KooKoon kassarit kaudella 2016–2017

  • 39 321
  • 158

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kyllähän minkä tahansa joukkueen on pystyttävä tarjoamaan tämän tason ja hintaluokan maalivahdille heti ensimmäiseen otteluun sen väriset työvälineet kuin hän haluaa joukkueen väreissä.

Karhuhan sillä Irvinillä oli vihervalkomaskissa ja kaikki vekottimet samoissa väreissä aina tähän päivään asti. Väitän että kyseessä on ollut maalivahdin oma päätös pelata tutuilla työvälineillä, kunnes saa ajettua uudet lelut sisään.
 
Mneme

Jäsen
Olisikohan nuo kamat tulleet jo aiemmin, mutta kun oli loukkaantuneena, niin ei ole päässyt käyttämään?

Musta-oranssit kamat ovat tainneet olla jo joulutauosta saakka, mutta tänään pelasi ensimmäisen pelin myös KooKoon väreissä olevassa maskissa. Ilmeisesti myös KooKoo aikoo pitää Irvingin loppukauden, jos mies ei itse halua siirtyä tavoittelemaan mestaruutta johonkin.
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Musta-oranssit kamat ovat tainneet olla jo joulutauosta saakka, mutta tänään pelasi ensimmäisen pelin myös KooKoon väreissä olevassa maskissa. Ilmeisesti myös KooKoo aikoo pitää Irvingin loppukauden, jos mies ei itse halua siirtyä tavoittelemaan mestaruutta johonkin.
No ei varmasti ole ollut joulutauosta asti mustaoranssikamoja. Vai ovatko muutkin nähneet niitä värejä patjoissa, kilvessä ja räpylässä ennen tätä iltaa? Irvini on pelannut niillä mikälie Minnesota Wild -vermeillä tähän asti. Linkittäkää joku kuva jossa on oranssimustat tätä iltaa ennen käytössä.
 
Mustat housut Irving sai ennen joulutaukoa. Reilusti (5-10) peliä ennen loukkaantumista oli uudet patjat, hanska ja kilpi käytössä - mustaoranssein värein. Kilpi ja Hanska jopa aiemmin? Irving päivitti Instagramiin 23.11.2016 kuvan, jossa hän kertoo odottavansa malttamattomana uutta maskia maalauksesta.

Paljonkohan pitäisi miehelle maksaa ensi kaudesta? 250k€?
 
Fordél

Jäsen
Irvinghan ilmoitteli Instagram-tilillään marraskuun loppupuolella, kuinka odottelee uutta maskia ja varusteita.

Karhuhan sillä Irvinillä oli vihervalkomaskissa ja kaikki vekottimet samoissa väreissä aina tähän päivään asti.

Ei pidä paikkaansa vaan voit katsoa vaikka Liigan sivuilta ottelukoosteista, kuinka taitaa olla ekaa kertaa oranssi-mustat kamat päällä KooKoo-HIFK-pelissä 7.1.2017. Toki silloin vielä vihertävä maski.
 
Viimeksi muokattu:

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
No, kato perskeles. Minkähän värisillä laseilla sitä pelejä on tullut seurattua. Ei ainakaan sitten oranssimustilla.
 
the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Musta-oranssit kamat ovat tainneet olla jo joulutauosta saakka, mutta tänään pelasi ensimmäisen pelin myös KooKoon väreissä olevassa maskissa. Ilmeisesti myös KooKoo aikoo pitää Irvingin loppukauden, jos mies ei itse halua siirtyä tavoittelemaan mestaruutta johonkin.

Tästä voisi lähteä uusi "paremmin". Irving maalissa KooKoo taistelisi aina top 8
sijoituksista.Täältä hyväksyntä Irvingille ensi kaudelle 300 000 euroa!!
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Tästä voisi lähteä uusi "paremmin". Irving maalissa KooKoo taistelisi aina top 8
sijoituksista.Täältä hyväksyntä Irvingille ensi kaudelle 300 000 euroa!!

Kyllähän Irvingille kannattaa maksaa ihan kunnolla, mutta 300 000 euroa tuskin on maksettu Liigassa ulkkariveskalle, jos ylipäänsäkään veskalle. Ja ihan näin kovien summien arvoinen ei Irwinkaan ole eikä KooKoon kannata tällaisia jättisummia laittaa yhteen pelaajaan.
 
the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän Irvingille kannattaa maksaa ihan kunnolla, mutta 300 000 euroa tuskin on maksettu Liigassa ulkkariveskalle, jos ylipäänsäkään veskalle. Ja ihan näin kovien summien arvoinen ei Irwinkaan ole eikä KooKoon kannata tällaisia jättisummia laittaa yhteen pelaajaan.
No näinhän se on. Ehkä pikkuisen keulimista. Olkoot summa 100 000 -200 000 euroa niin tuo raha kyllä tuottaa itsensä takaisin.

Ensi kaudelle katsellaan miltä Järvenpään kunto näyttää yms.
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Harmittavasti on Irvingin vire laskenut saikun jälkeen. Päästettyjä maaleja tulee yksinkertaisesti liikaa, eikä tänäänkään kaikki olleet täysin vastustamattomia pl Raskin veto. Generousin maali vähän 50/50, koska tykkää pelata paljon ulkona ja kenttäpelaajat sitten hoitavat syöttölinjat pois.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Samu Perhonen käy pelaamassa SaPKon mukana yhden mestispelin, hyvä tietysti saada pelituntumaan, kun Irving hoitaa torjuntahommat.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Samu Perhonen käy pelaamassa SaPKon mukana yhden mestispelin, hyvä tietysti saada pelituntumaan, kun Irving hoitaa torjuntahommat.

Ja Perhonen veti tuurauskeikalla nollapelin, tehnee hyvää itseluottamukselle.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mikäs huhu tämä on?

Jaa-a, tuosta oli parin kaverin kanssa jo FB:ssa puhetta (uutinen sunnuntailta), mutta vaikeahan noista on sanoa, kun ei kyseinen sivusto ole tuttu. Selvähän se on, että Irving varmasti kiinnostaa ympäri Eurooppaa.

Ketjun aiheesta sen verran, että 2016-2017 KooKoon paidan pukeneet maalivahdit ovat edustaneet Perhosen eilisen SaPKo-pelin jälkeen yhteensä 13 joukkuetta tällä kaudella:

Järvenpää: KooKoo
Perhonen: KooKoo, SaPKo
Treutle: KooKoo, Krefeld, Saksan maajoukkue
Irving: KooKoo
Rautio: KooKoo, KooKoo A
Ruusu: KooKoo, JYP, JYP Akatemia, Suomi U20
Laurinantti: KooKoo, KooKoo A
Hovinen: Zagreb, KalPa, KooKoo, Lausanne
Yrjölä: Peliitat, KOOVEE, KooKoo, SaPKo

Ja käväisihän Irving vielä siellä harkkaleirillä, mutta soppari ei saanut.

Edit: + Yrjölä
 
Viimeksi muokattu:

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
os oikein ymmärsin tuosta jutusta, niin Iserlohn Roostersin sivulla mainitaan, että vahvistamattoman huhun mukaan Leland Irving (KooKoo) ja John Albert (Kärpät) olisivat siirtymässä ensi kaudeksi Iserlohn Roostersiin.

Vajavaisessa saksan kielen taidolla luettuna Iserlohn on kiinnostunut näistä pelaajista (todennäköisesti aika moni muukin seura on), ja sehän on Jatkoajan standardeilla jo huhu. :)

Olen kyllä hyvin yllättynyt, jos Irving pystytään pitämään. Jos pystytään niin kohotan toimiston puolijumalan asemaan.
 
Al Dente

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Jokipojat, HIFK
Ketjun aiheesta sen verran, että 2016-2017 KooKoon paidan pukeneet maalivahdit ovat edustaneet Perhosen eilisen SaPKo-pelin jälkeen yhteensä 12 joukkuetta tällä kaudella:

Ja jos paidan pukeminen riittää, niin kävihän tuo Yrjöläkin yhdessä pelissä. Yrjölän seurat tällä kaudella Peliitat, KooVee, SaPKo, KooKoo...
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ja jos paidan pukeminen riittää, niin kävihän tuo Yrjöläkin yhdessä pelissä. Yrjölän seurat tällä kaudella Peliitat, KooVee, SaPKo, KooKoo...

Totta joo, kopioin enempää ajattelematta tuon edellisen sivun listan, mutta Yrjölä olikin tullut lisää. Eli silloin edustettujen seurojen määrä nousee kolmeentoista.
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Irving oli taas löytänyt loukkaantumista edeltäneen pelivireen eiliseen Pelicans-matsiin. Käytännössä torjui pisteet kotijoukkueelle. Ei kyllä vastapuolellakaan ollut mikään tusinamies maalilla ja KooKoon onneksi ne pari tekemätöntä paikkaa saatiin Rämöllekin.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saa nähdä saako PerhosSamu peliaikaa enää tällä kaudella. Irving ei ole ollut paluun jälkeen enää sama jumalhahmo, ja peleissä ei ole enää panosta (no tietysti Sportin ohi olisi kiva mennä), joten kaipa Perhosellekin voisi antaa pelejä.
 
Al Dente

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Jokipojat, HIFK
Saa nähdä saako PerhosSamu peliaikaa enää tällä kaudella. Irving ei ole ollut paluun jälkeen enää sama jumalhahmo, ja peleissä ei ole enää panosta (no tietysti Sportin ohi olisi kiva mennä), joten kaipa Perhosellekin voisi antaa pelejä.

Nythän on vielä täysi mahdollisuus että Perhonen tulee SaPKoon loppukaudeksi, jos Ahon pelikunto ei ole vielä tikissään. Ilmeisesti pelaamalla SaPKossa tuon yhden pelin Hokkia vastaan Samu voi siirtyä SaPKoon vielä playoff vaiheessa.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nythän on vielä täysi mahdollisuus että Perhonen tulee SaPKoon loppukaudeksi, jos Ahon pelikunto ei ole vielä tikissään. Ilmeisesti pelaamalla SaPKossa tuon yhden pelin Hokkia vastaan Samu voi siirtyä SaPKoon vielä playoff vaiheessa.

Näin on, Perhonen voi siirtyä SaPKoon lainalle loppukaudeksi. Voisi olla ihan hyvä siirto Perhosen kannalta, peleissä olisi panosta ja hyvä mahdollisuus Mestiksen mestaruuteen.
 
Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näyttäisi siltä, että ensi kautta(kin) ajatellen Perhonen ei niiiiin vakuuta. Eipä ole paljon peliaikaakaan tullut kun kallis ja pätevä mies tuli kehiin, jota on toki kannattanut peluuttaa. Ensi vuodellekin sopimus. Hmmmm.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ilmeisesti Perhonen pelasi Jyväskylässä kuitenkin kaksi erää ihan hyvin? Tällä kaudella kaikki on tunnetusti mennyt #paskemmin, mutta ei Perhonenkaan ole ollut voittava maalivahti. Paitsi kerran Porissa.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ilmeisesti Perhonen pelasi Jyväskylässä kuitenkin kaksi erää ihan hyvin?

Perhonen on pelannut tällä kaudella ennenkin kaksi erää ihan hyvin, mutta lähes aina samassa matsissa päästänyt ne kaksi tai kolme helpohkoa maalia.

Tilastollisesti Perhonen on jopa selkeästi Liigan huonoin maalivahti (yli kymmenen ottelua pelanneista, tosin ei sillä ole tässä paljon merkitystä); maalikeskiarvo on 3,37/ottelu, seuraavana on kesken kauden Ässistä kengitty Rinne luvulla 3,00 ja Liigan varsinaisiin tilastoihin pelimäärien perusteella hyväksyttävä lähin "uhkaaja" on SaiPan Tuohinaama 2,79 saldolla ottelua kohden.

Torjuntaprosentti on 88,84, johon sopivat oikeastaan samat speksit kuin maalikeskiarvoon.

Maalivahdin kannalta sitten se oikeasti ehkä merkittävin tilasto eli voittoprosentti on myös Liigan huonoin (26,67).

Näillä mennään. Noh, jos OPG pystyi viime kauden konkurssista nostamaan pelinsä paremmalle tasolle, niin samaan on pakko uskoa Perhosenkin kohdalla. On vain yksi suunta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös