SaiPan juniorit

  • 381 778
  • 950

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Junnujen kausi päättyi puolivälieriin Ilvestä vastaan otteluvoitoin 1-3. Hyvin pojat pistivät kampoihin vaikka hyökkäysvoima ei ollut Ilveksen tasolla, kahdesti kuitenkin mentiin sarjassa jatkoajalle asti ja jos tuosta lauantain pelistä olisi ja-voitto kairattu niin ties mitä olisi voinut tapahtua. Hölsäkin taisi torjua lähemmäs 50 kutia tuossa matsissa. Tästä on hyvä lähteä parantamaan ensi kaudella, suurin osa parhaista pelimiehistäkin taitaa olla vielä edustuskelpoisia ensi kaudella. Toivottavasti kohta saadaan uutisia esim. Zborilin option käyttämisestä.
 

Bacon

Jäsen
Oliha tämä junnuilta todella positiivinen kausi. Välillä kärkyttiin jo ihan kärkipäässäkin ja sitten väännettiin väkisin mukaan playoffeihin. Siellä sitten iso paha HIFK lomille eikä Ilvestäkään helpolla jatkoon päästetty. Vaikka pettymys varmasti tällä hetkellä pojilla on päällimmäisenä mielessä niin jokainen voi leuka pystyssä talsia eteenpäin. Toivottavasti tämä ei nyt jää ainoaksi kaudeksi vähään aikaan, kun poffeja pelataan vaan niitä päästäisiin näkemään jatkossakin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Maalivahtien peluutus kyllä vähän ihmetyttää tässä sarjassa. Näyttäis siltä, että Hölsä on ollut vieraspeleissä erittäin hyvä.

Tätä mietin itsekin, mutta eiköhän nämä peluutukset ollut sovittu jo etukäteen. Kaksi viimeistä peliä pelattiin peräkkäisinä päivinä, ja Lipiäinen oli kuitenkin koko runkosarjan ajan selkeä ykkösmaalivahti. Lisäksi Hölsän perjantai-illan ottelu kesti melkein neljä erää, ja sankarillisesta jatkoajan taistelusta huolimatta koko ottelun torjuntaprosentti oli "vain" 88,3 %.

Pudostuspeleissä hyökkääjistä pisti silmään Joona Jääskeläisen esitykset. HIFK:ta vastaan kaikissa kolmessa ottelussa yksi tehty maali, ja Ilvestä vastaan yksi jatkoaikamaali sekä yksi jatkoajalle johtanut viime hetken tasoitusmaali. Ja oli siellä jotain muitakin tehoja. Vähän lisää lihaa luiden ympärille (175 cm/76 kg) niin hyvä tulee.

Zborilia(kaan) en ole nähnyt koskaan livenä, mutta jos 171 cm/80 kg on liian heppoinen liigaan niin ei muuta kuin äijä punttikuurille kesäksi. Massan keräämiseen voisi yhdistää myös jotain anger management -meditaatiota, niin huonoon paikkaan näyttää Adam usein huitovan tai koukkivan itsensä jäähylle.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Zborilia(kaan) en ole nähnyt koskaan livenä, mutta jos 171 cm/80 kg on liian heppoinen liigaan niin ei muuta kuin äijä punttikuurille kesäksi. Massan keräämiseen voisi yhdistää myös jotain anger management -meditaatiota, niin huonoon paikkaan näyttää Adam usein huitovan tai koukkivan itsensä jäähylle.

Joo, Zboril tuli nyt nähtyä livenä, ja...rumpupärinää...ei ole vielä lähellekään liigatasoa jos puhutaan sentteripelaamisestä. Eilen ei käytännössä tehnyt peliä yhtään, lähinnä haki pystysyöttöä hyökkäyssinisen alla. Eli enemmän pelaa kuten laitahyökkääjä. Toki kannattaisi kokeilla liigatasolla niin näkisi mitä se homma käytännössä on.

Keskushyökkääjistä puheenollen Kettusen Jannella on palaa edustukseen, näkee kentän hyvin ja on ns. raipemainen pelaaja. Kunnos laitureilla tulos voisi olla murhaavaa. Toki fysiikassa yms on vielä tekemistä mutta tuolla tasolla pystyy jo Mestiksessä pelaamaan.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Katsomatta ois voinu arvata mitkä on kaksi ekaa numeroa kaverin pituudessa...

Tää pituusläppä alkaa olla jo aika kulunut vitsi. Ennen sentään maltettiin lukea pelaajaprofiilit edes tehopisteisiin asti ennen kuin alettiin nurista hankinnoista jotka eivät ole ottaneet vielä potkuakaan kaukalossa.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Tää pituusläppä alkaa olla jo aika kulunut vitsi. Ennen sentään maltettiin lukea pelaajaprofiilit edes tehopisteisiin asti ennen kuin alettiin nurista hankinnoista jotka eivät ole ottaneet vielä potkuakaan kaukalossa.

Ei tämä ole edes mikään vitsi. Yhteen joukkueeseen ei näitä tappeja kertakaikkiaan mahdu kovin montaa, mikäli haluaa menestyä.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Kun tässä nyt kuitenkin A-junnuista puhutaan, niin esim. 3 senttiä lyhyempi Zboril oli siellä aika iso pala menestystä viime kaudella. Ei tästä Ondrisista välttämättä tule koskaan kummoista liigapelaajaa mutta ei tule monesta muustakaan junnusta, silti ainakin minusta on ihan kiva että tällaisia mielenkiintoisia nimiä saadaan ulkomailta kokeiluun.

Tällä hetkellä muuten SaiPan miesten joukkueessa on näkökulmasta riippuen 3-5 kappaletta alle 180-senttisiä kenttäpelaajia joita voi lähtökohtaisesti pitää aloituskokoonpanon miehinä. Viime kauden runkosarjan pistepörssin top-kympistä kolme pelaajaa oli alle 180cm, pudotuspeleissä neljä. Kolme kertaa finaaleja putkeen pelanneessa Tapparassa on vaikuttanut sellaisia tappeja kuin Palola 179cm, Jormakka 174cm, Järvinen 174cm ja Kuusela 175cm. Tai siis eihän noita voi menestyjinä pitää kun ovat saaneet vain paskoja mitaleja. Onneksi meille tuli Kim Strömberg eikä ketään noista.
 

UniqueSputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sieltä tulikin jo ensi kauden harjoitusrinki julki. Uusina niminä Misa Pietilä, Markus Ovaska ja edellä mainittu Ondris. Lisäksi try-outilla puolustaja Matej Vais ja hyökkääjä Toni Jalovaara.

Ihmetyttää tosin tämä pelaajien pituuksista vatvominen. Ondris nyt tuoreimpana esimerkkinä. Ei tuo 174-senttimetrinen varsi ole mikään ongelma etenkään nyky-Liigassa. Päinvastoin. Kestävyydelle löytyy entistä enemmän sijaa ottelumäärien ollessa suuria.
 

Bacon

Jäsen
Tuo Ondris vaikuttaa mielenkiintoiselta hepulta. En tiedä kuinka kova on Slovakian junnusarja, mutta hyviä tehoja nakutellut ja päässyt vielä maajoukkueessakin pari matsia pelaamaan. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kaveri.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään viimeisessä harjoituspelissä kaatui kotona Pelicans lukemin 6-3 ja A-junnuilla pyörähtää liiga sit käyntiin 5.9 kotiottelulla Sportia vastaan. Tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen kausi junioreidenkin puolella.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Junnut avasi kautensa neljän pisteen viikonlopulla. Eilen Sport voitti Kisapuistossa rankkareilla mutta tänään Jokerit kaatui Helsingissä 2-5, Zborilille puhdas hattu.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eilen Sportia vastaan nihkeä häviö rangaistuslaukauksissa 3-4. Avauserä sujui kohtalaisesti, siitä eteenpäin SaiPan peli oli hiukan hakemista ja syötöt eivät napsuneet lapoihin. Sport karvasi ylhäältä.
Tänään Zboril hattutemppu Jokereita vastaan ja pisteet Lappeenrantaan lukemin 2-5.
 

ahal

Jäsen
Hieno matsi pikkusputnikeilta Jaffalassa. Eilinen takkuilu pyyhittiin nopeasti unholaan. Tilastoja vilkaisemalla voi todeta helposti, että herrat Zboril, Jääskeläinen ja Kettunen tulevat olemaan suuressa roolissa kauden aikana. Lisää mielenkiintoa tuovat isot pakit Pyykkönen ja Sillanpää ja heidän kehittymisensä. Toivotaan, että jommasta kummasta leipoutuisi vaikkapa Kisapuiston isäntä tuleville vuosille. Mäkisen taidoistahan meillä on jo hyvä kuva, ja kaverin voi heittää liigakaukaloon milloin vaan.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tilastoja vilkaisemalla voi todeta helposti, että herrat Zboril, Jääskeläinen ja Kettunen tulevat olemaan suuressa roolissa kauden aikana. Lisää mielenkiintoa tuovat isot pakit Pyykkönen ja Sillanpää ja heidän kehittymisensä. Toivotaan, että jommasta kummasta leipoutuisi vaikkapa Kisapuiston isäntä tuleville vuosille. Mäkisen taidoistahan meillä on jo hyvä kuva, ja kaverin voi heittää liigakaukaloon milloin vaan.

SaiPan kärkiäijät(Zboril, Jääskeläinen, Kettunen ja Vainikainen) tulevat ottamaan kyllä isoa roolia tällä kaudella hyökkäyspäässä. Vainikaisen osalta kuitenkin uskon, et tulee saamaan ehkä eniten peliaikaa edustuksen puolelta monipuolisuudellaan.
Pakistossa erikoinen huomio itselleni oli se, että Mäkisellä on tässä kohtaa joukkueen huonoin +/- tuloksella -2. Liikehän Mäkisellä puolestaan on lähes suvereenia nuorten liigaan(ainakin Sport pelin perusteella). Isoista pojista Pyykkönen on omaan silmääni selkeästi potentiaalisempi liigarinkiin nousija tämän kauden jälkeen. Liike ja kiekonhallinta kaipaa kuitenkin parannusta. Sillanpäähän oli tässä kauden alla tietämykseni mukaan jonkin aikaa sivussa peleistä kun loukkaantui pelissä Ketterän edustusta vastaan. Hänellä menee ehkä muutama peli ennen kuin pääsee oikeesti iskuun. On tärkeää, että puolustuksesta löytyy monipuolisesti eri tyyppisiä pelaajia.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tilastoja vilkaisemalla voi todeta helposti, että herrat Zboril, Jääskeläinen ja Kettunen tulevat olemaan suuressa roolissa kauden aikana.
Samaa mieltä. Kettusen peli parantui viime kaudella armeijasta päästyään paljon. Pleijareissa hyvin pelasi niinkuin muutkin yllä mainitut.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kettunen tehnyt maalinedustalta K-vantaata vastaan 2häkkiä. SaiPan sisäisen pistepörssin johdossa Zborilin kanssa 4otteluun molemmilla herroilla 4+2=6 tehopistettä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ihan asialliselta näyttää myös A-junnujen sarjataulukko neljän pelatun kierroksen jälkeen, SaiPa on toisena tasapisteissä KalPan kanssa.

Kiekko-Vantaan riveihin siirtynyt Santeri Lipiäinen pelasi Mestiksen alkua odotellessa tänään HIFK:n A-junnuissa Kärppiä vastaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eiköhän tolla lainapestillä tosiaan pedata näyttöpaikkaa Liigassa. Halutaan antaa kaverille Mestiksessä hiukan kokemusta astetta kovemmista peleistä aikamiesten seurassa ja sitten debyytti SaiPassa. Toivottavasti lainapesti sujuu hyvin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Zborililla asiaan vaikuttaa luultavasti välillä tapahtuneet herran kiukuttelut?

Ihan vaan A-junnujen otteluiden tilastoja kun on katsellut, niin tiukkojen otteluiden ratkaisuhetkillä Zborilin nimeä on kirjailtu tosi ahkerasti pöytäkirjaan. Maaleja ja syöttöjä ja jäähyjä, vaihtelevia määriä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös