Chicago Blackhawks 2016–2017

  • 234 830
  • 960

skuuran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Hurricanes
Aika perinteinen sunnuntai-aamupäivän höntsäpeli Chicagolta. Joka toinen vaihto vähän niin ja näin, ja luotetaan että Crow pelaa taas Vezina-tasolla. Mutta kelpaa 2 pistettä ja 4 maalia lämmittää mieltä.

Tuo lopun 2 minuutin syöttöreeni Wildin päädyssä ylivoimalla oli aika koomista.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
John Hayden, Yalen yliopistojoukkueen kapteeni on signattu sitten kesken ottelun kahden vuoden ELC-diiliin. Hayden piti siis sanansa.

Mestaruuskesän 2013 kolmannen rundin varaus. 21 maalia 33:een otteluun tällä kaudella.

Hayden liittyy vahvuuteen samantien eli polttaa niin sanotusti yhden vuoden sopimuksestaan. Käytännössä siis puolentoista kauden sopimus.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Nyt Scott Powersin mukaan Anthony Louis on myös signannut kahden vuoden sopimuksen Blackhawksin kanssa.

14 maalia ja 39 pistettä 36:ssa ottelussa yliopistojoukkueelleen. Louis on pieni poika, mutta on ollut aina todella vikkelä kaveri. Lienee Rockfordin jätkä ja saa pelata kyllä todella hyvin, jos vuoden sisällä toivoo edes saavansa mahdollisuuden Show'n puolella.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jos Joe Louis Arenaa kutsuin pyhätöksi, niin kyllä tuo Centre Bell on jääkiekkoilun kehto. Ja koska Corey Crawford oli maalilla, jälleen pisteet tippuivat Blackhawksin laariin. Ei ole Montreal native koskaan varsinaisella peliajalla hävinnyt ihannoimalleen joukkueelle, vaikka vastassa on ollut se maailman paras.

Kanelle kolmen pisteen ilta, kyllä se poika Art Rossin vielä hakee kotiin. Maalin teki, Panarin teki myös, totta kai Johnny O ja tietysti Kapteeni tyhjään rysään. Crawford oli jälleen loistava, maaleille ei voinut mitään. Ihan vahva vierasesitys, joskin todella huolimatonta hyökkäyspelaamista ja muutamaan otteeseen ylisyöttelyä maalintekotilanteissa. No, voitto mikä voitto.

Anisimov tippui maanmiehensä taklauksesta ensimmäisen erän lopussa, toivottavasti selviää säikähdyksellä. Uskallan ennustaa pessimistinä vähintään runkosarjan lopun kestävää sairaslomaa. No, jos Schmaltz jatkaa tämän illan otteitaan, niin lepäilkööt venäläinen ihan rauhassa. Haydenille tämä tietää isoa mahdollisuutta, vaikkei sentterinä tällä kaudella hirveästi olekaan pelannut. Heitetäänpä oma ketjulotto torstaille, kun Hossa palaa Ottawaan:

Hartman - Toews - Hossa
Panarin - Schmaltz - Kane
Panik - Kero - Hayden
ketävaankunhantootookoskaonpelannuthyvin

Lännen ykkönen tällä hetkellä. On kivaa.

Torstaina Senators.

EDIT: Anisimov day-to-day per Quenneville. Huh.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kane se vain lämpenee mitä pidemmälle kausi etenee, mutta ihan pakko on kysyä, että kuinka paljon Kanen tehopisteistä on tullut tyhjään rysään? Aina, siis aina se iskee yhden empty netterin tai vähintään kerää sen syöttöpisteen siihen. Varmaan joku 10 plus pistettä tullut tyhjiin...
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kane se vain lämpenee mitä pidemmälle kausi etenee, mutta ihan pakko on kysyä, että kuinka paljon Kanen tehopisteistä on tullut tyhjään rysään? Aina, siis aina se iskee yhden empty netterin tai vähintään kerää sen syöttöpisteen siihen. Varmaan joku 10 plus pistettä tullut tyhjiin...

Onneksi Art Rossia ei voi viedä Kanelta tyhjien maalien vuoksi niin kuin Laineelta Calderia! Vai voiko?

Vakavissaan, Kane on joo kentällä lähes aina kun Blackhawks puolustaa ottelun lopussa johtoaan. Joskus mietin syytä, koska eihän se yhtään puolustaa osaa, mutta voisiko siinä olla yhtenä syynä se, että vastustajakin joutuu hieman enemmän "puolustamaan" ja keskittymään #88:n jäällä pyörimiseen, joka mahdollisesti vaikuttaa takaa-ajoon?

No, tulosta on aina tullut, mutta ihan totta kyllä veistät.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Nyt on Luc Snuggerudin vuoro. Kolme vuotta, siirtyy loppukaudeksi Rockfordiin.

Jos jostain pelaajasta olen innoissani, niin Snuggerudista. On ottanut todella isoja harppauksia eteenpäin kehityksessään ja on ollut yksi parhaista puolustajista sarjassaan tällä kaudella. En ihmettelisi, jos ensi kaudella nappaisi pelipaikan Blackhawksista.

Toki Luc ampuu myös vasemmalta ja sinne on aika paljon tunkua Forslingin sekä Kempnyn myötä, niin kausi Rockfordissa tekee varmasti hyvää eikä liene ensimmäisenä jonossa kuitenkaan ensi syksyn avaukseen. Mutta poikaa pidetään tuolla systeemin toiseksi parhaana puolustajana, joka ei ole ollenkaan huono asia, kun Forslingin potentiaali on ihan siellä ykkösparissa.

Todella innoissani olen pojasta. 39 otteluun 31 pistettä ja pelityyliltään kiekollinen all-around puolustaja. Antoi Scott Powersille haastattelun, jossa kertoi katsovansa idolinsa Duncan Keithin jokaisen ottelun ja tehden #2:n otteista muistiinpanoja kehittyäkseen samaan suuntaan. Keith on yksi lahjakkaimmista pelaajista tällä vuosituhannella eikä pelkillä nouteilla hänen tasolleen päästä, mutta aivan varmasti hyötyä siitä on.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Q:n day-to-day muuttui alle vuorokaudessa vajaaksi kuukaudeksi. Toivottavasti on kunnossa sitten pudotuspeleissä, ehkä tuohon laitettiin hieman lisää, koska Anisimov on kuitenkin ollut jo useampaan kertaan vaivojen takia pois. Peli tai kaksi viimeisillä kierroksilla ja sit mennään.

Hayden saa ison paikan ykkösketjussa heti.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Koska aina tulee seuraava kausi, tuli sitten työsulkua tai ei, on mukava hieman hairahtaa jo tulevaisuuteen, varsinkin kun tilanne on suorastaan erinomainen, jos tilannetta peilaa vaikka viime kesään. Teuvo Teräväisestä piti luopua, syvyyttä ei ollut ja liian monta arpaa kauteen 2016-17 lähtiessä. Harva uskoi Panarinin jatkosopimukseen, Panikin pudotuspelikevään piti olla vain suonenveto ja Seabrookin jatkodiilin tarkoitus oli tappaa Blackhawksin ikkuna mestaruudelle lopullisesti. Niin ja Marcus Krügerin käsittämätön jatkosopimus. Unohtamatta kolmen sormuksen Toewsia sekä Kanea ja niitä pikkusia lappusia, jotka allekirjoittivat.

Blackhawks on voittanut 2010-luvun mestaruudet järjettömän syvyyden vuoksi ja monista pelaajista on jouduttu luopumaan. Valintoja on tehty, niin oikeita kuin vääriä, mutta kiitos palkkakaton, coren ympärille on todella vaikea rakentaa Stanley Cupista tosissaan tappelevaa joukkuetta varsinkin, kun miljoonia on jaettu palkinnoiksi noista kolmesta sormuksesta. Coren ympärille kilpailukykyisen joukkueen rakentaminen. Sen piti olla mahdotonta, mutta mitä vielä. Stan Bowman on avannut ikkunan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Nick Schmaltz on tullut NHL:ään jäädäkseen. Ryan Hartman on tullut NHL:ään jäädäkseen. Richard Panik on viimeinkin tullut NHL:ään jäädäkseen. Michal Kempny loikkasi valtameren yli, jäädäkseen. Gustav Forsling on antanut viitteitä siitä mihin poika pystyy muutaman vuoden sisällä. Tanner Kero on kehittynyt tasaisesti kohti luotettavaa roolipelaajaa. Vincent Hinostroza on saanut viime kauteen verrattuna hieman rohkeutta sekä massaa kroppaansa ja vaikuttaa legitiltä alaketjujen hyrrältä. Trevor van Riemsdyk on vihdoinkin sopivassa roolissa. Brian Campbell tuli kotikaupunki-alennuksella vuodeksi vahvistamaan puolustusta ja saattaa tehdä jälleen kesällä vuoden jatkon, koska nauttii jääkiekosta tällä hetkellä ja on miljoonansa tienannut.

Mainituista nimistä seitsemän ovat kaikki todennäköisesti ensi kauden suunnitelmissa mukana. Muutaman pelaajan jatkaminen riippuu täysin siitä mitä Bowman taikoo kesällä ja kuinka paljon se palkkakatto nousee. Kolmen miljoonan dollarin noususta on huhuttu, jos eskalaattoria jälleen käytetään. Käytetään sitä siis oletuksena. Miltä siis kauden 2017-18 Chicago Blackhawks voisi näyttää?

Aloitetaan maalivahdeista. Yksi NHL:n parhaimmista tandemeista vetelee naruja tällä hetkellä vuorotellen. Chicago native Scott Darling on näyttänyt pystyvänsä torjumaan vähintään 1A/1B-tyylisessä tandemissa. Sopimus on katkolla, valitettavasti. Bowman joutuu ison valinnan eteen, sillä Scott Darling on tehnyt itsestään kannattajien ja NHL:n keskuudesta isomman nimen kuin ehkä olisi koskaan uskonut. Darling on 28-vuotias ja jossain vaiheessa hän myös haluaa sitä lompakkoaan hieman täyttää. Onko tuleva kesä sen aika? Darling on julkisesti kertonut haluavansa jäädä Chicagoon, mutta voisin melkein lyödä vetoa, ettei alle $2.5 miljoonan sopimukseen suostu. Kotikaupunkialennusta Scott varmasti antaisi, mutta Blackhawksin palkkakattotilanteeseen tuommoisen lapun omaava kakkosmaalivahti ei vain yksinkertaisesti sovi. Vapailla markkinoilla miljoonia on tarjolla.

Minä en usko, että Corey Crawfordia kaupataan. Kaksi sormusta, toivottavasti kesällä sormesta löytyy kolmas. Darlingia halvempi vaihtoehto varmasti löytyy, kuka hän sitten on? Ken tietää, mutta tähän minä uskon ja oletetaan niin. Corey Crawford jatkaa ensi kaudella intiaaninutussa.

Jatketaan puolustajiin. Big three jatkaa aivan varmasti eli Duncan Keith, Brent Seabrook sekä Niklas Hjalmarsson. Trevor van Riemsdykilla on sopimus, Michal Rozsivalilla on sopimus, Gustav Forslingilla niin ikään. Michal Kempnyn sopimus loppuu kuten Brian Campbellin. Johnny Oduyan myös.

Tilannetta tulee sekoittamaan Las Vegas ja on todella kiinnostavaa nähdä mitä tulee tapahtumaan. Vegasin GMGM:n saappaissa valitsisin Blackhawksilta joko Trevor van Riemsdykin tai Ville Pokan. Ville Pokka ei ole kehittynyt edelleenkään siihen suuntaan mitä aika moni, minä mukaan lukien uskoi, mutta edelleen potentiaalia sielläkin on. En kuitenkaan usko, että Pokka siirtyy Vegasiin, mutta uskon, että Ville Pokka ei Chicago Blackhawksin organisaatiossa enää ensi syksynä ole. Huhujen mukaan häntä yritettiin kaupata jo viime kesänä sekä pari viikkoa sitten trade deadlinella, joten uskon, että askeleen kauemmas mennään jälleen suomalaisesta intiaanista. Onko se sitten van Riemsdyk, joka menee Vegasiin vai maksaako Bowman jotain, jotta GMGM ottaa Marcus Krügerin ongelmasopimuksen pois? Oli miten oli, pelaavaan kuusikkoon tulee yksi oikealta ampuva puolustaja. Blackhawksin oma prospect pool ei tarjoa tähän juurikaan vaihtoehtoja.

Michal Kempnylle tarjotaan ja saanee jatkon. Nykyisen sopimuksen arvo on bonuksineen $925k ja uskon, että tuohon minimaalinen korotus tulee. Veikataan $975k ja vuoden jatkosopimus. Ongelmana voi olla se näkeekö Kempny itseään Quennevillen luottohevosena, sillä on hieman liikaa kärsinyt virheistään ja istunut aiheettomasti katsomossa. Nyt tilanne on siinä mielessä hankala, että hän ei kuulu pelaavaan kuusikkoon. Hieman pelottaa, sillä Kempnyssa on edelleen potentiaalia paljon parempaan. Saako sitten Brian Campbell jatkon ja minkälaisen? Uskon, että ura päättyy, jos mestaruus kesällä tulee, mutta pessimistinä veikataan jatkoa ja vuoden lapun arvoksi tulee $1.25 miljoonaa, bonuksineen totta kai.

Puolustus siis voisi näyttää tältä:

Keith - Hjalmarsson
Kempny - Seabrook
Campbell - van Riemsdyk/oikealta ampuva halpa veteraani/Ville Pokka
Forsling (AHL), Rozsival

Ja lopuksi siirrytään hyökkääjiin. Havainnollistetaan tilanne:

X - Toews - X
Panarin - Anisimov - Kane
Hartman - Schmaltz - Hossa
X - Krüger - Tootoo

Tilanne on kohtalainen, sillä sopimukset jatkuvat monella nuorella pelaajalla, jotka tällä hetkellä ovat Rockfordissa, Motte sekä Hinostroza etunenässä. Junnuissa on boom or bust-poika Alex DeBrincat, joka tuhoaa OHL:ssa edelleen. Kolmas 50:n maalin kausi putkeen pojalle. Fortin pelaa ihan kohtalaista kautta ja monia muitakin potentiaalisia nimiä training campille elokuussa osallistuu.

Ongelmana on kuitenkin Marcus Krüger. Tavalla tai toisella Krüger kesällä siirtyy vaikka se palkkakatto nousee, uskokaa tai älkää. Oletuksena on, että Tanner Kero ottaa ensi kaudella nelossentterin roolin ja uskon, että hän siihen pystyy. Haluan uskoa, että Maxim Shalunov liittyy kesällä Blackhawksiin, kun huhtikuun lopussa tuo sopimus Sibirin kanssa vihdoinkin loppuu. Rasmussen tekee maltillisen jatkon roolipelaajaksi, koska ei hän muualta mitään saa. Kero tekee maltillisen jatkon. Richard Panikille do or die, yksi vuosi cap hit $2,25 miljoonaa.

Mutta nyt mennään sitten kuuluisalle optimistisuuden puolelle, nimittäin Alex DeBrincat saa varmasti ison mahdollisuuden syksyllä joko Jonathan Toewsin tai Patrick Kanen viereltä ja hän käyttää sen mahdollisuuden. Haluamme uskoa, vai mitä?

Kauden 2017-2018 Chicago Blackhawks näyttää hyvässä tapauksessa siis seuraavalta:

DeBrincat - Toews - Panik
Panarin - Anisimov - Kane
Shalunov - Schmaltz - Hossa
Hartman - Kero - Hayden
Rasmussen/Hinostroza/Tootoo

Keith - Hjalmarsson
Kempny - Seabrook
Campbell - van Riemsdyk
Rozsival

Crawford
kukalie

Ei se pahalta näytä ei ollenkaan. Monta muttaa, mutta kuluneen kauden nuoriso-osaston nousu kokoonpanoon antaa hieman optimistisuutta. Ja kyllä, luvut täsmää, olen laskenut kuluneen kauden bonukset mukaan, lähde: http://www.secondcityhockey.com/201...verage-projection-artemi-panarin-bonuses-2017

Palkkakatossa on itseasiassa vajaa $2,2 miljoonaa tilaa, tietysti kuvittelin muutamat sopimukset.

Olen ehkä turhan optimistinen, myönnän, mutta myönnän myös sen, että oli todella tylsää. Toki kiva näitä on kirjoitella.
 
Viimeksi muokattu:

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Kiinnostava visio @Lico lta. Kiitos, että viitsit kirjoittaa noin perusteellisesti.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kiinnostava visio @Lico lta. Kiitos, että viitsit kirjoittaa noin perusteellisesti.

Tattis. Mielenkiinnolla otan kommentteja ja vastaväitteitä vastaan, varsinkin kun hypoteettisesta ja varsin optimistisesta skenaariosta on kyse.

Kiteytetysti ehkä noin yhteen lauseeseen koko viesti: retool vaikuttaa onnistuneen, tähän asti.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ruma voitto, mutta voitto on aina voitto. Hossan 1300. ottelu, Haydenin uran ensimmäinen. Eihän siinä ole paljoa eroa. No, asiaan.

Ilmeisesti Keithille merkattiin tuo ensimmäinen, Panikille voittomaali. Kaksi maalia riitti voittoon, kun suht träppipainoitteista, joskin ihan kivaa hyökkäyspeliä pelaava Senators ei onnistunut ohittamaan Darlingin kuin vain kerran. Vahva paluu sormivamman jälkeen.

Hayden vaikutti olevan suht hukassa, taklasi kyllä muutaman kerran ihan kivasti ja käytti kroppaansa. Huomioidaan toki se, ettei pojalle oikein annettu edes kunnon mahdollisuuksia, kun vaihdot olivat järjestäen kymmeniä sekunteja lyhyempiä kuin ketjukavereilla. Sanotaanko kuitenkin näin, että muutamien vaihtojen perusteella tuosta jässikästä voi olla tulevaisuudessa paljonkin iloa, sillä liikkuu kokoisekseen todella hyvin.

Senators tulee olemaan todella vittumainen joukkue idän pudotuspeleissä.

Lauantaina Leafs.
 

skuuran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Hurricanes
Voitto Ottawasta 2-1, ja kun Wild hävisi Carolinalle niin lännen johto kasvoi ruhtinaalisesti 3 pisteeseen. Ei taaskaan kummoinen matsi, ekat 2 erää näytti aika ponnettomalta lätkältä molemmin puolin. Sitten yksi ihmeellinen pomppu-omamaali ja 1-0. Sens kuittasi YV:llä 1-1, mutta Hawks lopun ylivoimilla 2-1 kun Panik iski ylänurkkaan.

Darling oli tänään kova. Ei voi muuta kuin taas ylistää näitä Hawksien kassareita. Crow ja Darling kummatkin vetää kovalla tasolla tällä hetkellä. Uusi kaveri Hayden jäi aika vähälle huomiolle, mutta sai ainakin yhden jäähyn vastustajalle eikä isompia mokia, joten ihan kai tuo oli hyväksyttävä debyytti.

edit: lisätään se tilasto nyt vielä kun nätiltä näyttää; 30 pistettä 36 mahdollisesta viime aikoina. Ei paha.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hossa otti edellisessä ottelussa osumaa, ei pelaa tänään. Ei pitäisi olla vakavaa, kun kokeili tänään kuitenkin aamujäillä kuntoaan.

Hossa sekä Anisimov ovat kauden mittaan ottaneet eniten osumia Blackhawksissa, joten pienet lepuutukset ja haavojen parantelut eivät ole tässä vaiheessa huono asia.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hartmanille GWG in OT! 2-1 lukemin vierasvoitto Leafsia vastaan viimeisestä ottelusta Kanadan kiertueelta.

Hyvä esitys, joskin nyt oli kakkosketjun vuoro olla pimennossa. Haydenille uran ensimmäinen ja pelasipas mahtavasti. Jurcolta kauden paras peli myös. Hyvä hyvä.

Puolustuspelaaminen on kyllä kovalla tasolla.

Huomenna Avalanche.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Vauhdikas matsi, jossa sitten tyypillisesti tälle kaudelle, ei Leafs onnistunut extra pojoa nappaamaan. Mutta mites toi Panarinin jasso tossa lopussa? Mitä en tajua? Meni itse jassoon ennen kiekkoa ja silti hyväksyttiin! Haydeniä näin ensikertaa ja onko tässä Hartman vol2? Tykkäsin. Leafs pelaa vedenjakajalla, joten vähän poffi-tyylinen vääntö oli. Pari avainmiestä sivussa, mutta kone toimii. Crawfordin unelmaseivi mailanvarrella avitti meidät voittoon.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Mutta mites toi Panarinin jasso tossa lopussa? Mitä en tajua? Meni itse jassoon ennen kiekkoa ja silti hyväksyttiin!

Kyllähän itse saa mennä viivan yli ennen kiekkoa, jos kuitenkin kontrolloi kiekkoa koko ajan. Ongelma vain on, että omaan silmään kyllä Panarin syöttää kiekon ennen kuin on tuonut sen edes viivan päälle ja pelaa itsensä paitsioon. Liiga toki toista mieltä.

Suurin ongelma toki edelleen, että näitä pitää ylipäätään kelailla. Jos dumari ei jäällä näe tilannetta, niin sillä selvä.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Kyllähän itse saa mennä viivan yli ennen kiekkoa, jos kuitenkin kontrolloi kiekkoa koko ajan. Ongelma vain on, että omaan silmään kyllä Panarin syöttää kiekon ennen kuin on tuonut sen edes viivan päälle ja pelaa itsensä paitsioon.

Jep, mutta kiekko oli selkeästi irti lavasta, sinisen päällä ja Panarinin molemmat luistimet hyökkäysalueella. Nähtiin siis samalla tapaa tuo. Mä en tajua näitä sääntöjä ja tarkastuksia, jos selkeät virheet vesittyy.
 

skuuran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Hurricanes
Jos ukko menee ns. kiekko lavassa (possession) alueelle niin sillä ei ole väliä missä se kiekko silloin on. Tuo syöttäminen on sitten eri asia täysin; jos syöttö itse lähtee sinisen väärältä puolelta mutta pelaaja itse on jo alueelle päässyt ilman paitsiorikettä, niin taitaapi mennä rajatapaukseksi ettei oma muisti riitä onko tuohon erikoissääntöä, vai sovelletaanko sitä samaa eli sillei ole alkuperäisen zone entryn jälkeen väliä.
 

skuuran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Hurricanes
Olipahan ihmeellinen matsi. Avsien peli kesti sen kaksi erää ja Hawksit pysyi suht hyvin aisoissa, mutta kun peliä 10 minuuttia jäljellä ja tilanne 1-3, alkaa tapahtua. 2-3 Toewsin maali omasta mielestäni aivan selkeä tuomarivirhe; paitsio, jonka myös Avs haastoi muttei kelvannut, "call inconclusive". Tästä alkaa pallo pyörimään ja sitten Panarin ja Panik iskee maalit mieheen puolen minuutin sisään Avsien ollessa aivan shokissa. Pari minuuttia niin Toews iskee illan toisensa, 5-3. Krüger omasta päästä tyhjiin 6-3.

Darling ei ehkä pelannut omalla tasollaan, mutta profiilipelaajat käytti tilaisuutensa hyväkseen ja pisteet jäivät Chicagoon.
 

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Kingsin tappion myötä varmistui yhdeksäs PO-kausi peräkkäin. Pitkää kevättä odotellen ja toivoen!
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Todella mielenkiintoinen matsi noin kronologisesti, tylsää ja intohimotonta läpsyttelyä kolmanteen erään asti kotijoukkueelta, kunnes pelikellosta häviää 35 sekuntia ja pum, kaksi pistettä jää Chicagoon. Jalka on selkeästi pois kaasulta, mutta silti pisteitä sataa laariin. Kai se on edelleen hyvän joukkueen merkki.

Hayden on ollut hyvä.

Tiistaina Canucks.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös