Summasen paluu

  • 31 006
  • 117

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Oliko Raimon huutelun syynä siis hylätty maali? Hermeksen valmentajako sen hylkäsi?
Jos itse olisin tilanteessa Hermeksen valmentaja, ja Raivo Summanen alkaa lämmetä, niin kiusaus olisi kova heittää vaikkapa jollain "lääkityskommentilla" vettä kiukaalle. Mehän emme tiedä minkälainen sanaharkka on ollut kyseessä ennen kuin tuota nauhoitetta. Kaikki lienee samaa mieltä, että United on helpommin lyötävissä, kun vaihtoaitiossa on pelkkä hiirulainen, eikä Raatoa luomassa taistelutahtoa.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tämä on muuten mielenkiintoinen ennakkotapaus. Mennäänkö peleissä hallinkellon mukaan, vai toimitsijoiden kellon mukaan? Salibandyssa hallinkello on se virallinen aika - lätkäpeleistä en tiedä. Mutta usein näkee lätkäpeleissäkin kun loppuhetkillä neuvotellaan hallinkelloon lisäaikaa, koska se ei pysähtynyt ajoissa, tai aloitus täytyy uusia, jolloin arvokkaita sekunteja on kulunut. Välillä taas kelloa ei siirretä taaksepäin. Kyseisessä tilanteessa siis tuo hallinkello, joka ilmoittaa peliajan päättyneeksi oli jäljessä, jolloin kaksi sekunttia jäi peliaikaa.

En kuitenkaan väitä, että tuomarit olivat väärässä ratkaisussaan. Tuntevat säännöt varmasti allekirjoittanutta paremmin. Mutta ymmärrän kyllä, että tiukassa playoff-sarjassa tuosta päätöksestä tunteet kuumenee.

Virallisen peliajan seuraaminen (ainakin silloin kun itse tein tuomarinhommia) ei ollut taululla vaan nimen omaan toimitsija-aitiossa useimmiten kädessä olevalla sekuntikellolla puolueettoman toimitsijan tehtävänä. Yleensä nämä ovat täysin synkassa taulun kanssa (koska ei niissä sekunnin heittoja taululla korjailtu, vaan taulun mukaan mentiin), mutta kellon tai sen käyttäjän sekoillessa pitää olla virallinen peliaika jollain tiedossa.

Nykytekniikasta en tiedä, koska esimerkiksi videotuomarin käytössä olevissa materiaaleissa näkyy peliaika ihan ruudulla. Todennäköisesti nykyisin taulun aika on virallinen aika, jos mitään erikoista ei tapahdu, ja toimitsija-aitiossa otetaan aikaa rinnalla, jos taulu esimerkiksi pimenee tai kello käy liian pitkään tai ei mene päälle, jotta oikea peliaika olisi teknisen ongelman ilmetessä tiedossa.

Ihan kiistatonta on kuitenkin käsittääkseni se, että kello taululla ei käynyt. Fanseatin lähetyksessä kello kulki tuossa näkemässäni videoklipissä, ja aika oli loppunut useita sekunteja aiemmin sen kellon mukaan. Mistä lie Fanseatin aika oli otettu, en tiedä. Mutta jos taulu pimenee ja näyttää kesken erän nollaa, ei se tarkoita erän aloittamista alusta, mikä lienee kaikille selvää.
 
Eikö nuo selostajat kuitenkin seuranneet sitä kellotaulua, koska hehän puhuvat koko aika sekunteista ja siitä, että jäi vielä kaksi sekunttia aikaa, kun maali tuli? Jostain he katsoivat sitä aikaa.
 
Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos itse olisin tilanteessa Hermeksen valmentaja, ja Raivo Summanen alkaa lämmetä, niin kiusaus olisi kova heittää vaikkapa jollain "lääkityskommentilla" vettä kiukaalle. Mehän emme tiedä minkälainen sanaharkka on ollut kyseessä ennen kuin tuota nauhoitetta. Kaikki lienee samaa mieltä, että United on helpommin lyötävissä, kun vaihtoaitiossa on pelkkä hiirulainen, eikä Raatoa luomassa taistelutahtoa.

Niinpä. Raiimolla on varmasti kokeneena lätkäjätkänä sellaista psykologista silmää ja nuorten miesten mielenliikkeiden tuntemusta, että se tietää miten taistelutahto nouseevja nuorten miesten kunnioitus ansaitaan.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Eikö nuo selostajat kuitenkin seuranneet sitä kellotaulua, koska hehän puhuvat koko aika sekunteista ja siitä, että jäi vielä kaksi sekunttia aikaa, kun maali tuli? Jostain he katsoivat sitä aikaa.

Fanseatilta otettu videoklippi, jonka katsoin, sisälsi kellon yläkulmassa. Peliaika siinä kellossa oli muistaakseni ummessa jo siniviivaa ylitettäessä. Selostajathan paikan päällä todennäköisesti seuraa peliä ja tulostaulua, ei tv-ruutua.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Unitedin arvolätinä oli pelkkä luunappi Raimo-sedälle - MESTIS - 24.03.2017 - Kolumnit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
No niin. Simo Arkko on nyt saanut itselleen klikkejä ja päässyt purkamaan vähän angstia.
"Harmi kyllä, se ei ole Espoo Unitedin omistaja Jussi Salonojalle suurikaan summa. KeuPa HT:n budjetissa nelinumeroiset summat ovat sen sijaan aina merkittäviä."

Nauroin tälle itsekin. Mistä toi KeuPa tähän mukaan revittiin? Mitä merkitystä sillä on onko nelinumeroinen summa heille iso vai ei?
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Fanseatilta otettu videoklippi, jonka katsoin, sisälsi kellon yläkulmassa. Peliaika siinä kellossa oli muistaakseni ummessa jo siniviivaa ylitettäessä. Selostajathan paikan päällä todennäköisesti seuraa peliä ja tulostaulua, ei tv-ruutua.
Tätä juuri tarkoitin. Selostajat ja pelaajat seurasivat tulostaulua, jonka mukaan aikaa oli. Se oli ilmeisesti 5-10 sekunttia virallista kelloa jäljessä. Hartza esitti edellä hyvän kysymyksen. Jatkuuko peli niin kauan kunnes se vihelletään poikki (summerin tai tuomarin pillin toimesta), vai meneekö se virallisesti poikki silloin kun toimitsijoiden kello näyttää, että 60 minuuttia on pelattu? Eli onko tulostaulun kello se jota totellaan, vai toimitsijoiden? Tuskin ne aivan sekuntilleen synkassa koskaan ovat, kun eri ihmiset niitä tauottaa. Itselleni olisi loogista, että pelataan kunnes pilli tai summeri törähtää, mutta en tiedä mikä on oikea sääntö.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä on muuten mielenkiintoinen ennakkotapaus. Mennäänkö peleissä hallinkellon mukaan, vai toimitsijoiden kellon mukaan? Salibandyssa hallinkello on se virallinen aika - lätkäpeleistä en tiedä. Mutta usein näkee lätkäpeleissäkin kun loppuhetkillä neuvotellaan hallinkelloon lisäaikaa, koska se ei pysähtynyt ajoissa, tai aloitus täytyy uusia, jolloin arvokkaita sekunteja on kulunut. Välillä taas kelloa ei siirretä taaksepäin. Kyseisessä tilanteessa siis tuo hallinkello, joka ilmoittaa peliajan päättyneeksi oli jäljessä, jolloin kaksi sekunttia jäi peliaikaa.

En kuitenkaan väitä, että tuomarit olivat väärässä ratkaisussaan. Tuntevat säännöt varmasti allekirjoittanutta paremmin. Mutta ymmärrän kyllä, että tiukassa playoff-sarjassa tuosta päätöksestä tunteet kuumenee.
Mietin tätä ihan samaa. Virallinen aika on käsiajanotto. Kuitenkin jos videotuomari katsoo onko kiekko ylittänyt maaliviivan ennen erän päättymistä näkyy hänelle se hallin kello. Tässä tilanteessa erä oli ilmeisesti päättynyt jo pari sekuntia ennen kuin kiekko meni maaliin, mutta entäs jos maali olisikin tullut juuri niihin aikoihin kun aika sekkarissa loppui? Miten se olisi todettu. Olisiko se ollut vain sekkaria pitävän toimitsijan intuitiosta kiinni oliko kiekko maalissa ennen kuin erä päättyi vai ei? Pelaajat kuitenkin pelaavat sen ajan mukaan mikä isossa kellossa on.

EDIT: Minäkin sain sen kuvan, että taulun kello kävi, mutta oli laitettu käyntiin myöhemmin kuin sekkari koska selostajat nimenomaan sanoivat, että kaksi sekuntia jäi aikaa. TV-kuvassahan kello tosiaan oli jo nollilla pari sekuntia ennen maalin syntymistä. Kokkolan hallissa TV:n pelikello on ilmeisesti erillinen hallin kellon kanssa. Ainakin liigapeleissä Espoossa TV-lähetykseen meni aikakoodi suoraan hallin järjestelmästä. Liigan vanhassa videotuomarisysteemissä oli erillinen kamera, joka kuvasi hallin kelloa, jotta siitä voitiin tarkastaa nämä viimehetken maalit.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tätä juuri tarkoitin. Selostajat ja pelaajat seurasivat tulostaulua, jonka mukaan aikaa oli. Se oli ilmeisesti 5-10 sekunttia virallista kelloa jäljessä. Hartza esitti edellä hyvän kysymyksen. Jatkuuko peli niin kauan kunnes se vihelletään poikki (summerin tai tuomarin pillin toimesta), vai meneekö se virallisesti poikki silloin kun toimitsijoiden kello näyttää, että 60 minuuttia on pelattu? Eli onko tulostaulun kello se jota totellaan, vai toimitsijoiden? Tuskin ne aivan sekuntilleen synkassa koskaan ovat, kun eri ihmiset niitä tauottaa. Itselleni olisi loogista, että pelataan kunnes pilli tai summeri törähtää, mutta en tiedä mikä on oikea sääntö.

Ei peliaika lopu summeriin tai vihellykseen. Aika loppuu, kun 20 minuuttia tulee täyteen. Jos hallin summeri ei toimi, ei peli jatku ajan ollessa täysi. Jollain on pakko olla tarkka tieto ajasta koko ajan, vaikka tekniikka pragaisi, ja sen ajan mukaan mennään. Ja taulun sekä käsikellon aikaa kyllä tarkkaillaan läpi koko erän, että on synkassa katkoilla. Jos eroa on sekuntikin, taulun kelloa synkattiin aikanaan käsikelloon, mutta se tehtiin lähinnä huomaamatta (esimerkiksi odota sekunti ennen kuin pistät kellon päälle kiekon pudottua tms. ohjeilla kellonkäyttäjälle). Eroja tuli siltikin välillä. Sitä en tiedä, miten käytännössä asia tällä hetkellä Mestiksessä hoidetaan.

Tuo on hyvin mielenkiintoista, miten Fanseatin lähetyksessä ruudulla on ollut oikea peliaika. Mistä lie ottanut sen.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä pelaikakeskustelu on todella mielenkiintoinen noin yleisellä tasolla. Mitäs jos hallin kello on edellä "virallista aikaa" ja pelaaja lämää kiekon maalin summerin jo soitua, mutta ennenkuin käsiajanotossa aika loppuu? Hyväksytäänkö maali siinä tapauksessa?
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin

Riippuu siitä kuinka pienellä paikkakunnalla ollaan ja oliko kyseessä koti- vai vierasjoukkueen maali.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Riippuu siitä kuinka pienellä paikkakunnalla ollaan ja oliko kyseessä koti- vai vierasjoukkueen maali.

Mutta noin vakavasti puhuen, sepä se mielenkiintoista olisi. Pahimmillaan vielä joku lämäisi summerin soitua vitutuksissaan omaan maaliin (tätähän joskus näkee). Ja sekö sitten hyväksyttäisiin?
 
Nyt olisi näppärä tilaisuus toimittajilla ja vastustajilla ottaa sana kipuilu käyttöön:

"Eka erä meni ihan hyvin, mutta ykkös-yv alkoi kipuilla, kun tolpat kolisivat. Eivät sitten tulleet enää toiseen erään, kun kipuilu oli niin kovaa."

"Alkoiko kipuilu heti aikalisän jälkeen vai miksi viisikkopeli hajosi?"

Jne...saa käyttää
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Nyt olisi näppärä tilaisuus toimittajilla ja vastustajilla ottaa sana kipuilu käyttöön:
Simon Arkko:"sakko, jonka summa on nelinumeroinen, saisi KeuPan talouden kipuilemaan".
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Kerro nyt toki meille muillekin mitä sellaista sä olet tehnyt että hävettää?

Valeksi saa hävetä tekemisiään, Raivo saa hävetä omiaan. Mitäs hävettävää muut tässä ovat tehneet? Miksi hävetä toisten tekoja? Et sinä olisi niitä voinut estää.

Täytyy nyt hieman puolustaa nimimerkkiä @Narayana .

Kyllä myös mua hävellää sydämestäni espoolaisena se, että espoolaisessa jääkiekossa ei riitä tahtoa tehdä asioita yhdessä ja avoimesti, vaan annetaan periksi. Espoo United on ihan yksi naurunaihe valtakunnallisesti niiden keskuudessa, joille kiekko ei merkitse kuin viihdettä. Ja vanhan linjan kiekkomiehille se taas on ihan vitsi, josta ei viitsi edes vittuilla niille, joilla on jotain ylpeyttä espoolaisesta kiekosta vielä jäljellä. Esimerkiksi Ilveksen vanhan liiton kannattajien kanssa keskustelut viimeisen reilun vuoden aikana on ollut oikeasti todella hyviä - molemmat ymmärtää toisiaan todella hyvin. Toinen meni nurin, toinen sai toivoa. Tsempit oikeasti ipalaisille, että saatte hommat kuntoon. Täällä ei tahto riittänyt.

Valavuori ja Summanen on hahmoja, jotka ei olisi kelvannut mihinkään muualle, koska ongelmia tulee varmasti jossain vaiheessa. Jussille ne kelpasi. Otsikoissa varmasti pysyy, kun Lempinenkin auttaa, mutta ei tämä klikkijulkisuus oikeasti ole espoolaisen kiekkoilun tai urheilun etujen mukaista. Ihan kuten ei mikään Unitedissa. Ja näiden valintojen ja kroonisen eri yli lajirajojenkin menevien toimijoiden välisen luottamuspulan vuoksi United on otsikoissa negatiivisesti nyt ja tulevaisuudessa.

Ja kyllä minua espoolaisena jääkiekon ystävänä hävettää espoolaisen jääkiekon nykytila. Yhdessä asiat tekemällä täällä olisi oikeasti ihan järjettömän iso potentiaali. Jopa yli lajirajojen. Ja Aro on aivan loistava tyyppi, mutta täysin tekemättömän tehtävän edessä. Kunhan vaan itsekin sen suostuisi näkemään.
 
K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Uskon, että, E, sua nyt kovasti harmittaa, kun Espoo voitti.

Huh et oli hieno fiilis tänään hallilla. Eritoten junnujen kasvoilta näki silkkaa riemua.

Hienoa että Kiekko-Espoo elää!
 
Mulle on ihan sama, voittiko United. En edes viestiä kirjoittaessa tiennyt asiasta. Espoo ja espoolainen urheiluskene on jo hävinnyt joka tapauksessa - Unitedin menestys Mestiksessä on ihan yksi hailee itselleni.

Itsestäni on todella surullista, että lapsia aivopestään. Ne on helppoja kohteita. Ne ei ymmärrä historiaa, perinteitä ja ylpeyttä. Mutta hieno fiilis hallissa (pitänee korjata, areenassa) on varmasti kaukana niistä hetkistä, joita siellä on joskus koettu. Niitä hetkiä ei enää koskaan tule uudestaan.

Kiekko-Espoo on kuollut. Blues on kuollut. Nopeasti kuolkoon myös United! Noista kolmesta kuitenkin kaksi ensimmäistä on ne, jotka olisi herätettävissä kuolleista, jos kaikki kolme olisi kuolleita. Voit provosoida ihan miten haluat, mutta toimitusjohtaja Aro hehkutti FB:ssa seurahistorian ensimmäistä mitalia, kun naiset sai hopeaa. Viimeistään se kertoi varmasti kaikille perinteista edes uneksiville, että Kiekko-Espoo ja Blues on haudattu multiin. United on täysin eri asia.
 
oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
nim E on tapaus sinänsä jolle ei nyt kannat paljoa energiaa tuhlata.
Espoossa on jälleen, noin 2 vuoden jälkeen, hyvää fiilistä katsomossa. Ja perhana miten se ottaakin omaan sieluun positiivisesti kun omat pojat siellä taistelee eikä mitkään uran loppupuolella olevat AHL-jyrät.

Kunhan vaan onnistuttaisiin pitämään omat kärki-junnut Espoossa niin saadaan uusia Sallisia ja Miettisiä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Espoossa on jälleen, noin 2 vuoden jälkeen, hyvää fiilistä katsomossa. Ja perhana miten se ottaakin omaan sieluun positiivisesti kun omat pojat siellä taistelee eikä mitkään uran loppupuolella olevat AHL-jyrät.

Pakko kysyä, miten näet esimerkiksi noin vuosi sitten pelatun SaiPa-pelin tai vajaat puolitoista vuotta sitten pelatun Sport-pelin tai vaikka CHL-pelin Kärppiä vastaan, jos kahteen vuoteen ei katsomossa ole ollut fiilistä? Kyllä omasta mielestäni noissa otteluissa oli hyvää fiilistä katsomossa. En tunnelmasta tuossa mausoleumissa tällä hetkellä osaa sanoa, mutta ainakin esimerkiksi Laamanaaman twiitistä voi lukea, että hyvää fiilistä katsomoon tuo esimerkiksi kuuluttaja kehottamalla yleisöä kannustamiseen. Onko koskaan ennen tarvinnut?
 
Kyjy

Jäsen
En minäkään nimimuutosta kaivannut tai konkursseja, mutta mieluummin seuraan EUn otteita katsomosta tai Fanseatin välityksellä kuin en mitään.
Naulan kantaan. Syksyllä ja talvella EU ei juurikaan napannut, mitä nyt sivusta tuli seurattua. Kevät tuli ja vanha vaisto pakotti hallille. Eka ottelu meni vanhaan verratessa, tokaa ottelua odotti jo innokkaasti ja eilen oli jo vanha kunnon kevät-palyoff-mieli täysillä mukana. 1-0 tärähtäessä vei tunne täysillä mukanansa - ihan kuin "vanhoina hyvinä aikoina".

Liigaa ja KHL:ää on tullut kokeiltua, mutta ei niissä ilman omaa jengiä mitään tunnetta ole löytynyt. Konkan jälkeen koitti uskotella itselle että hyvä kun nyt jää enemmän aikaa muihin juttuihin ja näin on tietty käynyt, mutta kyllä tuo hallilla koettava tunne on jotain, mitä mieli on näemmä isosti ja salaa kaivannut. Mahtavaa, että sen on nyt saanut takaisin. Ja otteluissa tulee ihan luontevasti käytyä Blues-pipon kanssa, nyt on aika unohtaa menneet ja kääntää katse eteenpäin. Kiitos EU!
 
K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Eipä muuten eilen kuuluttajalla ollut osaa eikä arpaa kannustuksessa. Ja Tomi Sallinen oli yleisössä.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Erinomainen fiilis, kun espoolaiset kasvatit juhlivat kentällä. Kiitos Jussille, että on mahdollistanut jääkiekon jatkumisen edustustasolla Espoossa. Jussi on ilmeisimmin huolehtinut myös junnujen taloudesta siinä määrin, että voimme odottaa omien kasvattien jatkossakin muodostavan edustusjoukkueen rungon. Tuota on kyllä ilo seurata.
 
Vanhaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Se viimevuotinen SaiPa-peli on esimerkki melusta kyynelten läpi kun viimeistä viedään. Sitä on turha verrata mihinkään.

Elämää suurempi kysymys on mielestäni E. Miten ihmeessä han jaksaa ja viitsii seurata EU:n asioita Laamasen twiittejä myöten jos kerran koko seura on suorastaan perkeleestä kotoisin ja tuomittu tuhoon? Minkä takia hän luo tuomiopäivän tunnelmaa, kun Espoosta kuitenkin löytyy kai harhaanjohdettuja jotka nauttivat tunnelmasta Metroareenalla ja EU:n pelien katsomisesta ja joukkueen kannattamisesta? Onko nauttiminen kielletty koska Jussi on seuran takana?
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Elämää suurempi kysymys on mielestäni E. Miten ihmeessä han jaksaa ja viitsii seurata EU:n asioita Laamasen twiittejä myöten jos kerran koko seura on suorastaan perkeleestä kotoisin ja tuomittu tuhoon? Minkä takia hän luo tuomiopäivän tunnelmaa, kun Espoosta kuitenkin löytyy kai harhaanjohdettuja jotka nauttivat tunnelmasta Metroareenalla ja EU:n pelien katsomisesta ja joukkueen kannattamisesta? Onko nauttiminen kielletty koska Jussi on seuran takana?
Suurin syy lienee pahan olon purkaminen. Bluesin kaatuminen sattuu vieläkin. Tämä kiukku on ollut helppo kanavoida Jussiin, kun muita vastuunkantajia ei ollut.

Olen tuntenut kyseisellä nimimerkillä kirjoittavan henkilön reilut 25 vuotta. Mukava tyyppi ja innokas jääkiekkomies. Pakko kuitenkin myöntää, että koomista tuo jatkuva kitinä mm. EU:n olemassaolosta ja siitä miten munatonta oli siirtyä kannattamaan seuraa. Samalla kaveri kannattaa nyt Imatran Ketterää (hymiö). Happamia sano kettu..

Kiukku on kuitenkin niin syvällä, ettei hän pysty näkemään saati tunnustamaan niitä asioita, jotka nyt ovat paremmin kuin ennen, tai niitä, jotka ovat kauden edetessä kehittyneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös