Aleksi Saarela – superjunnusta liigapelaajaksi

  • 579 448
  • 1 752

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä vittua tekee tämmösel äijäl oikeesti? Ei millään pahalla, mutta kuten muutkin jo huomanneet niin ylimielistä pelaamista ja kaukana siitä mihin pystyy. Tarvis varmaan kunnon valmentajan ainakin, jonka kanssa ei pääse vetämään kitara kädessä ympäri kenttää. Heikkilä on liian löysä ja Vuori ihan poika. Summasen kanssa varmaan olisi saatu enemmän irti tästä jengistä yleisestikin.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onkohan Allu Salon Vekun sukulaisia? Vähän samanlainen fiilis tästä Alun kaudesta jää kuin edellisen suuren pojan eli Vekun paluusta kaudeksi 1994-95. Paljon puhetta, paljon odotuksia mutta vähän kumminkin on saatu.

Sillä erotuksella tosin että Vekku pääsi parempaan joukkueeseen ja vaikka ei niin hyvin pelannutkaan kuin odotettiin, niin paremmin kuitenkin kuin Allu tällä kaudella.
 
Kiekkoguru50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue on Rauman Lukko,Ässät ja TPS
Kyllä valitettavasti Saarelan Allu on ollut likimain koko kauden suuri pettymys siihen nähden mikä oli odotusarvo. Pelannut viime peleissä todella huolimattomasti jättänyt useasti omalla puolustusalueella menemättä tilanteeseen ja luistelunopeus huonoa tai laiskaa. Paljon täytyy pojan tehdä töitä mikäli haluaa iso meren taakse näillä näytöillä ei ole mitään asiaa. Pelaamisesta täytyy saa ylimielisyys pois ja ruveta todella aktiiviseksi pelikentällä jos todella haluaa isoille areenoille.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saarelan lähtiessä AHL:ään Lukon kauden päättyessä runkosarjaan ehtisi vielä 17 peliä parhaassa tapauksessa pelaamaan Charlottessa. Pudotuspelejä ei taida olla odotettavissa sielläkään. Saa nähdä odottaako runkosarjan loppuun, vai lähteekö jo kun Lukon teoreettisetkin mahdollisuudet ovat menneet pudotuspeleihin. Tuskin realistista on ainakaan jäädä mm-kisa paikkaa leirityksen kautta kärkkymään.
 
onoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä vittua tekee tämmösel äijäl oikeesti? Ei millään pahalla, mutta kuten muutkin jo huomanneet niin ylimielistä pelaamista ja kaukana siitä mihin pystyy. Tarvis varmaan kunnon valmentajan ainakin, jonka kanssa ei pääse vetämään kitara kädessä ympäri kenttää. Heikkilä on liian löysä ja Vuori ihan poika. Summasen kanssa varmaan olisi saatu enemmän irti tästä jengistä yleisestikin.

Tarttis varmaan heittää nortti pois huulesta ja hiukan vähemmän tota keppanaa ottaa ni saattais se hoki alkaa kiinnostamaan taas.
Ja AHL ei kutsu koska kunto ei sitä kestä. Menee seuraavakin kausi vielä Raumalla jos ei kesällä reenaus kiinnosta.
Saarelaa ei kannata tästä kaudesta syyttää, mutta tossa koko joukkueessa on jotain sisäisesti todella pahasti pielessä.

Ehdotan edelleen tulospalkkausta ensikaudelle ni alkaa monelle se kiekko maistumaan.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tarttis varmaan heittää nortti pois huulesta ja hiukan vähemmän tota keppanaa ottaa ni saattais se hoki alkaa kiinnostamaan taas.
Ja AHL ei kutsu koska kunto ei sitä kestä. Menee seuraavakin kausi vielä Raumalla jos ei kesällä reenaus kiinnosta.
Saarelaa ei kannata tästä kaudesta syyttää, mutta tossa koko joukkueessa on jotain sisäisesti todella pahasti pielessä.

Kyllä se on ura aika äkkiä ohi noilla elämäntavoilla. Ihan käsittämätöntä muutenkin, että miten ammattitasolla joukkue päästää tuollaisen talentin valumaan viemäristä alas. Toi jätkä tarvii oikeesti sellasen valmentajan, joka tekee täysin selväksi sen että pelaaminen huipulla vaatii enemmän. Vuori ei ollut sitä. Heikkilästä en osaa sanoa, ainakin kerran laitto jo neloskenttään äijän. Mutta Pekka Virtakaan tuskin on sellainen. Virta varmaan vaan nyökyttelee Pasin kanssa, että joo kyllä poika on ihan jyvällä.

Tietyllä tapaa tuntuu paskalta sanoa näin, mutta kyllähän Lukon kannalta se on parempi että Saarela siirtyy muualle ensi kaudella vaikka se olisi joku toinen Liigajoukkue. Vain siksi että Lukolla ei ole sellaista valmennusta joka saisi tuon pojan elämään huippukiekkoilijan tavoin. Paskintahan tässä sitten Lukon kannalta olisi se, että poika menee johonkin toiseen Liigajengiin, missä on hyvä valmennus ja sitten hän on sarjan paras pelaaja varmasti. Vitutus olisi taas taattu jokaisella Rauman Lukon kannattajalla ja koko seura haukutaan mappi a:sta mappi ö:hön.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kumma juttu, että ässissä homma toimi, taisi Rocky osata käsitellä poikaa. Jos tuleva koutsi teillä on Virta, veikkaisin hänen laittavan Saarelan ruotuun.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eikös Marjamäki laittanut pelaajien ruokailuja ja elämäntapoja kuntoon kun Kärppiin meni? Siitähän taisi olla enemmän juttuakin joskus. Taktitsesti Suomi on kiekossa edelläkävijä, urheilun oheistoiminnassa sitten taas neuvostoliiton kukoistuksen ajassa. Vodkaa pelin jälkeen yms..
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Jep, Marjamäen tullessa Kärppiin menivät koko jengin voimin hallin läheiseen Prismaan katselemaan mitä kannattaa syödä jne. Harjoittelun laatu koheni silmissä verrattuna edeltäjänsä Aravirran kausiin. Donskoin elämäntavat + harjoittelu ei ollut kovin mairittelevalla tasolla ennen Laten tuloa. Late sai mieheen ryhtiä, ja kun potentiaalia oli jo valmiiksi, pelaa nyt NHL:ssä.
 
rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Patrik Laineella oli aikanaan ongelmia itsensä kanssa. Tappara laittoi pojan ruotuun ja syntyi uusi mies, loistava Pelaaja äksyilevän klopin tilalle. Taitais Tappara olla Saarelan uran pelastus - tai jonkun ottaa oppia Tapparan leiristä.
 
Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Eikös Saarela ollut kuntoutujia? Uskon, että laittaa kyllä ihan kaikki kesällä peliin ja treeneihin, jotta pääsis amerriikassa vielä näyttämään, kun sopimus voimassa sinne on?
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kumma juttu, että ässissä homma toimi, taisi Rocky osata käsitellä poikaa. Jos tuleva koutsi teillä on Virta, veikkaisin hänen laittavan Saarelan ruotuun.
Virralla on paha tapa aukoa päätään todella suoraan ja joskus myös median kautta, jos hommat ei toimi. Ja Saarela on pikkaisen herkkähipiäinen ottamaan suoraa palautetta, joten Virta ja Saarela ei mielestäni ole paras mahdollinen parivaljakko.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minusta on turha pohtia Saarelan tulevaisuutta tässä ketjussa, hän tulee pelaamaan Pohjois-Amerikassa tulevan kauden. Lukon sekoilu ja loukkaantuminen syksyllä ovat sekottaneet Saarelan kauden, tästä kaudesta on turha vetää johtopäätöksiä. Hän saa varmasti näyttöpaikan, vaatinee AHL:ään lähtemistä kovista puheista huolimatta. Ymmärrän Lukko-fanien katkeruuden ja kiukun, mutta ei Saarelan lahjakkuus mihinkään ole hävinnyt.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Patrik Laineella oli aikanaan ongelmia itsensä kanssa. Tappara laittoi pojan ruotuun ja syntyi uusi mies, loistava Pelaaja äksyilevän klopin tilalle. Taitais Tappara olla Saarelan uran pelastus - tai jonkun ottaa oppia Tapparan leiristä.

Tai HPK. Pennanen on pistänyt Marjamäen tavoin ravintopuolen kuntoon. Samoin nukkuminen sun muu eläminen kaukalon ulkopuolella pistetään kuntoon.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Minusta on turha pohtia Saarelan tulevaisuutta tässä ketjussa, hän tulee pelaamaan Pohjois-Amerikassa tulevan kauden. Lukon sekoilu ja loukkaantuminen syksyllä ovat sekottaneet Saarelan kauden, tästä kaudesta on turha vetää johtopäätöksiä. Hän saa varmasti näyttöpaikan, vaatinee AHL:ään lähtemistä kovista puheista huolimatta. Ymmärrän Lukko-fanien katkeruuden ja kiukun, mutta ei Saarelan lahjakkuus mihinkään ole hävinnyt.

Ei lahjakkuus olekaan, mutta korkeimmalla tasolla se ei yksinkertaisesti riitä. Lahjakkaita jääkiekkoilijoita on maailma täysi, eikä NHL-seurat tuhlaa aikaansa siihen, että joku lahjakkuus alkaa pelata hyvin, jos saatavilla on niitä, joiden kohdalla ei tarvitse odottaa. Se on ihan sama, miten Lukko on tällä kaudella sekoillut, sillä NHL:ään hamuavien yksilöiden on tultava esiin, oli joukkueen tilanne mikä tahansa. Ei tässä kukaan katkera ole, sillä kyseessä on yksi kiekkojonne monien muiden joukossa.
 
Käsittääkseni Saarelalla on kolmen vuoden sopimus, joten hän saa mahdollisuutensa. Kyseessä on kuitenkin nuori poika, jolla on vielä aikaa kasvaa aikuiseksi. Ja on hän tämänkin kauden pelannut 0,5 pisteen keskiarvolla.
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minä en sinänsä ymmärrä yksittäisten pelaajien suolaamista kun lähes koko joukkue on epäonnistunut. Saati sitten valmennus. Jos pelaaja ei haluttua peliä noudata niin oon valmennuksen asia korjata tilanne. Näin kaikki muut menestyvät joukkueet menettelee.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Käsittääkseni Saarelalla on kolmen vuoden sopimus, joten hän saa mahdollisuutensa. Kyseessä on kuitenkin nuori poika, jolla on vielä aikaa kasvaa aikuiseksi. Ja on hän tämänkin kauden pelannut 0,5 pisteen keskiarvolla.
Varmasti saa mahdollisuuden Carolinan organisaatiossa. Saarelan pistekeskiarvohan on suorastaan loistava peliesityksiin nähden. Kokonaisuus tällä kaudella on vaan pahasti miinuksella ja varmasti iso syy on huonossa joukkueessa, mutta eipä Saarelakaan ole ollut "maineensa" arvoinen. Ei natsannut tällä kaudella ja ensi kaudella sitten AHL:n kautta hakemaan paikkaa isoissa ympyröissä.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tai HPK. Pennanen on pistänyt Marjamäen tavoin ravintopuolen kuntoon. Samoin nukkuminen sun muu eläminen kaukalon ulkopuolella pistetään kuntoon.

Nämä ovat asioita, joihin tullaan lähivuosina kiinnittämään entistä enemmän huomiota: ravitsemus ja palautuminen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Varmasti saa mahdollisuuden Carolinan organisaatiossa. Saarelan pistekeskiarvohan on suorastaan loistava peliesityksiin nähden. Kokonaisuus tällä kaudella on vaan pahasti miinuksella ja varmasti iso syy on huonossa joukkueessa, mutta eipä Saarelakaan ole ollut "maineensa" arvoinen. Ei natsannut tällä kaudella ja ensi kaudella sitten AHL:n kautta hakemaan paikkaa isoissa ympyröissä.
Siis olihan Saarelan tehot Ässissäkin esityksiin nähden tosi hyvät. Loistavat ominaisuudet ei riitä, täytyy myös opiskella pelaaman peliä ja saada pelirohkeus, luovuus ja pelinopeus hyvään balanssiin. Tai riittäväthän nuot ominaisuudet kiekkoammattilaisuuteen, mutta ei huipulle.

En ihan purematta niele noita rööki huulessa ja kaljaa napaan juttuja, mutta surullista jos nämä eivät ole vain paskapuheita. Ässissä pelatessaan Allun peliä katsellessa tuli monesti pohdittua, onko Allu arka, laiska vai huonokuntoinen? En ole ainakaan vielä valmis uskomaan, että alisuorittaminen johtuisi huonosta peliälystä.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Näissä @hokkikokki ja @TosiFani viesteissä paljastuu asian ydin. Lukko on pelannut niin surkeasti joukkueena, että ei sieltä voi suolata yksittäistä pelaajaa. Joukkueen peli on siinä pisteessa, että kaikki pelaa huonosti. Sitten jonain iltoina joku yksittäinen pelaaja pelaa vielä huonommin ja hänet suolataan täällä heti.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Saarela on pikkaisen herkkähipiäinen ottamaan suoraa palautetta, joten Virta ja Saarela ei mielestäni ole paras mahdollinen parivaljakko.
En ole tälläistä ennen kuullutkaan, olin itse siinä luulossa että Saarela on tottunut saamaan erittäin ankaraa palautetta (mm. isältään). En toki tiedä onko nuo totta, mutta kuulostaa kummalliselta jos ammattijääkiekkoilijan poika ei kestä palautetta. Veikkaisin kuitenkin että Pahikin tietää mitä huipulle pääsemisessä vaaditaan ja mikä hänellä jäi puuttumaan siitä änäristä, joten luulisi pystyvän myös sen kertomaan. Onko jotain faktaa tuosta että ei kestä suoraa palautetta?

En ihan purematta niele noita rööki huulessa ja kaljaa napaan juttuja, mutta surullista jos nämä eivät ole vain paskapuheita. Ässissä pelatessaan Allun peliä katsellessa tuli monesti pohdittua, onko Allu arka, laiska vai huonokuntoinen? En ole ainakaan vielä valmis uskomaan, että alisuorittaminen johtuisi huonosta peliälystä.
Voin kyllä hyvin kuvitella että joskus baari-iltana on ottanut pari ohrapirtelöä ja jopa polttanut norttia, mutta en itsekkään usko että tuo olisi jollain tavalla jatkuvaa toimintaa. Sitä yksi tuttu kyllä puheli että arkuutta on tullut Saarelan otteisiin, en muista minkä loukkaantumisen jälkeen, mutta junnuissa jo kuitenkin. Olisiko ollut silloin edellisellä Lukko-kaudella taikka kaudella sitä ennen?

Sitten taas yleisesti ottaen, koskien nuoria pelaajia (miksei myös vanhempiakin), tuo ravinto + lepo pitäisi oikeasti saada kuntoon ja vaikka ammattilaisten voimilla kertoa ja näyttää miten hommat kuuluu hoitaa. Laineellahan lähti ilmeisesti mutsi mukaan kokkailemaan Canadaan, sitä oli joku tietävä kehunut että ravinto pysyy kunnossa.

Toisaalta näiden pitäisi olla aika itsestäänselvyys ammattilaisille, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan ole. Jos jompikumpi mättää, niin fysiikkavalmennus ei saa treenattua pelaajia kunnolla taikka vetää pelaajien kropat tukkoon. Pitäisikö sitten UTJ:n palkata vielä ravintovalmentajakin mukaan touhuihin? En pikaisesti tiedä noiden hinnoista, mutta luulisi että sama äijä voisi toimia koko organisaatiossa, eli auttaisi myös junnujakin. Fysiikkavalmentajalle voisi sitten antaa tuon lepäämisen vielä lisäksi, kuuluu kuitenkin aika pitkälle treenaamiseen myös.

edit. Toimiiko muuten fysiikkavalmentaja ainoastaan edustuksen parissa? Vai kuuluuko toimenkuvaan myös junnujen touhut?
 
BIGKING24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja Montreal
Näissä @hokkikokki ja @TosiFani viesteissä paljastuu asian ydin. Lukko on pelannut niin surkeasti joukkueena, että ei sieltä voi suolata yksittäistä pelaajaa. Joukkueen peli on siinä pisteessa, että kaikki pelaa huonosti. Sitten jonain iltoina joku yksittäinen pelaaja pelaa vielä huonommin ja hänet suolataan täällä heti.
Samalla täytyy sanoa, että kovin helppo olisi myös erottautua positiivisesti tuossa joukkueessa, vaikka ei yksin pelejä voitakkaan. Myöntää täytyy sekin, että ei ole mitenkään ihmeellistä kuvaa poika itsestään jättänyt.
Toivottavasti pääsee terveenä leirille ensi kaudella ja antaa siellä itsestään paremman kuvan tai muuten löytää itsensä taas suomesta tai jopa farmin farmista mikäli sinne on halukas menemään. Itse ihmettelen ettei jäänyt jo nyt farmiin jos mahis on ollut, olisi saanut vähän tarvittavaa kovuutta siellä. Tosin välttämättä ei tarjottu edes sitä vaihtista.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
@BIGKING24 No niin sitä luulisi. Eipä sieltä erotu kuin Lähteenmäki, (yleensä) maalivahdit ja puolustuksen juniorit. Ei myöskään luulisi olevan kovin vaikeaa joukkueena päättää, että pelataan paremmin. Silti tulee kuokkaan joka ilta.
 
BIGKING24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja Montreal
Lähteenmäki on kyllä ollut hyvä.
Osoittaisi Saarelaltakin juuri sellaisia kasvamisen merkkejä kuin tuon ikäisen "lupauksen" odottaisi tekevän kun alkaisi siinä kohtaa omalla esimerkillä johtamaan jos kokeneemmat johtajat pettävät omalta osaltaan kuten nyt ovat tehneet kyllä. En odota ihmeitä, mutta aina oman kentän selkeästi paras pelaaja ja jatkuvaa vääntöä ja taistelua, siis nyt kun kentän pelikin on tuollaista kuraa niin tuon ei pitäisi olla edes kova suoritus.
Iso osa joukkueesta on jo luovuttanut tämän kauden osalta, siksi tuota kurssia on ollut mahdotonta kääntää. Näin mä näen asian.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös