To 16.2.2017 Pelicans - Tappara

  • 14 652
  • 137

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään tiedossa todella mielenkiintoinen peli Lahessa, kun Pelicans ja Tappara pelaavat vastakkain. Kummatkin joukkueet tekivät siirtorajalla hankintoja ja vahvistivat kokoonpanoa entisestään. Pelicans nappasi Karri Rämön, joka on ollut kuntoutumassa jo pidemmän aikaan harjoitusringissä, kun taas Tappara hankki viime kaudella dominoineen Kristian Kuuselan.

Pelicans hävisi edellisen pelin Hämeenlinnassa rankkareilla, vaikka johtikin peliä 0-3, kun lähdettiin kolmanteen erään. Tappara taas selvisi kriisistään voittamalla Kalpan viime pelissään luvuin 4-3. Viime pelit ovat Pelicansilla ja käsittääkseni Tapparallakin olleet ailahtelevia. Pelicansilla se on ollut koko kauden teema, mutta Tapparalla ilmeisesti loukkaantumishuolia, kun ainakin Savinainen, Haapala ja Peltola puuttuvat. Tapparan kannattajia pyydänkin kertomaan tarkemmin, millaista vaivaa siellä on taustalla. Kuuden ottelun kuntopuntarissa joukkueet ovat sijoilla 6 ja 7 ja Veikkaus tarjoaa Pelicansille 2,15 kerrointa ja Tapparalle 2,60.

Pelicans tänään:
Erkinjuntti - Hodgman Sopanen
Tyrväinen - Tyrväinen - Kangasniemi
Poulsen - Björninen - Rekonen
Heikkinen - Heino - Koivisto

Pöyhönen - Rukajärvi
Puistola - Kousa
Hovinen - Blood
Leimu

Rämö
Juvonen

Tappara tänään:
Røymark - Järvinen - Nurmi
Repo - Lajunen - Kuusela
Luoto - Jasu - Levtchi
Smedberg - Rauhala - Honkanen

Elorinne - Kemiläinen
Bonsaksen - Rantakari
Saravo - Parlett
Salonen

Hrachovina
Lassila

Karri Rämö tekee tosiaan paluun Lahteen, kuten tekee myös Sebastian Repo vaikkakin vieraspaidassa. Toivotetaan molemmat tervetuulleeksi ja ainakin Repon soisi saavan vähän erityiskohtelua. Toisessa ketjussa kerkesinkin jo manaamaan, että eiköhän Sepe tänään pari maalia tee. On myönnettävä, että Tappara antaa tasoitusta kokoonpanojen suhteen, vaikka tuo kakkosketju kyllä hirvittääkin.
 
Jesbe89

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, New York Rangers, KPK
Käsittääkseni ei ole kyseessä loukkaantumisista Haapalan, Peltolan ja Savinaisen kohdalla. Jätkille haluttu antaa lepopäivä, ennen kuin aletaan todenteolla keskittymään alkaviin playoffeihin. Lisäksi saadaan Kuuselalle antaa enemmän peliaikaa ja vastuuta, jotta pääsee peliin sisään.
 
Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On kyllä hyvä, että tuli tuollainen syvyyspelaaja kuin Kuusela. Voidaan kärkeä huilauttaa. Tuskin ihan kolmen miehen aukkoa korvaa, mutta lähelle kuitenkin. Joukkueeseen sisään tulo on aina pieni kysymysmerkki keskinkertaisen kauden jälkeen, mutta eiköhän tuo tuosta lämpene.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Käsittääkseni ei ole kyseessä loukkaantumisista Haapalan, Peltolan ja Savinaisen kohdalla. Jätkille haluttu antaa lepopäivä, ennen kuin aletaan todenteolla keskittymään alkaviin playoffeihin. Lisäksi saadaan Kuuselalle antaa enemmän peliaikaa ja vastuuta, jotta pääsee peliin sisään.
Näinhän tuo Tapola jutteli Aamulehdessä, muistaakseni. Väsymystä olivat valitelleet, niin annetaan EHT-miehille huilia. Turha peluuttaa väsyneenä ja lisätä siten loukkaantumisriskiä tässä kohtaa kautta, varsinkin kun mistään ehdottomasta pakkovoitto-pelistä ei ole kyse. Toki aika kova ratkaisu on antaa jengin sisäisen pistepörssin neljän kärjestä kolmelle vapaailta tässä vaiheessa kautta, mutta Kuusela tulee sisään hiukan tasapainottamaan...

Mutta ei tuo huono kokoonpano ole noinkaan. Varsinkin pakisto on aika kova, kun tämän kauden näytöillä Salonen on seiskapakkina. Itsellä huomio kiinnittynee tänään Kuuselaan ja Parlettiin. Jännä nähdä, kuinka vaivattomasti Kuusela pääsee rytmiin kiinni ja mikä mies tämä Parlett on. Kuuselalle on ainakin "tuttu" paikka kokoonpanossa, kun sentteri on viime kaudelta tuttu Lajunen ja toisella laidalla viime kevään Laineen paikalla on "köyhän miehen Laine", Repo.

Pelicansin puolelta kiinnostaa Rämön nykykunto. Liian hyvä Liigaan, vai loukkaantumisten vaivaama/hidastama?

Toivotaan viihdyttävää peliä ilman loukkaantumisia.
 
Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilen illalla Aamulehti kertoi seuraavaa Linkki vie Aamulehden nettisivuille

Aamulehti.fi kirjoitti:
Kuuselan paikka Tappara-rivistössä riippuu pitkälti siitä, kuinka viikonlppuna EHT-turnauksessa Leijona-paidassa taistellut kolmikko Veli-Matti Savinainen – Henrik Haapala – Jukka Peltola toipuu pelikuntoon.

– Vähän ovat valitelleet väsymystä, joten katsotaan aamulla, missä kunnossa miehet ovat.

Parempi huilauttaa tänään, ovat toivottavasti lauantaina kotipaikallispelissä iskussa.
 
Kaidekuningas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, #16, #87
Käsittääkseni ei ole kyseessä loukkaantumisista Haapalan, Peltolan ja Savinaisen kohdalla. Jätkille haluttu antaa lepopäivä, ennen kuin aletaan todenteolla keskittymään alkaviin playoffeihin. Lisäksi saadaan Kuuselalle antaa enemmän peliaikaa ja vastuuta, jotta pääsee peliin sisään.

Itsehän ajattelin, että kova on teillä joukkue, kun tuo kolmikko ei mahdu enää edes pelaamaan. Vakavasti kun puhutaa, niin nyt olisi Pelicansin syytä Napata tästä pisteet, kun tällaista pientä "helpotusta" tarjotaan. Huonohan tuo Tapparan nippu ei tänäänkään ole (etenkään peräpää), joten kova on Pelsulla savotta.

Toiveissa hyvä yleisömäärä ja 3 pistettä...
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Vai että väsymystä... Tapola on vain ajatellut, että jos jossain jäljellä olevassa pelissä läikkyy yli niin se on tänään, joten parasta jättää kolme parasta pistemiestä kotiin. Vitsi vitsi. Vaikkakin viime Lahden kamppailu oli kuuma. Jukka Peltola esitti keskustelua herättäneen kyseenalaisen taklauksen ja Tapparalta taisi tuolloin pudota pelistä Rantakari sekä Saravo.

Mielenkiintoinen ottelu, josta en ole Tapparalle pisteitä budjetoimassa. Pelicansin hyökkäys on selvästi kovempi, Tappara edellä pakiston suhteen ja maalivahdit arvoituksia. Hrachovinalta on nähty tämän vuoden puolella pari mahtipeliä ja muutama sukellus. Rämöä ei puolestaan ole nähty ollenkaan, joten todella mielenkiintoista nähdä hänen vireensä.

Repo ex-Pelicansina on varmasti monella seurannassa, Tapparasta kiinnostaa myös avauspelin liigassa pelaava Parlett sekä Kuuselan vire. Kuusela tuskin on unohtanut viimeisintä(?) kohtaamistaan A.Tyrväisen kanssa ja tuskin on Tyrväinenkään.
 
Patafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pelaako Savinainen Haapala kaksikko tänään? Liigan sivu näyttää ettei pelaa ja Livetulokset näyttää että ovat 3 ketjussa yhdessä Jasun kanssa
 
Tapola kusee jälleen Marjamäen muroihin. Late yritti kaikin tavoin väsyttää pojat, niin Jussi menee sitten antamaan pojille vapaapäivän. Törkeää.

Ei vaan, hoitakaahan Tappara tämä peli kotiin. Tehkää se Kärppien vuoksi. Tarvitsemme apuanne. Kiitos.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Parlett toivottavasti kiskaisee ainakin yhdeltä hampaat irti.

Ihan vaan ilmoittakseen, että "täällä mää nyt oon".
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tähän voisi kirjoittaa miltei samat sanat kuin Oulun-ottelun jälkeen. Toki nyt tuli piste ja se on yksi enemmän kuin mitä ennakoin.

Hyvä peli Tapparalta, mutta heikko tulos. Surkea peliintulo, mutta toisessa erässä oli paikat lyödä rumatkin lumat taululle. Kolmas ja jatkoaika myös niukasti vierasmerkkisiä. Viimeinen terävyys puuttui maalipaikoista ja Rämö oli heti kovassa iskussa.

Ei uskoisi, että Savinaisen ja Haapalan puuttumiset vaikuttaisivat tässä materiaalissa niin paljon, mutta näin se on. Isompaan rooliin päässeiden pelaajien (mm. Nurmi ja Röymark) viimeiset ratkaisut olivat järjestäen heikkoja. Kuusela väläytteli ja pääsi heti maalin makuun, mutta huomattavasti positiivisempi kuva jäi Parlettin debyytistä. Osaa pelata kiekolla ja ilman. Hän tulee olemaan erittäin tärkeä kaveri Tapparalle tasakentällisin ja alivoimalla.

Aina muita Pelicansin otteluketjuja lukiessani, olen ihmetellyt, että miten vihattu Hodgman onkaan muualla. Nyt selvisi. Taitaa viedä Bloodin ja A.Tyrväisen kanssa tämän liigan kolmen kärjen filmaamisissa. Revolle tosin ansaittu jäähy ja Kemiläisen kosto Tyrväiseen oli tarpeeton ja idiottimainen, joten näitä ei ole tarkoitus puolustella. Onnea Pelicansille kuitenkin tärkeistä pisteistä ja onnea myös Rämöstä!
 
heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tärkeät 2 pistettä, ja tappioputki taas poikki.
Eka erä erinomainen. Täysin pelsujen erä. Olisi voinut ratketa tähän erään, mutta vähän jäi maalinteko piippuun. Toinen erä oli jopa tylsä, vähän mitäänsanomatonta. Kolmas erä olikin sitten viihdyttävä - oli maaleja, tilanteet vaihteli ja paikkoja oli.
Rankuissa Hodari teki jälleen maalin, mutta tyyli oli viihdyttävyysarvoltaan taas kulttikamaa.

Kuitataan myös nämä puhuttaneet tilanteet:
Hodgman filmasi, taas kerran. En tykkää, mutta kun on herra ja hidalgo muuten, niin olkoon. Saisi jättää nämä pois.
Kemiläinen, Ei kestä Tyrväisen puhdasta taklausta, ja lähtee kostamaan. Onneksi Julle saa osin väistettyä. Julle hermostuu, kun tajuaa, että yritti vetää raukkamaisesti kyynärillä päähän, ja on valmis ottamaan tanssit. Kemiläinen ei tietenkään vastaa luuriin (en provosoi syytä, olkoon mikä oli). Täysin selvää oli, että Kemiläinen yrittä taklata päähän. Julle onneksi sai väistettyä pahimman. Olisi voitu heittää Kemiläinen uloskin, koska taklaus nimenomaan kohdistui vain ja ainoastaan päätä kohti. Ei voi arvostaa, juuri nämä kostot päätä kohti pitäisi jättää tekemättä. Nyt ei onneksi tullut vahinkoa.

Tapparasta huokuu kyllä se, että joukkue voittaa pelejä. Ei toi nyt heillä oikein lentänyt, ja silti aivan mukana voittotaistelussa. Ja kärkiukot huilissa. Vaarallinen joukkue keväällä, mutta se ei yllätä tietenkään yhtään enää tässä vaiheessa.

Pelsut voi olla kevään iso musta hevonen. Hurmiossa eväät mihin vain.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Tamahan nyt periaatteessa riitti. Kuusela otti paikkansa ok, yv:lla oli kotonaan. Parlett oli positiivinen, nakyi etta on ehtinyt jo reenaamaan porukan mukana. Yv:lla alkaa olemaan jakajia jo kohta liikaakin, minne Kuusela sijoitetaan? Tai ehka niin pain etta minne JMJ.

Ramo oli pirun hyva, tulee olemaan kova vahvistus pleijareihin jos pysyy ehjana (ja Liigassa). Pelicans on samaan musta hevonen. Se kuinka pleijareiden vihellystyyli sopii jo mainitulle kolmikolle on eri asia
 
Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pelsut voi olla kevään iso musta hevonen. Hurmiossa eväät mihin vain.

*RAGE*
*WARNING: EPÄASIALLINEN JA HARKITSEMATON KOMMENTTI*
Ei voi, eikä ole.
Ainoa asia, mihin Pelicansissa on eväät on turhaan provosointiin ympäri kenttää.

Ja voi sitä teidän Antti-parkaa. Pitäisikö ihan ottaa osaa, kun Anttia taas kohdeltiin väärin? Ja pyydän jo etukäteen anteeksi tätä hieman turhauttavaa ja aggressiivista kommenttiani, mutta Kemiläinen on juuri toipunut erittäin pahasta aivotärähdyksestä. Kyllä mullakin pimahtais, jos nimenomaan tuo yksi Antti tulisi hakemaan kovaa taklausta siinä tilanteesta.

Kemiläinen ylireagoi tilanteeseen ja minusta se on erittäin ymmärrettävää. Pelicans on valitettavasti edelleen Liigan ainoa joukkue, jota minä en pysty onnittelemaan edes hyvästä pelistä. En pysty arvostamaan Pelicansia tippaakaan, olen pahoillani. Toivottavasti kevät Lahdessa on lyhyt.
*/RAGE*
Anteeksi. Älkääkä tarttuko tähän hedelmättömään aggressioon.
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Hyvä lämmin peli,jäähyjä ei jaksa ees kommentoida. Turhaa kättelys enää ottaa kuumaa,ihan sama kuka lämpeni ja mistä.

*RAGE*
*WARNING: EPÄASIALLINEN JA HARKITSEMATON KOMMENTTI*
Ei voi, eikä ole.
Ainoa asia, mihin Pelicansissa on eväät on turhaan provosointiin ympäri kenttää.

Ja voi sitä teidän Antti-parkaa. Pitäisikö ihan ottaa osaa, kun Anttia taas kohdeltiin väärin? Ja pyydän jo etukäteen anteeksi tätä hieman turhauttavaa ja aggressiivista kommenttiani, mutta Kemiläinen on juuri toipunut erittäin pahasta aivotärähdyksestä. Kyllä mullakin pimahtais, jos nimenomaan tuo yksi Antti tulisi hakemaan kovaa taklausta siinä tilanteesta.

Kemiläinen ylireagoi tilanteeseen ja minusta se on erittäin ymmärrettävää. Pelicans on valitettavasti edelleen Liigan ainoa joukkue, jota minä en pysty onnittelemaan edes hyvästä pelistä. En pysty arvostamaan Pelicansia tippaakaan, olen pahoillani. Toivottavasti kevät Lahdessa on lyhyt.
*/RAGE*
Anteeksi. Älkääkä tarttuko tähän hedelmättömään aggressioon.

Se oli Juhani,ei Antti.

Ihmettelen tuota Repo-Casea,koska kukaan Kaaneista ei tunnu miestä arvostavan.Ja nyt en puhu tuosta Revon pikku taklauksesta vaan viimeisistä peleistä vastakkain,jossa Repoa tieten tahtoen otetaan surutta. Tuo ei ole mitään lämmittämistä enää vaan suurin osa turkooseista on valmis niistämään Revon nenän.
 
No raivo on kova. Niin kova, että syytät mm. väärää pelaajaa. Ja sitä väärää pelaajaakin aivan turhaan.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja voi sitä teidän Antti-parkaa. Pitäisikö ihan ottaa osaa, kun Anttia taas kohdeltiin väärin? Ja pyydän jo etukäteen anteeksi tätä hieman turhauttavaa ja aggressiivista kommenttiani, mutta Kemiläinen on juuri toipunut erittäin pahasta aivotärähdyksestä. Kyllä mullakin pimahtais, jos nimenomaan tuo yksi Antti tulisi hakemaan kovaa taklausta siinä tilanteesta.

Katso niitä pelejä seuraavalla kerralla ennen kuin kommentoit. Uskottavuus menee.

Mutta tärkeät kaksi pistettä. Tappara on hemmetin kova ja kyllähän Pelicansin pelisysteemillä ollaan jäljessä. Silti taistelua riitti tänään ja saumat oli jopa kolmeen pisteeseen. Mutta tänään näin ja pisteet kelpaa.
 
heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihmettelen tuota Repo-Casea,koska kukaan Kaaneista ei tunnu miestä arvostavan.Ja nyt en puhu tuosta Revon pikku taklauksesta vaan viimeisistä peleistä vastakkain,jossa Repoa tieten tahtoen otetaan surutta. Tuo ei ole mitään lämmittämistä enää vaan suurin osa turkooseista on valmis niistämään Revon nenän.

No, mehän ei voida tietää, mitä joukkue tietää. Tarkoitan sitä, että joukkue voi kokea esim. Revon olleen ns. diiva pelsuissa, tms. Minusta on ihan hyvä, että sitä yritetään lämmittää. Kunhan ei vahingoiteta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kemiläinen ylireagoi tilanteeseen ja minusta se on erittäin ymmärrettävää.

Siinä että yrittää vetää jotain kahden nyrkin hyppytaklausta päähän ei ole mitään ymmärrettävää.
 
heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Siinä että yrittää vetää jotain kahden nyrkin hyppytaklausta päähän ei ole mitään ymmärrettävää.
Samaa mieltä. Jos itse on ollut poissa aivotärskyn takia, niin pitäisi ymmärtää olla yrittämättä aiheuttaa niitä muille, TAHALLAAN.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös