Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 594 279
  • 4 204

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aaltosen kanssa noihin peleihin ei tulla edes pääsemään.

Kyllä HIFK viime kaudella nimenomaan kollektiivina meni niinkin pitkälle, kun meni ja silloin yksilön on helpompi onnistua. Lähes poikkeuksetta HIFK:n pelaajat myös onnistuivat pudotuspeleissä yksilötasolla. Zaborsky kuuluu sitten niihin pelaajiin, jotka eivät onnistuneet pudotuspeleissä, vaan mielestäni oli ehkä suurin yksittäinen syy yksilötasolla sille, että miksi HIFK ei mestaruutta voittanut. Toinen oli se, että Taimi tipahti pois. Zaborsky pelasi tulikuuman sentterin rinnalla ja ei pystynyt 350K.n vuosipalkalla tekemään oikeastaan yhtään tärkeää maalia HIFK:lle. Yksikin maali oikeaan paikkaan esim. pelissä nro. 2 ja HIFK olisi todennäköisesti mestari. Tähän on pakko sanoa, että pidin kaverista vilpittömästi erittäin paljon. Zabossa oli sellaista välittämistä, tunteen paloa ja häviämisen vihaamista mitä tästä HIFK:n joukkueesta puuttuu. Zaborkystä oli siitä arvokas "tähtipelaaja", että hän oli joukkueelleen hyödyllinen silloinkin, kun ei pystynyt tekemään pisteitä, sillä oli asenteeltaan esimerkillinen, mutta tämä on kuitenkin tulosurheilua. Aaltosessa on potenttiaalia ottaa kevään peleissä Zaborskyä merkittävämpi rooli ratkaisijana, mutta kysymys on, että pääseekö HIFK joukkueena siihen tilanteeseen, että sitä potenttiaalia päästään ulosmittaamaan.

Tämän vuoden HIFK on kauttaaltaan liian mukavuudenhaluinen. Siellä on tiettyjä pelaajia, jotka antavat (Elkins) joka ilta kaikkensa, mutta sitten liian moni pelaaja vain käy siellä suorittamassa. Ihmetellä täytyy esim. Hintzin kohdalla, että tuolla pelaamisellako hän NHL:ään tähtää? Ilveksestä löytää itsensä tuolla menolla yhden kauden AHL-visiitin jälkeen. ;Mitkäs ne Nybondaksen teesit joukkueen rakentamiseen olivat: nopea, taitava fyysinen nämä sieltä kyllä jotenkin löytää, mutta se intohimo puuttuu. Jonkun Puustisen kohdalla täytyy ihmetellä, että miksi edes sopparia jatkettiin, jos intohimoa ei löydy. Hän tuskin koko kautena tulee pääsemään riittävälle tasolle, koska ei vain fyysisesti ole kunnossa. Mikäli Nybondas ajattelee, että pidettiin, kun halvalla saatiin (ilmeisesti tiputtanut palkkaansa), niin väärä ajattelutapa. Edelleen samalla palkalla olisi varmasti saanut pelaajan, jolla on intohimoa tähän lajiin ja se näkyisi jäällä jotenkin.

Jos vielä palataan eiliseen peliin, niin kyllähän sen jotenkin näki, että mitä pidemmälle peli meni, niin TPS:lle se alkoi kääntymään. HIFK:lla oli ihan riittävästi paikkoja niitata se peli. Kyllä noista paikoista vain pitää niitä maaleja tehdä. Varsinkin kun vastustajan maalivahdilla oli todella pompottelupäivä. HIFK:lta vietiin taas yksi maali, mutta ei ole tekosyy. HIFK:n puolustuspelaamisessa petti pahan kerran oman alueen täyttö. TPS järjestään loi maalipaikkansa pelaamalla toiseen aaltoon ja HIFK:n kaikki hyökkääjät pelasivat liian paljon omaa maalia kohti. Hintzin peli oli täysin luokaton ja jäikin toiseen erään mennessä pelistä pois, Rask tipahti jo ennen peliä joten jotain flunssaa siellä taas puskee. HIFK:n pelaajat näyttivät kauttaaltaan erittäin väsyneiltä jo toisen erän lopussa. Joka vaihdossa eri kentälliset hyökkäyksessä, kun kapealla mentiin. HIFK kyllä yritti, mutta kun se Saarelaisen virhe tuli, niin tuossa tilanteessa ei enää usko riittänyt. Näitä tekosyitä on kuitenkin jo etsitty 33 pelin verran. Tämänkin pelin HIFK olisi voinut niitata kahdessa enimmäisessä erässä ja väsyneemmälläkin joukkueella pystyy puolustamaan. Nyt joka pelissä oikeastaan itse löydetään ne keinot hävitä. Positiivista HIFK:n pelaamisesta jos haluaa löytää, niin pelaamiseen on tullut enemmän variaatiota. Pitkään poissaolleet onnistuneet pitkät avaukset olivat palanneet, mutta kuitenkin pystyttiin lähtemään myös viiveellä. Se vaikeuttaa vastustajan pelaamista.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Zaborsky kuuluu sitten niihin pelaajiin, jotka eivät onnistuneet pudotuspeleissä, vaan mielestäni oli ehkä suurin yksittäinen syy yksilötasolla sille, että miksi HIFK ei mestaruutta voittanut. Toinen oli se, että Taimi tipahti pois. Zaborsky pelasi tulikuuman sentterin rinnalla ja ei pystynyt 350K.n vuosipalkalla tekemään oikeastaan yhtään tärkeää maalia HIFK:lle. Yksikin maali oikeaan paikkaan esim. pelissä nro. 2 ja HIFK olisi todennäköisesti mestari. Tähän on pakko sanoa, että pidin kaverista vilpittömästi erittäin paljon. Zabossa oli sellaista välittämistä, tunteen paloa ja häviämisen vihaamista mitä tästä HIFK:n joukkueesta puuttuu. Zaborkystä oli siitä arvokas "tähtipelaaja", että hän oli joukkueelleen hyödyllinen silloinkin, kun ei pystynyt tekemään pisteitä, sillä oli asenteeltaan esimerkillinen, mutta tämä on kuitenkin tulosurheilua.

Tässä on aika tarkalleen se, miten itse koin Zabon. Plussaa tuli ainaisesta yrittämisestä ja uskosta itseensä, se ei loppunut missään vaiheessa kautta. Mutta pleijareissa eletään kuitenkin tehoista, ei pelkästä yrittämisestä. En mitenkään pysty itse saamaan aikaiseksi sellaista ajatusmallia, jossa JMA olisi suora Zabon korvaaja. Niin erityyppisistä pelaajista on kysymys. En ole suuri Stadi-Matti Aaltos -fani, mutta kyllä mä aika suurella kunnioituksella katson hänen saavutuksiaan, jota lueteltiinkin tuossa muutama viesti sitten. On SM-kultaa, olympiapronssia, MM-kultaa jne. Olen melkein lähtökohtaisestikin ollut siinä moodissa, että kevät on JMA:n aikaa, enkä mä nytkään löydä oikein mitään pointtia siitä, että HIFK:n alisuorittaminen himassa menisi yhden jäbän piikkiin. Pidän Puustista esmes paljon suurempana floppina kuin JMA:ta, jota en todellakaan pidä floppina ylipäätäänkään.

HIFK:n suurin menetys viime kaudesta on Ramu, jonka paikkaaminen Johanssonilla epäonnistui. Myöskin HIntziin luotettiin liikaa, tästä narisinkin jo hyvissä ajoin viime kaudella. Jos yhden jätkän syyksi pitää laskea huono maalimäärä tällä kaudella, niin se on kyllä Ramun (poissaolon) syytä. Tämä on joukkueenkokoamisen suurin moka, muuten en valita. Kyllä tällä nipulla on lähdetty mestaruutta vakavissaan hakemaan ja ihanaahan se on, että HIFK:n pakistossa on jätetty ilmeisesti lopullisesti taakse tikutaku -kaudet. Lisäksi Lankinen on ollut pirun kova. Jos HIFK ei itse tee paljon maaleja, niin ei se paljon päästäkään. Ja tämä on aina loistava tilanne. Ei siinäkään mitään syytä olisi turvallisuudentunteeseen, että voitettaisiin 7-5 / 6-4 -tyyppisillä tuloksilla. Mä saan puistatuksia aina kun oma jengi päästää yli 2 maalia, koen tän nykylätkän niin paljon maalinestopelinä.

Jäitä hattuun, vaikka kipeää tekeekin, ei tässä oikein muuta osaa sanoa. Eilen mentiin yhden kärkijoukkueen kanssa ihan tasapäin tosi pitkään, kunnes rojahdettiin pariin hevosenkokoiseen henkilökohtaiseen virheeseen. Sarjataulukossa ollaan kuitenkin neljäntenä ja ollaanko peräti liigan toiseksi paras vierasjoukkue? Syyttäkää optimistiksi, mutta en vielä vedä ranteita auki koko kauden suhteen - muistutan esimerkiksi siitä, että Törmänen on yleensä iskussa keväisin, hän osaa playoffsit. Ja Stadi-Juha-Matti - ventatkaas vaan! Tämä sotaratsu on silloin paikalla, kun tehdään ratkaisevia maaleja oikeasti isoissa otteluissa. Nytkin hän kantaa kultakuuppaa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pidän Puustista esmes paljon suurempana floppina kuin JMA:ta, jota en todellakaan pidä floppina ylipäätäänkään.

Jäitä hattuun, vaikka kipeää tekeekin, ei tässä oikein muuta osaa sanoa. Eilen mentiin yhden kärkijoukkueen kanssa ihan tasapäin tosi pitkään, kunnes rojahdettiin pariin hevosenkokoiseen henkilökohtaiseen virheeseen. Sarjataulukossa ollaan kuitenkin neljäntenä ja ollaanko peräti liigan toiseksi paras vierasjoukkue? Syyttäkää optimistiksi, mutta en vielä vedä ranteita auki koko kauden suhteen - muistutan esimerkiksi siitä, että Törmänen on yleensä iskussa keväisin, hän osaa playoffsit. Ja Stadi-Juha-Matti - ventatkaas vaan! Tämä sotaratsu on silloin paikalla, kun tehdään ratkaisevia maaleja oikeasti isoissa otteluissa. Nytkin hän kantaa kultakuuppaa.

En itsekään näe Aaltosta floppina. Odotin toki enemmän, mutta hänestä sentään näkee, että on fyysisesti kunnossa ja pelaa myös joukkueelle. Aaltosen pelaamisesta puuttuvat myös ne onnistumiset, jotka avaisiva peliä. Nyt menee vähän tehottomaksi pyörimiseksi sota-alueen ulkopuolella ja lisäksi vedot menevät ohi tai jäävät blokkiin ja niin käy silloin, kun pääkoppa on jumissa. Aaltonen kuitenkin ehtii tilanteisiin ja pääsee paikoille. Puustisen suhteen taitaa peli olla kuitenkin siinä mielessä täysin menetetty, että ei ehdi mihinkään. Esim. ensimmäisellä kaudellaan HIFK:ssa oli alkukaudesta tehoton, mutta työnteon määrä oli x2 nykyiseen. Mikäli HIFK vielä panostaa pelaajamarkkinoilla, niin Puustinen voisi olla ensimmäisenä lähtöpuolella. Kapteenimme Luttinen voisi olla käyttökelpoinen pelaaja erilaisessa pelisysteemissä, mutta Törmäsen kiekossa hän on taakka joukkueelleen 5 vs 5 pelissä. Se on vähän huono tilanne mikäli jokaisessa kentässä on yksi tälläinen pelaaja.

En itsekään ole tämän kauden suhteen mitenkään heittänyt kirvestä kaivoon. Muistissa on viime kauden pudotuspelit ja sitä edellisenkin Törmäsen pudotuspelit. HIFK:n joukkueessa on paljon ja ehkä vähän liikaakin pelaajia, jotka syttyvät vasta ehkä kevään peleihin. Lisäksi tuo on totta, että HIFK:n päästämä maalimäärä antaa toivoa, koska tällä materiaalilla pitää jossain vaiheessa ihan oikeasti alkaa tekemään maaleja. Se yksi pakki on minimi mitä pitää hankkia ja itse yrittäisin vielä muutoksia myös hyök. osastolle. Itse salaa toivoisin, että Davos antaa potkut 14 peliin 3+1 ja -2 Tuomo Ruudulle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän tässä vaan on, että tämän kauden IFK ei välttämättä pääse sinne isoihin peleihin asti, joita Aaltonen voisi ratkoa. Kun katsoo hima- ja vierasmatsien tuloksia, tässä ei oikein tiedä, pitäisikö toivoa, että jäätäisiin viidennneksi. Silloin voitaisiin vierasvoittojen turvin päästä välieriin. Pelkään nimittäin, että sijoittumalla neljänneksi käy samoin, kuin Kojon toisella kaudella, jolloin tiputtiin viidenneksi sijoittuneelle Hämeenlinnalle. Tosin puolivälierät on IFK:lle aina kompastuskivi, lähdetäänpä siihen sarjaan miltä sijalta hyvänsä.

Se tietysti kannattaa muistaa, että eilisen matsin lopputulos olisi voinut olla erilainen, jos kokoonpanossa olisi ollut mukana herrat Heiskanen, Finley ja Generous, ja jos eilen olisi otettu edes yksi pinna, täällä olisi nyt ihan toisenlaiset fiilikset.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Se tietysti kannattaa muistaa, että eilisen matsin lopputulos olisi voinut olla erilainen, jos kokoonpanossa olisi ollut mukana herrat Heiskanen, Finley ja Generous, ja jos eilen olisi otettu edes yksi pinna, täällä olisi nyt ihan toisenlaiset fiilikset.

Totta tuokin, mutta jos jotain hyvää haetaan niin paikkoja saadaan luotua jokaiseen peliin ihan riittävä määrä, mutta jokaisella tuntuu olevan kaikki maailman eläimet reppuselässä ja mailaa puristetaan hampaita purren, jolloin yhtä maalia kohden luotava kymmenen paikkaa vähintään. Noh, perjantaina taas jännätään onko mikään muuttunut muutamassa päivässä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä huudan yksinkertaistamisen perään: helpot ja kovat syötöt, äijää maalille, puhetta, duunia ja turhat krumeluurit pois. Perusasioiden tekeminen huolellisesti tuo aivan varmasti kaivattua rentoutta ja äijää maalille, niin kyllä ne kiekot menee verkkoonkin. Mutta, jos sinne maalille ei mennä, peli tehdään vastustajalle jatkossakin liian helpoksi eikä punalamppu syty.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Mä huudan yksinkertaistamisen perään: helpot ja kovat syötöt, äijää maalille, puhetta, duunia ja turhat krumeluurit pois. Perusasioiden tekeminen huolellisesti tuo aivan varmasti kaivattua rentoutta ja äijää maalille, niin kyllä ne kiekot menee verkkoonkin. Mutta, jos sinne maalille ei mennä, peli tehdään vastustajalle jatkossakin liian helpoksi eikä punalamppu syty.

@BOL; naulan kantaan. Lisäksi IFK:n pitäisi muistaa, että kun paine kasvaa omassa päässä, TPS-kiekko auttaa. Nostetaan nöyrästi ja helpoimmalla mahdollisella tavalla kiekkoa keskialueelle ja vaihdetaan riittävän useasti. Ei todellakaan anneta syöttöjä omassa päässä poikittain keskelle aloituspisteiden oletettuun keskipisteeseen tai paineettomina katsomatta toiselle puolelle "ränniin", jos vastassa on vastajoukkueen miehiä. Jääkiekko on yksinkertaisten miesten suoraviivainen ja yksinkertainen peli, jota yritetään mystifioida tarpeettomasti.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistuttaisin viime kaudesta.

Ensimmäiset 38 peliä ja 69 pistettä. Tekee 1,82 pistettä/ottelu.
Viimeiset 22 peliä ja 58 pistettä. Tekee 2,64 pistettä/ottelu.

Pointti on se, että vuosi sitten peli loksahti kohdalleen tuossa vuoden vaihteen huiskeilla. Sitä ennen se ole välillä myös melkoista schaissea. Tämän kauden jengissä on mahdollisuuksia, se pitää vain kaivaa esiin. HIFK on puolustanut hyvin, siitä kertoo omiin menneet maalit, mutta vastaavasti maalinteko on tökkinyt pahasti. Siihen muutos, materiaali kyllä periaatteessa riittää. Lisäksi joukkue luo kyllä paikkoja mutta kun ei vaan mene niin ei mene.

Muistetaan myös se, että viime kaudella Tappara puolusti finaaleissa HIFK:n nurin, puhtaassa maalintekokilpailussa se olisi hävinnyt.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Näkisin että peliä kehitetään nyt vähän eri tavalla kun viime kaudella osittain ehkä olosuhteidenkin pakosta kun ei ole maaleja tullut niin tilkitään sitä omaa päätä entistä lujemmin, Lankinen on ollut joukkueen paras pelaaja ja siten IFK pystyy pelaamaan jo kohtuu hyvää 0-0 playoff-kiekkoa puolustuksen kautta.

Mainittu TPS-matsi oli muuten yllättävän viihdyttävä sen reilu kaksi erää. En näkisi tuota matsia mitenkään paskana esityksenä vaan ihan normi jääkiekkomatsina mikä hävitään kun kaverilla natsaa vihdoin se 1-2 johtomaali ja laadukkaana joukkueena osasivat hallita johdon ja muutama pomppu siihen niin peli selvä.
IFK pelannut paljon huonompia pelejä ja voittanut.

_
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Näkisin että peliä kehitetään nyt vähän eri tavalla kun viime kaudella osittain ehkä olosuhteidenkin pakosta kun ei ole maaleja tullut niin tilkitään sitä omaa päätä entistä lujemmin, Lankinen on ollut joukkueen paras pelaaja ja siten IFK pystyy pelaamaan jo kohtuu hyvää 0-0 playoff-kiekkoa puolustuksen kautta.

Kieltämättä, 33 ottelua ja maaliero on 67-67. Kyllähän tuolla saldolla pystyy pleijaripelejä voittamaan, mutta ongelmaksi muodostuu mistä asetelmista sinne lähdetään. Säälirajaan on se kymmenen pistettä ja se tulee kyllä riittämään vähintään kevään jatkumiseen. Näillä maalimäärillä ne säälit vain silti äkkiä kutsuu ja sieltä on useimmiten paha nousta.

Jos nelossija jollain ilveellä saataisiin ja siitä välieriin, niin sellaisen sarjan voittaa kymmenellä tehdyllä maalilla ja tällä puolustuksella.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kapteenimme Luttinen voisi olla käyttökelpoinen pelaaja erilaisessa pelisysteemissä, mutta Törmäsen kiekossa hän on taakka joukkueelleen 5 vs 5 pelissä. Se on vähän huono tilanne mikäli jokaisessa kentässä on yksi tälläinen pelaaja.

Tämä. Aivan totta. Luttisen jalat eivät riitä Stögö-lätkään ja kun kapumme on pelillisesti alamaissa, menee siinä myös kyky liidata joukkuetta. Ihannetilanne on se, missä kapteeni on vahva persoona ja lisäksi hänen pelinsä kulkee. Jolloin hän näyttää esimerkkiä sekä kentällä että kopissa.

Muuten ovat m&t ja monet muutkin huomanneet saman kuin meikäläinen - kevät oli viime kaudellakin HIFK:n parasta aikaa ja Stögö ei ole mielestäni vetänyt vihkoon kumpiakaan pleijareitaan HIFK:ssa. Joissain valmentajissa (Rautakorpi, Törmänen etc.) on sellainen karma ja touchi, jotka ovat parhaimmillaan playoffeissa. Muistetaan viime kaudesta sekin, että runkosarja on ihan oma juttunsa, ei paljon lämmitä mua ainakaan se, että HIFK vei runkosarjan, koska lopulta lyötiin käteen hopeaa. Maalien päästäminen on nyt hyvällä tasolla, pitää vaan tehdä duunia maalinteon kanssa ja HIFK ei mielestäni luo vieläkään ihan riittävästi paikkoja, jotta voisimme jossitella kun mistään ei mene sisään. HIFK on hyvä kiekkokontrollissa, mutta pörrää kiekollisena kulmissa, keskialueella ja omissa. Lisää äijiä sota-alueelle. Ja kiekkoja myös. Vaikka sitten kiekonhallinnan kustannuksella. Kiekko on vallan väline, mutta sillä jengillä on valta, joka sen limpun veivaa vastustajan verkkoon useammin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tämä. Aivan totta. Luttisen jalat eivät riitä Stögö-lätkään ja kun kapumme on pelillisesti alamaissa, menee siinä myös kyky liidata joukkuetta. Ihannetilanne on se, missä kapteeni on vahva persoona ja lisäksi hänen pelinsä kulkee. Jolloin hän näyttää esimerkkiä sekä kentällä että kopissa.

Joo eikä se vauhti ainakaan parane jatkossa, Mutta sitä ihmettelen kovin, että miksiköhän ei edes yv:llä tapahdu mitään hyvää? Kiekko Aaltoselle joka vetää ja Luttinen ohjaa kiekon reppuun... en ole nähnyt kertaakaan tuon maailman yksinkertaisimman kuvion toteutuvan käytännössä. Hyvin erikoista.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Aika pahalta tuntuu, että tuli pataan tepsukoilta ja ne ottavat pataan hämptonilta ja reilusti!
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
HPK kävi näyttämässä kuinka Töpseli sammutetaan. Unelma neljännestä sijasta alkaa käydä haasteelliseksi. Pitäiskö taas pudottaa tavoitteita ja yrittää venyä kuudenneksi? Jyp vahvistui sen verran joulutauolla. Harkitsisin kyllä vakavasti Hagmanin palkkaamista. Meillä on joka pelissä Miehoja, Tammisia, Hämäläisiä ynnä muita rosterissa. On siellä yksi Hagmanin kokoinen aukko olemassa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tarvittaisi Taimen ja Ramun korvaajaa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Muistuttaisin viime kaudesta.

Ensimmäiset 38 peliä ja 69 pistettä. Tekee 1,82 pistettä/ottelu.
Viimeiset 22 peliä ja 58 pistettä. Tekee 2,64 pistettä/ottelu.

Ainut asia mikä lohduttaa tässä vaiheessa IFK:sta puhuttaessa. Toki viime kaudella peli ei kyllä missään vaiheessa ollut sentään näin hirveätä kuraa mitä se on tällä kaudella on suoraan sanottuna vaihdosta toiseen.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Muistuttaisin viime kaudesta...
Kuin myös.
-Viime kaudella ensimmäististä 18 pelistä hävittiin vain kolme. Pelattiin paljon tasureita ja joukkue venyi varsinkin kolmasissa erissä tasoihin tai voittoon. Tällä kaudella kun vastustaja tekee maalin, kustaan housuun.
-Meillä oli taitavia kiekollisia pakkeja, joiden ansiosta maaleja tuli, molempiin päihin tosin mutta katsomossa oli luottavainen olo siitä, että ainekset menestykseen on kasassa. Myös tämä loistaa poissaolollaan tänä vuonna.
-Joulutauolla johdettiin sarjaa ja usko runkosarjan voittoon alkoi elää. Nyt kolmen kärki on karannut saavuttamattomiin.
-Tärkeimmät pelipaikat oli täytetty. Auvity/Taimi/Järvinen puolustuksessa, Ramo/Zabo/Elkins hyökkäyksessä, Husso maalissa. Nyt meillä on yksi toimiva pakkipari Heiskanen/Finley, liigan huonoin alivoima, maaleja ei tule, yv on paskaa. Huippuvireinen Lankinen pitää lukemat siedettävinä.

Ei tästä suosta nouseminen mahdotonta ole mutta isoja asioita pitää tapahtua ennen kuin voidaan haastaa Liigan kärkijoukkueet.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n parhaat pistemiehet viimeisimmissä 15 pelissä, Top-10:

1. Juha-Matti Aaltonen 5+3 = 8 pts
2. Roope Hintz 4+4 = 8 pts
3. Teemu Eronen 3+5 = 8 pts
4. Mikael Johansson 4+3 = 7 pts
5. Corey Elkins 1+6 = 7 pts
6. Jasse Ikonen 3+3 = 6 pts
7. Juuso Puustinen 1+4 = 5 pts
8. Lennart Petrell 2+2 = 4 pts
9. Oliwer Kaski 1+3 = 4 pts
10. Tomi Tuomisto 0+4 = 4 pts

Ajattelin aluksi laittaa Tapparan vastaavan, mutta saatuani tämän listan valmiiksi ja nähtyäni Savinaisen / Haapalan illan tehopisteet... turha kiusata itseänsä enempää.

Btw... Johansson lytätään jatkuvasti lyhyine mailoineen mutta vetää silti melkein pistekärjessä muiden lampaiden kanssa.

E: JMa:n maalimäärä ja syötöt muokattu oikein.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muuten ovat m&t ja monet muutkin huomanneet saman kuin meikäläinen - kevät oli viime kaudellakin HIFK:n parasta aikaa ja Stögö ei ole mielestäni vetänyt vihkoon kumpiakaan pleijareitaan HIFK:ssa. Joissain valmentajissa (Rautakorpi, Törmänen etc.) on sellainen karma ja touchi, jotka ovat parhaimmillaan playoffeissa.

Hyviä pointteja, Törmänen on todellakin yksi niistä valmentajista joka tietää mitä keväällä menestyminen vaatii, ja miten joukkue laitetaan playoffeissa parhaaseen vireeseen. Tämä on yksi niistä syistä miksi näen meidät kaikista vaikeuksista huolimatta mm. KalPaa kovempana haastajana Tapparalle. Jos IFK:ssa ei ole kuntopohjan kanssa tehty totaalista perseilyä, niin uskon vahvasti että myös tänä keväänä Stögön IFK tulee pelaamaan selvästi kauden parasta kiekkoa.

Viime vuonna IFK oli aikataulussa reilusti edellä, peli oli jo helmikuun aikoihin pääosin sellaista mitä playoffien ensimmäinen kierros vaatii, ja nuo @matti&teppo nostamat pistekeskiarvot näyttävät hyvin, miten kovassa vireessä IFK oli runkosarjan loppupuolella. 2,64 pistettä per/ottelu on aivan järkyttävän kova lukema 22 viimeisestä ottelusta. Tänä vuonna vastaaviin lukemiin ei varmaa päästä, nyt pitäisi saada tuo 4.sija sementoitua, tai ainakin 5.sija. Kotietu ensimmäisellä kierroksella ei ole nähdäkseni pakollinen, varsinkin kun huomio miten surkea IFK on tällä kaudella ollut kotonaan. 3.sijan ja TPS:n saavuttaminen ei ole mahdotonta, mutta nuo maalinteko ja YV pitäisi saada pikapuoliin huomattavasti paremmalle tasolle.

Aivan epätoivoisia nuo ongelmat eivät ole. TPS-ottelussa IFK:lla oli jo parhaimmillaan parikin ukkoa maalilla, mutta niissä tilanteissa ei saatu hakattua kiekkoa sisään. Mm. Petrelillä oli useampi paikka maalin edustalla, mutta Lennu oli liian lähellä maalivahtia eikä saanut riparia haltuunsa. Muutamassa ottelussa kun IFK saisi mätettyä kunnolla maaleja, niin voisi ne apinat poistua sieltä selästä jo hetkeksi takavasemmalle, pienikin voittoputki tekisi todella hyvää. Jos tässä ähkitään tuon tehottomuuden kanssa vielä tammikuun alkukin niin umpisolmut alkaa olla jo liian kireällä. Itseluottamuksesta nuo paikkojen tuhlailut on paljolti kiinni, ihmisen alitajunta on ihmeellinen olio, se nauttii yksipuolisesta ruokkimisesta ja alkaa herkästi tuottaa saman sävyisiä signaaleja jotka joko latistavat tai nostavat suoritusta niissä ratkaisevissa paikoissa. Samoin tuo TPS-ottelun 3.erän otteen lipuminen oli osa sitä itseluottamusta ja selkärankaa, joka IFK:ssa on vielä aika heikoilla kantimilla.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuin myös.
-Viime kaudella ensimmäististä 18 pelistä hävittiin vain kolme. Pelattiin paljon tasureita ja joukkue venyi varsinkin kolmasissa erissä tasoihin tai voittoon. Tällä kaudella kun vastustaja tekee maalin, kustaan housuun.
-Meillä oli taitavia kiekollisia pakkeja, joiden ansiosta maaleja tuli, molempiin päihin tosin mutta katsomossa oli luottavainen olo siitä, että ainekset menestykseen on kasassa. Myös tämä loistaa poissaolollaan tänä vuonna.
-Joulutauolla johdettiin sarjaa ja usko runkosarjan voittoon alkoi elää. Nyt kolmen kärki on karannut saavuttamattomiin.
-Tärkeimmät pelipaikat oli täytetty. Auvity/Taimi/Järvinen puolustuksessa, Ramo/Zabo/Elkins hyökkäyksessä, Husso maalissa. Nyt meillä on yksi toimiva pakkipari Heiskanen/Finley, liigan huonoin alivoima, maaleja ei tule, yv on paskaa. Huippuvireinen Lankinen pitää lukemat siedettävinä.

Ei tästä suosta nouseminen mahdotonta ole mutta isoja asioita pitää tapahtua ennen kuin voidaan haastaa Liigan kärkijoukkueet.
Kaikki nuo pitää tavallaan paikkansa, varsinkin viime kauden osalta. Mutta tämän kauden ongelman ydin on käytännössä erikoistilanteissa. Tällä hetkellä päästettyjä maaleja on 67 mistä erikoistilanteiden osuus (oma yv ja av) on 23. Tasakentällisin päästettyjä maaleja on 44 kun otteluita on takana 33. Ei mikään älytön lukema. Vastaavasti tehtyjä maaleja on myös tuo 67 mistä erikoistilanteden osuus on vaivaiset 10.

Varsinkin tuo ylivoima on aivan kamala, se on vähän yli 10% kun sen pitäisi olla yli 20%. Vastaavasti av-% on alle 80% kun sen pitäisi olla luokkaa 86%. Pelkästään noilla muutoksilla olisi HIFK tehnyt nyt noin 10 maalia enemmän ja päästänyt jotain 6-7 maalia vähemmän. Tuon maalimäärämuutoksen jälkeen osa näistä maalin peleistä olisikin kääntynyt HIFK:lle, aivan kuten viime kaudellakin, ja väittäisin että HIFK:lla olisi nyt se 10-12 pistettä enemmän. Ei silläkään vielä liigakärjessä oltaisi mutta paremmissa asemissa kuitenkin. Ja totuuden nimissä, ei tuolla materiaalilla mikä käytössä on ollut tulisi liigakärjessä ollakaan, materiaali on ollut vajaa. Pakkia ja ykkössentteriä tuo jengi on huutanut koko ajan. Joukkueen kasaamisessa tehtiin iso virhe kun kauteen lähdettiin niin vajaalla miehistöllä ja oletettiin että kyllä sieltä joku nousee. No eipä noussut ja tulokset näkyvät nyt taulukossa. En muuten edes ymmärrä miksi HIFK:ta edes rankattiin kärkeen koska materiaali ei sitä ollut. Ehkä kaikki ajattelivat että jengiin tulee vielä kauden aikana ne puuttuvat palaset, mutta niitä odotellessa.
 

Stigu

Jäsen
Meitsille lätkän seuraaminen (kausi 38 menossa) ja siitä nautinnon saaminen menee nykyään siten, että

1. Runkosarjamatsissa viihteen osuus matsista on about 75%, lopputuloksen osuus 25%
2. Pleijareissa lopputuloksen osuus on 95%, viihteen osuus 5%

Esim. tämän kauden paras runkkarimatsi on ollut ehdottomasti Tapparalle hävitty 1-0- matsi. Pari muuta matsia olen jaksanut katsoa loppuun, mutta tuolla on about 30 matsia, jotka ovat viihdearvoltaan olleet lähellä nollaa.

Näinhän Stögö on on peluuttanut jengiä nyt kohta kolme kautta, eikä mulla ole mitään syytä uskoa, että ensi kausi muodostaisi jonkinlaisen poikkeuksen: Stögön syyskaudet ovat pelkkää paskaa. Ne edustavat sitä suosikkibändin uuden LP-levyn ensimmäistä puolta, joka vaan on pakko kuunnella alusta loppuun, huolimatta että biiseistä vastaavat Cheek, Katri-Helena, Vesa-Matti Loiri, Kim Herold ja Sanni. Levyn puolen vaihto tapahtuu about uuden vuoden tienoilla, ja odotukset kohdistuvatkin B-puolen viimeisimpiin biiseihin: Siellä on yleensä joukossa muutama hyväkin biisi.

Eniten tässä Stögön filosofiassa ihmetyttää se, että mun mielestä toi syyskauden sekoilu on täysin tarpeetonta. Olen satavarma, että a) pelaajat kehittyisivät enemmän ja b) jengi suorittaisi paremmin ns. normivalmennuksessa, jossa pelikirjaa aletaan sen kaikilta osilta ajamaan sisään jo ennen kauden alkua.

Keväällä taas taistellaan sijoista 2-4, näin uskon. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, etten olisi yhtään pettynyt, jos toimistolta tulisi vaikkapa tänään tiedote: "IFK ja Antti Törmänen ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä". En todellakaan jää kaipaamaan, perkele olisi kiva kuulla joskus mukiinmenevä A-puoli LP-levystä.

P.S Tepsukka-matsista sellainen merkillepantava tilasto, että IFK laukoi maalia kohden 37 kertaa. Se on about 15 laukausta enemmän ns. normimatsiin (viimeiset 12 ) verrattuna, ja kertoo, että Kikkailija-Törmäsen fokus alkaa olla hyökkäyspelissä.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meitsille lätkän seuraaminen (kausi 38 menossa) ja siitä nautinnon saaminen menee nykyään siten, että

1. Runkosarjamatsissa viihteen osuus matsista on about 75%, lopputuloksen osuus 25%
2. Pleijareissa lopputuloksen osuus on 95%, viihteen osuus 5%

Esim. tämän kauden paras runkkarimatsi on ollut ehdottomasti Tapparalle hävitty 1-0- matsi. Pari muuta matsia olen jaksanut katsoa loppuun, mutta tuolla on about 30 matsia, jotka ovat viihdearvoltaan olleet lähellä nollaa.

Mulla on ensi vuosi juhlavuosi - 50. vuosi kun tunnustauduin IFK-kannattajaksi ja seurasin kauden aikana kotipelit. Stigun 38 on myös oikein, oikein miellyttävä numero :)
Mutta tähän on tultu: tarjosin kausariani tyttärelle huomiseksi.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
P.S Tepsukka-matsista sellainen merkillepantava tilasto, että IFK laukoi maalia kohden 37 kertaa. Se on about 15 laukausta enemmän ns. normimatsiin (viimeiset 12 ) verrattuna, ja kertoo, että Kikkailija-Törmäsen fokus alkaa olla hyökkäyspelissä.
Vai oliko Töpsyli -peli vain tilastokummajainen?
Mielenkiinnolla seuraan tätä tilastoa huomisessa pelissä kun koko Etelä-Suomen pääkaupungin joukkue saapuu Stadiin.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Mulla on ensi vuosi juhlavuosi - 50. vuosi kun tunnustauduin IFK-kannattajaksi ja seurasin kauden aikana kotipelit. Stigun 38 on myös oikein, oikein miellyttävä numero :)
Mutta tähän on tultu: tarjosin kausariani tyttärelle huomiseksi.

@tant gredulin; onnea juhlavuoden pian alkaessa. @Stigu: viihdejakautuman osalta voisi tehdä/heittää karkean laskelman IFK-kotiotteluiden tarjonnasta ja syistä saapua Nordenskiöldinkadulle tähän mennessä tällä kaudella:

1. viihdetarjonta, erityisesti vappuhuiskatytöt (30 prosenttia)
2. jääkone ja lapsukaisten ikuinen ihastuminen tähän laitteeseen (25 prosenttia)
3. syöminen; erityisesti yksi Ojanen ottelua kohti (= lihapiirakka kahdella makkaralla: 25 prosenttia). Tärkeintä ei ole menestyä vaan syödä hyvin.
4. Joe Finley, kerrankin kaikkea liikkuvaa taklaava pakki (15 prosenttia)
5. muu IFK:n pelaaminen ja tulosurheilu (5 prosenttia)
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En muuten edes ymmärrä miksi HIFK:ta edes rankattiin kärkeen koska materiaali ei sitä ollut.

Kyllä se aikalailla oli kärkeä, ei missään nimessä ylivoimaista kärkeä kuten moni huomionhakuinen media rummutti. Aina kun verrataan IFK:n sen kauden joukkuetta edelliseen, olisi hyvä muistaa perehtyä niihin kovimpien vastustajien joukkueisiin. Ei Tappara ollut kokonaisuudessa meitä edellä, alkukaudesta sielläkin oli kysymysmerkkejä mm. Kuuselan lähdön jälkeen, lisäksi pakistossa esim. Kankaanperä vaihtui Sammalkankaaseen joka taisi olla pieni downgrade. Sentteristiöä kun katsoo niin Ramuahan Tapparalla ei ole ollut myöskään viime kaudella, siellä on 1.sentterinä liki Elkinsin kopio Jani Lajunen, eli tuo meidän viime kauden sentteristö oli paperilla jo melkeinpä sen Ramun verran Tapparaa parempi.

Nyt kun katsoo miten Savinaiset ja Haapalat ovat siellä suorittaneet, voidaan luonnollisesti todeta että siellä on hyökkäyksen suorituksia katsoessa kovempi rosteri, pakiston suhteen en löydä sen yhden kiekollisen puolustajan lisäksi isoja eroja. Finley on pelannut odotuksia paremmin ja on saanut kurottua Järvisen jättämää aukkoa hieman umpeen. Toinen kevään kova haastaja TPS on saanut hyvin rosteristaan irti tehoja, mutta ei sielläkään olla varsinkaan leveydessä meitä edellä. Kokeneet ketut + Thorell tosin johtavat joukkoja huomattavasti IFK:n vastaavia paremmin, mutta ei TPS:n rosteri tainnut olla ennakkoon kovin monen papereissa IFK:n vastaavaa edellä. Jos oletuksena on se, että IFK tarvitsee Tapparaa tai TPS:ää vastaan ylivoimaisen rosterin, niin sitä ei ikävä kyllä ole eikä tule edes parilla hyvällä hankinnalla. Tappara on hankkinut Revon lisäksi Lignletin joka kunnossa ollessaan voi olla kovakin tekijämies.

Olen samaa mieltä että IFK:n tämän kauden rosterin olisi voinut kasata paremminkin, mutta ei tätä aivan päin persettä ole kasattu, ja sentteristön osalta reagoitiin jo Johanssonin hankinnalla. Ikävä kyllä Micke ei ole ollut 1.sentterin tasolla, mutta kesken kauden vapaat sentterit tuntien, taisi olla sitä Liigaan saatavaa parhaimmistoa. Ja tuossa yllä käyttäjä @MHPeg listasikin meidän 15 viime ottelun pisteiden tekijöitä, ja ei ne Johanssonin pisteet sisäisessä pörssissä aivan toivottoman huonot olleet. Paljon pitää kuitenkin Micken vielä parantaa varsinkin YV:llä, ja edelleen jos Ramu on saatavissa ennen helmikuun siirtorajaa niin vaihtaisin Mickkelsonin Ramuun silmänräpäyksessä.

Alla vielä linkki käyttäjän @Postinjakaja aikaisempaan viestiin jossa oli hyvä katsanta näistä rosterin muutoksista:

Peliesitykset kaudella 2016–2017 | sivu 54 | Jatkoajan keskustelupalsta

Aaltosen kanssa noihin peleihin ei tulla edes pääsemään.

Tästä sinulla ei ole sen varmempaa tietoa kuin muillakaan, ja jos siirrät katseesi pois vastenmielisestä Aaltosesta niin huomaat myös muita IFK:n menestykseen vaadittavia tekijöitä.
 
Viimeksi muokattu:

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alla vielä linkki käyttäjän @Postinjakaja aikaisempaan viestiin jossa oli hyvä katsanta näistä rosterin muutoksista:

Peliesitykset kaudella 2016–2017 | sivu 54 | Jatkoajan keskustelupalsta
Tuossa se on aika hyvin kerrottu. HIFK siis lähti kauteen ilman ykkössentteriä. Olen muuten aivan samaa mieltä siitä ettei sen sentterin ole aina pakko olla maaginen pelintekijä. Viime kauden Tapparassa laidoilla oli Kuusela ja Laine, tämän kauden Tapparassa laidoilla on Savinainen ja Haapala. Mutta HIFK:ssa ei vastaavia laitureita ole jostain syystä tällä kaudella ollut, tosin esim. Rask on pelannut vasta 6 ottelua, vaan pelinteko on jäänyt sentterien harteille.

Pakistosta kertonee muuten kaiken se, että yksi viime kauden pelaaja ei alunperin ansainnut näytöillään jatkoa, mutta hätäpäissään kuitenkin palkattiin sitten syksyllä. Ja tällä kaverilla on nyt pelejä takana 30. Kyllä minun papereissa pakisto jätettiin vajaaksi ja sitä vajautta on nyt paikkailtu ja reagoitu jatkuvasti. Tällä hetkellä puolustuksessa on muuten pelannut kaikkiaan 13 pelaajaa mikä on aika iso lukema. Ja eniten pelejä kaikista on muuten tällä hetkellä Juuso Salmella, ja hän oli siis juuri se joka ei alunperin saanut jatkosopimusta.

Puolustuksessa kävi kyllä aivan järjetön tuuri siinä että Heiskanen löi itsensä läpi, muuten HIFK olisi ollut vielä enemmän suossa. Mutta onko totta että HIFK laski oikeasti noin paljon 17-vuotiaan varaan? Siinä tapauksessa HIFK otti todella ison riskin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös