Tappara kaudella 2015–2016

  • 265 662
  • 796

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Täytyy myöntää, etten ole ihan hetkeen nähnyt kokonaisia pelejä Tapparalta, mutta koosteista olen ihastellut YV-kuviota, jossa JMJ heittää Jugi Peltolalle keskelle ja Jugi heittää kiekon ylämummoon parhaalta maalintekosektorilta. Tuo on vaikea puolustaa, kun väkisin jää syöttölinja vapaaksi joko pakin, Peltolan tai maalinedusmiehen suuntaan. Tuo voisi olla kova ase ainakin ajoittain pudotuspeleissäkin, joten en jättäisi Peltolaa pois YV-hahmotelmista.

Toki siellä on laadukasta ukkoa kahteen ylivoimaan, joten väkisin jää joku penkille. Tuonkin takia oli vähän huvittavaa seurata tappara.co:n kuolaamista jostain kärkihankinnasta. TOP9-materiaali on todella kova, joten tosiaan joku leveyspelaaja olisi enemmänkin ollut tarpeen. Maalivahdin jälkeen toki.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen samaa mieltä siitä, että Kuusela pitäisi ehdottomasti saada vasemmalle, sillä hän on erinomainen maalintekijä eikä täyttä potentiaalia saada oikealla irti.

Toisaalta hän on varmin ja tarkin syöttöjä tuosta porukasta ja Laineen laukaus on vielä suurempi pelote. Alkukaudesta Kuusela oli lukittuna vasemmalle. Nyt hän pelaa pääosin oikealla, mutta paikat vaihtuvat tilanteen mukaan jonkun verran. Tapparan ylivoimapeli on viimeiset 20 peliä ollut liigan toiseksi parasta Lukon jälkeen. Voisi kai sanoa, että "ongelmat" Tapparan ylivoimapelissä ovat tällä hetkellä pelkästään positiivisia. Erinomaisia ylivoimapelaajia on selvästi yli pari viisikollista.
 
Tapparan ylivoimapeli on viimeiset 20 peliä ollut liigan toiseksi parasta Lukon jälkeen.
Tämä onkin mielenkiintoinen pointti. Olisin olettanut sen olleen heikompi. Silti pudotuspeleissä, kun tosissaan paneudutaan vastustajaan, on Kuuselan jättäminen yksin kiekon kanssa todennäköistä. Ja silloin ongelma on Kuuselan oman ratkaisun hitaus.
 

Kaivanto

Jäsen
Laineen mj.-komennuksen aikana Kuusela siirtyi yv:llä vasemmalle Laineen paikalle ja Haapala oikealle, ja tämä toimi mainiosti. Haapala ja Kuusela ovat pelanneet koko kauden yhteen lähes maagisella tasolla.

Järvisen bravuuri yv:llä on lättyjen heittely neliön läpi, mikä palvelee Laineen vahvuuksia oivasti, joten rakentaisin yv-kentälliset näiden parivaljakkojen pohjalta.
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Laineen mj.-komennuksen aikana Kuusela siirtyi yv:llä vasemmalle Laineen paikalle ja Haapala oikealle, ja tämä toimi mainiosti. Haapala ja Kuusela ovat pelanneet koko kauden yhteen lähes maagisella tasolla.

Järvisen bravuuri yv:llä on lättyjen heittely neliön läpi, mikä palvelee Laineen vahvuuksia oivasti, joten rakentaisin yv-kentälliset näiden parivaljakkojen pohjalta.

Joo sinänsähän se on typerää pistää Laine ja Kuusela samaan kenttään, kun ne voi erottaakin. Ja kuten mainitsit JMJ jakaa kyllä hyvin lättyä poikittain, joka tukee Paten ratkaisuja yv:llä. Toivottavasti valmennus tekee tämän muutoksen ja saadaan kaksi pirun vaarallista yv-koostumusta.
 

Kukko

Jäsen
Saman huomasin mitä Kaivanto. Haapalan osasi loistavasti pitäessään kiekkoa vasemmalla olla vaarallinen itse, kuin myös hakea useampaa syöttölinjaa. Tuo teki ainakin passiivisesta puolustuspelistä erittäin vaikeaa. Sen verran käsiä ympärikenttää myös ykkös yv:ssä, että paineistuksessa pystyttiin pysymään kiekossa.
 
Näksisin nimenomaan, että ylivoima olisi hyvä rakentaa näille olemassa oleville toimiville palikoille;

- Järvisen syöttötaito -> Laine ja se siirto keskelle Peltolalle. Tällöin muut ovat Plastino ja Ilomäki.
- Kuusela & Haapala + Aalto viivassa, Lajunen maalilla, Karjalainen keskellä.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Minä en kyllä viitsisi katsoa Ilomäkeä enää ylivoimalla. Ilomäki on saanut rontti pari minuuttia per peli ylivoima-aikaa ja on saalistanut huikeat tehot 2+2. Ilomäen pistemäärä suhteutettuna saatuun ylivoima-aikaan taitaa olla kaikkein surkein ko En ole jokaista Tapparan peliä nähnyt, mutta katsomissani peleissä ylivoimapyöritys on useasti kuollut Ilomäen toiveikkaiseen syöttöön jonka osoitteena ei ole ajatuksen tasolla ollut vastustajan lapa, vaikka se siihen on lopulta päätynyt. Ilomäen tilalle laittaisin joko Dixonin tai SaviVellun rouhimaan, kun pelin rakentaminen on kuitenkin Järvisen harteilla.

Omissa papereissa Heikkilä menee pelaavaan kokoonpanoon Rauhalan edelle. Heikkilä on nelosesta kehittynyt selvästi eniten ja omaa mielestäni selvimmän potentiaalin ylempiin kenttiin.

Heikkilässä on sellaista palolamaista potentiaalia ja voi hyvinkin käydä niin, että Heikkilän saadessa jyvän kohdalleen hän saatta löytää jostain vastustajan maalivahdista oman bitchinsä vähän niin kuin -13 keväänä Palola löysi Vehasesta alistuvan nöyrän palvelijan.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuukka Mäntylä on kyllä jännä pelaaja. Lähtee silloin, kun pitäisi jäädä ja saapuu, kun juuri on luullut, että sopimukset Tapparaan on purettu, sillat poltettu jne. Parasta rahallista tarjousta on tietysti useimmiten haettu. Ikonisuus on kyllä vähän karissut, mutta toki erittäin pätevästä puolustajasta edelleen on kyse. Jos nyt Zackrisson joskus kiertääkin...
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Heikkilässä on sellaista palolamaista potentiaalia ja voi hyvinkin käydä niin, että Heikkilän saadessa jyvän kohdalleen hän saatta löytää jostain vastustajan maalivahdista oman bitchinsä vähän niin kuin -13 keväänä Palola löysi Vehasesta alistuvan nöyrän palvelijan.

Joo Heikkilän kehitystä on hauska seurata juuri sen takia, että joka ilta näyttää siltä, että hän oppii itsestään jotain uutta ja tulee napsu itseluottamusta. Jos hän saisi samanlaisen boostin oman laukauksen laadun tajuamiseen kun Opa aikanaan, niin hyvä tulee.

Nyt seuraavat viikot pitäisi joukkueella olla jo huomattavasti kovempi suunta pelaamisessa. Suoraviivaisuutta, tarkkuutta, huolellisuutta ja kliinisyyttä. Ohipelejä eikä -eriä enää yhtään. Kevätaurinko pilkottaa ja perhosia rupeaa hiljalleen vatsaan tulemaan. Hienoin aika kaudesta edessä!
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jasun haastatteluvideon perusteella kolmosketjuna huomenna JMJ-Jasu-Karjalainen. Savinainen-Rauhala-Dixon neloseen. Ykkösparin näkemistä ilmeisesti joutuu vielä odottamaan, mutta onhan noita pakkeja. Veikkaillaan vaikka:
Saravo-Plastino
Elorinne-Bonsaksen
Kankaanperä-Salonen
Mäkinen

Plastino kävi viikonloppuna Italiassa pelaamassa Serbiaa, Alankomaita ja Iso-Britanniaa vastaan. Toivottavasti ei mene monta vaihtoa päästä taas hieman vauhdikkaampaan kiekkoiluun kiinni.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kun tässä nyt on tovin pähkäillyt tuota Jasun hankintaa niin aina vaan paremmalta tuntuu, liigan paras aloittaja sekä hyvä alivoimapelaaja. Ja pelaa oikea käsi alhaalla joka on aina positiivista. Mielestäni juuri se mitä tuo hyökkäys tarvitsi. Mielenkiinnolla seuraan miehen otteita huomenna.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Missä Aalto?

Missasi viime pelin ja on luultavasti myös huomenna pois. Palannee lähiaikoina kuitenkin. Jotain pientä kremppaa ilmeisesti, olisikohan peruja Sport(?)-pelissä tulleesta iskusta?
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jasun haastatteluvideon perusteella kolmosketjuna huomenna JMJ-Jasu-Karjalainen. Savinainen-Rauhala-Dixon neloseen. Ykkösparin näkemistä ilmeisesti joutuu vielä odottamaan, mutta onhan noita pakkeja. Veikkaillaan vaikka:
Saravo-Plastino
Elorinne-Bonsaksen
Kankaanperä-Salonen
Mäkinen

Plastino kävi viikonloppuna Italiassa pelaamassa Serbiaa, Alankomaita ja Iso-Britanniaa vastaan. Toivottavasti ei mene monta vaihtoa päästä taas hieman vauhdikkaampaan kiekkoiluun kiinni.

Mäntylä pelaa tänään. Lähteenä miehen oma twitter-tili. Aalto sen sijaan on todennäköisesti sivussa.
 

Kipi

Jäsen
Onko kellään tietoa saako miten Tuukka sekoittaa ylivoimakoostumuksia teillä? Saako YV-aikaa?

Toiselle uudelle hankinnalle Jasulle ei varmaankaan ole luvassa YV-aikaa?
 

Apheu

Jäsen
Onko kellään tietoa saako miten Tuukka sekoittaa ylivoimakoostumuksia teillä? Saako YV-aikaa?

Toiselle uudelle hankinnalle Jasulle ei varmaankaan ole luvassa YV-aikaa?

Mäntylän luulisi ainakin nyt olevan yv.llä, kun Aalto on pois kokoonpanosta. Jatkossa en tiedä, riippuu varmaan siitä, miten hyvin nyt kulkee. Luulisi, että Mäntylä vakiroolin yv.stä saisi.

Jasu ei missään tapauksessa mahdu yv-kentällisiin.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilen siis Aalto sivussa ja ylivoimaviisikot menivät Kuusela-Laine-Lajunen-Mäntylä-Haapala ja JMJ-Karjalainen-Dixon-Plastino-Ilomäki. Taaskaan ei vastustajalle tullut kuin yksi jäähy, joten eipä noista vielä suurta analyysiä päässyt tekemään.

Alivoimaparit Jasun jäähyn aikana Lajunen-Peltola ja Kuusela-Savinainen. Plastinon jäähyn aikana Jasu-Peltola ja Lajunen-Savinainen. Jasun tulon myötä Kuusela on normitilanteessa vapautettu alivoimavastuusta ainakin jäähyjen tullessa näin harvalla tahdilla.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
En kyllä syty yhtään noihin uusittuihin ylivoimaviiskoihin. Mieluummin näkisin Kuuselan ja Laineen vasemmalla sekä Haapalan ja Järvisen oikealla. Karjalainen ja Peltola/Ilomäki vastaavasti keskellä sekä Lajunen ja Dixon/Savinainen maskissa. Ts: Kuusela-Lajunen-Haapala-Karjalainen-Mäntylä(Aalto) ja Laine-Dixon-Järvinen-Peltola-Plastino olisi varmaankin tämän katsomovalmentajan valinnat.

Tasakentällisin rikkoisin aluksi Ilomäki-Laine parivaljakon. Alkukauden kemiaa ei ole junnukisojen jälkeen nähty ja tämä parivaljakko yhdessä olisi varmasti kevään peleissä vastustajan ykkösketjun kannalta mieluinen matchup. Peltolan laittaisin runsaan erikoistilannevastuun takia neloseen ja muodostaisin Rauhala-Jasu-Peltola jarruketjun nollaamaan vastustajan ykköspyssyjä.
 

lego

Jäsen
Loistava esitys HIFK:n vieraana, mielestäni yksi kauden parhaimmista ja tasapainoisimmista otteluista. Vaikka yhtäkkiä hävittäisiin kaikki runkosarjan loput matsit, niin playoffeissa me ollaan kyllä aika hyviä. Kaikkiin peleihin ei voi syttyä, kuten eilen nähtiin, mutta kovissa peleissä ollaan kovia ja sitkeitä.

Kuuselan kokonaisvaltainen pelaaminen, puolustus, taklaaminen yms, Lajusen kahden suunnan pelaaminen, Laineen ratkaisuvoima, Kankaanperän kovuus, Peltolan uhrautuvaisuus, Haapalan ja Karjalaisen periksiantamattomuus ja sitkeys, Mäntylän pelottomuus ja rämäpäisyys. Nuo on sellaisia ominaisuuksia, jonka vuoksi uskon meidän olevan pitkällä. Kaikella kunnioituksella esimerkiksi HIFK:ta kohtaan, niin kova joukkue kuin onkin kyseessä, en näe että sieltä löytyisi vastaavassa määrin näitä ominaisuuksia.
 
Jaa'a, saapas nähdä kokeilisiko valmennus tuon kakkosvitjan rikkomista. Vaihtaisi vaikka Ilomäen ja Järvisen paikkoja alkuun. Tai sitten Laineen ja Haapalan. Tai sanoisivat Ilomäelle, että kiekkoa voi liikuttaa nopeamminkin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Loistava esitys HIFK:n vieraana, mielestäni yksi kauden parhaimmista ja tasapainoisimmista otteluista. Vaikka yhtäkkiä hävittäisiin kaikki runkosarjan loput matsit, niin playoffeissa me ollaan kyllä aika hyviä. Kaikkiin peleihin ei voi syttyä, kuten eilen nähtiin, mutta kovissa peleissä ollaan kovia ja sitkeitä.

Tapparalla on eniten pisteitä TOP4-joukkueiden (HIFK, Kärpät, JYP) keskinäistä otteluista. Se saa unohtamaan kaikki nuo Sport ja Blues -löysäilyt.

Tähtäin on keväässä.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Tapparalla on eniten pisteitä TOP4-joukkueiden (HIFK, Kärpät, JYP) keskinäistä otteluista. Se saa unohtamaan kaikki nuo Sport ja Blues -löysäilyt.

Tähtäin on keväässä.

Tapparan pelaamisessa on ollut vähän sellaista losangeleskingsmaisuutta, että vedellään vähän puolivaloilla nyt runkosarja läpi, jotta päästään aloittaa the pelit. Kärkijoukkueita vastaan peli on ollut mielestäni ihan uomissaan pitkin kautta ja ne ovat ne päävastustajat keväällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös