Tapparan peliesitykset 2016–2017

  • 26 584
  • 64

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
En minä ainakaan tilannetta kovin huolestuttavana näe, tukeva johto sarjassa eikä ajatus ole ollut viime aikoina ihan ytimessä. Puolustuspelaaminen, myös alivoimalla, on hyvin pitkälle kiinni asenteesta ja se ei ole ollut vähään aikaan ihan tapissa. Kuvaavaa on että ns. alakenttien pelaajat ovat olleet ratkaisijoina kun ykköskorin äijät vetelevät puolivaloilla, johtuen reenijumista tai jostain muusta. Uskon että peli on kunnossa sitten kun pitääkin eli play-offien alkaessa. Mukavaa että Linglet sai maalitilinsä avattua vaikka tappio tulikin.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No enpä tiedä. Rouhiainen siellä silti jatkaa ja itse en miehen peliä kovin hyvänä näe. Saravokin alkaa olla pelinsä kanssa siinä ja tässä.

Rouhiainen sopii 7-8. pakiksi ja riittää paikkaamaan loukkaantumisia. Eipä hän huonoudellaan erottunut voittoputken aikana. Nyt on vaikeaa monella, kun rooli ja vastuu on väärä.
 
Onko joku oikeasti yllättynyt, ettei Tappara seilaa voitosta voittoon? On selvää, että sarjatilanne mahdollistaa tähän kohtaan kuntokuurin kevättä varten tulosten kustannuksella.
 

Teikel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers&Barkov
Tapparalla on nyt se kuuluisa kova harjoitusjakso päällä. Ei kannata huolestua jos muutama ohi peli tulee. Taitaa olla keväässä tekeminen. Kemiläisen ja Sammalkankaan poissaolojen pituudet sitten taas huolestuttavat. Kaukana on Kemiläinen pelikunnosta, jos pleikkaria ei pysty pelaamaan.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalla on nyt se kuuluisa kova harjoitusjakso päällä.
Selittääkö tämä treenijumi nykyään myös korvienvälin jumit? Kiekkoa riplaillaan sinisten päällä, vaikka jalat eivät toimi. Syötetään kun pitäisi laukaista ja toisinpäin. Huolestunut en ole eikä tämä vituttaisi jos siellä kentällä tehtäisiin tosissaan töitä ja koitettaisiin maksimit. Nyt osa porukasta on viime otteluissa ollut kuin sunnuntain aamuhöntsyissä. Varmaan ihan leppoisaa, mutta samalla ko. pelaajat väheksyvät maksavia katsojia, vastustajia ja joukkuekavereitaan sekä altistavat itsensä loukkaantumisille (olen sitä mieltä, että pelaaja on loukkaantumisherkempi silloin kun varoo tai ei mene tilanteisiin tosissaan).
 
Selittääkö tämä treenijumi nykyään myös korvienvälin jumit?
Osittain kyllä. Fyysinen väsymys häiritsee myös kognitiivisia toimintoja. Siksi väsyneenä tekee huonoja ratkaisuja. Väsymys voi olla myös alentunut vireystila, mikä vaikuttaa samalla tavalla. Ja kun on harjoiteltu kovaa, kroppa väsyy pelissä nopeammin eikä suorituskyky ole alkuunsakaan samalla tasolla kuin normaalisti. Lisäksi oma ajatus voi olla sen tuoreen tekemisen tasolla, mut kropan toimiessa hitaammin, tuleekin ikäviä yllätyksiä.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Osittain kyllä. Fyysinen väsymys häiritsee myös kognitiivisia toimintoja. Siksi väsyneenä tekee huonoja ratkaisuja. Väsymys voi olla myös alentunut vireystila, mikä vaikuttaa samalla tavalla. Ja kun on harjoiteltu kovaa, kroppa väsyy pelissä nopeammin eikä suorituskyky ole alkuunsakaan samalla tasolla kuin normaalisti. Lisäksi oma ajatus voi olla sen tuoreen tekemisen tasolla, mut kropan toimiessa hitaammin, tuleekin ikäviä yllätyksiä.
En osta ajatusta, että hapotus nousee korvien väliin ja näkyy esim. Savinaisen ratkaisujen tavalla kentällä. Kyllä pää hidastuu, kun jalat hapottavat ja happi loppuu, mutta silloin voisi olla parempi ratkaisu luopua kiekosta, kuin hautoa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Sitä perinteistä heikkoa kuukautta ei olla tällä kaudella vielä koettu, ehkä se on tällä kertaa tammikuu...parempi sekin kuin sitten keväämmällä.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
En haluaisi ostaa ajatusta, että muutaman kärkijätkän tekeminen on hiipunut Lingletin liityttyä porukkaan..ajoitus ainakin osuisi.

Tapola on muuten parasta aikaa studiovieraana Yle Puheen puolella ja äijälle saa paiskata kysymyksiä pitkin iltaa...
 

Katto

Jäsen
Toisaalta Röymark on piristynyt heti kun Linglet tuli joukkueeseen. Alkoi tehdä paremmin tehoja.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Uskokaa tai älkää. Pelaajia voi myös treenauttaa eri tehoilla eri aikaan.

Jos sama tahti on vielä parin kolmen viikon päästä, niin sitten minäkin huolestun.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Sitä perinteistä heikkoa kuukautta ei olla tällä kaudella vielä koettu, ehkä se on tällä kertaa tammikuu...parempi sekin kuin sitten keväämmällä.

Tämä kausi poikkeaa kolmesta edellisestä siten että syksyllä voitettiin pelejä heikollakin esityksellä, onko se sitten kasvanutta rutiinia vai mitä. Vaikka puolustuspelaaminen oli välillä mitä sattuu niin tehokas hyökkäyspeli käänsi näitä suurimaalisia otteluja kotiin. Aina näin ei ole ollut. Tuossa Nelonen Pron studiossa on vieraana nuorten U20 valmentaja Jussi Ahokas joka kehaisi Tapparan ja LeKin yhteistyötä ja nosti esiin Joona Luodon, sanoi että Tapparalla on selkeä suunnitelma hänen varalleen. Hyvä ja selkeäsanainen esiintyjä ja valmentaja tämä Ahokas.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tapolan mukaan Martin Bodak otetaan mukaan pakkiosastoon... (YlePuhe)

Edit. Kysyttiin mielipidettä Lingletin esityksiin, oli tyytyväinen joihinkin asioihin, mutta paljon on kuulemma vielä tiettyjen asioiden kehittämistä edessä...
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskokaa tai älkää. Pelaajia voi myös treenauttaa eri tehoilla eri aikaan.

Jos sama tahti on vielä parin kolmen viikon päästä, niin sitten minäkin huolestun.

Niin voi, mutta sellainen kestävyyden treenaaminen pitää kuitenkin ajoittaa melko tarkasti, eli osa pelaajista ei voi treenata yleistä kuntoa tammikuussa ja osa vaikkapa helmikuussa, koska kuntopohjan ajoittaminen tarkoittaa sitä, että se kuntohuippu osuu johonkin tiettyyn ajankohtaan, jos joku treenaisi liian myöhään, hän olisi huippukunossa vasta joskus touko-kesäkuussa jolloin on jo liian myöhäistä. Yksilöissä on tietenkin aina eroja, ja eri joukkueet taitaa treenata vähän eri aikaan, mutta usein se treenijumi iskee noilla kevääseen tähtäävillä joukkueilla tuossa vuodenvaihteen aikaan, ja vähän sen jälkeen. Varsinkin sitä kestävyyttä joudutaan harjoittelemaan niin kovalla rääkillä, ettei kroppa pysty heti sen jälkeen toimimaan täysillä, ja se ei voi olla näkymättä peliesityksissä.

IFK oli viime vuonna vuodenvaihteesta tuonne puoleen väliin kuuta pääosin todella heikko, peli oli sekaisin ja syyskauden vire oli pahasti kadonnut, kerkesin jo vähän pelätä silloin Törmäsen ensimmäisen kauden ongelmia, mutta todella nopeasti IFK sai viime vuonna paketin taas kasaan ja luistin alkoi taas kulkea, ja tammikuun lopusta tuonne runkosarjan loppuun IFK veti jollain yli 2,5 pistettä per/peli keskiarvolla. Tuo tammikuun alkupuoli oli IFK:lta varmasti osittain juurikin sitä treenijumia. Tapparallakaan ei ole todellisuudessa mitään hätää, vaikka tässä vielä pari tappiotakin tulisi. Treenijumia kuten loukkaantumisiakaan ei kannata käyttää yleisenä tekosyynä, mutta on selvää että molemmilla on oma vaikutuksensa koko joukkueen esityksiin, ja kuten käyttäjä @Väsyneet Kädet kirjoitti, se treenijumi vaikuttaa lopulta myös niihin pääkopan ratkaisuihin eli sinne henkiselle puolelle.

En epäile hetkeäkään, etteikö Tappara saa paketin taas nopeasti kasaan, ja marssii suvereeniin runkosarjan voittoon. Pienet vaikeudet ei hetkauta tämän kauden Tapparaa yhtään mihinkään. Ja muihin haastajiin nähden Tapparan perävaloja on edelleenkään vaikea edes nähdä. Tämän kuun viimeisenä viikonloppuna on Tappara-IFK back-to-back pelit, ja odotan innolla noita otteluita tasonmittauksen kannalta. Sen tiedän että IFK on selvästi Tapparaa jäljessä suurimmalla osalla osa-alueista, sen verran olen Tapparankin pelejä tällä kaudella nähnyt, mutta haluan tietää keskinäisten otteluiden kautta että kuinka iso se ero on. Tiivis ja huolellinen puolustuspeli sekä Lankinen muurina maalilla ovat ne keinot, joilla IFK voi Tapparalta teoriassa ottaa pisteen tai pisteitä. No ei mennä asioiden edelle, tässä on vielä ennen noitakin pelejä viitisen peliä välissä, ja IFK:n kannalta hyvä niin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös