Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

  • 389 341
  • 3 327

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Silloin hänen ylivertainen asiaosaamisensa ja rehellisyytensä pääsee kuulusteluissa parhaiten esiin, kun ei joudu ihan kylmiltään vastailemaan.

Hah...päivän hauskin. Jäbä osaa sarkasmin aakkoset. Peukku tälle.
 
Stigu

Jäsen
Uskomaton comeback Trumpilta jo aivan toivottomalta näyttäneestä tilasta. Ei ainakaan siis ottane nolosti pataan.
Kyllä mä veikkaan, että Marraskuun 8:n iltana Trumpia vituttaa aika paljon, jos häviää, vaikka häviäisi vain vähän. Saattaa jopa vetää lärvit, hakata muutaman meksikolaisen ja lähteä naisiin siitä hyvästä, että Neekeripresidentti roustasi julkisesti häntä White Housen päivälliskutsuilla ja Nainen pieksi hänet pressanvaaleissa. Hillaryn hävitessä vitutus hänen tahollaan on vähintään yhtä suuri: Vuosien työ ja valmiiksi pedattu presidentinvirka meni pätemättömälle Orangutangille.

Mutta ei tuo presidentinkään asema ole helppo. Esim. Obaman varallehan oli republikaanien taholta mietitty jo etukäteen pläni, jossa vastustetaan kaikkea mitä hän ehdottaa. En yhtään epäile, etteikö Demokraatit olisi yhtä juonikkaita. Viestin lopussa linkki Obaman kokemuksiin ensimmäisistä päivistä. Muistan myös jostain lukeneeni, että hänen ensimmäisten päivien aikana joku republikaanisenaattori oli sanonut hänelle, että vastustavat hänen suunitelmaansa. Obama oli ihmetellyt, että miten he voivat vastustaa suunnitelmaa, jonka hän esittää vasta huomenna.

Tuon kampittamiskäytännönkin takia on hyvä, että puikoissa on henkilö, jolla on malttia ja kokemusta politiikasta USAssa.

Ja alla tuo linkki Obaman kokemuksiin

Republicans had it in for Obama before Day 1 - The Washington Post
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Clinton on hoitanut todella hyvin tuon kohun. Pahoitellut, pyytänyt anteeksi ja kehoittanut FBI.a tutkimaan kaikki sähköpostinsa kohuun liittyen. Oli hänestä mitä mieltä tahansa, mutta hän ei mene selitystensä taakse kuten Trump (joka suoranaisesti kieltää kaikki syytökset häntä vastaan).
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Juuri näin. "I don't know anything about these emails. I haven't seen them." Siinä on poliitikko, joka ei mene selitysten taakse.
Eli olet absoluuttisen varma että Hillary Clinton tiesi niistä sähköposteista joita jotkut DNC:ssä lähettelivät? Ei ole siis mitään mahdollisuutta että Clinton puhuisi totta?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eli olet absoluuttisen varma että Hillary Clinton tiesi niistä sähköposteista joita jotkut DNC:ssä lähettelivät? Ei ole siis mitään mahdollisuutta että Clinton puhuisi totta?
Juuri noin. Tajuaako moni edes, että noissa viesteissä on ihan muidenkin kuin Hillaryn posteja.
 
Eli olet absoluuttisen varma että Hillary Clinton tiesi niistä sähköposteista joita jotkut DNC:ssä lähettelivät?

Kun minäkin täällä syrjäisessä Suomessa niistä tiesin, on minusta jokseenkin ihmeellistä, jos demokraattien presidenttiehdokas ei niistä tiennyt.

Olisi kiva jos joku kysyisi nyt Clintonilta, mitä mieltä hän on Donna Brazilen CNN-erosta. Villi veikkaukseni, on että hän ei olisi siitä mitään mieltä, koska ei ole kuullut asiasta mitään. Teidän mielestänne sekin olisi varmasti ihan uskottava vastaus.

Ja Antti Rinnekin olisi voinut kommentoida viime viikolla Lindtman-kohua vain toteamalla, että hän ei ole tällaisista puhujalistoista kuullut mitään, joten ei voi sanoa aiheesta mitään.
 
Juuri noin. Tajuaako moni edes, että noissa viesteissä on ihan muidenkin kuin Hillaryn posteja.

Juuri näin. Ja jos Antti Rinne ei ole itse kirjoittanut demarien puhemiehille viemiä puhujalistoja, silloinhan on täysin uskottavaa jos hän vuorokausi niiden julkisuuteen nousemisen jälkeen sanoo, ettei ole kuullut niistä mitään.

Kyllä teillä sitten tuo logiikka pelaa loistavasti.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Clinton on hoitanut todella hyvin tuon kohun. Pahoitellut, pyytänyt anteeksi ja kehoittanut FBI.a tutkimaan kaikki sähköpostinsa kohuun liittyen. Oli hänestä mitä mieltä tahansa, mutta hän ei mene selitystensä taakse kuten Trump (joka suoranaisesti kieltää kaikki syytökset häntä vastaan).

Niinpä - mutta Clintonin ongelmana on se, että Trumpin taktiikka menee kuin veitsi voihin kannattajiensa anti-empiiriseen enemmistöön. Nyt esim. nousi eteen juttu Trump-rakennuksen serveristä, jolla oli dedikoitu ja salattu yhteys moskovalaispankkiin, mikä vähintäänkin herättää epäilyksiä sanktioiden kiertämisestä. Mutta kylmästi kiistetään koko asia, ja se siitä sitten ja ei kun takaisin vatvomaan näitä jo miljoonaan kertaan vatvottuja ja mitä ilmeisemmin täysin viattomia meilejä.
 
Niinpä - mutta Clintonin ongelmana on se, että Trumpin taktiikka menee kuin veitsi voihin kannattajiensa anti-empiiriseen enemmistöön.

New York Times 22. heinäkuuta 2016: "Top officials at the Democratic National Committee criticized and mocked Senator Bernie Sanders of Vermont during the primary campaign, even though the organization publicly insisted that it was neutral in the race, according to committee emails made public on Friday by WikiLeaks."

Hillary Clinton 23. heinäkuuta 2016: "I don't know anything about these emails."

"Empiriaan" maailmankuvansa perustavat politiikan seuraajat Jatkoajassa: "Kyllähän tuo Hillaryn vastaus kuulostaa ihan uskottavalta. Mistäs hän nyt niistä sähköposteista olisi tiennyt. Eiväthän ne olleet iso uutinen kuin jokaikisessä merkittävässä tiedotusvälineessä."

On se luojan lykky, että antiempiriisten Trumpin kannattajien vastapainoksi löytyy näitä kylmiin faktoihin maailmankuvansa perustavia tarkkailijoita.
 
My bad, tässä puhuttiin siis ihan eri keissistä, kuin FBI:n tutkimasta oman palvelimen käytöstä. Tuon olisi toki sitaatin laittaja voinut mainita...
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Onneksi, meilikohusta huolimatta, Clinton näyttää saavuttavan tarvittavat valitsijamiesäänet. Vaaditaan pieni ihme, että Trump nousee voittajaksi. Tällä hetkellä ennuste on Clintonille 259 ja Trumpille 164. Tosin Florida on kummaltakin vielä saavuttamatta. Ilman sitäkin Clinton voittanee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskomaton comeback Trumpilta jo aivan toivottomalta näyttäneestä tilasta. Ei ainakaan siis ottane nolosti pataan.

Eipä näistä tiedä kun valitsijamiesvaalit. Voittihan Bush Goren vaikka sai vähemmän ääniä.

Jos Juhani Tamminen olisi CNN:n vaaliasiantuntija hän luultavasti sanoisi että Win the Right States
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onneksi, meilikohusta huolimatta, Clinton näyttää saavuttavan tarvittavat valitsijamiesäänet. Vaaditaan pieni ihme, että Trump nousee voittajaksi. Tällä hetkellä ennuste on Clintonille 259 ja Trumpille 164. Tosin Florida on kummaltakin vielä saavuttamatta. Ilman sitäkin Clinton voittanee.
Missä näkee lasketut äänet?
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Missä näkee lasketut äänet?
Niin siis kyseessä on ennuste, joka on eräänlainen mielipidemittaus (RCP poll). Varsinaisena äänestyspäivänä tulokjsia tullee YLE:n kautta. Itse seuraan taistoa CNN:n kautta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin siis kyseessä on ennuste, joka on eräänlainen mielipidemittaus (RCP poll). Varsinaisena äänestyspäivänä tulokjsia tullee YLE:n kautta. Itse seuraan taistoa CNN:n kautta.
Mjöö. Olen sanonut tämän jo aiemmin, mutta Trump tulee saamaan huomattavasti protestiääniä ihmisiltä, jotka eivät kerro ääntään etukäteen gallupeissa (vrt. esimerkiksi persut sekä brexit). Veikkaan siis voittajaksi Trumppia.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Mjöö. Olen sanonut tämän jo aiemmin, mutta Trump tulee saamaan huomattavasti protestiääniä ihmisiltä, jotka eivät kerro ääntään etukäteen gallupeissa (vrt. esimerkiksi persut sekä brexit). Veikkaan siis voittajaksi Trumppia.

En nyt sinänsä ymmärrä, miksi eivät kertoisi, monestihan nämä pollit tehdään niin ettei vastaajalla ole välttämättä mitään painetta tule kertoa toisin kuin mitä oikeasti tekee. Tästä Shy-Trump efektistä ollaan kyllä paljon puhuttu, mutta toisaalta sitten Trumpin kampanjan ruohonjuuritason toiminta on sen verran heikkoa vrt. Clintonin kampanjaan ja yleensäkin niin voi olla mahdollista etteivät nämä Shy-Trump-äänestäjät eivät lopulta edes äänestä. Obama sai lopulta vahvan GOTV-kampanjansa takia pari prosenttia vahvempi kuin gallupeissa, joten jos Clintonin GOTV saa ihmiset uurnille yhtä vahvasti niin tuo mahdollinen Shy-Trump efekti sulaisi jo siinä.
 
En minäkään sitä ymmärrä miksi, mutta oman pienen otantani perusteella niin kutsuttuja protesti- ja muutosääniä annetaan enemmän varsinaisissa vaaleissa kuin gallupeissa.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
En minäkään sitä ymmärrä miksi, mutta oman pienen otantani perusteella niin kutsuttuja protesti- ja muutosääniä annetaan enemmän varsinaisissa vaaleissa kuin gallupeissa.
Joo joo, mutta näissä vaaleissa ei äänimäärillä ole merkitystä - vaan valitsijamiehillä. Vähemmälläkin äänimäärällä voitat, jos saat tärkeät osavaltiot itsellesi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo joo, mutta näissä vaaleissa ei äänimäärillä ole merkitystä - vaan valitsijamiehillä. Vähemmälläkin äänimäärällä voitat, jos saat tärkeät osavaltiot itsellesi.
Tottakai. En nyt kuitenkaan näe eroa. Tietenkin protestiäänet selvissä osavaltioissa ovat turhia. Nythän tuossa sinunkin linkin takana oli vielä epäselviä osavaltioita tarpeeksi Trumpille. Jos hän ne voittaa, saa hän enemmän valitsijamiehiä. (Ainakin näin mielestäni. En nyt puhelimella jaksa tarkistaa)
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Tottakai. En nyt kuitenkaan näe eroa. Tietenkin protestiäänet selvissä osavaltioissa ovat turhia. Nythän tuossa sinunkin linkin takana oli vielä epäselviä osavaltioita tarpeeksi Trumpille. Jos hän ne voittaa, saa hän enemmän valitsijamiehiä. (Ainakin näin mielestäni. En nyt puhelimella jaksa tarkistaa)

Trumpin olisi teoriassa (ja käytännössä) vietävä kaikki vaa´ankieliosavaltiot, eikä siis HC:lle saisi tulla niistä ainuttakaan. Pienen ihmeen se vaatii.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Trumpin olisi teoriassa (ja käytännössä) vietävä kaikki vaa´ankieliosavaltiot, eikä siis HC:lle saisi tulla niistä ainuttakaan. Pienen ihmeen se vaatii.
Ihmeitä tapahtuu ihmeellisessä äänestysjärjestelmässä. Trump juuri twiittasi: "You can change your vote in six states. So, now that you see that Hillary was a big mistake, change your vote to MAKE AMERICA GREAT AGAIN!"
Yritys on ainakin kova. Kovalla vauhdilla Trump puuskuttaa eteenpäin. Tulee sieltä sellaista juttua, joka varmaan pitää ne peruskannattjat tiukasti ruodussa, kuten: "I am going to repeal and replace ObamaCare. We will have MUCH less expensive and MUCH better healthcare. With Hillary, costs will triple!"
Hauskuutta riittänee viikoksi, kun aloin twitterissä noita molempia veijareita seuraamaan.

Hillary varmaan panostaa loppukirissä naisiin ja myös mustiin äänestäjiin, jos mielii noita vaa'ankieliosavaltioita voittaa. Hyökkäyksiin Trumpia vastaan hän onkin jo muutaman päivän panostanut.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Onhan noi lupaukset ihan komiikkaa, Donald Trump on nyt muka se henkilö joka taikoo Yhdysvaltoihin jonkun selvästi halvemman ja paremman terveydenhuoltojärjestelmän
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Onhan noi lupaukset ihan komiikkaa, Donald Trump on nyt muka se henkilö joka taikoo Yhdysvaltoihin jonkun selvästi halvemman ja paremman terveydenhuoltojärjestelmän
Puhumattakaan työpaikkojen luomisesta. Yksi ihminen ei luo työpaikkoja, niitä luo kysyntä ja tarjonta. Trump itse onkin kunnostaunut työpaikkojensa hävittämisestä - bisneksen nimessä. Ja hänen mahdollinen valintansa loisi lisää työttömyyttä..Linkki aiheeseen liittyvään uutiseen..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös