#nextgenerationBlues

  • 122 204
  • 654
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tässä olet pahasti metsässä. Salonoja ei rakennuttanut hallia. Sen rakennutti Tapiolan Monitoimiareena Oy, jota veti silloin Seppo Helin. Jussi osti TMA:n vasta myöhemmin. Motiivia myyntiin en tiedä. Voi olla, että huomasivat, ettei hallibisnes ole kannattava ja möivät sitten pois.

Ainakin Merra on kirjassaan "Pihalta päätyyn" tokaissut että seura olisi ajautunut konkurssiin ilman Salonojia eli kaippa se tilanne oli silloinkin aika kriittinen. Ei siis missään tapauksessa kannattavaa bisnestä.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Pitäisikö teidän saada paikka suoraan Mestikseen? Uusi seura, uudet kuviot. Tältä pohjilta ei, vaan homman kuuluisi mennä kuin muillakin -> joko täysin pohjilta tai Suomi-Sarjasta vauhtia. Pelaamalla sinne Mestikseenkin kuuluu tulla, ei perusteeksi voi riittää rikas omistaja. Toinen juttu on se, että Mestiksessäkin vaaditaan uudelta seuralta vanhan velkojen maksuja. Tiedä sitten miten tulkitaan kun kyseessä on liigaseuran raato.
Suoraan Mestikseen? Konkurssin myötä seurat ovat yleensä pudonneet maksimissaan yhden sarjatason alemmas. Nyt on tavallaan kyseessä joo ihan uusi seura, jolloin aloittaminen mahdollisimman alhaalta tulee ensimmäisenä mieleen, mutta kuten itsekin sanot, kyseessä on periaatteessa liigaseuran raato. Mestis ottaa aivan varmasti suurella innolla espoolaisen jengin vastaan, jos/kun Salonoja on sen takana ja tavoitteena on luoda siitä kovatasoinen jengi. Mestis on kokenut aika monta suurta menetystä näiden liiganousujen myötä, ja espoolainen jengi olisi kuin lottovoitto heille tässä tilanteessa. Jos luotaisiin tyhjästä ihan uusi seura vaikka Lohjalle, se joutuisi varmasti aloittamaan alasarjoista, oli omistajana millainen miljonääri tahansa.

Juuri Espoolainen joukkue merkitsee minulle enemmän kuin joukkueen nimi vaikka se olisi Jussin Pallit. JOUKKUE siellä pelaa eikä nimi! Espoo kaupunkina merkitsee minulle 100 kertaa enemmän kuin jääkiekkojoukkueen nimi. En voisi koskaan muuttaa minnekään muualle Suomessa.
Mä olen varmaan joku suuri toisinajattelija ja jatkossa minut kierretään kadulla kaukaa, mutta itse en ole koskaan kokenut velvollisuudekseni tykätä ja kannustaa kaikkia espoolaisia seuroja vain sen takia, että ne pelaavat Espoossa. Minä en kannustanut Bluesiakaan suoraan sen takia, että se on ESPOO Blues. Tai Kiekko-ESPOO. Sain ensimmäisen kausarini (vanhemmat maksoivat, siksi "sain") juuri Kiekko-Espoon matsiin sen takia, että EKS:n junnuna sain juuri tämän joukkueen kausarin halvalla. Isäni oli Kiekko-Espoon kannattaja, mutta ei mitenkään aktiivi ja hankki muistaakseni ensimmäisen kausarin itselleen samaan aikaan, kun minä sain omani. Käymällä pikkupoikana Kiekko-Espoon peleissä, seura alkoi pikkuhiljaa tuntumaan enemmän ja enemmän omalta. Asia olisi varmasti ollut eri, jos isäni olisi kannustanut vaikka Jokereita tai IFK:ta ja olisin aloittanut kiekkoharrastuksen heidän junnujoukkueessaan. Kannata paikallista seuraasi-ajattelu ei tuolloin ollut kovin vahva. Paljasjalkaisena espoolaisena olen toki nykyään erittäin ylpeä espoolaisuudestani ja haluan, että kannattamani seura tukee juniorityötä tarjoamalla oman kaupungin pelaajille suoran polun aina edustusjoukkueeseen asti. Tästä huolimatta, mikä tahansa espoolainen jääkiekkoseura ei saisi minun vankkumatonta kannustusta, ainakaan heti. Samalla nimellä (Blues) jatkaminen takaisi tämän. Kiekko-Espoota voisin lähteä katsomaan, mutta se olisi silti uusi alku ja kestäisi hetki löytää oma paikkansa hallilla. United tai joku muu täysin uusi nimi tarkoittaisi paluuta nollapisteeseen, eli en automaattisesti hankkisi edes irtolippua otteluihin, vaan seuraisin alussa touhua sivusta ja tekisin vasta sitten päätöksen tuon seuran suhteen. Vaikea selittää perimmäisiä syitä näille ajatuksille, mutta näin ne vaan omassa pääkopassa menevät. Joukkue ja pelaajat ovat tietenkin tärkeimpiä asioita, mutta kyllä minulle on väliä myös sillä, mikä logo on paidan etumuksessa. Haluan olla ylpeä siitä logosta ja seurasta, sillä pelaajat vaihtuvat vuodesta ja kaudesta toiseen, mutta seura ja logo pysyvat samana.

Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että joku muu on innoissaan mistä tahansa espoolaisesta seurasta ja ostaa tämän kausarin kirkuen. Tai kokee velvollisuudekseen kannustaa kaikkia espoolaisia seuroja. Jokainen tallaa tavallaan ja harvoin se on muilta pois. Itse haluan tuoda oman mielipiteeni kuitenkin esille, koska nyt on vielä edes jossain määrin mahdollista vaikuttaa asioihin. Minulla on toki vain yksi ääni, joten paljoa minun mielipide ei vaikuta. Itse en jaksa uskoa, että seura perustetaan nyt nimellä X ja parin vuoden päästä se vaihdetaan taas johonkin toiseen. Tuossa ei olisi mitään järkeä kenenkään kannalta, joten nyt on aika laittaa mielipiteet kasaan ja toivoa, että asioista päättävät kuuntelevat enemmistöä.

Joku mainitsi Camilo Miettisen mahdollisena vahvistuksena espoolaiselle Mestis-joukkueelle. Itse en pidä tätä vaihtoehtoa kovinkaan todennäköisenä. Hänhän solmi juuri sopparin Ranskan suurseura Grenobleen ja on varmasti innoissaan tästä haasteesta. Sen sijaan Toni Kähkönen ja Jimmy Kurki voisivat olla mielestäni mahdollisia vahvistuksia. Olisivat kuitenkin seuran ykköstähtiä tuolloin.
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Missä Salonoja on ilmoittanut näin?
Viimeisin haastattelu jossa hän sanoi saaneensa runsaasti palautetta ja postia faneilta ja miettinyt tuota United-asiaa uudestaan senpohjalta.
Jos se oli jokin vappukännijuttu niin sitten ei mittään : D
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mä olen varmaan joku suuri toisinajattelija ja jatkossa minut kierretään kadulla kaukaa, mutta itse en ole koskaan kokenut velvollisuudekseni tykätä ja kannustaa kaikkia espoolaisia seuroja vain sen takia, että ne pelaavat Espoossa.
En mäkään ja enkä tajua miksi espoolaisten pitäisi olla tässä asiassa joku poikkeus. Tuskin kukaan olettaa että kaikki helsinkiläiset, tamperelaiset ja turkulaiset kanattaa jokaista kaupunkinsa joukkuetta.

Sen sijaan Toni Kähkönen ja Jimmy Kurki voisivat olla mielestäni mahdollisia vahvistuksia. Olisivat kuitenkin seuran ykköstähtiä tuolloin.
Vaikka Kähkösen viime kausi meni penkin alle oikein huolella niin en usko että Mestikseen vielä päätyy. Kähyä on säännöllisin väliajoin huhuiltu Sportiin joten tiedä sitten päätyyiskö viimein sinne. Mutta Kurki voisi olla realismia ja voisi olla esim. Ville Uusitalon kanssa Bluesin/KEspoon johtavia pakkeja ensi kaudella.
 

Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
...Joukkue ja pelaajat ovat tietenkin tärkeimpiä asioita, mutta kyllä minulle on väliä myös sillä, mikä logo on paidan etumuksessa. Haluan olla ylpeä siitä logosta ja seurasta, sillä pelaajat vaihtuvat vuodesta ja kaudesta toiseen, mutta seura ja logo pysyvat samana.

Tartunpa tähän: erittäin hyvin sanottu. Erityisesti Euroopan isojen futisarjojen yhteydessä tuodaan usein esiin pysyvyys ja jatkumon tärkeys. Lähes kaikki elämässä on enemmän tai vähemmän väliaikaista (naiset, duunit, terveys, autot - you name it!), mutta se suuri tunne omaa seuraa kohtaan pysyy. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, ja saattaapa tuo periytyäkin. Ehkäpä nykymaailmassa, jossa muutostahti mielletään kai aika yleisesti aikaisempiin vuosikymmeniin nähden varsin kiivaaksi, onkin jopa jonkinlainen tilaus tällaiselle pysyvyydelle, ja tämä seurojen olisi mun mielestäni syytä tiedostaa + pyrkiä valjastamaan se omaksi voimavarakseen. Tarkoittipa se sitten liiketoiminnallista hyödyntämistä tai jotakin muuta.

Blues-logosta voi todeta vielä, että vajaan parinkymmenen vuoden aikana Espoossa on saavutettu piste, jossa ensimmäiset toisen polven Blues-kannattajat käyvät hallilla. Siis sellaiset, joiden isille tai äideille Blues on vuosituhannen vaihteessa ollut se ensimmäinen suuria tunteita herättänyt jengi. Väitän, että vuosi vuodelta näitä tulisi enemmän, mikäli nimi & logo säilyisi. Mun nähdäkseni kyseessä on sellainen pääoma, jota seuralla ei yksinkertaisesti ole varaa menettää, vaan tätä tulisi K-Espoon perinteillä höystettynä vaalia kaikin mahdollisin tavoin.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Vaikka Kähkösen viime kausi meni penkin alle oikein huolella niin en usko että Mestikseen vielä päätyy. Kähyä on säännöllisin väliajoin huhuiltu Sportiin joten tiedä sitten päätyyiskö viimein sinne. Mutta Kurki voisi olla realismia ja voisi olla esim. Ville Uusitalon kanssa Bluesin/KEspoon johtavia pakkeja ensi kaudella.
Normaalisti olisin samaa mieltä, että Kähkönen ei ole todellaan Mestis-tasolle romahtanut, mutta espoolainen jengi Mestiksessä saattaa tehdä poikkeuksen.

Blues-logosta voi todeta vielä, että vajaan parinkymmenen vuoden aikana Espoossa on saavutettu piste, jossa ensimmäiset toisen polven Blues-kannattajat käyvät hallilla. Siis sellaiset, joiden isille tai äideille Blues on vuosituhannen vaihteessa ollut se ensimmäinen suuria tunteita herättänyt jengi. Väitän, että vuosi vuodelta näitä tulisi enemmän, mikäli nimi & logo säilyisi. Mun nähdäkseni kyseessä on sellainen pääoma, jota seuralla ei yksinkertaisesti ole varaa menettää, vaan tätä tulisi K-Espoon perinteillä höystettynä vaalia kaikin mahdollisin tavoin.
Asia on mielestäni juuri näin. Espoossa on koettu jo yksi nimimuutos ja useita muutoksia logossa. Jos nimi olisi pysynyt samana koko ajan, tai edes logo olisi ollut koko Bluesin olemassaolon ajan sama, tilanne olisi täysin erilainen. Nyt viimeisin logo on ollut olemassa vuodesta 2009 lähtien ja on vakiintunut "normaaliksi" logoksi. Tässä tilanteessa ei ole mielestäni mitenkään järkevää lähteä tekemään taas uusia muutoksia, vaikka kyseessä olisi paluu siihen alkuperäiseen nimeen ja logoon.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Joku mainitsi Camilo Miettisen mahdollisena vahvistuksena espoolaiselle Mestis-joukkueelle. Itse en pidä tätä vaihtoehtoa kovinkaan todennäköisenä. Hänhän solmi juuri sopparin Ranskan suurseura Grenobleen ja on varmasti innoissaan tästä haasteesta. Sen sijaan Toni Kähkönen ja Jimmy Kurki voisivat olla mielestäni mahdollisia vahvistuksia. Olisivat kuitenkin seuran ykköstähtiä tuolloin.

Minä mainitsin koodinimi Camilo Miettisen. Tiedän kyllä tuosta sopparista. Kähy ja Mestis ei kuulosta kovinkaan realistiselta yhdistelmältä ja sen verran arvostan Kähyä etten hänelle kyllä sellaista edes toivo. Toivottavasti saa uransa taas uuteen nousuun ensi kaudella. Jimmy Kurki voisi olla mahdollisuuksien rajoissa jos ei saa liigasopparia. Huhua olen kuullut Hirsostakin mutta kovin on vaikea uskoa että tulisi Mestikseen. Miksei toki niin että tekee sopparin mutta käytännössä pelaa suurimman osan kaudesta lainalla liigassa.

Mestiksessä saa muuten ylipäätäänkin tottua siihen elämään, että pelaajia tulee ja menee eikä omiin pelaajiin auta liikaa kiintyä, koska hyvillä otteilla päätyvät nopeasti liigajoukkueeseen. Samalla Mestisjengi on eräänlainen farmi, minne laitetaan pelituntumaa hakemaan pelaajia jotka eivät mahdu liigajoukkueen rosteriin. Varsinkin saman talousalueen sisällä tuota pelaajatrafiikkia tulisi olemaan paljon eli pikkuveliasema HIFK:hon vahvistuisi.
 
Viimeksi muokattu:

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mestiksessä saa muuten ylipäätäänkin tottua siihen elämään, että pelaajia tulee ja menee eikä omiin pelaajiin auta liikaa kiintyä, koska hyvillä otteilla päätyvät nopeasti liigajoukkueeseen. Samalla Mestisjengi on eräänlainen farmi, minne laitetaan pelituntumaa hakemaan pelaajia jotka eivät mahdu liigajoukkueen rosteriin. Varsinkin saman talousalueen sisällä tuota pelaajatrafiikkia tulisi olemaan paljon eli pikkuveliasema HIFK:hon vahvistuisi.
Eri mieltä. Salonojan ollessa seuran takana, ei mihinkään farmijärjestelyyn ole tarvetta eikä pelaajista ole pakko luopua ekan liigaseuran laittaessa viestiä kiinnostuksesta. Toki pelaajien täytyy olla sitoutuneita pelaamaan koko kausi Mestiksessä, eikä hinkua Liigapaikkaa, muutoin heidän tahtoaan vastaan on paha hangata edes liigatason palkalla.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Eri mieltä. Salonojan ollessa seuran takana, ei mihinkään farmijärjestelyyn ole tarvetta eikä pelaajista ole pakko luopua ekan liigaseuran laittaessa viestiä kiinnostuksesta. Toki pelaajien täytyy olla sitoutuneita pelaamaan koko kausi Mestiksessä, eikä hinkua Liigapaikkaa, muutoin heidän tahtoaan vastaan on paha hangata edes liigatason palkalla.

Eipä tämä taida olla mielipideasia. Liigan ja Mestiksen välinen ero kun on aikamoisen suuri. Liiga on kuitenkin ammattilaissarja mitä Mestis ei ole. Miksi kukaan urallaan eteenpäin haluava pelaaja haluaisi sitoutua kaudeksi Mestikseen eikä hinkua liigapaikkaa? Tuo voisi ehkä olla siinä tapauksessa realismia jos liiga olisi auki ja Mestiksestä olisi menestymällä todellinen mahdollisuus nousta sinne.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Normaalisti olisin samaa mieltä, että Kähkönen ei ole todellaan Mestis-tasolle romahtanut, mutta espoolainen jengi Mestiksessä saattaa tehdä poikkeuksen.
Totta. Onhan noita toki vuosien saatossa nähty että joku ns. stara palaa kasvattajesuraansa nostamaan sitä sarjaporrasta ylemmäs. Mm. Kenny Jönsson palasi NHL:lästä suoraan Rögleen joka silloin pelasi Allsvenskania. Olisi toki hienoa jos samanlaista henkeä löytyisi jostain Blues-ikonipelaajista.

Varsinkin saman talousalueen sisällä tuota pelaajatrafiikkia tulisi olemaan paljon eli pikkuveliasema HIFK:hon vain vahvistuisi.
Eikös se Salonoja käynyt Jokeri-leirissä juttelemassa yhteistyökuviosta? Oisko kuitenkin se Jokerien farmiseura kuvio realistisempi. Mutta sen verran on noita pk-seudulla kasvaneita mestiskiekkoilijoita että varmasti Espoo on heille ihan kiinostava vaihtoehto. Siksi uskon että kyllä Salonoja saa ihan hyvän porukan paperilla kasaan vaikka hieman jälijunassa jengin kasaamisen aloittaa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Miksi kukaan urallaan eteenpäin haluava pelaaja haluaisi sitoutua kaudeksi Mestikseen eikä hinkua liigapaikkaa? Tuo voisi ehkä olla siinä tapauksessa realismia jos liiga olisi auki ja Mestiksestä olisi menestymällä todellinen mahdollisuus nousta sinne.
Eli kaikki koko kauden Mestiksessä pelanneet eivät halua urallaan eteenpäin tai eivät ole herättäneet kiinnostusta liigaseuroissa? Jos pöydällä on tarjoukset pelata voittavassa joukkueessa ja isossa roolissa Mestistä tai pienessä roolissa ja heikommin menestyvässä joukkueessa Liigaa, yllättävän moni saattaa valita ensimmäisen. Mestis ei ole täysin ammattilaissarja, mutta kyllä sen huippuseurat ovat ammattilaisseuroja, tai siis olivat aiemmin. Nyt kärkipää on tyhjentynyt liigaan ja ensi kauden taso on vähän kysymysmerkki. Bluesin tavoitteena on tietenkin olla ammattilaisseura, jolloin rinnastaminen koko sarjan tasoon ei ole ihan sama asia.

Olihan Jokereilla aiempinakin kausina nuoria pelaajia Mestiksessä lainalla, miksei nytkin? Tuskin kukaan olettaa tai ehdottaa, että heidän tähtipelaajat tulisivat Mestikseen lainalle...
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mä näkisin myös että jos tavoitteena on nousta vuodessa tai kahdessa Liigaan, niin silloin siinä mestisjoukkueessa pysyminenkin voi olla ihan hyvä vaihtoehto. Siis jos sitoutumalla siihen petaa itselleen myös liigapaikkaa. Sopimusasioitahan nuo ovat, ei mestisjenginkään ole mikään pakko antaa pelaajien tulla ja mennä miten haluaa yhtään sen enempää kuin vaikka liigajengin KHL:n osalta. Hirso kyllä itsekin vähän vihjaili siihen suuntaan että olisi tulossa, ehkä sitten perheen läheisyys jne. houkuttaa. Tosin vähän outo siirto siinä mielessä että peliuraa ei ihan järjettömän montaa vuotta jäljellä ole, joten ei montaa kautta voisi odottaa liigaan pääsyä. Toki olisi varmasti mestiksessä melkoisen dominoiva pelaaja.

Vielä tuosta Blues-nimestä ja -logosta: @Piiskuri sen sanoi, nyt on jo uusi sukupolvi kasvamassa Bluesiin. Mun oma poikani pelaa BJR:n 08-joukkueessa, ja kyllä niiden jengi on todella Blues-henkistä. Myös itse asiassa koko sen koulu (Niittykumpu) suorastaan vilisee Bluesissa pelaavia poikia, jotka ylpeänä kulkevat Bluesin jengiasuissa ja lippiksissä ja pipoissa jne. Koko koulussa olen nähnyt pari jullilippistä. Ja peleissäkin on näkynyt paljon noita pojan jengiläisiä ja mun hiukan vanhempien tyttöjen luokkakavereita. Ovat välillä tulleet kulmaankin huutamaan innoissaan.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
No aikahan sen näyttää miten tuossa tulee käymään. Kun nyt sinne Mestikseen ensin saataisiin paikka.

Mitä taas KHL:ään tulee...jengi on puhunut seuran nimestä ja logosta. Mulle olis kyllä niitä suurempi kynnys lähteä peleihin jos siellä pelaava joukkue toimisi itäisen roistovaltion sarjassa pelaavan seuran farmina.
 
Viimeksi muokattu:

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vielä tuosta Blues-nimestä ja -logosta: @Piiskuri sen sanoi, nyt on jo uusi sukupolvi kasvamassa Bluesiin. Mun oma poikani pelaa BJR:n 08-joukkueessa, ja kyllä niiden jengi on todella Blues-henkistä. Myös itse asiassa koko sen koulu (Niittykumpu) suorastaan vilisee Bluesissa pelaavia poikia, jotka ylpeänä kulkevat Bluesin jengiasuissa ja lippiksissä ja pipoissa jne. Koko koulussa olen nähnyt pari jullilippistä. Ja peleissäkin on näkynyt paljon noita pojan jengiläisiä ja mun hiukan vanhempien tyttöjen luokkakavereita. Ovat välillä tulleet kulmaankin huutamaan innoissaan.
Se on juurikin tuo Blues-sukupolvi, jolla on mahdollisuuksia alkaa syrjäyttää Jullien kannattajapohjaa espoossa. Kiekko-Espoo on selkeä askel taaksepäin ja pyllistys nuorisolle ja Bluesin saavutuksille, vaikka alkuun se ilmiö saakin varmasti nostalgiamahlan virtaamaan kaltaisissani keski-ikäisissä miehissä. Mutta ellei joukkue jatka nimellään, niin tuo Kiekko-Espoo saattanee olla se seuraavaksi paras ratkaisu. Perinteet eivät kuole täysin.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
@Lystikäs samaa mieltä. Ja mun näkemykseni mukaan K-Espoo on se ainoa toinen vaihtoehto Bluesin lisäksi. Joku United on aivan kuolleenasyntynyt ajatus. Ja siis mä oikeasti olen itsekin haaveillut K-Espoo-nimeen palaamisesta, olenhan mäkin vanha käpy, mutta nyt kun tajuaa kuinka vähän kosketuspintaa niin monella on siihen niin tuntuu ettei se olekaan se paras vaihtoehto.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ja siis mä oikeasti olen itsekin haaveillut K-Espoo-nimeen palaamisesta, olenhan mäkin vanha käpy, mutta nyt kun tajuaa kuinka vähän kosketuspintaa niin monella on siihen niin tuntuu ettei se olekaan se paras vaihtoehto.

Minä en ole vanha käpy, mutta lapsuuteni elänyt kilometrin päässä hallista. Olen pitänyt täysin itsestäänselvänä, että Kiekko-Espoo merkitsisi jotain. On todellakin ollut hämmentävää huomata, että näin ei ollenkaan ole.

Ehkä tämä nimiasia ei tosiaan olekaan niin yksinkertainen kuin alkuun ajatteli. Muistan oikein hyvin pienoisen harmistuksen, kun rakas pikkuveli otti itselleen jonkun typerän uuden nimen. Nyt se on vakiintunut ja sen pitäisi varmaankin saada jatkaa.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ois kyllä kiva tietää milloin ois odotettavissa jotain päätöksiä ton Mestis-paikan suhteen. Jotenkin on sellainen fiilis että tässä on taas löysässä hirressä ja saa odotella sitä valoa tunnelin päähän.

Mutta kun katteli noita mestispaikkakuntia eliteprospectsin kartalta niin aika paljon saa pojat bussissa istua kauden aikana. Täytyy kyllä sanoa että kun katteli noita Mestis jengejä niin eipä siellä ollut kovin montaa vastustajaa jotka näin ensi alukuun ois sytytyttänyt. Tietenkin yhteisen historian takia Jokipojat oli ykkönen, perinteikäs seura TuTo kakkosena ja kolmosena paikkalisvastustaja Kiekko-Vantaa.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tuossa kuun puolivälissä oli muistaakseni se lopullinen päivä. Olisko ollut 9. tai 10.5. kun sarjaseurat ry tms. tekee oman päätöksensä ja siitä viikon verran niin lisenssitoimikunta päättää lisenssistä. En nyt muista tarkemmin mutta siis noin kaksi viikkoa tässä olisi taas pelkkää odottamista...
 

Mahti

Jäsen
Hienon linkin Barcelona jakanut. Kerralla selviää missä ja ketkä pelaavat. Vantaa, Tuto, Keupa, Jyp akatemia
ja moni muukin ovat todella mielenkiintoisia joukkueita. Näissä pyöritetän liigapelaajia ja nimenomaan koulutetaan
tulevaisuuden pelimiehiä. Todellakin erilaista lätkää kuin liiga, mutta omalla tavallaan vauhdikkaampaa
ja riskialttiimpaa. Hyviä tapahtumia odotettavissa, toivottavasti saadaan paikka mestiksestä.
Seuran nimellä ei ole merkitystä. Espoolaisen kiekkoilun tulevaisuutta ollaan taas kerran rakentamassa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En ole ihan varma tästä, mutta Sarjaseurat Ry antaa oman mielipiteensä (ko. ryhmällä ei varsinaista valtaa ole). Jääkiekkoliitto antaa päätöksen sitten 9. toukokuuta ja lisnssitoimikunta ottaa sitten lopullisen kannan varmaa kuun puolenvälin paikkeilla.
Mestsi on ihan vauhdikasta ja viihdyttävää seurata. Hallien olosuhteet voivat joissakin paikoissa olla hieman yllättäviä. Lempäälä, Heinola, Keuruu... Rovaniemellä kullemma ihan hyvä. Nälkäsiä palaajia sarjassa, jotka varmasti haluavat näyttää osaamistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös