Jesse Puljujärvi – supertähti

  • 835 627
  • 2 679

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainut asia mitä en ymmärrä Puljun peluutuksessa on tosiaan tuo YV-ajan kitkeminen. Muistaakseni alkukaudesta hän sai vastuuta, mutta sittemmin siirrettiin pois. Jesse omaa tunnetusti kovan one-timerin, joten nyt olisi sopiva aika nostaa hänet uudestaan suorilla ykkös-YV:seen kun alun kankeus on hälventynyt ja adaptoituminen NHL:än pelityyliin on onnistunut.


Olen valvonut monia Puljun pelejä ja itselle jäänyt välillä sellainen tunne, että liikaa Jesse murehtii omien virheiden minimoimista ja puolustuspään puhtaanapitoa, näin hieman karrikoidusti. Sikäli ihan ymmärrettävää, sillä Edmontonin hyökkäyksen pelipaikkojen kilpailu on kovaa. Mutta kaiken kaikkiaan, loistavia otteita esittänyt ja toivotaan sormet ristissä pitempää jaksoa McDavidin rinnalta, jossa klikkaisi sitten toden teolla!

Alkukaudellakin yv-aika oli ymmärtääkseni ja näkemäni perusteella kovin nihkeää. Joskus piipahti kakkosylivoimassa, mutta silloinkin kannattajat tuntuivat olevan kovin äreissään siitä ettei Jesselle pelattu vetopaikkaa vahingossakaan. Ne muutamat kerrat kun kuitenkin pelattiin oli maali yleensä enemmän tai vähemmän lähellä.

Jessen oli vähän pakko aloittaa puolutukseen keskittyen, sillä hänellä ei yksinkertaisesti ollut varaa pahoihin virheisiin, tai AHL/penkki olisi kutsunut. Jossain vaiheessa hänenkin pelipaikkansa vakiintuu ja sitten hän voi ottaa hieman enemmän vapauksia hyökkäyspelaamisen suhteen.
Tuossa ylempänä linkatussa Iltalehden artikkelissa viitataan corsi-tilastoihin yms., joiden nimiin moni rapakon takana tuntuu vannovan yllättävän paljon. Ei se varmasti sattumaa ole, että Puljujärven tilastot ovat tuossa huippuluokkaa, sillä olen itsekin huomannut kuinka Puljujärven ollessa kentällä painopiste siirtyy ihmeen usein toiseen päätyyn. Vastaavasti Puljujärvi on estänyt ja blokannut vetoja todella paljon, mikä vaikuttaa myös noihin tilastoihin. Sekään itselleni ei ole yllätys, että Laine on vastaavasti tilaston toisessa päässä, sillä kyllähän Laineella on eniten hiomista juuri puolustuspelissä ja pikkuvirheiden poistamisessa. Maalintekijöitä on kuitenkin niin harvassa, että nuo sallittakoon vasta 18-vuotiaan lupauksen kohdalla. Povaan molemmille kavereille hyvää kevätkautta ja Puljunkin kohdalla rävähtää viimeistään ensi kaudella.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Alkukaudellakin yv-aika oli ymmärtääkseni ja näkemäni perusteella kovin nihkeää. Joskus piipahti kakkosylivoimassa, mutta silloinkin kannattajat tuntuivat olevan kovin äreissään siitä ettei Jesselle pelattu vetopaikkaa vahingossakaan. Ne muutamat kerrat kun kuitenkin pelattiin oli maali yleensä enemmän tai vähemmän lähellä.

sama. Ylivoimapeluutuksessa on nähty se, ettei Puljujärvi ole rehellisesti ihan samalla viivalla vielä kokeneempien pelaajien kanssa, vaikka ajoittain onkin kentän parhaimmistoa. Ei sen välttämättä tarvi vielä niin ollakaan, mutta ottaen huomioon ylivoiman tukkoisuuden on ihme ettei Jesseä ole kokeiltu kumpaankaan koostumukseen. Olisi jännä kuulla voiko takana olla jotain ajatusta siitä, ettei vaan haluta asettaa liikaa vastuuta ja paineita juniorille liian aikaisessa vaiheessa. Nyt kylläkin on sellanen tuntemus, että Jesse todennäköisesti nähdään ylivoimalla ens yönä.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
sama. Ylivoimapeluutuksessa on nähty se, ettei Puljujärvi ole rehellisesti ihan samalla viivalla vielä kokeneempien pelaajien kanssa, vaikka ajoittain onkin kentän parhaimmistoa.

Niissä harvoissa näkemissäni ylivoimissa, joissa Jesse on ollut kentällä, ongelma oli mielestäni etenkin siinä, että joko pakki koetti laukoa viivalta vaikka väkisin tai yritti peluuttaa lähes aina oikeaan laitaan. Oikein harmitti katsoa kuinka Pulju oli vapaana laukaisemaan, mutta joko pakki ei nähnyt tai jostain syystä teki jatkuvasti muita ratkaisuja. No tämäkin vastuu pitänee ansaita vähitellen ajan myötä. Kun pari laukausta uppoaa tolppien sijasta verkkoon alkavat pelikaveritkin varmasti syöttelemään enemmän.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä kooste Jessen aikaansaannoksista änärissä tähän mennessä, jos katsoo näitä tilastoja.

Jesse Puljujarvi Stats and News | NHL.com

Loppua kohden naurettavat minuutit peliä. Ärsyttää oikein, että on muka näennäisesti pelannut noin monta ottelua, mutta kuitenkin peliaikana ei ole oikein vertailukelpoinen ja ketjuvaihdokset lisänä. Ei ole poika saanut rauhassa tehdä hommiaan. Ne vähät erikoistilanteet, joita on ollut, eivät ole olleet suosiollisia Jesselle, koska hänelle ei paljoa ole edes syötelty. Tässäkin voi olla se kova kilpailu pelipaikoista ehkä, jossa jokainen vissiin ajattelee ensin itseään. Alusta asti vaikeimman kautta Jesse on saanut taistella, toisin kuin vaikka Laine. Hänelle pedattiin alusta alkaen isoa roolia ja ymmärtäen sen kauhean rummutuksen, jonka kohteena "Mat" ja "Pat" olivat koko kevään ennen draftia, niin eipä muuta oikein voinut odottaakaan. Jesse on jäänyt vähemmälle huomiolle itse pelaajana, kuin on kohtuullista. Patilla on sitten onnistuminen ruokkinut itse itseään ja itseluottamus on tapissa, kun on huomannut, että huonompien pelien "syntikin" annetaan anteeksi. Jesselle ei anneta mitään, vaikka pelaisi hyvinkin. Siinäpä täysin erilaiset tavat kohdella nuorta talenttia!

Voi olla tosiaan, että kisa on kova paikoista joukkueessa, kuten täällä on sanottu ja varmasti osalla ainakin on laajempi ja parempi käsityskin änäristä kuin mulla. Itse olen jälkilöylyjen varassa ja väläyksissä matsista, koska en missään tapauksessa voi nousta niihin aikoihin katsomaan, kun pelit alkavat! Nukun muutenkin vain 4 h yössä. Yritän fanipalstojen ja median kautta kaivella jotain tietoja, joten en ole se ensimmäinen supertietäjä, enkä ikinä tule olemaankaan, enkä lähellekään. Nämä kirjoitukset ovat vain niitä, joita minulla herää, enkä katso fanaattisena Jesse-fanina matseja, vaikka osa niin kuvitteleekin. Kirjoitan ehkä välillä aika kärkevästi, mutta se vaan kuuluu tyyliini. Yritän päinvastoin pysytellä poissa kirjoittamasta silloin, kun temperamenttini oikein kuohuu jostain epäoikeudenmukaisuudesta:)

Olen todella vihainen sen suhteen, että Edmonton ei päästä Jesse pikkuLeijonien matkaan! Tuollaiset naurettavat 7,21 peliajat, kuten viime pelissäkö sitten ovat niitä Jessen oikeita siirtoja! Vaikka kuinka sanotte, että kärsivällisyydellä ja ajan kanssa "kasvatetaan" poikaa, niin en ole todellakaan tyytyväinen. Onhan nämä jutut Jessen kohdalla menneet vähintäänkin omituisesti peluutuksen suhteen. Kateeksi käy Laine, ei sen takia, että pelaa hyvin tuloksellisesti, vaan siksi, että on päässyt oikeaan joukkueeseen. Se on lottopotti tuollainen valmentaja, joka ymmärtää antaa kunnon roolia, vaikkakin, kuten aiemmin yllä kirjoitin, onhan se ollut vähän pakkokin ennakkokohun takia jo. Mut silti. Olen varma, että jossain toisessa joukkueessa erilainen Jessen peluutus olisi jo tuottanut parempaa tulosta.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Olen todella vihainen sen suhteen, että Edmonton ei päästä Jesse pikkuLeijonien matkaan!

Eihän Rautakorpi Tapparan miehenä ole edes halunnut Jesseä joukkueeseen!

Jesse Puljujärveä ei tulla näkemään vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa, kertoo kanadalaiskanava TSN. Kanavan toimittajan Bob McKenzien mukaan Suomi ei ole kysynyt Puljujärveä joukkueeseensa

Todella pahalta näyttää nyt tässä Jessen uran suhteen kyllä.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Todd McLellan on paska valmentaja.

Edmonton pilaa kaikki sinne eksyvät nuoret pelaajat.

NHL on paska sarja, kun siellä tulee niin helvetisti hattutemppuja ja rahaakin on niin perkeleesti.

Jesse ei saa tarpeeksi positiivista huomioita mediassa.

Jesselle ei syötellä.

Kruununa: "Jesselle ei anneta mitään" Tämä ei pidä paikkaansa, on ne sille ainakin pizzaa antaneet.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huikeeta settiä on kyllä!

En nyt hyppäisi heti johtopäätökseen, että Laineella kävi parempi tuuri seura-arvonnassa. Edmontonissa Puljujärvellä on kuitenkin mahdollisuus vakiinnuttaa pelipaikka McDavidin rinnalla, kunhan se aika koittaa. Onhan tuolla Winnipegissäkin hyviä pelimiehiä kuten Scheiffele, mutta McDavid on vielä jotain ihan muuta. Näin suomalaisnäkökulmasta tietysti toivoisin sen tutkaparin syntymistä mahdollisimman pian, mutta hätäkös tässä. Molemmat on Edmontonissa vielä vuosia.

Harmi tietysti, jos ei pääse nuorten kisoihin, Suomen joukkueella olisi kyllä käyttöä, eikä turnaus varmaan pahaa Puljujärvellekään tekisi tässä vaiheessa.

Ja tuosta "epäreiluudesta" että Lainetta ei passitettu katsomoon heikomman jakson aikana - nihkeäähän se tekeminen Laineella oli, mutta ei nyt niin huonoa kuin se foorumeilla on väännetty. Miinusmaaleja tuli, mutta ilman omaa syytä. Ja kun Patella on sellainen laukaus että vähintään ylivoimalla voi helähtää milloin tahansa, ja Winnipegillä oli loukkaantumishuolia, niin ei tuossa kai voinut miettiäkään Laineen pudottamista kokoonpanosta. Sen sijaan kolmosketjuun hänet kyllä taidettiin siirtää joksikin aikaa.
 

Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Mielestäni ihan hyvä ettei Jesseä päästetä pikkuleijonien matkaan, parempi vaan keskittyä miesten peleihin.
Olisihan Jesse pikkuleijonille tietysti kova vahvistus, mutta liekkö hänelle itselleen olisi niinkään hyötyä junnujen kanssa pellailla.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Puljujärvi ei koskaan minun silmääni ole näyttänyt miltään johtajatyypiltä. Sellaiseen rooliin helposti päätyisi, jos Jesse U20-joukkueeseen menisi tänäkin vuonna. Mielenkiintoista olisi tietenkin nähdä miten Jesse kykenisi ilman Lainetta ja Ahoa viemään joukkuetta eteenpäin. U18-turnaus viime keväänä oli hieman väärä sarja Jesselle ja U20 tänä vuonna pitäisi myös olla, joten (ehkä liiankin?) korkeita odotuksia varmasti olisi.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Noitarumpu kaipaa selvästi omaa muksua, nimimerkki on ottanut Jessen edun jopa pelottavan paljon omaksi asiakseen.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En nyt hyppäisi heti johtopäätökseen, että Laineella kävi parempi tuuri seura-arvonnassa. Edmontonissa Puljujärvellä on kuitenkin mahdollisuus vakiinnuttaa pelipaikka McDavidin rinnalla, kunhan se aika koittaa. Onhan tuolla Winnipegissäkin hyviä pelimiehiä kuten Scheiffele, mutta McDavid on vielä jotain ihan muuta. Näin suomalaisnäkökulmasta tietysti toivoisin sen tutkaparin syntymistä mahdollisimman pian, mutta hätäkös tässä. Molemmat on Edmontonissa vielä vuosia.

Harmi tietysti, jos ei pääse nuorten kisoihin, Suomen joukkueella olisi kyllä käyttöä, eikä turnaus varmaan pahaa Puljujärvellekään tekisi tässä vaiheessa.

Ja tuosta "epäreiluudesta" että Lainetta ei passitettu katsomoon heikomman jakson aikana - nihkeäähän se tekeminen Laineella oli, mutta ei nyt niin huonoa kuin se foorumeilla on väännetty. Miinusmaaleja tuli, mutta ilman omaa syytä. Ja kun Patella on sellainen laukaus että vähintään ylivoimalla voi helähtää milloin tahansa, ja Winnipegillä oli loukkaantumishuolia, niin ei tuossa kai voinut miettiäkään Laineen pudottamista kokoonpanosta. Sen sijaan kolmosketjuun hänet kyllä taidettiin siirtää joksikin aikaa.

Sinänsä asiallista settiä, mutta kommentoin paria asiaa. Tämän kauden Scheiffele ei ole poikennut kovinkaan paljoa McDavidista, todella kovia hemmoja molemmat. Tämä kuitenkin Lainetta väheksymättä, silti tosiasiasia on se, että hän on tehnyt pisteensä pääosin poikkeuksellisen kovan kaverin rinnalla. Tärkeintä joukkueen kannalta on kuitenkin se, että pisteitä ja maaleja tulee ja on mahtavaa, että Laine on aloittanut näin hienosti ja löytänyt jälleen maalijyvän.

Ei se mielestäni ollut mitenkään epäreilua ettei Lainetta passitettu katsomoon heikomman jakson aikana, mutta ihan varmasti Puljujärvi olisi noilla esityksillä katsomoon päätynyt. Noita miinusmaaleja tuli kyllä ihan omasta syystäkin ja tuskin yksikään Winnipegin kannattaja on asiasta toista mieltä. Seuraamissani peleissä Laine teki neljä vastustajan maaliin johtanutta helppoa virhettä (yksi niistä oli tyhmä jäähy) ja tosiaan erittäin heikko corsi-tilastokin puhui sen puolesta, että Laineen aikana peli päätyi aika paljon omaan päähän. Toivon että näistä asioista voidaan keskustella tekemättä turhaa vastakkainasettelua pelaajien tai kannattajien välillä. Lainekin on niin upea pelaaja ja tosiaan kovin nuori, joten olisihan se ihme jos ei kehitettävää enää löytyisi.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
hehe eipä mennyt omat veikkaukseni eiliseltä sinne päinkään vaan Puljujärvelle 7 minuuttia peliaikaa ylivoimasta puhumattakaan.. Ketjuruletti pyörii pitkin pelin.. McDavidin ja Lucicin vierellä aloitti Draisaitl ja lopetti Caggiula. Oilers hävisi jälleen eli eiköhän siellä jatku sama ruletti.

Muutenkin tuntuu että Mcdavidin viereltä olisi Lucickin jo saanut lähtöpassit aikaa sitten, ellei olisi jonkinlainen suojelusenkeli omalla olemuksellaan. Toki viime aikoina osunut maalinkin, mutta kuitenkin. Tuo jonkinlaista lisäarvoa joukkueelleen tietenkin tuollakin ominaisuudella.

Puljun työmoraalia ei voi moittia.. ensimmäisenä hyökkääjänä alhaalla joka tilanteessa. On kuitenkin jo tälläkin kaudella osoittanut että pystyisi olemaan hyödyksi joukkueelle, niin siksi tuntuu vähän kummalta ettei siimaa anneta tämän enempää. No kuten sanottu Oilers hävisi jälleen eli jotain tulee tapahtumaan.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja tuosta "epäreiluudesta" että Lainetta ei passitettu katsomoon heikomman jakson aikana - nihkeäähän se tekeminen Laineella oli, mutta ei nyt niin huonoa kuin se foorumeilla on väännetty. Miinusmaaleja tuli, mutta ilman omaa syytä. Ja kun Patella on sellainen laukaus että vähintään ylivoimalla voi helähtää milloin tahansa, ja Winnipegillä oli loukkaantumishuolia, niin ei tuossa kai voinut miettiäkään Laineen pudottamista kokoonpanosta. Sen sijaan kolmosketjuun hänet kyllä taidettiin siirtää joksikin aikaa.

Jännä juttu, että te miehet vedätte heti yks´yhteen, että, kun kirjoitin epäreiluudesta Jessen jouduttua poppareille, niin en todellakaan ajatellut tässä Lainetta ollenkaan. Valmentajan tekemisiä mietin peilaten Jetsien järkevämpään tekemiseen. Ei Laine, eikä Pulju kumpikaan mielestäni ole AHL:aan kuuluvia, mutta, jos Jesselle ei synny peliaikaa nimeksikään, niin sekin on parempi vaihtoehto kuin vähät pelit vähällä ajalla ylhäällä.

Olen Laineesta suomalaisena hemmetin ylpeä ja iloinen, että onnistuu, mutta en tykkää yhtään hänelle perustetusta ketjusta, koska se on mennyt överiksi. Jos Jessellä alkaa menemään todella hyvin, niin toivon, että hän säästyisi moiselta. Kunnon pohdintaa ja kääntöä ja vääntöä pelistä, se on kivaa luettavaa, mutei se, että jos joku uskaltaa edes pikkuriikkisen olla eri mieltä, niin armeija puusilmiä teilaa välittömästi. Ei noin! Poika itse on yksi Suomen upeimmista pelaajista ja tykkään hänestä pelaajana paljon.Niinkuin monesta muustakin lupauksesta.

@Steegil Kiitos, mutta ei kiitos, muksumääräni on täynnä. Ehkä mie sitten olen jonkinlaisen virtuaalisen kanaemon kuvan antanut:)
 

Jupe#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joskus liigassa pelatessaan Puljulla oli ongelma siinä ettei hän päässyt oikein peliin sisälle ja tavallaan kuin "ajelehti" kentällä ja kentällisessä siellä täällä. Oikeastaan vain lähinnä Ahon kanssa he pääsivät samalle aaltopituudelle ja ruokkivat toisiaan. En ole niin paljon Edmontonin pelejä nähnyt niin en voi sanoa mikä on ollut NHL:ssä ongelmana. Tosiasia vain on, että kaikkien kanssa sitä kemiaa ei löydy ja taas jonkun toisen kanssa se voi löytyä samantien.

Olisin halunnut nähdä Puljun nuorten kisoissa ja pidän ihmeellisenä sitä, että ettei Rautakorpi pyytänyt häntä mukaan. Pulju onnistui viime kisoissa, sai paljon peliaikaa ja itseluottamuksen kohdilleen, joka sitten näkyi kisojen jälkeen SM-liigassa: Pulju pääsi sellaiseen lentoon, josta ei voinut edes uneksia ennen kisoja. Jos Pulju olisi valittu nuorten kisoihin niin siinä olisivat voittaneet kaikki.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei se mielestäni ollut mitenkään epäreilua ettei Lainetta passitettu katsomoon heikomman jakson aikana, mutta ihan varmasti Puljujärvi olisi noilla esityksillä katsomoon päätynyt. Noita miinusmaaleja tuli kyllä ihan omasta syystäkin ja tuskin yksikään Winnipegin kannattaja on asiasta toista mieltä. Seuraamissani peleissä Laine teki neljä vastustajan maaliin johtanutta helppoa virhettä (yksi niistä oli tyhmä jäähy) ja tosiaan erittäin heikko corsi-tilastokin puhui sen puolesta, että Laineen aikana peli päätyi aika paljon omaan päähän. Toivon että näistä asioista voidaan keskustella tekemättä turhaa vastakkainasettelua pelaajien tai kannattajien välillä. Lainekin on niin upea pelaaja ja tosiaan kovin nuori, joten olisihan se ihme jos ei kehitettävää enää löytyisi.

Ok, tottahan nuo lienee, vaikken ole corseihin juuri perehtynyt. Kyllä Laineen suoritustaso vaihtelee, vaikkapa viimeisin Detroit-peli oli ihan erinäköistä tekemistä kuin taannoisen pisteettömän kauden aikana.

Puljujärveä toivoisin kyllä nuorten kisoihin, siltäkin kannalta kun en ole juurikaan hänen NHL-pelejään onnistunut näkemään. Tuolla kisoissa minuutteja kyllä tulisi ja paljon.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ok, tottahan nuo lienee, vaikken ole corseihin juuri perehtynyt. Kyllä Laineen suoritustaso vaihtelee, vaikkapa viimeisin Detroit-peli oli ihan erinäköistä tekemistä kuin taannoisen pisteettömän kauden aikana.

Puljujärveä toivoisin kyllä nuorten kisoihin, siltäkin kannalta kun en ole juurikaan hänen NHL-pelejään onnistunut näkemään. Tuolla kisoissa minuutteja kyllä tulisi ja paljon.

Itse en ole nähnyt näitä Laineen viimeisimpiä pelejä, mutta kaveri juuri kehui kovasti Laineen esityksiä Detroit-pelissä. Olettaisin, että jos pikkuvirheiden määrä olisi ollut samaa luokkaa kuin heikomman jakson peleissä ei samanlaisia kehuja olisi tullut, eli eiköhän Laineella ole tuossakin suunta ylöspäin ja hyvä niin.

Vähän turhankin usein Laineen ja Puljujärven vertailu kääntyy siihen, että jompikumpi saa turhaan lokaa siitä, missä toinen sattuu olemaan tällä hetkellä parempi tai ainakin tilastollisesti edellä. Laine paukuttaa uskomattomalla tahdilla maaleja ja silloin saatetaan unohtaa, että Puljujärvi on vielä nuori ja yleensä lahjakkaatkaan 18-vuotiaat ei tao vielä tuollaisia maalimääriä. Vähemmän mediaseksikkäissä puolustuspelissä ja tasaisuudessa homma sitten menee vähän toisinpäin, eli näissä Puljujärvi puolestaan on ollut kovin poikkeuksellinen 18-vuotiaaksi.


Puljujärven tehotilasto näyttää varsin vaatimattomalta ottelumäärään nähden, mutta hän on kuitenkin tasakentällisin pelattaessa joukkueen tehokkaimpia peliaikaan suhteutettuna. Puljujärveltä on "ryöstetty" pari pistettä, niistä yksikin taitaisi nostaa hänet joukkueen kakkoseksi, mutta kärjen tuntumassa hän on nytkin. McDavidin lisäksi joukkueesta löytyy pelaajia, joilla on tuplasti enemmän peliminuutteja ja jotka ovat saaneet paljon yv-aikaa. Tämä näkyy väkisinkin pistetilastoissa, mutta tasoittuu kummasti kun tehot suhteutetaan peliaikaan.

Vielä muutama kierros sitten Puljulla oli iso rooli joukkueessa, joten en ole yllättynyt ettei Edmontonissa kuitenkaan uskalleta päästää häntä kisoihin. Hienoahan se toki olisi nähdä Pulju Suomen paidassa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laitetaas nyt tännekin, kun tuo änäriosio on vähän horjuva vastausten annossa. Kuka seurasi viime yön peliä Jessen osalta? Oliko syöttöpinna ansaittu? Mistä jäähyt tulivat? Tarkoitan siis, että oliko kuumennusta ensin vai mikä mätti?

Rautakorpi on kysellyt Jessen perään, mutta Oilerissa viivytellään vissiin. Ikävä homma, jos eivät häntä päästä jelloniin, mutta eivät kuitenkaan anna myöskään pelata. Sairasta meininkiä!
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Kuka seurasi viime yön peliä Jessen osalta? Oliko syöttöpinna ansaittu? Mistä jäähyt tulivat? Tarkoitan siis, että oliko kuumennusta ensin vai mikä mätti?

Erän katsoin odotellessani Jetsien peliä. Syöttöpiste tuli hyvän laita/puolustuspelin johdosta, tarkkaan en muista jatkoiko kiekon kamppailutilanteessa suoraan rännistä vai ottiko haltuun ja syötti Draisaitlille, joka sitten nousi omalta alueelta laitaa pitkin ja veti längistä kiekon maaliin.

Jäähyt olivat todella selviä. Koukkiminen takaapäin käsille keskialueella ja hyökkäyspäässä hali karvatessaan pitkän matkaa Flyersin pelaajaa. Vähän haisi molemmista tilanteista yliyrittäminen joka kostautui sit typerinä ratkaisuna. Loppupelistä ei sanottavaa, kun en nähnyt.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Jäähyt olivat todella selviä. Koukkiminen takaapäin käsille keskialueella ja hyökkäyspäässä hali karvatessaan pitkän matkaa Flyersin pelaajaa. Vähän haisi molemmista tilanteista yliyrittäminen joka kostautui sit typerinä ratkaisuna.

Samalla tavoin näin minäkin jäähytilanteet.. Yliyrittämistä/ylilatautumista joka johti junnumaisiin jäähyihin. Kuitenkin muuten eka erä oli koko kolmikolta hyvä (Pulju-Draistail-Poliout) eikä Puljujärven viltitys junnumaisista jäähyistä ainakaan johtunut. Koko totuutta viltityksestä ei löydy Jessen omasta esityksestä koska silloin kun Flyers paukutti 3 maalia noin minuutin sisään Hendricksin, McDavidin ja Nugen kentällisiä vastaan, tuli kovanaama-Kassian Puljun paikalle kolmoseen. Tämä vaikutti vähän semmoiselta reagoinnilta että jotain hämmennystä pitää nyt saada aikaan ja sitähän saatiinkin. Jesse pelasi sen jälkeen nelosessa jämiä..

Jesse on ensimmäisenä liipasimella kun pelin sisällä pitää reagoida. Voitoistahan siellä vain pelataan eikä mistään muusta, mutta kaikille varmaan selvää ettei 7 minuuttia per peli saa olla pysyvä olotila.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös