Suomi-sarjan playout ja karsinnat 2017

  • 34 534
  • 106

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Onnea Haukoille karsintoihin, hyvä että epäilyistäni huolimatta KJT Edari pelasi tosissaan.

Pelaajilla ja valmennuksella ammattiylpeys kesti loppuun asti, vaikka todennäköisesti eräs nimeltä mainitsematon seurapomo muuta yrittikin. Ne ketkä tietää keskiuusimaalaisen kiekkoilun taustoja, eivät hetkeäkään epäile, että oliko kaksi kentällistä viimeiseen peliin järjestetty juttu ja miksi oli. Ja sen seurapomon nimen voitte kaivaa tästä 1,5 vuotta vanhasta artikkelista.

Suomalainen kiekkovalmentaja kieltäytyi peluuttamasta sponsorin poikaa – sai tylyt potkut - Jääkiekko - Ilta-Sanomat
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
KJT on vihdoinkin poissa. Takaisin saavat tulla sitten, kun puuhastelu on loppunut eli toisin sanoen johto on vaihtunut.

KJT:stä jää mieleen surkuhupaisa halli ja yleisömäärät mutta kuitenkin aina kova vastus, varsinkin ennen tätä kautta ja Bewe-aikoina. Pyry-KJT-sarja viime keväänä oli mukavaa katseltavaa. Parhaiten mieleen on kuitenkin jäänyt tietysti tuo sekoilu syksyltä 2015 minkä @J.Hotti mainitsi myös.

Kiekkokoplan alas menosta on vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta aika tylsähkö joukkue. Mutta taas toisaalta ollut Pyryn kanssa monessa mukana, tammikuun ulkoilmaottelu ja vuosi sitten tapahtunut seisoskelu ja siitä saadut käsittämättömät sanktiot. Oli myös kova vastustaja varsinkin tällä kaudella.

Eli mukava juttu, että saadaan uusi joukkue Suomi-Sarjaan. Molemmilla joukkueilla vaikuttaa käyvän hyvin yleisöäkin.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Eli mukava juttu, että saadaan uusi joukkue Suomi-Sarjaan. Molemmilla joukkueilla vaikuttaa käyvän hyvin yleisöäkin.

Tai olisiko jopa niin, että kaksikin uutta joukkuetta olisi ihan mahdollinen ellei jopa hiukan todennäköinenkin skenaario; näet jos Jyp-Akat jää rannalle Mestiskarsinnasta, eikö ollutkin niin, että se tuskin enää Suomi-sarjassa missään muodossa jatkaa? Ja tällöinhän nämä molemmat, eli Haukat ja Muik olisivat sitten SS-joukkueita ensi syksynä?

Tuo Muik Hockey tuli kyllä mukavasti puskista tai siis Keski-Pohjanmaan rannikolta. Onhan seudulla ollut perinteitä sikäli, että Pietarsaaressa on ollut Jeppis pitkään kuvioissa ja taannoin Centers jopa 1-divarissa. Sen sijaan Vaasan Red Ducks, joka viimeksi hiukan sieltäpäin SS;ssä kävi, hyytyi kuitenkin aika nopeasti. Mutta ainakin itse uskon, että uusilla paikkakunnilla ja sellaisilla, jossa ei ole kyse paikkakunnan kakkos/kolmosseurasta on jossain määrin paremmat lähtökohdat. Vaikka vielä onkin ennenaikaista arvioida esim. Uusikaarlepyyn yleisömääriä jatkossa, kun " aladivarien gloryhunter"-pelit ovat ohi.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
@zeitgeist Juu itsekin olen samaa miettinyt, että molemmat saattavat nousta juuri tämän Akatemian mahdollisen tippumisen, lappu luukulle, takia. Suomi-Sarjassa olisi melkeinpä mahdoton jatkaa, koska Jyp haluaa farminsa Mestikseen ja Jyväskylässä on jo 2 S-S-joukkuetta. Jos IPK tippuisi niin sitten yksi näistä karsijoista riittäisi (niinkuin kuuluukin olla). Saa nähdä kuinka käy.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kyllähän se olisi paras visio että JyP Akat putoaisi ja lopettaisi. Jyväskylän alueella on kuitenkin KeuPa, joka voisi tehdä yhteistyötä JyPin kanssa. Suomi-sarjassa taas MuIK olisi luonnollinen yhteistyökumppani Hermekselle.

Haukkojen kohdalla voisi tulla kyseeseen yhteistyö KJT:n kanssa, kunhan ensin tämä nykyinen edari siivottaisiin pois aladivariin, tai voihan se jatkaa TuusKina kakkosessa jos rahkeet riittävät. KJT miehet voisi yksinkertaisesti toimia KJT:n ykkösjoukkueena, sillä halli ja yleisöpohja on ihan toista kuin Tuusulassa. Mielekästä olisi myös sopia yhteistyösopimus Haukkojen ja KJT:n kesken vaikka muka "vihollisia" ovat. Tosiasiassa yhteistyötähän KJT ja Haukat tekevät junnuissa A, B ja C tasoilla, joten miesten tasollakin olisi luontevaa jatkaa sitä.

Hallin käytäväpuheita on ollut että Keski-Uudellamaalla ollaan jälleen virittelemässä yhteistyötä nimenomaa akselilla Järvenpää-Kerava, joten en ihmettelisi jos Suomi-sarjassa (jos sinne pääsee), pelaisi KJT Haukat ja kakkosessa KJT Shakers/Miehet/tms...
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Hallin käytäväpuheita on ollut että Keski-Uudellamaalla ollaan jälleen virittelemässä yhteistyötä nimenomaa akselilla Järvenpää-Kerava, joten en ihmettelisi jos Suomi-sarjassa (jos sinne pääsee), pelaisi KJT Haukat ja kakkosessa KJT Shakers/Miehet/tms...
Voi jumaliste, ei kai tätä pelleilyä aloiteta nyt sitten Järvenpäässä. Näinkö pian se on unohtunut mitä siitä seurasi kun Haukat pelasi välillä KJT:na...

EDIT: Yhteistyö siis on toki ok, mutta ei mitään nimenmuutoksia ainakaan Haukoille.
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
Voi jumaliste, ei kai tätä pelleilyä aloiteta nyt sitten Järvenpäässä. Näinkö pian se on unohtunut mitä siitä seurasi kun Haukat pelasi välillä KJT:na...

Ettei vain tässä haluttaisi jälleen kerran saada suurempi taustaryhmä jalkeille, jonka harteille olisi helpompaa lasettaa yhteistyökumppanien hankkimisen eli rahan hankkimisen seuraan?

Suomi-sarjassa pelaaminen (matkakustannukset, tuomaripalkkiot yms.) ei ole mitään halpaa puuhaa ja ei sinne kannata lähteä elämään kädestä suuhun sekä ainoastaan vain selviytymään. Tuskin yleisö Järvenpäässäkään jaksaa illasta toiseen vääntäytyä lehtereille, mikäli Haukat rämpii sarjan pohjalla.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Ettei vain tässä haluttaisi jälleen kerran saada suurempi taustaryhmä jalkeille, jonka harteille olisi helpompaa lasettaa yhteistyökumppanien hankkimisen eli rahan hankkimisen seuraan?

Suomi-sarjassa pelaaminen (matkakustannukset, tuomaripalkkiot yms.) ei ole mitään halpaa puuhaa ja ei sinne kannata lähteä elämään kädestä suuhun sekä ainoastaan vain selviytymään. Tuskin yleisö Järvenpäässäkään jaksaa illasta toiseen vääntäytyä lehtereille, mikäli Haukat rämpii sarjan pohjalla.
Joo, ja ehdinkin jo lisätä viestiini ettei minulla tietenkään mitään ole yhteistyötä vastaan, mutta nimenmuutosta on Järvenpäässä kokeiltu ennenkin, ja siitä toivottavasti opittiin se ettei kokeilla enää. Tosin ehkä tätä kynnystä hieman lieventää se että junioripuolella pelataan jo nimellä KJT-Haukat.
 

redcougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan Svedut
90-luvulla Järvenpään hallilla luuhanneena totean vain ettei hyvää nostetta kannata pilata nimeä muuttamalla. Se tehtiin kerran ja reisille meni. Noin muuten näkisin Haukat vahvempana karsinnan viimeisessä vaiheessa vaikka Muik monta hyvää päänahkaa ottikin matkalla 'finaaliin'.

PS. Hienoa nähdä pitkästä aikaa Haukat livenä kun saapuvat lakeuksille, tätä on odotettu ehkä sen kymmenen vuotta mitä täällä olen asunut.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Haukat
Ymmärrän ainakin itse mainiosti sen, että Suomi-sarjaan tarvitaan suurempaa pohjaa, ja yhteistyö Keravan kanssa niin ikään olisi epäilemättä fiksua. Mutta Haukkojen brändistä luopuminen olisi surkea idea (vaikka kyllä se munkin mielessä on käväissyt ohimennen). Joukkue vetää sarjatasolleen kelpo yleisömääriä, sillä on mukavasti divariperinteitä, hallin kahvilan seinissä on mustaoranssit raidat - ja Järvenpäässä jos missä tiedetään, ettei KJT edustustason kirjainyhdistelmänä ole tavannut tuoda mukanaan kovin paljon positiivista. Jos Järvenpäässä pelaa ensi kaudella KJT, mun innostus käydä peleissä laskee melko olemattomaksi, enkä uskoisi olevani ainoa. Väitän, että Haukkojen brändillä on paljon paljon enemmän arvoa kuin äkkiä uskoisi.

No, katsotaan pelit ensin. En ikimaailmassa olisi uskonut, että PePo ei tee viidettä maalia niiden 3-0- ja 4-0-maalien jälkeen. Todella käsittämätön karsintalohko ylipäätään, eilisen pelin ennakkoasetelmista puhumattakaan.
 

rasperi75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Onnittelut Haukoille ja Muik Hockeylle noususta Suomi-sarjaan.
Eiks ne pelaa vielä karsintasarjaa keskenään ja voittaja siitä Suomi-sarjaan? Hermekselle olisi hyvä juttu SS joukkue 50km päässä. Muikin sivuilta en vain ymmärrä mitään kun kaikki lukee vain ruotsiksi...
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
70km. Yhteistyö ei ole toiminut Kalajoen kanssa ja veikkaampa että Muik tarvii yhteistyösopimuksen pärjätäkseen ainakin alussa. Farmisopparia vaan pystyyn. Väritkin on samat!
Farmisopimus saattaa olla joissakin tapauksissa jonkinlainen "etu", mutta pitkällä tähtäimellä se on (mun mielestäni) omiaan tuhoamaan sen alemmalla tasolla pelaavan farmikumppanin identitettiä. Joukkue ei tunnu "omalta". Koko toiminta on epävarmaa kun ei tiedä kuka milloinkin pelaa joukkueessa ja se ei ole hyvä asia kanssapelaajien, ei valmennuksen, eikä varsinkaan katsojien kannalta.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
No kyllä sellainen tieto varmoista lähteistä on korviin tullut. Vaikka sarjapaikkakin olisi säilytetty, olisi lopetus ollut todennäköinen.
Jos näin menee, niin rupeaa pännimään se puuttunut maali ihan uudessa potenssissa.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Niin nähdäänkö nyt yhdistyminen Jyp Akatemian ja D-Kiekon välillä? Olisi varmaankin ihan mielenkiintoinen ja kilpailukykyinen joukkue.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Joukkueestahan jää nyt pelaajia Keupalle, Riemulle ja D-kiekolle. Saa nähdä miten pelaajaliikenne alkaa, kun lopullinen ilmoitus tulee. Varmasti molemmat Jyväskylän porukat tulevat vahvistumaan.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Jos näin menee, niin rupeaa pännimään se puuttunut maali ihan uudessa potenssissa.
Aina löytyy joku jota jää jokin pännimään. Jos PEPO olisi sen yhden maalin enemmän saanut, niin täällä pännisi sitten se Haukkojen epäonnistunut rankkari jatkoajalla 12 sekuntia ennen PEPOn voittomaalia.

Nyt näyttää Haukkojen kannalta hyvältä, Muik Hockey kaatui vieraissa 5-3. Tästä on kiva lähteä huomenna kotiotteluun.
 
Jos näin menee, niin rupeaa pännimään se puuttunut maali ihan uudessa potenssissa.

Siltähän se vahvasti näyttää, että maalin päähän Pepo jäi Suomisarjasta. Tosin suomisarja-paikasta luopumisia on nähty ennenkin ja mestiskarsinta ketjun puolella pyöritellään mahdollisuutta Espoon nostamisella liigaan, joten voi se paikka vielä Pepollekin aueta. Urheilullisin perusteinhan Pepo siellä ilmeisesti seuraavana järjestyksessä olisi, tietysti urheilullisuus näissä nousuissa ei aina ole aivan keskiössä ollut.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Onnittelut Haukoille vierasvoitosta, kotona myös sama homma niin keski-uudellamaalla nähdään oikea Suomi-sarja joukkue eikä mikään irvikuva.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Oijoi, hyvältä näyttää Jäkessä! Hienoa jos Haukat kairaavat tiensä S-Sarjaan. Vielä hetken joutuu ehkä "paikallispelejä" Vantaalla odottamaan mutta ilolla tulee aina Järvenpäässäkin vierailtua
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös