HIFK:n mediaketju

  • 1 446 370
  • 5 706

Punanekolme

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käytätkö muuten (tai käytetäänkö) grifki-termiä? Itse olen ollut siinä käistyksesä, toki vastapuolella, että se on granin iiefkoo/ granin ifki.

Itse seurassa 15vuotta pelanneena on se meille aina ollut pelaamista Grankulla IFK(:ssa) tai vain granissa. Voi Grifkiä varmasti myös käyttää, mutta omaan korvaan se kuulostaa hassulta.
 

Gemondo

Jäsen
Ja myös Grifkiä vastaan pelatessa, oli vastustaja aina Grani.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Käytätkö muuten (tai käytetäänkö) grifki-termiä? Itse olen ollut siinä käistyksesä, toki vastapuolella, että se on granin iiefkoo/ granin ifki.
Grani on yleisempi nimitys sisällä, itsekin siellä pelannut vuosia mutta tämä alkaa olla jo saivartelua mikä on oikein ja mikä ei. Mutta tuo on totta että GrIFK:n sisällä ei kuule puhuttavan juurikaan grifkistä eikä edes I.F.K:stä koska se kuuluu taas stadille, eli se on Grani vaan koska siellä ei ole muita seuroja.
Silti monien kuulee puhuvan grifkistä ja hifkistä, niin ja ne ei ole böndeltä. Tuo luonnollisesti kertoo juuri siitä että kaikki I.F.K:t joidenkin suussa muotoutuu puhekielessä grifki, hifki, mifki ja sillä erotetaan I.F.K:t toisistaan. Se tästä, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

_
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Useiden vuosien ajan on tullut näitä meidän mainoksia ihasteltua, stadilaisuus, pientä kuittia heinähatuille jne. Mutta pari viimeisintä mitä olen nähnyt ei oikein enää uponnut: 1. taksikuski. Miksei suhari vain ajanut maalaisserkkuja Nordikselle kun selvästi oli tiedossa minne pojat olivat matkalla. 2. tarjoilija olisi osoittanut ammattitaitoa neuvomalla maalaispojat, ihan ulko-ovelta suunnat näyttäen, missä se Nordis on. Annan ilmaisen vihjeen mainostoimistolle: tehkää näihin mainoksiin jatkot joissa taksikuski ja tarjoilija- ihan kädestä pitäen ohjaavat maalaispojat Nordenskiöldinkadulle. Kevyt kuitti on aina ok, mutta mitä tällaiset, lähes ilkeät vittuilut ajavat kenenkään asiaa?
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kevyt kuitti on aina ok, mutta mitä tällaiset, lähes ilkeät vittuilut ajavat kenenkään asiaa?

Tänä internetin aikanahan kaikki näkyy kaikkialle, mutta ainakin itse oon käsittänyt, että noi mainokset on suunnattu nimenomaan stadilaisille, vähän niinkuin muistutuksena, että kausi on Nordiksella alkanut. Ja vaikka siinä nyt käytetäänkin savolaisia, niin jotenkin oon aina kelaillu, että tuolla "onhan niitä muitakin halleja" vähän niinkuin ylimielisesti kuittaillaan niille stadilaisille, joille Nordiksen tarjonta on liian tulista sulatettavaksi. Et pehmeempää muoviakin tarvittaessa löytyy, jos ei pysty käsittelemään kaikkea perinteitä, brändiä yms. Meinaa eihän noilla mainoksilla varmaan savolaisia Nordikselle oleteta saatavan? Sitä vartenhan on ämpärit. Hymiö.

Ja siis muutoinkin leikitellään ylimielisyydellä, koska monihan yhdistää suomalaisessa jääkiekossa ylimielisyyden IFK:hon. Ja yleisemminkin Helsinkiin. Tosin olin aina kuvitellut, että siinäkin on kuitenkin mukana tavallaan leikkiä ja olin ihan aidosti hämilläni, kun viime keväänä Tampereelle, finaaleissa meinasi vähän rähinää tulla jonkun itseäni vähän vanhemman paikallisen kanssa. Koitti siinä vittuilla tovin ja kun totesin, että en mä ymmärrä mitä sä höpötät, niin koitti vielä, että pitääkö ruotsia puhua, vai mitä kieltä ymmärrän. No tietenkin pienen ivallisen hymyn kera totesin, että ymmärrän stadia. Siinä vaiheessa kaverilta alkoi vati läikkymään ja järjestysmies tuli väliin. Kun järkkäri sitten koitti kaveria rauhoitella, niin huusi että "no ku noi luulee olevansa parempia ihmisiä". Tietenkin pienissä hiivoissa teki mieli vielä kysyä kovaan ääneen, että "mitä sä höpiset luulemisesta?", mutta olen itsekin ollut järkkärinä kiekkotapahtumissa, eikä se rooli kadehdittava ole, eikä ainakaan itselleni aikoinaan niin hyvin maksettu, että tappelulle olisi itseäkään halunnut altistaa. Jäi kuitenkin siis fiilis, että tuo tamperelainen ihan aidosti uskoi stadilaisten ajattelevan olevansa parempia ihmisiä. Siis sen sijaan, että se on rooli, jota meiltä odotetaan ja tietenkin kaikkien mieliksi pyritään se aina mahdollisimman uskottavasti esittämään.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä luulin et noi savolaismainokset oli vaan sen ämpäriviikon mainoksia, että saataisiin jengiä hallille Jukurit ja Kalpa peleihin. Koko kautta mainostavina ovat kyllä ala-arvoisia.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mä luulin et noi savolaismainokset oli vaan sen ämpäriviikon mainoksia, että saataisiin jengiä hallille Jukurit ja Kalpa peleihin. Koko kautta mainostavina ovat kyllä ala-arvoisia.

Olis hyvä jos vietäis toi murre-juttu niin pitkälle, että se vaihtuis aina vastustajan mukaan. Välillä Raumaa ja sit vähän Tamperetta takatukan kanssa jne. :D

Mut mistä hyvät näyttelijät rooleihin. Nythän toi savolais-jätkä vetää tosi hyvin.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nehän on oululaisia, ei savolaisia.

Jotain uutta voisivat kyllä keksiä. Ei enää naurata.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mutta pari viimeisintä mitä olen nähnyt ei oikein enää uponnut: 1. taksikuski. Miksei suhari vain ajanut maalaisserkkuja Nordikselle kun selvästi oli tiedossa minne pojat olivat matkalla.

Tähän on helppo vastaus, nimittain taksirenki on kotoisin Jyväskylästä ja on intohimoinen JypHT-fani. Toki hän on osanut n. 20 vuotta Töölössä, ihan Nordiksen vieressä.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Strava tuossa kertoi olevansa neljännen polven stadilainen ja jo kunnioitettavissa seiskakympeissä. Itse olen vasta puolivälissä sinne ikäni puolesta, mutta lasken itseni vähintään kolmannen, mahdollisesti neljännen polven stadilaiseksi. En tiedä antaako tämä uskottavuutta joukkueen nimen lausumisen suhteen, mutta itse en kyllä ikinä ole sanonut "ifki", ja vaikka nuorempana usein käytin muotoja "hifki" ja "hifkin", olen pyrkinyt niistä sittemmin eroon. Sekä tekstimuodossa että puheessa yleisin käyttämäni muoto on IFK:n (eli iiefkoon, ei iiäfkoon), toisinaan myös HIFK:n (eli hooiiefkoon). Englanniksi sanon usein "eitch ai ef kei", koska eihän lontoota murtava tajuaisi mitään iiefkoota, ellei ole suomessa asuva engelsmanni.

IFK:n twittertunnuksen junttiläppä oli ala-arvoista ja noloa.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Kärpät - HIFK myös veikkausTV:n kautta, tiedoksi niille joilla on pelitilillä rahaa eikä löydy Ruutu-tunnuksia tai kanavapakettia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
TPS näköjään laittanut vähän mainoksia Helsingin katukuvaan, joissa IFK on "ottavana" osapuolena.
Kuvat kopioitu TPS:n TJ:n Twitteristä.

Mainos 1

Mainos 2

Mainos 3

Onhan nuo mielestäni oikeinkin onnistuneita. Kruununa "En gång Åbo, alltid Åbo" Nordenskiöldinkadulla.

Hyvää pöhinää Liigajengeillä sosiaalisessa mediassa ja kadunvarsimainonnassa menossa tällä hetkellä kautta linjan. Hyvässä hengessä kevyt vinoilu ja stereotypioilla ratsastaminen tekee hyvää mainosta ja saa varmasti ihmiset miettimään hallille lähtöä jopa lokakuisena päivänä.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Hyviä mainoksia. En muuten usko, että ovat ihan spontaanisti syntyneet, vaan eiköhän tässä naljailun takaa löydy liigaseurojen yhteinen strategia. Luodaan vähän vastakkain asettelua, mutta hyvällä hengellä kieli poskessa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hyviä mainoksia. En muuten usko, että ovat ihan spontaanisti syntyneet, vaan eiköhän tässä naljailun takaa löydy liigaseurojen yhteinen strategia. Luodaan vähän vastakkain asettelua, mutta hyvällä hengellä kieli poskessa.

Vanhaksi saa elää ja tälläistä nähdä. Olen tiedeuskovainen enkä usko salaliittoihin, mutta olisi kyllä kiva tietää ovatko nämä jotenkin yhdessä junailtuja. Ei kai se mahdotonta olisi.

Hienoja ovat, pakkohan se on myöntää.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Olen tiedeuskovainen enkä usko salaliittoihin, mutta olisi kyllä kiva tietää ovatko nämä jotenkin yhdessä junailtuja.
Liigan linjaama strategia. Samaa sarjaa HIFK:n lausumisen ja sen sellaisten kanssa. Näitä tulee näkymään tällä kaudella pitkin Suomea vielä monta.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Liigan linjaama strategia. Samaa sarjaa HIFK:n lausumisen ja sen sellaisten kanssa. Näitä tulee näkymään tällä kaudella pitkin Suomea vielä monta.

Sellaista kuulin, että siellä päin oltiin kyllä tietoisia tästä TPS:n kampanjasta, mutta ei sitä sentään yhdessä oltu suunniteltu. Mutta tämä nyt on kuulopuhetta, tiedä sitten.

Jos muuten tuo lausumishomma oli jotenkin suunniteltu tempaus, niin se oli kyllä kovin huono sellainen. Ämpärihommat sun muut sen sijaan ihan hauskoja.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Sellaista kuulin itse, että HIFK:n toimistolla oltiin kyllä tietoisia tästä TPS:n kampanjasta, mutta ei sitä mitenkään yhdessä oltu suunniteltu.
Ei varmasti ollutkaan. Pointti on siis siinä, että Liigan markkinoinnissa on linjattu tuon suuntaisten tempausten olevan toivottavia. Huumorimielistä jännitettä seurojen välille. Mun mielestä varsin käypä idea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös