Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

  • 555 380
  • 3 036

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kauden 2016-2017 jengi alkaa olla kasassa ja harjoituspelit pyörähtäneet käyntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen seisomakatsomon apulaisGM aloittaa jo nimien hahmottelun ruutuvihkoonsa, tai siis tähän ketjuun, tulevan kauden 2017-2018 joukkueesta.
9.8.2016 sopimustilanne näyttää seuraavalta:

MV
-

P
Aleksi Mäkelä
Juuso Walli
Juho Tommila
Niko Peltola

H
Ville Korhonen
Jussi Makkonen
Mikael Saha
Juha Kiilholma
Simon Suoranta
Erik Embrich
Arttu Ruotsalainen (optio)

Kärjen, Bertrandin ja Ojamäen jatkosopimukset ovat ykköskorin materiaalia, ja yksikin sopimus tuosta korista olisi jo ihan ok, ja kaikki sen yli loistavaa. Näiden lisäksi hyökkäyksessä ei kovin elintärkeitä jatkosopimustarpeita tämän päivä tiedoilla olekkaan, jollei sitten Kuparisen ura puhkea uudelleen oikein kunnolla uuteen kukkaan.

Kakkoskorissa puolustuksen osalta löytyy Viljanen, Vainonen, Vuorisalo, Seppälä. Nelikosta jatkot Viljaselle + 1-2 vakuutavimmalle pakille kaudella 2016-2017.
Mahdollisena hankintana puolustukseen Niklas Nevalainen.

Hyökkäyksessä miehiä on pari ketjullista lähinnä 2-3 ketjuihin. Nuorten osalta kausi 2017-2018 pitäisi olla Embrichille ja Juholalle kausi jolloin ottavat vakipaikan, jos ovat ottaakseen, ja Kotkaniemelle sisäänajoa miesten peleihin.

Maalivahdeista vielä paha sanoa yhtään mitään. Jatkot nykyisillekkin varmasti mahdollisia, jos vain pelit sille antavat aihetta.

Tästä se taas lähtee.

Tämän perinteisen vuosittaisen ketjun aiemmat kunniakkaat edustajat:
Joukkueen rakennus kaudelle 2016-2017 viestejä 2880
Joukkueen rakennus kaudelle 2015-2016 viestejä 3859
Joukkueen rakennus kaudelle 2014-2015 viestejä 2642
Joukkueen rakennus kaudelle 2013-2014 viestejä 3265
Joukkueen rakennus kaudelle 2012-2013 viestejä 2458
Joukkueen rakennus kaudelle 2011-2012 viestejä 2691
Joukkueen rakennus kaudelle 2010-2011 viestejä 3474
Joukkueen rakennus kaudelle 2009-2010 viestejä 1981
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aikainen ketjun avaus (taas kerran), mutta on tätä tulevaa jo mielenkiintoista pohtia. Olisiko joidenkin omien poikien kotiinpaluu jo vuorossa kyseiselle kaudelle. Porilainen molarikaksikko Rynnäs ja Järvenpää tuohon, mutta Jussilla taitaa olla Kärppien kanssa sopimusta silloinkin. Puolustukseen Taimi ja Marttisen veikkaan olevan pidemmällä sopparilla mukana, hyökkäykseen Joensuu, Salminen ja Niemi, Masi vielä tuolloin Jokereissa. Kyllä tuohon voi laittaa Kuparisen, ihan saletisti pelaa uran viime vuodet täällä. Ojamäki ja Kärki lienevät jo tuolloin muualla. Oma hahmotelma alla.

MV
Andy Bernard
Juha Järvenpää

P
Aleksi Mäkelä
Juuso Walli
Juho Tommila
Niko Peltola
Jyri Marttinen
Valtteri Viljanen
Mikko Vainonen
Tommi Taimi
Teemu Vuorisalo

H
Ville Korhonen
Jussi Makkonen
Mikael Saha
Juha Kiilholma
Simon Suoranta
Matti Kuparinen
Sakari Salminen
Jesse Joensuu
Mika Niemi
Joonas Huovinen
Erik Embrich
Arttu Ruotsalainen (optio)
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Aikainen ketjun avaus (taas kerran), mutta on tätä tulevaa jo mielenkiintoista pohtia. Olisiko joidenkin omien poikien kotiinpaluu jo vuorossa kyseiselle kaudelle

Tämä on nyt juuri tätä, kun nämä ketjut avataan aivan holtittoman aikaisin, niin sitten viestit ovat tässä vaiheessa ihan pelkkää huutonauru osastoa. Ihanko tosissasi laitoit Joensuun, Salmisen ja Niemen ensi kauden kokoonpanoon vai astuinko nyt provoon? Ihan tosi elämässä täällä Maa-planeetalla parhaassa iässä ja uransa huipulla olevien Salmisen ja Joensuun paluuseen patapaitaan menee 5-7 vuotta, aivan minimissään siis viisi, sikäli mikäli se koskaan tapahtuakseen on. Ja ajattelet, että kyllä se Niemi on jo ensi kaudella maitojunan kyydillä taas Porissa, vaikka juuri vasta lähti.. herranjumala tätä touhua tällä palstalla

Aiheeseen sanon vain sen, että kyseisen kauden sentterit lienevät aikalailla nyt jo kasassa kolmikossa Kiilholma-Makkonen-Embrich. Huutaisi sitten vain sitä jonkinlaista selkeää ykkössentteriä..
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tää nyt niin vakavaa oo, kunhan pohdiskelin, enkä niin tosissani ;)
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mahdollisena hankintana puolustukseen Niklas Nevalainen.
Vanhatalo ehti jo ennemmin apajille, pelannee pikkuveikan riveissä 17-18. Sieltä sitten valmiina pelaajana kotiin ;)

Ja ei jumalauta, kyllä nuo meidän tähtikasvatit kotiinkin palaavat. Mutteivat ihan parhaassa peli-iässä kuitenkaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kärjen, Bertrandin ja Ojamäen jatkosopimukset ovat ykköskorin materiaalia, ja yksikin sopimus tuosta korista olisi jo ihan ok, ja kaikki sen yli loistavaa.

Kärjen jatkosopimus on imagollisesti omana kasvattina selvästi Ässille selvästi tärkein, tärkeämpi kuin vaikkapa Ojamäen. Rinnastan hänet Armiaan. Kärki pitäisi saada sidottua Ässiin kunnes tulee se todennäköinen ulkomaankierros. Joissain huhuissa häntä oltaisiin viemässä ensi kaudeksi Tapparaan. Jos näin onnettomasti lopulta kävisi niin Korpisalolta halutaan saada hyvät selitykset miksi näin pääsi käymään. Kärjen jatkosoppari on varmasti hinnakas mutta tälläisissä harvinaisissa tapauksissa laittaisin rahat enemmin porilaiseen ykkösketjun pelaajaan kuin johonkin tuontikaveriin.

Kärjellä on hurja potentiaali (koko, kädet, pelikäsitys) ja tälläistä pakettia ei ihan joka vuosi junnuista edustukseen nouse.
 
angnus

Samaa mieltä! Jarno Kärki on tulevaisuuden tähti, Ojamäki ei välttämättä sitä ole, joten jos valita pitää niin Kärjelle ehdottomasti jatkoa.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Kärjenkään tapauksessa sillä porilaisuudella ei voi olla mitään tekemistä minkään asian kanssa. Peliotteet suhteessa hintaan ratkaisevat kaiken. Porilaisuudella ei voi ostaa/saada peliaikaa tai -paikkaa tai sopimuksessa ei voi olla ns porilaisuuslisää. Omalla junnutaustalla ei ole merkitystä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kärjen kohdalla on huomattava, että nyt ainakin osittain pipariksi menevä tämä kausi (täytyy ylipäätään toivoa, ettei tästä kahdesta peräkkäisestä isommasta loukkaantumisesta nyt jää mitään vammakierrettä) helpottaa osaltaan jatkosopimus neuvotteluja, sekä laskee muiden kiinnostusta Kärkeä kohtaan. Kun mies ei pelaa, niin kyllä se nimi sitten vain kummasti unohtuu..

Ilokseni joudun muuten toteamaan jo nyt lokakuussa 2016, että meillähän on ensi kauden koodinimi "kakkosketju" jo valmiina, kun tulikuumalla Korhonen-Makkonen-Suoranta kolmikolla on kaikilla nimet papereissa :) miltäs tuo hyökkääjistö nyt muutoin näyttäisi

"Kärki"-X1-X2
Korhonen-Makkonen-Suoranta
X3-Kiilholma-"Varttinen"
"Juhola"-Saha-"Nuto"

Ruotsalaisen ja Embrichin tilanteilla en spekuloi, joten jätin heidät nyt pois. Heittomerkeissä toivottuja/todennäköisiä jatkoja.Jostain syystä uskon, että Ojamäki on lähtökuopissa tämän kauden jälkeen, jos nyt tämän kauden saa menemään edes kohtuullisesti, jätän hänetkin nyt siis tästä versiosta pois. Kupariselle alkaisi muuten sitten olla todella vaikea löytää sijaa majatalossa

X1 = olisi mukava nähdä ihan selkeä profiilihankinta ykkössentteriksi ensi kaudella. Tai sitten ehkä todennäköisempi skenaario on, että säästösyistä kuitenkin vain tehdään Kupariselle tai Kerälälle jatko
X2 = Bertrand tai joku muu
X3 = joku, en osaa sanoa kuka

Ennustelisin siis kuitenkin jopa aika pientä vaihtuvuutta ensi kaudeksi
 
Lätkäjope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Armia #10, Matushkin #43
X1 = olisi mukava nähdä ihan selkeä profiilihankinta ykkössentteriksi ensi kaudella. Tai sitten ehkä todennäköisempi skenaario on, että säästösyistä kuitenkin vain tehdään Kupariselle tai Kerälälle jatko
X2 = Bertrand tai joku muu
X3 = joku, en osaa sanoa kuka

X1 keissin kannalta olennaisinta on varmasti Ässien tämän kauden urheilullinen menestys, jota seuraa osaltaan tietysti taloudellinenkin menestys. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Nimenomaan joku kovan luokan sentteri olisi mukava ensi kauden joukkueessa nähdä.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
"Kärki"-X1-X2
Korhonen-Makkonen-Suoranta
X3-Kiilholma-"Varttinen"
"Juhola"-Saha-"Nuto"

Ruotsalaisen ja Embrichin tilanteilla en spekuloi, joten jätin heidät nyt pois. Heittomerkeissä toivottuja/todennäköisiä jatkoja.Jostain syystä uskon, että Ojamäki on lähtökuopissa tämän kauden jälkeen, jos nyt tämän kauden saa menemään edes kohtuullisesti, jätän hänetkin nyt siis tästä versiosta pois. Kupariselle alkaisi muuten sitten olla todella vaikea löytää sijaa majatalossa
Ojamäellä on takana huippukausi, mutta tälle kaudelle pitäisi saada vastaavanlaista tulosta numeroiden muodossa, että hinta karkaisi Ässien ulottomattomiin. Jos Ojis nyt vetää jonkun 12+12 kauden, niin kyllä Ässillä on edelleen ihan realistiset saumat pitää hänet ja se kannattaa jokatapauksessa tehdä, ellei nyt ihan farssikautta vedä. Monipuolinen pelaaja, joka on myöskin oma suosikkini Ässistä ja Liigasta.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Kärjenkään tapauksessa sillä porilaisuudella ei voi olla mitään tekemistä minkään asian kanssa. Peliotteet suhteessa hintaan ratkaisevat kaiken. Porilaisuudella ei voi ostaa/saada peliaikaa tai -paikkaa tai sopimuksessa ei voi olla ns porilaisuuslisää. Omalla junnutaustalla ei ole merkitystä.

Samaa mieltä. Ässien pelaajabudjetilla ei vain yksinkertaisesti ole varaa maksaa ylimääräistä imago-syistä. Ymmärrän kyllä, että tuttu pelaaja pyritään pitämään, koska silloin tiedetään mitä saadaan ja tutulle pelaajalle voidaan siksi tehdä vähän parempi tarjous kuin tuntemattomalle. Kaikki tutut pelaajat ovat kuitenkin mielestäni samalla viivalla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kaikki tutut pelaajat ovat kuitenkin mielestäni samalla viivalla.

Itse olen sitä mieltä, että harvojen kohdalla pitää ja voidaan tehdä poikkeuksia. Näitä kovia Ässälähtöisiä pelaajia ei ole kuin kourallinen ja näistä pitää Liigatasolla pitää kiinni. Ulkomaat ovat aina asia erikseen ja näiden kanssa ei edes tarvitse kilpailla.

edit: enkä siis tarkoita, että pitäisi ylihintaa porilaisuudesta maksaa vaan markkinahintaa pitää pystyä esim. Kärjelle tarjoamaan.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ojamäellä on takana huippukausi, mutta tälle kaudelle pitäisi saada vastaavanlaista tulosta numeroiden muodossa, että hinta karkaisi Ässien ulottomattomiin. Jos Ojis nyt vetää jonkun 12+12 kauden, niin kyllä Ässillä on edelleen ihan realistiset saumat pitää hänet ja se kannattaa jokatapauksessa tehdä, ellei nyt ihan farssikautta vedä. Monipuolinen pelaaja, joka on myöskin oma suosikkini Ässistä ja Liigasta.

En siis viitannutkaan Ojamäen hintaan, vaan siihen omaan muistelooni, että Ojamäki antoi mielestäni jo viime kauden aikana jossain haastattelussa varsin suoraan ymmärtää, että hänellä ovat lähtöhalut Porista maailmalle varsin kovat. Oletettavasti osittain siksikin teki vain vuoden jatkon, mutta lähtömahdollisuuksiin vaikuttaa toki sekin miten tämä kausi nyt menee. Kärki taas ei ole ainakaan näin suoraan asiaa omasta puolestaan ilmaissut, mutta vaikea on sanoa miten helppo Kärkikään nyt sitten olisi sitoa johonkin 2-3 vuoden sopimukseen..

Ei nimittäin voi mitenkään olettaa, että enää nykypäivänä meille omistakaan nuorista tulee näitä pasipeltosia, jotka ihan silkan seura- ja kotiseuturakkauden turvin vain jämähtävät kotinurkkiin. Että "hip hei, kyllä minä niin tykkään asua rivarissani täällä Leppäkorvessa (<== vaihda tähän haluamasi pientalovaltainen kaupunginosa Porissa), ja sitten vain käyn nelikymppiseksi asti kodin ja Isomäen väliä harjoittamassa ammattiani vailla sen kummempia unelmia, kunnianhimoa tai halua kokea lätkää Porin ulkopuolella". Kyllä tuollaisten uratarinoiden aika taitaa olla ohi..
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Itse olen sitä mieltä, että harvojen kohdalla pitää ja voidaan tehdä poikkeuksia. Näitä kovia Ässälähtöisiä pelaajia ei ole kuin kourallinen ja näistä pitää Liigatasolla pitää kiinni. Ulkomaat ovat aina asia erikseen ja näiden kanssa ei edes tarvitse kilpailla.

edit: enkä siis tarkoita, että pitäisi ylihintaa porilaisuudesta maksaa vaan markkinahintaa pitää pystyä esim. Kärjelle tarjoamaan.
Juurikin noin. Kyllähän joukkueessa pitää olla avainroolissa joku omakin kasvatti. Se on yksi vetovoimatekijä, jota markkinoinpuolikin varmasti mielellään hyödyntää.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei nimittäin voi mitenkään olettaa, että enää nykypäivänä meille omistakaan nuorista tulee näitä pasipeltosia, jotka ihan silkan seura- ja kotiseuturakkauden turvin vain jämähtävät kotinurkkiin. Että "hip hei, kyllä minä niin tykkään asua rivarissani täällä Leppäkorvessa (<== vaihda tähän haluamasi pientalovaltainen kaupunginosa Porissa), ja sitten vain käyn nelikymppiseksi asti kodin ja Isomäen väliä harjoittamassa ammattiani vailla sen kummempia unelmia, kunnianhimoa tai halua kokea lätkää Porin ulkopuolella". Kyllä tuollaisten uratarinoiden aika taitaa olla ohi..

Ei ehkä ihan tuossa mittakaavassa, mutta kyllä jollekulle villevänttiselle jostain Siikaisista tai Kankaanpäästä on kokolailla unelmien täyttymys päästä pukemaan patapaita päälleen ja pelaamaan Ässien organisaatioon sen sijaan että tahkoaisi 3-kymppiseksi jotain rautaliigaa KJK:n riveissä. Sitä rautaliigaa ehtii kyllä höntsäämään sitten myöhemminkin. Ja 2-divarin tasolla joku A:n SM-rosterissa pyörinyt jannu on aika usein ihan kelpo pelimies. 3-divarin jengissä aivan suvereeni kurko jos vaan ei satu istumaan sen ainoan pelisilmänsä päällä.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Itse en pidä sillä juurikaan mitään merkitystä, mistä esim. Kärki on lähtöisin. Rahaa on aina sukanvarressa poikkeustapauksien varalta, vaikka se tietäisikin ongelmia budjettiin.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kuulin ikävää huhua, että Vanhatalo olisi jo Seppälän perässä. Toivottavasti ei pidä paikkaansa, mutta jokatapauksessa poika pelaa sillä tasolla tällä hetkellä, että Ässillä taida olla rahkeita häntä pitää, ellei pikkuhiljaa ala tapahtumaan.

edit: Ja korostan vielä, että huhu itsessään voidaan laskea vielä ainakin HTT-osastolle.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kuulin ikävää huhua, että Vanhatalo olisi jo Seppälän perässä. Toivottavasti ei pidä paikkaansa, mutta jokatapauksessa poika pelaa sillä tasolla tällä hetkellä, että Ässillä taida olla rahkeita häntä pitää, ellei pikkuhiljaa ala tapahtumaan.

Nämä "Ässillä ei ole rahkeita" jutut ovat mielestäni vähän liioiteltuja. Joojoo jos joku Ässistä nousee maajoukkuetasolle ja vaikka MM-kisoihin aletaan hänestä maksaa isoa rahaa Liigan kärkijoukkueiden sisälläkin. Mutta jos vetää yhden hyvän kauden niin ei Kärpät ja IFK:t vielä älyttömiä ala maksamaan. Tottakai markkinahinta nousee ja ilmaiseksi ei ketään saa Porissa pidettyä mutta jos operoidaan noin 2Meur budjetilla niin ei kenenkään tarvitse Ässissäkään ilmaiseksi pelata.

Toinen juttu on sitten se, ettei kaikkia tarvitse väkisin pitääkään. Esimerkiksi Mika Niemi pelasi Ässissä pitkään ja voitti mestaruuden. Sen jälkeen hänet oli jo hyvä päästääkin muualle hakemaan uusia haasteita uralleen eikä edes alkaa jatkoja isolla rahalla sorvaamaan.
 
Luxray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Telian Liiga-lähetysten laatu
X3-Kiilholma-"Varttinen"
X3 = joku, en osaa sanoa kuka

Yksi vaihtoehtohan olisi Sami Lähteenmäki. Markkina-arvo luultavasti aika nollissa. Viime kaudella 19 pistettä ja tällä kaudella viimeistään joutunut totaalisesti Lukko-fanien hampaisiin ja käsittääkseni ihan ansaitusti, 14 peliin kiikaritehot.

Takas Poriin ni kyl se siit.
 
Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei mitään Lähteenmäkiä tänne enää. En vaan usko Samiin, enkä pidä hänen neitimäisistä sukeltamisista. Yksipuolinen kaveri, jonka kehitys on tyssännyt. Onko kukaan muuten nähnyt Lähteenmäen yrittävän rankkara jonnekin muualle kuin kilven alle?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lähteenmäki ei vain valitettavasti voinut välttyä siltä kiroukselta mitä käy, kun pelaaja siirtyy Porista Raumalle: hyväkin pelaaja muuttuu surkeaksi alisuorittajaksi välittömästi kun Eurajoen kunnanraja ylittyy :D no joo, heittohan tuo vain Luxraylta oli, mutta vakavasti puhuen Lähteenmäki on hukannut itsensä niin pahasti, ettei Ässien tietenkään tässä suhteessa miksikään pelastusarmeijaksi tarvitse ryhtyä

Pakko jatkaa tuosta sentteriasiasta. Kun nyt tilannetta faktisesti katsoo, ja kuten tuossa edellä hahmottelin, niin meillä on jo valmiina kolme pelaavaa sentteriä ensi kaudeksi: Makkonen, Kiilholma ja Saha (Sahakin on ehdottomasti enemmän sentteri kuin laituri). Nämä kaikki kolme ovat vieläpä sellaisia, että tulevat terveinä ollessaan olemaan satavarmasti pelaavassa kokoonpanossa. Tämä tilanne jättäisi kyllä option auki sille, että hankittaisiin tuohon sitten vielä se selkeä ykkössentteri. Sen hintana olisi käytännössä, että Kupariselle ja Kerälälle pitäisi siinä tapauksessa molemmille näyttää ovea, koska heille ei enää jäisi järkevää sijaa majatalossa. Ja ne rahat sitten kiinni profiilisentteriin..

Kolikon kääntöpuolena jokainen täällä toki tietää, että taloustilanne ei liene ensi kaudella sen kummempi kuin tälläkään kaudella. Eli onko sitten tarkoituksenmukaista sitoa se 180-200k kiinni yhteen mieheen? Olen itsekin sitä mieltä, ettei sinällään ole. Mutta silti olisi mukava nähdä selkeä korkean profiilin ykkössentteri, en sitä sano. Tämä on nyt vähän kuin haulikon hankkiminen, kaksipiippuinen juttu..
 
Viimeksi muokattu:

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miksei Lähteenmäki voisi takaisin Poriin palatakin, mutta syyt Porista lähtöön olivat sellaisia joita ei kentällä näe. Eräs Ässien valmentajista kertoi minulle, että on täysin omaa etua ajava yksilöurheilija joukkuelajissa. Vaikea uskoa, mutta tämä on vain hänen valmentajansa mielipide. Siispä ei lähteenmäkeä Ässiin kiitos.
 
Blackie

En tosiaan nähnyt mitään oman edun ajamista Lähteenmäeltä kentällä Ässistä, vaan joukkueen eteen pelaamista. En tiedä, mitä on siis tapahtunut kulisseissa. Toisaalta jokainen pelaaja loppujen lopuksi ajattelee kait omaa uraansa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tepsi julkaisi juuri Patrik Virran jatkosopparin. Samanlaisen ilmoituksen kun saisi Kärjen kohdalla niin yksi tärkeä palanen olisi ensi kaudeksi valmiina.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös