KeuPa-yhteistyö 2016–2017

  • 16 824
  • 71

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kolme ensimmäistä pelaajaa on kiinnitetty eli Jere Friberg, Mikko Lahtinen ja Sameli Ventelä. Kaikkien sopimus mallia 1+2. Linkki juttuun Lukon sivuille.

Lisää pelureita on varmaankin vielä tulossa tähän kuvioon, mutta tässä ensimmäiset.
 

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Näin KeuPan näkökulmasta yhteistyö oli päättyneellä kaudella melko onnistunutta. Syksyllä pelaajaliikenne oli liian rajua eikä siitä hyötynyt ainakaan KeuPa. Mutta vuodenvaihteen aikaan homma rauhottui, mikä näkyi KeuPankin tekemisessä. Uskoisin, että ensi kaudella homma kehittyy nimenomaan siten että pelaajaliikenne on maltillisempaa. Ei laiteta Keuruulle pelaajia välttämättä yhtä peliä varten, vaan pelaaja on joko Keuruulla tai Raumalla.

Tärkein asia onnistuneen yhteistyön kannalta on ehkäpä se, että kaikki pelaajat molemmissa joukkueissa tietävät miten toimitaan. Ja he sisäistävät, että pitää pelata logolle uhrautuen, on seura kumpi tahansa.

Yhteistyön tuloksena KeuPa saa urallaan eteneviä pelaajia, kuten Ventelä, jota ei todennäköisesti muuten saisi. Nyt, kun Ventelän sopimus on 1+2 niin häntä voidaan alkaa kehittämään KeuPassa kohti Liigaa.

Miten raumalaiset näkevät yhteistyön toimivuuden ja hyödyttävyyden?
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Näin KeuPan näkökulmasta yhteistyö oli päättyneellä kaudella melko onnistunutta. Syksyllä pelaajaliikenne oli liian rajua eikä siitä hyötynyt ainakaan KeuPa. Mutta vuodenvaihteen aikaan homma rauhottui, mikä näkyi KeuPankin tekemisessä. Uskoisin, että ensi kaudella homma kehittyy nimenomaan siten että pelaajaliikenne on maltillisempaa. Ei laiteta Keuruulle pelaajia välttämättä yhtä peliä varten, vaan pelaaja on joko Keuruulla tai Raumalla.
Jos oikein muistan niin Juha Vuori sanoi, että yhteistyötä tullaan selkiyttämään. Pelaajia ei heitellä miten sattuu ja pyritään siihen, että pelaaja pelaa pitempiä jaksoja samassa joukkueessa. Lukolla oli viime syksynä hirveä määrä loukkaantumisia, joten toivotaan, että sama ei toistu.

Miten raumalaiset näkevät yhteistyön toimivuuden ja hyödyttävyyden?
Erittäin hyvin toimii tämä yhteistyö ja molemmat hyötyvät. Lukon omat junnut saavat kehittyä paremmissa peleissä lähemmäs Liigatasoa (Sevänen, Karjalainen). Lisäksi KeuPa houkuttelee Raumalle potentiaalisia Liigapelaajia muualta. Esimerkiksi Eetu Koivistoinen, joka kehittyi vuodessa paljon ja uskonkin, että kehittyy parissa vuodessa hyväksi Liigapelaajaksi. Onko Joonas Niemelä seuraava Koivistoinen?
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä mä näkisin että yhteistyöstä oli Lukolle hyötyä enemmän kuin haittaa. Alkukaudesta oli liikaa loukkaantumisia ja näin ollen mm. Villee Hyvärinen vietti suurimman osan syksystä Lukon riveissä ja myös Nestori Lähde oli Raumalla oikeastaan koko kauden. Lukon kannalta hienoa oli myös, että Antti Karjalainen ja Roni Sevänen saivat hyvää kokemusta miesten peleistä. Lisäksi Eetu Koivistoinen kävi Raumalla sen verran näyttäymässä, että Juha Vuori katsoi hänen olevan sopimuksen arvoinen. Huonoa en viitsi alkaa väkisin keksimään, kun uskoakseni Vuoren aikana homma tulee järkevöitymään entisestään.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Maalivahti Urpolahti ja puolustaja Mattsson siirtyvät KeuPaan. Viime kauden Lukon A-junnuja molemmat. Tosin nämä eivät taida olla ns. yhteistyö pelaajia.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Maalivahti Urpolahti ja puolustaja Mattsson siirtyvät KeuPaan. Viime kauden Lukon A-junnuja molemmat. Tosin nämä eivät taida olla ns. yhteistyö pelaajia.
Hyvä siirto heille. Ei suoranainen yhteistyö kuten toteat, mutta onhan heillä mikäli otteet ovat hyviä, yhtäläinen mahdollisuus päästä haistelemaan Liiga-ilmapiiriä, kuin Lahtisella, Ventelällä, Fribergillä ja Claireaux'lla. Eihän Lähdekään viime kaudella ollut yhteistyöpelaaja, vaikka Raumalla koko kauden viettikin.

Noin muuten oma mutu on, että ensi kaudella yhteistyöpelaajia tai ylipäätään KeuPan pelaajia ei jouduta yhtä paljoa käyttämään kuin viime kaudella. Sen sijaan Sevänen, Saarinen, Niemelä, Vidgren, Koski/Koivistoinen saattavat edelleen vahvistaa KeuPaa pääosan kaudesta. Lisäksi Karjalainen käynee välillä pelaamassa KeuPassa. Saarinen, Vidgren ja Niemelä tosin voivat vielä pelata myös isossa roolissa A:ssa, mikäli se heitä enemmän hyödyttää.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei suoranainen yhteistyö kuten toteat, mutta onhan heillä mikäli otteet ovat hyviä, yhtäläinen mahdollisuus päästä haistelemaan Liiga-ilmapiiriä...
Niin, menikös se nyt sillä tavalla, että nämä varsinaiset yhteistyöpelaajat ovat niitä, joiden palkkakuluihin Lukko osallistuu, mutta myös kaikki muut KeuPan pelaajat ovat tarvittaessa Lukon nostettavissa Liigarinkiin?
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Puolustaja Roni Sevänen on aloittanut kautensa tehokkaasti KeuPassa. Neljään peliin poika on tehoillut tehot 3+3, pistemäärä oikeuttaa Mestiksen pistepörssin kärkisijalle. Sevänenhän kutsuttiin Lukon mukaan ainakin tähän torstaiseen Mikkelin Jukurit mittelöön koska Simo-Pekka Riikolan saikkuilu jatkuu edelleenkin.

Hyökkääjä Aaro Vidgrenkin on koutsi Juha Vuoren mukaan ehdolla mukaan loppuviikon liigapeleihin.
 

senilix

Jäsen
Sevänen on taas tehnyt maalin
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oli Sevänen eilen SaiPa-pelissä niin hyvä, että ihmettelen jollei ole ensi viikolla Lukon pelaavassa kokoonpanossa.
 

senilix

Jäsen
Antonen, Riikola ja Ventelä näyttävät tänään olevan KeuPan kokoonpanossa.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Antonen, Riikola ja Ventelä näyttävät tänään olevan KeuPan kokoonpanossa.
Joonas Niemelä, Jere Friberg, Mikko Lahtinen sekä Roope Urpolahti myöskin. Niemelähän on ainoa näistä joilla ei ole Lukko junnutaustaa olemassa.
Tämän Peliitat-KeuPa pelinhän näkee Yle Areenasta.
 

senilix

Jäsen
Poissa Lukkotaustaisista ovat Sevänen, Vidgren ja Mattsson.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mahtaako tuo tarkoittaa sitä että Mattsson tulee huomiseen peliin 7. puolustajaksi?
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Mahtaako tuo tarkoittaa sitä että Mattsson tulee huomiseen peliin 7. puolustajaksi?

Mattsonhan ei ole Lukon sopimus pelaaja vaan KeuPan, mutta ei poista sitä mahdollisuutta.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuskin pelaa. En tosiaan ollut tietoinen että hän ei edes ole Lukon sopimuspelaaja vaan KeuPan.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juho Mäkelä on seuraava mestistasolla tulikasteensa saava Lukkotaustainen jantteri. Poika löytyy KeuPan nelosketjun laidasta illan pelissä Lempäälän Kisaa vastaan. A-junnuissahan Mäkelä on pelannut sentterinä. Alustavasti Mäkelä on ainakin parisen viikkoa Keuruulla.

Puolustaja Sameli Venteläkin jatkaa KeuPassa, messias Vanhatalo mainitsee Samelin peliajan jääneen Lukossa pieneksi ja mestiskeikka on parempi kuin jämäminuutit liigassa.
 

senilix

Jäsen
Keuruulla vakituisemmin pelanneiden lisäksi tänään kokoonpanossa ovat Riikola ja Antonen
Väyrynen näyttää olevan Lukon kokoonpanossa.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
TuTo-KeuPa pelissä Lukkolaisista uusimpana tulikasteensa mestistasolla saa maalivahti Lassi Lehtinen. Kyseessähän on A-junioreista tuttu 17-vuotias kassari joka pääsee nyt näyttämään osaamistaan.

Aikamoiseen paikkaan kyllä pojan pistävät sillä TuTohan on aloittanut mestiskauden vahvasti ja KeuPan edelliset pelit ovat olleet sitä itseään lukemien ollessa murheelliset päästettyjen maalien osalta.
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aki Kangasmäki tehnyt pätkäsopparin KeuPan kanssa. Nähdäänkö nopeastikin yhteistyöseuran riveissä "ylhäällä"?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja myös Lukon a-junnuista tuttu valmentaja Marko Keskinen kuuluu jatkossa KeuPan valmennusryhmään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös