Jyri Junnila FanClub

  • 43 544
  • 100

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Mikähän mahtoi edes olla syy, ettei Jyrin sopimusta jatkettu viime kauden päätteeksi? Alkoikohan jatkuva läpiajojen tuhraaminen ärsyttää Kimmoa :) Saman tien parin vuoden sopimusta rustaamaan, sillä heti kun Jyri oli vähän aikaa poissa niin oltiin jo liemessä. Tämä kausi taitaa olla Jyrille kuudes perättäinen kausi KalPassa, eiköhän pistetä 10 kautta rikki!

Minä ainakin halusin Jyrin ulos KalPasta viime kauden päätteeksi juuri siksi, että hän oli joukkueen sisäisen pistepörssin häntäpäätä ja kausilla 2013-2014 sekä 2014-2015 teki kahdeksan (8) pistettä 95 peliin, mikä ei ole kovin paljoa. Maalipaikkoja Junnilalle kertyy mutta kiekkoa hän ei ole niistä enää moneen kauteen saanut maaliin läheskään niin tehokkaasti kuin pitäisi. Nyt kuitenkin kun Jyri on tällä väliaikaisella sopimuksella pelannut niin hänet on nähnyt tavallaan eri näkökulmasta, ehkä juuri siksi että oli vähän aikaa poissa. Tuon tehottomuuden ja maalipaikkojen tuhlailun voi tavallaan antaa anteeksi kun on nähnyt sen työn määrän ja uurastuksen jonka Jyri tekee illasta toiseen.

Ja mitä muutenkin kuluvaan kauteen tulee niin Junnilahan olisi yhden maalin tekemällä tasatehoissa Mankisen kanssa : ) Jos siis JJ nyt joukkueessa jatkaa. Minusta tuntuu, että ei välttämättä jatka, vaikka sitä täällä toivotaankin ja minäkin sen kelpuuttaisin.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Kyllä Jyri jatkaa. Ei vain voi olla muuta vaihtoehtoa. Heti, kun Jyri tuli joukkueeseen alkoi voittaminen.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mikähän mahtoi edes olla syy, ettei Jyrin sopimusta jatkettu viime kauden päätteeksi?
Mitään en mistään tiedä, mutta vahva veikkaus on näkemysero palkasta.

Junnilan viime kauteen loppunut sopimus tehtiin syksyllä 2011. Tuolloin Jyri oli ollut jo useamman kauden ajan 20 pisteen hyökkääjä ja muistaakseni kyseinen syksy meni erinomaisesti. Pitkä sopimus taisi olla kaikkien osapuolien (pelaaja, seura, fanit) mieleen. Sitten tapahtui jotain, se viimeinen terävyys katosi ja aiemmasta kakkos-kolmosketjun pirteästä pörrääjästä tulikin nelosketjun raataja, joskin luotettava sellainen. Voimassaolevan sopimuksen ansiosta palkka ei sopeutunut roolin muutokseen, päinvastoin voi olla että sopimuksen tekoaikaan 27-vuotiaalle Jyrille oli kaavailtu merkittävää roolia joukkueessa tulevina kausina, ja palkka sen mukaan.

En tiedä oliko seuran puolelta enää edes haluja neuvotella jatkosta viime kauden jälkeen, voi olla että toimistollakin ajateltiin junnujen hoitavan Junnilan tontin (näin itse kuvittelin). Jos taas seura olisi Junnilan ehkä halunnutkin pitää, niin on helppo kuvitella tilanne jossa pelaajan/agentin ja seuran näkemys palkasta ei kohdannut. Vaikka Junnila on varmasti roolinsa jo ajat sitten käsittänyt, on tuntuvaan palkanalennukseen hankala suostua.

Tosiaan, minä en viime kauden jälkeen jäänyt Junnilaa erityisemmin kaipaamaan. Hienoja muistoja, kulttipelaaja jne, mutta ne pohjautuivat siihen aikaan kun Junnila teki vielä pisteitäkin. Voi niitä muistoja, alivoimahyökkäykset Samin kanssa, Sahlstedtin ja Samin ketjun kolmas lenkki, suonenvetosoolomaalit jne...

Jotenkin tämän "uuden", vanhentuneen, nelosketjun Jyrin merkitys avautui vasta tänä syksynä, kun joukkueesta oli poistunut muutenkin valtava määrä kokemusta.

Jatkoa Jyrille!
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joskus pääsee ihan unohtumaan että JJ on joskus tehnyt pisteitäkin. Junnilahan tosiaan oli syksyllä 2008 ainoa, jonka vauhti riitti duon Kapanen-Sahlstedt kanssa pelata. Jos vielä jostain löytäisi ne Junnilan parit soolomaalit niin olisi fiilistely huipussaan. Pakkohan tähän oli heittää JJ:n statsit alkaen ensimmäisestä KalPa kaudesta. Pistemäärät siis tulleet alas aikalailla, vaikka pudotus ei niin kovin korkealta tapahtunutkaan. Viime kaudella siis peräti kolme (3) maalia eikä JJ ole vielä koskaan jäänyt maaleitta. Junnilan aika tulee vielä, iskee meidät taas jossain pelissä ällikällä heittämällä kiekon reppuun tyylillä, josta voisi kuvitella että tekee maaleja illasta toiseen.

2007-2008 KalPa 50 11+15=26
2008-2009 KalPa 58 9 +12=21
2009-2010 Tappara 58 9+10=19
2010-2011 KalPa 16 1+1=2 ja SaiPassa 11 3+2=5
2011-2012 KalPa 40 6+12=18
2012-2013 KalPa 55 2+8=10
2013-2014 KalPa 35 2+2=4
2014-2015 KalPa 60 3+1=4
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jyri on ja pysyy. Ainakin tämän kauden.

Ensi kausi on sitten Jyrin päätettävissä, sopimuksessa on pelaajan optio ensi kaudesta. Sankarimme kannalta varsin kelvollinen sopimus tarkempia summia ja ehtoja tietämättä, olettaen että option aikaraja on myöhään keväällä/kesällä. Jos kaikki menisi päin persettä, niin ei tarvitse ensi kesää ja syksyä viettää epätietoisuudessa työttömänä.
Käytännössä tämä tietysti tarkoittaa sitä, että menetämme Jyrin ensi kaudeksi KHL:ään.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ihan kohtalaisestihan Jyrillä on mennyt, vaikka skeptinen olinkin. Jatkosopimus oli ansaittu eikä tässä rahaakaan hirveämmin menetetä, joten onnea Junnilalle, KalPalle ja Fan Clubille!
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Täytyy olla kyllä todella edullinen sopimus KalPalle, kun kerran yksipuolinen optio on pelaajalla. Lienee aika harvinaista alaketjujen liigaJyrien kohdalla.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Junnilasta alkaa tulla pikku hiljaa "Kaikkien aikojen KalPa" -pelaaja. Ainakin otteluissa mitattuna. Joonas Riekkisellä on 358 matsia ja Jyrillä on 352.

Lähteenä toimi Wikipedia ja Elite Prospects.
 

G-dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onneksi Kimmo Kapanen on tajunnut niellä ylpeytensä ja toivottavasti myös nöyrin mielin tarjonnut Jykälle Maagin arvoisen sopimuksen. Kyseessä on mielestäni KalPan tärkein yksittäinen pelaajahankinta sitten Kilpeläisen.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Junnilalle tänään täyteen 500 liigaottelua. Edellä ollutkin jo puhetta noista ottelumääristä, niin Liigan uutisessa listattu runkosarjaottelut KalPan paidassa (liigassa). Kärkipaikalla Joonas Riekkinen 358 ottelulla, minkä Junnila voi saavuttaa jo tällä kaudella.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Heti tuli tappio kun meidän Jyri oli poissa. Mitä tästä opimme?

Joku voisikin laskea piste/peli tilastot Jyrin kanssa ja ilman.

KalPahan alkoi kankean alkukauden jälkeen voittamaan, kun Jyri liittyi joukkueeseen, joten kyllä Jyriä tarvitaan. Sanoin tuossa 16-17 ketjussa, että Jyri olisi hyvä saada pidettyä joukkueessa, mutta kyllähän voittava KalPa Jyrin tarvitsee ehdottomasti.
 

kalapappa

Jäsen
Eikös me voitais laittaa Kärppiin karkaava nimeltä mainitsematon pelaaja lihoiksi, ja ottaa samalla rahalla 5 Junnilaa lisää? Tarkoitukseni ei ole mollata Kärppiin siirtyviä pelaajia tai heidän peliesityksiään, vaan korostaa Junnilan tärkeyttä ja hinta-laatu-suhdetta! Sitä paitsi, Junnila alkaa pikku hiljaa hilata itseään Hall (ei kuitenkaan Adam) Of Famea kohti. Junnila ei ole kovin pitkä, mutta esityksistään päätellen kuitenkin melko paksu. Munaa löytyy siis enemmän kuin riittävästi ollakseen hyödyllinen tälle joukkueelle - ilman Junnilaa hävitään, johan tuo on nähty.

PS. opetuksena junnuille; älkää juopotelko kuin AK juuri nyt, tehkää töitä kuin JUNNILA!

Kiitos ja anteeksi, otan ylläpidon tarjoamat banaanit vastaan ymmärryksellä ja ihan hyvillä mielin, sitä saa, mitä tilaa. Paitsi Uber-sovelluksella. Banaani tosin on pahaa, sen verran joudun myötämään.
 

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Kun Junnilan tilasta ei ole kuulunut mitään niin heitän esille kauhuskenaarion - entä jos Jyri on myyty Venäjälle? (hymiö)
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onneksi mulla on jo jäsenyys. Meinaan kohta on klubissa tungosta.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Tällä kaudella viiteen peliin neljä (4) pistettä! Kaudella 13-14 35 peliä 4 pistettä kaudella 14-15 60 peliä 4 pistettä ja kaudella 15-16 34 peliä 5 pistettä.
Nyt on sellainen suonenveto, että kolmen vuoden sopimus heti käteen! Onhan se aina ollut viihdyttävä, mutta...
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Oli meinaan semmonen läpiajo alivoimalla ja kaunis maali , siis vielä voittomaali pelissä, ettei paremmasta väliä. Tuli siksi viideksi sekunniksi niin lämmin olotila että Jyri on liksansa ansainnut, justiinsa semmoseen paikkaan tärkeä muali mitä nimenoman tarvittiin. Jyri käänsi alivoimatilanteessa koko pelin, tuhosi vastustajan takaa-ajon ja muut jätkät mätti lisää kaappeja siihen perään oikein innosta urakalla jotta verkko paukku.
Sama vaikka väräyttäs kunnolla vaan kerran kaudessa, kunhan tekee sen justiinsa oikeaan aikaan : D
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jyri mässäili taas parilla pinnalla. 12 peliä kahdeksan pinnaa, kovassa tahdissa on #84!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös