Suomen presidentinvaali 2018

  • 304 429
  • 2 333

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Haluaisin vielä kerran nähdä Esko Ahon häviämässä presidentinvaalin.
Minä olen alkanut miettiä tätä. Aho on noussut Sipilän kautta politiikan vahvojen taustavaikuttajien joukkoon ja ollut varsin paljon esillä(enemmän kuin vaikkapa Kääriäinen tai Jäätteenmäki) vaalien jälkeen.

Ahon ehdokkuus vaatisi Niinistön jäämistä eläkkeelle. Ei Esko lähde nöyryyttämään itseään ottamalla Salelta turpaansa.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ahon ehdokkuus vaatisi Niinistön jäämistä eläkkeelle. Ei Esko lähde nöyryyttämään itseään ottamalla Salelta turpaansa.
Toisaalta Aho on myös sen verran vellihousu, ettei lähtisi kannattelemaan pääministeripuolueen asemaa ellei asetelmat näyttäisi tarpeeksi hyviltä (=Sale ei mukana), vaikka kukaan muu isoista Keskustan nimistä ei olisi käytettävissä.

En kyllä usko Ahon pärjäävän enää tässä kisassa, vaikka vastassa olisi Arhinmäki tai Halla-aho toisella kierroksella. Sen verran ryvettynyt on miehen maine etenkin hiihtoliiton toimiensa ansiosta. Jopa noloa, ettei mies enää suostu julkisesti antamaan niistä mitään kommenttia edes asiallisiin kysymyksiin.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Ahon menestys edellyisi ennenkaikkea Sipilän menestystä ja suomen talouden kääntymistä nousuun. Ahon CV vaatii hieman päivitystä. Talousnousu toisi varmasti riittävää evidenssiä. Globaalitalous alkaa osoittamaan sundanteen kääntymistä nousuu, joten ei ole ollenkaan poissuljettua nähdä Aho toisella kierroksella.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Toisaalta Aho on myös sen verran vellihousu, ettei lähtisi kannattelemaan pääministeripuolueen asemaa ellei asetelmat näyttäisi tarpeeksi hyviltä (=Sale ei mukana), vaikka kukaan muu isoista Keskustan nimistä ei olisi käytettävissä.
Aholla ei ole Keskustassa enää virallista asemaa, joten ei hänen tarvitse lähteä pelastamaan puoluetta. Se homma kuuluu puheenjohtajalle ja vähemmässä määrin puolueen muille kärkipoliitikoille.

En henkilökohtaisesti jaksa uskoa Esko Ahon ehdokkuuteen vuoden 2018 vaaleissa, muttei se ihan mahdotontakaan ole. Saumat eivät näin lähtökohtaisesti ole häikäisevät, Aho on ollut liian kauan näkyvästä politiikasta poissa ja historia on turhan negatiivinen.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Iltalehden toimittaja Juha Keskinen suorastaan hekumoi Jutta Urpilaisen mahdollisella presidenttiehdokkuudella. Keskinen on sitä mieltä, että Urpilainen on ainoa demari, jolla olisi potentiaalia pärjätä vaaleissa, MUTTA SAK-siipi saattaa tässä(kin) asiassa asettua Urpilaisen tielle, jos Heinäluoma päättäisi tavoitella SDP:n ehdokkuutta.

Minusta Keskinen on ihan oikeilla linjoilla tässä. SDP:n tilanne potentiaalisten ehdokkaiden kohdalla on niin huono, että Jutta olisi heille se paras vaihtoehto. En toki usko hänen lähtevän ehdokkaaksi, ehkä 2024 on eri tilanne.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102220543076_uu.shtml (Linkki Keskisen kirjoitukseen Iltalehdessä)
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Jos ajatellaan mahdollisia presidenttiehdokkaita päivän politiikan ulkopuolelta niin minusta Sixten Korkman olisi erittäin hyvä ehdokas, joka voisi kerätä ääniä laajalti. Uskon, että vaalikampanjan edetessä Korkmanin kannatus nousisi hänen hyvin perustelujen mielipiteidensä ja vakuuttavan esiintymisensä ansiosta.

Kokoomus tai RKP tai ne molemmat yhdessä voisivat pyytää häntä ehdokkaakseen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos ajatellaan mahdollisia presidenttiehdokkaita päivän politiikan ulkopuolelta niin minusta Sixten Korkman olisi erittäin hyvä ehdokas, joka voisi kerätä ääniä laajalti. Uskon, että vaalikampanjan edetessä Korkmanin kannatus nousisi hänen hyvin perustelujen mielipiteidensä ja vakuuttavan esiintymisensä ansiosta.

Kokoomus tai RKP tai ne molemmat yhdessä voisivat pyytää häntä ehdokkaakseen.

Periaatteessa ihan hyvä ehdotus, mutta onkohan Korkamanilla ensisijaisesti talousihmisenä mitään intressiä lähteä "johtamaan" Suomen ulkopolitiikkaa...
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Periaatteessa ihan hyvä ehdotus, mutta onkohan Korkamanilla ensisijaisesti talousihmisenä mitään intressiä lähteä "johtamaan" Suomen ulkopolitiikkaa...
Korkmanin intresseistä en tiedä, mutta uskon hänellä olevan kompetenssia Suomen ulkopolitiikan johtamiseen talousosaamisen ohella.
 
Fordél

Jäsen
Jos ajatellaan mahdollisia presidenttiehdokkaita päivän politiikan ulkopuolelta niin minusta Sixten Korkman olisi erittäin hyvä ehdokas, joka voisi kerätä ääniä laajalti. Uskon, että vaalikampanjan edetessä Korkmanin kannatus nousisi hänen hyvin perustelujen mielipiteidensä ja vakuuttavan esiintymisensä ansiosta.

Kokoomus tai RKP tai ne molemmat yhdessä voisivat pyytää häntä ehdokkaakseen.

Mielenkiintoinen heitto sinänsä, mutta kuten MustatKortit toi esille, presidentin tulisi johtaa ensisijaisesti ulkopolitiikkaa. Korkman on talousmiehiä enkä näe hänellä olevan kompetenssia tai edes intressiä johtaa suomalaista ulkopolitiikkaa.

Ja mitä tulee puolueisiin niin Kokoomuksella tuskin on intressiä lähteä tukemaan Korkmania. Ensinnäkin puolueella on todennäköisesti jo omasta takaa ja lähempää puoluetta ehdokkaita. Toiseksi Korkman on kritisoinut nykyistä talouspolitiikkaa, joka on hyvin oikeistolaista.

Noin muuten toivoisin, että tulisi kuitenkin tällaisia tuoreita nimiä pressakeskusteluun ja puolueiden sisäpiirin ulkopuolelta. Eli uusia ahtisaaria kaivattaisiin vähän sekoittamaan pakkaa muuten vähän väsynyttä pakkaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toiseksi Korkman on kritisoinut nykyistä talouspolitiikkaa, joka on hyvin oikeistolaista.
Tämähän vain olisi sitä tyypillistä kaksilla vankkureilla ajamista Kokoomukselle. Ei se Niinistökään varauksettomasti nykyhallituksen ja nykykokoomuksen touhuja tue, vaan on enemmänkin päivänpolitiikan yläpuolella.

Hyvä ja mahdollinen ehdotus mielestäni nimimerkiltä @penaz, mutta uskon kuitenkin Niinistön jatkavan toisen kauden.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Noin muuten toivoisin, että tulisi kuitenkin tällaisia tuoreita nimiä pressakeskusteluun ja puolueiden sisäpiirin ulkopuolelta. Eli uusia ahtisaaria kaivattaisiin vähän sekoittamaan pakkaa muuten vähän väsynyttä pakkaa.
Kunhan nämä yllätysnimet eivät kuuluisi samaan hörhökategoriaan kuin Veltto Virtanen, Ilkka Hakalehto ja erityisesti Arto "Rusetti" Lahti. Jos ovat oikeasti asiallisia, niin minäkin kannatan tuoreiden nimien tulemista presidenttikilpaan. Korkman kuuluisi ehdottomasti tuohon asiallisten ehdokkauden kerhoon, mutta tuskinpa hän edes tavoittelee ehdokkuutta.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ja mitä tulee puolueisiin niin Kokoomuksella tuskin on intressiä lähteä tukemaan Korkmania. Ensinnäkin puolueella on todennäköisesti jo omasta takaa ja lähempää puoluetta ehdokkaita. Toiseksi Korkman on kritisoinut nykyistä talouspolitiikkaa, joka on hyvin oikeistolaista..

Nyt vedit pari mutkaa lyhyeksi. Korkman on kritisoinut tiettyjä hallituksen toimia, ei hallituksen talouspolitiikkaa yleisesti.
 
Fordél

Jäsen
Nyt vedit pari mutkaa lyhyeksi. Korkman on kritisoinut tiettyjä hallituksen toimia, ei hallituksen talouspolitiikkaa yleisesti.

Varmastikin näin, kuten toteat. Kritiikkiä on tullut ihan kohtalaisesti mm. valmistelua, joitain asioiden perustelua ja tiettyjä leikkauksia kohtaa, mutta sen ison kuvan ja ongelman vakavuuden Korkman varmasti allekirjoittaa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Suvi-Anne Siimes esiintyi vastikään TV:ssä ja täytyy sanoa, että Siimes olisi Vasemmistoliitolle(ja oikeastaan kelle tahansa) erinomainen ehdokas, mutta minkäs teet, kun nainen on totaalisesti etääntynyt vasureiden ajatusmaailmasta.

Ei taida Suvi-Annelle puoluetta löytyä, vaikka hän olisikin kiinnostunut ehdokkuudesta.
 
Fordél

Jäsen
Suvi-Anne Siimes esiintyi vastikään TV:ssä ja täytyy sanoa, että Siimes olisi Vasemmistoliitolle(ja oikeastaan kelle tahansa) erinomainen ehdokas, mutta minkäs teet, kun nainen on totaalisesti etääntynyt vasureiden ajatusmaailmasta.

MIllä tavalla Siimes on totaalisesti etääntynyt Vasemmistoliiton ajatusmaailmasta?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
MIllä tavalla Siimes on totaalisesti etääntynyt Vasemmistoliiton ajatusmaailmasta?
No vähän kärjistin, sen myönnän, mutta Siimes on Telan johtajana ollut hyvin eri linjoilla kuin Vasemmistoliitto ja onhan hän tukenut eurovaaleissa Risto E.J Penttilää, joka on kaukana vasemmistosta. Eli hän on etääntynyt vasureista.

Aika vaikea kuvitella, että eläkejohtaja, joka lähti vasemmistosta ovet paukkuen, edes yrittäisi puolueen ehdokkuutta.
 
Fordél

Jäsen
No vähän kärjistin, sen myönnän, mutta Siimes on Telan johtajana ollut hyvin eri linjoilla kuin Vasemmistoliitto ja onhan hän tukenut eurovaaleissa Risto E.J Penttilää, joka on kaukana vasemmistosta. Eli hän on etääntynyt vasureista.

Mutta mitkä ovat ne konkreettiset vassareiden ajatukset, joista hän on etääntynyt?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mutta mitkä ovat ne konkreettiset vassareiden ajatukset, joista hän on etääntynyt?
Eläkeiän nostosta Siimes oli hyvin eri mieltä Vasemmistoliiton kanssa, veroparatiiseihin hän suhtautuu vasureita ymmärtäväisemmin ja NATO:oon hänen kantansa on "ehkä" siinä missä puolueen kanta on "jyrkkä ei".
 
Jos tässä ovat ne suuret erot niin et tainnut kärjistää ihan vähän vaan todella paljon.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niinistön Sauli on YLEn presidenttikyselyssä täysin ylivoimainen. Kaikki muut eduskuntapuolueet pl. vihreät, pitävät Sauli Niinistöä parhaana presidenttiehdokkaana seuraavaksi presidentiksi.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niinistön Sauli on YLEn presidenttikyselyssä täysin ylivoimainen. Kaikki muut eduskuntapuolueet pl. vihreät, pitävät Sauli Niinistöä parhaana presidenttiehdokkaana seuraavaksi presidentiksi.

Ei mitään uutta auringon alla. Istuva presidentti on aina suosittu ja saa mokata todella pahasti, mikäli ei jatkovaaleja voita. Presidentinvaalit ovat eräänlainen yhteiskunnan tasapainomittari. Jos esimerkiksi perussuomalaisten keskuudessa Soini olisi istuvaa presidenttiä suositumpi, ei se minusta kertoisi niinkään Soinin suosiosta, vaan tyytymättömyydestä vallitsevaan tilaan.

Vihreiden kohdalla asiaa selittänee nimenomaan Haaviston suosio, missä näkyy sukupolvien erot sekä viime vaalit. Niinistön "vastustamiseksi" tätäkään on turha laskea.

Niinistön kohdalla kannattaa huomioida, että hänen presidenttiyttään on puitu koko 2000-luku ja jos olisi voittanut vuoden 2006 vaalit, olisi hänen kautensa pian kokonaan ohi. Tästä näkökulmasta ei ole lainkaan selvää, että päättää pyrkiä toiselle kaudelle. Kuusi vuotta on kuitenkin pitkä aika, eikä Niinistön kannata lähteä ehdolle, mikäli ei koe jaksavansa koko kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös