Helsingin Jokerit – tunteiden vuoristorata

  • 145 080
  • 549

Yltävastaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit kotimaan sarjoissa, saksalaiset joukkueet
Fiilikseni menevät lähes yksi yhteen Helsing#65 kanssa aina fanituksen alkamisvuodesta tähän KHL-keissiin asti - valitettavasti. Lisään vielä sellaisen karun tosiasian, jonka itse olen tässä viimeisimmän vuoden aikana kohdannut. Moni on KHL:stä innoissaan nimenomaan kohonneen pelin tason vuoksi ja eittämättä pelit ovat viihdyttävyydeltään eri luokkaa kuin 1ügassa. Itselleni on kuitenkin vähitellen tässä KHL-turbulenssissa valjennut, etten oikeastaan ole missään vaiheessa varsinaisesti ollut kiinnostunut tästä koko lajista, vaan pelkästään Jokereista ja sen vastustajien kanssa luomista tunnesiteistä. Kyllä itseänikin kiinnosti enemmän jopa nämä arkipäivien Kalpa- ja Saipa-matsit, sillä jopa näiden joukkueiden kanssa olivat jonkinlaiset tunneyhteydet syntyneet, ja itse pelin taso oli sinänsä toissijaista. Nyt näitä yhteyksiä ei enää ole ja uusien muodostumiseen venäläisten yms. joukkueiden kanssa menee teoriassakin vuosia, jos niitä muodostuu koskaan.

Seuraan vielä Jokereiden tuloksia mediasta ja varmaan käyn jopa matsin tai pari kauden aikana paikan päällä katsomassa uutuudenviehätyksen vuoksi, mutta hyvin neutraaleilla tunteilla. Niin surullista kuin se onkin, eivät tiedot Jokereiden kahden ensimmäisen pelin tappiosta ja voitosta hetkauttaneet oikein mihinkään suuntaan.

Pientä lohtua tilanteeseen antoi, kun torstain A-talkissa Everi kertoi Jokereiden olevan tervetullut takaisin Liigaan, jos paluu joskus tulee ajankohtaiseksi. Pieni toivonkipinä heräsi, että ehkä vielä joskus saan tuntea sen tunneskaalan, jonka tämä joukkue on aiemmin tarjonnut.
 
Urheilija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä olen eri fiiliksillä yllä olevien kanssa. Tässä aivan viime vuosina ei Liigassa ollut oikeen yhtään sytyttäviä vastustajia HIFK:ta lukuunottamatta. Sekin sytytti vain, koska seura on samasta kaupungista ja ottelun lopputulos mahdollisti aina kuittailun frendeille.

Nyt lauantaina siellä oli pohjoispäädyssä vierasjoukkueen kannattajiakin ryhmä paikalla. Ei eronnut kooltaan tai äänekkyydeltään liigajengien kannattajiin, joita siellä on lauantaina käynyt. Mä en kaipaa niitä firmojen lipuilla istuvia maalaisjengien faneja sinne tuulettelemaan maalien jälkeen, en ainakaan vielä.

Voi olla, että alkuun tulee suhtauduttua vastustajiin vähän neutraalimmin, mutta ei niiden tunnesiteiden syntymiseen todellisuudessa välttämättä useita vuosia mene. Kärppien noustua Liigaan ja pudotettua Jokerit hieman epäreilusti playoffeissa oli tunneside valmis nopeasti. Tuota latausta kesti aikansa ja viime vuonna Kärpät ei juuri eronnut muista liigajengeistä vastustajana. Sama homma TPS:n kanssa aiemmin.

Vaikka tässä on turha vielä mistään mestaruuksista puhua, niin vielä mietityttää miltä Gagarin cupin voittaminen mahtaisi tuntua. Ensi keväänä tuskin Suomen mestaruuden veroiselta. Tunnetta kuitenkin rakentuu koko ajan ja jokaisen ottelun myötä lisää.
 
naapuri

Jäsen
Tunnetta kuitenkin rakentuu koko ajan ja jokaisen ottelun myötä lisää.
Tähän minäkin luotan ja uskon. Vaikka polte mennä matsiin on ollut entisenlainen ekat kolme peliä, itse matsissa on tullut välillä tyhjä fiilis. On hienoa kun Jokerit iskee börsän, mutta tietty yhteys sekä omiin että vastustajiin puuttuu. Ajan kanssa alkaa nykyinen Jokeri-joukkue tuntua enemmän siltä omalta, tutulta jengiltä. Muutos on kieltämättä suuri, ei liigoja tuosta vaan vaihdeta. Siksi minun lisäkseni joillakin on vaikeuksia olla hallilla kuin kotonaan.

En kuitenkaan kaipaa takaisin liigaan. En miltään osin. Se tärkein, eli itse peli, on selkeästi parempilaatuista kuin liigassa. Lätkää minä kuitenkin menen sinne katsomaan, ja ehkä vähän tanssityttöjä.

Se tunne, jonka koin ysärin alussa, ja joka sai minut mukaan pikkuskidinä, on enää lämmin muisto. Nyt puhaltaa uudet tuulet, ja hyvä niin. Muutos on hyvästä.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Itse olen huomannut itsessäni lievän murroksen kiekkokuluttajana. Jalkapallo on ottanut jääkiekon aseman urheiluna, johon suhtaudun edelleen intohimoisella tunteella. Minulle lätkä on nykyään enemmän viihdettä kuin intohimon kohde. En tiedä, onko syynä muutokseen Jokerien KHL-siirto, mutta silti ehkäpä juuri tästä muutoksesta johtuen osaan nyt innostua Jokerien peleistä ihan eri malliin kuin esimerkiksi viime kaudella. Viime kaudella Jokerit ei tuntunut minulle omalta jutulta, osittain siksi, että joukkue oli luokattomasti koottu ja pelasi kaukalossa pääosin huonoa lätkää. Tällä kaudella olen havaitsevinani Jokereissa niitä samoja piirteitä, joihin aikoinaan ihastuin, eli taidokkuutta ja yllätyksellisyyttä. Vastustajat ovat muuttuneet, mutta tietty konservatiivinen ajattelutapa on kesän aikana vaihtunut siihen ajattelumalliin, että on vain törkeän siistiä nähdä Jokerien pelaavan! Pelaavan hyvää jääkiekkoa vieläpä.

Siinäpä lyhyesti ajatuksia. Joku voisi kaiketi kyynisesti sanoa, että raha on tappanut tunteen jääkiekosta?
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Itse olen huomannut itsessäni lievän murroksen kiekkokuluttajana. Jalkapallo on ottanut jääkiekon aseman urheiluna, johon suhtaudun edelleen intohimoisella tunteella. Minulle lätkä on nykyään enemmän viihdettä kuin intohimon kohde.
Eiköhän tuohonkin ole lääkkeet olemassa, joten rohkeasti vaan lääkärin puheille.
 
arghprkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täytyy sanoa se, että siitä on vuosia, kun viimeksi ottaa näin paljon päästä etten pääse katsomaan runkosarjapelia! Ja vielä telkusta!
Pitkän aikaa kun näin kävi, niin fiilis oli vain "meh", mutta nyt ottaa ketuttaa vähän kuin pientä eläintä hehe.
 
-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Takana on 23 vuotta kestänyt liitto. On ollut ylämäkiä, on ollut alamäkiä, mutta tähän asti joka kerta kun on oltu pohjalla, on näköpiirissä ollut toivoa paremmasta ja se on ollut yksi merkittävimmistä osasyistä siihen, että alamäen pohjalta on noustu yhdessä jokeriyhteisön voimalla takaisin ylös. Nykyistä alamäkeä on kestänyt noin 2.5 vuotta ja oikeastaan koko tämän syksyn vauhti on vain kiihtynyt.

Minulle seura alkuperäisessä muodossa on se mihin pikkujätkänä tulisesti rakastuin. Siis että logo näyttää tältä, nimi on kirjoitettu suomeksi ja kotipaikkana toimii Helsinki, nämä ovat ne jutut joita minun Jokerit edustavat. Ymmärrän että Areena piti myydä, ymmärrän miksi sarja vaihtui liigasta KHL:ksi, ymmärrän että nämä muutokset tarkoittivat uusia omistajia, rahoittajia. Näistä mikään tai kukaan ei ole suurempi kuin Jokerit, joten pystyn muutosten kanssa elämään sekä kokemaan seuran edelleen omakseni, kannattamaan sitä ja saamaan siitä kiksejä, jos vain alkuperä, identiteetti ja historia säilyvät, niitä kunnioitetaan sekä oltaisiin tässä uudessa ympäristössä mukana vaalien seuran värikästä historiaa. En ehkä samanlaisia kiksejä kuitenkaan enää saa kuin aiemmin kotimaisessa liigassa, mutta jotain kuitenkin, kunhan vain pysyttäisiin siinä mitä ollaan. Eli oltaisiin alkuperäinen Jokerit.

Ympäriltä on lähtenyt satoja ystäviä näiden muutosten mukana. Satoja… Se sattuu kun ei tuttuja naamoja enää näy peleissä, sekä se jos heistä joku keksii kuittailla vaikka johonkin fb-päivitykseen jotain omaa nega-agendaansa, tai se kun joku 15 vuotta tuntema kaveri on dellannut kaveruuden vain siksi, että olen jatkanut peleissä käymistä. Tällainen vastakkainasettelu on pahinta myrkkyä mitä yhteisössä voidaan toisilleen tehdä.

Kun tunneside on monen asian summana ja pidemmän aikaa haalentunut, niin kaikista vähiten sitä nyt kaipaa yhtään mitään negatiivista tappamaan sitä viimeistäkin fiilistä seuraa kohtaan. Moseksen oikeuksien myynnin ymmärtää vaikka aihe sattuukin, ymmärryksestä huolimatta tällaisellakin asialla on oma vaikutuksensa siihen kiinnostuksen mittariin, vaikka taaskaan yksi pelaaja ei ole suurempi kuin Jokerit. Minun mittarissa seuran identiteetin, arvojen ja historian unohtaminen, suoranainen lakaiseminen maton alle sellaisen tieltä, että jollekkin turistiryssälle painetaan paitoja, boksereita ja kaulaliinoja alkaa kuitenkin olemaan jo kaiken muun ylimenevän ohessa yksinkertaisesti liikaa ja liian kova pala nieltäväksi. Jos en tunnista enää Jokereita sellaiseksi mitä se alkuperäisessä muodossaan oli, niin onko vika minussa? Tai jos lopetan nyt tähän, niin hylkäänkö silloin Jokerit vai jonkin sellaisen Jokereista muovatun sivutuotteen johon en aikoinaan rakastunut?

Seuran uudet osa-omistajat, herrat Roman Rotenberg ja Gennadi Timotshenko istuvat aitiossa, meneillään on huipputason jääkiekko-ottelu jossa kaksi KHL-liigan parhaista joukkueita taistelee pisteistä. Sateinen ja syksyinen Helsingin ilta on ilmeisesti tehnyt herroihin lamaannuttavan vaikutuksen, sillä kaverit eivät juhli, eivät liikahdakkaan vaikka heidän osa-omistuksessaan taisteleva Jokeri-joukkue tekee maalin urhoollisesti vasten yleisiä odotuksia. Noh, näitä tietysti sattuu meille kaikille, eihän sitä aina jaksa? Käy kuitenkin niin, että vastustaja saakin otteen pelistä, tulee alueelle ja luo hyviä maalipaikkoja peränjälkeen, koko areena hiljenee jännittämään kestääkö Jokeri-joukkue paineen, vai iskeekö vierailijat maalin? Ja iskeehän ne… Hiljaisuuden rikkoo jostakin kuuluva maalin juhlinta, käsien läpsähdykset ja venäjänkieliset huudahdukset. SKA Pietari on tehnyt maalin ja herrat Roman Rotenberg ja Gennadi Timotshenko ylväästi juhlivat aitiossaan. Herrojen pukujen rintamuksia koristaa vaakunan muotoiset kangasmerkit joissa punainen SKA:an tähti vie kaiken huomion. Vasemmanpuoleisissa rintamuksissa olisi tilaa vastaavanlaiselle kangasmerkille Jokerit-logolla, mutta sellaista ei herrojen puvuissa ole. Tämä taitaa olla oksettavin yksityiskohta nykyjokereissa. Osa-omistajien leikkikalu jota voi em. tavoin herjata, pilkata, leikkiä ja jättää selviytymään pitkästä kaudesta kesken pahimman loukkaantumissuman.

Eteläpääty ei ole entisensä. Kaikki kunnia capoille, mutta kun tunneside on hauras, niin siitä on vaikea lähteä hyvää menoa rakentamaan. Eteläpäädystä on kadonnut niin valtavan suuri määrä potentiaalisia tunnelman luojia, että eipä katsomon alamäki mikään yllätys ole. Potentiaalia kyllä on, mutta jähmeät suomalaiset eivät lyöttäydy toistensa viereen vaan ollaan mielummin omissa oloissa pienen pienissä ryhmissä, siellä täällä. Yhteisöllisyys puuttuu kun kannattajilla ei ole mitään muita Jokereihin liittyviä aktiviteetteja kuin kotipelit. Ennen oli vierasreissuja, näissä luotiin Eteläpäädyn yhteisö jossa tunnettiin toisemme ja tämä välittyi myös kotipeleihin.

Tämän hetkisen alamäen loppu näkyy jo. Reuna jonka ylitettyään ainakaan minulla ei ole enää mitään jäljellä siitä Jokerista jonka vuoksi olen oman panokseni antanut. Karmeaa että tällaista joutuu myöntämään tai kirjoittamaan, mutta parempi olla rehellinen ja sanoa niin kuin asiat ovat, sillä koskaan tämän 23:n vuoden aikana ei ollut näin välinpitämätöntä oloa Jokereita kohtaan, ei koskaan.
 
Sport#15

Millä se kiima saadaan takaisin, Jokerit suomalaiseen ohjaukseen?
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämän hetkisen alamäen loppu näkyy jo. Reuna jonka ylitettyään ainakaan minulla ei ole enää mitään jäljellä siitä Jokerista jonka vuoksi olen oman panokseni antanut. Karmeaa että tällaista joutuu myöntämään tai kirjoittamaan, mutta parempi olla rehellinen ja sanoa niin kuin asiat ovat, sillä koskaan tämän 23:n vuoden aikana ei ollut näin välinpitämätöntä oloa Jokereita kohtaan, ei koskaan.
Olisin voinut lainata koko tekstin oli hyvää ja rehellistä kirjoitusta. Samoja fiiliksiä itselläni. Ei vain sytytä Jokereiden tämän hetkinen tilanne, kun omistuspohja on Venäläisillä ja sarja on käytännössä katsoen Venäjän sarja. Olen seurannut Jokereiden pelejä vuodesta 1978 lähtien ja ollut pienen matkan divisioona ajoista perustetussa faniryhmässä mukana kiertämässä Suomea ristiin rastiin. Nauttinut voitoista ja harmistellut tappioista.

Nyt ei paljon hetkauta jos Jokerit voittaa tai häviää. Itseasiassa ensimmäisen kerran kävi niin, että unohdin kokonaan sen, että torstaina Jokereilla oli peli vieraissa vieraissa Kazania vastaan. Näin ei ole koskaan käynyt vaan aina olen odottanut, että pääsee peliä seuraamaan joko Tv:n tai radion välityksellä. Onko tämä merkki siitä, että meidän suhteemme alkaa hiipumaan?
Lopuksi uskon että fiilikset voitetun tai hävityn ottelun jälkeen saattaisi palata takaisin jos Jokerit palaisi takaisin liigaan.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Nyt ei paljon hetkauta jos Jokerit voittaa tai häviää.
Tämähän on vain sinun ongelmasi ja ehkä muutaman hengenheimolaisesi. Olen ollut Jokerien mukana pidempään kuin sinä ja voin sanoa, että edelleen perheen vierailut tehdään Jokerien otteluohjelman mukaan. Ei mitään murenemista mihinkään suuntaan - ja kaltaisiani on hemmetin paljon.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämähän on vain sinun ongelmasi ja ehkä muutaman hengenheimolaisesi.

Vaikka ei ollut mulle suunnattu, toivoisin suoraan sanoen parempaa käytöstä. Hyvin asialliset ja 100 % ymmärrettävät perustelut oman kiinnostuksen puutteelle Jokerien voitoista tai tappioista ovat jokaisen kannattajan omia kokemuksia. Se että joku väheksyy niitä ja nostaa itsensä ja oman näkemyksensä muiden edelle, kertoo että asiaa, tilannetta ja muiden tunteita ei ymmärretä alkuunkaan.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Näin juuri. Itse ostin viime kaudelle kausarin monen vuoden jälkeen. Liiga ei ollut kiinnostanut juuri yhtään enää pitkään aikaan. KHL tuntui alusta lähtien helvetin kovalta jutulta, Jokerit maailman toiseksi parhaimmassa sarjassa oli jotain todella hienoa ja viime kauden alkua odotti kuin lapsi joulua. Ja olihan se loistava kausi, hienoa Jokereiden näköistä kiekkoa jälleen kerran. Sitä samaa mitä viimeksi nähtiin DDR:ssä 90-luvun kultavuosina. Kauden päättyminen TsSKAta vastaan vitutti suunnattomasti ja tämän kauden alkua odotti jälleen todella innolla.

Tämän kauden aikana jotain on kuitenkin tapahtunut. Viime pelien tappiot tai voitot eivät ole tuntuneet juuri missään. Ennen Lada-kotipeliä oli muistaakseni 7 peliä etten ollut istunut omalla paikallani 103:ssa. Oli ollut parempaakin tekemistä. Lada-peliin tulin, koska "ei ollut parempaakaan tekemistä". No, 7 minuuttia ennen ensimmäisen erän loppua keksin parempaakin tekemistä ja lähdin himaan. Taisin seuraavana päivänä katsoa miten peli päättyi. Tuntuu välillä siltä, että joukkuekin on vain töissä eikä pelaajiakaan hetkauta tappiot.

Vituttaa välillä, kuinka välinpitämättömäksi sitä on tullut Jokereita kohtaan. Ensimmäinen peli nähty 3 kuukautisena faijan sylissä, ensimmäinen peli Jokeripaidassa pelattu 6-vuotiaana. Olen hengittänyt Jokereita koko elämäni, mutta näin välinpitämätöntä fiilistä ei ollut edes viimeisinä Liigakausina. Se, jos mikä, vituttaa suunnattomasti ja toivon, että kiima vielä heräisi. Pahoin pelkään, ettei herää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Seuran uudet osa-omistajat, herrat Roman Rotenberg ja Gennadi Timotshenko istuvat aitiossa, meneillään on huipputason jääkiekko-ottelu jossa kaksi KHL-liigan parhaista joukkueita taistelee pisteistä. Sateinen ja syksyinen Helsingin ilta on ilmeisesti tehnyt herroihin lamaannuttavan vaikutuksen, sillä kaverit eivät juhli, eivät liikahdakkaan vaikka heidän osa-omistuksessaan taisteleva Jokeri-joukkue tekee maalin urhoollisesti vasten yleisiä odotuksia. Noh, näitä tietysti sattuu meille kaikille, eihän sitä aina jaksa? Käy kuitenkin niin, että vastustaja saakin otteen pelistä, tulee alueelle ja luo hyviä maalipaikkoja peränjälkeen, koko areena hiljenee jännittämään kestääkö Jokeri-joukkue paineen, vai iskeekö vierailijat maalin? Ja iskeehän ne… Hiljaisuuden rikkoo jostakin kuuluva maalin juhlinta, käsien läpsähdykset ja venäjänkieliset huudahdukset. SKA Pietari on tehnyt maalin ja herrat Roman Rotenberg ja Gennadi Timotshenko ylväästi juhlivat aitiossaan. Herrojen pukujen rintamuksia koristaa vaakunan muotoiset kangasmerkit joissa punainen SKA:an tähti vie kaiken huomion. Vasemmanpuoleisissa rintamuksissa olisi tilaa vastaavanlaiselle kangasmerkille Jokerit-logolla, mutta sellaista ei herrojen puvuissa ole. Tämä taitaa olla oksettavin yksityiskohta nykyjokereissa. Osa-omistajien leikkikalu jota voi em. tavoin herjata, pilkata, leikkiä ja jättää selviytymään pitkästä kaudesta kesken pahimman loukkaantumissuman.

Yllä kuvatusta tapahtumasarjasta voi sanoa sen, että Rotenberg ja Timotshenko eivät olisi yhtään enempää voineet haavoittaa monia kannattajia vaikka olisivat kusseet aitiossa Jokerien lipun päälle. Itse en ole tapahtumaa nähnyt, mutta olen jutellut muutamien Jokerien kannattajien kanssa joiden pitkään jatkunut Jokerikannatus loppui tuohon hetkeen. On sääli että kohtaa tällaista sivistymättömyyttä ja täydellistä ylimielisyyttä mitä Rotenberg ja Timotshenko tuossa tilanteessa edustivat.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
@haukka nyt on mitä on, surkea kirjoittaja, jonka ymmärrys niin muiden kirjoituksia kuin jääkiekkoa kohtaan on alle lapsen tasolla. Ei siitä tarvitse loukkaantua. @pappi kirjoitti omista tuntemuksistaan selkeän asiallisesti vastaten viestiin, jonka kanssa pystyi kokemaan samoin. Tuollainen vähättely kielii nimenomaan siitä oikeinkannattamisen ajatuksesta, josta kukaan ei hyödy mitään.

"Olen kannattanut pidempään kuin sinä" ...give me a fucking break!
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Hyvä teksti -Ville-. Täällä minä istun katsastuskonttorissa ja yritän kaikin voimin pidätellä kyyneleitä, ettei sihteeri pöydän takana ihmettele, että mikä tuota vaivaa... Olet, Ville, tähän asti ollut vähän sellainen yksinäinen susi tässä saagassa. Meillä oli aikoinaan tiivis Eteläpäädyn yhteisö, käytiin Itävallassa asti useamman sadan hengen porukalla. Nyt nuo ajat ovat kaunis muisto vain. Ikävää, että liitto rakoilee, mutta turha kusettaa itseään. Kun kipinä on sammunut, niin se on sammunut.

Mulla se liekki sammunut tänä syksynä lopullisesti. Suruvaihe on käyty läpi, nyt tunne on ainoastaan silkkaa välinpitämättömyyttä sekä vihaa. Vihaa sitä yhtä leuatonta sipoolaista purjehtijaa kohtaan. Miestä, joka vei multa seuran. Miestä, joka hoiti Jokereita vuosia vasemmalla kädellä ja lopulta oli pakotettu myymään Jokerit eniten tarjoavalle, koska oma kukkaro ei enää kestänyt omien virheiden paikkausta. Eihän Rotenberg ole se kaiken pahan alku ja juuri vaan Hjallis. Näin ollen ollaan siinä tilanteessa, että Jokerit on mulle Jokerit sitten, kun venäläiset ja Hjallis lähtevät.

Oikeastaan tämä fanituote-hässäkkä oli se viimeinen pisara. Jokerit on nykyään pelkkää hapankaalilta haisevaa muovia, ei enää se Jokerit, johon aikoinaan rakastuin. Jokerit on kuin halpa huora, joka on haarat auki joka suuntaan. Landelle ja nyt myös Venäjälle. Juuret on heitetty surutta roskakoriin, kun uusia faneja on kosiskeltava kannustamaan koko-Suomen Jokereita. HIFK vie Jokereita 100-0 mitä juurien säilyttämiseen tulee. Siellä skulataan Stadille vuodesta toiseen. Joku haukka tai muu vastaava kirjoittaja tulee varmaan tämän jälkeen sanomaan, että siirry sitten sinne jullileiriin. Se ei vaan käy. Leiriä en vaihda, olen mieluummin ilman suosikkijoukkuetta. Onneksi on muitakin lajeja.

Mielestäni tämä liiga vs. KHL-vastakkainasettelu on tässä kohtaa hieman irrelevantti. Kaikki tietää, että KHL:ssä pelataan parempaa kiekkoa kuin liigassa ja kaikki tietää syyt siihen. Pitkälti hyvän kiekon takia käyn peleissä edelleen satunnaisesti saadessani kaverin kausarin lainaan, mutta vain puhtaasti viihteen vuoksi. Jokerit siellä jäällä on kuin Suomen maajoukkue EHT:lla. Täysin yhdentekevä juttu siis, koska Jokereilta on revitty sielu irti. Se on kiva, että jotkut voivat vielä kokea Jokerit omakseen, ei mitään edelleenkään heiltä pois.

Olkoon tämä tässä omalta osaltani, kun -Ville-:n tekstin rohkaisemana sain ulos kaikki tämän hetken fiiilikset mitä tulee KHL-Jokereihin. Jengi ei ymmärrettävästi jaksa lukea tätä avautumista, joten jätetään tämä tähän. Yhtään avautumista ei enää tältä näppäimistöltä irtoa, ja tämä oli lupaus.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vaikka ei ollut mulle suunnattu, toivoisin suoraan sanoen parempaa käytöstä. Hyvin asialliset ja 100 % ymmärrettävät perustelut oman kiinnostuksen puutteelle Jokerien voitoista tai tappioista ovat jokaisen kannattajan omia kokemuksia. Se että joku väheksyy niitä ja nostaa itsensä ja oman näkemyksensä muiden edelle, kertoo että asiaa, tilannetta ja muiden tunteita ei ymmärretä alkuunkaan.

Eipä ole hetkeen tullut täällä vierailtua, mutta nyt tulin (sori kaikille jo etukäteen) näita ja viereisten ketjujen tekstejä lukemaan, kun mietin hetken tossa että minkähänlainen yleinen meininki naapurissa mahtaa tällä päivämäärällä olla.

Joo, tämä on todella aiheellinen kommentti / huomautus Cobolilta. En voi käsittää sitä, kuinka jotkut voivat vähätellä ja mitätöidä niin tökerösti toisia, kun puhutaan fiiliksistä seuraan yleisesti, tai fiiliksistä voitto/tappioon. Ja nyt en yksilöi tätä kehenkään, vaan puhun yleisesti. Yksi jos toinenkin on kirjoittanut (ja avannut ketjunkin) noista itselle tunteellisista ja kipestäkin asioista, mutta vastareaktio on monelta vähän kun koittaisi AKT:n edustajien kanssa puhua... voit kertoa, selittää ja pyörittää asioita mitenpäin tahansa, mutta vastaus on aina "EI"... ja se vastaus tulee ilman että oikeastaan edes halutaan ymmärtää, tai olla yhtään kiinnostunut näkemään asioita toisesta kulmasta.
 
zuuzo97

Jäsen
Identiteetti on mulle se kaikkein tärkein. Jos Jokerit olisi säilyttänyt Stadilaisen identiteettinsä siirtyessään KHL:ään, olisi omat ja varmaan monen muunkin fiilikset hieman toisenlaiset.

Mutta heti siirtouutisen jälkeen alkoi puheet "Koko Suomen Jokereista", mikä sotii ja on sotinut perinteistä Stadilaista identiteettiä vastaan niin rajusti että nykyinen "Jokerit" tuntuu entistä kaukaisemmalta.

Seuran tulisi pitää tiukasti kiinni identiteetistään ja varjella sitä. Kannattaminen kun ei vaan ole sitä mitä kentällä tapahtuu. Se on osa elämää, omaa identiteettiä.
 
Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Ei pysty vielä hylkäämään joukkuetta nimeltä Jokerit, mutta kyllähän noilla fanituote paskoilla ja RR pelleilyillä tunnetta on tapettu.
Tuskin tätä jatkuu enään pidempää kuin kauden ajan, mutta mitä sen jälkeen? Liigakin on nähty ja en tosiaankaan jaksaisi raahautua hallille katsomaan Kookoo, Sportia, Kalpan jätönjättöä saati sitten HPK:ta. Onko se vaan kuopattava ajatus laatu kiekosta mitä KHL:ässä pelataan yhdistettynä kovaan tunteen paloon? Tyydyttävä joko pelkkään yhteisöllisyyteen päädyssä jota liigassa voisi saada ja jättää peli toissijaiseksi (niinkuin oli parilla vikalla liiga kaudella) vai sitten katsoa vaan peliä ja sen viihdyttävyytä, mutta kaikki muu vituttaa?

Eniten vituttaa tää piikittely ja vittuilu. Fanien pitäisi yhdistyä ja alkaa taistelemaan Jokerien ja sen perinteiden puolesta. Ollaan se pienempi porukka, mutta vittu kyllähän Ryssiä on ennenkin piesty sellaisella.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013

Onkohan nyt monella täällä vaan joku etukäteen opeteltu mielipide liigakiekon huonoudesta? Totta helvetissä KHL on jääkiekon osalta parempitasoista mutta nyt tuntuu kyllä, että tota Liigan ''huonoutta'' liioitellaan vaan viimeisenä epätoivoisena puolustuksena täällä, kun huomataan miten kusessa oma seura on.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Vaikka ei ollut mulle suunnattu, toivoisin suoraan sanoen parempaa käytöstä. Hyvin asialliset ja 100 % ymmärrettävät perustelut oman kiinnostuksen puutteelle Jokerien voitoista tai tappioista ovat jokaisen kannattajan omia kokemuksia. Se että joku väheksyy niitä ja nostaa itsensä ja oman näkemyksensä muiden edelle, kertoo että asiaa, tilannetta ja muiden tunteita ei ymmärretä alkuunkaan.

Aivan ja minunko perustelut joukkueesta eivät kestä päivänvaloa? Minäkö nostin mielipiteeni jonnekin ylätasiolle, avaapa hieman lisää. Etkö halua ymmärtää minun tunteitani?
Yleensä en lähde mielipiteitäni sen enempää perustelemaan ja niistä täällä väittelemään, sanonpa vaan ne kertaalleen. Olen vissiin ymmärtänyt keskustelupalstan idean väärin, luulin, että voi olla eri mieltä ja sanoakin tai siis kirjoittaakin sen näkyviin.
Tähän aiheeseen en enää palaa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei pysty vielä hylkäämään joukkuetta nimeltä Jokerit, mutta kyllähän noilla fanituote paskoilla ja RR pelleilyillä tunnetta on tapettu.
Tuskin tätä jatkuu enään pidempää kuin kauden ajan, mutta mitä sen jälkeen? Liigakin on nähty ja en tosiaankaan jaksaisi raahautua hallille katsomaan Kookoo, Sportia, Kalpan jätönjättöä saati sitten HPK:ta. Onko se vaan kuopattava ajatus laatu kiekosta mitä KHL:ässä pelataan yhdistettynä kovaan tunteen paloon? Tyydyttävä joko pelkkään yhteisöllisyyteen päädyssä jota liigassa voisi saada ja jättää peli toissijaiseksi (niinkuin oli parilla vikalla liiga kaudella) vai sitten katsoa vaan peliä ja sen viihdyttävyytä, mutta kaikki muu vituttaa?

Eniten vituttaa tää piikittely ja vittuilu. Fanien pitäisi yhdistyä ja alkaa taistelemaan Jokerien ja sen perinteiden puolesta. Ollaan se pienempi porukka, mutta vittu kyllähän Ryssiä on ennenkin piesty sellaisella.

Niin, tämä samainen HPK kuitenkin laittoi tuplasti isommalla budjetilla operoivan IFK:n eilen hyvinkin ahtaalle. Ihan esimerkkinä vain.

Kyllähän Liigan ongelmat ovat kaikkien tiedossa. Muutama jengi liikaa, ja siellä on jotkut todella kusessa rahan kanssa (kuten Blues). Mutta ei siihen muiden kannata jäädä rypemään. Ihan samalla tavalla Jokereiden kultavuosina ysärillä toiset jengit pelasivat huomattavasti isommilla budjetilla kuin toiset, ja talousvaikeuksia + mietintää yleisömäärien kanssa oli. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Eihän nuo nyt mitään uusia juttuja ole. Jos esim. Blues tuosta kaatuu, niin sitten kaatuu. Toivon vaan sydämeni pohjasta että ne vitun rannistot ja kumppanit tulisivat joskus järkiinsä, ja lopettaisivat haihattelun liian isosta liigasta.

Mutta... Nostan hattua mm. Max Powerille, VG:lle, Jack Daniel's:lle ja monelle muulle. jotka omaavat näköjään lehmän hermot. Älämölöä ja vittuilua kuuluu, mutta mm. nämä jaksavat kärsivällisesti kertoa fiiliksistään ja pysyä asialinjalla.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
mutta mm. nämä jaksavat kärsivällisesti kertoa fiiliksistään ja pysyä asialinjalla.
Jaksavat kärsivällisesti hakea vertaistukea ja tekevät sen julkisesti. No kukin tavallaan.

Vituttaa, että päivän pelistä jää 3. erä näkemättä. Muutenkin viikko ollut ikävä, kun pelit on saanut katsella kovalevyltä.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onkohan nyt monella täällä vaan joku etukäteen opeteltu mielipide liigakiekon huonoudesta? Totta helvetissä KHL on jääkiekon osalta parempitasoista mutta nyt tuntuu kyllä, että tota Liigan ''huonoutta'' liioitellaan vaan viimeisenä epätoivoisena puolustuksena täällä, kun huomataan miten kusessa oma seura on.

Tällä palstalla on perusteltu KHL:n erinoimaisuutta mm. seuraavilla argumenteilla. Paremmat tuomarit kuin liigassa, vähemmän puuhastelua, Viasatin lähetykset sata kertaa laadukkaampia kuin Nelosen, kiinnostavammat joukkueet ja parempia pelejä.

Oikeastaan mitään nuita yllä mainittuja argumentteja en osta suoralta kädeltä.
- Tuomarointi on ollut huonon ja todella huonon välimaastossa kokoajan. Pisteet liigalle.
- Puuhastella osataan molemmissa liigoissa, mutta kyllä Venäläiset on siinäkin tunnetusti ihan omaa luokkaansa.
- Jokereiden kotipeleissä Viasatin lähetyksen taso on hyvä. Jopa Nelosta edellä, mutta vieraspeleissä kuvan laatu on monella paikkakunnalla täyttä kuraa!
- Kiinnostavia joukkueita on muutamia. Samoin kuin liigassakin.
- KHL pelaajat on keskimäärin taitavampia ja siellä on todella hyviä pelejä paikoitellen, mutta ero viihdyttävyydessä liigaan ei kovin suuri ole.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aivan ja minunko perustelut joukkueesta eivät kestä päivänvaloa? Minäkö nostin mielipiteeni jonnekin ylätasiolle, avaapa hieman lisää. Etkö halua ymmärtää minun tunteitani?

Uhriutuminen on joskus paikallaan, mutta tällä kertaa se ei ole. Enhän sanallakaan viitannut tunteisiisi. Ainoastaan muiden tunteiden väheksymiseesi väittämällä, että tilanne jossa Jokerien voitot ja tappiot ei juuri innosta ovat vain (ei tosin mulle osoitettuna) "sinun ongelmasi ja ehkä muutaman hengenheimolaisesi."

Kyse on todellisuudessa ihan muusta kuin muutamasta kannattajasta.
 
faro

Jäsen
Totta helvetissä KHL on jääkiekon osalta parempitasoista mutta nyt tuntuu kyllä, että tota Liigan ''huonoutta'' liioitellaan vaan viimeisenä epätoivoisena puolustuksena täällä, kun huomataan miten kusessa oma seura on.
Mä en kyllä tajua, missä "kusessa" Jokerit on. Tämäkin lienee vain liioittelua ja epätoivoista puolustelua oman agendan pönkittämiseksi (?) Minun mielestäni Liigan tason huonoutta ja huonontumista saa myös korostaa. Onhan sinne kohta peräjälkeen nostettu kolme Mestis-joukkuetta mukaan.

Jokereilla sen sijaan käy peleissä edelleen helvetin hyvin porukkaa ympäri Suomea, joukkue pelaa pääosin voittavaa kiekkoa, yleinen kiinnostus on korkealla tasolla ja esimerkiksi sponssirahat kasvoivat täksi kaudeksi, jonka vuoksi tappiot tulevat Kohosen mukaan olemaan viime kautta pienemmät. Organisaatio on ylintä johtoa lukuun ottamatta ammattimaisempi kuin koskaan. Se, että osa pitkäaikaisfaneista jää pois, ei tarkoita, että seura olisi missään kusessa. Tilalle on tullut paljon uusia faneja, jotka ajan myötä korvaavat taka-alalle poistuneet. Identiteetti on toki muuttunut, mutta ei niin paljoa, että itseltäni tai monelta muultakaan olisi tunne hävinnyt. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Jos joku kokee Jokerit omakseen, fine. Jos joku ei koe, fine. Kaikki eivät kuitenkaan koe Jokereiden olevan sen takia kusessa, että tuotetta markkinoidaan suomalaisena joukkueena tai myydään kyrillisiä t-paitoja niitä haluaville.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös