HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 017 736
  • 29 654

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Niin, en vain tajua millä havainnoilla noihin johtopäätöksiisi päädyt. Aaltonen on ollut HIFK:n ylivoimaisesti paras pistemies, ja miten mielestäsi esim. Lennun, Ikosen, Partasen, Puustisen tai Luttisen, jotka kaikki ovat sangen hyväpalkkaisia pelaajia, pelaamisessa sitten näkyy että yhtälö he + IFK ei töki pahasti? Noista ainoat yritykseltään puhtaat paperit saavat ovat minun kirjoissani Luti ja Ikonen. Lennu, Pudi ja Parru ovat paikoin pelanneet lähes Aaltosen vapauksilla ilman Aaltosen pisteitä.

Enhän minä ole väittänyt, että mainitsemasi pelaajat + IFK yhtälö toimisi, mutta noiden kaikkien puolustukseksi on sanottava, että kyseiset pelaajat eivät kuse omiin muroihinsa, ja ovat ehkä hyväpalkkaisia, mutta Aaltonen on omilla luvuilla. Ensinnäkin nämä pelaajat eivät vaadi kiekkoa jatkuvasti pelattavaksi itselleen ja paina päätä alas jos sitä ei heille pelatakaan. Eivätkä nämä pelaajat odota perse laidassa kiinni siniviivan tuntumissa, että heille sitä kiekkoa kaivettaisiin kulmista, tai jää vetämään parin minuutin vaihtoa mikä on aina seuraavalta jätkältä pois (tosi reilu temppu omalle joukkuekaverille siis), vedä koko ylivoimia tyypillisesti minä-minä-minä tai jätä veskaa onnittelematta jne. Ei ole yllätys, että Aaltosella on eniten pisteitä ja jos ei olisi niin kyseessä olisi jo ihan täysi katastrofi, kiekkoa on aina pelattava kyseisen miehen kautta kun tämä hakkaa jossain päin kenttää lapaa jäähän ja jos kiekkoa ei tule niin on naama norsunvitulla.

Aaltosella on niin paljon erityisvapauksia kaikessa, että tuloksen tulisi olla parempaa kuin mitä on nähty.

Edelleen en tajua miten kehdataan sanoa kolmasosassa jengin maaleista mukana olleen pelaajan tuloksen olevan huonoa. Voin sanoa, että kyllä Crosbyllakin laskisi pisteet jos omat pelaajat olisivat yhtäkkiä huonompia, mutta vastustajan taso pysyisi ennallaan.

Crosby taitaakin pelata NHL:n huonoimman ykkösketjun laiturin kanssa tällä hetkellä, kantaa nimeä Kunitz selässä ja muutenkin Crosbyn laiturit eivät ole koskaan olleet kovin kaksisia. Eikä koskaan perseile samalla tavalla kuin tämä meidän nuhis, joukkuepelaaja viimeisen päälle.
 
444

Jäsen
Sitten voi edareille maksaa muutaman euron enemmän, he ovat jokaisen euron arvoisia.
Erittäin varteenotettava idea. Lennu teki eilen maalin -> palkankorotus. Puustinen on pelannut pirteästi kaksi viikkoa tällä kaudella -> hyvä poika, palkankorotus. Hintz on mainostanut hoitoainetta -> nätille pojalle ehdoton palkankorotus. Nykopp tulee pelaamaan lähes puolet tämän kauden runkosarjasta -> tuplataan liksa ni ei harmita niin paljon.
Hyvä että päästään Aaltosesta, niin saadaan käytettyä muut optiot näinkin hyvin!
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Enhän minä ole väittänyt, että mainitsemasi pelaajat + IFK yhtälö toimisi, mutta noiden kaikkien puolustukseksi on sanottava, että kyseiset pelaajat eivät kuse omiin muroihinsaja ovat ehkä hyväpalkkaisia, mutta Aaltonen on omilla luvuilla.

Tuosta omiin muroihinsa kusemisesta tuli mieleen, että jos kuka tahansa muu pelaaja kuin ikoni Petrell olisi erehtynyt joskus soittamaan hävityn puolivälieräsarjan päätyttyä aamun tunteina radioon sopertaen Hank Pikkaraisen kanssa kännissä, että "on tuolla vissiin kuitenkin kuusi tai seitsemän jengiä, jotka on huonompia kuin me", niin hänellä olisi satavarmasti fanien toimesta elinikäinen porttikielto tähän joukkueeseen. Edariasennetta ja häviämisen kulttuuria pahimmassa mahdollisessa mittakaavassa.

Ensinnäkin nämä pelaajat eivät vaadi kiekkoa jatkuvasti pelattavaksi itselleen ja paina päätä alas jos sitä ei heille pelatakaan. Eivätkä nämä pelaajat odota perse laidassa kiinni siniviivan tuntumissa, että heille sitä kiekkoa kaivettaisiin kulmista, tai jää vetämään parin minuutin vaihtoa mikä on aina seuraavalta jätkältä pois (tosi reilu temppu omalle joukkuekaverille siis), vedä koko ylivoimia tyypillisesti minä-minä-minä tai jätä veskaa onnittelematta jne. Ei ole yllätys, että Aaltosella on eniten pisteitä ja jos ei olisi niin kyseessä olisi jo ihan täysi katastrofi, kiekkoa on aina pelattava kyseisen miehen kautta kun tämä hakkaa jossain päin kenttää lapaa jäähän ja jos kiekkoa ei tule niin on naama norsunvitulla.

Paikoittaiset ylipitkät vaihdot allekirjoitan itsekin, mutta olisiko sinulla esittää jonkinlaista havainnollistavaa materiaalia Aaltosen naamalla esiintyvästä norsunvitusta silloin kun hän ei saa joukkuekaveriltaan syöttöä lapaan? Se taas, että kiekkoa yritetään monesti pelata Aaltosen kautta tuskin on Aaltosen oma käsky vaan eiköhän ne kuviot käydä treeneissä valmennusjohdon toimesta läpi. Ala-asteaikojen pihapeleissä saattaa toki toimia, että se taitavampi kaveri äänekkäästi vaatii muilta enemmän syöttöjä itselleen ja jota ne muut vähemmän lahjakkaat kaverit saattavat nöyrästi totellakin.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Paikoittaiset ylipitkät vaihdot allekirjoitan itsekin, mutta olisiko sinulla esittää jonkinlaista havainnollistavaa materiaalia Aaltosen naamalla esiintyvästä norsunvitusta silloin kun hän ei saa joukkuekaveriltaan syöttöä lapaan? Se taas, että kiekkoa yritetään monesti pelata Aaltosen kautta tuskin on Aaltosen oma käsky vaan eiköhän ne kuviot käydä treeneissä valmennusjohdon toimesta läpi.

En nyt ole viimeistä kahtakyt peliä suunnilleen katsonut, mutta onko asia muuttunut? Muistan hyvin, että kauden eka puolisko sujui niin, että Aaltonen hakkas vähän väliä mailaa jäähän vaatien kiekkoa itselle ja jos sitä ei hänelle pelattu niin kyllä se ilmekin oli usein sen mukainen sitten.

Ja ei se kovin suunnitellulta tunnu jos yks tosiaan siellä sitä mailaa naputtaa jäähän menee minkä kerkiää. Toki sitäkin näki, että välillä kiekkoa tungettiin Juhista kohti ihan väkisin, että ei itse tarvinnut kiekkoa pitää.
 
Norsunvittua en Aaltosen naamalla ole havainnut kuvatunlaisen tilanteen jälkeen, mutta olen valmis pyörtämään puheeni mikäli tästä löytyy havainnollistavaa kuvamateriaalia. Mitä itse olen lajia jonkin verran harrastanut, niin mailan koputus jäähän tarkoittaa yleensä enemmän "hei olen täällä" kuin "vitun pässi, miksi et syöttänyt". Normaalia pelissä tapahtuvaa kommunikaatiota ilman puhetta. Vapaana oleva pelaaja antaa merkin olevansa valmis vastaanottamaan syötön.

Yhden pelaajan muistan tällä kaudella hakanneen mailaa turhautuneesti vielä vaihtoaitiossakin ja ko. pelaaja oli Joonas Rask. Otteluista väitän nähneeni ~95%, joten voihan se tietenkin olla, että tuohon 5% mahtuu jotain mielipiteeni kääntävää.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
@-Kantor- erotan kyllä lätkää tyyliin koko ikäni harrastaneena milloin on kyse kun mailaa koputetaan jäähän niin tarkoituksesta viestittää kanssapelaajalle olevansa jossain ja milloin sitten kyseessä on jo vähän provosointi tyyliin "vitun pässi etkö nää oon täällä tänne sitä kiekkoa nyt heti!" Ja tuota on ollut Juhiksesta havaittavissa.
 
Esimerkkejä sitten kehiin, niin tarkastelen mielipidettäni uudestaan.

E: Aaltonen kyllä koputtelee mailaansa jäähän muita pelaajia enemmän, mutta mielestäni tämä kertoo enemmän halusta ottaa vastuuta kuin turhautumisesta vähäisiin syöttöihin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
@-Kantor- erotan kyllä lätkää tyyliin koko ikäni harrastaneena milloin on kyse kun mailaa koputetaan jäähän niin tarkoituksesta viestittää kanssapelaajalle olevansa jossain ja milloin sitten kyseessä on jo vähän provosointi tyyliin "vitun pässi etkö nää oon täällä tänne sitä kiekkoa nyt heti!" Ja tuota on ollut Juhiksesta havaittavissa.

Kukaan Liigassa, ei edes JMA, hakkaa mailaa niin hullun lailla jäähän kuin Charles Bertrand. Nämä kaksi taiteilijaa kun saisi samaan ketjuun niin siinä sitä olisi katsojilla ihmettelemistä....*hymiö*

edit: CB on muuten ensi kaudelle vapaana (jossei ole huhutusti kirjoittanut pahvia Lukkoon). Siinä IFKlle seuraava kallispalkkainen hankinta, jota voi arvostella mikäli joukkue ei ole Liigan kärkipäässä.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti Stadi pääsee kauas HIFK:sta. Tämä seura on niin monella eri tapaa mätä, ettei täällä kannata viipyä tuon pitempää. Elinkautinen on tässä systeemissä aina elinkautinen, joten meidän osalta peli on jo menetetty, mutta on se hienoa, ettei kaikille ole tuomittu tätä samaa kakkua.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Esimerkkejä sitten kehiin, niin tarkastelen mielipidettäni uudestaan.

Siis oletatko, että mulla olisi jotain videopätkää tästä? Ja mitään Ruutu-palvelua kun en enää omista niin en pysty sanomaan mitään matsien ajankohtia missä näin tapahtuu.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enhän minä ole väittänyt, että mainitsemasi pelaajat + IFK yhtälö toimisi, mutta noiden kaikkien puolustukseksi on sanottava, että kyseiset pelaajat eivät kuse omiin muroihinsa, ja ovat ehkä hyväpalkkaisia, mutta Aaltonen on omilla luvuilla.

Jos et ole huomannut, on Aaltonen omissa luvuissaan myös pisteiden osalta, joten tuon on erittäin huono argumentti. Kuten totesin, varmaan yhteensä helposti Aaltosen verran maksavat Parru ja Pudi eivät edes yhteenlaskettuna tee niin paljon pisteitä kuin Aaltonen. No, niin asian näkee kuin tahtoo ja kyllä minä mieluummin näkisin ensi kaudella meillä Zabon tai Ramstedtin kuin Aaltosen. Silti nämä perusteet Aaltosen surkeudesta tuntuvat toinen toistaan älyttömämmiltä.

Edelleen, ihme että +/- plussan puolella ja syötöissäkin jengin ykkönen tämä maalejaan lukuunottamatta rasite ja joukkuepeliin kykenemätön Juhis.

PS. Väitän Erosen hakkaavan mailaa jäähän siinä missä Aaltonen.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Siis oletatko, että mulla olisi jotain videopätkää tästä? Ja mitään Ruutu-palvelua kun en enää omista niin en pysty sanomaan mitään matsien ajankohtia missä näin tapahtuu.

Ok, sittenhän tässä ei auta kuin kriittisellä silmällä tarkastella seuraavissa jäljellä olevissa matseissa Aaltosen mailalla koputtelua (turhautuneesti, ei ilmoittaakseen olevansa jossain) sekä merkkejä naaman tilalle ajoittain ilmestyvästä naarasnorsun sukupuolielimestä.
 
444

Jäsen
@-Kantor- erotan kyllä lätkää tyyliin koko ikäni harrastaneena milloin on kyse kun mailaa koputetaan jäähän niin tarkoituksesta viestittää kanssapelaajalle olevansa jossain ja milloin sitten kyseessä on jo vähän provosointi tyyliin "vitun pässi etkö nää oon täällä tänne sitä kiekkoa nyt heti!" Ja tuota on ollut Juhiksesta havaittavissa.
Täasähän jää jo perinteinen keittiöpsykologiakin kakkoseksi! Eli sä ihan tosissasi kerrot meille muille, että kotisohvalta töllöä tuijotellessasi pystyt aistimaan, millä fiiliksellä kukakin koputtaa mailaa jäähän kentällä? Oletko ajatellut omaa ennustajaeukkopalvelulinjaa avata? Sulla kuitenkin selkeästi on aikamoinen kyky, niin sanottu kuudes aisti.
Sen sijaan se viides aisti tuntuu puuttuvan eli näköaisti. Eilen et varmaan huomannut, kuinka monessa tilanteessa juuri Aaltonen oli se pelaaja, joka polki puolustajien höntyillessä vastustajan hyökkääjän kiinni ja karvasi kiekon itselleen tai vähintäänkin hankaloitti syötön antamista huomattavasti. Tai sitten sitä ei vain lasketa, koska olet jo päättänyt että Juhamatti on ihan tyhmä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai sitten sitä ei vain lasketa, koska olet jo päättänyt että Juhamatti on ihan tyhmä.

Tämä se tuntuu monella olevan. Jos Aaltonen hymyilisi, kaikkia vituttaisi että mitä se virnuilee kun ei joukkueen peli kulje. Nyt kun hänen kasvoillaan on vakava (imho enemmänkin keskittymistä ja taistelutahtoa ilmentävä ilme), hänellä on "naama norsunvitulla" ja se kertoo kuinka huono joukkuepelaaja on kyseessä. Kapteeni Luttiseen, joka muuten on palkkaansakin nähden varmasti tehnyt paljon kehnompaa jälkeä, tuota samaa logiikkaa ei tietenkään sovelleta (vai onko joku nähnyt Lutin hymyilevän?). Sinänsä hyvä niin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eli sä ihan tosissasi kerrot meille muille, että kotisohvalta töllöä tuijotellessasi pystyt aistimaan, millä fiiliksellä kukakin koputtaa mailaa jäähän kentällä?

Sitä voi naputtaa pari kertaa "normaalisti" tiiätkö? Sitten sitä voi hakkaa siihen jäähän useamman kerran mistä ainakin huokuu vitutus tai turhautuminen. Joko itse et osaa lukea yhtään pelaajien kehonkieliä jne. tai sitten minulla todella on ns. kuudes aisti.

Eilen et varmaan huomannut, kuinka monessa tilanteessa juuri Aaltonen oli se pelaaja, joka polki puolustajien höntyillessä vastustajan hyökkääjän kiinni ja karvasi kiekon itselleen tai vähintäänkin hankaloitti syötön antamista huomattavasti.

En huomannut kun en matsia katsonut.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärpät olisi kiva kohdata sääleissä. Juhamatti menisi varmasti jokaisen tekemänsä maalin jälkeen kättelemään ensiksi Suikkasta, jonka jälkeen pahoittelisi maalia heidän maalivahdille muutamalla koputuksella syndeihin.

Ainiin, oli runkosarjassa paras pistemiehemme. Halleluja.
 
Tärkeysjärjestyksensä tosiaan kullakin. Toiset painottavat otteita kentällä esim. juuri maalien, joilla pelejä voitetaan, muodossa. Toisille on tärkeämpää pitää satunnaisen voiton jälkeen kunnon juhlat ja olla kiirehtimättä vastustajia kättelemään. Jostain syystä Aaltoselle on urallaan tarttunut suurinpiirtein enemmän menestystä kuin muulle poppoolle yhteensä.

"Tappara olisi kiva kohdata pleijareissa. Edarilauma luisteltaisiin solmuun ja omissa soisi, mutta pelien jälkeen heitettäisiin äijämäistä IFK-läppää ja itkettäisiin tuomareista yhtenä miehenä. Erinomaista joukkuehenkeä osoitettaisiin viettämällä kauden päätyttyä pettymykseen yhdessä saunailtaa ja soittelemalla radiotoimitukseen.

Ainiin, runkosarjassa ne juhlivat muutamaa matsia joissa viitsivät pelata kivasti kaikille hymyillen. Halleluja."
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tässä vaiheessa onkin helppo ennustaa Aaltosen olevan jälleen ratkaisevassa roolissa Kärppien mestaruusjengissä, kun taas IFK puurtaa tutuilla sijoilla 4-8 "hyvien joukkuepelaajiensa" kanssa. Mitäpä sitä toimivaksi havaittua reseptiä vaihtamaan.

On se pelannutkin ja voittanut esim. maailmanmestaruuden ja olympiapronssia. Enkä muuten tajua, miten Aaltonen ei muka näyttänyt esim. eilen voitontahtoa. Lennu teki hienon av-maalin juu. Kuitenkin Aaltosella olisi ollut useampi kuin yksi syöttöpiste, jos ketjukaverit olisivat saaneet loistopaikoista sudittua kiekon sisään, ja muutenkin Aaltosen otteista paistoi 4-1-tilanteessakin se, ettei häneltä selkäranka todellakaan katkennut.

Ja edelleen, lyhyt on IFK-kannattajan muisti. Zaborskykin pilasi joukkuehengen viime kaudella muka jatkuvasti omille mussuttaen ja maaleja puhuen eikä Ramusta ollut mihinkään, "myyntiin vaan tämä turhake". Nyt ilmeisesti Zaboa sitten ikävöidään Aaltosen tilalle. Muistinvirkistyksenä tähän muutama lainaus:

About jokaiseen lainaukseen voisi vaihtaa tilalle Aaltonen ja kukaan ei erottaisi niitä täällä esitetystä kritiikistä. Hyvänä osoituksena kuinka fanin silmät huijaavat, todellisuudessa Zaborskyn laukaisuprosentti oli kaudella 8,5%, joka ei todellakaan ole erityisen huono. Esim. Savinainen on tuohon ennen tätä kautta pystynyt urallaan kerran. Patrik Laineen laukaisuprosentti viime kauden runkosarjassa taas oli 6,7. Ikosen viime kauden huikea laukaisuprosentti taas ei paljon ennustanut tulevia suorituksia, sillä se on tällä kaudella laskenut alle puoleen. Luttisella lasku on ollut kolmasosan luokkaa.

Kyllä minusta Zaborskyn ja Aaltosen kaltaisista nimistä, jotka luotettavasti ovat joukkueensa parhaimmistoa pisteiden saralla vuodesta toiseen (ja nyt puhun Liiga-tasolla, koska pelaamme Liigaa) kannattaa maksaa. Varsinkin kun vaihtoehto on maksaa sen 400 k:n sijaan 200k kahdesta "Puustisesta", joka viime ja tämän kauden laukaisuprosentit ovat niinkin jäätävät kuin 6,8 ja 5,2. Maaleja on tullut yhteensä 19 96 ottelussa, eli pyöreästi yksi joka viidennessä pelissä. Tämän kauden lukema on vielä surkeampi, 0,13 maalia peliä kohden, kun se Aaltosella on 0,37 peliä. Tämäkin tilasto (kuten niin moni muukin tilasto) puhuu karua kieltään siitä, että meidän ongelmamme ei todellakaan ole isopalkkainen Aaltonen, vaan kohtalaisen isopalkkaiset Puustiset ja Partaset, jotka eivät edes yhdessä tee ottelua kohti niin paljon maaleja kuin Aaltonen. Silti täällä valopäiden kerho kokee, että juuri Aaltonen on se joka ei palkkaansa nähden suorita riittävällä tasolla...

Ps. Jos Aaltonen pelaa aina yksin, miten se johtaa myös meidän syöttöpörssiä? Eilenkin syöttötili olisi karttunut enemmän, mikäli ketjukaverit olisi laittaneet paikoista sisään. Mutta joo, ulos vaan, siitä se peli paranee. 8 maalia kaudella iskenyt ja tehotilastossa seitsemän pykälää pakkasella oleva Petrell se vaan yrittää yhdessä alivoimassa enemmän kuin Aaltonen koko kaudella, Lennulle tulosvastuu niin hommat lähtee luistamaan!

Joo, mäkin olin tuolla lainattujen joukossa, ja samaa mieltä edelleen, enkä edes ollut kovin kriittinen. Muussa yhteydessä olen jo todennut, että kokonaispaketti Zabolla parempi. Aaltosen taidot ovat huikeat, mutta ei riitä tuon hintaluokan pelaajalle pelkkä taiteilu.

En sinänsä pidä Nuhista välttämättä minään syöpänä. Skismaa on jengissä ihan selvästi, mutta noita tulee, kun peli ei kulje. Varmuudella en tietenkään tiedä, mutta luulen syy-seuraussuhteen olevan nimenomaan noin päin, eikä niin, että peli ei kulje huonon joukkuehengen takia.
 
Loppuosasta ollaan ihan samoilla linjoilla, eikä muutenkaan täysin vastakkaista mieltä. Kuitenkin koen erittäin outona Aaltosen kritisoinnin hintalaatusuhteensa vuoksi, sillä ensinnäkin hän on tehnyt aidosti hyvät pisteet näin vähämaalisessa jengissä. Siis ihan Liigan kärkihyökkääjälle sopivat. Toiseksi jengissä on aidosti huonon hintalaatusuhteen pelaajia, jotka jäävät hinnalleen sopivasta odotusarvosta kaikilla mittareilla Aaltosta enemmän.

Aiemmin nostin esille, että Juhis on tehnyt paremmin pisteitä kuin yksikään HIFK:ta vähemmän maaleja tehneen jengin pelaaja. Laajennetaanpa vertailua edellisille kausille. HIFK:lla tällä hetkellä huimat 2,24 tehtyä maalia per ottelu. Juhiksen ppg on 0,765. Alla vähän paremmalla tai huonommalla tahdilla maaleja tehneiden joukkueiden ykköspistemiehet pistekeskiarvollaan:

16/17:
Ässät - 2,17: Suoranta 0,68
Jukurit - 2,1: Koivisto 0,70 .
Sport - 2,07: Viitaluoma 0,54
KooKoo - 2,12: Haataja 0,66
Saipa - 1,87: Koskiranta 0,54

15/16:
Pelicans - 2,42: Potulny 0,6
Ässät - 2,38: Kärki 0,65
Kalpa - 2,15: Ruohomaa 0,73
KooKoo - 2,15: Malinen 0,82
HPK - 2,08: Paajanen 0,58
Ilves - 2,07: Flinck 0,56
Blues - 1,8: Suomela 0,5

14/15:
HPK - 2,38: Saarinen 0,73
Kalpa - 2,23: Birner 0,6
Pelicans - 2,08: Repik 0,65
TPS - 2,033: Lasch 0,84
Sport - 2,02: Bertrand 0,78

13/14:
HIFK - 2,45: Peltonen 0,76 (Puustinen ppg 0,78!)
Ilves - 2,4: Keränen 1,00
HPK - 2,33: Rendulic 0,56
Blues - 2,28: Huhtala 0,72
TPS - 2,25: Sexton 0,95
Ässät 2,24: Hagman 0,86

Kalpa 1,68: Lehkonen 0,6

Aaltosta parempia ppg:itä oli siis pörssikärjistä tässä vertailuryhmässä 6/24 joissa parissa tapauksessa ero oli täysin marginaalinen. Jos katsotaan Aaltosen kepittäneitä, niin moniko ottaisi tilalle Bertrandin joka on yksi Liigan eniten laukoneita mutta tehot ovat surkeat, tai mitäpä mieltä olette esim. Malisesta, miten pärjää suhteessa Juhikseen? Keränen vääntää Ilveksessä ppg:llä 0,43. Laschin ja Sextonin varmaan moni, minä mukaan lukien kelpuuttaisi jengiin, mutta säästöä tällöin olisi turha toivoa. Sextonin tapauksessa Liigaseurojen on turha kaverista edes haaveilla.

Aaltosen tapauksessa maksetaan kuitenkin myös siitä tasaisuudesta, että hän tekee pisteitä noinkin kovalla tahdilla melko varmasti vaikka jengi sukeltaa, kun taas esim. Puustinen tekee yhtenä kautena ppg:llä 0,78, seuraavalla 0,55 ja sitä seuraavalla 0,54 (tällä kaudella 0,37). Malisen kolme viimeisintä tämä kausi mukaan lukien taas ovat 0,53, 0,82 ja 0,54. Aaltosen kolme viimeisintä Liiga-kautta taas ovat mallia 0,84, 0,89 ja nyt 0,76.

Kun olen puolustanut Aaltosen hintalaatusuhdetta johtuen siitä, että jengi on täynnä Aaltosta huonommalla hintalaatusuhteella pelaavia kavereita, olen tarkoittanut tämän kaltaisia tilanteita:

Tehdään Puustisen kannalta erittäin anteliaat oletukset: Juuson tavoitetaso on 0,5 ppg kun taas Aaltosella se on tasan 1. Oletetaan vielä epärealistisesti ettei ympäröivä joukkue vaikuta heihin mitenkään. Puustinen pelaa 26% alle tavoitetasonsa, kun taas Aaltosen vastaava lukema on vajaa 24%. Ja tämä Puustisen eduksi tehdyin täysin kohtuuttomin oletuksin. Aaltosen realistisempi tavoitetaso voisi olla vaikkapa 0,9 mikä olisi erittäin kova sekin, mutta kallis mieshän Juhi on, sitä ei käy kiistäminen. Nyt hän suorittaisikaan enää noin 15% alle tasonsa, kun taas jos Puustisen tavoitetasoa rukataan osuvampaan 0,6 ppg:hen, saadaan hänen lukemakseen jo 38%!

Toistan kyllästymiseen asti: Ongelmamme ovat "Puustiset", eivät "Aaltoset". Toteanpa myös, että viime kauden IFK:ssa Aaltonen olisi tehnyt yli 50 pistettä ja hän on tällä kaudella ollut mukana suuremmassa osassa IFK:n maaleja kuin Ramstedt viime kaudella. Jos nämäkään faktat eivät saa miettimään, onkohan kuitenkaan reilua ja aiheellista nostaa Aaltosta tikunnokkaan edes suuren palkkansa takia, on vaikea nähdä kyseessä olevan juuri muuta kuin totaalisen asenteellisuuden.
 
Tää viesti on pelkkää asiaa. Valitettavasti ihminen on jääräpäinen olento. Meidänkin faneista löytyy paljon sellaisia, joita ei vain miellytä Aaltosen naama tai Mertarannan hehkutukset MM-kisoissa. Siirtouutisen jälkeen samat naamat päättivät, että eivät koskaan tule hyväksymään siirtoa, tai vaihtoehtoisesti siirto näyttäytyisi myönteisenä vain jos täysin absurdit pistekeskiarvo-odotukset toteutuisivat.
Koska inho kyseistä pelaajaa kohtaan pitää kuitenkin yrittää perustella jollain, niin sitten keksimällä keksitään syitä: ei käynyt pelin jälkeen kiittämässä faneja, oli vähän vaivautunut ilme faneja kiittäessä pelin jälkeen, pelaa liian pitkiä vaihtoja (turha kai muistuttaa, että muuan Ramstedt pelasi palstatotuuden mukaan myös liian pitkiä vaihtoja), luistelee liian hitaasti vaihtoon, menettää kiekkoja (kukaan muu jengissä ei), ei vedä sata lasissa jokaista vaihtoa (toisin kuin kaikki muut tässä jengissä), ei käy muun jengin kanssa viihteellä, ei istu aina samassa pöydässä muiden kanssa, naputtaa mailaa jäähän liian monta kertaa pyytäessään syöttöä, on naama norsunvitulla hävityn pelin jälkeen (onneksi sentään Hintz jaksaa hymyillä ja lipoa huuliaan maireana), käy liian nopeasti kiittämässä veskaa nollapelistä, kaveeraa vanhojen kavereidensa kanssa pelin jälkeen jne jne jne. Varmaan unohtui muita yhtä tärkeitä syitä.
Ja näillä sitten perustellaan sitä, kuinka jengin ylivoimaisesti paras pistelinko pitäisi heittää filaan jokaisen yksilövirheen jälkeen ja kuinka on hyvä, että kaveri vaihtaa maisemaa koko muulta jengiltä täysin penkin alle menneen kauden jälkeen.
Tossa jengissä pelaa Aaltosta, Lankista ja Åstenia lukuun ottamatta kaikki elämänsä paskinta kautta. Mutta sehän on tietysti Juhamatin syytä sekin. On se vaan ihan tyhmä tyyppi.
 
Tässä välissä sen verran, että Aaltosta kohtaan kritiikki on noussut pikkuhiljaa tässä kevätkauden puolella. Ja nyt viimeiset 19 peliä ovat tuottaneet kaksi maalia. Samassa ajassa tehotilasto -10. Aaltonen on kuitenkin lähtökohtaisesti sniper, joka pelaa lähtökohtaisesti tilannetta itselleen ja tuossa tehtävässä hän on epäonnistunut. Mulle on ihan sama mitä keskiarvoja täällä veivataan, viimeiset kaksi kuukautta Aaltonen on ollut paska. Syöttöjä on tullut, sanotaan vaikka kohtalaisesti, mutta kun se ei vain riitä Liigan kalleimmalta pelaajalta. Ja Aaltosen paskuutta ei poista se, että muutkin ovat jengissä paskoja, vaikka jotkut sillä verukkeella koittavatkin Aaltosta puolustella. Ainakin mulle henkilökohtaisesti on huomattavasti enemmän ookoo, että joku viidesosan Aaltosen liksasta tienaava ukko on paska, kuin se että Liigan kallein pelaaja on sieltä ja syvältä.

En vihaa Aaltosta, alkukaudesta puolustelin miestä. Silloin oli aihetta, koska Aaltonen pelasi henkilökohtaisella tekemisellään useamman pisteen tälle joukkueelle. Totean vain kylmän tosiasian ilman värilaseja suuntaan tai toiseen. Jos Aaltonen petraa nyt pelaamistaan ja nousee joukkueen parhaaksi pelaajaksi, tulen tänne kertomaan Aaltosen dissaajille, että Aaltonen on hyvä, eikä se ole takinkääntämistä, vaan reaaliaikaista arviointia. Mulla vain ei ole tapana ottaa jotain kantaa ja puusilmäisesti hakea perusteita kaikesta mahdollisesta oman kantani tueksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ootteko nyt ihan varmasti oikeassa topicissa tuon Stadi-Matti kritiikkinne yms. jauhamisen kanssa...? Vai ovatko nuo vaan huhuja?
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Tossa jengissä pelaa Aaltosta, Lankista ja Åstenia lukuun ottamatta kaikki elämänsä paskinta kautta.
No Hintz pelaa elämänsä parasta Liiga-kautta, mutta mitäpä näistä faktoista välittämään.
 
444

Jäsen
No Hintz pelaa elämänsä parasta Liiga-kautta, mutta mitäpä näistä faktoista välittämään.
Onhan se toki huikea suoritus, että on 20-vuotiaana pystynyt parantamaan viime kaudelta, jolloin 19-vuotiaana pelasi peräti 33 ottelua. Pistekeskiarvokin on parantunut 0,07 pistettä eli viime kaudella olisi tällä ottelumäärällä ollut kasassa 26 pistettä näiden 27 sijaan.
Mutta sori, päätän olla tässä vaiheessa välittämättä tilastoista, koska Hintzin naama ei miellytä ja koska Tampereelta ei tule mitään hyvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös