Vili Sopanen – tähtiainesta?

  • 53 453
  • 155

Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Vilillä on kiekkokontrollissa ollut ongelmia jo pitemmän aikaa, ehkäpä ihan aivotärähdyksestä toimumisesta asti.
Eli kiekko karkailee esim yv:ssä toistuvasti ja laukaukset jää piippuun. Lisäksi flegmaattisuus on leimannut peliä ajoittain. Siinä mielessä ymmärrän kriittiset kommentit.
Tehoja on sinänsä ollut ihan riittävästi. Mutta on ollut yv-aikaakin.

IFK- pelissä oli kolmen maalin lisäksi ainakin yritystä ja kontakteja kiitettävästi.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikka itsekin olen Vilin haukkunut pataluhaksi, niin kyllä se jostain kertoo että pystyy oikeasti huonostikin pelatessaan iskemään kolme kassia ja noin paljon pisteitä muutenkin.

Parantaa pitää kuitenkin, jotta olisi se sama Vili minkä kaikki tiedämme, ja jota keväällä tarvitsemme ihan pirusti.
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Ei suurta merkitystä, mutta katsoin juuri jälkilähetystä ja Sopasen ei Pelicansin seitsemännessä maalissa edes osu kiekkoon vaan maali syntyy Brörnisen mailasta. No onhan hattutemppu tarinana tietysti hieno vaikkei sitä tullutkaan tehtyä.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei suurta merkitystä, mutta katsoin juuri jälkilähetystä ja Sopasen ei Pelicansin seitsemännessä maalissa edes osu kiekkoon vaan maali syntyy Brörnisen mailasta. No onhan hattutemppu tarinana tietysti hieno vaikkei sitä tullutkaan tehtyä.
Joo tämä nähtiin katsomostakin. Oletettiin, että se korjattaisiin jossain kohtaa, mutta ei sitten korjattu. Näytti myös vähän korkealta mailalta se Björnisen ohjaus, siinä ja siinä ainakin eli ihan hyvä varmaan, että Vilin katsottiin maali tehneen.
 
Viimeksi muokattu:
Olin paikan päällä vaikka asia ei sinulle mitenkään kuulu. Vili on tällä hetkellä tasan piste per peli tahdissa niin kuin viittasit. Mulle riittää tässä vaiheessa.

Kannattaa kuunnella post-gamesta (ESS) Vilin haastattelu ja kommentit yhteisön tuesta. Siinäpä asia nivottuna tulosten taakse näkemisestä.
Tämä ei ollut allekirjoittaneelle, mutta tätä en vain oikein käsitä, miksi näitä perustellusti kirjoitettuja juttuja otetaan melkeinpä itseensä, enkä ihan käsitä tuotakaan mitä tuolla videolla ja tulosten taakse näkemisellä tarkoitetaan.
Sopaselle tämän tehoillan soi ilomielin, sillä peli on ollut ailahtelevaa sekä huonoa ja nytkin pisteitä tuli neljä, vaikka parannettavaa oli kokonaisuudessa roppa kaupalla. Tätä ennen tuo sama pistemäärä oli tullut yhteensä yhdeksässä edellisessä pelissä, missä mies oli pelannut, tehden vain yhden maalin. Se ei riitä ja toivotaan sen ketsuppipullon auenneen nyt kunnolla, sillä kevättä kohden mentäessä niitä maaleja olisi tultava tasaisesti.

Yleisesti ottaen varsin rakentavaa ja hyvää keskustelua Sopasesta, joka muuten pelasi HIFK:ta vastaan vain 14:01, tuota vähemmän mies on tällä kaudella pelannut vain KalPaa vastaan, siinä pelissä mikä jäi viimeiseksi ennen huilia. Hattutemppu, mutta silti tuollainen peliaika.
 
LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vilillä on kiekkokontrollissa ollut ongelmia jo pitemmän aikaa, ehkäpä ihan aivotärähdyksestä toimumisesta asti.
Eli kiekko karkailee esim yv:ssä toistuvasti ja laukaukset jää piippuun. Lisäksi flegmaattisuus on leimannut peliä ajoittain. Siinä mielessä ymmärrän kriittiset kommentit.
Tehoja on sinänsä ollut ihan riittävästi. Mutta on ollut yv-aikaakin.

IFK- pelissä oli kolmen maalin lisäksi ainakin yritystä ja kontakteja kiitettävästi.
Tämä ei ollut allekirjoittaneelle, mutta tätä en vain oikein käsitä, miksi näitä perustellusti kirjoitettuja juttuja otetaan melkeinpä itseensä, enkä ihan käsitä tuotakaan mitä tuolla videolla ja tulosten taakse näkemisellä tarkoitetaan.
Sopaselle tämän tehoillan soi ilomielin, sillä peli on ollut ailahtelevaa sekä huonoa ja nytkin pisteitä tuli neljä, vaikka parannettavaa oli kokonaisuudessa roppa kaupalla. Tätä ennen tuo sama pistemäärä oli tullut yhteensä yhdeksässä edellisessä pelissä, missä mies oli pelannut, tehden vain yhden maalin. Se ei riitä ja toivotaan sen ketsuppipullon auenneen nyt kunnolla, sillä kevättä kohden mentäessä niitä maaleja olisi tultava tasaisesti.

Yleisesti ottaen varsin rakentavaa ja hyvää keskustelua Sopasesta, joka muuten pelasi HIFK:ta vastaan vain 14:01, tuota vähemmän mies on tällä kaudella pelannut vain KalPaa vastaan, siinä pelissä mikä jäi viimeiseksi ennen huilia. Hattutemppu, mutta silti tuollainen peliaika.

Aiemmin esitin samansuuntaista havaintoa Sopasesta ja olen edelleen samoilla linjoilla lainattujen kanssa. Joo pistetahti on hyvä, mutta huippukunto on kaukana. Joillekin (en osoita ketään) palstalla tehopisteet riittää, eikä siinä mitään. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että Sopanen ei nykykuntoisena ole se selkäreppuun ottava vastuunkantaja kevään kliimakseissa.

Syytä silmäänpistävään vaisuuteen ei seura saa kertoa. Kuten @Jari66 mainitsee, Vili itse kertoo haastattelussa epäsuorasti, mistä kiikastaa. Ollaan kuitenkin tyytyväisiä, että pystyy edes nykyisellä tasolla suorittamaan. Ja kuka tietää jos tilanne menisi vielä parempaan.
 
McInen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Taisi olla kauden paras peli Sopaselta.
Voipi olla, tosin vastustaja oli todella passiivinen (väsynyt) hyökkäyssuuntaan. Mutta ihan jees peli Vililtä ja tärkeä maali (jälleen). Kuten olen aikaisemminkin sanonut, jokainen joukkue tarvitsee maalintekijöitä, niin myös me. Silti uskon, että Vilillä on vielä paljon enemmän annettavaa kuin tänään nähtiin. Kevättä odotellessa ;-)
 
NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisi ihan jees jos Sopaselle rustattaisi muutamankauden mittainen jatkopahvi. Vaikea muutenkaan tällä Pelicans historialla nähdä tai edes uskoa ainakaan Sopasta enää muussa liigajengissä.. Ne ulkomaatkin tai se yksi ulkomaa (Ruotsi) on käyty katsomassa, ainakin pikaisesti ja toinen liigaseura (JyP)

Onhan Sopanen nyt aivan helvetin tehokas pelaaja, tälläkaudella poissaoloista huolimatta yli piste per peli tahdilla painanut. Eikä se viimekaudellakaan vajaasta kaudesta huolimatta kovin huono keskiarvo ollut.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mainio kuvaus Vilistä! Toisen hyvän kuulin tänään hallilla: "Tulee jotenkin mieleen Uuno Turhapuro!"
Mutta että mitä odotan enemmän? Kahden vuoden takaista Viliä, joka meni röyhkeästi kiekkoon siirtäen vastustajan sivuun tyyliin "painu helvettiin siitä, tää on mun". Ainahan Vili on ominut kiekon, syöttö on riski ;-) Paitsi toimistosta!
Siirretäänpä oikeaan ketjuun.

Huomionarvoista on, että Vili ei tuohon aikaan laukonut läheskään yhtä paljon kuin nykyään, vaan rakensi enemmän peliä. Nykyään tasapainottelee hienosti maalinteon ja pelinrakentamisen välillä. Vili on kuitenkin erinomainen maalintekijä, eikä sitä taitoa tulisi haudata kulmissa tai maalin takana pyörimiseen. Mielummin katson Jukuri pelin kaltaisia röyhkeitä nousuja maalille.

Muutenkin nykyisenkaltainen vahvasti liikkeeseen perustuva hyökkäyspeli, mitä Pelsussa harjoitetaan ei oikein tue tuollaisen suhteellisen staattisen "toimiston" pystyttämistä maalin taakse/kulmiin. Kyllä Vili voisi varmasti pysyä kiekossa kulmissa ja maalin takana, mutta se ei ole suuremassa kuvassa se mitä nyky-Pelicansin hyökkäyspelaamisessa haetaan.

Sopparia vaan Vilille kouraan, Sopasta tullaan tarvitsemaan niin pitkään kuin Lahessa suostuu mies pelaamaan.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huikea ukko! Ratkoo tällä hetkellä omalla panoksellaan tärkeitä pisteitä meille jatkuvasti pelistä toiseen. Jukuripeli, Kouvolassa oltaisi jääty nollille ja nyt tämä SaiPa matsi. Käsittämätöntä.
 
Ribals

Jäsen
Äijä painoi viimekaudella lähes ppg tahtia ja tänävuonna ollaan ylikin sen. Huikea ukko hyökkäyspäässä, toivottavasti loukkaantumiset olisivat takanapäin.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
On se huikee äijä. Jos veteli Sopanen jonkin aikaa sitten varjojen mailla saaden fanien kritiikin niskaansa niin viime aikoina on ollu kyllä ihan huikeessa iskussa. Kolmas hattutemppu tällä kaudella. Se on meidän Vili.
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Totta maar!

Tuntuu, että Vilin jalka liikkuu nyt taas parhaalla mahdollisella tavalla ja kiekko ei polttele lavassa :) Tämä on sitä parasta Sopasta ja toiv. sama vire jatkuu pitkälle kevääseen..
 
heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä oli Vili tänään hyvä, ja ollut jo jonkin aikaa. Tosin, tänään tuli hattu hiukan helposti. Toinen maali oli todellinen imu Markkaselta, ja 3. tyhjiin vastustajan Puistolamaisesta passista. Siitä huolimatta, hattu on aina hattu. Kyllähän Vili on meidän poikia, johtavia sellaisia.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Muistakaa kuitenkin, että fyysinen dominointi vastustajan maalin takana edelleen loistaa pääosin poissaolollaan. Siis ihan sukka jätkä kun tekee vain pisteitä. Onko toimisto maalin takana näyttäävää - kyllä. Onko se tehokasta -ei. Tiedä sitten onko itse tiedostettu vai valmennuksen toive pelata suoraviivaisemmin kuin ennen, mutta kelpaa. Nautitaan Isku-areenalla vielä kun voidaan eli kolme runkkaripeliä ja pleijarit.
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen

Kyllä mä kaipaan toimistoa!

No mä nyt olenkin vanhan liiton fiilistelijä, mutta... Ennen kaikkea sanoisin että mikään ei ole muuttunut Vilin pelissä viimeisen 2-3kk aikan. Noin päällisin puolin ainakaan. Välillä uppoo, välillä ei.

Yhden asian minkä umpiotsaisena minäkin sentään huomaan - silloin kun Vili lopetti yv:llä laukomisen, niin kiekko alkoi löytää tiensä verkon perukoille. :)

Joten Vili, älä nyt saat*na ainakaan lauo yv:llä!
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Sinänsä joukkueen kannalta hyvä että valmentajat ja Vili itse näkivät "tulosten taakse" parisen viikkoa sitten kun keskenkuntoisena ei vielä päällään kyennyt seisomaan. Mutta hyvä että nyt myös muutkin "tulosten taakse näkijät" ovat jossain määrin tyytyväisempiä.

Harmillistahan näissä esityksissään sinänsä on että Pelicans tuskin saa miestä ensi kaudeksi Lahteen jäämään.
 
Viimeksi muokattu:

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaikista harmillisinta on se, että korvauksiakaan ei heru mistään. Tilanne on kuitenkin se, että esim KHL on liian kova sarja Vilille. Jalkaa pitäis löytyä hitosti enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös