhua dynastiasta, vaikka neljästä aiemmasta finaalista on taskussa vain yksi mestaruus.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saa nähdä joutuuko tänäkin vuonna juomaan kuoharit töissä Tapparan mestaruuden takia. Pahalta näyttää.
Kyllä mä nyt taas mieleni pahoitin. Eikö riitä, että töissä ja työkavereiden kanssa kaveerataan. Sitten vielä kilistellään ja ryypätään. Varmaan vielä työaikana? Perkele, se tästä vielä puuttuisi, että iltaakin vietätte yhdessä.

Luulin sarjasta tulevan tiukemman, mutta kelpaa näinkin. Ja tämän takia en ole valmentaja enkä ollut vaatimassa päitä vadille Nurmen pelatessa ja Luodon istuessa poppareilla. Voittomaali hei.
Peltolan tehominuutti, pari maalia ja spagettijaloilla ylivoimalle.

Edelleen, pessimistisesti tänä vuonna tuntuu, että kultaan ei riitä. Toivottavasti olen väärässä
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kivaa! Kohta pitää kuitenkin varmaan alkaa hankkimaan muutamia rotaatiopelaajia lisää, kun joudutaan vuosittain tahkoamaan se 15-20 peliä enemmän kuin suurin osa muista joukkueista.
 

Paha-Koljo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jostain kumpusi halu ruveta tuuletteleen ja nälvimään vastustajaa, mutta sain itseni siitä kiinni: en ala.
Kiitos Helsingin IFK. Niinä hetkinä, kun saitte oikeasti pelin rullaamaan, vähintäänkin hirvitti.
Sen enempää en lähde analysoimaan nyt, mutta kun (toivottavasti) kohtaatte JYPin pronssimatsissa, niin ottakaahan se mitali.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Kyllä mä nyt taas mieleni pahoitin. Eikö riitä, että töissä ja työkavereiden kanssa kaveerataan. Sitten vielä kilistellään ja ryypätään. Varmaan vielä työaikana? Perkele, se tästä vielä puuttuisi, että iltaakin vietätte yhdessä.

Viime ripityksen jälkeen totesin, että nykyään on vain enää työTOVERUUKSIA :) Pois tuommoinen illanvietto työtoveruuksien kanssa, HYI!
 

bwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suuri tunnistaa toisen suuren. Joukkueiden kohtaaminen jäällä taiston tauottua oli arvokas hetki. Useampi pelaaja pysähtyi toistensa kohdalla pidemmäksi aikaa. Muun muassa rottana tunnettu Åsten osoitti mun silmiin hienoa urheilullisuutta ja ryhtiä. Peltolan ja Petrellin tervehdys oli liki veljellinen.

Nämä kaksi seuraa ovat liigan harvoja jättiläisiä. Kaikesta näki lopussa, että tilanne tiedostetaan ja sitä arvostetaan puolin ja toisin.

Kamraterna. Hakekaa se kolmas jalometalli kuljeksimasta kaulaanne. Kirkkaampaa tulee vielä jonakin keväänä satavarmasti.
 

Hewle

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara oli taas kerran parempi kaukalossa eihän siinä mitään jossitteltavaa paljon jää. Päivän paras oli Lennun niitti Kemiläiseen, taitaa ne puhelin langat laulaa hänella vielä huomennakin :D
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara oli taas kerran parempi kaukalossa eihän siinä mitään jossitteltavaa paljon jää. Päivän paras oli Lennun niitti Kemiläiseen, taitaa ne puhelin langat laulaa hänella vielä huomennakin :D
Joo, kannattaisi tuolla päävammahistorialla laittaa kypäränremmin kiinni ja kireelle. Aika helpohkosti potta lensi taas kaaressa jäähän. Näytti pahalta, mutta hidastus paljasti puhtaaksi, komeaksi taklaukseksi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tappara oli taas kerran parempi kaukalossa eihän siinä mitään jossitteltavaa paljon jää. Päivän paras oli Lennun niitti Kemiläiseen, taitaa ne puhelin langat laulaa hänella vielä huomennakin :D

Niitti oli toki hyvä. Mutta ne puhelinlangat lauloi sen verran hyvin, että Kemiläinen kosti ja syötti YV:llä Teemu Nurmen game-winnerin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös