NFL season 2015–2016

  • 100 285
  • 626

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Syy miksi syöttöprosentit ovat olleet heikkoja viime peleissä on aivan järkyttävä tiputettujen pallojen määrä. Rissuista Amendola on ainoa ketä ottaa tällä hetkellä palloa kiinni, muut ovat Lafellin johdolla tiputtaneet aivan järkyttävän määrän palloja viime peleissä. Final drivekin eteni todella hyvin, mutta homma kaatui siihen, kun rissut tiputtivat kiinniotettavia palloja. mm. Bradyn pitkä kiskaisu Lafellille draivin alussa oli täysin kiinniotettavissa.

Toinen syy prosenttiin on, että Brady joutuu viskaamaan järkyttävän määrän palloja veke, koska käytössä olevat rissut eivät pääse vapaiksi ja rikkinäinen linja ei pysty suojaamaan Bradyä. Nuo säkitys luvuthan eivät kerro totuutta, koska Brady on niin hyvä hankkiutumaan pallosta eroon. Todellisuudessa Brady on saanut aivan järkyttävän määrän osumaa viime peleissä, ja on ihme että mies on kunnossa.
Nämä on aivan ainutlaatuisia syitä ja muiden joukkueiden tilanteet poikkeavat näistä radikaalisti.
Sen takia maailman parasta ei voida edes vertailla muihin, sillä tilastoista puuttuu tämä tärkeä tulkinnallinen aspekti eivätkä ne siksi kerro totuutta.
Parhaiten nykyisestä rissu tilanteesta kertoo, että Brady joutui itse ottamaan 36 jaardin syötön kiinni.
Jos en olisi peliä nähnyt, niin olisin melkein odottanut että Brady itse heitti itselleen tuon 39 jaardin pelin, koska muut rissut yksinkertaisesti olivat niin huonoja.
Mutta siis toisinsanottuna joukkueen qb-tilanteesta kertoo se, että pisimmästä heittopelistä vastasi Amendola 39 jaardilla, vaikka vastaanottaja oli taatusti jokaista tusinarissuakin heikompi vastaanottaja? (Bradyn jäädessä itse 25 parhaillaan jaadiin)
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Minkä ihmeen tähden täytyi lähteä pelleilemään johtoasemassa onside kickilla? Se maksoi nyt voiton.

Quote of the week.... Ei ollut blokatulla puntilla mitään tekemistä (14-7 taukojohto vaihtui tasatilanteeksi 14-14), eikä myöskään Bradyn heittämällä 99yrd pick-6 playlla (21-14 johto vaihtui 14-21 tappioasemaksi), eikä myöskään pohjiin palautetulla puntilla.

Brady oli lopussa hyvä, mutta matsiin mahtui Patsin kannalta valitettavasti myös sellainen rapiat puolen tunnin ajanjakso, kun ei oikein skulannut.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Bradyssä ei ole ollut mitään vikaa viime peleissä, lukuunottamatta eilistä ekaa inttiä. Toinen meni Lafellin piikkiin, joka ei juossut routtiaan loppuun, eikä ollut illan ainoa kerta, kun näin kävi. Kannattaisi katsoa muitakin kuin Packersin pelejä, niin tietäisit ettei huono syöttöprosentti johdu siitä, että Brady heittäisi palloja ohi kohteesta niin kuin Rodgersisi on viime peleissä.

Niin eli Bradyn heikot syöttöprosentit johtuvat heikoista rissuista, mutta Rodgers on itse huono. Vaikka esim. Davante Adamsin saldo kiitospäivän Bears-matsissa oli 2 kiinniottoa yhdestätoista heitosta.

Vähintäänkin taas mielenkiintoinen näkökulma Patriots-lasien takaa.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Quote of the week.... Ei ollut blokatulla puntilla mitään tekemistä (14-7 taukojohto vaihtui tasatilanteeksi 14-14), eikä myöskään Bradyn heittämällä 99yrd pick-6 playlla (21-14 johto vaihtui 14-21 tappioasemaksi), eikä myöskään pohjiin palautetulla puntilla.
Toki jos noita ei olisi tullut olisi myös voitto tullut, mutta noita sattuu peleissä. Mutta tuo onside kick johtoasemassa oli käsittämätöntä perseilyä. Siinä kaivettiin verta nenästä.

Siis... ...siis että muut pelaajat vaikuttavat myös QB:n tasoon ja tiloistoihin? Voiko se tosiaan olla niin yksinkertaista?
Jännää että tämä asia ei ole aikaisemmin tullut esiin, esim muiden joukkueiden kohdalla. Ettei vain voida todeta, että pitäisi pystyä enempään.
On aivan eri asia onko poissa yksi pelaaja, kuten teidän koko kauden poraamanne Nelson, vai onko kaikki hyökkäyksen avauksen pelaajat(Gronk, Jules, Lewis, Dola) klesana. Ja tehän kauden alussa hehkutitte miten Rodgers tekee muiden joukkueiden jämäpelaajista ala Jones tähtipelaajia. Ei se nyt ihan niin mennyt.
Te olette puolustaneet Rodgersin huonoa peliä viime viikkoina sillä, että hänellä on Cobb poislukien surkeat rissut käytössään. Viiime kaudella Packers-fanit vielä hehkuttivat Adamsia tulevana huippurissuna, mutta nyt miehestä on tehty yksi isommista syntipukeista ja uhrattu Rodgersin maineen puolesta.

Niin eli Bradyn heikot syöttöprosentit johtuvat heikoista rissuista, mutta Rodgers on itse huono.
Siinä on se ero, että Rodgers on myös heittänyt viime viikkoina todella monta palloa yksinkertaisesti ohi kohteesta. Brady sen sijaan on osunut kohteeseen tuota yhtä inttiä lukuunottamatta.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Siis... ...siis että muut pelaajat vaikuttavat myös QB:n tasoon ja tiloistoihin? Voiko se tosiaan olla niin yksinkertaista?
Jännää että tämä asia ei ole aikaisemmin tullut esiin, esim muiden joukkueiden kohdalla. Ettei vain voida todeta, että pitäisi pystyä enempään.

Totta kai muut pelaajat vaikuttaa QB:n tasoon jokaisessa joukkueessa. Ja QB vaikuttaa muiden tilastoihin joka joukkueessa. Tässä nyt ilmeisesti on jotain kaunaa muiden sanomisista "paras QB keskustelussa" jos oikein tulkitsen?

Itselleni se tekijä, joka erottaa Bradyn muista, on se miten hän saa vuodesta toiseen niistä keskitason/jämä rissuista parempia. Mutta se ei ole mikään taikatemppu, joka tapahtuu heitetään sinne kentälle kuka tahansa, vaan se perustuu siihen että Bradyn suosimat rissut ovat niitä jotka tekevät erinäisiä harjoitussessioita myös pelikauden ulkopuolella hänen kanssaan. Jos nämä ukot, joiden kanssa yhteistö pelaa saumattomasti ovat klesana, niin kyllähän se peliin vaikuttaa. Ei Brady ole muita immuunimpi tilastonotkahduksille rissujen vaihtuessa kesken kauden varamiesten varamiehiin. Kyllä varamiestenkin kanssa pelin taso varmasti nousee, kuten kuuluukin, mitä enemmän viikkoja ehtivät olla yhdessä. Linjan toimivuus/toimimattomuus toki myös voi tasoittaa/korostaa sitä eroa kun se määrää paljonko QB:lla on aikaa löytää vapaana oleva rissu tai toisinpäin ajateltuna paljonko rissuilla on aikaa päästä vapaaksi.

Nuo mainitsemani Bradyn suosikki-/treenikaveririssut ovat siis niitä, jotka yleensä ylittävät suorituksiltaan sopimuksensa rahallisen arvon ja ovat osa sitä Patriotsin "menestyskaavaa" ja Bradyn joukkueelleen luomaa arvoa palkkakaton ala toimivassa sarjassa. Niitä on kuitenkin rajallinen määrä ja lajin luonne nyt vaan on joka tapauksessa sellainen, että joka kausi ei voi onnistua ihan vaan jo loukkaantumisten takia koska jokainen varamiehen varamies on arpa joista harvoin jackpotteja löytyy (lyhyellä tähtäimellä siis).

Täytyy muistaa, että, aika moni joukkue haaveilee edes siitä recordista joka Patriotsille tulisi vaikka häviäisi kaikki loput pelit. Patriotsilla on kuitenkin edelleen ihan hyvä joukkue rampanakin, toivottavasti kuitenkin ukkoja saadaan takaisin ennen tosipelejä jottei mene liian vaikeaksi pudotuspeleissä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tässä nyt ilmeisesti on jotain kaunaa muiden sanomisista "paras QB keskustelussa" jos oikein tulkitsen?

Linjan toimivuus/toimimattomuus toki myös voi tasoittaa/korostaa sitä eroa kun se määrää paljonko QB:lla on aikaa löytää vapaana oleva rissu tai toisinpäin ajateltuna paljonko rissuilla on aikaa päästä vapaaksi.
On vähän tylsää spoilata juttuja selittämällä niitä, mutta muotoillaan nyt niin, että tässä leppoisassa jutustelussa on lähinnä keskitytty pelipaidan värin vaikutuksiin pelin lainalaisuuksiin, tilastoihin ja syy-seuraussuhteisiin. Ja sanoisin vielä, että varsin onnistuneesti eli pointti on suurimmalle osalle varmasti perille mennytkin.

Muuten olen sitä mieltä, että keskustelussa on siinä sivussa ihan ansiokkaasti listattu itse näitä tekijöitä, jotka vaikuttavat pelaajien tilastoihin ja joukkueen menestykseen, Yksi tällainen ilmeinen asia on että jos joukkueen hyökkäys ei toimi, niin on perusteltua tai jopa pakko että ratkaisuja yritetään isommallakin riskillä kuin normaalisti, sillä tappioasemassa punttaaminen loppuhetkillä tai sen tyyppinen suosiolla luovuttaminen on vain munatonta luuserihommaa. Tästä luonnollisesti seuraa väistämättä intereitä eli syy-seraussuhde on ilmeinen. Ainakin tietynvärisillä paidoilla pelatessa.

Olen tästä puhunut aikaisemminkin, että inttereiden määrä on pitkässä juoksussa on erittäin hyvä indikaatio riskitasosta jolla pelataan ja mitä parempi pelaaja, sitä pienemmällä riskillä hän pystyy uudet yritykset ottamaan.
 
Viimeksi muokattu:

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
On vähän tylsää spoilata juttuja selittämällä niitä, mutta muotoillaan nyt niin, että tässä leppoisassa jutustelussa on lähinnä keskitytty pelipaidan värin vaikutuksiin pelin lainalaisuuksiin, tilastoihin ja syy-seuraussuhteisiin. Ja sanoisin vielä, että varsin onnistuneesti eli pointti on suurimmalle osalle varmasti perille mennytkin.

Muuten olen sitä mieltä, että keskustelussa on siinä sivussa ihan ansiokkaasti listattu itse böutö tekijöitä, jotka vaikuttavat pelaajien tilastoihin ja joukkueen menestykseen, Yksi tällainen ilmeinen asia on että jos joukkueen hyökkäys ei toimi, niin on perusteltua tai jopa pakko että ratkaisuja yritetään isommallakin riskillä kuin normaalisti, sillä tappioasemassa punttaaminen loppuhetkillä tai sen tyyppinen suosiolla luovuttaminen on vain munatonta luuserihommaa. Tästä luonnollisesti seuraa väistämättä intereitä eli syy-seraussuhde on ilmeinen. Ainakin tietynvärisillä paidoilla pelatessa.

Olen tästä puhunut aikaisemminkin, että inttereiden määrä on pitkässä juoksussa on erittäin hyvä indikaatio riskitasosta jolla pelataan ja mitä parempi pelaaja, sitä pienemmällä riskillä hän pystyy uudet yritykset ottamaan.


Samaa mieltä, siitä että intertilasto kertoo riskitasosta. Sekin vaan on tosiaan siinä mielessä joukkuetilasto eikä pelkästään yksilötilasto (jona sitä käsitellään QB keskusteluissa). Esim. jos rissujen kiinniotto on QB X:n joukkueella jollain kaudella heikkoa niin intereitä tulee pompuista käsien kautta uran keskiarvoa enemmän vaikka olisi ihan samoja heittoja jne. Kokonaissuorituksia (jota joukkuepeli on) kun perataan yksilötasolle niin nämä "leppoisat keskustelut" on väistämättömiä, sekin lienee urheilun lainalaisuus...

Sori kun ei ole tullut luettua tätä keskustelua tällä kaudella ihan jatkuvasti, niin ei nämä "leppoisat keskustelut" ole kaikkineen ihan ollut tiedossa =) Lainalaisuudethan on samat pelipaidan väristä riippumatta. Tulkintoja millaisia lainalaisuuksia tarkalleen pelissä vallitsee onkin sitten aika monia. Ja siitä miten joukkuepelin ollessa kyseessä tekijät vaikuttavat niihin tilastoihin. Ja toki värilasit taittavat usein niitä tulkintoja enemmän tai vähemmän.

Peace!
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Lähinnä huvittavaahan tuo erään kirjoittajan Bradyn ylistys ja Rodgersin dissaaminen on. Juu rikki on Patriots mutta vähintään yhtä rikki on ollut ja on Packersin rissuosasto. Nelson tosiaan 0 peliä, Cobb olkapäävikanen(pari viime peliä ollut kai suunnilleen ehjä), Adamsilla nilkka koko kauden sökönäja tulokkaat menee rikki joka kerta kun osuu.

Millä tavalla Packersin rissuosasto on ollut paremmassa iskussa kun Patriotsin?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Esim. jos rissujen kiinniotto on QB X:n joukkueella jollain kaudella heikkoa niin intereitä tulee pompuista käsien kautta uran keskiarvoa enemmän vaikka olisi ihan samoja heittoja jne.
En tätä tahdo kistää, joskin pomppuja luonnollisesti tulee sitä vähemmän mitä parempia ja helpompia heitot ovat olleet. Ajatus tietenkin on, että pitkässä juoksussa nämä menisivät jossain määrin tasan.

Huonompi tapa on kuitenkin tämä nähty, että joitakin pelaajia arvioidaan tilastoilla ja toisia subjektiivisesti aina suuntaan ja toiseen tarpeen mukaan. Aina on löydettävissä tekijöitä, joiden perusteella epäonnistuminen on selitettävissä ulkoisilla syillä ja vastaavasti onnistuminen tuomittava samalla tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
En tätä tahdo kistää, joskin pomppuja luonnollisesti tulee sitä vähemmän mitä parempia ja helpompia heitot ovat olleet. Ajatus tietenkin on, että pitkässä juoksussa nämä menisivät jossain määrin tasan.

Huonompi tapa on kuitenkin tämä nähty, että joitakin pelaajia arvioidaan tilastoilla ja toisia subjektiivisesti aiva suuntaan ja toiseen tarpeeń mukaan, Aina on löydettävissä tekijöitä, joiden perusteella epäonnistumiseen on selitettvissä ulkoisilla syillä ja vastaavasti onnistuminen tuomittava samalla perusteella.

Hyvin sanottu. Minä siis vain hain esimerkilläni fiktiivistä tilannetta jossa se muuttuja on kiinniotto ja että se olisi silloin syy intertilaston muutokselle. Todellisuudessa muuttujia on aina enemmän, joukkueessa kausien ja jopa pelien välillä saati sitten joukkueiden välillä.

Muutos tilastoissa ja tuloksessa on aina usean tekijän summa. Siinä juuri tulee ne värilasit peliin kun arvioidaan syitä ja jos on tarve todistaa itselleen ja muille X:n olevan ehdottomasti parempi kuin Y niin silloin voi sanoa, että "hahaa katsokaa nyt miten huonosti se on pelannut" vaikka todellisuudessa näin ei olisikaan. Vankasti värilaseja kantavalle omat johtopäätökset ovat tosia vaikka todellisuuden kanssa ne eivät ole tekemisissä. Varsinkin jos kokonaisero tasossa/tuloksessa on pieni mutta pelitavalliset erot joukkueiden ja QB:ien väilillä isommat niin näitä tulkinnanvaraisuuksia tulee aina. Toki arvioinnin pitäisi olla yhtenäistä, mutta vahvoja värilaseja kantava sen helposti unohtaa, varsinkin jos katsoo ei-suosikkijoukkueen pelistä vain highlightsit ja nekin mahdollisesti vain niiden huonojen seuoritusten jälkeen voidakseen tuntea paremmuuden tunnetta kirjotellessaan keskustelupalstoille. Meitä mahtuu tänne internetiin niin monenlaisia =)
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Packersin rissuilla on tällä kaudella eniten droppeja koko NFL:ssä. Tätäkin taustaa vasten on pöhköä väittää, että Rodgersin heikko onnistumisprosentti johtuisi ohiheitoista ja Bradyllä puolestaan kaikesta muusta, kuten liukaskätisistä vastaanottajista.

Mitä noilta ilmaisilta tilastosivuilta tuota dataa löysin, niin dropeissa "johtaa" Houston Texans 28 dropilla. Prosenteissa johtaa taas Oakland Raiders 5,7 prosentilla.

Packersille on merkitty näillä sivuilla 17 droppia prosenttien ollessa 4.0. Patriotsilla sen sijaan droppeja on 26 prosenttien ollessa 5.2.

En siis sano etteikö tuo väittämäsi pitäisi paikkaansa vaan ihan mielenkiinnosta kysyn onko sinulla esim. pääsyä Pro Football Focus-palveluun missä nämä tilanteet oletettavasti puretaan hiukan paremmin kuin näillä ilmaisilla sivuilla?
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Joo, PFF:n statseihin nimenomaan viittaan. Muistin kuitenkin sen verran väärin, että Packers pitää kärkisijaa ko. tilastossa kolmen ekan kierroksen jälkeen. Viime viikonloppua edeltäneillä 8 ottelukierroksella Packersin rissuilla oli 23 droppia, mikä oli eniten koko liigassa.

Cool! Näin ajattelinkin. Pätevä sivu. Ajattelin tuossa reilu viikko sitten tuohon sivustoon tutustua, mutta näköjään tuota Advanced Stats pakettia ole enää jostain syystä tilattavissa tuolta nettisivujen kautta. Ehkäpä tuo Player Grades paketti ajaa jotakuinkin saman asian. Pitääpä tuossa jouluntienoilla tutustua.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko&Boca Juniors&Carolina Panthers
Rissujen puute on Patseilla todella huono tekosyy. Jokainen voi katsoa millaisilla aseilla 12-0 Newton työskentelee. GOAT Bradyn kannattaa nyt vain marssia peilin eteen ja pelata paremmin.

Ted Ginn, potkujen palauttaja
Corey Brown, undrafted free agent
Devin Funchess, rookie
Jerrico Cotchery, steelerssin jämä wr

Greg Olsen TE on joukkueen paras syötön vastaanottaja ja joku kehtaa itkeä ettei Bradyllä ole kohteita kenelle heittää...
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Katselin torstain Vikings-Cardinals pelin ja siinä oli tilanne jossa mietin, että olisiko sen voinut pelata paremmin. Ensimmäisen halfin viimeisillä sekunneilla viikkarit olivat potkuetäisyydellä kun kardinaalien olb pääsi säkittämään Bridgewaterin. Tilanne oli siis sellainen, jossa siltavesi ei ollut vielä heittämässä palloa eli puolustaja pääsi iskemään häneen kaikessa rauhassa. Entä jos hän ei olisikaan kaatanut Bridgeä vaan olisi vain ottanut sellaisen syliotteen että heitto ei ole mahdollinen ja työntänyt quuppaa ja huolehtien siitä, että tämä ei kaadu ajatuksella että olisi kuluttanut loput sekunnit kellosta jolloin viikingit eivät olisi päässeet vielä potkaisemaan.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Entä jos hän ei olisikaan kaatanut Bridgeä vaan olisi vain ottanut sellaisen syliotteen että heitto ei ole mahdollinen ja työntänyt quuppaa ja huolehtien siitä, että tämä ei kaadu ajatuksella että olisi kuluttanut loput sekunnit kellosta jolloin viikingit eivät olisi päässeet vielä potkaisemaan.

Tuomarit viheltävät pelin poikki jos pelinrakentaja on puolustajan otteessa vaikka ei tätä kaataisikaan, termi jota käytetään taitaa olla, in the grasp of the defender.
 

linjamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patriots
Joo, PFF:n statseihin nimenomaan viittaan. Muistin kuitenkin sen verran väärin, että Packers pitää kärkisijaa ko. tilastossa kolmen ekan kierroksen jälkeen. Viime viikonloppua edeltäneillä 8 ottelukierroksella Packersin rissuilla oli 23 droppia, mikä oli eniten koko liigassa.

PFF:n virallinen twitteri-tili pisti viime viikolla twiitin, jossa Bradyn rissut ovat aika turvallisessa johdossa droppitilastoissa tai sitten twitterin ylläpitäjä tulkitsee tilastoja eri tavalla.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Olipa peli Broncosilta! Ensimmäisellä puolikkaalla neljä field goalia ja Raiders taisi keretä 11 negatiivista jaardia. Toisella puolikkaalla Broncosille tuli sitten kauden toinen ja kolmas hävitty fumble, sekä kauden ensimmäinen vai toinen safety. Tuohon päälle vielä monet helpot pudotetut kopit, niin turpiinhan sieltä tuli lukemien 15-12.

Khalil Mack oli kyllä todella kova! Viisi säkitystä ja muutenkin hän piti pilkkanaan sekä Schofieldia että Harrisia. Miksi ihmeessä Kubiak ja kumppanit eivät double teamanneet Mackia? Tuota voivat herrat sitten rauhassa miettiä tammikuussa Kettubyröön kalseassa ilmassa, jos edes sinne asti pääsevät.

Seuraavaksi vastassa on hyvään vireeseen (?) ilmeisesti päässyt Steelers. Juoksupeli kaipaisi Andersonia takaisin, kun ei tuo Hillmanin kääpiö ole oikein soveltuva 1. RB:n tontille. Steelersin jälkeen vastassa on vielä Bengals ja pisteautomaatti nimeltään Chargers. AFC Westin vieminenkin on vaarassa tuon viimeisimmän tappion jälkeen, kun Chiefsillä on kaksi voittoa vähemmän, mutta he pelaavat vielä Ravensia, Brownsia ja Raidersia vastaan.
 

Rocco

Jäsen
Jotkut tahot ilmoittavat pudotetuiksi palloiksi vain ne, jotka osuvat vastaanottajien käsiin. Osa lisää myös ne, missä pallo tulee käsiin, puolustaja taklaa ja pallo putoaa. Eli ei kuitenkaan fumble, vaan incomplete pass / pass break-up.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bradyn viimeaikaisissa lukemissa kannattaa huomioida - ottamatta kantaa Godgersin ja Bradyn keskinäiseen paremmuuteen - koko kauden tuhoutuneena ollut OL + puuttuvat vastaantottavat kädet. Ennen eilistä peliä oli Brady ottanut osumaa viime peleissä kärjistetysti enemmän, kuin uransa aikana yhteensä. Viime viikolla hajoillut Josh Kline oli viimeinen hyökkäyksen linjan mörkäle, joka ei ollut jättänyt väliin peliä tällä kaudella. En näe, että tällä kaudella tuo OL kerkiää asettumaan formuunsa, jotta Super Bowliin veisi Patsien tie.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Packers otti eilen isohkon askeleen kohti playoffeja nujertamalla Cowboysin Lambeau Fieldillä 28-7. Laskujeni mukaan yksi voitto kolmesta viimeisestä pelistä riittää GB:n vähintään Wildcardiin, mistä packersin playoff-tie todennäköisesti alkaakin. Ei jaksa uskoa että paukut riittäisivät enää byehin, koska siihen pitäisi voittaa kaikki pelit ja lisäksi Cardinalsin olisi hävittävä matsinsa joko Philadelphiassa tai sitten viimeisellä viikolla kotonaan Seahawksille. Kotietu Wildcardille on omissa käsissä, etenkin kun Vikings tulee vielä viimeisellä viikolla Lambeaulle ja Packersilla on jo nyt tie-breaker Minnesotaan verratessa.

Eilisen isoin asia oli lopulta se että HC Mike McCarthy otti, voisiko sanoa vihdoin ja viimein takaisin itselleen hyökkäyksen pelikutsut. Ei tuo hyökkäys vieläkään ihan loistavaa ollut, mutta hyviäkin asioita oli: Cobbin paras peli pitkään aikaan ja RB:t Lacy sekä Starks laittoivat tauluun aika kovat juoksujaardit.
Puolustus jatkoi taas kovalla tasollaan.

Maanantaina uutisia Wisconsinista oli tulevan offseasonin tärkeimmän free-agentin kiinnittäminen neljäksi vuodeksi eteenpäin: Packers sign DT Daniels to contract extension
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Miksi qp:t eivät säkitystilanteessa "heitä" palloa maahan ettei tulisi negatiivisia jaardeja? Vai lasketaanko tuo juoksupeliksi jo siinä vaiheessa ja pallo olisi vapaata riistaa puolustavalle joukkueelle? Eilen vaan ihmettelin kun pelissä olisi ollut mahdollista tuo tehdä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miksi qp:t eivät säkitystilanteessa "heitä" palloa maahan ettei tulisi negatiivisia jaardeja? Vai lasketaanko tuo juoksupeliksi jo siinä vaiheessa ja pallo olisi vapaata riistaa puolustavalle joukkueelle? Eilen vaan ihmettelin kun pelissä olisi ollut mahdollista tuo tehdä.
Siksi kun se on sääntöjen vastaista ("grounding the ball") ja siitä seuraa negatiivisia jaardeja.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Arvelinkin näin, mutta milloin tuo tulkitaan säkitykseksi eikä epäonnistuneeksi heitoksi?
Tämä sääntö on samalla tavalla tulkinnallinen kuin mikä tulkitaan vastaanotoksi ja mikä ei. Karkeasti sanottuna jos heittokäden liike on lähtenyt eteenpäin, on kyse heitosta. Tästä voi youtubesta tai googlesta kaivaa materiaalia sanoilla "tuck in rule", koska olisi tylsää jos säännöt eivät aiheuttaisi kiistanalaisia tulkintoja.

Sitten taas että raja epäonnistuneen heiton ja groundingin välillä on siinä, että pallo pitää saada heitettyä line of scrimmagen yli tai lähelle jotain mahdollista vastaanottajaa, jotta se hyväksytään epäonnistuneeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös