Ottelut ja ”show”

  • 659 987
  • 2 620

Gemondo

Jäsen
Samaa mieltä tekstistä, joskin käyttäisin fiksumman sijaan termiä yksinkertaisempi. Tällä hetkellä "show:ssa" on ihan liikaa (muovisia) elementtejä kaljupään juntteiluista jäätävän huonoon alkuvideoon. Ns. Back to basics olisi tässäkin hyvä, joku asiallinen tunnelmannostatusvideo, kaljupää pois hallista, Pretender soimaan Jokerien tullessa jäälle ja EP:stä huutoa.

Ei se oo niin vaikeet hei.

Toisaalta taas onko Jokerien mitään järkeä muuttaa ottelutapahtumaa takaisin "vanhaan suuntaan", kun kaikki ne "oikeat ja aidot", vanhat jokerifanit ovat jo edustusjoukkueen hylänneet eivätkä peleissä käy? Tuskin ne Eteläpäätyä jälleen täyttäisi vaikka Pretender soisikin ja mainoskatkoilla ei kaiuttimista kuuluisi mitään?

Ei sillä etteikö minullekin tuo skenaario kelpaisi, mutta järkeviä perusteita sille on silti vaikea keksiä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ottelutapahtuma paranisi noin 52,1% jos näytettäisiin hidastuksia pelitapahtumista. Aivan oleellinen puute ja viasat pesee hallin tältä osin niin kirkkaasti, että sohva on oikeasti houkuttelevampi vaihtoehto. Etenkin kun kaljupää häviää viasatin asiantuntijoille noin 500-muna.

Se kaljupää on kyllä heikko ja se miksataan vielä sellaisella saatanallisella volumella, että yläkatsomossa mennään kipukynnyksellä.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ottelutapahtuma paranisi noin 52,1% jos näytettäisiin hidastuksia pelitapahtumista. Aivan oleellinen puute ja viasat pesee hallin tältä osin niin kirkkaasti, että sohva on oikeasti houkuttelevampi vaihtoehto. Etenkin kun kaljupää häviää viasatin asiantuntijoille noin 500-muna.

Se kaljupää on kyllä heikko ja se miksataan vielä sellaisella saatanallisella volumella, että yläkatsomossa mennään kipukynnyksellä.

Joo, tästä annoin palautetta myös mutta vastaus oli ympärisoikea "ottelutapahtumaa kehitetään koko ajan".

Mäkinen kun tuosta julkisuudesta tuntuu nauttivan niin ei haittaisi vaikka tuota hänen läsnäoloaan hallilla käytettäisiin hyväksi, siitä Antti pari kertaa erässä joku analyysi (sama hallille ja Viasat lähetykseen) ja mukaan vaikka entisiä Jokereita ym...
 
P

Poistettu käyttäjä 113795

Se kaljupää on kyllä heikko ja se miksataan vielä sellaisella saatanallisella volumella, että yläkatsomossa mennään kipukynnyksellä.

Ei voi kaljupäisyys olla enää ongelma 2010-luvulla.
Peruukit on keksitty.
Volumeakin voitaneen säätää?
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikki tuo show on kuitenkin onneksi vain sivuroolissa kun lähdetään katsomaan kunnon kiekkopeliä.

Toimistolle ilmainen vinkki: Hishon helvettiin, Salminen Siperiaan ja Niemi nunnaluostariin ja tilalle KHL tason todistaneet ns. varmat kortit (Omark, Moses...) tai vastaavat pelimiehet jotka herättävät tunteita isossa massassa niin hyvä tästä tulee.

Sitten on taas show (tuote kaukalossa) kunnossa eli ensimmäiseltä KHL kaudelta tuttu Jokerikiekko palannut kaupunkiin!
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hidastukset rangaistuksiin johtaneista tilanteista on kielletty KHL:n toimesta, siis jos joku ei vielä tätä asiaa tiennyt. Asia, joka aina hallilla kyllä vituttaa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo, tästä annoin palautetta myös mutta vastaus oli ympärisoikea "ottelutapahtumaa kehitetään koko ajan".
Suomennan: Painu piip, meillä on homma täysin hanskassa.
Toimistolle ilmainen vinkki: Hishon helvettiin, Salminen Siperiaan ja Niemi nunnaluostariin
Salmisesta Kurri on sanonut lehdessä kauden jälkeen, että sen pitää parantaa. Eli ei ole saamassa kenkää. Jokerit on heittäneet pyyhkeen kehään ja nostaneet valkoisen lipun salkoon jo ennen kuin ns juhlakauden treenit on alkaneet.
Hidastukset rangaistuksiin johtaneista tilanteista on kielletty KHL:n toimesta, siis jos joku ei vielä tätä asiaa tiennyt.
Oli tiedossa, mutta ei se vähennä tippakaan ottelutapahtuman huonoutta tässä suhteessa. Toki sen ymmärtää helposti taustaa vasten: Tuomarit suosii miedosti jatkuvasti isoja ja yleisön vittuuntumista hillitään tällä. Perin venäläistä menoa. Suora seuraus tuomaripolitiikasta.
 

Gemondo

Jäsen
Kausarin saatekirjeessä mainitaan muun muassa seuraavasti:

"...Meillä on edessä juhlakausi: uusi menestystä janoava joukkue, Sami Lepistön ja Tommi Kivistön paluu punakeltaisiin, ottelukalenteri täynnä erikoisohjelmaa, maailmanluokan alkushow jääprojisoinnilla ja tietenkin jäljittelemätön Jokerit-tunnelma,..."

Arenalle siis asennettu mm-kisoista tuttu jääprojektori??
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Arenalle siis asennettu mm-kisoista tuttu jääprojektori??
Joku paremmin tietävä korjatkoon jos olen väärässä, mutta ei kai siellä mitään asentaa tarvitse, kun pelit ja pensselit ovat olleet koko ajan paikallaan? Ei tarvita kuin tarpeeksi virtaa ja laitteet päälle.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Joku paremmin tietävä korjatkoon jos olen väärässä, mutta ei kai siellä mitään asentaa tarvitse, kun pelit ja pensselit ovat olleet koko ajan paikallaan? Ei tarvita kuin tarpeeksi virtaa ja laitteet päälle.

En tiedä onko ne projektorit olleet siellä, mutta niillä saa kyllä aivan perkeleen upean shown. Syy sille, ettei niitä ole ennen käytetty löytyy sähköistä ja piuhojen kapasiteetista. Uusi jäädytysjärjestelmä on oletettavasti energiatehokkaampi, niin olisiko sitä kautta saatu riittävät mehut showta varten..
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä onko ne projektorit olleet siellä, mutta niillä saa kyllä aivan perkeleen upean shown. Syy sille, ettei niitä ole ennen käytetty löytyy sähköistä ja piuhojen kapasiteetista. Uusi jäädytysjärjestelmä on oletettavasti energiatehokkaampi, niin olisiko sitä kautta saatu riittävät mehut showta varten..

Ehkä ovat lainanneet DNA:lta aggregaatin. Se on nykyisin muotia.
 
Tämä videoprojektorilla jäälle heijastettava animaatio on todella hieno lisä ottelutapahtumaan. Jos se tehdään huolella, houkuttelee se varmasti paikalle ihmisiä. Saa nähdä, miltä tämä näyttää alakatsomoon hallissa.
 

Gooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän nuo projektorit ole hankittu vain sen takia että rotta saa koko jään ja areenan Venäjän lipun väriseksi suuren ja mahtavan soidessa!
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän nuo projektorit ole hankittu vain sen takia että rotta saa koko jään ja areenan Venäjän lipun väriseksi suuren ja mahtavan soidessa!
Projektorithan ovat käsittääkseni tuolla olleet (ei käytössä) jo ennen kuin Rotalla oli mitään tekemistä Jokereiden kanssa.
 

Gemondo

Jäsen
Eiköhän nuo projektorit ole hankittu vain sen takia että rotta saa koko jään ja areenan Venäjän lipun väriseksi suuren ja mahtavan soidessa!

Epäilemättä. Ja Suomen kansallislaulun soidessa heijastetaan jäälle suuren leijonakapteeni Peltosen kokovartalofiguuri.
 
P

Poistettu käyttäjä 113795

Projektorithan ovat käsittääkseni tuolla olleet (ei käytössä) jo ennen kuin Rotalla oli mitään tekemistä Jokereiden kanssa.
Konspiraation laajuus voi olla maailmanlaajuinen.
Projektorit keksittiin alunperin ryssyköiden propagandan levittämistarkoituksessa maailman saattamiseksi työkalulippuihin tai ainakin sinipunavalkoiseksi (ei kai millään muulla maalla ole sinipunavalkoista lippua?) Hauskaa olevinaan oli tuo loppu...
 

Gemondo

Jäsen
On Ice Projection: Leafs vs. Hurricanes - YouTube

2016 Eastern Conference Final Ice Projection - YouTube

Siinä pari hyvää pätkää mitä noilla voi saada aikaan. Mielikuvitus on vapaa.

Tässä kauden alkua fiilistellessä mieli karkaa väkisinkin jo kotiavaukseen ja onhan tuo jääprojektorin mukaan saaminen huikea uudistus! Tässä jää ledirinkulat ja pleksiledit kauas kakkoseksi. Toivottavasti tuohon vain on panostettu oikeasti riittävästi jotta saadaan esim. ylläolevien kaltaisia esityksiä aikaan.

Oli pakko stalkata Youtubesta vielä muutama lisää:

Jos meidän kauden avausshow on edes lähellä Calgaryn 14-15 kauden avausta niin kausikorttihan on maksettu jo tuolla takaisin.

Pahoin kyllä pelkään pelkään että Jokerien esitys painii ainakin aluksi Barysin ja Salzburgin kanssa samalla "Eurooppalaisella" tasolla ja "show" jää ainakin aluksi melko mitäänsanomattomaksi. Vähän kuten jäi Hartwallilla U20-kotikisoissa. Bernissä show sen sijaan on omasta mielestäni viety jo hitusen liian pitkälle.

Toivottavasti kuitenkin pyrittään Chicagon viime kauden avauksen tai Montrealin 2017 playoff-avauksen tasolle.

PS. Kauden avaukseen on vielä muutama lippu jäljellä @ticketmaster.fi

PPS. Toivottavasti ainakin kauden avaukseen, "Captains Nightiin" ja synttäripeliin tehdään erilliset "jääshowt".
 
Viimeksi muokattu:

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit

Ei ole mennyt juurikaan lippuja kaupaksi kotiavaukseen, johon toki vielä on ihan kiitettävästi aikaa. Jos Jokerit pelaa vieraskiertueen erinomaisesti, luulisin hallin täyttyvän hyvin katsojista. Lippujen hinnat näyttävät pysyvän suht samoina suhteessa edellisiin kausiin, joten eivät ne tietenkään mitään ilmaisia ole ilman kampanjoita. Nelihenkiselle perheelle ottelureissussa menee helposti toistasataa. Ei ole lätkämatsiin pääseminen sitä ilmaisinta viihdettä. Nojoo, turha näistä samoista asioista aina valitella.

Jokerien matsilippujen toimittaja on näköjään vaihtunut Lippu.fi:stä pois ja siirtynyt Ticketmastersiin.

Tuon jääprojektorin saaminen vihdoin Areenalle on muuten aivan käsittämättömän hieno lisä. Toivottavasti alkushowta ovat tehneet rautaiset ammattilaiset, koska ainekset ennennäkemättömään alkushowhun on olemassa. Muutosta edellisvuosiin on toivottavasti tulossa, etenkin jäälletulon yhteydessä. Viime vuosina siitä on tullut jotenkin pliisu, varsinkaan mitkään sumutorvet ei toimi tuossa yhteydessä. Mielestäni myös Psycho Circuksen joutaisi vaihtaa johonkin tilanteeseen paremmin sopivaan kappaleeseen. Nightwishin kappale toimi muuten parikautta sitten todella hyvin, vaikka Pretenderin voittanutta ei ole.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siinä viime sunnuntain HS:ssa oli siinä Jokerit liitteessä joku "havainne kuva" tuosta ja olihan se siinä kyllä kieltämättä aivan helvetin hienon näköinen.
Eikös Pietarissa ole nämä projektorit olleet myös käytössä? Muistelisin, että siellä se alkushow oli myös mainio ja veti vertoja mille
tahansa NHL jengin vastaavalle...
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Mielenkiintoista nähdä onko projektorit käytössä jo Eurobasketissa, sillä noilla saadaan myös koriskentällä todella upeita esityksiä.

Esimerkit 1 ja 2

Tuossa on kaksi erilaista tapaa käyttää noita projektoreita. Ensimmäisessä nostetaan tunnelmaa ja käydään läpi historiaa, kun taas toisessa keskitytään enemmän esittelemään joukkuetta. Mielenkiintoista nähdä miten tuota Jokereissa käytetään.

Toivottavasti muuten tuo Jokerien show koostuu tai edes sisältää jonkun historiapätkän. Luulisi kun 50v juhlakausi kyseessä.

Toissakauden introvideosta tuli pitkään kylmät väreet. Taustalla soi Jim Crocen I Got a Name, joka sopi tuohon ihan täydellisesti. Alkais jo! Viime vuoden RadioRock-selostuksen videosta en pitänyt yhtä paljon.

Edit: Tuolla ainakin mukana kys. pätkä: Jokerit KHL Playoffs 2016 Intro - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Onko kenellekkään tihkunut tietoa millainen show jja kuinka pitkä jäälle saadaan projektoreilla. Tietäisi hiukan suunnitella kotiavauksen aikataulua, jotta kerkeää nauttimaan porvarihintaista rahvaan juomaa ennen peliä. Olisi hiukan harmillista, jos sen missaisi, kun oikeastaan sen takia jo lipun hommasin liput ennenkuin peliäkään olin nähnyt. Nyt olisi se lippu tullut tietenkin hommattua peliesityksien ansiosta.
 

Ergie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokereiden twitteriin on laitettu noin 30 sekunnin "teaser" jossa näkyi jo vähän tulevaa tuota jääprojisointia. Upeelta näyttää!! Ja taustalla soi jo monen palstalaisen lempikappale.... :)
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös