II-divisioonan lohko 1 kaudella 2015–2016 (etelä)

  • 81 945
  • 203

The Rock

Jäsen
Taistelu pudotuspelipaikoista tiivistyy entisestään

Pelit sen kuin vähenevät, mutta pidot vastavuoroisesti paranevat. Nyt pelataan paikkakunnasta riippumatta todella isoista pisteistä ja etenkin pudotuspeli/karsintaviivan molemmin puolin olevilta joukkueilta ei juuri notkahduksia saisi tulla.

HC Giants (23p), NASKI (21p), HCK Salamat (19p) ja PEPO (19p) on varmasti päätöskierrosten seuratuin nelikko. Päijät-Hämeen poppoilla on yhden ottelun etulyöntiasema takaa-ajajiinsa nähden, mutta toisaalta se on juuri joukkueiden keskinäinen peli, joten jännitys kasvaa entisestään.

Oman lusikkansa tähän soppaan iskee sarjakärki Titaanit, joka kohtaa kaikki muut paitsi HCK Salamat, jolla taas on muuten selkeästi vaikein loppuohjelma.

Titaaneille riittää kahdeksan pinnaa jaossa olevista 12:sta, ja tällöin Haukat ei tule ohi, vaikka se voittaisikin puhtaasti kaikki neljä peliään. Tosin, saanen epäillä järvenpääläisten puhdasta saldoa näin ennakkoon, sillä yksi jäljellä olevista peleistä on tänään 10. perättäisen voiton Viikinkien kustannuksella ottanut ja samalla 3. sijan runkosarjassa itselleen "sinetöinyt" KJT Miehet.

Keskikastissa ratkaisua huutaa enää oikeastaan viimeinen kotietupaikka eli 4. sija sarjataulukossa, johon GrIFK:lla on kolmen pisteen edge verrattuna HC Vantaaseen, kun taas Viikingit saa olla tyytyväinen, että keräsi ennen vuodenvaihdetta riittävästi pisteitä, sillä tällä hetkellä joukkueen meno ei päätä huimaa.

Eipä tässä sen enempää jaksa lätistä... pelit näyttäkööt jälleen minkälaiset asetelmat pedataan vihonviimeisille runkosarjakierroksille.

PE 29.1.

Viikingit – KJT Miehet 3-6

LA 30.1.

NASKI – Titaanit
Haukat – GrIFK
HC Vantaa – HC Giants
HCK Salamat – Viikingit

SU 31.1.

GrIFK – HCK Salamat
Titaanit – PEPO
HC Giants – NASKI
 
The Rock

Jäsen
Kärjen järjestys selkiytyi – NASKI:lle ja PEPO:lle soivat karsintakellot?

Viime viikonloppuna pelatut pelit tekivät selväksi sen, että Titaanit voittaa Etelä-lohkon runkosarjan, Haukat on yhtä selkeä kakkonen ja KJT Miehet taituroinee itsensä 3. sijalle. Nämä kolme joukkuetta ovat myös keväällä suurimmat suosikit voittamaan koko roskan sekä lähtemään kilvoittelemaan paikasta Suomi-sarjaan.

Runkosarjan perusteella en nimittäin näe muilla juuri mahkuja olevan, sillä etenkin GrIFK ja HC Vantaa ovat viimeaikaisista vahvistumisistaan (Palotien, Jaakkolan & Karhilan paluut / Lehtosen pestaaminen) pelanneet niin ailahtelevasti, etten jaksa uskoa kummankaan kykenevän toistamaan edelliskauden finaalitemppuaan.

Myös peräpään taisto on omasta mielestäni selvää huttua. Viikingit, HC Giants ja HCK Salamat ratkovat keskenään kenet kärkikolmikosta haluavat vastaansa, kun taas NASKI ja PEPO saavat jo alkaa keskittyä karsintoihin.

PEPO:n paikkaa karsinnoissa pidän jo aivan varmana, sillä lappeenrantalaiset eivät tule voittamaan kaikkia jäljellä olevia runkosarjaotteluitaan saati saamaan edes minimivaatimusta eli 7 pistettä.

Myös NASKI:n kohtalo alkaa olla pyövelin kirveen heilautusta vaille selvä, sillä viime viikonlopun peleistä olisi pisteitä pitänyt tulla, varsinkin kun HCK Salamat yllätti Granin. HC Giants on tulevana lauantaina pakko voittaa (temppu, johon nastolalaiset eivät ole kuluvalla kaudella kertaakaan kyenneet) ja samalla toivoa, ettei HCK Salamat saa enää kovin montaa pinnaa omista peleistään.

Tokihan ihmeitä tapahtuu ja pelejä on vieläkin tukku pelaamatta, mutta todennäköisyydet puhuvat vahvasti erityisesti PEPO:a, mutta myös NASKI:a vastaan.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Mites Suomi-sarjaan nousu toimii? Onko joku jatkosarja vai onko jonkinlainen karsintasarja? Lähinnä Haukkojen puolesta tätä mietin.

-Tinke
 
The Rock

Jäsen
Mites Suomi-sarjaan nousu toimii? Onko joku jatkosarja vai onko jonkinlainen karsintasarja? Lähinnä Haukkojen puolesta tätä mietin.

-Tinke

Viime keväänä SS-karsinnat pelattiin kahdessa lohkossa, joista kustakin piti alkuperäisen suunnitelman mukaan kaksi parasta lunasti paikkansa Suomi-sarjaan kuluvaksi kaudeksi.

Noh... toisesta lohkosta pääsivät lopulta kaikki neljä (joskin Kiekko-Vantaa Itä luopui paikastaan) ja toisesta kolme parasta, joten eipä näistä karsinnoista ota etukäteen oikein selkoa.

SJL kyseli II-divarijoukkueilta pudotuspelien alkaessa nousuhalukkuutta, jos tiensä finaaleihin selvittävät. ja eiköhän sama taktiikka ole nytkin käytössä.

Se on sitten eri juttu tarvitseeko karsintoja pelata, sillä Suomi-sarjasta on jälleen kuulunut huhuja, joiden mukaan muutama seura olisi vapaaehtoisesti lyömässä pillit pussiin/pudottautumassa alaspäin liian korkeiden kustannusten takia.

Ja vastavuoroisesti taas... löytyykö II-divisioonasta edes riittävästi seuroja (vaikka kuusi lohkoa onkin), jotka haluavat lähteä tappelemaan paikoista Suomi-sarjaan? Kustannukset vähintään tuplaantuvat kasvavan matkustamisen yms. kustannusten vuoksi.

Vaikka valtakunnallinen Suomi-sarja onkin ajatuksena kaunis, olisin siitä huolimatta sillä kannalla, että jo ihan nykyisen taloustilanteen takia palattaisiin takaisin 2000-luvun alun maantieteellisiin lohkoihin, varsinkin kun SJL ei tunnu Suomi-sarjaan juuri voimavaroja käyttävän sekä näin seuroja auttavan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Runkosarjan perusteella en nimittäin näe muilla juuri mahkuja olevan, sillä etenkin GrIFK ja HC Vantaa ovat viimeaikaisista vahvistumisistaan (Palotien, Jaakkolan & Karhilan paluut / Lehtosen pestaaminen) pelanneet niin ailahtelevasti, etten jaksa uskoa kummankaan kykenevän toistamaan edelliskauden finaalitemppuaan.
Lehtonen taitaa olla yhä loukkaantunut. Taklasi KJT Miehet matsissa ohi ja sen jälkeen talutettiin pois kaukalosta, jotain taisi mennä paskaksi. Ei pelannut ainakaan vielä viime viikonlopun HC Giants matsissa
 
The Rock

Jäsen
Panokset kovenee!

Viime viikonloppuna siis varmistui, että Titaanit voittaa Etelä-lohkon runkosarjan ja Haukat on yhtä vakuuttavasti kakkonen. Ehkäpä otteluohjelman suunnittelijat olivat nähneet tämän näyn unissaan jo ennen kauden alkua, sillä Titaaneille tuli tähän kohtaan sopivasti sapattivapaa aivan kuin pieneksi palkinnoksi saavutuksestaan.

Haukat sitä vastoin pelaa itselleen merkityksettömän ottelun Kirkkonummella, jossa taas isännillä panosta piisaa. HCK Salamat tarvitsee vielä muutaman lisäpisteen jäljellä olevista otteluistaan, jotta paikka pudotuspeleihin varmistuu ja mikäpä olisikaan herkullisempaa, kuin ottaa ne tarvittavat pojot juuri järvenpääläisten kustannuksella?

Lisäpontta tavoitteensa täyttämiseen kirkkonummelaiset voivat hakea viime keväältä, jolloin juuri vastaavassa tilanteessa Haukat polvistui Varuboden Areenalla maalein 7-5 (SJL:n tilastot ottelusta) ja Salamat luiskahti kuolonkielistä mukaan pudotuspeleihin.

Keravalla pelataan kotijoukkueen näkövinkkelistä katsottuna ei-niin-tärkeä ottelu, sillä ainakin itse pidän KJT Miesten 3. sijaa runkosarjassa jo seinävarmana. Tilastollisesti KJT Miehet toki tarvitsee vielä yhden pisteen, jotta kotietu on varma, mutta eiköhän se ole siitä huolimatta taskussa, vaikka GrIFK sattuisikin keravalaiset voittamaan ja samalla katkaisemaan heidän peräti 10 ottelun mittaisen voittoputkensa.

Granille lisäpisteet ovat sen sijaan kullanarvoisia, jotta kotietu napsahtaisi salettiin. Oravat johtavat tällä hetkellä kilpaa 4. sijasta kahden pisteen erolla pelin vähemmän pelanneeseen HC Vantaaseen nähden, joten löysäilyyn ei ole varaa, mikäli paremmat lähtökohdat pudotuspelitaipaleelle kiinnostavat.

Edellä mainittujen koitosten ohella viikonlopun aikana käydäänkin sitten kolme todellista "kuoleman kamppailua", sillä lauantaina niin Lappeenrannassa pelattava PEPO–HC Giants kuin Nastolassa miteltävä NASKI–HC Vantaa ja sunnuntaina Hollolassa taisteltava Päijät-Hämeen derby HC Giants–NASKI, ovat juuri niitä pelejä, joissa viimeiset pudotuspelipaikat sekä karsintoihin lähtijät ratkotaan lähestulkoon lopullisesti.

PEPO:lle voitto HC Giantsista on aivan pakollinen ja mielellään vieläpä normaalin peliajan puitteissa. Periaatteessa mikä tähänsä muu lopputulos ohjaa lappeenrantalaisvankkurin kohti karsintasarjaa.

HC Giantsille taas voitto niin ikään normaalilla peliajalla kummasta tahansa edessä olevasta ottelusta olisi jo merkki siitä, että Hollolassa kausi jatkuu kevään huipennuksessa eli pudotuspeleissä.

NASKI:n sitä vastoin pitäisi ensiksi kääriä kotona HC Vantaa kauniiseen pakettiin ja sen jälkeen vielä jaksaa vääntää voitto tai ainakin jokunen piste HC Giantsista sekä samalla toivoa, että HCK Salamat häviäisi oman ottelunsa Haukoille, jotta unelma pudotuspeleistä ei kokisi liian suurta kolausta.

Jo nämä lähtökohdat kertovat siitä, että Etelä-lohkon päätöskierroksilla on luvassa huimia, suurten panosten, kamppailuita vähän siellä sun täällä ja sehän on tämän lajin ehdoton suola.

Tässä vielä viikonlopun ottelut kaikessa komeudessaan:

LA 6.2.

PEPO – HC Giants
KJT Miehet – GrIFK
NASKI – HC Vantaa
HCK Salamat – Haukat

SU 7.2.

HC Giants – NASKI

Lehtonen taitaa olla yhä loukkaantunut. Taklasi KJT Miehet-matsissa ohi ja sen jälkeen talutettiin pois kaukalosta, jotain taisi mennä paskaksi. Ei pelannut ainakaan vielä viime viikonlopun HC Giants-matsissa.

Tämä on kyllä sääli, sillä mielellään sitä näkisi Jaskan pelaamassa Kotkassa runkosarjan päätöskierroksella. Toisaalta kaverin rämäpäisen pelityylin tuntien ei ole ihme, että aina sattuu ja tapahtuu hänen ollessaan kaukalossa. Tällä kertaa nalli napsahti sitten miehen omalle kohdalle.
 
The Rock

Jäsen
Voisiko joku palstalaisista hieman avata mitä Lappeenrannassa kaikkinensa on tapahtunut? Ennen illan kierrosta lähes varmasti karsinnoissa ollut sarjajumbo-PEPO nimittäin näkyy runnoneen pudotuspelipaikasta "taistelevan" HC Giantsin aivan tohjoksi ja tanssien siinä sivussa taululle todella rumat 19-6-voittolukemat.

Ika Lehkonen käyttäisi tästä teurastuksesta termia peruskanadalainenperseraiskaus, eikä se varmaan kovin kaukana totuudesta ole.

Tilastohelmenä isäntien ykkösvitja Juuso Vakkilainen (2+5) – Sami Koskela (2+8) – Teemu Holopainen (8+4), joka nakutti teurastuksen aikana yhteensä 29 tehopistettä!

PEPO:n ottama rökälevoitto pyöräytti voimasuhteita taas mukavasti, sillä nyt lappeenrantalaisilla on vielä kohtalaiset saumat paikkaan auringossa, kiitos huimasti parantuneen maalieron sekä kasvaneen pistepussin.
 
The Rock

Jäsen
PEPO:n hurjastelun sekä HC Giantsin suklauksen lisäksi myös NASKI yllätti kotonaan HC Vantaan ja kun HCK Salamat hävisi kirvelevästi Haukoille, kiristyi kamppailu pudotuspeli- ja karsintapaikoista äärimmilleen.

Sarjataulukko on peräpään osalta seuraavanlainen:

Etelä-lohko 6.2.2016 kirjoitti:
6.) Viikingit 24 ott. 27p (-34)
7.) HC Giants 24 ott. 26p (-39)
8.) HCK Salamat 25 ott. 25p (-38)
–––––––––––––––––––––––––––
9.) NASKI 24 ott. 24p (-33)
10.) PEPO 24 ott. 22p (-41)

Kohtapuoliin alkaa Hollolassa todella iso peli, kun HC Giants ja NASKI alkavat tapella keskenään kauden neljännessä Päijät-Hämeen derbyssä. Kumpi kyseisen taiston häviääkään on varmasti kohtalaisen iso liekki perseen alla.

Jättien riveissä eilinen PEPO-kylvetys sai näemmä aikaan sen, että Peliittojen Mestis-ryhmässä vaille torjuntavastuuta jäänyt Lauri Rämö on kutsuttu hätiin. Mielenkiintoista, sanoi koira kun pallejansa nuoli.
 
The Rock

Jäsen
HC Giants varmisti pudotuspelipaikkansa – KJT Miesten voittoputki poikki

Kulunut viikonloppu sekoitti jälleen kivasti pakkaa Etelä-lohkon suhteen. Ainoa salettiin mennyt juttu oli se, että lauantaina Lappeenrannassa totaalinöyryytyksen kokenut HC Giants oli yhdessä yössä saanut rivinsä järjestykseen (varmasti suurelta osin kiitos Peliitat-lainavahti Rämön) ja nappasi paikallispelivoiton myötä itselleen riittävästi pisteitä, jotta joukkue nähdään karsintojen sijaan pudotuspeleissä.

Sitä vastoin Viikingit (27p), HCK Salamat (25p), NASKI (24p) ja PEPO (22p) eivät vielä voi olla varmoja oikein mistään, mutta etenkin lappeenrantalaisten kohdalla pudotuspelit vaativat vielä kahteen otteeseen huippuesitystä, jotta pussiin napsahtisi riittävä määrä (5-6p) pisteitä.

Kyllä vaan menee kutkuttavaksi tämä taistelu paikasta auringossa ja sehän on vain hyvä juttu. Uskoisin tämän vetävän myös yleisöä paremmin lehtereille, kun pelataan oikeasti isoista asioista runkosarjan loppuhuipennuksessa.

Ylemmän kastin otteista sen verran, että GrIFK:n vierasvoitto KJT Miehistä katkaisi keravalaiset putken 10 perättäiseen voittoon (sama kuin Haukoilla syyskaudella) ja nosti näin oravalauman jo tiukasti kotietuun kiinni sekä tappelemaan vielä tosissaan 3. sijasta.

Se tosin vaatii KJT Miesten suoria tappioita sekä Haukoille että HCK Salamoille, jota itse pidän epätodennäköisenä, mutta toisaalta tämäkin kausi on jälleen osoittanut, ettei mikään ole varma asia Rautaliigan Etelä-lohkossa.
 
The Rock

Jäsen
Jännitys tiivistyy...

Tänään pelataan Rautaliigan Etelä-lohkon runkosarjan toiseksi viimeisen kierroksen otteluita kaiken kaikkiaan neljällä eri paikkakunnalla. Järvenpäässä ja Hollolassa pelin panoksena on lähinnä maine, kunnia ja asetelmat pudotuspeleihin, kun taas Kauniaisissa ja Vantaalla taistellaan elämästä sekä kuolemasta.

Järvenpäässä Haukat (2.) ja KJT Miehet (3.) ratkovat Keski-Uusimaan herruutta. Jaossa on myös henkistä yliotetta mahdolliseen pudotuspelikohtaamiseen, joka näillä näkymin tulee tapahtumaan, mikäli kärkijoukkueet eivät puolivälierissä kyykkää. Uskoisin tuloillaan olevan aikamoisen kiekkokarnevaalin ja muutenkin todella kovatasoisen ottelun, jonka kumpikin osapuoli haluaa viedä nimiinsä keinolla millä hyvänsä.

Hollolassa HC Giants (6.) isännöi Titaaneita (1.) ottelussa, jolle ei näin etukäteen kovin suurta huomioarvoa pysty antamaan. Kummankin paikka pudotuspeleissä on selviö, joten mailaa ei tarvitse liiaksi puristaa kummassakaan leirissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pelin voisi vetää puolivaloilla, vaan nyt on oikeasti loistava paikka hioa omia kuvioita ja hakea hieman asetelmia pudotuspeleihin.

Kauniaisissa alkuasetelma on selvä. Jos GrIFK (4.) ottaa ottelusta vähintään 2 pisteen voiton, varmistaa se kotiedun puolivälieriin. Jos Viikingit (7.) saa pelistä pisteenkin, varmistaa se paikkansa pudotuspeleissä. Ei siis olisi kovinkaan suuri ihme, jos tässä taistossa jouduttaisiin jatkoajalle. Tosin... vieraiden viime aikaisen vireen huomioon ottaen, paljon pitää tapahtua, mikäli vuosaarelaiset meinaavat oravaluolasta saada matkaansa muutakin kuin kokemusta.

Vantaalla peliä isännöivä HC Vantaa (5.) hamuaa itselleen täyttä pistepottia, jotta mahdollisuus 4. sijan nappaamiseen pois GrIFK:lta säilyisi elossa. Vielä suurempi panos on sitä vastoin vierasjoukkue PEPO:lla (10.), joka suoranaisesti tarvitsee pelistä voiton, jotta päätöskierroksen NASKI-kotipeliin jäisi isosti pelattavaa. PEPO voi ammentaa lisäbuustia edellisestä Vantaan reissustaan, sillä silloin lohi uiskenteli laprandalaisten pyydykseen 4-1-lopputuloksen siivittämänä.

Kahdeksan joukkueen ollessa tulessa, voivat kotisohvillaan löhöilevät HCK Salamat (8.) ja NASKI (9.) jännittää taistojen tapahtumia sekä samalla ladata akkujaan riittävään latinkiin tasan viikon päästä (20.2.) pelattavaa päätöskierrosta varten.

Jännitys siis tosiaankin tiivistyy äärimmilleen Etelä-lohkon runkosarjan loppuratkaisujen lähestyessä!

LA 13.2.

HC Vantaa – PEPO
GrIFK – Viikingit
HC Giants – Titaanit
Haukat – KJT Miehet
 
The Rock

Jäsen
GrIFK varmisti kotiedun – Haukat Keski-Uusimaan valtias

Lauantain kierros oli siinä mielessä todella tylsä, että ennakkosuosikit pitivät jokaisessa ottelussa kutinsa. Asetelmat pudotuspelipaikkojen suhteen säilyivät siis kutakuinkin muuttumattomina etenkin peräpään osalta.

GrIFK:n kotivoitto Viikingeistä merkitsi sitä, että Grani lähtee puolivälieriin kotietu hallussaan ja vastaan asettuu PEPO:n samaan aikaan nuijinut HC Vantaa. Viikingit ja PEPO puolestaan saavat jännittää kohtaloitaan vielä päätöskierrokselle asti, josta on tulossa todellinen spektaakkeli.

Titaanit näytti olevansa runkosarjan piikkipaikkansa arvoinen, hakemalla Hollolasta tyylipuhtaan voiton niin ikään vailla panoksia pelanneesta HC Giantsista. Kotkassa varmasti seurataan mielenkiinnolla kuka tulee puolivälierissä vastaan, kun taas Hollolassa taitaa olla aika se ja sama onko vastus Haukat vai KJT Miehet, suuria vaikeuksia joka tapauksessa luvassa.

Haukat puolestaan nappasi haltuunsa Keski-Uudenmaan herruuden runkosarjan osalta, kun järvenpääläiset kukistivat peräti 510 katsojan edessä KJT Miehet jatkoajan jälkeen Niklas Ahon ampumalla äkkikuolemaosumalla. Kyseessä on ollut ilmeisen viihdyttävä taistelu, jossa haettiin aivan varmasti askelmerkkejä jo mahdolliseen välieräkohtaamiseen, jonka estää ainoastaan jomman kumman tai Titaanien täydellinen kyykkäys puolivälierävaiheessa.

Viikonloppuna huilanneet HCK Salamat ja NASKI olivat varmasti todella tyytyväisiä siihen, että Viikingit ja PEPO hävisivät, sillä nyt jännitys säilyy aina viikon päästä lauantaina pelattavan runkosarjan päätöskierroksen viimeisille minuuteilla asti. Spekuloidaan tästä herkullisesta aiheesta kuitenkin lisää lähempänä itse ajankohtaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Haukat puolestaan nappasi haltuunsa Keski-Uudenmaan herruuden runkosarjan osalta, kun järvenpääläiset kukistivat peräti 510 katsojan edessä KJT Miehet jatkoajan jälkeen Niklas Ahon ampumalla äkkikuolemaosumalla. Kyseessä on ollut ilmeisen viihdyttävä taistelu, jossa haettiin aivan varmasti askelmerkkejä jo mahdolliseen välieräkohtaamiseen, jonka estää ainoastaan jomman kumman tai Titaanien täydellinen kyykkäys puolivälierävaiheessa.

Miehet antoivat tasoitusta hieman, jättämällä kotiin joukkueen kovia pisteitä nakutelleen kakkosketjun Välimaa-Rahikainen-Kivistö sekä ykköspakki Jan Hagelbergin. Tasainen matsi tosiaan, jossa Haukat aavistuksen niskan päällä ja ansaitsi jatkoaika voittonsa
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät

Ajattelin ettei lyötyä tarvitse lyödä enempää, mutta tuon hupailusi jälkeen on vähän niinkuin pakko.

Tasainen matsi? Jopa KJT Miesten facebook-sivulla todettiin että Miehet olivat aika purjeessa, ja verrattiin peliä pesukoneeseen joutumiseen. Teijo Schneider myönsi Miesten olleen pelissä vähän jaloissa, ja lupasi että seuraavalla kerralla tarjoavat paremman vastuksen. No sitä sopiikin toivoa.
Viidennen ketjun otteluraportin on luultavasti kirjoittanut sokea mummo joka on nähnyt vain lopputuloksen. Tuon ei varmasti ole tarkoituskaan olla mikään totuudenmukainen raportti, vaan lähinnä huumoria.
Toisen erän torjunnat siis tosiaan 4-24, ja vielä kolmannessakin 4-13. Eihän tuossa pelissä ollut muuta suunnilleen tasaista kuin ensimmäinen erä, sen jälkeen pelattiin lähes yhtä maalia. Kauria keravalaisten maalilla oli sekä todella hyvä että onnekas, Haukoilla kun oli useammankin kerran jo tyhjä maali edessä mutta ei vain osunut. Toki keravalaisetkin välillä saivat hyvää pyöritystä aikaan, mutta aika harvassa nämä näyt olivat. Varmasti normaalina päivänä hyvä vastus.

Mikä logiikka muuten keravalaisilla oli "jättää" noita miehiä sivuun, kun panoksena oli kuitenkin edelleen kolmostila? Puuttui toki Haukoiltakin koko joukkueen paras pistemies, mutta tietääkseni ihan loukkaantumisen takia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Vain Teba yksin tietää, mksi Miehiä kaukalosta puuttuu, mutta kun kyseessä on amatööriurheilujoukkue, niin veikkaan vahvasti sivilielämän vaatimusten vievän osansa...Ja ei se nyt niin nuukaa ole tuleeko kolmanneksi vai vai neljänneksi kun ekan kierroksen jälkeen tulee in any case vastaan Haukat tai Titaanit, kotietu oli jo kuitenkin saavutettu.

Mitä tulee Viidennen ketjun jälkipeleihin, niin siinä olet kyllä oikeassa, kieli poskessa niitä kuulemma kirjoitellaan. Joskin olihan siellä tekstissä yksi faktakin, katsomossa Kerava vei Jäkeä kuin mätää kukkoa, miten yli 400 ihmistä voikin olla noin jännässä matsissa niin hiljaa, että kourallinen vieraskannattajia pitää kovempaa meteliä. Ehkä tämäkin asia vielä muuttuu vuosien mittaan, kaikenlaista kun kerran tapahtuu... sinäkin Mikke olet siirtynyt TuusKi/KJT/Tuuski/Bewe/KJT:n riveistä Haukkojen väreihin. Voihan siis olla myös että Jäken katsomossa jo joku aikuiskatsojakin alkaa kannustamaan Haukkoja äänekkäästi :-)

Mutta elämme jännittävää kevättä, sillä tod.näk. Haukat ja Miehet tulevat vastakkain väliereissä ja silloin saattaa ollakin aivan eri meininki kaukalossa.Vahva veikkaus on, ettei kärkijoukkueista yksikään häviä viimeisellä kierroksella ja NasKi hoitelee PEPO:n jolloin pudotuspeliparit olisivat seuraavat:

Titaanit - NasKi
Haukat - Viikingit
KJT Miehet - HC Giants
GrIFK - HC Vantaa
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Mitä tulee Viidennen ketjun jälkipeleihin, niin siinä olet kyllä oikeassa, kieli poskessa niitä kuulemma kirjoitellaan. Joskin olihan siellä tekstissä yksi faktakin, katsomossa Kerava vei Jäkeä kuin mätää kukkoa, miten yli 400 ihmistä voikin olla noin jännässä matsissa niin hiljaa, että kourallinen vieraskannattajia pitää kovempaa meteliä.
Joo, pitivät kovempaa meteliä kuin jäkeläiset, mutta ei siihen paljon vaadita. Tuokaan kannustus ei silti hallin keskimmäisille paikoille paljon kuulunut.
Siinä vaiheessa kun Haukat luopui mestispaikastaan, katosi johonkin myös se yleisö joka kannusti omiaan. Nyt meteliä pidetään vain silloin kun jotain tapahtuu, mutta eipä juuri muuten. Tosin silloin joskus kun Suomisarjaa kävin katsomassa myös Keravalla, oli tilanne siellä ihan sama. Nykyään varmaan eri juttu kun on ainakin tuo yksi porukka joka pitää ääntä, mutta onko tuo tarttunut yleisöön laajemmaltikin vai kannustaako kotipeleissäkin vain tämä pieni ryhmä?

P.S. Olen itseasiassa palannut takaisin Haukkojen väreihin, nyt kun joukkue ei enää yritä välttää sarjanousua. Haukkojen konkurssi ja oma maakunnan vaihto aiheuttivat väliaikaisen joukkueen vaihdon, mutta jossain vaiheessa havahduin siihen että Haukat on edelleen olemassa...

P.P.S. Olenkos minä nyt ihan sekaisin, mutta mielestäni jos Salamat ja Viikingit häviävät viimeiset pelinsä ja NASKI voittaa, niin NASKI ohittaa nuo molemmat ja kohtaa ensimmäisellä kierroksella Haukat?
 
Jawested

Jäsen
Järvenpäässä pelatusta paikalliskohtaamisesta onkin saatu näköjään hieman keskustelua aikaiseksi, mutta laitetaan nyt nopeasti vielä omia näkemyksiä.
KJT oli vierailulla kolmella kentällisellä ja lainavahdilla, kun taas Haukat taisi olla Walleniusta lukuunottamatta parhaalla neljällä vitjalla.

Ensimmäinen erä oli tasainen ja vauhdikas, molemmat onnistuivat maalinteossa kertaalleen.

Toinen erä olikin sitten Haukkojen vyöryttämistä ja KJT:n puolustustaistelua. Tähän osaltaan vaikutti varmasti se, että KJT pelasi jostain syystä noin 10 minuuttia erän alusta kahdella keskushyökkääjällä, kun Meriläinen istui penkillä. Tiedä sitten mikä tähän oli syynä, mutta mies palasi erän loppupuolella kaukaloon. Kahdella sentterillä pelatessa KJT:n pelaaminen muuttui vähän sekavammaksi ja kovaa tempoa ylläpitänyt kotijoukkue pystyi liikkeellään hallitsemaan erää selkeästi.

Kolmanteen erään vierasjoukkue tuli viidellä pakilla, kun A-P Lamberg ilmeisesti loukkaantui ja ei palannut kopista enää jäälle. Myöhemmin vielä huomatakseni Mikko Sirén tippui pelistä pois. Vierasjoukkue onnistui kuitenkin menemään johtoon, jota se onnistui puolustamaan noin kymmenen minuuttia, ennen kuin Haukkojen painostus toi tulosta ja JP Jokinen toi Haukat tasoihin yksilösuorituksellaan. Maalia edeltävien viiden minuutin aikana KJT onnistui pääsemään paremmin peliin mukaan ja sai muutamia hyviä hyökkäyksiä aikaiseksi. Se "momentum" kuitenkin loppui, kun Teemu Sainomaalle vihellettiin käsittämätön rangaistus maaliedustalta. Metrin päässä seissyt tuomari ei tehnyt elettäkään, mutta keskialueelta hommaa katsellut tuomari laittoi Sainomaan jäähylle, koska tämä ilmeisesti kaatui liian väkivaltaisesti haukkapelaajan annettua poikittaisen mailan selkään. Ylivoimalla Haukat sai taas paineen keravalaispäätyyn ja oli oikeastaan vain ajan kysymys milloin helähtää tasoitusmaali. Jatkoaika ei tarjonnut muuta kuin yhden merkkausvirheen KJT-puolustajalta ja Niklas Aho pääsi ratkaisemaan ottelun.

Haukat tosiaan vei peliä, piti kiekkoa enemmän ja laukoi tuplasti verrattuna vierailijaan. KJT kuitenkin puolusti hyvin, piti vastustajan pääasiassa poissa parhailta paikoilta ja lainavahti Kauria napsi viivasta ja laidoilta tulleet laukaukset, joita tulikin paljon. Haukat ansaitsi voittonsa, mutta en suurena väärytenä pidä, että hyvin taistellut vierailija sai pisteen mukaansa. Jos/kun joukkueet kohtaavat välierässä uudemman kerran, niin pitää toivoi että molemmat saavat jalkeille parhaan miehistönsä.

--------------------------------------------------------------------
Tulevana viikonloppuna ei kärkiporukoilla ole minkäänlaista panosta, joten varmasti kaikki pikkuvammoista kärsivät tai parempaa tekemistä keksivät kaverit ovat poissa kokoonpanoista. Viimeinen kierros saattaa tarjoilla siis yllätyksiä, kun viivan tuntumassa olevat joukkueet pelaavat "elämästä ja kuolemasta".

Kannattaa lauantaina kiinnittää huomiota myös Kellokosken sekä Lohjan suuntaan, kun Etelän III-divarin viimeisellä kierroksella selviää jatkaako KelA vai OKK karsintasarjaan. Sipoolainen Wolf on paikkansa karsinnassa varmistanut ja odottaa ilmeisen nälkäisenä vihollisia Rautaliigan playoffien ulkopuolelle jäävistä. Kymi-Saimaalta karsintasarjaan ovat paikkansa jo varmistaneet AaKoo sekä Savitaipaleen Urheilijat.
 
The Rock

Jäsen
Viidennen ketjun otteluraportin on luultavasti kirjoittanut sokea mummo joka on nähnyt vain lopputuloksen. Tuon ei varmasti ole tarkoituskaan olla mikään totuudenmukainen raportti, vaan lähinnä huumoria.

Viides ketjuhan on ihan pelkkä fanisivusto, joten ei ole ihme, että kirjoitukset siellä ovat hyvin vahvojen värilasien läpi tehtyjä ja vieläpä hieman kierolla huumorilla höystettynä.

Jos ei muuta, niin hyvät naurut välillä jopa suoranaisen loistavista kielikukkasista saa aikaiseksi, kun kyseisen sivuston otteluennakoita -ja raportteja tulee lueskeltua. :)

Mikä logiikka muuten keravalaisilla oli "jättää" noita miehiä sivuun, kun panoksena oli kuitenkin edelleen kolmostila?

Kyseessä oli varmaankin ihan perinteinen II-divisioonalogiikka, eli pelataan silloin kun jaksaa kiinnostamaan. Varsinkin kun tuossa viime lauantain paikallispelissä ei ollut panoksena kuin Keski-Uudenmaan herruus, oli KJT Miesten vajavainen pelaajarosteri jopa ounasteltavissa.

Mitä tulee Viidennen ketjun jälkipeleihin, niin siinä olet kyllä oikeassa, kieli poskessa niitä kuulemma kirjoitellaan. Joskin olihan siellä tekstissä yksi faktakin, katsomossa Kerava vei Jäkeä kuin mätää kukkoa, miten yli 400 ihmistä voikin olla noin jännässä matsissa niin hiljaa, että kourallinen vieraskannattajia pitää kovempaa meteliä.

Tässä on yllä yksi asia, jonka tyylistä (miten sen nyt nätisti sanoiksi pukisi) ”pippelinvenyttelyä” en ole ikinä ymmärtänyt.

Se on hienoa, että katsomossa käy porukkaa, joka kannustaa ja luo tunnelmaa peleihin, mutta sillä kun ei loppupeleissä ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä otteluiden lopputuloksien kannalta.

Itselleni on ainakin se ja sama, vaikka suosikkijoukkueeni kannattajat häviäisivät katsomossa tapahtuvan kilpahuudon aivan pystyyn, kunhan se joukkue siellä jäällä hoitaa homman himaan.

Jäällä ne pisteet/voitot kuitenkin jaetaan, eikä katsomossa (pl. kabinettipäätökset).

Olenkos minä nyt ihan sekaisin, mutta mielestäni jos Salamat ja Viikingit häviävät viimeiset pelinsä ja NASKI voittaa, niin NASKI ohittaa nuo molemmat ja kohtaa ensimmäisellä kierroksella Haukat?

Et ole sekaisin, vaan täysin oikeassa, mikäli Viikingit ja HCK Salamat häviävät nimenomaan normaalilla peliajalla.

NASKI:lla on tällöin parempi maaliero kuin tasapisteissä olevilla Viikingeillä, joten joukkueen sijoitus tulisi siis olemaan 7. ja Viikinkien 8., jos HCK Salamat ei saa revittyä KJT Miehiltä vähintään kahta pistettä.

KJT oli vierailulla kolmella kentällisellä ja lainavahdilla.

Boldasin lainaamastani tekstinpätkästä sen oleellisimman osan, johon kysymykseni kuuluu: saako KJT Miehet myös jatkossa käyttöönsä lainavahteja Suomi-sarjasta tahi A-nuorista?

Tämä kiinnostaa ihan siitä syystä, että jos näin ei tapahdu, mikä mahtaa olla joukkueen omien veskareiden motivaatio- saati kuntotaso? Kovin montaa peliä kun Kärki–Kaija–Sjöberg trio ei kuluvalla kaudella ole pelannut, saati liiemmin maalitolppien välissä urakoidessaan tilastojen perusteella vakuuttanut.

Tässä voi juuri olla se akilleenkantapää, johon KJT Miehet tulee keväällä kaatumaan, jollei seurajohto saa pelien koventuessa ja panosten kasvaessa haalittua lainavahtia joukkueen riveihin.

Tulevana viikonloppuna ei kärkiporukoilla ole minkäänlaista panosta, joten varmasti kaikki pikkuvammoista kärsivät tai parempaa tekemistä keksivät kaverit ovat poissa kokoonpanoista. Viimeinen kierros saattaa tarjoilla siis yllätyksiä, kun viivan tuntumassa olevat joukkueet pelaavat "elämästä ja kuolemasta".

Titaanien kohdalla pelaajat eivät ainakaan parempaa tekemistä keksi, sillä joukkueen sitoutuminen on ollut kuluvalla kaudella todella hyvää luokkaa. Kotkassa kotijoukkue tulee iskemään aivan varmasti täydellä miehityksellä HC Vantaan kimppuun ja pyrkii täten päättämään runkosarjan voittoisiin tunnelmiin.

Viimeisellä kierroksella yllätykset olisivat etenkin peräpään pitäjien kohdalla poikaa, sillä etenkin Viikingit ja HCK Salamat tulevat jopa ”pientä ihmettä” omissa otteluissaan tarvitsemaan, mikäli ne meinaavat kivikovat vastustajansa kampittaa.

Kannattaa lauantaina kiinnittää huomiota myös Kellokosken sekä Lohjan suuntaan, kun Etelän III-divarin viimeisellä kierroksella selviää jatkaako KelA vai OKK karsintasarjaan. Sipoolainen Wolf on paikkansa karsinnassa varmistanut ja odottaa ilmeisen nälkäisenä vihollisia Rautaliigan playoffien ulkopuolelle jäävistä. Kymi-Saimaalta karsintasarjaan ovat paikkansa jo varmistaneet AaKoo sekä Savitaipaleen Urheilijat.

Onko KelA:sta, OKK kuin sen paremmin WOLF:istakaan pelaamaan vastaisuudessa korkeammalla sarjatasolla? Tällä tarkoitan siis sitä, että onko kenelläkään tietoa joukkueiden nousuhaluista saati muista tulevaisuuden suunnitelmista.

Itse voin omien tietojeni pohjalta sanoa, että AaKoo saattaa jopa sarjanousua metsästää, mutta sen jälkeen homma menisi varsin vaikeaksi, sillä joukkueessa olevien pelaajien taso ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mikään kovin kummoinen ole.

StU puolestaan on aivan pelkkä kyläjengi, jollaisia en toivoisi nähtävän III-divaria korkeammalla, jollei niillä sitten ole oikeasti tavoitteita kehittää määrätietoisesti toimintaansa ja pyrkiä tietyillä aikasykleillä aina vain ylemmille tasoille.
 
Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut

AaKoon ja Savitaipaleen tällä kaudella Kotkassa nähneenä, ei tulevilla karsijoilla tule olemaan hädänpäivääkään näiden kanssa. Sipoo vaikuttaa rosteriltaan ainoalta nousijakandinaatilta.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Kyseessä oli varmaankin ihan perinteinen II-divisioonalogiikka, eli pelataan silloin kun jaksaa kiinnostamaan. Varsinkin kun tuossa viime lauantain paikallispelissä ei ollut panoksena kuin Keski-Uudenmaan herruus, oli KJT Miesten vajavainen pelaajarosteri jopa ounasteltavissa.
Joo, voihan se olla ihan järkevääkin säästellä ykkösmiehiä tulevia pudotuspelejä varten. Kunhan ei sitten sen jälkeen käytä sitä tappion tai peliesityksen selittelyyn.

Tähän tuli äsken mielenkiintoinen vertailukohta, kun kävin katsomassa Haukkojen harjoituspelin(!) Turkin maajoukkuetta vastaan. Yllättäen Haukat oli liikkeellä melkein samalla kokoonpanolla kuin lauantaina keravalaisia vastaan. Olisin odottanut Haukkojen olevan loukkaantumisriskin takia suunnilleen varamiehistä kootulla kokoonpanolla liikkeellä, kun pelataan vähän ennen pudotuspelejä täysin merkityksetön harjoituspeli. Onneksi ei kostautunut.

Ottelu päättyi 9-1 (1-0, 7-0, 1-1), maalivahtien torjunnat Haukat 9 Turkki 62. Katsojia ihan mukavat 392, eli kauden toiseksi suurin katsojamäärä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tässä on yllä yksi asia, jonka tyylistä (miten sen nyt nätisti sanoiksi pukisi) ”pippelinvenyttelyä” en ole ikinä ymmärtänyt.

Se on hienoa, että katsomossa käy porukkaa, joka kannustaa ja luo tunnelmaa peleihin, mutta sillä kun ei loppupeleissä ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä otteluiden lopputuloksien kannalta.

Itselleni on ainakin se ja sama, vaikka suosikkijoukkueeni kannattajat häviäisivät katsomossa tapahtuvan kilpahuudon aivan pystyyn, kunhan se joukkue siellä jäällä hoitaa homman himaan.

Jäällä ne pisteet/voitot kuitenkin jaetaan, eikä katsomossa (pl. kabinettipäätökset).

Olen antanut itseni ymmärtää että tässä "kuka kannustaa kovempaa" kyseessä on pikemminkin naapurikaupunkien välinen lievä kuittailu...

Boldasin lainaamastani tekstinpätkästä sen oleellisimman osan, johon kysymykseni kuuluu: saako KJT Miehet myös jatkossa käyttöönsä lainavahteja Suomi-sarjasta tahi A-nuorista?

Tämä kiinnostaa ihan siitä syystä, että jos näin ei tapahdu, mikä mahtaa olla joukkueen omien veskareiden motivaatio- saati kuntotaso? Kovin montaa peliä kun Kärki–Kaija–Sjöberg trio ei kuluvalla kaudella ole pelannut, saati liiemmin maalitolppien välissä urakoidessaan tilastojen perusteella vakuuttanut.

Tässä voi juuri olla se akilleenkantapää, johon KJT Miehet tulee keväällä kaatumaan, jollei seurajohto saa pelien koventuessa ja panosten kasvaessa haalittua lainavahtia joukkueen riveihin..

Käsittääkseni samaa organisaatiota / yhteistyöseuroissa on maalivahtien liikkuvuus vapaa.

Sjöberg on muuten pelannut ihan hyvin ne matsit missä on ollut pömpelin suulla.

Onko KelA:sta, OKK kuin sen paremmin WOLF:istakaan pelaamaan vastaisuudessa korkeammalla sarjatasolla? Tällä tarkoitan siis sitä, että onko kenelläkään tietoa joukkueiden nousuhaluista saati muista tulevaisuuden suunnitelmista.

Itse voin omien tietojeni pohjalta sanoa, että AaKoo saattaa jopa sarjanousua metsästää, mutta sen jälkeen homma menisi varsin vaikeaksi, sillä joukkueessa olevien pelaajien taso ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mikään kovin kummoinen ole.

StU puolestaan on aivan pelkkä kyläjengi, jollaisia en toivoisi nähtävän III-divaria korkeammalla, jollei niillä sitten ole oikeasti tavoitteita kehittää määrätietoisesti toimintaansa ja pyrkiä tietyillä aikasykleillä aina vain ylemmille tasoille.

Käsittääkseni Wolfilla on kovat halut nousta, siellä taitaa takapiruna jollain tapaa olla eräs E. Mäntylä...
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Olen antanut itseni ymmärtää että tässä "kuka kannustaa kovempaa" kyseessä on pikemminkin naapurikaupunkien välinen lievä kuittailu...
Juuri näin. Sama juttu se on liigassakin Ässien ja Lukon välillä - aina kun Lukko häviää Ässille huomaavat raumalaiset muistuttaa siitä että Lukon fanit kuitenkin kannustivat kovempaa. Minun puolestani saavatkin kannustaa, ei siitä pisteitä jaeta sarjataulukkoon, ja joku lohtu pitää häviäjienkin löytää.
 
The Rock

Jäsen
Käsittääkseni samaa organisaatiota / yhteistyöseuroissa on maalivahtien liikkuvuus vapaa.

Sen vielä ymmärrän jos KJT-Haukkojen A-nuorten Mestis-porukasta voivat veskarit liikkua vapaasti Miehienkin maalin suulle, mutta jos sama setti toimii myös KJT:n Suomi-sarjaporukan maalivahtien taholla, ei tässä touhussa ole enää mitään järkeä.
 
Jawested

Jäsen
Tosiaan ainakin Wolf on ilmoittanut tavoitteekseen nousta ja teki vielä ennen siirtotakarajaa kaksi kaappausta, kun Arttu Kuismin siirtyi Kellokoskelta Sipooseen ja alkukauden KJT A-junioreiden kapteenina toiminut Aapo Lehvonen siirtyi myös Nikkilään. KelA:n nousuhalukkuudesta lienee kertoo joukkueen parhaan pelaajan antaminen sipoolaisille. OKK pelasi karsinnat myös viime kaudella, mutta tästä ryhmästä ei itsellä muuta tietoa kuin että olisi karsintojen musta hevonen, jos tosissaan lähtevät noususta pelaamaan.

KJT miesten maalivahtitilanne on vähintään epäselvä. Kauden alussa vahvana pidetty veskaritandemi on talven mittaan muuttunut lainavahtien kierrätykseksi. Joukkueessa on nopean laskutoimituksen perusteella pyörähtänyt kokoonpanossa tällä kaudella 8 veskaria, joista 7 on käynyt pelin aikana tolppien välissä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
KJT miesten maalivahtitilanne on vähintään epäselvä. Kauden alussa vahvana pidetty veskaritandemi on talven mittaan muuttunut lainavahtien kierrätykseksi. Joukkueessa on nopean laskutoimituksen perusteella pyörähtänyt kokoonpanossa tällä kaudella 8 veskaria, joista 7 on käynyt pelin aikana tolppien välissä.

Linkitin jo tuonne Miestenkin ketjuun, mutta kun aihetta täälläkin sivutaan, niin linkitetään myös tänne.

Uusin uhkapeli - Sherwoodilainen maalivahtiruletti
(linkki vie KJT Miesten kannattajaryhmän sivuston kolumniin)
 
The Rock

Jäsen
Jos nyt oikein olen nämä siirtosysteemit pienimuotoisen kyselytunnin jälkeen käsittänyt, voivat A-nuorten kirjoilla olevat pelaajat pelata siirtotakarajan jälkeen myös seurayhteisönsä edustusjoukkueen pelejä. Eli tässä kohtaa juuri KJT-Haukkojen A-nuorten veskarit ovat vapaasti KJT Miesten käytettävissä pudotuspeleissä.

Sen sijaan KJT:n Suomi-sarjajoukkueen maalivahteja ei voida KJT Miesten maalilla peluuttaa seurayhteisösopimuksesta huolimatta, mikäli he ovat 15.2.2016 jälkeen esiintyneet KJT:n pelaavassa kokoonpanossa Suomi-sarjapeleissä.

Jos taas joku KJT:n Suomi-sarjaporukan veskareista pelaa KJT Miesten II-divarin runkosarjan päätösottelussa tai sitten puolivälierissä, kuuluu hän täten koko loppukauden KJT Miesten vahvuuteen, eikä voi enää palata KJT:n Suomi-sarjamiehistön mukaan.

Eli aikuisikäisenä pelaat kautesi loppuun siinä joukkueessa, jonka riveissä esiinnyt ensimmäisen kerran siirtotakarajan umpeen menemisen jälkeen.

Tulikohan tämä dilemma nyt tarpeeksi sekavasti purettua jonoksi kirjaimia...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös