Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 677 082
  • 33 830

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Farkkujen pitäminen yhdessä kauluspaidan kanssa näyttää todella typerältä. Tämä on tosin avautunut minulle jo ennen kuin Suomessa oli yhtään Dresmannia.

Itse lopetin kauluspaitojen käytön sellaisenaan, koska aina oli vaikea päättää, että onko omassa työympäristössä parempi laittaa housuihin vai ei. Talvella neuleet ajavat hyvin asiansa.

Kuka edes ostaa dressmannista mitään? Jotenkin se jo brändinä oksettaa ja tekee mieli kiertää kolmen korttelin päästä, ettei siihen vahingossakaan yhdistetä.

Tämä on jännä. Ihan kuin pukeutumisen taito olisi jotenkin suorassa yhteydessä sen kanssa mistä vaatteet on ostettu. Ihan peruskaupoista saa jo ihan hyviä vaatteita, jos osaa vain yhdistellä. Vaatteiden ostopaikalla ei siinä vaiheessa ole mitään merkitystä.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Miten te hoidatte kauluspaitojen silitysongelman? Heikkona hetkinä niitä tulee ostettua, että näyttää asialliselta ja uskottavalta porvarilta, mutta ei niitä jaksa sen ensimmäisen käytön jälkeen silittää ja kaappiinhan ne sitten jäävät.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Miten te hoidatte kauluspaitojen silitysongelman? Heikkona hetkinä niitä tulee ostettua, että näyttää asialliselta ja uskottavalta porvarilta, mutta ei niitä jaksa sen ensimmäisen käytön jälkeen silittää ja kaappiinhan ne sitten jäävät.
Minä laitan joskus tyttären asialle. Maksan 2 euroa per suht siististi silitetty paita. 15 paidan urakalla tekee jo asialliset taskurahat.

Jo palstalta "eläköitynyt" nimimerkki scholl harrasti ainakin ennen vanhaan kymmenien paitojen megasilityspeijaisia. Kertyy vain hirmuinen kasa joko pesua odottavia tai pesusta tulleita ryppyisiä paitoja. On tuossa kyllä sellainen järki, että jos silittämään jaksaa ryhtyä, niin samalla orientoitumisella on jotenkin mielekästä silittää enemmän. Onpahan taas nippu siistejä paitoja komerossa.
 

Jeffrey

Jäsen
Miten te hoidatte kauluspaitojen silitysongelman?

Ostan, tai itseasiassa joudun teetättämään sellaisia ns. helposti siliäviä paitoja. Näille paidoille riittää aivan riittävän hyvin se, että ne pesukoneesta tultuaan ripustaa henkarille kuivamaan.

Eihän noista silitysrautasileitä tule, mutta aivan riittävän hyviä. Eipä ne silitysrautasileät enää sileitä ole kun ne on päälle laittanut. Noh, Itse silti niihin erityisen erityisiin tilaisuuksiin paidan lisäksi vielä silitän, tai laitan jonkun muun silittämään.

Sitä en tiedä, mikä paidan kankaan ominaisuus tekee siitä helposti siliävän. Myyjältä kysymällä tällaisia paitoja kuitenkin löydät.

Edit: Muistaakseni pesulat ottaa kauluspaidan pesusta ja silityksestä noin 5€. Eli jos pukua on tarve laittaa jotain tilaisuutta varten kuosiin, niin kannattaa viedä se kauluspaita samalla.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Avautui, että Iltalehden nettisivut ovat graafisesti vähintään yhtä paskaa kuin sisältö yleensä. Luulisi, että epilepsiasta kärsiville tuolla pamahtaa samantien kohtaus. Krapulassa jos noita joutuisi katselemaan niin varmaan räjähtäisi pää.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Farkkujen pitäminen yhdessä kauluspaidan kanssa näyttää todella typerältä. Tämä on tosin avautunut minulle jo ennen kuin Suomessa oli yhtään Dresmannia.
En pidä niitä samaan aikaan päällä paitsi harvoin. Tässä oli vain pari syytä käydä Dressmannilla eli menevät erillisiin asukokonaisuuksiin.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Tämä on jännä. Ihan kuin pukeutumisen taito olisi jotenkin suorassa yhteydessä sen kanssa mistä vaatteet on ostettu. Ihan peruskaupoista saa jo ihan hyviä vaatteita, jos osaa vain yhdistellä. Vaatteiden ostopaikalla ei siinä vaiheessa ole mitään merkitystä.

Kuka tässä yleensä pukeutumisesta puhui. Dressmann edustaa juuri sellaista persaukista, kaljamahaa kasvattanutta keski-ikäistä junttia, joka ei paremmasta tiedä.
 

Jeffrey

Jäsen
Kuka tässä yleensä pukeutumisesta puhui. Dressmann edustaa juuri sellaista persaukista, kaljamahaa kasvattanutta keski-ikäistä junttia, joka ei paremmasta tiedä.

Se on ihan totta, että Dressmann on tietyn kohderyhmän H&M. Turha sitä on kuitenkaan sen suuremmin lynkata. Kyllähän Dressmannin kokonaisvaikutus suomalaiseen pukeutumiseen on vahvan positiivinen.

Omalla kohdallani en käytännössä edes rahalla saa suomalaisista vaateliikkeistä passeleita vermeitä. En ole edes ihan tyytyväinen räätäliini, jolla puvun teettäminen on 800€ ja kauluspaitoja saa muistaakseni 6kpl 400€. Tästä on sitten taas suuresti syyttäminen rikkaampia keski-ikäisiä, kaljamahaisia miehiä. Räätäli ei yksinkertaisesti suostu tekemään sellaista nuorekasta pukua, joihin moni tänä päivänä sonnustautuu. Tosin onhan hän ihan oikeassa siinä, että esimerkiksi kapeat housunlahkeet ovat valtaosalla rumat ja epäkäytännölliset.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kuka tässä yleensä pukeutumisesta puhui. Dressmann edustaa juuri sellaista persaukista, kaljamahaa kasvattanutta keski-ikäistä junttia, joka ei paremmasta tiedä.
Joskus tuolla kävin ja kaikki vaatteet oli jotain hiton slim fittiä, että ei todellakaan kaljamahaisille sopiva paikka.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Ah, silitys. Viha- rakkaussuhde silitysrautaan. Aina kertyy vaatteita isot pinot odottamaan silitystä, mutta sitten kun saa homman käyntiin niin se on yllättävän rentouttavaa puuhaa, kun kuuntelee musiikkia samalla.

Käytän töissä ja ulkona lähes ainoastaan kauluspaitoja, joita yhdistän eri tavoilla. Urheillessa, kotona ja muuten rennoissa olosuhteissa toki sitten asiaankuuluvat vermeet.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Kuka tässä yleensä pukeutumisesta puhui. Dressmann edustaa juuri sellaista persaukista, kaljamahaa kasvattanutta keski-ikäistä junttia, joka ei paremmasta tiedä.

Kuten Jeffrey tuossa jo osittain viittasikin, niin pidän outona tätä, että katsotaan elitistisesti jotain vaateliikkeitä. Yleensä tämä kohdistuu H&M:ään ja Prismaan.

Jokaisesta vaateliikkeestä voi löytyä laadukkaita vaatekappaleita ja tyylikkyyttä voi saada vaikka mistä kledjuista, jos vain osaa pukeutua. Oli ostopaikka mikä hyvänsä.

Enemmänkin näen tällaisten ihmisten olevan epävarmoja pukeutumisestaan, jotka pukeutuvat Gantin tai vaikka Hilfigerin paitoihin, joissa logo on isolla paidan keskellä. Omassa päässä tällainen pukeutuminen näyttää sellaiselta mainostaulu-pukeutumiselta, jolla kiinnitetään huomio asusteiden sijaan vaatemerkkiin, koska eihän laatumerkkeihin pukeutuminen voi olla tyylitöntä. Ja kuvitellaan, että merkkivaatteet ovat hyvän pukeutumisen edellytys.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuvasit minun olemusta kohtuu hyvin, mutta Dressmanista ei löydy isolle miehelle mukavia vaatteita.

Dressmann XL:stä löytyy kyllä. Isoja sukkia (koko 48) löytyy myös normi-Dressmannilta kohtuuhintaan. Niitä on yleensä muualta helvetin vaikea löytää ja se onkin yksi syys sille miksi olen keskittänyt vaateostokseni Dressmanniin.

Muutenkin Dressmann on ihan kelpo kauppa. Hinta-laatu -suhde erittäin hyvä ja myyjätkin ovat asiansa osaavia.

Sain jokunen vuosi sitten lahjakortin johonkin ns. merkkimyymälään josta ostin farkut (150e). Dressmannilta olisin saanut samaan hintaan kolmet-neljät byysat eikä tyylissä/istuvuudessa/kestävyydessä ollut mitään eroa.

Sanokaa vain juntiksi yms mutta korjainen ja parsin rikkinäisiä vaatteita enkä hevillä heitä mitään pois. Viimeksi paikkasin taskuissa ja nilkoissa olevat reiät 10v vanhoista pieruverkkareista. Kannatti.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
@Ollakseni @Ostoskassi @Jeffrey

Pitihän se vähän provosoivalla tavalla ilmaista. Ei oo vaan mun kauppa, enkä oikeen oo koskaan saanut mitään hyvää mielikuvaa ketjusta. Kerran sain sinne lahjakortinkin, mutta laitoin koko rahan sukkiin, kun en muutakaan sopivaa tai käyttökelpoista keksinyt. Kyllä ne sukat ihan sukkina toimi. Toi H&M-vertaushan oli ihan toimiva, sillä sitähän se on. Itse kyllä kierrän H&M:n ihan yhtä kaukaa, jos ei nyt nainen sinne väkisin vie mukanaa, ja onhan siellä yleensä sitten ne perseet mitä katsoa. Isoin syy on varmastikin mainonta, joka mut saa kiertämään ketjun kaukaa. Ei oo vaan mun juttu, vaikka voisin olla kohderyhmää.

Muutenkin, jos harvoin tarvii mitään "siistimpiä" vaatteita, ni samahan se on, mistä ne ostaa ja kai sieltä ihan hyviä tavaroita saa. En todellakaan kuvittele, että se laatuero vaikka noissa keskusteluissa nostetuissa farkuissa on sen hintaeron 100 euroa. Brändit on kyllä kaikissa vaatteissa arvossaan ja haukkaa ihan naurettavan ison osuuden siitä vaatteen hinnasta, vaikka ei se mitään laatua takaakaan. Mulla on nyt aika vakiintuneet merkit ja palvelut mitä käytän. Muutenkin mulle on aika sama, miten ihmiset pukeutuu. Niin kauan, kun tuntee olonsa hyväksi, eikä tarvi jännittää, niin kaikki hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kaikki vaatesählinki, niin ostaminen kuin silittäminenkin, on ihan painajaista. Kaupat on tumpattu täyteen mustia ja melkein mustia vaatteita jotka aina näyttävät joko liian junteilta tai liian kausimuotia olevilta ja siksi typeriltä. Näin siis Suomessa.

Sitten harvoin, noin parin vuoden välein, kun pääsee piipahtamaan Välimeren maissa niin siellähän loksahtaa homma kohdalleen. Alkaa löytyä hyvän näköisiä vaatteita joissa olo tuntuu kuitenkin ihan heterolta, jos tällainen juntimpi ilmaus sallitaan.

Osansa on varmaan silläkin, ettei kukaan ole voinut kertoa kuinka juuri siinä liikkeessä asioimalla leimaa itsensä persjalkaiseksi perussuomalaiseksi.
Valitettavasti olen huomannut, etteivät nämä hyvää ostoskokemusta tuottavat vaatteet kuitenkaan yleensä ole kovinkaan kestäviä.
Kaikkea ei voi saada, joten parempi keskittyä niihin asioihin jotka tuottavat iloa.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Käytän joko Ventin valmispaitoja (ainoat jotka oikeasti istuvat suoraan hyllystä) tai mittojen mukaan tehtyja kauluspaitoja.
Vaimo pesee, minä silitän. Spotify päälle, rock soimaan ja kylmä olut viereen. Sitten sellainen 7-8 paitaa kerralla silitän. Ei tuo kova homma ole, kun on treeniä ja rutiinia. Melko nopeasti menee per paita.
Sitten kun vaatteista puhutaan niin, ehkä paras hankita oli kaksi talvea sitten mittojen mukaan tehdyt tumman harmaat flanellihousut. Siistit duuniin, sen verran lämpimät ettei tarvi talvella pitkiä alle ja istuu loistavasti.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kuka edes ostaa dressmannista mitään? Jotenkin se jo brändinä oksettaa ja tekee mieli kiertää kolmen korttelin päästä, ettei siihen vahingossakaan yhdistetä.
Kalsarit (=bokserit) ja blankot valkoiset t-paidat siltä Dressmannin miesmyyjältä. Miksi vaivautua muualle ostamaan kalliimmalla huonompaa? On vielä työmatkan varrella kätevästi.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole koskaan tullut mieleenkään ostaa silitysrautaa. Itse asiassa kun tarkemmin miettii niin ei myöskään kahvinkeitintä, leivänpaahdinta, tehosekoitinta, mikroa, hiustenkuivaa, nenäkarvatrimmeriä, DVD-soitinta, vaakaa jne. Eikö elämä mene tossa kierteessä hirveän vaikeaksi?

Hetkinen. Imuri ja stereot hajosi joskus 6-7v sitten ja oon unohtanut ostaa uudet.

Sitä väkisinkin kysyy itseltään että onko satavarma ettei ole oravanpyörässä ja jos on niin tekee asialle jotain.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Et ole siis kämppääsi imuroinut 6-7 vuoteen? Astmaatikolla ja varmaan muillakin saattaa olla aika tukalat oltavat tuollaisessa luukussa.
Täällä haisee kalja ja sperma, ja krapulahiki.

Oon mä joskus luutunnut lattian tuollaisella mikrokuitumopilla vai mikä toi on. No en nyt pitkään aikaan. Mattokin pitäis viedä tonne alakerran pesukoneeseen kun aika monet kaljat on kaatunut ja jokuset yrjötkin roiskunut. Verhotkin voisi pestä ennen muuttoa. Mulla on kaikki täällä punaista go IFK!

Tiskit mä tykkään tiskata ja vessan pestä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei ole koskaan tullut mieleenkään ostaa silitysrautaa. Itse asiassa kun tarkemmin miettii niin ei myöskään kahvinkeitintä, leivänpaahdinta, tehosekoitinta, mikroa, hiustenkuivaa, nenäkarvatrimmeriä, DVD-soitinta, vaakaa jne. Eikö elämä mene tossa kierteessä hirveän vaikeaksi?

Osan olen noista omistanut joskus, mutta tällä hetkellä ei ole yhtäkään mainittua vempelettä.

Ei avaudu eikö vaatteilla juntteilu ole yhtä junttia kuin käyttää jotain tavallisia farkkuja ja teepaitoja.
 

Jeffrey

Jäsen
Kalsarit (=bokserit) ja blankot valkoiset t-paidat siltä Dressmannin miesmyyjältä. Miksi vaivautua muualle ostamaan kalliimmalla huonompaa? On vielä työmatkan varrella kätevästi.

Tämä on kyllä ihan taivahan tosi. Dressmannista löytyy kyllä mielettömän hyviä boksereita, ja ihan sopu hintaan. Eihän noissa kehtaa naiskylään mennä, mutta sitä varten tulee hommailtua alennusmyynneistä niitä merkkiboksereita. Arkikäytössä manunderwearit toimii mainiosti, ja samalla antaa noiden ylempien ketjujen boksereille tarpeellista lepoaikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös