Washington Capitals 2015–2016 – ”joko on aika?”

  • 134 712
  • 444

Ferris

Jäsen
Oheisen artikkelin mukaan Richardsilla on ollut uusi kesävalkku, jonka kanssa on keskittynyt nimenomaan nopeuden treenaamiseen. Sanoo toki itsekkin, ettei osaa ennen NHL-treeneihin pääsyä arvioida onko siitä ollut hyötyä yhtään. Muuten tuosta haastattelusta välittyy sellainen kuva, että pakollinen tauko olisi tehnyt kaverin päälle hyvää. Ainahan sitä voi puhua toki mitä huvittaa, näytöt loppukauden aikana paljastaa sitten sen todellisen tason.

Richards ready to write new chapter of hockey life - Article - TSN

Richardsin pitäisi tänään liittyä Capsien reissuun ja osallistua ymmärtääkseni jo treeneihinkin. En ihmettelisi mikäli Richards kävisi pari peliä Hersheyssä hakemassa tuntumaa, kun Capseilla riittää tällä hetkellä sentterit vielä muutenkin.
 

Ferris

Jäsen
Alla Richardsin haastattelu tältä aamulta:

Mike Richards One-on-One 1/7/16

Vähän jäin kaipaamaan että olisi jotenkin kommentoinut "päällä olevaa tilannetta" ja heikommin mennyttä paria viime kautta. Nyt ei mielestäni sanallakaan kumpaakaan aihetta sivunnut.

Ja tässä vähän GMBM:n taustoituksia ja ajatuksia eiliseltä:

Brian MacLellan on Mike Richards 1/6/16

Onko Richardsin hankinnassa riskejä?

Mike Richards: Weighing the Risks - Japers' Rink

Carlson pistettiin takautuvasti IR-listalle, jossa rosteriin saatiin tilaa Richardsille.

To make roster room for Mike Richards, Caps place John Carlson on injured reserve - The Washington Post
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Capitals, Liverpool, Real Madrid
Kyllähän tuo on heittämällä riski joka kannattaa ottaa. Mikäli Richards on edes siinä kunnossa että saa itsensä pelikuntoon ennen kevättä, en näe syytä miksei häneltä voisi odottaa vähintään vastuullista puolustuspeliä ja samankaltaisia tehoja kun viimeisellä kings kaudella. Vaikka mies silloin lytättiinkin, niin tuollainen 0.3 ppg kelpaisi minulle oikein hyvin bottom-6 sentteriltä. Kaiken tämän onnistuminen ei toki ole ehkä todennäköistä, mutta mahdollista.

Ottamatta kantaa siihen, kuinka huonolla itsekurilla varustettu kaveri on kyseessä, niin luulisi että tämä tilanne motivoi Richardsia myös. Nyt on kuitenkin todennäköisesti viimeisiä saumoja ottaa itseään niskasta kiinni, pistää kokkelipussit piiloon ja pelastaa nhl-ura. Luulisi kuitenkin olevan sen verran fiksu äijä, että tajuaa, ettei enää ole varaa hölmöillä. Se kuinka pitkälle se sitten motivoi on valitettavasti meidän kaikkien tietämättömissä.

Kunhan ei raahaa ketään joukkueen nuorista pelaajista piriluolaan viettämään playboy-elämää kanssaan niin ehdottoman hyvä haku
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Islanders oli yllättävän pehmeä. Viime vuotisen poff-sarjan jälkeen luulin että MaJon ruman taklauksen jälkeen alkaisi tapahtumaan mutta ei alkanut. MaJo joutunee huilaamaan pari peliä tuosta.
Pelillisesti Caps oli muutaman askeleen edellä. Seuraavaksi Rangers..
 

Ferris

Jäsen
Caps varautuu Johanssonin pelikieltoon nostamalla sentteri Paul Careyn Hersheystä. Paluupostissa lähti Staunton, jotta saatiin rosteriin tilaa. Richards osallistui tänään treeneihin ja odotetusti ei Trotzin mukaan ole vielä hetkeen NHL-pelikunnossa. Ilmeisesti ensi viikon on Capsien mukana, että saa kunnon treenejä alle ja systeemit tutuiksi. Mahdollista on tämän jälkeen myös pieni Hershey-retkikin. Kun pelaamisen aika Capseissa koittaa, on tiedossa nelossentterin tontti.

Hyvässä lykyssä huomisessa pelissä nähdään taas uusi peluri Caps-paidassa. Kyllä näiden uusien naamojen näkeminen punanutussa tuo aina lisämielenkiintoa näihin keskikauden otteluihin.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Makea voitto Manhattanilla!
Käsittämätöntä kyllä päästettiin Rangers mukaan peliin ja johtoon kolmannessa, tosin sen verran äijiä on sairastuvalla/pelikiellossa että jossain sen pitää näkyä.
Ovien viimeinen nousu oli kyllä uljas.
 
Viimeksi muokattu:

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Joo, harvinainen sulaminen tämän kauden mittareilla. Näytti jo pahalta, mutta onneksi kärkipelaajat Bäckström, Holtby (ja Schmidt) sekä Ovechkin pelastivat voiton Capsille.

Nyt Ovielle sitten 500 pian täyteen, ettei tule samanlaista peikkoa kuin Fedorovin ennätyksen rikkomisesta.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Ei toi "sulaminen" nyt paha ollut, mitään suurta pelillistä kyykkyä siinä ei kuitenkaan tapahtunut. Parit sopivat pomput ja peli oli nopeasti 2-3, sattuuhan noita, mutta se mitä ton Rangersin johtomaalin jälkeen tapahtu oli kyllä maukasta katteltavaa. Ei pienintäkään merkkiä luovuttamisesta tai turhautumisesta, vaan ihan jäätävä paine toiseen päähän koko loppupelin ja kuus sekkaa ennen summeria tuli palkintokin. Kyllä tää porukka ansaittis mennä pitkälle tänä vuonna, ja meneekin jos tää sama focus vaan säilyy päätyyn asti.

Nyt tosiaan olis sitten 500-kerho yhen päässä Oviella ja tänä yönä ensimmäinen paikka sinne päästä Ottawaa vastaan.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Ei toi "sulaminen" nyt paha ollut, mitään suurta pelillistä kyykkyä siinä ei kuitenkaan tapahtunut. Parit sopivat pomput ja peli oli nopeasti 2-3

Ei se paha toki ollutkaan, tämän kauden Capitalsille vain melko harvinainen. Itse olin kovin luottavainen, että homma hoidetaan varsinaisella, eihän Rangersilla ollut oikeastaan mitään palaa kahden ensimmäisen erän aikana. Kuten sanoit, näitä sattuu, niistä opitaan ja mennään eteenpäin. Onneksi saatiin voittokin vielä kaivettua. Kyllähän tuollaisia pelejä vielä prime time -aikaan mielellään katsoo.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Oli siellä joku pelikin, mikä vietiin pystyyn, mutta tällä kertaa se oli toissijanen asia. Kiitos TheGr8 ja toivottavasti saadaan nauttia miehen peleistä vielä tommosille Jagr-ikälukemille. Ehdottomasti ja kiistatta yksi parhaista maalintekijöistä koskaan ja omasta mielestä se paras.

Eli Alexander Ovechkin 801 peliä ja 501 maalia. HHOF-jäsenyys ja pelinumeron jäädytys on jo tulopäällä joskus aikanaan ja siinä on jo paljon muisteltavaa Caps-faneille, mutta niitä ennen toiveissa ois vielä se SC-sormus ja vaikka toiset 500 maalia lisää. Riittää kyllä vaikka vaan toinenkin osuis :)
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ovechkin on kyllä huikea pelimies, jonka peli-iloa on mahtavaa seurata. Hetken aikaa oli hyytymisen merkkejä näkyvissä, mutta ne kestivät onneksi vain sen hetken. Yksi parhaista maalintekijöistä koskaan.

Onnittelut merkkipaalun saavuttamisesta! Ei varmasti kestä kauaa, kun jo seuraava on saavutettu.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Käsittämättömän pelaaja, hienoa ollut seurata Ovechkinin uraa ja toivottavasti jatkuu vielä pitkään, lukuisia hienoja hetkiä koettu. 2009 playoff Ovechkin vs. Crosby ei unohdu koskaan. Kyllähän noin hyvälle pelaajalle sen cupin soisi vaikka Capitalsissa pelaakin ;)

Nauttikaa!
 

AavikonPuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
On se 8 kova äijä. Ja kova on joukkuekin. Pitää nostaa Wilsonia esille, kaveri on kehittynyt kiekollisesti tosi paljon viimekauteen nähden.

Ketjun otsikko kysyy onko jo aika.

Nyt on aika.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Seuraava suurempi merkkipaalu (henkilökohtainen, keväällä nosteltavaa Stanley Cupia ei lasketa) on 1000 pisteen raja jonka Ovie rikkonee ensi kauden alussa. Tällä hetkellä kasassa 934 pistettä.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Aivan laiton kaudenpuolikas kyllä Capitalsilta, pakko tulla nostamaan hattua ihan tänne paikan päälle. Hämmentävää ajatella, että palkkakattoajan joukkue on tahdissa, jolla lähes sivutaan Montrealin ennätystä lähes 40 vuoden takaa (132 runkkaripojoa). Voittojen määrässä (ennätys 60) Caps on itseasiassa jopa vähän edellä. Okei, Montreal pelasi aikoinaan "vain" 80 peliä, mutta helvetti sentään jos tuo ennätys rikkoutuu. Lupaan vetää lärvit ja oksentaa valkopäämerikotkan päälle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kiinnostaisi tietää että ketkä on olleet nuo 4 Ovechkinia nopeammin 500 maalia tehneet pelaajat?

Voisin veikata että listalta löytyy ainakin Gretzky, Brett Hull ja ehkä Lemieux?

Joka tapauksessa huikea on kyllä saavutus, varsinkin kun se on tehty tällä aikakaudella jolla pelaajat tekee vähemmän pisteitä kuin esimerkiksi 80-luvulla tehtiin.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kiinnostaisi tietää että ketkä on olleet nuo 4 Ovechkinia nopeammin 500 maalia tehneet pelaajat?

Voisin veikata että listalta löytyy ainakin Gretzky, Brett Hull ja ehkä Lemieux?

Joka tapauksessa huikea on kyllä saavutus, varsinkin kun se on tehty tällä aikakaudella jolla pelaajat tekee vähemmän pisteitä kuin esimerkiksi 80-luvulla tehtiin.
Nuo mainitsemasi ja Mike Bossy.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Kiinnostaisi tietää että ketkä on olleet nuo 4 Ovechkinia nopeammin 500 maalia tehneet pelaajat?
Voisin veikata että listalta löytyy ainakin Gretzky, Brett Hull ja ehkä Lemieux?
Gretzky 575 ottelua
Lemieux 605
Bossy 647
Hull 693

Mikähän on Carlsonin paluun aikataulu, olisiko Caps-tietäjillä infoa tästä? Kiitos jo etukäteen.
Tiistain treeneissä Carlson ei ollut, mutta luisteli ennen joukkueharjoituksen alkua reilun tunnin omatoimisesti. Varsinaisesta paluusta ei ole vielä tietoa, mutta se ettei treenaa joukkueen mukana on merkki siitä ettei paluuta kannata hengitystä pidätellen odottaa.

Muutenkin Capitals on tällä hetkellä loukkaantumisien riivaama, kun Latta, Wilson ja Burakovskykin kärsivät pienistä vammoista. Jokaisen kuitenkin odotetaan olevan kokoonpanossa yön ottelussa. Latta loukkasi kätensä 28.12. pelatussa ottelussa tapeltuaan Buffalon Deslauriersia vastaan. Burakovskylla vaivana alaselän alue, jonka hän loukkasi sunnuntain ottelussa törmäillessään seinään. Wilsonilla myös alavartalovamma sunnuntain ottelussa. Wilson ei osallistunut tiistain jääharjoituksiin, mutta oli kuitenkin jäällä ennen treenien alkamista.

Brooks Orpik sen sijaan ollut jäällä tällä viikolla kaksi kertaa, nämä jääharjoitukset ovat tiettävästi Orpikin ensimmäiset sitten joulukuun seitsemännen päivän.

Scott Gomez on tehnyt PTO-sopimuksen Capitalsin farmijoukkue Hershey Bearsin kanssa. Washington postin uutinen aiheesta.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Nostetaas nyt Capitals ykkössivulle takasin parilla lyhyellä kommentilla.

Viikonloppu toi ensin selkäsaunan Buffalolta ja sitten kaks pinnaa Rangersin kustannuksella. Onneksi Sabres ei vielä tänä vuonna oo pleijariporukka, koska niillä tuntuu olevan "meidän numero". fyysisessä muodossa ovat suorastaan alistaneet meidän körmyjä kolme peliä putkeen. Rangersista puolestaan nyt ihan hyvä niskalenkki päällä tämän kauden mittelöistä ja toivottavasti se antaa henkistä yliotetta kun pleijareiden tokalla taas kohdataan.?

Richards pääsi pelailemaan molemmat ja alku oli varovaisen positiivinen. Jalka ei miehen vahvuuksia oo hetkeen (jos koskaan) ollutkaan ja tuntuma sekä kuntopuoli luonnollisesti 8kk tauon jälkeen ottaa aikansa, mutta muilta osin kiekon kanssa oikeita ratkaisuja ja peruspeli oli kohillaan, ainakin noin nelossentterin odotusarvoille siis.

Orpik palailee kai ASG:n jälkeen tositoimiin ja aletaan saamaan vastauksia hänenkin tilanteeseen. Carlsonista ei omaan silmään oo osunut saikun pituuksia, ihmeen kauan on hänkin nyt sivussa ollut kun alkujaan jäi "varotoimenpiteenä" sivuun.

Holtbylle vaikee vkl, sabresia vastaan pois kesken matsin kun ei oikee tarttunut ja heti perään rangerssia vastaan kun oli ilmeisesti unohtunut tankata nesteitä riittämiin.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Ensi yönä Capitals pelaa Columbuksen vieraana, ottelu alkaa 2:05. John Carlson on ollut ensimmäistä kertaa joukkueen mukana aamujäilä tänään, mutta ei ole mukana ottelussa Columbusta vastaan. Trotzin mukaan merkit ovat kuitenkin hyvät ja paluu on jo hyvin lähellä.

Aaron Ness on lähetetty takaisin Herseyhin hänen pelattuaan kahdeksassa Capitalsin edellisessä ottelussa. Nessin waiver-vapaus olisi menetetty jos hän olisi pelannut vielä kaksi ottelua lisää tällä visiitillä (kymmenen ottelua kolmenkymmenen päivän sisällä). Zach Sill lähti samassa kyydissä AHL:n. Näin ollen Ryan Stanton tekee debyyttinsä Capitalsin kokoonpanossa. Ketjukoostumukset näyttävät todennäköisesti tältä yön ottelussa:

Ovechkin - Bäkström - Oshie
Burakovsky - Kuznetsov - Williams
Chimera - Johansson - Wilson
Laich - Richards - Latta

Alzner - Niskanen
Orlov - Schmidt
Stanton - Chorney

Holtby
Grubauer

Alla linkit WP:n artikkeleihin, mistä tiedot on ongittu
John Carlson practices with Caps, but won’t play against Columbus - The Washington Post
Zach Sill and Aaron Ness re-assigned to AHL - The Washington Post
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
6-3. Vähän ehkä sinnepäin-peli mutta taas riitti helpohkoon voittoon, kelpaa.

Kuznetsov jatkaa tahtipuikon heiluttelua. Trotzia on vaikee, lähes mahdoton, kritisoida kun joukkue porskuttaa ihan omassa kastissaan sarjataulukossa vaikka ykköspakkipari ollut ikuisuuden telakalla, mutta vähän tuo NB-Ovie väkisin peluuttaminen yhdessä harmittaa. Antais nyt suosiolla Kuzyalle paikan Ovien vierestä kun se selvästi toimis nykystäkin paremmin ja kaveri sen peliesityksillään ansaittis. Ovie-Backs taasen ei oo vaan toiminut kunnolla tasakentällisin enää vuosikausiin ja Kuz on just semmonen taikuri mitä kasi rinnalleen kaipaa. Toki voipi olla et herrat on itse Trotzille kertoneet pelaavansa ikuisesti samassa ketjussa ja täts it.

Byfuglien huhut tosiaan heräs päiväuniltaan henkiin kun Friedman näitä taas huuteli, mutta enpä tiiä. Orpikin paluusta on kuitenkin jo huudeltu sinne ASG-matsin jälkeisille kierroksille niin ei cappiin oikeen meinaa sopia millään ja vähän harmillista tuolta olis vaikka Schmidt tiputtaa pressin puolelle kun peli on sujunut hienosti.

Muutenkin kyllä poikkeuksellista aikaa Caps-fanille. Ei ees ykköskorin nimien huhuilu meille aiheuta kummempia väristyksiä ja treidispekulaatioiden sijaan ennemmin vaan kattelee tota lätkää ja antaa konttorin väen hoitaa oma hommansa kaikessa rauhassa. Jos joku vielä tulee niin ok ja ei haittaa vaikka ihan näilläkin mentäs pleijareihin. Peli kulkee tälläkin porukalla ja saikulta on vielä muutama kova vahvistus tulopäällä.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Ovechkin on voittanut Capitalsin sisäisen pistepörssin jokaisella kaudellaan NHL:ssä, joita on kertynyt tähän mennessä kymmenen. Vielä on toki kovin aikaista sanoa, mutta Kuznetsovilla on hyvät mahdollisuudet katkaista tämä putki. Toisihan se hieman piristystä, kun ainakin nimellisesti hyökkäyspään ykköstykki on joku muu. Toki Kuznetsov on ollut koko kauden Capitalsille se käänteen tekevä pelaaja. Myös Bäckström on tällä hetkellä pari pistettä Ovien edellä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Laittakaa nyt se Kuznetsov ykkösylivoimaan. Eihän siitä mitään tule että liigan 4. paras pistemies pelaa ylivoimassa jämäminuutteja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös