Jesse Virtanen – uusi raumalainen huippupakki

  • 67 059
  • 232

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Ei tainnut olla tata Ilta-sanomien juttua Virtasesta viela taalla. Myos Urheilulehti pohdiskeli videollaan Jessen edesottamuksia.
Kiitokset näistä.
Tuo on muuten ihan mielenkiintoinen juttu, että Virtasella on 16 miinusmaalia, ja kun Lukko on tasakentällisin päästänyt 29 maalia, niin yli puolessa Lukon päästämistä tasakentällismaaleista Virtanen on kentällä. Kertoo varmaan myös plusminustilaston harhaanjohtavuudesta, koska Virtanen puolustaa minusta ihan hyvin ja varmasti vaikeampia minuutteja kuin vaikka joku Hyvärinen, jolla miinusmaaleja on vain kolme (puolet pienemmällä peliajalla).

Sapiskaa sen sijaan voi edelleen antaa laukaisuprosentista. Ei ne enää mutulla yhtä varmasti päätyplankkiin paukahda kuin viime kaudella, mutta onhan tuo alle 1 aika jäätävä prosentti. Se on luonnolisesti liigan huonoin niistä jotka maalin ovat tehneet, koska Virtanen on laukonut kaikista liigapelaajista eniten ja maaleja (Virtaselle syöttöjä) sitäkautta on toki tullut. Mutta silti, kun kyseessä on pelaaja joka pystyy individual effortilla tekemään itselleen maalipaikan, olisi kivaa että pistäisi kiekon reppuun myös. Eilisessäkin pelissä paikat oli.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Virtasen laukaus on kyllä jännän tarkka. Se tuntuu menevän aina saman senttimäärän ohi maalista, välillä sentään eri korkeudelta. Viime aikoina Liigassa Jessellä on ollut suuria vaikeuksia toimittaa kiekkoa maalille asti, vaan aika usein laukaus jää ekaan vastustajaan. Eilen Jesse teki muutaman todella hienon nousun viivalta maalille. Tulos jäi vaan uupumaan, mutta kyllä mä uskon että jossain vaiheessa Virtanen alkaa maalintekijä tilastoissakin näkymään useasti.

CHL: 7 O, 2+1=3, 4 PIM, +/- 0
Liiga: 20 O, 1+11=12, 12 PIM, +/- -1

Liigassa tasaiseen tahtiin jos mennään, niin Virtasen tehot olisivat 3+33 runkosarjan päättyessä.
 

cornix

Jäsen
Mun mielestäni Jesse hakee Lukosta selkeästi eniten ohjureita viivalta, sekä rebound-tarkoituksella kiskaistuja grokilasin-korkuisia. Tämä varmasti osaltaan selittää heikkoa laukaisuprosenttia, suurin syy tietysti se että tehtyjä maaleja on vain 1 kpl. Tilasto on tuossa suhteessa karu kun itse on verkkoa heiluttanut noin vähän, toki se toistaiseksi ainoa tehty maali olikin kohtalaisen hyvään paikkaan Tampereella.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Meikäläisen aika varma mutu kertoo, että Virtanen on Lukon pakeista selvästi paras toimittamaan kiekkoa viivalta maalille. Laukaus ei ole kova, eikä erityisen tarkkakaan, mutta ajoitus on kyllä hyvin kohdallaan. Esimerkiksi Niskalasta ei voi sanoa ollenkaan samaa, joskin Niskala lienee vahvemmin merkattukin vastustajien toimesta.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Esimerkiksi Niskalasta ei voi sanoa ollenkaan samaa, joskin Niskala lienee vahvemmin merkattukin vastustajien toimesta.
Mielestäni Niskala on parantanut erityisesti juuri tällä osa-alueella huomattavasti tällä kaudella ja se näkyy myös hänen pistesarakkeessaan. Eli ei enää lämää täysiä joka paikasta, vaan heittää myös fiksuja maalille asti päätyviä ranteita ja ohjurikiekkoja.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Ja tulee pakeille (varsinkin näille kahdelle) myös muita maalintekopaikkoja kuin viivavetoja. Niissäkin Virtasella on (ainakin Niskalaa enemmän) kehitettävää. Sinänsä laukauksessa on voimaa ja sihtiä, mutta aina se menee samanverran ohi niinkuin joku jo sanoikin. EIköhän se ole vain ajan kysymys kun alkaa napsumaan.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ohi menee ketjun aiheen, ainakin tavallaan mutta menköön. Lukon pakkien maaleista kokonaiset 3/11 on syntynyt lämärillä. Ahosen molemmat maalit on tehty maalin edestä/takatolpalta, Virtasen maali "takatolpalta". Muistaakseni vain Mikkolan maali ja Niskalan maalit IFK:ta ja SaiPaa vastaan on tullut lämärillä. Hyökkääjän tekemää lämärimaalia en tältä kaudelta edes muista nähneeni, muuten kuin Lähteenmäen maalit CHL:ssa viime Tiistaina ja tais onnistua myös Sportia vastaan Vaasassa, sekä Piitulaisen maali Tapparaa vastaan.... Kovin on ajat muuttuneet :)
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikös viime kaudella Virtanen tehnyt maalinsa pääasiassa hyökkäyksiin nousuista ollen mukana vastahyökkäyksissä? Pois lukien viime minuutin voittomaali JYP:iä vastaan, joka oli perus siniviivalämäri.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En asiaa tiedä niin kysytään viisaammilta: pelaako Jesse Virtanen Raumalla ensi kaudella? Jatkosopimusta ei ole ainakaan julkistettu...
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
En asiaa tiedä niin kysytään viisaammilta: pelaako Jesse Virtanen Raumalla ensi kaudella? Jatkosopimusta ei ole ainakaan julkistettu...

Tämä mietityttää. Olisi ensi kauden joukkueen ehkä tärkein jatkosopimus. Kuitenkin Lukolla on historiaa sössiä näitä muualle, mm. naurettavien sopparien muodossa.
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Eiköhän Virtasen tavoitteena ole SHL tai KHL. Jos ei vielä seuraavaksi kaudeksi saa sinne sopparia niin uskoisin, että tekee jonkun noin vuoden mittaisen jatkosopimuksen Lukon kanssa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uskon myös, että Virtasen tavoite ensi kaudelle on KHL/SHL tai jopa Sveitsi. Sen jälkeen Lukko ja sitten Kärpät, Tappara, HIFK ja TPS. Se kullä vituttaa jos Jesse jossain muualla Liigaa pelaa ensi kaudella kuin Lukossa. Sellainenkin vaara saattaa kuitenkin olla olemassa, koska Lukko ei mielellään laita ulkomaan optioita sopimuksiin ainakaan uuden sopimuksen ensimmäiselle kaudelle.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lukon twitterissä Virtanen kertoo tehneensä vuoden jatkot Lukon kanssa. Tämä on hieno homma.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Erittäin, erittäin erinomainen uutinen! Lukkohan ei ole yleensä KHL-pykäliä harrastanut, mitenköhän nyt?
Niskala-Virtanen-Ahonen, puolustuksen kärkiäijät on siis kiinnitetty jo.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Varsin erinomainen uutinen. Ensi kaudenkin puolustus alkaa näyttämään jo ihan hyvältä. Virtanen, Niskala, Ahonen ja Hyvärisen optio.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hieno uutinen, tosin vain yhden kauden jatko tietysti hieman hämää. Tai no, varmaan Jesse haluaa katsoa millaisen joukkueen Lukko ylipäätään saa rakennettua ja kuinka "noviisipäävalmentaja" Vuori selviytyy työstään.

Onhan se niinkin, että Jesse pelaa "helpolla" itsensä siihen asemaan, että kysyntää on paljon myös ulkomailta ja silloin puhutaan myös isosta palkkapussista.
 

sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jesse on ihan avoimesti kertonut tähyävänsä kovempiin sarjoihin. Tämä on täysin luonnollista ja ihan järkevää! Mutta hienoa että saamme nauttia vielä tämän kauden. Ehjänä pysyessään voi ensi kaudella olla ihan liiga kärki äijä!
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Mahtavaa! Tuleva KHL-/EHL-jyrä, josta on ensi kaudella vielä rutosti hyötyä. Vielä Heikkisen Ilkalle sopimusta ja mä tuun housuihini.
Heikkisellä on sopimus vielä ensi kaudesta. Eli Bono on ensi kauden jälkeen sitten se Virtasen korvaaja :)

Tärkeä jatkosopimus! Vesalainen kommentoi Twitterissä, että Jesse on MJ-tason pakki. Joten olisiko Vesalaisella jotain sisäpiiritietoa, että Virtanen olisi KJ:n suunnitelmissa seuraavalle Venäjän turneelle?
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Todella hyvä jatkosopimus! Mielessäni oli jotenkin paha pelko siitä että Virtanen suuntaa muualle tämän kauden jälkeen, mutta hienoa että päätti jäädä vielä Raumalle. On tasaisesti kehittynyt kausi kaudelta ja on vain ajan kysymys, milloin maajoukkuepelit kutsuvat.

Samalla ensi kauden puolustuksen runko alkaa näyttää melkoisen mukavalta. Tärkeimmät palaset on jo kiinnitetty ja suhteellisen levollisin mielin voi odotella myös aikaa jälkeen RD:n.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Hyvin hoidettu lukolta ja Jesselta. Varmasti kaveri itsekin tajuaa etta kehityskayra on nayttanyt lukossa ylospain jo useamman vuoden ja viela pikkuisen parantamalla saattaa aueta ne maajoukkueen ja KHL:n ovet. Paras paikka jatkaa sita kehitysta (kun sita kerran on pysyvasti tapahtunut) on siella missa ymparisto on tuttu ja peliaikaa ja luottoa loytyy. Fiksu paatos molemmilta osapuolilta.

Jessessa on aihio maajoukkue tasolle ja ruotsiin/KHL:aan tienaamaan. Viela on hiomista, mutta suunta on oikea.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jesse kertoi Länsi-Suomessa, että Ruotsi ja KHL kiinnostavat, mutta päätti jäädä vielä yhdeksi kaudeksi Lukkoon. Erittäin hieno juttu ja tärkeä jatkosopimus!
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Jesse sai varmasti myös tuntuvan palkankorotuksen, minkä myös on esityksillään ansainnut, mutta jättää taas vähemmän liikkumavaraa muihin hankintoihin.
Kehittyvällä pelaajalla on hyvä ollakin tavoiteet kotimaista liigaa korkeammalla.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aikaahan Jessellä on, mutta esim. KHL:aan päästäksen tarvitsee olla CV:ssä Liigan pakkien pistepörssin kärikisijoja, kokemusta EHT:lta ja todennäköisesti vyöllä myös MM-kisat. Kaksi viimeistä kohtaa uupuu vielä, ellei KHL Jessen kohdalta tarkoita Jokereita tai KHL:n pikkuseuroja. Ruotsiinhan pässee jo nykyisilläkin näytöillä. Mutta kuten totesin, aikaa on vielä reilut 1,5 kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös