Syöttöpisteiden ilmaisjakelu

  • 373 810
  • 1 172
Kannattaa katsoa myös Tapparan 2-0 -maalia eilisessä ottelussa Kalpaa vastaan. Luoto kuljettaa kiekkoa ja Kalpan pelaaja riistää pelivälineen puolustussinisen päällä. Luoto napauttaa pakin mailan varteen, josta kiekko karkaa maalin eteen. Toinen Kalpan pakki ohjaa taidokkaasti kiekon tolpan kautta omiin. Luodolle maali ja Repo sekä Rauhala syötöille.

En tiedä tehdäänkö Tampereella asioita eri tavalla tilastoinnin suhteen, mutta pisti naurattamaan Jaakko Rissasen haastattelu eilen Urheiluruudussa, jossa hän totesi jotenkin niin, että Ilomäki joutuu nyt tottumaan siihen, että Kuopiossa ei jaeta väkisin jokaiseen maaliin kahta syöttäjää kuten Tampereella. Tiedä sitten miksi tuo asia juuri Rissasta närästi, mutta huomionarvoinen kommentti kuitenkin. Selvästi siellä jotain on, koska pelaajan piti asiasta ihan erikseen haastattelussa mainita.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta uskoisin näin savolaisena tuon olevan enemmänkin kuittailuna Ilomäelle. Että olisi muka helpolla pinnat aina kerännyt
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eiliseen Tapparan 0-5-maaliin näköjään kaivettu kaksi syöttäjää vaikka maali oli Riskan(?) omiin tekemä. Ihmekös tuo Haapala siellä pistepörssin kärjessä porskuttaa.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eiliseen Tapparan 0-5-maaliin näköjään kaivettu kaksi syöttäjää vaikka maali oli Riskan(?) omiin tekemä. Ihmekös tuo Haapala siellä pistepörssin kärjessä porskuttaa.
Eipä sitä nyt oikein voi sanoa, että kiekko Riskalla olisi hallussa ollut? Kyllä tuollaisista jaellaan pisteet ihan kaikille. Ja tuskin Vaasassa Tapparaan kallistuneita tilastoniiloja oli pisteitä jakamassa.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eipä sitä nyt oikein voi sanoa, että kiekko Riskalla olisi hallussa ollut? Kyllä tuollaisista jaellaan pisteet ihan kaikille. Ja tuskin Vaasassa Tapparaan kallistuneita tilastoniiloja oli pisteitä jakamassa.

Eihän tuon nyt mitenkään hallussa tarvitse olla, jos puolustava pelaaja lyö maalin edustalla pyörivän kiekon omaan maalin yrittäessään purkaa sitä pois, silloinhan se on oma maali johon ei syöttöpisteitä kuulu jakaa?

Tuomarithan nuo pisteet jakaa ja niitä voi pelaajat kyllä puhuakin jos tuomarit halpaan menevät. Enkä tarkoita että nyt olisi puhuttu vaan ihan yleishuomiona.
 
Ralph

Jäsen
Eihän tuon nyt mitenkään hallussa tarvitse olla, jos puolustava pelaaja lyö maalin edustalla pyörivän kiekon omaan maalin yrittäessään purkaa sitä pois, silloinhan se on oma maali johon ei syöttöpisteitä kuulu jakaa?
Jos pelaaja ohjaa kiekon omiin eli toisin sanoen kiekko kimpoaa sisään, syöttöpisteet tulee. Mutta jos Riska on pelannut kiekkoa, eikä kiekko ole vain osunut häneen, niin syöttöpisteitä ei pitäisi tulla.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos pelaaja ohjaa kiekon omiin eli toisin sanoen kiekko kimpoaa sisään, syöttöpisteet tulee. Mutta jos Riska on pelannut kiekkoa, eikä kiekko ole vain osunut häneen, niin syöttöpisteitä ei pitäisi tulla.

Nimenomaan näin tuo menee. Ja Riskahan yritti kiekkoa purkaa ihan mailan kanssa pelaamalla joten tähän ketjuun tuo menee.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän tuon nyt mitenkään hallussa tarvitse olla, jos puolustava pelaaja lyö maalin edustalla pyörivän kiekon omaan maalin yrittäessään purkaa sitä pois, silloinhan se on oma maali johon ei syöttöpisteitä kuulu jakaa?

Eikös kiekko ollut matkalla maaliin jo muutenkin ja Riska ainoastaan muutti kiekon suuntaa hipaisemalla kiekkoa? Ei ollut mikään lainemainen vastapalloon lyönti tai paikallaan olevan kiekon puttaaminen sisään. Täysin oikein meni syöttöpisteet tuosta.
 
Ralph

Jäsen
Täysin oikein meni syöttöpisteet tuosta.
Minkä säännön mukaan? Jos ei kimmonnut Riskasta vaan Riska pelasi sitä, vaikka sitten millin päästä maaliviivasta, niin silloin se on ollut oma maali. Ja omaan maaliin ei syöttöpisteitä merkitä.

"Puolustavan joukkueen pelaaja laukaisee kiekon suoraan omaan maaliinsa. Jos kiekko kimpoaa puolustavan pelaajan mailasta tai mistä tahansa pelaajan vartalon osasta maaliin, ei maalia tulkita omaksi maaliksi."
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikös kiekko ollut matkalla maaliin jo muutenkin ja Riska ainoastaan muutti kiekon suuntaa hipaisemalla kiekkoa? Ei ollut mikään lainemainen vastapalloon lyönti tai paikallaan olevan kiekon puttaaminen sisään. Täysin oikein meni syöttöpisteet tuosta.

No ei tuo kiekko ainakaan mun mielestä Ruudun koosteen perusteella ois ikinä jaksanut maaliin asti ilman Riskan sitä sinne lyövän. Kiekko näyttää lähinnä pyörivän paikallaan noin 2-3cm maaliviivasta jolloin Riska koittaa ropellikiekkoa huitoa pois lyöden sen omiin.

Eipä tuo toisaalta tuomareille juurikaan paikan päällä ole mahdollista tulkita, mutta mikäli esim NHL:n malliin pisteet katsottaisiin videolta niin ei tuohon sääntökirjan perusteella kyllä syöttäjiä laitettaisi. Vaikka ei näitä nyt sääntökirjan perusteella vihelletäkkään :)
 
Ilmaisia syöttöpisteitä ei ole | Uutiset | Liiga

Liiga väittää, että jos tulee turhia/vääriä syöttöpisteitä, katsojakin voi vaatia asiaan korjausta. Tosiaan siis väittää, mutta ainakaan koskaan ei muutosta tai mitään vastausta en ole saanut, vaikka selkeisiin tilanteisiin olen halunnut korjausta. Eli siis pelkkää silmänlumettahan tuo mainostus on, kun todellisuudessa ei ole munaa tehdä muutoksia jälkikäteen, vaikka pitäisi ja niin luvataan tehdä. "No kun sille merkittiin se jo, niin olisi keljua ottaa pois..."
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minkä säännön mukaan? Jos ei kimmonnut Riskasta vaan Riska pelasi sitä,

Riska yritti huitaista kiekon pois, mutta osuma oli heikko, joten pomppiva kiekko vain kimposi Riskan mailasta maaliin. Ei siis laukonut kiekkoa. Se oli tuomareiden tulkinta ja itse tulkitsin samoin.

Viitsitkö muuten kertoa mitkä syötöt ja missä peleissä ovat sinun mielestäsi menneet täysin väärin?
 
Ralph

Jäsen
Viitsitkö muuten kertoa mitkä syötöt ja missä peleissä ovat sinun mielestäsi menneet täysin väärin?
Tältä kaudelta ainoa josta olen Liigalle kirjoittanut ilman vastausta on lokakuun HPK-SaiPa-pelistä. Mielestäni Janne Lahdelle olisi kuulunut HPK:n avausmaaliin syöttöpiste, eikä Oula Palvelle. Alunperin siinä luki vieläpä Lahti, mutta korjattiin Palveksi syyttä.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Riska yritti huitaista kiekon pois, mutta osuma oli heikko, joten pomppiva kiekko vain kimposi Riskan mailasta maaliin. Ei siis laukonut kiekkoa. Se oli tuomareiden tulkinta ja itse tulkitsin samoin.

Niin, Riska nyt vain laukoi kiekkoa yrittäen sen purkaa, mutta kun se nyt vaan sillai hiukan osui ja "kimposi" Riskan lavasta maaliin niin syöttöpisteet pitää tietty oman joukkueen kultakypärälle jakaa :)
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eli jos puolustava pelaaja laittaa lavan laukauksen eteen ja kiekko suuntautuu siitä omiin ei syöttäjiä? Tai pikemminkin yrittää lyödä maalia kohti ammuttua kiekkoa pois päin maalista saaden sen ohjautumaan omiin ei syöttöpisteitä kuulu jakaa? Olisin lähinnä sillä kantilla, että Riskan kosketus kiekkoon ei ollut hallittu (vrt. siirretyn rangaistuksen puhaltaminen). Ehkä meillä nyt vain on näkemysero ja minulla sekä Vaasan tilastoniiloilla on Tapparan väriset lasit nenällä.
 
Boldasin siitä sulle ne olennaiset.

Eikä tuo mun näkemyksen mukaan kyllä olisi edes maaliin asti mennyt ellei Riska sitä sinne olisi huitonut, vaikkei sillä merkitystä sinänsä edes ole koska Riska sen sinne huitoi.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Riska kyllä huitoi kiekon maaliin. Mutta miksei napannut hallitusti luistimella pomppukiekkoa ensin kauemmas maalista, ja sitten vasta hakemaan maailmanlopun lämäriä. Aikaa olisi ollut. No, totta kai täältä helppo sanoa. Mutta kyllä jätkät siinä hianosti syötteli, niin annetaan ny syötöt siitä. Lajuselle ei tarvis tuohon oikeastaan ollenkaan pojoja.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt mentiinkin jo jossittelussa, että mikäli puolustava pelaaja lyö maalia kohti lauottua kiekkoa poispäin maalista saaden sen kuitenkin ohjautumaan maaliin pitääkö syöttäjät poistaa? Siirretyn rangaistuksen katkaisee rangaistavan joukkueen kiekon haltuun ottaminen, johon taidetaan lukea hallittu kosketus kiekkoon. Riskan kosketus oli kaikkea muuta kuin hallittu.

*Edit: tilanteessa ei ollut siirrettyä rangaistusta, rinnastan nämä kaksi tilannetta, sillä mielestäni kyse on molemmissa tapauksissa ohjautumisesta eikä hallitusta kosketuksesta.*

Mutta ei siinä, tämä kausi muistetaan Haapalan n. 50:stä lahjasyöttöpisteestä. Sehän on pahempi puhumaan näitä kuin Juti ja Janne yhteensä.
 
axe

Jäsen
Mun näkemissäni peleissä on kyllä myös poisteltu syöttöpisteitä kesken pelin, jos niin on nähty lopulta aiheelliseksi. Viimeisin muistamani on Tappara-Lukko ennen joulua, kun Saarelan maaliin ilmoitettiin (Liiga.fi + kuulutus) syöttäjiksi Sevänen ja Väyrynen. Erätauon aikana Liiga.fi:stä poistui jälkimmäisen syöttö ja se myös hallissa kuulutettiin. Siitä tekisin päätelmän, että nuo syöttäjät pelin aikana myös tarkistetaan, vaihdetaan ja jopa poistetaan tarvittaessa. Eiköhän tuo Vaasassakin ole eilen tsekattu eikä ole nähty syytä syöttäjiä poistella.

Ja kyllähän kun tuon videolta katsoo, niin olisihan kiekko selvästi mennyt maaliin ilman Riskaakin.
 
Kyllähän kaikkien maalien tekijät ja syöttäjät tarkastetaan pelin aikana (tai näin Liiga on ohjeistanut tekemään). Tosin eri asia kuinka huolella osa ihmisistä tilanteet tarkastaa. Kyllähän monesti on tilanteita, joissa videolta ei pystytä syöttäjiä kiistattomasti todentamaan (esim. laidan lähellä olevat tilanteet), koska eri kuvakulmia ei ole tarpeeksi. Näissä tilanteissa tuomareiden havainnot kentältä ovat tärkeässä osassa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
En tiedä onko oikea ketju, mutta miten voi olla tuossa JYPin tyhjiin iskemässä maalissa syöttäjinä Kolehmainen ja Tavi kun sen selvästi Miklik syötti Hytöselle? Virhe liigan sivuilla vai mitä häh?
 
JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä onko oikea ketju, mutta miten voi olla tuossa JYPin tyhjiin iskemässä maalissa syöttäjinä Kolehmainen ja Tavi kun sen selvästi Miklik syötti Hytöselle? Virhe liigan sivuilla vai mitä häh?

Sama pisti silmään. Kait näitä nykyisin jälkeenpäinkin korjaillaan?

Lisäksi ei voi kuin ihmetellä miten Ilveksen 3-4 kavennukseen ei tullut syöttöpistettä Liuksialalle.
 
Sama pisti silmään. Kait näitä nykyisin jälkeenpäinkin korjaillaan?

Lisäksi ei voi kuin ihmetellä miten Ilveksen 3-4 kavennukseen ei tullut syöttöpistettä Liuksialalle.
Joo JYPin 2-5 maalin keissi on aika selvä, että Kolehmaisen tilalle kuuluisi Miklik. Tuohon Ilvekseen maaliin ei taaseen kuulu tulla syöttäjiä, koska Björninen syöttää kädellä kiekon Flinckille. Ja tosiaankin nämä tilanteet käsitellään uudestaan, jos joukkue lähettää korjauspyynnön Liigalle.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja tosiaankin nämä tilanteet käsitellään uudestaan, jos joukkue lähettää korjauspyynnön Liigalle.

Tarkoittaa sitä, että jos pelaaja saa ansaitsemattoman syöttäpisteen, yksikään joukkue ei lähde Liigan kautta poistattamaan omien pelaajien ylimääräisiä syöttöjä esimerkkinä vaikka edellisen kirjoittajan laittama linkki Haapalan saamasta syöttöpisteestä Revon maaliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös