90-lukulaiset – uusi kultainen sukupolvi?

  • 246 223
  • 547

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Ihan mukavaan kouluun pääsee sitten Kasper Kotkansalo ensi kaudesta alkaen pelailemaan, kun eilen julkistettiin, että herra siirtyy ensi kaudeksi pelaamaan Boston Universityn riveihin. Kyllä, sama koulu jota kautta pinnalle ovat pompahtaneet mm. Jack Eichel, Ahti Oksanen, Charlie Coyle, Colin Wilson, Nick Bonino, Alex Chiasson yms..

Ihan mukavanoloinen valmennustrio Bostonilla ainakin vielä tällä kaudella sillä päävalmentajina (huom, niitä löytyy kaksi) toimivat pitkän linjan NCAA-valmentaja David Quinn, joka toimi viime kaudella mm. Yhdysvaltain maajoukkueen apuvalmentajanakin MM-kisoissa ja joka aloitti oman valmennusuransa jo kaudella 1994/95 kolmikymppisenä Northeastern Universityn riveissä. Quinnin tandemina toimii hieman tuoreempi nimi: Albie O'Connell. O'Connell on toiminut apuvalmentajana kaudesta 2003/04 alkaen useassa eri yliopistossa, mukaan lukien Harvardin arvostettu yliopisto, kunnes viime kaudeksi päätyi Quinnin aisapariksi Bostonin riveihin.

Apuvalmentajana Bostonissa toimii NHL:ssä peliurallaan yhteensä päälle 1 300 peliä pelannut, kahdesti urallaan Stanley Cupin ('91, '96) voittanut ja kertaalleen jopa World Cupin ('96) voittanut Scott Young. Young on vielä suht tuore nimi valmentajamaailmassa, mutta on kuitenkin tasaisesti tehnyt nousuaan USHS-liigan kautta yliopistomaailmaan. Ja voisin kuvitella, että sieltä löytyy aikamoinen tietotaito päästä siitä, miten peliä tulisi pelata voittavasti.

Kotkansalo saa ihan mukavaa seuraa ensi kaudeksi tuonne, kun Bostonin yliopiston riveihin ovat siirtymässä myös sellaiset pelaajat kuin Ty Amonte sekä Brady Tkachuk. Ja kyllä, Ty on Tonyn poika ja Brady Keithin poika. Ja kyllä, ilmeisesti melko lupaavista kavereista heidänkin kohdalla kyse.

Hockey Commitments Twitterissä: "Kasper Kotkansalo (Sioux Falls Stampede) has committed to Boston University for 2017-2018. @TerrierHockey @KKotkansalo @sfstampede @USHL"
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vaakanainen palannut kentille. Ensimmäisenä pistää silmään että pärjää jo ihan hirvittävän paljon paremmin tuolla kulmissa kuin viime kaudella. Otteet on jämäköityneet. Lisäksi Urhon peliasento on minusta todella hyvä. Pää ylhäällä koko ajan ja näkee koko kentän. Ykkössyötöt napsuvat omien lapoihin ja vaikuttaisi ihan hyvältä luistelijaltakin.

Saanut paljon peliaikaa ainakin tässä 3. erässä. Vähän on vielä joitain pieniä huolimattomuusvirheitä, mutta kyllä tämä pelimies on ihan ehdottomasti.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vesalainen penkitetty näköjään tämän päivän peliin. Hyvin tuo mun mielestäni on pelannut niissä peleissä mitä olen nähnyt, mutta pisteitä olisi kyllä saanut tulla vähän enemmän. Ei ole mitään ykkösketjun materiaalia missään nimessä vielä Frölundaan, mutta jossain 3. ketjussa olisi minusta aika optimaalinen pelaaja. Vesalainen kuitenkin tekee ihan pirusti hommia kentällä ja tuo paljon sinne energiaa. Ja on ihan miehen otteet jo kaksinkamppailuissa.

Mutta eihän tuosta tiedä, että oliko tämä nyt vain tähän peliin vai miten jatkuu.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Julius Hongan onnistunut debyytti on erittäin iloinen uutinen Suomen A-maajoukkueelle. Näyttäisi siltä, että hänestä saadaan jo ensi kaudeksi vakiopakki NHL:n. Tämä parantaa merkittävästi valintamahdollisuuksia A-maajoukkueelle. Enää ei ole pakko turvautua väsyneisiin veteraaneihin, vaan pakisto olympialaisiin voidaan ilman loukkaantumisia koota kokonaan 90-lukulaisista. Vakiopakkeja NHL:ssä on siis tällä hetkellä kolme, Vatanen, Ristolainen, Määttä; säännöllisesti pelaavia kolme Nutivaara, Lindell ja Jokipakka ja AHL-pelaajia Honka ja Lindbohm.

Vaikka tilanne on siis kohenemassa, vakiopakkien määrä on hyvin pieni eikä siedä loukkaantumisia. Juolevin mahdollinen debyytti ensi kaudella parantaa tilannetta, mutta todennäköisesti vasta kaudella 2018-19 meillä voisi olla edes kuusi vakiopakkia NHL:ssä. Määrä on edelleen huippuvuosiin verrattuna todella pieni.

Kiekkohistoria voi olla joskus yllättävää. Kuka muistaa, että 2000-luvun alussa meillä oli 2 maajoukkueellista NHL-pakkeja? Kaudet 2002-03 ja 2001-02 olivat tässä suhteessa ennätyksellisiä: peräti 15 puolustajaa sai nimensä ottelupöytäkirjoihin. Vakiopakkien ottelumäärät olivat kaudella 02-03 seuraavat: Timonen (72), Niinimaa (76), Salo (79), Numminen (78), Lydman (81), Lumme (73), Berg (78), Väänänen (67). Lisäksi erinäisiä matseja pelasivat Laukkanen, Koivisto, Helenius, Kultanen, Jokela, Pettinen ja Haakana. Ja seuraavalla kaudella debytoi muuan Pitkänen. 2000-luvun alkuvuosina NHL:ssä debytoi joka vuosi suomalaisia puolustajia.

Tätä taustaa vasten olympiahopea-06 tai WC:n kompurointi-16 eivät olleet mitään järisyttäviä asioita. Kunhan aikaa kuluu, saamme ainakin vuoteen 2020 mennessä kokeneen ja edustavat pakiston A-maajoukkueelle.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Juuso Välimäki tehnyt hattutempun viime yönä. Painaa jo yli PPG tahdilla pisteitä WHL:ssä joka on puolustajalle aika poikkeuksellista. Luulisi että hänet U20-kisoissa nähdään jos ei nyt mitään ihmeellistä tapahdu.
 

Leijonamieli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teuvo Teräväisen kohdalla voitaisiin kai vastaavasti katsella numerolla 18 varattuja pelaajia:

Shawn Antoski, Glen Murray, Jason Smith, Jesper Mattsson, Brad Brown, Petr Sykora, Matt Higgins, Michael Holmqvist, Dimitri Kalinin, Konstantin Koltsov, Brooks Orpik, Jens Karlsson, Denis Grebeshkov, Eric Fehr, Kyle Chipchura, Ryan Parent. Chris Stewart, Ian Cole, Chet Pickard.

Tuota listaa katsellessa herää väkisinkin kysymys, että millä perusteella Teräväisen pitkä NHL-ura on melko varma. Ovatko näytöt SM-liigassa olleet niin jäätävän kovat?

Tässä kun puhutte 90-lukulaisist tähdist ni saattais kiinnostaa hetki sit ilmestynyt kirja Jäähän kohdistunut rakkaus. Meinaan aika mielenkiintost oli lukee, minkälaiset olosuhteet on Barkovist tehny huippupelaajan. Niin no oli helmes kirjas itte kertoneet lätkäuransa Vatane ja Armiaki. Suosittelen. Respectiä.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Rupesin fiilistelemään jo ens kauden mahdollisia pelaajia nuorten MM-kisoihin, sentteristö ja pakisto pitäisi ainakin olla kunnossa ensi kisoissa:

Räsänen A C -98
Heponiemi C -99
Somppi C -98
Ikonen C -99
Mäkinen C -98
Kuokkanen C/LW -98
Koivula LW -98
Tolvanen LW -99
Vesalainen RW -99
Moilanen RW -99
Tuulola RW -98
Nyman RW -99
Jääskä LW -98
Koppanen LW/C -98
Nurmi RW -98
Oksanen RW -98
Koskenkorva C -99
(Puljujärvi RW -98)
(Laine LW -98)

Kuokkanen-Räsänen-Nyman
Tolvanen-Ikonen-Vesalainen
Koivula-Somppi-Oksanen
Jääskä-Mäkinen-Nurmi
Heponiemi

Juolevi D -98?
Jokiharju D -98
Salo D -98
Vaakanainen D -99
Välimäki D -98
Heiskanen D -99
Räsänen E D -99
Felixon D -98
Niemeläinen D -98
Almari D -98
Vesterinen D -99
Kotkansalo D -98
Teräväinen D -99
Reunanen D -98

Välimäki-Salo
Vaakanainen-Heiskanen
Felixon-Jokiharju
Niemeläinen

Luukkonen G -99
Lebedeff G -99
Kotkaniemi G -99
Laakso G -98
Halonen G -98

Luukkonen
Laakso
Halonen

Tietysti on mahdollista, että olisi joku Vesalainen tai Tolvanen tai joku muu tulevista ykköskierroksen varauksista NHL:ssä Puljun, Laineen ja kenties Juolevin lisäksi.

edit: vähän muokattu
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllähän tästä 90-luvun sukupolvesta voidaan puhua kaikkien aikojen suomalaisena sukupolvena. Laskeskelin tuossa että minkä verran on realistista odottaa suomalaisia kenttäpelaajia pelaavan NHL:ää tuossa 2020-luvun alkupuolella vakiokokoonpanoissa. Päädyin siihen että luku voisi olla suurin piirtein 35.
 

Odessa_park

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, OTP
Rupesin fiilistelemään jo ens kauden mahdollisia pelaajia nuorten MM-kisoihin, sentteristö ja pakisto pitäisi ainakin olla kunnossa ensi kisoissa:

Hyvä lista, mutta lisäisin Kärppien vakiokokoonpanoon jo nousseen ja pari maaliakin tehneen Jesse Koskenkorvan mukaan spekulaatioihin. Takoi myös alkukaudesta piste per peli tahtia a-junnuissa 17-vuotiaana.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Hyvä lista, mutta lisäisin Kärppien vakiokokoonpanoon jo nousseen ja pari maaliakin tehneen Jesse Koskenkorvan mukaan spekulaatioihin. Takoi myös alkukaudesta piste per peli tahtia a-junnuissa 17-vuotiaana.
Jep, lisätty, kova kilpailu tulee kyllä sentterin paikoista. Pystyykö Jesse pelaamaan laidalla?

Edit: Niin ja seuraavan vuonna sentterinpaikoille on ehdolla sellaisia kuin Ikonen, Heponiemi,Koskenkorva ja Kotkaniemi.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt kun U20-turnaus on Suomen osalta ohi, niin lienee paikallaan pohtia, että minkälaista joukkuetta on odotettavissa kevään U18-kisoihin? Täysin varmoina niminä voitaneen pitää Luukkosta, Heiskasta, Vaakanaista, Jokiharjua, Tolvasta ja Vesalaista. Erittäin suurella todennäköisyydellä mukana lienevät myös Heponiemi, Koskenkorva, Ikonen, Nyman, Moilanen ja E.Räsänen. Miten näette, että kentälliset muotoutuvat ja onko nippu yhtä hyvä kuin vuosi takaperin? Ainakin nämä edellisissä kisoissa mallikkaasti esiintyneet "ysiysit" ovat vuoden kokeneempia.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
90-lukulaiset ovat ottaneet vallan NHL:ssä suomalaispistepörssissä tällä kaudella. Katsotaanpa NHL:n top 10 suomalaiset eri vuosilta:
2010-11: 10/ 0 (80-lukulaiset/90-lukulaiset), 2011-12: 10/ 0, 2012-13: 10/ 0, 2013-14: 8 / 2, 2014-15: 6 / 4, 2015-16: 5/5 ja 2016-17: 2 / 8. Tämän kauden lukemat tuskin enää muuttuvat, vain Komarov voi vielä murtautua top 10, Jokinen sen sijaan vaikuttaa olevan syväjäässä. Filppula ja Koivu pitävät yllä 80-lukulaisten edustusta.

Ensimmäiset 90-lukulaiset top 10 olivat Mikael Granlund ja Määttä. Pari kautta sitten suomalaiset pistemäärät olivat hyvin alhaisia, esim. 2014-15 suomalaisten pistepörssin voitti Koivu 48 pisteellä! Nyt tilanne on huomattavasti kohentumassa, hienointa tietysti on se, että jopa NHL:n pörssikärjessä (top 20) on jo yksi suomalainen pitkästä aikaa, tuleva supertähti Patrik Laine.

Maajoukkueen kannalta tilanne ei tietenkään ole vielä ideaalinen: parempi olisi, jos 80-lukulaisia olisi vielä enemmistö pörssikärjessä kovilla pisteillä. Mutta kun vuosina 1985-89 ei huippulahjakkuuksia kenttäpelaajissa ollut lainkaan, puuttuvat pörssikärjestä nuo ikäluokat, joiden pitäisi nyt dominoida suomalaisten pistepörssiä. Koivu, Filppula ja Jokinen yrittävät vielä ylläpitää 80-luvun alun hyvien ikäluokkien lippua yllä. Toisaalta on niin, että muutaman vuoden päästä maajoukkueen tilanne on jo erittäin hyvä, jos pelaajien kehitys jatkuu nopeasti. Vuoden 2022 olympialaisissa Suomella on jo saumat taistella kullasta, jos valmennus kykenee luomaan Suomelle voittavan pelitavan.

Masentavan syksyn ja alkutalven sijaan kannattaa siis rakennella 20-luvun ketjuja, miltä näyttäisi vaikkapa Puljujärvi-Aho-Laine, Rantanen-Barkov-Teräväinen, Granlund-MaGranlund-Haula, Salomäki-Hintz-Armia jne. Valinnanvaraa on paljon, vielä ei kannata riidellä makuasioista.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Just eilen tuli mietittyä tuota että kun tuo Granlund on nyt puhjennut vielä tuollaiseen lentoon, niin aikamoinen hyökkäysarsenaali tulee Suomella olemaan 2020-luvulla käytössään. Leveyttäkin on enemmän kuin ikinä ennen.

Granlund(it), Teräväinen, Rantanen, Aho, Puljujärvi, Armia, Laine, Haula, Barkov ym. Kyllähän noista saa jo melkoiset ketjut pyöriteltyä läjään ja vielä on monta äijää reservissä. Kapanen ei ole vielä näyttänyt kynsiään NHL:n puolella, joten ei tässä vaiheessa uskalla sanoa vielä mitään. Kuten ei myöskään esimerkiksi Tolvasesta eikä tietenkään kenestäkään vielä nuoremmista.
 

Pardus

Jäsen
Miten näette, että kentälliset muotoutuvat ja onko nippu yhtä hyvä kuin vuosi takaperin? Ainakin nämä edellisissä kisoissa mallikkaasti esiintyneet "ysiysit" ovat vuoden kokeneempia.
Itse listaan tähän näkemykseni pelkästään hyökkäyksen osalta. Puolustus on rautainen, mutta niin on hyökkäyskin.

Tolvanen - Ikonen - Vesalainen
Nyman - Heponiemi - Moilanen
Ylönen - Koskenkorva - Luusuaniemi
Talvitie - Kotkaniemi - Pajuniemi
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Itse listaan tähän näkemykseni pelkästään hyökkäyksen osalta. Puolustus on rautainen, mutta niin on hyökkäyskin.

Tolvanen - Ikonen - Vesalainen
Nyman - Heponiemi - Moilanen
Ylönen - Koskenkorva - Luusuaniemi
Talvitie - Kotkaniemi - Pajuniemi
Hyvältä näyttää ketjut. Puolustus voisi olla seuraavanlainen, riippuen Vaakanaisen tilanteesta.

Miro Heiskanen - Henri Jokiharju
Urho Vaakanainen - Eemeli Räsänen
Otto Latvala - Eero Teräväinen

Niin ja toki maalivahdit ovat kovia. Luukkonen kisojen paras ja Lassi Lehtinen hyvä kakkonen.
 
Itse listaan tähän näkemykseni pelkästään hyökkäyksen osalta. Puolustus on rautainen, mutta niin on hyökkäyskin.

Tolvanen - Ikonen - Vesalainen
Nyman - Heponiemi - Moilanen
Ylönen - Koskenkorva - Luusuaniemi
Talvitie - Kotkaniemi - Pajuniemi

Hyvältä näyttää ketjut. Puolustus voisi olla seuraavanlainen, riippuen Vaakanaisen tilanteesta.

Miro Heiskanen - Henri Jokiharju
Urho Vaakanainen - Eemeli Räsänen
Otto Latvala - Eero Teräväinen

Niin ja toki maalivahdit ovat kovia. Luukkonen kisojen paras ja Lassi Lehtinen hyvä kakkonen.

Saman suuntaisia ajatuksia täälläkin. Itse asiassa niin hyviä, etten osaa itsekään oikein parempaa nippua lyödä kasaan. Ehkä voisin tarjota puolustukseen Saku Vesteristä tai jopa 2000-syntynyttä Toni Utusta, tai Aleksi Anttalainen, Nuutti Viitasalo tai vaikkapa Bernard Isiguzo. Tuo Otto Latvala on itselleni ihan vieras nimi.

Jätetään hyökkäykseen vielä ovea auki jollekin nuoremman ikäluokan huipulle Kotkaniemin lisäksi, esim. Niklas Nordgren.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Just eilen tuli mietittyä tuota että kun tuo Granlund on nyt puhjennut vielä tuollaiseen lentoon, niin aikamoinen hyökkäysarsenaali tulee Suomella olemaan 2020-luvulla käytössään. Leveyttäkin on enemmän kuin ikinä ennen.

Jep, koska 2010-luvun puolivälin jälkeen on tullut hyvin lupaavia pelaajia paljon, pari heikompaakaan ikäluokkaa eivät jatkossa vaikuta menestymismahdollisuuksiin. MM-kisoissa ongelmaksi voi tavallaan tulla tason leveys, koska maajoukkueesta kieltäytyminen on aiempaa helpompaa, kun "kaveritkaan eivät viitsi". Mutta todellisista huipputurnauksista kieltäytyjiä on edelleen vähän.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hahmotellaas huvikseen Olympiajoukkue, ilman 80-luvulla syntyneitä vanhuksia. Koivua, Lehterää, Filppulaa tuonne varmaan menisi, mutta katsotaan pitemmälle tulevaisuuteen.

Kurkkasin pisteet per peli tilastoon vimoset 2 kautta:

Mikael Granlund 0.63 --- Aleksander Barkov 0.84 ---- Patrik Laine 0.88
Mikko Rantanen 0.43 --- Sebastian Aho 0.55 --- Joonas Donskoi 0.43
Artturi Lehkonen 0.32 --- Teuvo Teräväinen 0.47 --- Jesse Puljujärvi 0.29
Markus Granlund 0.30 --- Erik Haula 0.43 --- Joel Armia 0.25

Hyökkäys on kyllä mainio, eikä sinne tarvita mitään roolipelaajia enää, ne sivuosaamiset löytyy näiltäkin kavereilta, jotka ovat jo pisteidenteossa parhaita.


Olli Määttä 0.21 --- Rasmus Ristolainen 0.55
( Olli Juolevi ) --- Sami Vatanen 0.50
Jyrki Jokipakka 0.21 --- Julius Honka 0.38

Esa Lindell 0.20 - ( Vili Saarijärvi )
Markus Nutivaara 0.18 - Petteri Lindbohm

Tuukka Rask
Juuse Saros

On kyllä hienoa aikaa kun tämä jengi joskus jalkautetaan.
 

Byyri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Tolvanen - Koskenkorva - Vesalainen
Nyman - Ikonen - Moilanen
Pajuniemi - Heponiemi - Virtanen
Ranta - Kotkaniemi - Nordgren
Luusuaniemi

Vaakanainen - Jokiharju
Heiskanen - Räsänen
Vesterinen - Teräväinen
Latvala

Luukkonen
Lehtinen
Kotkaniemi
 
Viimeksi muokattu:

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Tuukka Rask
Juuse Saros

Rask on syntynyt 1987, jos nyt meinattiin vain 1990-luvulla syntyneitä. Mutta onhan tuohon maalivahdin hommiin tarjolla sitten tulevaisuudessa Saroksen lisäksi myös Ville Husso ja Kaapo Kähkönen, muiden muassa. Ehkä Veini Vehviläisestäkin vielä vehk... kehkeytyy myös maajoukkueessa menestyvä kassari. Ihan samankaltaista huipputalenttien ryhmää ei nyt ole tarjolla, mutta veskareissa leveyttä ei ehkä tarvitsekaan niin paljoa kuin mitä on ollut. Antti Raanta on lisäksi syntynyt 1989 ja hänelläkin vielä monta hyvää pelivuotta edessä, ehkä jopa ne parhaimmat.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tolvasesta hassu seikka, että niin näkymätön kun hän olikin U20-kisojen varsinkin ensimmäisissä peleissä, niin päätyi silti PPG tehoihin, eli 6 ottelussa 2+4.
 

Karnapuntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorikiekko, Suomi, Tanska, JYP
2017 USHL/NHL Top Prospects Game Rosters

USHL Top Prospects -pelin neljästä suomalaisesta tosiaan 3 pois loukkaantumisten vuoksi. Eeli Tolvanen, Santeri Virtanen ja Eero Teräväinen siis korvattu, jäljelle jäi enää Kasper Kotkansalo.

Harmin paikka, olisi ollut loistava lisänäytönpaikka kaikille. Tolvanen toki jo yleisestikin suuri nimi, mutta Virtasen ja Teräväisen puuttuminen huonompi juttu.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Tolvanen - Koskenkorva - Vesalainen
Nyman - Ikonen - Moilanen
Pajuniemi - Heponiemi - Virtanen
Ranta - Kotkaniemi - Nordgren
Luusuaniemi

Vaakanainen - Jokiharju
Heiskanen - Räsänen
Vesterinen - Teräväinen
Latvala

Luukkonen
Lehtinen
Kotkaniemi

Tässä ei turhia selitelty. Onko tämä joukkue kevään U18-kisoihin? Siinä tapauksessa näyttää ihan pätevältä. Syksyn Hlinka-turnaus ei mennyt ihan putkeen, mutta tässä on paljon sieltä puuttuneita pelaajia, esim. Tolvanen, Vesalainen ja Heiskanen. Pikkuleijonien valmentajana toimii joku nevahööd Juuso Nieminen. Paha mennä sanomaan hänestä mitään, mutta luultavasti vetää paremmin kuin Urama.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös