Anaheim Ducks 2016–2017

  • 134 859
  • 485

Largo

Jäsen
Kossila ei vissiin paljon saanut näyttää osaamistaan ja tie kulki takaisin AHL:ään.
Kossila ja Theodore lähetettiin alas varmaan siitä syystä että Gullsilla on Tucsonia vastaan 2 peliä viikonloppuna ja NHL:ssä on tauko. Toki jos Silfverberg on kunnossa, niin ei välttämättä nosteta takaisin ylös. Kerdiles ja Thompson heitetty kuntoutumaan alas, joten molempien paluu lähenee. Kerdiles ei välttämättä ylös edes tule, mutta Thompson voi pelata vain tuon 3 peliä ennen kuin pitää nostaa takaisin.

Montour oli ennen viime peliä Tucsonia vastaan 7 ottelun pisteputkessa, jonka aikana tilille karttui 6+6=12 tehopistettä. NHL-stintin jälkeen hän iski kahdessa ensimmäisessä ottelussa 3+1 ja valittiin molemmissa pelin ykköstähdeksi. Gulls voitti Tucsonin keskiviikkona 8-1 ja Montour onnistui jotenkin jäämään pisteittä.

Sam Steel, Ducksin viime kesän #30 johtaa edelleen WHL:n pistepörssiä. 38 ottelussa tehopisteitä on kertynyt 34+49=83.

Max Jones, viime kesän #24 on hyytynyt hieman ja useat loukkaantumiset ovat vaivanneet menoa. Jossain kohtaa tehtaili vielä 2.00 PPG arvolla, mutta viimeiset 11 ottelua on tuonut "vain" 3+5=8 tehopistettä. Kauden saldo tällä hetkellä 21 13+15=28.

Anaheimin viime kesän 3.kierroksen varaus, Josh Mahura on ollut WHL:ssä tehokas, vaikka seurakin on ehtinyt matkalla vaihtua. 45 ottelua 11+27=38. Uudessa joukkueessaan Regina Patsissa ensimmäiset 6 peliä on tuonut tehot 2+3=5, joten hyvältä näyttää.

Vatanen näyttää tällä hetkellä olevan tuo meidän liipaisimella oleva puolustaja Fowlerin sijaan. Onpahan vaikea tilanne, kun treidaaminen todenäköisesti kuitenkin heikentäisi puolustusta ja divisioonan ykkösenä ei ehkä lähdetä joukkuetta heikentämään. Toisaalta esitykset on mitä on, niin aivan varma tuosta treidin vaikutuksesta puolustuksen tasoon en ole. Tampa Bay voisi olla hyvä treidikaveri. Palat tai Drouin kelpaisi, mutta mitä siitä pitää maksaa? Tampalla on "liikaa" suojattavia hyökkääjiä, mutta yhden puolustajan voisi suojata. Coburnia tai Garrisonia ei hullukaan huoli, joten Hedman, Vatanen ja Stralman suojaukseen. Hyökkääjistä sitten pakolliset Filppula, Callahan ja Stamkos. Siihen päälle Johnson, Kucherov, Drouin/Palat ja Killorn. Namestnikov olisi ehkä vielä Tampan kannalta hyvä suojata, joten siellä tulee tapahtumaan liikehdintää varmasti ennen expansionia. Ja Yzerman on puolustajan perään ilmeisesti huudellut.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vähän luulen että Tampan suunnalla tutkittaisiin aika tarkkaan millainen 5 milliä kaudesta nostava tyyppi on kyseessä ja miksi vastikään pitkän jatkon tehneestä pakista halutaan jo nyt eroon. Eri juttu jos Vatanen tienaisi vain millin kaudessa.
 

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
No niin...
Jospa se minäkin aktivoituisin taas tässä nilkkaleikkauksen jälkeisistä pillerihuuruista.
Ankkojen pelaaminen on mielestäni ihan hyvällä mallilla, toki samat mitä muut kirjottelevat kaksosten tehottomuudesta, pitää paikkansa. Omasta mielestäni varsinkin Getz pelaa hyvin, KariPäärynä on hieman varjojen mailla, mutta eiköhän se tuloskin sieltä jossain vaiheessa irtoa.
Eniten ja suurin mielenkiintoni on kohdistunut peluutuksiin ja peli-ilmeeseen Vanhan Kehnon palattua puikkoihin, moni oli tälläkin palstalla valmiina ennen kauden alkua hirttämään Randyn ja pudottamaan Ankat OHL:ään... Mielestäni mies on paikkansa täyttänyt, ja POFfeja odottelen jollain lailla levollisimmin mielin kuin viimeisinä vuosina Bödröön alaisuudessa.

Fowler on ollut todellakin puolustuksen liideri joka suhteessa! Hyvä ettei toiveeni hänen treidaamisestaan toteutunut! Vatmanin peli on tietyllä lailla hapuilevaa, mutta älkää nyt poikaa morkatko ihan täysin, mielestäni hyvää sijoittumista ja tietyllä tavalla varmaa pelaamista kuitenkin. Pikkuisen kun tehoissa vielä pääsee paremmin esiin niin hyvä tulee. Toki se vaatii laukauksia.
Bieksa on se joka joka kerta kentällä ollessaan nostattaa itsellä ainakin pelkokerrointa...todella velttoa oman pään työskentelyä...halutonta vanhan miehen pyörimistä. Manson myös on paikannut miehen reijän mielestäni.

Gibson...meidän Gibson! Onhan se huimassa vireessä! Voi viedä meidät keväällä pitkällekkin! Täysin ykkös korin veskari jo nyt, mitä sitten tulevaisuudessa?!

Hyökkäyksestä ehkä suurin harmitus itselle on ollu Cogliano, mies pörrää ja pyörii ja touhuaa, mutta kun ei mene niin ei vaan mene! Ritchie ei kyllä ole vakuuttanut millään lailla koko kauden aikana...jotenkin tuntuu, että jos sillä ja muutamalla pickillä saataisiin joku isompi tekijä laitaan niin olisiko se maiseman vaihdos hyväksi pelaajalle ja organisaatioille?

Mutta summa summarum...hyvä kutina on munissa! Tänä keväänä voidaan jo kolkutella menestyksen portteja...toivottavasti!
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Päätin sitten olla katsomatta tuota Tampa-peliä tuon Florida-tappion uuvuttamana. Ja tottakai sitten kultapojuni Montour tuli ja täräytti komean maalin ja pelasi ilmeisesti muutenkin energisesti, vaikka vielä opittavaa onkin? Olisi kiva kuulla matsin nähneiltä kommentteja Montourin pelistä.

No nyt on Sami sitten poissa peleistä vähän aikaa...onko tässä Montourin mahdollisuus? Vähän samalla tavalla Sami tuli aikoinaan liigaan, täräytti parit maalit ja pelasi ennakkoluulottoman energisesti...kunpa saisimme tuon Vatasen takaisin. Mutta jos ei tule, niin kelpaa kyllä Montour tuohon rooliin. En nyt Vataselle mitään pahaa toivo, mutta energistä peliä on aina kivempaa katsella kuin energiaminimipeliä, jota Vataselta on tällä kaudella nähty.

Rankkareissa sitten taas köniin, ei mitään uutta maan päällä sen suhteen. Perry ei näköjään maaleja sitten enää tee. Monia se ei tunnu surettavan, mutta kyllä minua noin kovapalkkainen nollakerholainen vähän harmittaa, mutta en tiedä mitä tuossa tilanteessa on tehtävissä.

Let's go Ducks! Seuraavaan kotimatsiin ehkä pääsen paikan päälle.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Näyttäisi siltä, että Sami on edelleen poissa kokoonpanosta ja saanemme nauttia Brandon Montourin esityksistä edelleen. Ei millään pahalla Samia kohtaan, mutta kyllähän noita Montourin hymy suussa pelaamia energisiä esityksiä katselee paljon mieluummin kuin Samin minimienergiapuurtamista. Toivotaan, että Samikin vielä nousisi potentiaalilleen, mutta tällä kaudella alkaa näyttää vähän heikolta sen suhteen. Ei Montourkaan mikään valmis pelaaja ole NHL:ään, mutta yritystä on, ja sitä on siis kiva seurailla.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Viime kesän ykkösvaraus Sam Steel pelaa lupauksia herättävää kautta. 45 peliin 96 pistettä, joka oikeuttaa Whl:n pistepörssin piikkipaikkaan.

Myös Max Jones aloitti Ohl:ssa kautensa hyvin, mutta sittemmin loukkaantumiset ovat ilmeisesti hidastaneet tahtia.

Tässä vaiheessa näyttää hyvältä noiden varausten suhteen.

Jos joku on seurannut näiden kärkivarausten kehittymistä muutenkin kuin vain tilastojen valossa, niin olisi mukava kuulla mietteitä.

Viime yönä voitto Buffalosta, ja Perrylle pari uunia. Jospa se peli tästä kääntyisi taas posin puolelle.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kirjoitellaan tänne nyt omaksi huvikseni, ei näitä juttujani tarvitse niin tosissaan ottaa.

Vimeinen peli siis Capseja vastaan. Capsit pyörittivät Ankat ihan pyörryksiin ekassa erässä. Toisessa erässä vaihdettiin maaleja ja sitten kolmannessa erässä tuli joku ihmeen suonenveto Duckseille ja peli tasoihin 4-4. Mutta niin vaan Capitalsit rynnistivät vielä ohi, tasoitus ilman maalivahtia ei enää onnistunut ja Capsit vetivät tyhjiin Montourin uhrautuvasta heittäytymisestä huolimatta loppuluvut 6-4.

Jaaha, Gibsonille sitten viisi maalia selän taakse ja nyt voinkin sitten adoptoida tämän uuden lempinimen hänelle, eli seula-Gibson. No, ei kai noista Capsien maaleista oikein mikään mennyt suoraan seula-Gibsonin piikkiin. Ehkä tuo viimeinen maali olisi ollut torjuttavissa, ainakin se näytti Gibbyä harmittavan. No, leikillisesti voinemme kutsua häntä nyt seula-Gibsoniksi ainakin seuraavaan peliin saakka.

Hyvää vauhtia ollaan näköjään kouluttamassa Montouristakin virkamieskiekkoilijaa. No, olihan tuossa pari peliä, missä hän pystyi vielä pelaamaan tuota iloista ja energista kiekkoaan hymy huulessa, ja sitä oli todella hienoa katsella. Tuolla tavalla toivoisin kaikkien Ducksin pelaajien pelaavan koko ajan. Mutta täytyy kai tyytyä tähän yksi pelaaja parin pelin ajan kaudessa tahtiin tai vielä harvempaan.

Nuo uudet ketjut ovat nyt hetkellisesti ainakin vähän piristäneet peliä. Jotenkin kuitenkin epäilen, että ei nuo pidemmällä aikavälillä sen paremmin toimi kuin aikaisemmatkaan ketjut.

Seuraava peli sitten Minnes-totaa vastaan. Tässä mitataan nyt sitten kunnolla, onko Duckseista mihinkään tänä keväänä. Kovin hyvää arvosanaa ei voi tästä pelikiertueesta antaa, mutta ei se nyt ihan penkin allekaan ole mennyt. Perjantaina sitten kotipeli Floridaa vastaan, jonne toivon pääseväni paikan päälle kannustamaan Ankat voittoon.
 

Ferris

Jäsen
Jaaha, Gibsonille sitten viisi maalia selän taakse ja nyt voinkin sitten adoptoida tämän uuden lempinimen hänelle, eli seula-Gibson. No, ei kai noista Capsien maaleista oikein mikään mennyt suoraan seula-Gibsonin piikkiin. Ehkä tuo viimeinen maali olisi ollut torjuttavissa, ainakin se näytti Gibbyä harmittavan. No, leikillisesti voinemme kutsua häntä nyt seula-Gibsoniksi ainakin seuraavaan peliin saakka.

Älä nyt nuorta miestä dumaa, siellä on kuule viime aikoina (olikohan 11 viimeistä kotipeliä) käynyt nimekkäämpiäkin vahteja poimimassa vähintään saman verran kiekkoja takaansa! ;)
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Älä nyt nuorta miestä dumaa, siellä on kuule viime aikoina (olikohan 11 viimeistä kotipeliä) käynyt nimekkäämpiäkin vahteja poimimassa vähintään saman verran kiekkoja takaansa! ;)
Joo, kuten kirjoitin, leikillisesti näin. Hyvinhän seula-Gibson on pelannut varsinkin vuodenvaihteen jälkeen. Vaan nyt ei auttanut sekään hyvä vire. Kaikki molket vissiin nykyään ammutaan seulaksi Washingtonin toimesta.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Oli ilmeisesti Vatanen tulkannut Jatkoaikaa Gibbylle ja Gibsoni ottanut huumorini tosissaan. No, nyt ainakin seuraavaan matsiin saakka meillä on nolla-Gibson! Joo, aika yhtä maalia tuo Minnes-tota pelin alkupuolisko ainakin oli, mutta nolla-Gibson torjui taidolla ja tuurilla (molempiahan hyvällä maalivahdilla on) ja Ankkojen kenttäpelaajisto teki sitten virkamieskiekkolla sen nollapelillä voittoon vaadittavan yhden maalin. Nyt sitten kotipeliin katsomaan perjantaina, jos hengissä selviän luvattujen sateiden läpi (melkein 100 mm päivässä). Raporttia on pysty ainakaan ennen maanantai-iltaa kirjoittamaan, ehkä tiistaina, jos vielä jotain pelistä muistan silloin.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Jäi sitten seuraamatta tuo Florida-peli paikan päällä, vaikkei sää nyt niin kehno ollut, etteikö sinne olisi voinut päästä Anaheimiin. Joten ei tule sitten raporttia minulta.

Viikonloppuna oli myös Kings-peli, joka jäi aika vähäiselle seurannalle, kolmatta erää vähän näin, ja nolla-Gibson torjui tuurilla ja taidolla jälleen. Sitten Arizona-peli, jota en ehtinyt kovin pitkälle katsoa, radiosta kuuntelemalla selvisi, että Vatasella oli kai tuhannen taalan paikka loppusekunneilla tasoittaa, mutta kun kaveri ei enää tee maaleja, niin ei sitten. Montour poissa Kings-pelistä, mutta takaisin Kojootteja vastaan. Ei ilmeisesti enää hänen pelissäänkään mitään hurraamista ole, kun luovuus otettiin pois? Plussana tästä pelistä kai kaksi Getzlaf-maalia.
 

Largo

Jäsen
Jäi sitten seuraamatta tuo Florida-peli paikan päällä, vaikkei sää nyt niin kehno ollut, etteikö sinne olisi voinut päästä Anaheimiin. Joten ei tule sitten raporttia minulta.

Viikonloppuna oli myös Kings-peli, joka jäi aika vähäiselle seurannalle, kolmatta erää vähän näin, ja nolla-Gibson torjui tuurilla ja taidolla jälleen. Sitten Arizona-peli, jota en ehtinyt kovin pitkälle katsoa, radiosta kuuntelemalla selvisi, että Vatasella oli kai tuhannen taalan paikka loppusekunneilla tasoittaa, mutta kun kaveri ei enää tee maaleja, niin ei sitten. Montour poissa Kings-pelistä, mutta takaisin Kojootteja vastaan. Ei ilmeisesti enää hänen pelissäänkään mitään hurraamista ole, kun luovuus otettiin pois? Plussana tästä pelistä kai kaksi Getzlaf-maalia.
Vatasella oli paikka, mutta Langhamerin torjunta oli mahtava. Montour pelasi ennakkoluulottomasti Arizonaa vastaan. Ylivoimallakin siellä hääri lähinnä Montour ja Lindholm kun heillä näytti toimivan. Taisivat muuten olla ekaa kertaa myös tasakentällisin parina ja vaikutti tasapainoiselta parilta. Arizona peli oli voitettavissa, mutta kun ensimmäisen erän nukkuu ja päästää vastustajan 0-3 johtoon, niin ei se helppoa enää ole. Maalit jäi uupumaan ja tuo ketjuruletti ei ainakaan edistä peliä. Silveriä on peluutettu Getzlafin rinnalla, mutta palasi takaisin Keslerin ketjuun viimeiseen erään. Tuo on ehkä ainut varma koostumus, niin en sitä lähtisi hajoittamaan vaikka tehoja laajemmin haluaisin. Getzlaf nyt on Getzlaf. Kyl se paskallakin peliklä pari saa tehtyä. Kase tuo energiaa ketjuun, mutta muuten aaltopituudet eivät löydä. Perry yrittää, siihen se jääkin. Sami pelaa kuin treidiä odotellessa.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Ylivoimallakin siellä hääri lähinnä Montour ja Lindholm kun heillä näytti toimivan. Taisivat muuten olla ekaa kertaa myös tasakentällisin parina ja vaikutti tasapainoiselta parilta.
Kyllä mun muistaakseni Montour on pelannut Lindholmin parina lähes koko ylhäällä olonsa ajan tasakentällisin. Vai muistanko väärin? Olisiko siellä ollut jotain Fowleria parina jossain kohtaa. Vai oliko se vain ylivoimalla?

Harmi tuo Vatasen kohtalo jos joutuu treidatuksi, mutta ei tuosta nykypelaamisesta kyllä mitään hyötyä joukkueelle ole kun tehoja ei tule läheskään tarpeeksi, varsinkaan maaleja. Muussa pelaamisessahan Sami jääkin sitten aika pahasti jyrän alle pienen kokonsa vuoksi. Nyt tarvittaisiin sähäkkää energiapelaamista, mutta tuntuu, että Samin dieselistä on virta loppunut (tai jäi lataamatta viime kesänä).
 

Largo

Jäsen
Kyllä mun muistaakseni Montour on pelannut Lindholmin parina lähes koko ylhäällä olonsa ajan tasakentällisin. Vai muistanko väärin? Olisiko siellä ollut jotain Fowleria parina jossain kohtaa. Vai oliko se vain ylivoimalla?
Kyllä se on Fowler kuka Montourin kanssa on pelannut, Lindholm on pelannut enimmäkseen Mansonin ja Bieksan kanssa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Harmi tuo Vatasen kohtalo jos joutuu treidatuksi, mutta ei tuosta nykypelaamisesta kyllä mitään hyötyä joukkueelle ole kun tehoja ei tule läheskään tarpeeksi, varsinkaan maaleja. Muussa pelaamisessahan Sami jääkin sitten aika pahasti jyrän alle pienen kokonsa vuoksi. Nyt tarvittaisiin sähäkkää energiapelaamista, mutta tuntuu, että Samin dieselistä on virta loppunut (tai jäi lataamatta viime kesänä).

Olen tehnyt kantani nyky-Vatasesta selväksi ja seuraavaa ei pidä tulkita niinkään puolusteluksi.

Vatasen treidaamiseen ei löydy yhtäkään järkiperäistä syytä jos on seurannut Murrayn toimintaa/lausuntoja Vataseen liittyen. Kirjoitin treidispekulaatioissa että Vatanen olisi kannattanut treidata viime kesänä ja jättää jatkopahvi tekemättä jos herran kanssa veitsen terällä elettäisiin. Fowler on saanut keskinkertaisuutensa anteeksi useina kausina ja ehkä Vatanenkin armahdetaan. Vaihtoarvo oli myös vielä viime kesänä kohdillaan ja nyt tullut roimasti alas. Kaksoset eivät myöskään ole ikuisesti nuoria kuten ei Keslerkään. Pakistossa siis pidetään myös kaiketi suhteellisen valmiita tapauksia kun menestystä tavoitellaan. Olen yllättynyt jos Vatanen toisaalle siirtyy vaikka itse sitä toivonkin.

Vatasen pieni koko ongelmineen onkin sitten todella väsynyt läppä kaudesta 14-15 lähtien. Tiedät tuon itsekin.
 
Viimeksi muokattu:

Largo

Jäsen
Vatasen treidaamiseen ei löydy yhtäkään järkiperäistä syytä jos on seurannut Murrayn toimintaa/lausuntoja Vataseen liittyen. Kirjoitin treidispekulaatioissa että Vatanen olisi kannattanut treidata viime kesänä ja jättää jatkopahvi tekemättä jos herran kanssa veitsen terällä elettäisiin.
Tässä syy miksi uskon siihen:

Getzlaf NMC
Perry NMC
Kesler NMC
Cogliano
Silfverberg
Rakell
Vermette

Bieksa NMC
Fowler
Lindholm
Vatanen
Manson
Despres

Gibson
Bernier
Ehnroth
Tokarski

Noin, nyt olet GM ja sinun pitää suojata 7 hyökkääjää, 3 puolustajaa ja 1 maalivahti. Tai vaihtoehtoisesti suojata 8 kenttäpelaajaa ja yhden maalivahdin. Mitä teet? Asiantuntijat monessa paikkaa lähtisi 8+1 suojauksen ja suojaus olisi seuraava:

Getzlaf
Perry
Kesler
Rakell
Bieksa
Lindholm
Fowler
Vatanen
Gibson

No niin, sitten jätämme Vegasiin tarjolle mm. Silfverbergin, Coglianon, Vermetten ja Mansonin. Vegasin GM, George McPhee ratsastaa paikalle ja vaikka en hänen aivoituksiaan tiedä, niin hän ottaisi varmaankin sen no-brainerin, eli Silfverbergin. No niin. Nyt meillä on alisuorittava melkein viiden miljoonan viiniä nauttiva Vatanen ja päästetään pois Silfverberg, joka on vain vuoden Vatasta vanhempi sekä osoittanut selkeästi merkkejä kehittymisestä. Luotettava hyökkääjä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka en usko ikinä nousevan 60+ tehopistettä nakuttavaksi kahden suunnan laituriksi, mutta 40-50 pistettä alivoimavastuulla ja omasta mielestäni halvalla, vielä kaksi kautta kestävällä 3,75M hintalapulla. Okei, suojataan 7-3-1:

Getz
Perry
Kesler
Rakell
Silfverberg
Cogliano
Vermette

Bieksa
Fowler
Lindholm

Gibson

Vegasille jää käytännössä Vatanen ilmaiseksi. Eli miksi satsaisimme Vataseen jos joudumme päästämään hänet ilmaiseksi Vegasiin? Muistetaan että Ducksilla on puolustajia käytännössä jonottamassa rosteripaikkaa. Hyökkääjiä, hmm, ei niinkään.

Vaihtoehdot:

-Päästetään Vatanen (ei kovin järkevää)
-Päästetään Silfverberg (ei kovin järkevää)
-Ylipuhutaan Bieksa (epätodennäköinen)
-Treidataan Bieksa (ei onnistu millään)
-Ostetaan Bieksa ulos (rahaa ei haluta tähän varmasti käyttää, itse tykkäisin)
-Treidataan Silfverberg (ööh, hakusessa on top-6 laituri ja me myydään Silf?)
-Treidataan Vatanen (hakusessa on top-6 laituri ja pahimmassa tapauksessa menetämme sellaisen laajennuksessa tai sitten menetämme Vatasen)

Treidaisin Vatasen Coloradoon tai Tampa Bayhin vaihdossa Landeskogiin tai Palatiin. Sitten suojaisin:

Getzlaf
Perry
Kesler
Rakell
Silf
Cogs
Palat/Landeskog

Bieksa
Lindholm
Fowler

Gibson

Vegasille jää: Manson ja Vermette. I can live with that. Ai niin, miksi Tampa tai Avs? Molemmat ovat pakin perässä ja Tampalla jää muuten joku kova hyökkääjä suojaamatta. Bieksalla on iso kuvapari ja Murrayn pitäisi pyytää hänet foldaamaan. Sillä omin sillin Vatanen ehkä jää, mutta menetämme puolestaan jomman kumman Montour/Theodore treidissä top-6 laituria vastaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En tiedä ilmaisinko itseäni jotenkin epäselvästi, mutta miksi helvetissä tehdä rahakasta jatkosopparia jos et koe pelaajaa erityisen tärkeäksi? Vatanen oli kohtuullisen arvokas viime kesänä ja tuo laajennuspaska hyvissä ajoin tiedossa. Miksei vain treidattu Vatasta paljon puhuttuun laituriin ja isketty fokusta kahden avainhurrin jatkoihin? Sekin oli varmasti tiedossa että Vataselle saattaa se mäkkäriporsaskausi tulla, mutta ihan yhtälailla on tiedossa millainen pelaaja parhaimmillaan on kyseessä. Vataseen tuskin pumpattiin 5m/kausi "heitetään viiksistä vittuun jos ei heti kulje" -teemalla.

Eli yhtäkään järkiperäistä syytä treidille ei ole olemassa. Tosin en tunne Murrayta sen paremmin ja voihan kyseessä olla tunteella höyryävä idiootti. Jotenkin vain uskon että laajennus ei tullut hänelle uutisena kuten ei joukkueensa sopimuksetkaan.
 

Largo

Jäsen
Eli yhtäkään järkiperäistä syytä treidille ei ole olemassa. Tosin en tunne Murrayta sen paremmin ja voihan kyseessä olla tunteella höyryävä idiootti. Jotenkin vain uskon että laajennus ei tullut hänelle uutisena kuten ei joukkueensa sopimuksetkaan.
Eikös ne julkistettu samoihin aikoihin? Voi olla ettei tarkkaa tietoa ollut tai ei koettu tuolla puolistuksella lähtevän kauteen tai vapailta oli tarkoitus saada top-6 laituri tai jotain muuta.

Kysyn kuitenkin, mitä itse tekisit?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eikös ne julkistettu samoihin aikoihin? Voi olla ettei tarkkaa tietoa ollut tai ei koettu tuolla puolistuksella lähtevän kauteen tai vapailta oli tarkoitus saada top-6 laituri tai jotain muuta.

Kysyn kuitenkin, mitä itse tekisit?

Julkisesti tieto tuli samoihin aikoihin. Pitäisin kuitenkin outona ellei laajennukseen liittyviä yksityiskohtia olisi tuotu geeämmille tietoon jo aiemmin. Sopimussesongin aikoihin kun on ihan yes tietää tuollaiset "pikkujutut".

Mitäkö tekisin? Minun ei tarvitsisi tehdä nyt tähän liittyen mitään, koska Vatanen olisi vaihtunut jo kesällä top 6 laituriin.

Edit. Lisätään vielä että viime kauden jälkeen olisin kävellyt ensiksi hattu kourassa omistajien luo ja nyyhkinyt millainen virheliike Bieksan hankinta oli. Kun sitten olisi käynyt ilmi ettei massia Bieksan poistoon tipu, olisin toteuttanut tuon Vatasen vaihdon laatulaituriin.
 
Viimeksi muokattu:

Largo

Jäsen
Julkisesti tieto tuli samoihin aikoihin. Pitäisin kuitenkin outona ellei laajennukseen liittyviä yksityiskohtia olisi tuotu geeämmille tietoon jo aiemmin. Sopimussesongin aikoihin kun on ihan yes tietää tuollaiset "pikkujutut".

Mitäkö tekisin? Minun ei tarvitsisi tehdä nyt tähän liittyen mitään, koska Vatanen olisi vaihtunut jo kesällä top 6 laituriin.
Jos silloin laskettiin toisin. Ehkä Fowler oli silloin se kenestä ajateltiin luopua. Aika moni laski että aikaa on tehdä ratkaisuja koko kauden. Lisätietoja laajennuksesta on tippunut läpi kauden ja ehkä se vaikutti asiaan. Todellisuudessa en luonnollisesti tiedä mitä Murray on tuolloin ajatellut.

Ei nyt mietitä mitä olisi pitänyt tehdä, vaan miten itse koet tilanteen? Jos top-6 laituri halutaan, niin melko varmasti se tarkoittaa puolustajan liikkumista toiseen suuntaan. Omasta mielestä paras ratkaisu olisi Bieksan ylipuhuminen ja suojaamatta jättäminen, mutta miten se keskustelu menee? "Kuule, viittitkö luopua tosta pykälästä?" "Mutta miksi, tykkään pelata täällä ja siksi halusin sen pykälän sopimukseeni" "Niin, mutta kun meidän pitäisi suojata 3 puolustajaa ja ei haluttais sen olevan sinä. Mut älä huoli, tuskin Vegas sua ottaa kun oot aika kallis etkä hirveen hyvä, mitäs sanot?" "Kuse muuntajaan, mä en lähde mihinkään" "No sit me ostetaan sut ulos kesällä" "Anna palaa, saat sit selittää Henkalle miksi teit mulle tollasen jatkon ja nyt ostat ulos. Mä saan 2,6M ja sulle jää koko caphitti rasitteeksi ensi kaudelle. Kai mä jostain jonkun 1,4M sopparin varmaan saan. Taidan mennä Vegasiin ihan kostoksi"

Ei se ehkä ihan noin mene, mutta kuitenkin.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ei nyt mietitä mitä olisi pitänyt tehdä, vaan miten itse koet tilanteen?

Minusta tällaisessa bisneksessä on jokseenkin oleellista tarkastella isompaa kuvaa ja siksi "olisi pitänyt" kuuluu asiaan. Bieksan hankinta oli alunperinkin virhe tuon karmean sopimuksen vuoksi. Varsinkin kun Stoner jo lillui ankkalammessa. Bieksan tilalle olisin etsinyt kokeneen ja edullisen vaihtoehdon. Joko ennen kautta tai kauden aikana. Minä en kokenut Beauchin poistumista hätäpaskomisen aiheena. Eli tiivistetysti sanottuna minä en tässä tilanteessa olisi, koska olisin luottanut 14-15 jälkeen tuohon pakiston top kolmeen. Vatanen, Lindholm ja Fowler. Camia olen ollut heittämässä milloin minkäkin rekan alle, mutta tuskin olisin hänestä luopunut ilman kunnon vastinetta.

Koen että ratkaisevat virheet on jo tehty ja nyt siltä osin vaihde on vapaalla.
 

Largo

Jäsen
Hankintana Bieksa oli ihan ok. Kakkoskieppi siitä maksettiin, mikä oli lopulta nro. 55. Se jatkosopimus sitten oli jotain mitä Murray ei CV:ssa mainostaisi. 2 vuotta, 8 miljoonaa ja NMC. Olisin kestänyt vuoden 4 miljoonan liksalla, mutta 2 vuotta ja NMC +35 veteraanille, jonka parhaat päivät on nähty.

Haluaisin silti jonkun näkökulman sinulta tähän aiheeseen ilman noita "näin olisi pitänyt tehdä"-jossitteluja. Väitän Vatasen treidaamisen olevan huonoista vaihtoehdoista paras, mutta sinun mielestä häntä ei pitäisi treidata. Ymmärrän, ja olen ainakin osittain samaa mieltä. Eli miten ratkaisisit tämän dilemman? 8+1 suojaus ja menetetään Silfverberg ilmaiseksi? Treidataan Rakell? Treidataan Lindholm? Treidataan Fowler? Ja kuitenkin top-6 laiturin saamiseen meidän pitää laittaa pelaajista Vatanen, Fowler, Lindholm, Theodore ja Montour yksi kolmesta ensimmäisestä tai jopa lisäksi jompi kumpi kahdesta viimeksi mainituista. Tai molemmat Theodore ja Montour, ja silti meillä on suojaus-ongelma.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Haluaisin silti jonkun näkökulman sinulta tähän aiheeseen ilman noita "näin olisi pitänyt tehdä"-jossitteluja. Väitän Vatasen treidaamisen olevan huonoista vaihtoehdoista paras, mutta sinun mielestä häntä ei pitäisi treidata.

Olen jo sanonut että kannatan Vatasen siirtymistä toisaalle. Syyni ovat toki erilaiset. Tämä vallitseva pohdintani ja jauhamiseni oli enemmänkin Murrayn vinkkelistä veivaamista. Tähän nykytilanteeseen sanottava että hän joutuu kuitenkin miettimään että nykiikö Fowlerilla suoni ja toisaalta mitä jos Vatanen pistääkin asenteensa kuntoon ja mittaa lopun potentiaalinsa. En tiedä muuten onko mitenkään luotettava juttu, mutta tuo Ducksin ympärillä pörräävä Jar Jar Binksin vaimo oli vissiin heittänyt ilmoille että Vatanen ja Lindholm suojattaisiin.
 

olza13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Nyt olisi paras hetki treidata Fowler, arvo on ylimmillään hyvän kauden myötä ja ensi kausi on jäljellä vielä nykyistä sopimusta 4 miljoonan cap hitillä. En haluaisi hänestä luovuttavan, mutta vastine olisi varmasti parempi mitä Vatasesta saataisiin.

Bieksan NMC tekee tilanteesta hankalan, eikä hyvää ratkaisua ole helppo löytää. Mieluummin treidataan Vatanen/Fowler hyvään vastineeseen, kuin menetetään jokin tärkeä palanen ilmaiseksi Vegasiin. Mansonin tai Vermettenkin menettäminen itse asiassa kirpaisisi, tosin ei niin paljoa kuin Vatasen tai Silfverbergin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös