Aleksi Valavuori – Espoo Unitedin monitoimimies

  • 51 641
  • 166

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Leet-mies etsimään uusia yhteistyökumppaneita. Mihin seuraan hän seuraavaksi pääsee luomaan kaaosta. Kädenjälki CVstä löytyvissä seuroissa on aika vahva.
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki on juuri tapahtunut.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Espoo United vapauttaa Aleksi Valavuoren tehtävistään » Espoo United
No löytyihän sitä munaa potkia Valavuori pois! Taisi tulla sponsoreilta painetta sen verran ettei voitu jättää rankaisematta.

Ei vaan voi antaa vihaamalleen seuralle tunnustusta edes silloin kun se tekee niin kuin haluat? Tekee kuitenkin vain sponsorien painostuksesta ja olis pitänyt olla tehtynä jo klo 16.31. Liian kauan meni.

Kiitos Jussi. EU:n tähän asti viisain teko. Tuun perjantaina matsiin tästä hyvästä.
 

Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Työn antaman aseman myötä olisi luullut harkitsevampaa ulosantia Valavuorelta. Tässä hän mokasi. Nykyään kun pitää olla erittäin varovainen mitä sanoo tai kirjoittaa.

Aina on joku mielensä pahoittamassa. Vähemmistöt ovat myös tietynlaisia pyhiä lehmiä nykysuomessa. Mua ei kiinnosta onko joku homo tai mitään muutakaan, kohtaan ihmiset ihmisinä ja mielestäni vitsailun, rankankin kohteena saa olla kuka vain. Toki välillä menee metsään, mutta samoin voi valkoista heteromiestäkin loukata pahasti jos et satu juuri tämän tietyn henkilökohtaisesta elämästä tietämään. Elämä on.

Itse ymmärrän nykyisen homottamisen telkkarissa ja mediassa, jotta saataisiin kitkettyä homofobiaa kansasta (näyttämään homot osana normaalia yhteiskuntaa), mutta välillä sitä tulee väsyttävyyksiin asti. Kai se on nyt sitten "muotia" tai jotain, mutta kyse kuitenkin aika pienestä % ihmisistä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Homot näemmä pyörittää tätä yhteiskuntaa yhdessä MaTu-suvakkien kanssa. Valavuoren ulostulo oli ehkä hieman harkitsematon pk-seudun yleisen homomyönteisen ilmapiirin ja kulttuurin huomioiden, mutta asiasisältönsä puolesta komppaan varauksetta. Selkärangatonta toimintaa Salonojalta tai kuka nyt sitten vastaakin Aleksin heittämisestä leijonille.
 

IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eipä tuossa muuta vaihtoehtoa EU:lle jäänyt. Hauska lukea noita kommentteja Valavuoren Facebook-sivulla. Monelle on ilmeisesti yllätys että tälläisestä saa potkut ja "vitun suvakki kukkahattutädit on ollu vauhdissa potkujen antajana".
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse ymmärrän nykyisen homottamisen telkkarissa ja mediassa, jotta saataisiin kitkettyä homofobiaa kansasta (näyttämään homot osana normaalia yhteiskuntaa), mutta välillä sitä tulee väsyttävyyksiin asti. Kai se on nyt sitten "muotia" tai jotain, mutta kyse kuitenkin aika pienestä % ihmisistä.

Ainahan homot ovat olleet osa normaalia yhteiskuntaa. Joinakin ajanjaksoina vaietumpia, toisina näkyvämpiä. Itseäni ihmetyttää miksi asia on kenellekään niin ihmeellinen, että sitä edes noteeraa millään lailla. Homo, hetero, mitä väliä? Ihan oikeasti.

Ja juuri siksi(kin) Aleksin twiitti oli niin pöyristyttävä. Tollaisen laukominen nimittäin kertoo siitä, että tyyppi ei ole ymmärtänyt millään lailla sitä suhteellisen nopeaa katsontakannan muutosta mikä yhteiskunnassa on viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut. About tässä ajassa on menty siitä, että jossain saippuasarjassa nähdään homoja siihen, että kirkon sisällä kapinapapit haluavat vihkiä homoja - ja suuri enemmistö kansasta ihmettelee miksei näin ole voitu toimia jo aiemmin! Jos tällaisen muutoksen läpikäyneessä yhteiskunnassa suurta joukkoa edustavan organisaation johtohenkilö laukoo noin juntteja kommentteja tajuamatta leimaavansa koko seuran joksikin persutouhuksi niin todellakin on peiliin katsomisen paikka.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Homot näemmä pyörittää tätä yhteiskuntaa yhdessä MaTu-suvakkien kanssa. Valavuoren ulostulo oli ehkä hieman harkitsematon pk-seudun yleisen homomyönteisen ilmapiirin ja kulttuurin huomioiden, mutta asiasisältönsä puolesta komppaan varauksetta. Selkärangatonta toimintaa Salonojalta tai kuka nyt sitten vastaakin Aleksin heittämisestä leijonille.

Ota tosta kyynel kun ei siellä äiäilyn seassa varmaan riitä vuodatettavaksi. Varmaan Aleksilla olisi käyttöä nyt miehiselle, rotevalle olkapäälle.
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Homot näemmä pyörittää tätä yhteiskuntaa yhdessä MaTu-suvakkien kanssa. Valavuoren ulostulo oli ehkä hieman harkitsematon pk-seudun yleisen homomyönteisen ilmapiirin ja kulttuurin huomioiden, mutta asiasisältönsä puolesta komppaan varauksetta. Selkärangatonta toimintaa Salonojalta tai kuka nyt sitten vastaakin Aleksin heittämisestä leijonille.
Kyll Porissakin voi nykyjään olla avoimesti homo, ole rohkea vaan.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Doerille voisi löytyä uusi duuni Hämeenlinnasta. Siellähän organisaatiossa homot juhli. HPK lähtis ihan uuteen kiitoon markkinoinnissa
 

Jaska T

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärppäinen-fanitus tauolla (poliittiset syyt)
Hienosti toimittu Hanen suhteen, Espoo United.
 

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Ei vaan voi antaa vihaamalleen seuralle tunnustusta edes silloin kun se tekee niin kuin haluat? Tekee kuitenkin vain sponsorien painostuksesta ja olis pitänyt olla tehtynä jo klo 16.31. Liian kauan meni.

Kiitos Jussi. EU:n tähän asti viisain teko. Tuun perjantaina matsiin tästä hyvästä.
Hymynaama. Mietin vain mikä siinä kesti kun aamupäivällä jo uutisoitiin Jussin lähtevän "keskustelemaan" asiasta heti urheilutoimittaja ry:n kahvittelujen jälkeen ja kun sponsorit vuoronperään tulivat puollustelemaan omia arvojaan sekä tuomitsemaan Valavuoren twiitit niin oli selvää että muuta vaihtoehtoa ei ollut.
 

Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ainahan homot ovat olleet osa normaalia yhteiskuntaa. Joinakin ajanjaksoina vaietumpia, toisina näkyvämpiä. Itseäni ihmetyttää miksi asia on kenellekään niin ihmeellinen, että sitä edes noteeraa millään lailla. Homo, hetero, mitä väliä? Ihan oikeasti.

Ja juuri siksi(kin) Aleksin twiitti oli niin pöyristyttävä. Tollaisen laukominen nimittäin kertoo siitä, että tyyppi ei ole ymmärtänyt millään lailla sitä suhteellisen nopeaa katsontakannan muutosta mikä yhteiskunnassa on viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut. About tässä ajassa on menty siitä, että jossain saippuasarjassa nähdään homoja siihen, että kirkon sisällä kapinapapit haluavat vihkiä homoja - ja suuri enemmistö kansasta ihmettelee miksei näin ole voitu toimia jo aiemmin! Jos tällaisen muutoksen läpikäyneessä yhteiskunnassa suurta joukkoa edustavan organisaation johtohenkilö laukoo noin juntteja kommentteja tajuamatta leimaavansa koko seuran joksikin persutouhuksi niin todellakin on peiliin katsomisen paikka.

Niin siis sanoit samat asiat mitä minäkin, eri sanoin? Tuossa asemassa olevalta typerää veto, mistä syystä metakka.

Miten sait Perussuomalaiset tähän sotkettua, taidat kaivata itse jotain väsynyttä poliittista vihervassari leimaa tässä, peiliin katsomisen paikka siellä, ei jatkoon.

Itse ja tuntemani ihmiset heittävät myös "juntteja kommentteja", joita suurin osa kylläkin kutsuu vitseiksi. Meiltä löytyy myös toki tilannetajua. Muuten ihan perus paskan/vitsin heittoa, nyt vain kohteena seksuaalivähemmistö niin asia nostetaan paperille kuin kuin olisi lapsia teurastettu mikä tuntuu olevan päivän trendi (Lidl?).
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Ylipäätään ihmetellen miksi tämä kaveri valittiin koko organisaatioon?

Tätä olen myös ihmetellyt ja paljon. Siinä mielessähän tämä oli hyvä kohu että tuo asia saatiin sillä hoidettua oikealle tolalleen. Toivottavasti löytävät jonkun pätevän ihmisen tilalle.
 

IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tätä olen myös ihmetellyt ja paljon. Siinä mielessähän tämä oli hyvä kohu että tuo asia saatiin sillä hoidettua oikealle tolalleen. Toivottavasti löytävät jonkun pätevän ihmisen tilalle.
Kyllähän Valavuorella koriksen puolella on iha hyvät näytöt Loimaa Bisonsin ajoilta. On myös yleensä esiintynyt edukseen julkisuudessa, joten mielestäni ihan pätevä valinta siinä mielessä.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse ja tuntemani ihmiset heittävät myös "juntteja kommentteja", joita suurin osa kylläkin kutsuu vitseiksi. Meiltä löytyy myös toki tilannetajua. Muuten ihan perus paskan/vitsin heittoa, nyt vain kohteena seksuaalivähemmistö niin asia nostetaan paperille kuin kuin olisi lapsia teurastettu mikä tuntuu olevan päivän trendi (Lidl?).

Niin, tuosta ensimmäisestä heitosta Valavuori olisi vielä voinut selvitä "vitsi vitsi" kommentilla, mutta kun kysyttäessä vastaako lausuntonsa myös EU:n linjaa toteaa "¨kyllä, meille ei homoja palkata", niin potkut olivat sinetöidyt. Vitsi korttia ei tuollaisen jälkeen voi enää pelata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös