Pudotuspelit 2017

  • 55 817
  • 302

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tästä se sitten lähtee. Lopulta meille varmistui siis sija kaksi, joka takaa ensimmäisen vastustajan säälikierrokselta. Vastustaja tulee siis olemaan joko Ässät, Kärpät tai HIFK. Jos tässä nyt jotakin mieluista saisi haluta niin itselle maistuisi Ässät.

Joukkueen runkosarjan loppu oli ailahteleva ja jopa osittain haasteellinen. Loukkaantumisten vuoksi on palstalla osa heittänyt jo pyyhettä kehään koko pudotuspelien suhteen. Tilanne on kuitenkin se, ettei näin korkealla olla oltu kuin viimeksi 13 vuotta sitten ja senkin jälkeen top kutosessa vain kerran. Aihetta pieneen hymyynkin siis on.

Joukkue jäi tunnetusti vahvistumatta aika tavalla, ja on totta, että kokoonpano saattaa jäädä ohueksi. Kun käännämme kuitenkin valoisamman puolen, voidaan nähdä vähän positiivistakin. Mikäli sairastupa Spinan ja Hamiltonin osalta tyhjenee, on meidän laituriosasto hyvinkin vertailuja kestävä. Kaikenmaailman "siikejä" ja "vähätaloja" ei tarvitse silloin mukana roikottaa, vaan saadaan laiturien puolesta oikein mallikas nippu. Myöskään pakisto ja maalivahdit ei tuota ennakkoon harmaita hiuksia. Keskikaistalle se yksi kaveri olisi mahtunut, joten se nähdään kaadutaanko siihen. Jos runkosarjan viimeisestä ottelusta jotakin osviittaa halutaan, niin vastustaja teki niissä maalit oman pään aloitustappion jälkeen. Keskikaistalle siis voidaan tämän puolesta suunnata taas vähän katseita.

Viime vuonnakin runkosarjan loppu oli vaikea, mutta jostain kumman syystä moodi löytyi päälle kun tosipelit alkoi. Keskikaistan lisäksi huolettaa hieman erikoistilanteet. Jotakin lääkettä on löydettävä, sillä niillä nämä kevään pelit ratkotaan. Lopuksi haluan toivottaa kaikille hyviä kokemuksia kevään peleistä, sillä uhkakuvista huolimatta tällaista mahdollisuutta meillä ei ole ollut vuosikausiin. Toivottavasti Artukainen kuhisee!!
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko Ässät siis todennäköisin vastustaja? Ilves tuskin heitä voittaa.

Kärpät olisi kyllä unelmavastustaja mun mielestä. Siellä on jo tarinaa taustalla viime keväältä ja Pyörälä & Kukkonen ei helpolla putoa parasta seitsemästä -sarjassa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ässät, Kärpät tai HIFK. Siinä mahdolliset vastustajat siinä järjestyksessä jossa ne mun mielestä TPS:lle sopisivat.

Ässät olisi ehkä helpoin. Kuten tänään näki, TPS:n pelitapa sekä kurinalaisuus vesitti Ässien pakkovoiton. Vaan vaikea uskoa, että Ässät päihittäisi kovakuntoisen Ilveksen.

Veikkaan vastustajaa Kärpät-HIFK -parista. Kärpät olisi TPS:lle ehkä helpompi - tällä kaudella peli on Kärppiä vastaan toiminut - ja viime kevään toisinto kutkuttaisi. HIFK voi kuitenkin olla vahvempi, ja näistä ehkä vaikein: kuuma Nordis on vaikea paikka, ja nimivahvahan tuo HIFK on.

Välieriin saakka spekuloimatta sen enempää, niin: todennäköisin vastus siinä sarjassa on KalPa. Kelpaisi.

Tuli vastaan kuka tahansa, erinomaisen runkosarjan päätteeksi tavoitteena tulisi olla vähintään välieräpaikka. Putoaminen puolicälierissä olisi viime vuoden toisinto, siten myös pettymys.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Kyllähän tuo HIFK on varmastikin ylivoimaisesti helpoin vastus noista kolmesta: Pelaa joka toisen pelin pisin vittua, ei ole mitään takeita että osa pelaajista ja valmentajat puhuvat keskenään ja Nordis on tällä kaudella muuttunut leijonan luolasta paskaiseksi pahvilaatikoksi. Ei HIFKi sattumalta sääleissä ole.

Ainoa pelko HIFK:n kohdalla olisi, että joku niiden vatipääpelle ajeilsi jonkin Tepsin tähtipelaajan, mutta muuten aikamoinen paperitiikeri koko paskaremmi. Samaa muuten ajattelin Pelsujen kohdalla. Blood tai joku Tyrväinen tai joku muu täsmäohjus kohtuu-taatusti noutaa heti kärkeen jonkun KalPan kärkipelaajan heti ensimmäisessä pelissä.
 

T. Blade

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oma suosikkini ensimmäiselle kierrokselle olisi HIFK. Sitten Kärpät. Vähiten toivoisin Ässiä. HIFK ja Kärpät sytyttäisi eniten tuoden myös yleisön lehtereille. Molemmat olisi myös oikein mieluista laittaa lomille. Erityisesti Kärpät viime kevään jälkeen. Toki noissa kahdessa joukkueessa on potentiaalia olla todella vaikeita vastustajia ja siinä mielessä Ässät olisi varmasti hieman helpompi.

Lopulta on kuitenkin ihan sama ketä sieltä tulee. Alkais jo!
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Luottoa löytyy että pudotuspeleissä nähdään aivan eri TPS kuin mitä paikoin 4. kvartaalin aikana. Ainoa huolenaihe ovat nuo loukkaantumiset, joita ei kyllä kestä enää enempää.

Ilves on tällä hetkellä niin kuumassa vireessä varsinkin Ässiin verrattuna, että uskon Tepsin vastustajan tulevan parista Kärpät - HIFK. Toivon ennemmin Kärppiä, olisi hienoa saada revanssi viime vuodesta käännetyillä asetelmilla.
 

Mckraiveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Red Wings
Näistä mahdollisista ylivoimaisesti mieluisin olisi HIFK. Luonnollisesti ei tosiaan ole helpoin vastustajista, mutta uskoisin tämän ottelusarjan antavan ennennäkemättömän kiiman, jonka johdosta Gatorade Centerin kattosaumoja on kesken kauden pakko alkaa vahvistamaan. Lisäksi Turku vs Stadi kilpailuasetelma on aina molemmissa kaupungeissa tunteita herättävä. Oma lehmäkin tässä olisi ojassa siinä suhteessa, kun kilpailevaan halliin olisi suhteellisen lyhyt bussimatka, joten tämän ottelusarjan jokaisen pelin olisin varmasti katsomassa paikan päällä.

Mutta aivan sama kuka tulee vastaan, kaikki pitää voittaa ja yhtään helppoa joukkuetta ei varmasti ole näissä pudotuspeleissä vastaan tulossa. Kun luonnollisesti koko joukkueella ja joka fanilla on se yksi ja kirkkain poika tavoitteena.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kyllähän Ässät tuntuu olevan jotenkin "lyöty" joukkue tällä hetkellä ja bensa olisi loppumassa. En usko Ässien voittoon Ilveksestä. Jos tässä nyt lototaan niin Kärpät sieltä tulee.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ässät, Kärpät tai HIFK, kaikki käy. Kaikkia vastaan TPS lähtisi ennakkosuosikkina ja kaikki nuo pitäisi kyllä pystyä voittamaan. Kärppien uskoisin antavan näistä kovimman haasteen, koska ovat todella pelanneet loppukauden aivan eri tasolla kuin syksyn ja kuuluvat tämän hetken vireensä puolesta top6-joukkueisiin.

Ilveksen kovaa virettä pidän silmänlumeena, koska eivät ole kuukauteen voittaneet Tepsin lisäksi yhtäkään pudotuspeleihin selviytynyttä joukkuetta eikä se peli Tepsiäkään vastaan siltä näyttänyt, että pitkässä juoksussa paremmin pärjäisivät. Ilves on siis pelannut viime aikoina lähes pelkästään noita jo hanskat tiskiin lyöneitä pahnan pohjimmaisia joukkueita vastaan. Tällä haluan sanoa, että pidän Ässiä lievänä suosikkina Ilvestä vastaan ja siten todennäköisimpänä vastustajana TPS:lle.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huomenna heti liput taskuun ekaan peliin. Ihan sama kuka tulee vastaan me hoidetaan!

Eiköhän Tallen, Kallio ja kumppanit psyykkaa joukkueen hurmostilaan niin kuin viime keväänäkin. ;)
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Nyt meidän alempien ketjujen pelaajien Virtanen, Taavitsainen, Vähätalo, Karvonen, Väyrynen, Ahtola pitäisi yltää älyttömään vireeseen. Jotenkin sellainen tunne, ettei Spina enää pelaa.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
HIFK löi kärpät ja Ässät Ipan eka rundilla. Mielenkiintoiseksi menee kyllä.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Ässien voitolle peukut vaan pystyyn. Ifk sarja voisi olla kyllä spektaakkeli vailla vertaa ja varmasti yleisöä olisi paikalla mutta Ässät lähtökohtaisesti heikompi vastustaja. Ja jollei Spinaa kiinnosta pelata niin haistakoot paskan.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ässien voitolle peukut vaan pystyyn. Ifk sarja voisi olla kyllä spektaakkeli vailla vertaa ja varmasti yleisöä olisi paikalla mutta Ässät lähtökohtaisesti heikompi vastustaja. Ja jollei Spinaa kiinnosta pelata niin haistakoot paskan.
Onko näin että jos pelaajalla on aivotärähdys niin häntä ei kiinnosta pelata?

Jos nyt veikata pitäisi niin Ässäthän sieltä vastaan paukahtaa, "helpoin" vaihtoehto näistä kolmesta luultavasti. Kyllä sieltä joka tapauksessa kova haaste tulee, tuli kuka tahansa näistä vastaan.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Ei aivotärähdyksestä toipumiseen mene kuukausikaupalla. Spina on tunnettu siitä että aloittaa kesät jo hyvissä ajoin.
 

GeneRation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei aivotärähdyksestä toipumiseen mene kuukausikaupalla. Spina on tunnettu siitä että aloittaa kesät jo hyvissä ajoin.

Taisi sillä Tukosellakin mennä viime vuonna aika pitkään. Edelleenkään en usko salaliittoteorioihin, joiden mukaan Spinaa ei kiinnostaisi pelata pudotuspelejä. Ottamatta siihen sen enempää kantaa, voin kuitenkin faktana todeta, että aivotärähdyksestä toipuminen ei välttämättä tapahdu hetkessä. Tässä ensimmäinen linkki, joka löytyi googlesta aiheeseen liittyen (linkki vie näemmä Suomen kuvalehden sivuille liittyen jääkiekkoilijoiden aivotärähdyksiin).
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika julmaa kommentointia Spinaa kohtaan täällä lentelee. Kuitenkin 80% tämän kauden peleistä nähneenä voisin sanoa, että herrasta on huokunut muutamista mentaalikrampeista huolimatta vahva joukkueen menestyksen eteen pelaaminen. Tiettyä yksilöpelaajan luonnettahan kaverissa toki on, mutta en usko alkuunkaan että kaveri ehdoin tahdoin haluaisi olla joukkueesta sivussa silloin, kun kauden tärkeimmät ja kiihkeimmät pelit ovat edessä.

Pääkoppa saattaa toki olla enemmän tai vähemmän jumissa, vähän sellaiseltahan tämä pikkaisen alkaa haiskahtaa. Toivotaan, että Palloseura tarjoaa kaiken mahdollisen avun jos näin on. Pudotuspeleissä kun Spina olisi aivan äärimmäisen tärkeä lisä, mikäli halutaan edetä pitkälle kevääseen.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ei aivotärähdyksestä toipumiseen mene kuukausikaupalla. Spina on tunnettu siitä että aloittaa kesät jo hyvissä ajoin.

Kaikkea sitä saa lukea. Jos Spinalla todellakin on aivotärähdys tuosta Humaloja myllystä niin kyllä siinä vaan joku viikko menee. TPS:llä ja Davella ei ole kiire vielä mihinkään. Otetaan mies takasi kun tohtori antaa luvan pelata. Spina on perkeleen iso palanen poffeissa jos/kun kuntoutuu.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Ei aivotärähdyksestä toipumiseen mene kuukausikaupalla. Spina on tunnettu siitä että aloittaa kesät jo hyvissä ajoin.

No jo on kommentti. Mites esim. Crosby tuossa pari kautta sitten, kun huilaili suuren osan runkosarjasta aivotärähdyksen jälkeen ja esim. Lindroos lopetti aivotärähdykseen. Noissa aivotärähdyksissä on se ongelma, kun toipumisajankohta on todella hankala ennustaa, koska takapakkia voi tulla ihan yllättäen. Muutenkin on naurettavaa väittää ettei Spina haluaisi pelata playoffeja.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ei Spinalla välttämättä aivotärähdys ole. Kun sai iskun nenäänsä, voi olla, että jotain murtui samalla. Ei tuollainen välttämättä hirveän äkkiä parane. Voi aiheuttaa ongelmia tasapainoon jne.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Aplodit @tombz , vitun hyvin sä vedät! Ei saatana kun saa kaikenlaista paskaa suoltaa tännekkin palstalle, ei herran isä. Urheilun historia on täynnä surullisia esimerkkejä siitä miten käy, kun aivotärähdyksiä ei hoidateta kuntoon ja pelaaja pakotetaan palaamaan kentille liian pian tärähdyksen jälkeen: Tämän kaavan toistuessa on loppuelämä (jos sellaista ehtii edes elää) pilalla. Luuletko ihan helvetin tosissaan, että kun eletään vuotta 2017, että olisi edes pieni mahdollisuus, että Spinan kohdalla halutaan ottaa jotain riskejä herran terveyden ja tulevaisuudenkin varjolla? Nyt vittu ihan oikeasti.. Ei niitä Crosbyja ja kumppaneita turhaan pidetä siellä NHL:ssäkään tervehtymässä niin helvetin kauaa. Vai sanotko, että Pittsburgh ei halua voittaa Stanley Cupia ja siksi eivät peluuta Crosbya heti aivotärähdysten jälkeen..? Urpo.

Siinä vielä luettavaa:

Potilaan Lääkärilehti - Aivotärähdyksen saanut tarvitsee lepoa

"Aivotärähdyksestä toipuminen kestää yleensä 7–10 vuorokautta. Kuitenkin noin 10–15 prosenttia urheilijoista kärsii pitkittyneestä aivotärähdyksestä, jonka oireita ovat päänsärky, huimaus, keskittymisvaikeudet, väsymys, masentuneisuus ja uniongelmat. Jos potilaalla on ollut useita aivotärähdyksiä aikaisemminkin, toipuminen voi olla hitaampaa ja riski saada uusia aivotärähdyksiä kasvaa. Myös oireiden pitkittyminen ja urheiluun palaaminen toipumisvaiheessa suurentaa riskiä saada uusi aivotärähdys."
 

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
@tombz on mitä ilmeisimmin ollut vuosituhannen alussa NFL:ssä duunissa, sen verran absurdia settiä siellä suolletaan. Mitä luulet, miksi esimerkiksi Tukonen oli viime kaudella niin pitkään sivussa? Mihin esimerkiksi Antti Halosen, Rami Alangon tai Tommi Kovasen urat loppuivat? Ovatko vaan niin nössöjä, etteivät enää uskaltaneet mennä jäälle? Eivät varmaan halunneet voittaa tai pelata tosipelejä, huonoja joukkuepelaajiakin varmasti...
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ässät, Kärpät tai HIFK, kaikki käy.
Jos olen oikein käsittänyt, niin tämän illan jälkeen enää HIFK tai Ässät ovat mahdollisia?

Nyt olisi mahdollista myös:
- Ässät tiputtaa Ilveksen
- puolivälierissä IFK tiputtaa Tapparan
- puolivälierissä TPS tiputtaa Ässät
- puolivälierissä HPK kaataa JYP:n
- puolivälierissä KalPa voittaa Pelicansin

Siinä olisi kaikki avoinna kotiedulla päätyyn saakka!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös