Sidney Crosby – The Next One?

  • 231 833
  • 709

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
No ei varmaan löydy. Ja siitä olen täysin varma. Sidin fysiikkaa, jos alkaa haukkua, niin vetää itseltään maton jalkojen alta.

Jep, tää on taivaan tosi. Jokaisella osa-alueella Sidney on aivan maailman terävintä kärkeä. Siinä on pelaaja, jolla ei ole käytännössä mitään heikkouksia, eli todellinen huippupelaajan prototyyppi on kaikin puolin kyseessä.

Jos ajattelee pelkästään pelaajan ominaisuuksia, eli taitotasoa, fysiikkaa ja henkistä kanttia niin Crosby voi olla kaikkien aikojen kokonaisvaltaisin pelaaja. Mutta sitten onkin ihan puhdas mielipidekysymys, että riittävätkö nuo perusteluiksi leimaamaan hänet maailman kautta aikain parhaaksi jääkiekkoilijaksi. Oma mielipide on se, ettei riitä. Saavutuksia nyt ei vain voi jättää huomioimatta, olkoonkin että Crosbylta löytyy sekä olympiakultaa että SC-sormusta palkintokaapista. Nämä löytyy myös todella monelta muulta. Jos halutaan puhua kaikkien aikojen parhaasta, niin tällöin pitää mun mielestä olla enemmän ns. statusta voittojen suhteen. Eli eräänlaisen "legendaarisuusmittarin" täytyy hehkua punaisella, kuten se tekee Väinön kohdalla. Asian voi ajatella yksinkertaisesti niin, että jos Crosby lopettaisi uransa juuri nyt, niin kuinka moni tällöin puhuisi edelleen kaikkien aikojen pelaajasta? Katsellaan siis tilannetta hänen osaltaan uudestaan vaikkapa 15 vuoden päästä =)

Mielipidekysymys tämä kuitenkin nähdäkseni on, eikä tässä välttämättä ole oikeaa eikä väärää vastausta kun näitä parhaimpia lähdetään vertailemaan. Mutta oikeita ja vääriä faktoja on ja mieluummin lukisi sellaisia perusteluita, joissa pysytään ensimmäisessä vaihtoehdossa.
 

Schadowan

Jäsen
Ei provoa tai mitään, mutta hfboardsilla oli ihan mielenkiintoinen ketju Gretzkystä. Näkemyksiä ihmisiltä, jotka näkivät Väinöä 80-90luvulla säännöllisesti. Suurin osa meistä kuitenkin on tehnyt johtopäätöksiä Gretzkystä kuulopuheiden,tilastojen,videoklippien jne perusteella (myös allekirjoittanut, tietenkin).

Linkki vie siis Hfboardsille:
Who here saw Gretzky play? - HFBoards

Itse ketjuun liittyen pitää tietysti mainita oma huoleni Crosbyn tulevaisuudesta. 8 peliä alla, snadi kontakti Krejciltä päähän ja heti aivotärähdyksen oireita. Ei hyvältä näytä, kuulosta tai vaikuta.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Saavutuksia nyt ei vain voi jättää huomioimatta, olkoonkin että Crosbylta löytyy sekä olympiakultaa että SC-sormusta palkintokaapista. Nämä löytyy myös todella monelta muulta. Jos halutaan puhua kaikkien aikojen parhaasta, niin tällöin pitää mun mielestä olla enemmän ns. statusta voittojen suhteen.

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Jääkiekko on joukkueurheilua jossa yksi pelaaja ei voi ratkaista mestaruutta, oli se pelaaja Gretzky tai Crosby. Mielestäni täysin naurettavaa verrata pelaajien paremmuutta joukkueen menestyksellä. Ei ole mitään merkitystä onko yhtään ainutta kannua kaapissa jos on paras pelaaja.

Sitten taas jos puhutaan keskitason pelaajista, SC voi olla heille henkilökohtainenkin saavutus, eli ovat mahtuneet parhaan joukkueen kokoonpanoon. Crosbyn ja Gretzkyn kohdalla tuosta on turha edes puhua.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Olen nyt seurannut tätä kiihkeää Wayne Gretzky vs Sidney Crosby -keskustelua joten pakko kommentoida itsekkin jotain. Ensinnäkin kyseessä on samanlaiset pelaajat eri vuosikymmeniltä vaikka Sid onkin fyysisempi. Gretzky taas oli rauhallisempi ja tehokkaampi pisteiden valossa. Molempien seurat ovat taitavat vaikkei änärissä ole enää mitään Edmontonin kaltaisia dynastioita. 7 ensimmäisen kauden aikana Wayne takoi n. 200p kausia ja Sid vastaavasti nyt loukkaantumisten takia vain vajaat 100p kausia keskiarvona siis. Stanley Cupit vielä tuohon päälle ja legendan status niin turhaan näitä kahta enää vertaillaan toisiinsa. Sidney pää ei enää kestä osumia joten on vaikea nähdä enää häneltä täysiä kausia. Sääliksi käy kun niin lahjakas kaveri joutuu lopettamaan uransa näin aikaisin. Gretzkylle tämäkin voitto!
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Olen nyt seurannut tätä kiihkeää Wayne Gretzky vs Sidney Crosby -keskustelua joten pakko kommentoida itsekkin jotain. Ensinnäkin kyseessä on samanlaiset pelaajat eri vuosikymmeniltä vaikka Sid onkin fyysisempi. Gretzky taas oli rauhallisempi ja tehokkaampi pisteiden valossa. Molempien seurat ovat taitavat vaikkei änärissä ole enää mitään Edmontonin kaltaisia dynastioita. 7 ensimmäisen kauden aikana Wayne takoi n. 200p kausia ja Sid vastaavasti nyt loukkaantumisten takia vain vajaat 100p kausia keskiarvona siis. Stanley Cupit vielä tuohon päälle ja legendan status niin turhaan näitä kahta enää vertaillaan toisiinsa. Sidney pää ei enää kestä osumia joten on vaikea nähdä enää häneltä täysiä kausia. Sääliksi käy kun niin lahjakas kaveri joutuu lopettamaan uransa näin aikaisin. Gretzkylle tämäkin voitto!

Eli Crosby on nyt lopettanut uransa? Mistä tämän uutisen kuulit? Lihavoin oleellisen kohdan.
Lisäksi haluan mainita ettei loukkaantumishistoria kerro kumpi on parempi. Ja ettei eri aikakausien pisteet ole keskenään suoraan verrannollisia (aiemmin tehtiin ylipäänsä enemmän maaleja). Ja vaikka olen Gratzkyn puolella niin oikeastaan koko viesti on melkoisen puusilmäinen.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eli Crosby on nyt lopettanut uransa? Mistä tämän uutisen kuulit? Lihavoin oleellisen kohdan.
Ei kai tuo nyt vielä virallista, saati varmaa ole. Voi pelata hyvällä tuurilla täyden urankin. Mutta onhan tuo nyt saakelin huolestuttavaa, kun pitkän saikun jälkeen tulee pahoinvointia taklauksista. Jos olisin ennustaja, antaisin 15% mahdollisuuden sille, että pelaa vielä kolmen vuoden päästä.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Ei kai tuo nyt vielä virallista, saati varmaa ole. Voi pelata hyvällä tuurilla täyden urankin. Mutta onhan tuo nyt saakelin huolestuttavaa, kun pitkän saikun jälkeen tulee pahoinvointia taklauksista. Jos olisin ennustaja, antaisin 15% mahdollisuuden sille, että pelaa vielä kolmen vuoden päästä.

"Sääliksi käy kun noin lahjakas kaveri joutuu lopettamaan uransa näin aikaisin." Eikä tuossa selvästi sanota että on nyt lopettanut? "Näin aikaisin" kertoo siitä että lopetus on nyt tapahtunut. Siitä mitä kolmen vuoden päästä tapahtuu en ole puhunut. Uskon kuitenkin 85% todennäköisyydellä että Crosby pelaa kolmen vuoden päästä, vaikka olisi loukkaantumisia. Miksi? Rakkaudesta lajiin. Eihän sillä muuta elämää ole, ei ole edes naimisissa/seurustele. Eihän tuollainen kaveri joka elää ja hengittää jääkiekkoa tulekaan yrittämään mitään muuta seuraavaan 15 vuoteen kuin palata loukkaantumisen jälkeen, jos loukkaantuu. Miksi luulet Fopankin vielä viime kaudella yrittäneen vaikka kymmenet loukkaantumiset ovat murjoneet uraa? Ja Eric Lindros roikkui väkisin monta kautta mukana vaikka yksikin vääränlainen taklaus olisi tiennyt rumaa jälkeä. Ei Crosby ole mikään normaalikaveri. Hän haluaa varmasti riskeerata terveytensä jotta voisi jatkaa.
 
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Espoo Blues
Ilmeisesti Sid ei välttämättä kärsinytkään toista aivotärähdystä, vaan kaksi selkänikamaa on murtuneina.


"Sidney Crosby has injury to C1 and C2 vertebrae"

"Injury diagnosed during recent trip to Utah, but apparently missed by Pittsburgh doctors who were treating him. "

"Drs expect Crosby to heal and be ready for playoffs. Unclear if he even suffered 2nd concussion. Sid said to be very unhappy with Pit docs. "

-@FadooBobcat


"Crosby agent Pat Brisson: Sid did suffer a concussion, but last week, the possibility of two fractured vertebrae (C1 and C2) was discovered. A third doctor is being consulted to determine the exact diagnosis. "

-@FriedgeHNIC
 
Viimeksi muokattu:

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Ilmeisesti Sid ei välttämättä kärsinytkään toista aivotärähdystä, vaan kaksi selkänikamaa on murtuneina.

Toisaalta positiivinen homma jos aivotärähdys ei uusiutunut, mutta mistä johtunevat sitten ne tasapaino-ongelmat, murtuneista selkänikamistako? Toisaalta tällainen nikamavamma kuulostaa myös helvetin pahalta. Ja jos todella on noin, että nikamiin on tullut vauroita niin silloin ollaan oltu todella lähellä koko uran päättymistä. Siis näin maalaisen anatomiaymmärryksen perusteella. Hurjalta kuulostaa kyllä tähän vammaan nähden, että olisi mahdollisesti playoffeihin mennessä terveenä, mutta tottakai toivotaan parasta. Toivottavasti mies tulee vielä ehjänä takaisin jossain vaiheessa, ja sitten kun tulee niin täysin 100% terveenä. Pienintäkään riskiä ei ole vara ottaa ja tämä onneksi tiedostetaan erinomaisesti myös Sidin leirissä.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Huh-huh, mahtaa Pens-fanien aamumurot maistua maidon sijasta pissalle, kun tällaisia uutisia ilmaantuu. Seuran fanit Teräskaupungissa (kuten varmaan myös täällä koto-suomessa) ovat valmiita antamaan Sherolle ja koko lääkintähenkilökunnalle kenkää ja onhan tuo kieltämättä aika outo juttu, että oikea diagnoosi tehdään Losissa pitkän, pitkän tovin jälkeen. Luulisi että jonkinlaisena "standard procedure" menettelynä tehtäisiin aivotärähdys-vammoissa edes jonkinlainen selkäranka-kuvaus. Tosin helppohan se on fanien/ kiekkokansan vetää johtopäätökset tähän suuntaan, kun niitä hopeatarjottimella silmien eteen tuodaan. Ei oo helppoa. Toivottavasti #87 paranee ja pääsee askiin rakkaan työnsä pariin ja se toisen ääripään vaihtoehto pystytään sivuuttamaan.

Mitäs mieltä palstalaiset on siitä, että jos Sidin kuntoutus menee nyt putkeen ja herra saadaan terveiden kirjoihin. Peluuttaisitko joukkueen menestyksen toivossa häntä kevään kovimmissa peleissä, vai lepuuttaisit/kuntouttaisit häntä KOKO loppukauden ja kesän?
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Mitäs mieltä palstalaiset on siitä, että jos Sidin kuntoutus menee nyt putkeen ja herra saadaan terveiden kirjoihin. Peluuttaisitko joukkueen menestyksen toivossa häntä kevään kovimmissa peleissä, vai lepuuttaisit/kuntouttaisit häntä KOKO loppukauden ja kesän?

En tiedä asiasta mitään, ja saatankin olla väärä henkilö kommentoimaan, mutta olisihan se mielestäni aika järjetöntä tuoda väenvängällä Sid pudotuspeleihin heti kuntoutuksen jälkeen. Eiköhän Penguinsin toimistollakin olla realisoitu, että kuitenkin Crosbyn terveys on tällä hetkellä tärkeämpää kuin menestys, joka voisi katketa siihen, että maailman paras pelaaja taklataan pleksiä vasten game sevenin viimeisellä minuutilla jonka seurauksenä hän on taas saikulla aivotärähdyksen takia. En nyt siis sano, että Pittsburghin menestys kulkisi täysin käsikädessä Crosbyn kanssa, mutta edesauttaahan tuon tasoinen pelaaja joukkuetta kun tavoitteena on Stanley Cup. Tällä hetkellä järkevintä olisi katsoa kauas tulevaisuuteen, ja miettiä että onko Crosbystä enemmän hyötyä siten, että hänet on otettu nyt mukaan pudotuspeleihin telottavaksi vai siten, että hänestä on iloa joukkueelle vielä vuosiksi tämän jälkeenkin.
Jokainen varmaan tietää, että se voi olla yksi kunnon pommi jonkun Dion Phaneufin taholta ja ura voi olla siinä.

Kunnon kuntoutuksen puolella olen. Nähtiinhän se jo viimeksikin kun Sid palasi kaukaloihin vaikka olisi vielä voinut levätä. 8 peliä ja takaisin puolikuolleiden kirjoihin.
 

Persona grata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Oletan, että palstalla on jokunen lääkäri tai lääkisopiskelija, joka voisi ottaa vamman laatuun paremmin kantaa, mutta olen ymmärtänyt, että alemmat niskanikamat vaikuttaisivat enemmän jääkiekkoilijalle tärkeisiin ominaisuuksiin, kuten käsien ja ylävartalon toimintaan, selkänikamat jalkoihin ja ylimmät niskanikamat hengitykseen ja pään kääntymiseen. Toki ei ole toivottavaa, että Crosbyn pää ei käänny normaaliin tapaan tai että hän alkaa kärsiä hengitysvaikeuksista. Etenkin näkökentän kaventuminen pään huonontuneen liikkuvuuden vuoksi voi johtaa viimeiseen tilttiin, jonka herra ottaa kaukaloissa vastaan.

Nikamiin syntyneet vammat vaativat joka tapauksessa pitkän toipumisajan ja vaikuttavat myös muiden vammojen parantumisnopeuteen. En usko, että Crosby itsekään haluaa uhrata tulevaisuuttaan tai ylipäätään tervettä elämää jättämällä vammat hoitamatta ja hyppäämällä kaukaloon. Jos vammat nikamissa todella tulivat törmäilyistä Boston-matsissa ja lääkärit uumoilevat paluuta vielä tällä kaudella, en jaksa uskoa, että nikamissa murtumia olisi. Ainakin toivon, että mies on ruhjeilla selvinnyt.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Monet olivat laittamassa Crosbya syksyllä jo suurinpiirtein eläkkeelle, mutta ehkä tuon kannattaa vielä kausi tai kaksi rimpuilla. Tällä hetkellä viimeiseen 20 peliin 30 pistettä, 11 ottelun pisteputki, viimeiseen viiden pelin saldo 8+5 ja pistepörssissä sijalla viisi. Luultavasti jo parin viikon sisään kakkosena.

Kane päätynee johonkin sadan pisteen tienoille. Crosby edellisen 20 ottelun pistetahtia ylläpitäessään päätyisi 98 pisteeseen, koko kauden keskiarvolla #87 on tällä hetkellä matkalla 84 pisteeseen. Se ainakin näyttää suhteellisen lupaavalta, että jatkaa koko uransa kestänyttä putkeaan ja tekee 11 kertaa putkeen yli pisteen per peli.
 
Suosikkijoukkue
MacKinnon & Rantanen
Tällä hetkellä viimeiseen 20 peliin 30 pistettä, 11 ottelun pisteputki, viimeiseen viiden pelin saldo 8+5 ja pistepörssissä sijalla viisi. Luultavasti jo parin viikon sisään kakkosena.
Vain maailman paras pelaaja voi nousta keskellä kautta yhdessä illassa top-10 pörssissä viisi sijaa ylöspäin, ja viikossa top-25 sijalta viidenneksi.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Kaikkihan sen tiesi, että Sidin nousu alkaa heti, kun Johnston tajuttiin heittää ulos. Ei se Crosbykaan pysty tekemään ihmeitä, jos joukkue keskittyy vain välttämään riskejä ja pelinavaamisessa ei ole mitään järkeä. Nyt mies saa sitä kiekkoa vauhtiin ja miehellä on lupa ottaa riskejä, niin kas kummaa tehoja tulee.

Saa Lemieux ja Rutherford katsoa paljon peiliin, kun ensinnäkin pakkasivat tämän muinaisjäänteen, ja sitten vielä katselivat miestä noin kauan, vaikka jokainen näki miten hirveää kiekkoa mies peluutti. Seniili-Rutherfordilta en toki odottanutkaan mitään pelillistä tietämystä, mutta Lemieuxin suhteen odotin enemmän. Jo tämän Rutherfordin palkkaaminen oli aikanaan hirveä virhe Lemieuxilta.
 

Flusher

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Panthers
Sid on perkeleen kovassa vireessä. Florida-matsissa etenkin loppuhetkillä täysin dominoiva, ja meno entistä parempaa Anaheimia vastaan. Johnston tosiaan antoi suht huonot valmentajan näytöt, kun ei edes Crosbya saanut vauhtiin.

Maailman paras on herännyt horroksestaan. Ja hyvä niin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mike Johnstonin alaisuudessa omista lähdettiin roiskimalla kiekkoa ränniä pitkin oman sinisen yli. Vastustajan sininen ylitettiin dumppaamalla kiekko päätyyn. Nyt Sullivanin alaisuudessa Pens pitää kiekkoa, se lähtee omista avaamalla ja vastustajan sinisen ylittämiseen on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin pelkkä kiekko päätyyn ja perään. Ilman kiekkoa on vaikea tehdä tulosta sen sai myös Sidney Crosby totea kun "pääsi" MJ:n alaisuudessa pelaamaan.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Kyllähän se vain niin on, että NHL on viihdyttävämpi liiga Crosbyn ollessa vireessä. Toivottavasti vire kestää tällä kertaa playoffeissakin, jotenkin surullista että viime vuosina Pittsburghin on voinut viivata yli voittajakanditaateista hyvissä ajoin. Crosbyn ja Oveckinin kohtaamista odotellessa.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tilastokummajaiset-ketjuun laitoin noita täydellisiä top-50 listoja Crosbyn saavutettua 900 pistettä, joten laitetaan tähän nyt pelkästään Crosbyn osalta ne:

100 pistettä: 80. ottelu (kaikkien aikojen 22. nopein)
200 pistettä: 142. ottelu (kaikkien aikojen 5. nopein)
300 pistettä: 219. ottelu (kaikkien aikojen 7. nopein)
400 pistettä: 292. ottelu (kaikkien aikojen 6. nopein)
500 pistettä: 369. ottelu (kaikkien aikojen 8. nopein)
600 pistettä: 430. ottelu (kaikkien aikojen 7. nopein)
700 pistettä: 497. ottelu (kaikkien aikojen 6. nopein)
800 pistettä: 571. ottelu (kaikkien aikojen 6. nopein)
900 pistettä: 677. ottelu (kaikkien aikojen 11. nopein)

100 pistettä: 18 vuotta ja 253 päivää (kaikkien aikojen nuorin)
200 pistettä: 19 vuotta ja 207 päivää (kaikkien aikojen nuorin)
300 pistettä: 20 vuotta ja 71 päivää (kaikkien aikojen 2. nuorin)
400 pistettä: 22 vuotta ja 57 päivää (kaikkien aikojen 3. nuorin)
500 pistettä: 22 vuotta ja 244 päivää (kaikkien aikojen 3. nuorin)
600 pistettä: 24 vuotta ja 236 päivää (kaikkien aikojen 7. nuorin)
700 pistettä: 26 vuotta ja 114 päivää (kaikkien aikojen 10. nuorin)
800 pistettä: 27 vuotta ja 111 päivää (kaikkien aikojen 11. nuorin)
900 pistettä: 28 vuotta ja 183 päivää (kaikkien aikojen 11. nuorin)

Onhan nuo melkoisen kovia saavutuksia.
 

SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
On ollut kyllä mahtavaa seurattavaa Sidin viime pelit. Se peli-ilo ja onnistumisten ruokkima itseluottamus ovat taitojen lisäksi suurin syy siihen, miksi Crosby pystyy yhtäkkiä nostamaan tasoaan ihan sinne maailman huipulle saakka. Toivottavasti saa pelata terveenä seuraavat pari kautta vähintään ja näyttää McDavidille esimerkkiä, mitä maailman parhaan pelaajan titteli vaatii.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Muistetaan nyt kumminkin millaisesta pelaajasta puhutaan: Crybaby Crosby - YouTube
Hehe, empä ollut pätkää ennen nähnyt vaikkakin termin olen kuullut. Uskomattoman huono on tasapainoi nuinkin taitavalle pelaajalle :P Ei siinä onhan Crosby maailman top5 pelaaja ehdottomasti mutta en älyä miksi tuommoisia pelleilyjä on pitänyt tehdä. Vaikka oletkin supertähti ei se oikeuta moiseen kalasteluun. Toki muutkin joskus kalastelevat jäähyjä mutta ei nuin paljon ja räikeästi. Siihen päälle ainaiset kuolevat joutsenet ja aiai kun sattuu. Itse arvostan pelaajana paljon mutta nuo teot ovat kyllä osastoa hyi helev. Sitten vielä räksyttämään perään ja hakkaamaan muita kun tietää ettei joudu kuitenkaan teoistaan millään tapaa vastaamaan.
 

Rewert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens
Muistetaan nyt kumminkin millaisesta pelaajasta puhutaan: Crybaby Crosby - YouTube

Tuskin yhtäkään Flyers fania olisi haitannut, että tuo 39+63=102 tulokaskaudellaan (sillä tulokaskauden pätkiähän nuo videot ovat) heittänyt superstara oltaisiin saatu varattua Downien sijasta 2005.

Mutta myös ketjuun asiaa, nyt meni divisioona vastustajan ansiosta Sidin pisteputki poikki, mutta luotto on kova että ykkösenä komeilee kaverin nimi piste- ja maalipörssissä kauden loputtua.
 

_Samppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Liverpool FC.
Tuskin yhtäkään Flyers fania olisi haitannut, että tuo 39+63=102 tulokaskaudellaan (sillä tulokaskauden pätkiähän nuo videot ovat) heittänyt superstara oltaisiin saatu varattua Downien sijasta 2005.

Mutta myös ketjuun asiaa, nyt meni divisioona vastustajan ansiosta Sidin pisteputki poikki, mutta luotto on kova että ykkösenä komeilee kaverin nimi piste- ja maalipörssissä kauden loputtua.

Mennyt kyllä itselläni ohi että kerkesi pelaamaan tulokaskaudella kokonaan ilman kapteenin tunnuksia, sekä "C" ja "A" rinnassa.. Moneen se on kerennyt jo tulokaskaudella

Jos pelaaja on luonteeltaan samanlainen ämmä kuin Crosby, niin voin sanoa tänäkin päivänä että ottaisin sata kertaa sadasta mieluummin Downien kuin Crosbyn omaan joukkueeseen. Makuasioita. Ja Varsinkin kuin Crosby ei ole eikä tule olemaan allekirjoittaneelle koskaan maailman paras pelaaja. Arvostan maalintekijöitä enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös