Sekametelisoppaa ja sälää KooKoosta

  • 660 760
  • 2 818

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@Old Tom aika sama mitä mieltä sinä olet. Juuri mistään emme kuitenkaan ole muutenkaan olleet samaa mieltä, emmekä tästäkään. Tiikerin asettaminen on vain muovia. Seura on kokonaisuus, toki voihan sieltä niputtaa asioita:

Jaa en kyllä osaa sanoa ihan äkkiä mistä muusta olisin ollut eri mieltä kuin jatkuvasta valittamisesta. Tai yksi tulee mieleen, kun jossakin vaiheessa taisit pitää varmana, että KooKoon yleisömäärät tulee putoamaan tällä kaudella jopa alle kahden tuhannen katsojan. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut enkä usko, että edes tapahtuu. Tai voihan se olla niin, että tämä tiikeri karkoittaa viimeisetkin katsojat KooKoon peleistä :) Mitä nyt itse eilen keskustelin ihmisten kanssa mm. erätauolla niin kukaan ei ottanut edes puheeksi tuota maskottia. Kyllähän suurin osa ihmisistä menee hallille katsomaan KooKoon peliä ei mitään maskottia ja ihan oikeasti tuo maskotti on varmasti hankittu sinne lähinnä lapsia varten ja aikuiselle ihmiselle tuolla asialla ei pitäisi nyt olla mitään merkitystä. Jos sinulle on jotakin merkitystä maskotilla niin voithan alkaa seuraamaan vaikka Jukureita, Eikös heilläkin ole jokin maskotti, mutta en ole edes kiinnittänyt huomiota, mikä se mahtaa olla.
 

Kulpertto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, St. Louis Blues, Patrik Moisio
Yrjölä tänään maaliin ni voitto napsahtaa. Se on saletti, niinkun Moskovan baletti.
 

Mneme

Jäsen
Tiikeri vs. kukko? Molemmat paskaa. Toinen oli Sirenin pakkomielle, mutta tiikeristä ei ole tarkempaa tietoa. Kuulostaa Välimaalta. Anyway, Topi-kukko, "kukko ei muni" jne oli ihan yhtä teennäistä, joten mielellään en näkisi tuota nostettavan framille positiivisessa mielessä, kun keskustellaan jostain tiikeristä.


Tiikeri; mustaoranssit-raidat, röyheä jne. Eiköhän siinä ole ihan tarpeeksi selitystä, että miksi tiikeri oli yksi vaihtoehto. Ja sitä paitsi äänestyksellähän tuo valittiin, joten kouvolalaisethan ne lopulta sen tiikerin valitsi. Ei nyt luulisi olevan niin iso asia, että menee koko päivä pilalle sen takia (tähän joku hymiö). Ymmärrän tiikerin ihan yhtä hyvin, kun olisin ymmärtänyt kukonkin. Nyt valittiin tiikeri ja kyllähän lapset(joille se on myös suunnattu) siitä tuntui tykkäävän kovasti. Julkistus maskotille oli kyllä hieno kaikkine live-videoineen ja savupommeineen. KalPallahan on myös kukko maskottina, joten sielläkin jätetty susi pois, vaikka kuuluu historiaan.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Missäs ihmeessä se "maskottiäänestys" pidettiin? KooKoon sivuilla taisi olla äänestys " Maskotti vai Ei ". Ei siinä tiikerivalintamahdollisuutta annettu. Eikä KooKoon sivuilla käynti kouvostoliittolaisuutta vaadi. Taisivat olla saatanan savolaiset jotka sen maskotin meille hommasivat.
 

pertteli

Jäsen
Pelicansin A-nuorten pelissä kuulin tarinaa Sami Tammisen siirtymisestä Keuruulle. Kertojan mukaan Tammisella oli sopimuksessa bonus tietystä pelimäärästä liigassa. Tässä tapauksessa siis ilmeisesti 25 peliä olisi ollut rajapyykkinä. Tämän takia ei siis lisää liigapelejä tälle kaudelle. Voikohan pitää paikkansa? Itse en kyllä oikein usko tähän. Tuskin junnarin sopimuksessa ihan hirveitä bonuksia pelimääristä on. Tai sitten on rahat aivan loppu, mutta en oikein siihenkään usko.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jaa, että tiikeri, lampaita meillä on jäällä jo valmiiksi.. ehehe.

Tappara-peli jäi näkemättä kokonaan, joten maskotista osaa sanoa vielä mitään. Kai se nyt sitten on hyvä ja tarpeellinen, ei herätä juuri tunteita.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Missäs ihmeessä se "maskottiäänestys" pidettiin? KooKoon sivuilla taisi olla äänestys " Maskotti vai Ei ". Ei siinä tiikerivalintamahdollisuutta annettu. Eikä KooKoon sivuilla käynti kouvostoliittolaisuutta vaadi. Taisivat olla saatanan savolaiset jotka sen maskotin meille hommasivat.

Ei missään ihmeessä vaan KooKoon nettisivulla. Ja kyllä siellä oli valinnassa vaihtoehtona myös tiikeri.

Kysymykset olivat:

Pitäisikö KooKoolla olla maskotti?
o Kyllä
o Ei
o Ei mitään väliä

Minkälainen maskotti KooKoolla pitäisi olla?
o Kukko
o Tiikeri
o Muu

Maskotti vai ei? Kerro mielipiteesi! | KooKoo

Juttua aiheesta oli joulukuussa myös Kouvolan Sanomissa:

KooKoolle maskotti vai ei? Kerro mielipiteesi | Kouvolan Sanomat

Itselleni on sinällään aivan sama onko maskottia vai ei, mutta jos pitäisi valita kukon tai tiikerin väliltä, niin onhan tiikerillä ainakin tismalleen samat värit kuin KooKoolla eli mustaoranssit.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Pelicansin A-nuorten pelissä kuulin tarinaa Sami Tammisen siirtymisestä Keuruulle. Kertojan mukaan Tammisella oli sopimuksessa bonus tietystä pelimäärästä liigassa. Tässä tapauksessa siis ilmeisesti 25 peliä olisi ollut rajapyykkinä. Tämän takia ei siis lisää liigapelejä tälle kaudelle. Voikohan pitää paikkansa?

Varmaan voi sopimuksessa noin olla, mutta Tamminen on pudonnut nokkimisjärjestyksessä selvästi Tuokkolan aikana. Mattila arvosti enemmän. Ne pelit joissa pelasi Tuokkolan aikana, sai hyvin vähän vastuuta. Joten näen, että ihan tästä syystä hän Mestilseen lähti. Jos olisi ollut roolia tarjolla, olisi jäänyt.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Niihän se tietysti meni että niille, jotka äänestivät Maskotti KYLLÄ, saivat noita lisävaihtoehtoja. Äänestin EI eikä minulta tietenkän kuulunutkaan kysyä tikruista, kukoista, jellonista tai kanoista. Siksi tuolla erheellisesti väitin ettei mitään muita kysymyksiä ollutkaan. Pahoitteluni.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Syksyllä järjestettyyn yleisöäänestykseen tuli lähes 1000 vastausta. Peräti 85,1 prosenttia vastaajista ilmoitti haluavansa Lumon Areenalle maskotin ja tiikeriä maskotiksi äänesti 60,4 prosenttia. Kukko sai ääniä 30,8 prosenttia ja loput äänestivät omia vaihtoehtojaan, muun muassa kouvoa eli karhua, koiraa, porkkanaa ja betonitaloa.

KooKoon uusi maskotti on tiikeri! | KooKoo
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
12 ottelua jäljellä joista 7 kotona ja 5 vieraissa. Pisteitähän on vielä jaossa 36 kappaletta ja sääliviivaan 5 pisteettä. Sääli vaan ettei kahteen otteluun olla tehty maaliakaan eikä käyrä muutenkaan ole kovin nouseva... Melkoiset käärmekeitot saa Tuokkola keitellä että TPS:ltä tai piristyneeltä Lukolta saadaan pistettäkään.
 

Kurt

Jäsen
Sääliviivaan on itse asiassa 7 pinnaa. 12 matsia jäljellä, sääleihin jos mielitään, niin se on paukutettava tiskiin loppukausi 2 pinnaa per peli. Tällä päädyttäisiin 79 pinnaan ja nykytahdilla mentäisiin just sijalle 10.

Se 2 pinnaa per peli on muutes sitä tahtia mitä sarjan toinen ja kolmas jengi ovat vedelleet, eli Tepsin ja Kalpan tahtia olisi luukutettava. Kova on vaatimus, mutta minkäs teet, onhan tässä ollut jo 48 peliä aikaa niitä pisteitä enemmänkin kerätä.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ruusu kuulemma tulossa maalille tällä viikolla... HTT tiesi kertoa

e. ja nyt myös kookoo.fi
 
Viimeksi muokattu:

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Missä se Green on? Irving pyörii kyllä pelipäivinä hallilla yleisön joukossa. Onko Green lähtenyt jo maasta?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Missä se Green on? Irving pyörii kyllä pelipäivinä hallilla yleisön joukossa. Onko Green lähtenyt jo maasta?

En tiedä missä Green pyörii, mutta tuskin nyt kuitenkaan on maasta lähtenyt, koska vasta pari päivää sitten KooKoon tiedotti, että hänen tilannetta pelikunnon suhteen tarkkaillaan päivittäin. Uskoisin, että Green tulee vielä pelaamaan tällä kaudella vaikka ei sekään ilmeisesti vielä ole täysin poissuljettua, että hänen uransa olisi tullut päätökseen päähän kohdistuneen taklauksen tai törmäyksen seurauksena.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kertokaapa KooKoon osion myyntitykit @teroz tai @Tim Callahan onko Jarkko Immonen myyty jonnekin vai miksei hän ole tänään mukana Raumalla?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hah!!! Kenen luulet Immosen ostavan? Kaksi vuotta sopparia jäljellä ja sysipaska kausi alla. Eiköhän toi poissaolo ole vaan sivuun siirto järkyttävän velton TPS-matsin jälijiltä.

Joo tiedän kyllä, että kauppatavara tässä tapauksessa ole kovinkaan kuranttia, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuinka kovia myyntitykkejä KooKoo on rekrytoinnut pelaajien myyntiä silmällä pitäen. Täällähän on osa KooKoon kannattajista jo loka- marraskuusta lähtien ollut myymässä KooKoon pelaajia.
 
Viimeksi muokattu:

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Joo tiedän kyllä, että kauppatavara tässä tapauksessa ole kovinkaan kuranttia, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuinka kovia myyntitykkejä KooKoo on rekrytoinnut pelaajien myyntiä silmällä pitäen.

No todellakin toivotaan noin. Immonen ei sovi Tuokkolan suunnitelmiin sitten mitenkään, paras visio on, että Immonen pelaa ensi kaudella Mestistä edes pienellä korvauksella Kouvolan suuntaan. Tommonen kaveri A-rinnassa vaikuttaa koko joukkueen dynamiikkaan eikä pätkääkään positiivisesti, aivan käsittämätön tapaus kauden alusta saakka. Sen ymmärtää jos antaa kaikkensa ja taidot ei riitä, mutta tommonen asennevammainen kiukuttelija ei aiheuta kun hankaluuksia.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sanokaas mistä mahtaa johtua KooKoon ennakkoon heikompi menestys liigassa tällä kaudella? Nyt kun katsoo HIFK-osion ketjuhahmotelmia, niin varsinkin Malista istutetaan HIFK:n ykkösketjun sentteriksi ja O'Connoria kaavaillaan ykkösketjun puolustajaksi. Lisäksi useat seurat tai ainakin niiden fanit kuolaavat Haatajan ja Lehtosen perässä. Kukaan ei kysele pelaajia SaiPasta tai Ilveksestä, mutta KooKoon pelaajat kiinnostavat kovastikin. Eikö KooKoon rosterilla olisi pitänyt pärjätä paremmin, kun tuntuu, että useita KooKoon pelaajia pidetään vahvistuksina ihan liigan kärkipään seuroille.

Jos joku ei muista, niin KooKoo oli joulukuun voittoputken jälkeen tasapisteissä JYP:n kanssa ja nyt JYP:llä on peräti 33 pistettä enemmän kuin KooKoolla. JYP 86 pist. ja KooKoo 55 pist. Herää vain kysymys, kuinka suuri vaikutus loppujen lopuksi KooKoon sairastumis- ja loukkaantumiskierteellä loppujen lopuksi oli, koska ero tosiaan näiden joukkueiden jälkeen kasvoi joulukuun jälkeen näinkin suureksi.

KooKoo ja JYP kohtaisivat 26.12.2016 Kouvolassa ja tuolloin joukkueet olivat siis tasapisteissä, koska KooKoo oli huikeassa viiden ottelun voittoputkessa ja kaikki voitot siis varsinaisella peliajalla. Tähän otteluun KooKoo ei sitten saanutkaan, kuin suunnilleen puolet pelaajista mukaan ja tästä alkoi tappio- ja loukkaantumiskierre, jota ei enää saatu pysäytettyä oikeastaan missään vaiheessa. Jos KooKoo olisi selvinnyt sarjassa normimäärällä loukkaantumisia, niin kuka tietää missä tilanteessa nyt oltaisiin. Jossittelu sikäli on turhaa, mutta olihan tuo maalivahtien loukkaantumisetkin jotain ennen näkemätöntä liigassa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon pisin tappioputki liigassa on 13 peräkkäistä tappiota kaudella 1987-88.
Nyt jännäämään rikkoutuuko tuo ennätys tällä kaudella.
KooKoolla on jo neljä peräkkäistä tappiota ja otteluita on jäljellä vielä kymmenen ottelua eli
kaikki mahdollisuudet tuohon ovat siis olemassa.
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On tämä veikeää. Tsadilaiset palstaveljet ovat paiskoneet jatkuvasti pilkkakirveitä "mestisjoukkueita" kohti. Yleinen teema näyttää olevan, että mitä nämä em. joukkueet tekevät liigassa. Kas. Eräs pääkaupunkijoukkue hankkii maaseudulta kolme pelimiestä. Tänään heistä kaksi ykkösketjussa. No ei näyttänyt toimivan. Mutta on nää pellejä nämä edellämainitut,siis tsadilaiset. Varmat mestarit. Rahalla saa... tai ei saa. Heh.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös