RoKi Hockey 2015–2016

  • 203 030
  • 498

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Muuan viikko meni että asian muisti. Pari viikkoa sitten SaPKo:a vastaan pelatussa pelissä oli ottelua seuraamassa Ahon Harri ja Suikkasen Kaitsu. Näinköhän sitä ensi vuonna Kärppien lupaukset hyppääkin Rovaniemen junaan Kajaaniin menevän sijasta. Kuvio olisi kyllä pelastus napapiirin jääkiekolle. Tällä hetkellä organisaatio tarvitsee kaiken avun minkä se ikinä mistään saakaan. Apua kun ei ilmeisesti itse osata pyytää.
No, Suikkasella ei näihin yhteistyösopimuksiin ole edes veto-oikeutta, kyllä ne on eri miehiä Kärpissä, jotka sellaisista päättävät, Junno ja Aho tietysti pääasiassa. Lisäksi, sopimuksesta Hokin kanssa on etenkin tällä kaudella ollut Kärpille todellista hyötyä myös muutoin kuin vain saada peliaikaa junnuille ja ylimääräisille liigarosterin pelaajille, Humalojan soppari Kärppiin on hyvä osoitus siitä. Kajaanissa ei varmasti olla yhtä maireita tuon sopimuksen vaikutuksista juuri tällä kaudella, kun heilläkin on miestä sairastuvan puolella enemmän kuin rahkeet sallisivat, mutta seuran vetovoimaan pelaajamarkkinoilla se vaikuttaa positiivisesti.

Luulenpa, ettei tuo viimekertainen yritys Kärppien ja RoKin välillä ole vielä ihan unhoon painunut kummallakaan puolella, ja että tapahtuneesta viisastuneena Oulussa ollaan aika varovaisia tässä suhteessa. Anyways, jonkin asteinen sopimus pelaajaliikenteestä seurojen välillä on toki mahdollinen, mutta tuskin samassa laajuudessa kuin Hokin kanssa, onko tarpeenkaan, eikä ainakaan siten, että RoKi vaihtuisi pääasialliseksi yhteistyöseuraksi. Luulen myös, että ensin on katsottava, pysyykö RoKi edes Mestiksessä tätä kautta enempää - Suomi-sarjaa pelataan Oulussakin.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Muuan viikko meni että asian muisti. Pari viikkoa sitten SaPKo:a vastaan pelatussa pelissä oli ottelua seuraamassa Ahon Harri ja Suikkasen Kaitsu. Näinköhän sitä ensi vuonna Kärppien lupaukset hyppääkin Rovaniemen junaan Kajaaniin menevän sijasta. Kuvio olisi kyllä pelastus napapiirin jääkiekolle. Tällä hetkellä organisaatio tarvitsee kaiken avun minkä se ikinä mistään saakaan. Apua kun ei ilmeisesti itse osata pyytää.

Voihan tuo olla, sillä Suikkasella on historiaa Rovaniemellä. Suikkanen käväisi ilmeisesti samalla reissulla Kajaanissa ja paikalliselle lehdistölle taisi silloin puhua jotain Hokki-yhteistyön lisäksi matkaavansa Rovaniemelle ja katsomaan RoKia. En muista sanatarkkaa sitaattia, mutta Kaitsu sanoi Hokista tähän tyyliin, "Kun Kärpät pistää pelaajan Hokkiin, he tietävät saavansa pelaajan hyvässä kunnossa takaisin". Olettaisin siis Kajaanin ja Oulun välisen yhteistyön jatkuvan, sillä se on toiminut tällä kaudella paremmin kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen. Myös Laukkasen jatko Hokin ruorissa on varmasti erittäin Kärppä-ystävällinen ajatus. En tiedä kieltääkö mikään sääntö Kärppien yhteistyötä kahden Mestis-seuran kanssa, mutta joinain vuosina Kärpistä on irronnut pelaajia muihinkin kuin yhteen Mestis-seuraan. "Kajaani vs Rovaniemi"-kuviossa ainakin menneisyys, valmennus ja hiukan lyhkäisempi etäisyys ovat mielestäni Kajaanin puolella. Rovaniemellä ainakin halli on paljon hienompi, mutta en tiedä onko se pelaajan näkökulmasta tärkeä asia. Hokissa on RoKia kokeneempia pelaajia, joten Kärpistä putoavat pelaajat/juniorit eivät aivan automaattisesti ole ykköskentässä puolentunnin peliajalla, joten Rovaniemellä he saattaisivat saada ehkä enemmän vastuuta (jyrkkä ehkä). Hokin omat sopimuspelaajat ovat päässeet myös pelaamaan Kärppiin ja yksi jopa saanut loppukauden sopimuksen sieltä. Hokki on siinä mielessä pelaajia houkuttelevampi seura (ehkä myös Kärpille). Tietenkin ensikauden rosterit ovat molemmilla aivan auki, joten sitä ei tiedetä onko RoKi jo ensikaudella haastamassa Hokkia/Mestiksen kärkeä. Siinä skenaariossa, että Kärpät valitsisi yhteistyöseurakseen RoKin, Hokin olisi todennäköisesti myös helpompi hankkia yhteistyöseura Liigasta RoKiin verrattuna, sillä bussimatkustelua lainapelaajille olisi hieman vähemmän ja Hokilla on pitempi historia menestymisestä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Jotenkin en jaksa uskoa siihen että Kärpät purkaisi toimivan yhteistyösopparin tai ei uusisi sitä juuri Hokin kanssa. Ennemmin vaikka rauhassa rahan kanssa kuin se että aletaan Junnon pelaajahautomoksi jossa ukkoja siirtyilee sinne ja tänne kokoajan. Ja onhan tässä selvitettävä ensin myös ensikauden sarjapaikkakin joten sitten vasta näemme missä pelataan ja onko jotain yhteistyökuvioa leivottu.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Tänään oli todella harmillista katsoa Rokin edesottamuksia. Tuolla pelillä ollaan nesteessä karsinnoissa. On se vain kummallista, ettei Napapiirille saatu hommattua edes yhtä vahvistusta auttamaan joukkuetta, joka heilahtelee kuin laiva. Karsinnoissa vaaditaan tasaisuutta, mutta kovin on vaikeaa muuttaa laivan kurssia enää loppumetreillä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllähän tilanne hankaloitu karsintojen suhteen kun eilen tuli kuonoon Keupalta kun samaan aikaan farmit vei omansa. Eilen peli oli vaikea ja vaikka paljon haukutaan Rokin pelaamista niin kyllähän Keupa pelasi eilen todella kovan pelin, parhaan jonka itse olen tälle kaudelle nähnyt. Rautakorven paluu näkyy Keupan pelinopeudessa kiekollisena, Keupa olisi korkealla taulukossa jos olisi ollut koko kauden käytetävissä. Lisäksi Keupan pelissä näkyy Niemisen teesit eli maalin edessä voittaminen sekä kaksinkamppailuvoima. Kuntopuntarin kärkipään joukkue ja se näkyi eilen. Matka jatkuu ja tälläiset pitää yrittää kääntää vahvuudeksi tuleviin peleihin. Vaikea vierasturnee alkaa tänään ja jotenkin sieltä on vaan voitto kairattava.
 

gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Käsittääkseni toiminnanjohtajan tehtävänä ja vastuuna on varojen kerääminen toiminnalle. Tehtävä on varmasti haastava. Vaikuttaa kuitenkin, että tässä tehtävässä on epäonnistuttu, mikäli rahaa vahvistuksille ei löytynyt. Oiskohan Jomma näyttönsä antanut tähän toimeen.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Olipa ehjä peli ja ansaitut kolme pojoa Turkulaisilta. Paavo sai hienon palkinnon, jos joku syksyllä olisi sanonut että pelaa nollat Tutoa vastaan niin hulluna oisin pitänyt mutta niin vain Turun taiturit pysyi maaleitta. Toivottavasti uutta itseluotamusta ja energiaa huomiselle todella vaikeaa Joensuuta vastaan. Taistelu jatkuu playouttien osalta kun Sapko näytti tänään Akoille maalinteon mallia. On tämä vaan täysin menttaalijengi, kun pysytään alku vahvana ja saadaan se pari onnistumista niin kiekkoa vaikka ulostetaan viimeisessä erässä. Hieno "sininen joukkue", sininen ilta ei toteutunut kaikilta osin vaikka ekstraa olikin jonkin normi peliin. Hattua nostan myös Tuton faniryhmälle vaikkakin tänään ei laulu kantanut kun läpyttimet oli jaettu kirnulle. Tsemiä huomiseen, hieno jengi!
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tänään se lyönnin paikka oli kun Leki hoiti Akat kotona mutta ei niin ei. Todella hyvä jääkiekkopeli ja sinisten kannalta todella paljon maalipaikkoja muttei tänään sitten mistään ei ihan mistään. Reilu puolen kymmentä tolppaa tai rimaa, useita kertoja viivalla sekä uskomattomia torjunta Godlalta. Ilman sarvia ja hampaita täytyy tunnustaa että onhan Hermeksellä sarjan paras veskari, hyviä ovat Larmi ja Jukuri ja Norjakin muttei yllä Godlan tasolle. Toivottavasti tämä kotipeli ilme saa jatkoa viimeisiin peliin ja ne tarvittavat pisteet suoraan paikkaan sitä kautta tulee. Kotona pelaaminen on kehittynyt hurjasti ja Tutoa sekä Hermestä vastaan pystytään jopa ajoittain viemään peliä sekä myös puolustamaan fiksusti. Erikoistilanne ja maalivahti pelaaminen ratkaisi tänään maalin verran Hermekselle ja onnittelut poffpaikasta sinne Kokkolaan. Heittäytyisin Hermeksen bandwagoniin jos tätä Sport halailua ei olisi ja Kokkolassa mentäisiin omalla identiteetillä. Perjantaina Jukurit, saapa nähdä tuoko Mikkeli koko kalustonsa pitkälle vierasmatkalle kun runkosarjan voitto on jo kaapissa ja heille panosta juuri ei ole. Tiukaksi se menee tällä hetkellä pidämme perää ja luulen että jonkinlainen ratkaisu saadaan sitten vastakkaisessa pelissä Akkoja vastaan mutta peli kerrallaan ja tuolla ilmeellä niin hyvä tulee.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Tällä viikolla kaksi kauden tärkeintä ottelua kun vastassa huomenna JYP-akatemia ja lauantaina runkosarja huipentuu Keuruuta vastaan. Molemmissa peleissä kaikilla joukkueilla on vielä rutkasti panosta kun Akat ja Roki taistelee suorasta paikasta ja Keuruu omasta pudotuspelivastustajasta. Toki jos Keuruu voittaa Hermeksen ja Tuto häviää Jukureille niin Keuruu varmistaa jo paikan viidentenä mutta se nähdään sitten keskiviikkona. Rokin elinehto on voittaa keskiviikkona Akatemia ja kairata myös voitto Keupasta jotta paikka sarjassa olisi varma. Sekin vain siinä tapauksessa että Leki ja Akatemia häviää molemmat viikon pelinsä. Mielenkiintoinen asetelma ja jännitys säilyy runkosarjan loppuun asti. Toivottavasti seurajohto markkinoin nyt halliin mahollisimman sankan yleisön jotta 6 pelaaja auttaa joukkuetta tiukoissa peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Toki jos Keuruu voittaa Hermeksen ja Tuto häviää Jukureille niin Keuruu varmistaa jo paikan viidentenä mutta se nähdään sitten keskiviikkona.

Toki jos ihan tarkkoja ollaan, KeuPan viides sija ei vielä keskiviikkona varmistu, sillä TuTolla on kaksi ottelua sen jälkeen jäljellä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Viimeisestä runkosarjaottelusta voitto kova kuntoiselta Keupalta. Joukkueen esitys oli raikas ja tämän päivän perusteella ollaan valmiita karsintasarjaan. Onnistumisia tärkeille miehille Järvelä pari maalia, Foppa 0+3, Männistö ja JE sai myös töpeksimisen jälkeen onnistumisen. Paavo pelasi tasollaan ja maalit menivät laadukkaista laukauksista joissa kauhea maski tai maalin edestä suoraan syötöstä.

50 ottelua on tahkottu ja statistiikka näyttää seuraavaa:
12. RoKi 50 12 5 4 0 0 29 122 - 177 -55 50 30 8 3 55 206 2 6 2 0 522 44021
Runkosarja oli niin tuskainen kun osattiin syksyllä odottaa, syitä miksi ollaan karsinnoissa on mielestäni kaksi.
1. Suppea materiaali, kun niitä maalin pelejä olisi pitänyt kääntää voitoiksi niin me hävittiin niitä todella paljon. Tähän sarjaan tarvitaan ketjullinen kokeneita ja ratkaisuakykyä omaavia pelaajia. Nuori joukkue hävisi liian monta maalin peliä ja tämä söi itseluottamusta joka näkyi pelin ratkaisevilla hetkillä.
2. Alkukauden heikko kotisaldo, osaltaan toistaan jo ylempää mutta voittavaa kotivirettä ei syksyllä löydetty. Olemme kaukana kaikille joten kotona pitää pystyä voittamaan myös kärkijoukkueita. Nyt kevätkaudella se vire alkoi löytyä ja taisteltiin pari nollaa ja pidettiin suoraapaikkaa lähellä loppumetreille asti.

Ei auta ns itku foorumilla vaan karsinnat odottaa. Viikon päästä aloitetaan Rovaniemellä ja hienojapelejähän nämäkin ovat. Rokilla on täydet mahdollisuudet hoitaa homma kotiin kun pidetään tämän iltainen ilme ja liikkuminen päällä. Pelinopeus ja pelirohkeus pitää olla tuolla tasolla jotta Imatralaiset jatkavat suomisarjaa.
 

waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yläsarjasta alasarjaan
Mahtavaa, upeetaa. Onnea Rokille ja kannattajille Mestis-paikan uusimisesta. Roki oli eritoten taitavampi joukkue, vaikka Mestiksessa aina siinä jäätiin jälkeen pienen marginaalin peleissä. Roki oli paremmin valmennettu joukkue. SItkeyttä ja uskoa riitti koko kauden, vaikka vaikeaa oli kauden aikana, niin nyt usko ja tuo sitkeä pelitapa palkitsi. Moni pelaaja kehittyi kauden aikana valtavasti esim Zorec. Kaverille uusi soppari kouraan. Aivan mahtavaa. Koko neljä - muna sarjan ajan pää kesti, koska ei oltu hätää kärsimässä juurikaan.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Suuret onnittelut Rokille! Katsoin jokaisen karsinta-ottelun ruudun äärellä ja eipä ollut missään vaiheessa kysymystä siitä, kumpi kuuluu mestikseen. Loistavan aktiivista ja huolellista peliä. Myös Hölsä oli tärkeä palanen maalillaan. Vielä kerran, onnea!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Onnittelut Rokille! Kyllä pohjoinen yhden Mestisseuran ansaitsee. Mukava oli seurata Rokin otteita. Ei se kausi nyt niin paska ollut kuin siitä kauden alus itkusta olisi voinut päätellä. Vaikka jumboksi jäitte, niin ihan uskottava sisään tulo ja karsinnat meni sitten ns. satanolla.

Tälle rungolle pitkälti jatkot ja kentällinen vahvistuksia leveyspelaajien kera, niin ensi kaudella sitten poffeihin. Kärppien suuntaankin kannattaa viritellä jotain. Omasta mielestä esim. Aku Kestilän olisi ollut hyödyllisempää saada isoa ruutua Rokista, kuin olla Hokissa välillä nelosessakin. Kaveri on kuitenkin liigassakin ehtinyt pelata hienoja pelejä.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Ei se kausi nyt niin paska ollut kuin siitä kauden alus itkusta olisi voinut päätellä. Vaikka jumboksi jäitte, niin ihan uskottava sisään tulo ja karsinnat meni sitten ns. satanolla.

Onneksi tässä maailmassa saa olla eri mieltä : ) Jos joku löytää tästä RoKin jatkuvasta Mestis-tasolla taaperruksesta jotain positiivista, niin ihailen kyseisen ihmisen elämänasennetta suuresti. RoKi on nyt ollut 2000-luvulla huimat kaksi kertaa Mestiksessä ja molemmilla kerroilla sijoitus on ollut sarjan viimeinen. Eikä tätäkään nyt päättynyttä kautta olisi Rovaniemellä Mestis-tasolla edes nähty ilman viime kesän läpimätää kabinettipäätöstä. Kun nämä karsintasysteemit ja valintametodit vaihtelee vuodesta toiseen, pakko esittää kysymys siitä, että mitä sellaista Ketterältä puuttuu tällä hetkellä ollakseen Mestis-joukkue kaudella 2016-2017, kuin mitä RoKilla oli tullessaan valituksi Mestis-joukkueeksi kaudelle 2015-2016? Isompi halli? Sääliksi käy Ketterää vaikka sääli sairautta onkin. Vain Suomessa tälläinen on mahdollista, että olemalla Suomi-sarjan toiseksi paras joukkue ja yhden maalin päässä siitä parhaan tittelistä, erinomaisella organisaatiolla ja taustalla jäät Suomi-sarjaan. Ja alle vuosi aiemmin Suomi-sarjassa neljän parhaan ulkopuolelle jäänyt joukkue jonka taustat oli mitä oli ja on mitä on, nostettiin Mestikseen.

Nostan hattua RoKin pelaajille. Nostan hattua RoKin faneille. RoKin seurajohdolle en nosta hattua. Yrittäkää ensi kaudella edes välttää jumbosija, tai liitossa voisi harkita sääntöpykälän lisäämistä minkä mukaan kolme kertaa peräkkäin sarjassa viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa automaattisesti sarjaporrasta alemmaksi ilman karsintoja.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

Joo meillä on toki mielipiteen vapaus. En ymmärrä alkuunkaan tätä avautumista. Lähtökohtiin nähden Roki pelasi hyvän kauden ja suora säilyminen jäi parin pisteen päähän, en jaksa tarkistaa tarkkaa eroa. Meinaan lähtökohdilla omien fanienkin lyttäämää joukkuetta. Viime vuotisesta nostosta voi olla montaa mieltä, mutta fakta oli, että Roki oli kestomenestyjä ja voitti viime kaudella sen runkosarjankin. En ymmärrä, miksi sitä vähätellään. Pleioffit meni penkin alle, totta!
Mutta mestis halusi Lapin mukaan, kun sauma tuli laajennukselle. Ensi kaudella pitäisi Rokinkin pystyä johonkin muuhun kuin jumbosijaan, sekin totta. Mitä Ketterään tulee, niin toivottavasti nousevat jonain päivänä. Minulla on vain lämpimiä muistoja mm. Kärppien divariajoilta. Nyt oli kaksi saumaa. Mutta Roki oli niin murhaavan ylivoimainen, että aika turhaa nyt miettiä, miksi Roki on mestiksessä ja Ketterä ei.
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Nyt voi RoKin toivottaa "virallisesti" tervetulleeksi Mestikseen. Viime vuonna nousu kabinetissa ja tänä vuonna Mestis-paikka lunastettiin pelaamalla. Jäätävää jälkeä karsinnoissa. Viime kauden pelejä miettien RoKi oli joillekin suorastaan ylivoimaisen vastus, kun taas toiset veivät kuin puolentoistalitran mittaa. Pelityyli puri todella tehokkasti esim. Peliittoihin ja keltapaidat näyttivät kuuluvan niiden pelien perusteella sarjataulukossa korkeammallekin.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Yksikään joukkue ei tässä maassa tule Suomi-sarjasta ja voita Mestis-joukkuetta paras seitsemästä ottelusarjassa. Piste. Kaikki nousut ovat aiemmin tapahtuneet joko kabinetissa tai neljän joukkueen karsintasarjan kautta missä tapahtuu ristiinpelaamisia ja otteluita pelataan vain kaksi jokaista vastustajaa vastaan. Kun lähdetään paras seitsemästä ottelusarjaan, Mestis-joukkue on saanut vetää Mestis-temmolla 50 ottelua kauden aikana ja saa vielä kaiken lisäksi kotiedun karsintaan. Aivan kuten Tami on sanonut aina, myös minä kysyn, että miksi?

Ketterä rakensi joukkueen tälle kaudelle niin, että voittaa Suomi-sarjan mestaruuden. Ei siellä karsintoja mietitty. Kävi maalin päässä. Paratiisin ovet oli auki kotiyleisön edessä, mutta sitten tuli IPK ja Riihola ja pudotti Ketterän helvetin portista suoraan kuumimpien liekkien poltettavaksi. Siitä ei ole helppoa nousta henkisesti pelaamaan viikossa karsintoja. Jokainen voi vain miettiä mikä olisi ollut tulos jos olisi pelattu esim. paras kolmesta finaalit. Eihän karsintojakaan vedetty kerrasta poikki. Lähtökohta oli molemmille sama ja se oli jo hyvissä ajoin tiedossa. IPK tottakai ansaitsee mestaruutensa, siitä ei ole tässä kyse.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Paskaa se on että näitä kabineteissa päätellään, siitä olen surullisen samaa mieltä mutta... Imatralaiset tiesivät tähän rojektiin lähtiessä että son otettava pytty jos halutaan paikka tai sitten neljä voittoa karsintasarjasta. Kumpikin ajoi ohi ja nyt varmaan Paulilla on paha mieli kun ei päästykkään. Nyt jos pyöreänpöydän sedät tarjoaisi paikkaa Imatralle että mahtuukin yksi joukkue lisää niin luuletko että siellä sanottaisiin ettei mä tälleen tulla. Tämä sulkusarja, kabinettisekoilu ja muu paska on lähtöisin liian laajaasta liigasta. Mestiksestä vietiin hienoja ja perintekkäitä seuroja ylös niin jotain on täytettevä sisään. Jokipojat ja Keupa on noussut IPK:n kanssa voittamalla sarjan mutta Hermes ja Roki sai almupaikan joka olisi ollut idioottimaista jättää käyttämättä. EI ollut hieno tapa nousta mutta ei se minun eikä jengin vika ole. Kausi itselle on ollut kaikkeneensa hieno, oma identideetti, ei farmirallia pelaajien kanssa ja pitkään suomisarjassa pelanneita Rokin pelaajia pääsi ylemmälle tasolle ja osoitte sen viikon aikana että sinne kuulutaan.
 

Ärräpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
J.Hotti. Tämä on Rokin viestiketju. Ketteräkin saattaa saada joku kaunis päivä oman osionsa tänne Mestiksen puolelle. Siellä voi sitten muistella katkeria IPK-tappiota. Ketterästä nyt ei vain ollut vielä Mestikseen. Ei niistä entisistä liigajätkistä ole enää mihinkään. Ne on entisiä.

Mahtavaa Roki! Ensikaudella sitten ei tarvi toivon mukaan suomisarjalaisia kohdata.
 

guardian

Jäsen
Näin sitä vain selvittiin tästäkin kaudesta ja mikä tärkeintä, nyt osoitettu kuuluttavan mestikseen myös pelaamalla. J.Hotin vuodatus ihmetyttää, jos nousua haetaan ja mestistä meinataan pelata, niin kait se nyt sitten edes jollakin tavalla täytyy pystyä mestiksen heikoin joukkue haastamaan. Turha on karsintasysteemiä moittia, tässä vain nähtiin kuinka järkyttävän iso ero on suomi-sarjan ja mestiksen välillä. Kaikkea hyvää vain Ketterälle, ei muuta kuin pykälää kovempi joukkue ensi kaudelle.

Mielenkiintoista nähdä kuinka tulevaa kautta lähdetään rakentamaan. Talous on varmasti tiukilla, niin kuin kaikilla muillakin. Yleisömäärä jäi paljon tavoitteesta ja tästä tuli varmasti melkoinen aukko tulopuolelle.

Tästä joukkueesta saadaan hyvä runko tulevalle kaudella, mutta se reilu kentällinen pelimiehiä tarvitaan. Vähän aikaistahan tämä on, mutta tässä vähän jo ennakointia jatkosopparin ansaitsevista ja aukkokohdista:

1. kenttä
XXX - XXX - XXX
XX - XX

2. kenttä
Järvelä O-M - Väänänen - Fomin
Tolvanen - XX

3. kenttä
Pelto-Arvo - Tamminen - Pälve
Joki-Erkkilä - Zorec

4. kenttä
Järvelä - Pietilä O-A - Nikkinen
Springare - Klytseroff

5. kenttä
Siliämaa - Pietilä

MV:
XX
Hölsä
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kausi on tosiaan paketissa ja oppirahoja makseltiin tällä kaudella joutuen karsimaan paikasta Mestiksessä. Karsinnat hoitui loppujen lopuksi näyttävästi ja oikein tiukille ei jouduttu. Toisessa pelissä menttaali puolella meinasi syltätä kun onnistumisia ei tullut. Kovaa roolia karsinnoissa otti tutut pelaajat jotka näyttivät kuinka iso sininen sydän paidan alla sykkii. Foppa-Väne-Järvelä-JE-Männistö ketju näytti osaamistaan ja takoi kovan määrä maaleja. JE-Männistö pari paikkaili myös runkosarjassa ryvettynyttä tehotilastoa ollen joukkueen kärkeä sillä saralla. Toki koko joukkuen pelasi hyvin ja varsinkin maalivahti Hölsä jatkoi kovia otteitaan, varsinkin Imatralla Ketterä vei alussa peliä ja sai todella hyviä paikkoja mutta Paavo kesti. Kouluarvosanana koko kausi saa minulta seiskan, aivan täydellisellä kaudella oltaisiin voitu tapella pleijari paikasta mutta taas ihan konttauksella olisi karsinnoissa voinut tulla käkättimeen. Ailahtelevaisuus oli se minkä takia ylemmäs ei ylletty, tämä johtui siitä että meidän materiaali oli laadultaan ja määrältään kapea. 5 ketjullista tarvitaan pelaajia jos ensi kaudella halutaan muutakin kuin karsia. Matkustaminen vaatii veronsa ja se näkyy loukkaantumisina kun pelataan useita pelejä lyhyen ajan sisällä kun palautumiseen ei jää aikaa. Nuoret miehethän haluaa pelata ja sitten kapealla rosterilla siellä pelataan pikkuisen loukkaantuneina. Yksittäisiä pelaajia en ala tässä ruotimaan koska sitä on tässä saitissa tehty jo koko kausi. Nyt on aika hengähtää pelaajilla ja päättää kausi joukkueen kanssa jossain limureissulla. Jatketaan ensi kauden puimista uudessa osiossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös