Pelitapakeskustelu

  • 601 772
  • 4 154
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tähän "passiivisuuteen" lienee syynä ajatus siitä, että viisikko on paremmin kasassa, kun vastustaja tulee ja sitä kautta suora hyökkäys vastustajlta ei mahdollista kuin suoran laukauksen. Tällöin toinen aalto jäisi aina käyttämättä. Se mikä tässä valinnassa kuitenkin on vaarana, on se, että nyt kun hyökkäysalue on iso, tämä tapa mahdollistaa "helpon" pääsyn päätyyn (ristikulma, ränni) ja sitä kautta kulmapelin. On todella vaikea lähteä enää omista hyökkäämään tämän jälkeen, jos päätykiekkoa tai ristikulman jälkeistä irtokiekkoa ei saada pelattua omille.

Ja mistä päästään toiseen silmiinpistävään ongelman: Suomelta tuntui puuttuvan koko turnauksen ajan sapluuna päästä pois omista kiekon kanssa.

0-5 -trapissa ideana on nimenomaan pitää viisikko kasassa, aikaansaada "isku" painollista puolta miehittämällä punaviivalla tai viimeistään punaviivan ja oman siniviivan välillä sekä luoda riistopelaamista tämän "iskun' avulla. Passiivisuudella tarkoitin sitä, että Suomen viisikko ei kyennyt kasassa olemisesta huolimatta toteuttamaan trap-pelaamisen perusideologiaa.

Hyökkäyksiin lähdöistä olen samaa mieltä kanssasi, ja mielestäni Petteri Sihvonen avasi hyvin tähän liittyvää problematiikkaa U-studiossa vieraillessaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja mistä päästään toiseen silmiinpistävään ongelman: Suomelta tuntui puuttuvan koko turnauksen ajan sapluuna päästä pois omista kiekon kanssa. Oli kyse sitten viiveellä lähtemisestä tai puolinopeasti. Eli kun vastustaja päästetään keskialueen yli "helposti", pitäisi olla pomminvarmat tavat tulla kiekon kanssa pois vastustajan lyödessä painetta. Nyt ei ollut, vaan Tsekki pääsi varsinkin Jagrn johdolla myllyttämään pitkiä pätkiä Suomen päässä. Tämä on itselleni täysi mysteeri, miksi näin pääsi käymään

Sivusilmällä tuota tuli seurattua koska seurasin paitsi Suomen, myös vastustajan hyökkäyspelaamista ja Jagria olen seurannut pitempään NHL:ssä. Jagr pelaa hyvin usein samalla tavalla kuin Suomea vastaan eli jos pakki omissa antaa kiekolliselle Jagrille painetta, hän joko kiertää maalin tai järjestää muuten niin, että hyvänä kiekon suojaajana ja fyysisenä hyökkääjänä pakki ei pysty mailahäirinnällä, riistolla tai fyysisellä pelaamisella kiekkoa ottamaan vaan ajautuu itse pelin ulkopuolelle Jagrin kääntyessä kiekon kanssa kohti maalia. Tällöin jagrilaisilla on usein tilanneylivoima, esimerkisi 4vs3. Tämä Jagrin kuvio on toiminut kaiketi 20 vuotta, joten oliko kyse huonosta ohjeistuksesta tai osaamattomuudesta, mutta hyvin se toimi Jagrin kannalta Suomeakin vastaan. Sen mitä seurasin niin itselleni jäi kuva, että Suomen puolustajat eivät ihan kartalla olleet Jagrin pelaamisesta joten voinee olla niinkin, että siihen ei valmennus ollut kiinnittänyt huomiota vaikka mm. Barkov tiesi juuri sen miten Jagr pelaa. Toinen vaihtoehto toki on se, että Jagrin perinteinen hyökkäyskuvio oli käyty Suomen pakkien kanssa läpi, mutta pakit kuten Ohtamaa ja Jaakola eivät olleet pelitaidollisesti sitä tasoa, että osaisivat estää Jagria kun siihen ei pysty änärissä moni heitä parempikaan puolustaja. Se miten NHL:ssä parhaat puolustajat toimivat on Jagrin pitäminen kiekottomana ajamalla ajoissa tiukasti Jagrin iholle.

Hyökkäyspelaamismielessä nämä Tsekin ja Jagrin toimet olivat juuri niitä jotka tekivät hyökkäyspelaamisessa laadullisen eron Suomeen olkoonkin, että seurakaveri Barkovin ketju pelasi myös loistavasti hyökkäyspäässä. Muuten en juuri Suomen puolustusalueen peliä ja sen ongelmia seurannut.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kaikki kunnia esim. sinun Cobol hienolle kuvaukselle Jagrin pelaamisesta Suomen puolustusta vastaan, mutta eilisen pelin käänsivät ja ratkaisivat täysin epäpätevät tai mahdollisesti jopa ostetut erotuomarit, joka on niin raivostuttavaa ja naurettavaa, että sen jälkeen keskusteleminen pelitavoista muuttuu ainakin Johannekselle täysin mahdottomaksi asiaksi. En voi todistaa erotuomareiden lahjomista, joten tuo on vain mielipide, ei faktaa.
 
Trapin sijoitus on varmasti Jalosen valinta, mielestäni Suomi ryhmittäytyi turhan alas. Aktiivisen karvauksen ja vetäytymisen välillä tehtävä valinta on taas aina kärkikarvaajan tekemä valinta ja tässä taas näkyi suomalaisten pelaajien varovaisuus. Pelissä oli useita tilanteita, joissa rohkeammalla karvaamisella olisi päästy riistoihin.

Sanoo myös Jussi Jokinen (joka pelasi btw hienot kisat): - Keskialue vuoti turhan paljon. Tshekki pääsi liian monta kertaa vyöryttämään siitä sekä rintamana että kääntämään vastahyökkäyksiin. Ehkä meidän olisi myös pitänyt paineistaa niiden pakkeja kovemmin..

Jagr katkaisi Leijonien tien | Apu

Yksi vanhempi kiekkoniilo tokaisi häijysti, että ensimmäinen erä näytti juuri siltä kuin Kari Jalonen itse kovissa kansainvälisissä otteluissa: aralta, varovaiselta, pehmeältä ja passiiviselta. No joo, tuo oli vyön alle eikä muutenkaan relevanttia... mutta harvinaisen kummallinen valinta Tshekin ryhmää vm. 2015 vastaan (ei mitään taikuripakkeja, mutta helvetin isoja, luisteluvoimaisia ja taitavia jätkiä tuomaan kiekkoa ylös heittämällä ja puhkomaan trapin vauhdilla sitäkin enemmän). Toki pelaajillakin on vastuu siitä, että homma meni katseluksi; trap ei lähtökohtaisesti tarkoita passiivisuutta, vaikka siinä ei hulluna karvatakaan.

Pääosin hyvää keskustelua täällä, johon ei ole kauheasti lisättävää. Tulos on pettymys, mutta ei mikään katastrofi. Opiksi muutamissa asioissa ja uuden sukupolven voimin eteenpäin vaan.


Jagr pelaa hyvin usein samalla tavalla kuin Suomea vastaan eli jos pakki omissa antaa kiekolliselle Jagrille painetta, hän joko kiertää maalin tai järjestää muuten niin, että hyvänä kiekon suojaajana ja fyysisenä hyökkääjänä pakki ei pysty mailahäirinnällä, riistolla tai fyysisellä pelaamisella kiekkoa ottamaan vaan ajautuu itse pelin ulkopuolelle Jagrin kääntyessä kiekon kanssa kohti maalia. Tällöin jagrilaisilla on usein tilanneylivoima, esimerkisi 4vs3. Tämä Jagrin kuvio on toiminut kaiketi 20 vuotta, joten oliko kyse huonosta ohjeistuksesta tai osaamattomuudesta, mutta hyvin se toimi Jagrin kannalta Suomeakin vastaan.
Toinen vaihtoehto toki on, että pakit kuten Ohtamaa ja Jaakola eivät olleet pelitaidollisesti sitä tasoa, että osaisivat estää Jagria kun siihen ei pysty änärissä moni heitä parempikaan puolustaja. Se miten NHL:ssä parhaat puolustajat toimivat on Jagrin pitäminen kiekottomana ajamalla ajoissa tiukasti Jagrin iholle.

Jep. Etenkin Ohtamaa oli koko Tshekki-pelin enemmän tai vähemmän kusessa niin vauhdin, sijoittumisen kuin kaksinkamppailujen kanssa. Kun oma peli menee selviytymistaisteluksi, on aika sama, kuinka hyvin teoriassa tietää mitä pitäisi tehdä. Tietysti vielä pahempaa, jos ei edes tiedä...
Mutta kentällä nyt on se vastustaja ja joskus se kehtaa olla parempikin. Tuskin maailmassa on yhtään ammattipuolustajaa, joka ei tietäisi, miten Jagr pelaa. Ei se silti aina pysy kurissa:) vieläkään.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Erotuomareiden epäpätevyys käänsi pelin momentumin. Ei mikään pelitapa-asia. Sorry, niin se vaan meni eilisessä pelissä.
 

Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Kaikki kunnia esim. sinun Cobol hienolle kuvaukselle Jagrin pelaamisesta Suomen puolustusta vastaan, mutta eilisen pelin käänsivät ja ratkaisivat täysin epäpätevät tai mahdollisesti jopa ostetut erotuomarit, ...

Ottelu oli kolmannessa erässä 3-3.

***

Suomen turnausta pelitavallisesti luonnehdittaessa on osuvasti sanottu, että selvää peli-identiteettiä ei tahtonut löytyä/se ei ollut vahva. Itselleni ei auennut se, että mitä Jalonen loppuviimeksi joukkueeltaan tahtoi: kiekkokontrollia, pystysuuntaa, vastaiskuhyökkäämistä, coast-to-coastia, reagointikiekkoa, ..? Kaikkea oli vähän, mutta mielestäni mitään ei kunnolla. No, nollapeliputki viestii siitä, että puolustuspeli toimi, mutta niin sen tuolla hyökkäyspelillä piti toimiakin.

@Cobol on pureutunut hyvin Suomen HAHPin toteutumiseen, niin muutama sananen Suomen puolustus- ja keskialueen hyökkäyspelistä. Tilastoin Suomen hyökkäyksiinlähtöjä tasakentällisin kaikissa otteluissa (pois jäi Slovakia-ottelun 2 jälkimmäistä erää ja osa Valko-Venäjä-ottelun alusta). Niiden perusteella voi sanoa, että Suomi hallitsi pelin virtausta kaikissa muissa otteluissa paitsi Venäjää vastaan.

Suomella oli tasakentällisin kaikista ottelun peliä edistävistä lähdöistä (nopea, puolinopea, nopea kontrolli, hidastus) tyypillisesti 51-56 % ja Venäjää vastaan 48 %, puolivälierässä Tsekkiä vastaan 56 %. Tämä loi Suomelle vahvat edellytykset olla myös HAHP:ssa hallitseva, mutta mututuntumalla näin ei läheskään aina ollut kun suhteutetaan tarkastelu vastustajan tason mukaan. Esimerkiksi puolivälierässä Suomella oli 1. erässä saman verran lähtöjä kuin Tsekillä, mutta oliko ensimmäinen Pavelecin torjunta vasta joskus 15. minuutin kieppeillä? Peli katkesi aivan liian usein ennen hyökkäyksen fiksua päätöstä.

Tästä päästään siihen, että keinot luoda peliin kiekollista jatkumoa omista asti olivat perin vähissä, mitä pidemmälle turnausta mentiin. Suomen pelin rytmitys luonteeltaan nopeiden lähtöjen (nopea, puolinopea, nopea kontrolli) suhteellisella osuudella mitattuna vaihteli välillä 59 % - 77 % ja viivelähtöjä oli kaikista lähdöistä keskimäärin 12 % kuitenkin niin, että vähiten oli USAa vastaan 3 % ja eniten Norjaa vastaan 20 %.

Ehkä huomionarvoisinta on se, että Suomi palautteli ottelusta toiseen melko ahkerasti: keskimäärin 20 kertaa per ottelu eli 20 % kaikista lähdöistä. Vaikka peli isossa kuvassa vaihteli USA-pystysuunnasta Norja-kiekkokontrolliin, palautuksia oli käytännössä vakiomäärä joka ottelussa. Ilkikurisesti voidaan todeta, että yksi tällainen palautusteko sitten olikin ratkaisemassa puolivälieräottelua Tsekille (Pesonen).

Minulle nousee tästä palautustilastofaktasta mieleen kysymys, että tiesikö Suomen joukkue ihan viimeistä piirtoa myöten sen, mitä päävalmentaja joukkueeltaan tahtoi? Jos mennään ihan periaatetasolle, niin pelissähän pitäisi olla jokin tietty selvästi yhdessä sovittu johtoajatus, perusperiaate, johon tukeutua kun alkaa olla hätä. Esimerkiksi: roiskaisenko kiekon pois, vai säilytänkö kontrollin siirtämällä alaspäin? Ollaanko hyökkäämisessä aloitteellisia, vedetäänkö vain nopeasti ylöspäin ja kytätään virheitä jne.

Näiden eri toimintatapojen välillä on fundamentaalisia eroja ja pelin perusajatus tarjoaisi jokaiseen automaattisesti vastauksen. Rakentava joukkue palauttaa alaspäin ja rikkova joukkue roiskaisee pois. Rakentava joukkue on aloitteellinen ja rikkova joukkue kyttää virheitä. Cobolin kuvaama hybridikiekko mahdollistaa molemmat samanaikaisesti, mutta onko se liian vaativa pelitapa maajoukkuetasolle, joka eroaa huomattavasti seurajoukkueena toimimisesta? Joukkue ei mielestäni päässyt missään vaiheessa samalle sivulle eli pelaajien ajatukset pelistä eivät kohdanneet siten kuin voittavassa pelissä pitäisi.

Vaikka perinteisessä Meidän Pelissäkin tunnistetaan tilanteita, nousee sieltä silti esiin se, että sitä pelaava joukkue on rakentava ja aloitteellinen. Näin ei nyt K. Jalosen Suomen kohdalla tarpeeksi usein ollut.

Suomi palautteli koko ajan melko lailla vakiomäärän, vaikka pelitapa muuten vaihteli melko voimakkaastikin. Yrittikö Suomi liian vaikeaa pelitapaa, liian lyhyessä ajassa? Yhdessä detaljissa eli palautuksien suhteen pelissä oli ottelusta toiseen jatkuva kaava, vaikka muuten peli vaihteli. Tämä saattoi sekoittaa joukkueen peliä liikaa, kun pelitapa vaihteli fundamentaalisilta osin liikaa.

Suomi rytmitti peliään hitailla lähdöillä ottelusta toiseen vastustajaa enemmän, mutta tietyissä tilanteissa olisi rytmitykselle ollut enemmänkin tilausta. Suomi kuitenkin osasi pelata viiveistä suoria hyökkäyksiä ja niistä huippupaikkoja (esimerkiksi Venäjää vastaan) - suoraan sanottuna: oli paljon tilanteita, joissa olisin toivonut selkeää pein virtauksen kaappaamista pelin seisauttamisella.

Tämä ei tarkoita sitä, että olisi ehdoin tahdoin pitänyt viivähtää maalin takana, mutta tietyissä tilanteissa omalla puolustusalueella kiekon saatuaan tämä olisi tuonut Suomen peliin enemmän järkeä ja sitä kautta luonut huomattavasti enemmän vaihtoehtoja pyrittäessä ylöspäin. Aloitteellisuus kiekon kanssa ja ilman jäi nyt jälkeen vaadittavasta tasosta, mistä viiveiden puute oli yksi käytännön tason viesti. Mielestäni tämä aloitteellisuuden väheneminen on asia, jota pitäisi isommassakin katsantokannassa miettiä ja pohtia, että tahtooko Suomi hakea menestyä niin toimien. Tämä oli nyt vallitseva päävalmentajansa näköinen joukkue ja keskustelu täytyykin sitten tästä eteenpäin viedä enemmän yleisemmälle tasolle valmentajan nimitysprosessista lähtien.

Suomi ei tuntunut tietävän, että minkätyyppinen joukkue sen pitäisi olla. Tiesikö Kari Jalonen?

***

Edellä on ollut paljon puhetta myös todennäköisyyksistä ja siitä miten ne hyökkäyspelissä saisi maksimoitua. Seurailin päättyneellä liigakaudella etenkin Tapparan laukomisen laatua sektoreittain ja niihin kokemuksiin perustuen pitemmän aikavälin menestyminen ei ainakaan Tapparan tapauksessa korreloi siinä, että voitettaisiin sinällään vaarallisen maalintekoalueen laukaukset. Kyseeseen tulee enemmän se, että miten lauotaan ja kuinka laadukkaasti tukitoimineen.

Seuraavalle kaudelle tuota tilastointia voisi laajentaa ehdottomasti koko Liigan kattavaksi, mutta jos oikein hyödyllistä tietoa haluaisi saada, vaatisi hyökkäyspelin tehokkuuden analysointi sen, että jokaisen laukauksen yhteyteen saisi liitettyä tiedon laukauksen tyypistä: Esimerkin mukaan A) suora laukaus B) poikittaisliike/one-timer C) rebound D) ohjaus E)??. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman erikoisjärjestelyitä, joten kyse lieneekin valitettavasti enemmän haavekuvien luonnista Liigan, suomalaisen jääkiekon analysoinnin ja näiden kaikkien kunnianhimoisuuden suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Erotuomareiden epäpätevyys käänsi pelin momentumin. Ei mikään pelitapa-asia. Sorry, niin se vaan meni eilisessä pelissä.

Itse painottaisin kyllä pelitapa-asioita samaten, mutta onhan tämä siinä mielessä totta, että Suomella oli erittäin hyvä ote toisessa erässä, saatiin kiekko jo kolmannen kerran maaliin, mutta maalin sijasta tuli rangaistus ja takaisku omiin.

Kaikilla varmaan oma mielipiteensä tuosta tuomiosta, meidän kotikatsomossamme pidettiin selvänä sekä rehtinä maalina ja ehdimme jo tuulettaa, kunnes näimme tuomari viittoilut.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
.
Seuraavalle kaudelle tuota tilastointia voisi laajentaa ehdottomasti koko Liigan kattavaksi, mutta jos oikein hyödyllistä tietoa haluaisi saada, vaatisi hyökkäyspelin tehokkuuden analysointi sen, että jokaisen laukauksen yhteyteen saisi liitettyä tiedon laukauksen tyypistä: Esimerkin mukaan A) suora laukaus B) poikittaisliike/one-timer C) rebound D) ohjaus E)??. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman erikoisjärjestelyitä, joten kyse lieneekin valitettavasti enemmän haavekuvien luonnista Liigan, suomalaisen jääkiekon analysoinnin ja näiden kaikkien kunnianhimoisuuden suhteen.

Olen tämän aikasemminkin esiin nostanut, jotta kiekkoliiton pitäisi ymmärtää sijoittaa rahaa konenäköjärjestelmän kehittämiseen, joka tilastoisi peliä juurikin tuon tason tarkkuuteen asti (ja pidemmälle). USAssa on pitemmällä ymmärrys siitä, miten keinoälysovelluksia voidaan hyödyntää urheiluanalyysin apuna, täällä euroopassa pidetään kynä ja paperi järjestelmiä jalustalla (tietokoneohjelmat joita käytetään on vain kynäpaperisovellusten sähkösiä versioita).

Viimeksi tämän perään kysellessni valiteltiin resurssipulaa, joka tosin vaikutti siltä, että yritettiin tehdä liian kallista systedmiä heti kärkeen.

Kun muutama kausi sitten tein maalin syntytapatilastoinnin koko kaudelta Nelosen koositeiden pohjalta tilastoin nimenomaan myös laukaisutyypin. Tilasto on toki puutteellinen, koska se oli koosteista katsottu ja kaikki tilanteet eivät olleet näkyvissä.

Tehdyt maalit 11-12
suora hyökkäys 27% ( 2:1 12% 3:1 2% 3:2 17% 3:3 tai enemmän 23% 2:2 21% 1:1 10% Yksin läpi 12%)
suoran hyökkäyksen rebound/2nd 4,3%
riisito vastustajan alueella 10,3%
Aloitusvoitto 3%
kulmapelin/painostuksen jälkeen 20,7%
YV 27%
AV 2,5%
TM 4,3%
RL 0,9%

laukaus
poikittaisyötöstä 19%
pystysyötöstä eteen 1,3%
laukaus pystyvauhdista kiekkoa kuljettaen/harhautus 21,7%
laukaus sivuttais vauhdista 7,9%
maalintakaa/taaksepäin pystysyöttö/jättö 11,6%
laukas paikalta (esim pakki siniseltä) 13,9%
rebound maalivahdista 17,7%
ohjaus kauempaa tulevaan laukaukseen 6%


Konedatalla tuohon saataisiin myös (tarkuuden lisäksi siis) mistä ammuttiin, kuinka kauan pelaaja oli ollut jäällä ml. vastustajat ja omat, montako syöttöä oli edeltänyt jne. dataa. Tiedän, että Toronyossa tätä kehitetään, joten olisi aika täälläkin lähteä isosti liikkeelle..
 
Konedatalla tuohon saataisiin myös (tarkuuden lisäksi siis) mistä ammuttiin, kuinka kauan pelaaja oli ollut jäällä ml. vastustajat ja omat, montako syöttöä oli edeltänyt jne. dataa. Tiedän, että Toronyossa tätä kehitetään, joten olisi aika täälläkin lähteä isosti liikkeelle..
Kyllä Suomessakin on jo lähdetty liikkeelle. On olemassa kotimaisia startuppeja joilla on vastaavia tuotteita. Eiköhän kiekkoliittokin ryhdy seurojen vanavedessä asiakkaaksi ellei ole jo.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pelitapamielessä (hyökkäys) eilinenkään Kanadan esitys ei yllättänyt. Kanada pelasi juuri kuten sen ennakkoon täälläkin odotin pelaavan eli hyökkäysalueella aina kohti vastustajan maalia. Hyökkäyspelaamisen rakenne oli yksinkertaisesti se, että tultiinpa hyökkäysalueella laidasta tai keskustasta, seuraavat shakkisiirrot oli suunniteltu siten, että hyökkäys päättyy laukaukseen kohti maalia. Kanadan kenttätasapaino ja puolustajien tuki hyökkäyksille toimi sekin erinomaisesti ja noin äkkiseltään en keksi mitään oleellista asiaa jota pitäisi Kanadan HAHP:ssa muuttaa. Toki se meni välillä hieman näpertelyksikin kun Venäjästä ei ollut vastusta, mutta isossa kuvassa Kanadan HAHP oli lähes täydellistä. Venäjä ei pelannut pelitapamielessä oikein Kanadaa vastaan vaan se teki monta sinänsä pientä asiaa PAPP:ssa väärin mikä helpotti Kanadan HAHP:sta. Pelitapamuutokset eivät olisi kuitenkaan säästäneet Venäjää katastrofilta koska Kanadan pelaaminen hyökkäysalueen keskustassa oli niin vahvaa. Ehkä numerot olisivat olleet Venäjän kannalta pienemmät, mutta tappio kaikissa tapauksissa. Syy on yksinkertainen: Kanadan hyökkäysmateriaali ei ollut mikään ylikylä vaikkapa Venäjään verrattuna, mutta Kanadan hyökkäysalueen pelitapa, viisikon tiiviys ja kaikki muu oli.

Siksi onkin mielenkiintoista seurata tulevan syksyn aikana millainen keskustelu aiheesta Suomessa alkaa ja mitä asioita pelitapamielessä nostetaan esille kun maajoukkuetta seuraavan kerran kootaan. Samoin odotan sitä, millaisia muutoksia Liigan seurojen ja KHL:ssä ainakin Jokerien pelitapaan tehdään vai tehdäänkö mitään. Minusta Suomen pelissä MM-kisoissa 2015 oli paljon hyvää ja paljon huonoa, joten otetaan vain se hyvä jatkoon. Ja sehän oli hyökkäyspelitapamielessä Jokinen-Barkov-Donskoi. Ketju puolustajineen, joka pelasi hieman sovitettua meidän peliä puolustuspäässä ja hyökkäysalueella sitten 100 prosenttisen kanadalaisittain. Tulosta myös tuli.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
.Muutoksia käsittääkseni on tulossa enemmän tai vähemmän tai ainakin uudet strategianäkymät liitosta on lähettetty eteenpäin seuroille ja ymmärtääkseni uudet näkemykset eivät kovinkaan paljon tue ns Meidän peliä vaan peliä ollaan viemässä enemmän voisiko sanoa pelaajien peliksi eikä valmentajan peliksi. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa jää nähtäväksi. Varmaa on mielestäni se, että yksilötaitojen korostuminen tullee jollakin tapaa keskiöön, ei niinkään taktinen osaaminen. Voi olla, että olen väärässä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
.Muutoksia käsittääkseni on tulossa enemmän tai vähemmän tai ainakin uudet strategianäkymät liitosta on lähettetty eteenpäin seuroille ja ymmärtääkseni uudet näkemykset eivät kovinkaan paljon tue ns Meidän peliä vaan peliä ollaan viemässä enemmän voisiko sanoa pelaajien peliksi eikä valmentajan peliksi. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa jää nähtäväksi. Varmaa on mielestäni se, että yksilötaitojen korostuminen tullee jollakin tapaa keskiöön, ei niinkään taktinen osaaminen. Voi olla, että olen väärässä.

Minä en kyllä pysty ymmärtämään miten nämä kaksi asiaa olisivat toisensa pois sulkevat. Siis jos pelitapa on kunnossa, niin pelaajien henk koht taitotaso ei voi olla? Tai päinvastoin? Eikös pidä pyrkiä ottamaan molemmat asiat haltuun?

Kanadan pelissä tämä nähtiin kun sekä pelitavan toteutus, että taitotaso oli huimalla tasolla koko joukkueella.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
.Muutoksia käsittääkseni on tulossa enemmän tai vähemmän tai ainakin uudet strategianäkymät liitosta on lähettetty eteenpäin seuroille ja ymmärtääkseni uudet näkemykset eivät kovinkaan paljon tue ns Meidän peliä vaan peliä ollaan viemässä enemmän voisiko sanoa pelaajien peliksi eikä valmentajan peliksi. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa jää nähtäväksi. Varmaa on mielestäni se, että yksilötaitojen korostuminen tullee jollakin tapaa keskiöön, ei niinkään taktinen osaaminen. Voi olla, että olen väärässä.
Olet oikeassa. Antti Pennanen, nykyinen Jukurien päävalmentaja, Meidän pelin yksi kehittäjistä ja J.Jalosen vannoutunut oppipoika, kirjoitti täsmälleen käsittelemästäsi aiheesta kolumnin paikallislehti Länsi-Savoon syksyllä. Kun J.Jalosen Meidän peliä muutamia vuosia sitten tuotiin Liiton ajatteluun, Pennanen oli liiton "valistushommissa" mukana ja vielä viime kaudella hän itsekin peluutti Jukureissa Meidän peliä "kaikilla herkuilla". Nyt on liitossa uudet tuulet ja Meidän pelistä ollaan luopumassa käsitteenä, mutta osin myös sen elementeistä.

Eniten uudessa ajattelussa kuitenkin huolestuttaa se, että samalla kun Meidän pelin "yksilöä haittaavat" elementit poistetaan, lähtee pelistä helposti myös sellaisia viisikkopelin tärkeitä elementtejä, jotka nojautuvat pallopelien kiistattomiin lainalaisuuksiin. Näin kävi Kari Jaloselle juuri päättyneissä MM-kisoissa. Toki KJ:n pelissä oli paljon muitakin ongelmia, kuten vaikkapa pelin jatkumon luonti, joka oli monin paikoin surullista katseltavaa. Ei esimerkiksi vaan voi päättää jokaista hyökkäystä suoraan laukaukseen, jos tavoitteena on pelata vetäytyvää träppiä. KJ:n hyökkäys- ja puolustuspelin painotukset olivat rajuissa ristiriidoissa eikä niillä ollut mahdollista saavuttaa hyvää pelin virtausta.

Uusi suunta on täysin oikea, mutta kuten Pennanen kolumnissaan sanoo, tilan voittaminen ei saa tapahtua pelin kustannuksella. Se pitää pystyä tekemään laadukkaasti, siten että peli "pysyy kasassa"; pelinopeus, pelin tasapaino ja virtaus säilyvät laadukkaalla tasolla. Jukurit pelasi viime (syys- ja talvi)kaudella Antti Pennasen johdolla uusien, vielä epävirallisten, linjausten mukaisesti Mestiksen pelinopeinta ja tiiveintä kiekkoa, täydellisesti pystysuuntaan. Se oli hienoa ja jotenkin ennennäkemätöntä, että pystysuuntaan voi pelata niin nopeaa kiekkoa. Saman toteutti Kanada eilen, tosin Mestiksen nopein oli vaihtunut Maailman nopeimpaan. Suomessa on onneksi kohtuullinen määrä pelintaitajia, ja toivottavasti ne piirit ottavat uusista tuulista koppia ja alkavat tahoillaan suunnitella seurajoukkueissaan uusia tapoja pelata jääkiekkoa laadukkaasti pystysuuntaan. P.Sihvonenkin voisi tehdä tästä uuden suunnan journalismilleen, otaksun. Viivelähdöt eivät enää parin vuoden päästä ole muodissa, vaikka pelinopeus ja viisikkona pelaaminen toivottavasti! Se on selvää, että matkaa Kanadaan on hitusen. Työ pelin ja sitä kautta pelaajien taitotason kehittämiseen on aloitettava pikimmiten.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kanadan henkilökohtainen taitotaso antaa ja ottaa vastaan pitkiä syöttöjä mahdollistaa nopean pystysuunnan pelin ilman viisikon kokoon kasaamista. Suomen pelaajien taitotasolla tuo ei onnistuisi. Venäjän häviön yksi syy oli, että Venäjä pyrki voittamaan Kanadaa sen omassa pelissä riittämättömällä puolustajien taitotasolla. No Venäjä ei ole ennenkään loistanut taktisella puolen, jos ei Bykovin 2008 pikien poikittaissyöttöjen käyttö oteta huomioon, mutta Sanrokin lähteminen luistelukilpaan ja pystysuunnan kiekkopeliin Kanadaa vastaan oli tuhoon tuomittu.. koska organisointi oli huonoa (ja pääosin tämä johtuu puolustajien "kädettömyydestä")


No eipä se maalivahtipelikään nappiin mennyt. Erikoinen NHL maalivahti, joka pelaa noinkin syvällä maalin sisällä juuri osallistumatta peliin. Bobrovski on kuitenkin Vezina voittaja parin vuoden takaa
 

zuuzo97

Jäsen
Olet oikeassa. Antti Pennanen, nykyinen Jukurien päävalmentaja, Meidän pelin yksi kehittäjistä ja J.Jalosen vannoutunut oppipoika, kirjoitti täsmälleen käsittelemästäsi aiheesta kolumnin paikallislehti Länsi-Savoon syksyllä. Kun J.Jalosen Meidän peliä muutamia vuosia sitten tuotiin Liiton ajatteluun, Pennanen oli liiton "valistushommissa" mukana ja vielä viime kaudella hän itsekin peluutti Jukureissa Meidän peliä "kaikilla herkuilla". Nyt on liitossa uudet tuulet ja Meidän pelistä ollaan luopumassa käsitteenä, mutta osin myös sen elementeistä.

Pennasen kirjoitus Länsi-Savossa on varsin mainio. Erityisesti se, että Meidän pelissä on samat hyökkäys- ja puolustuspelin tavoitteet kuin ruotsalaisessa lätkässä, on monesti palitavoista puhuttaessa unohtunut.

Itse näen asian edelleen niin, että suomalainen jääkiekkopelitapa pohjautuu liian paljon 90-lukulaiseen puolusta ja iske vastaan -ajattelumalliin. Peliä ajatellaan niin paljon puolustuksen kautta. Ruotsissa taas on ollut jo pitkään valloilla hyökkäyspeli ja sen korostaminen, mikä on väistämättä johtanut pelaajien parempaan kehitykseen.

Totuus kun on se, että maalin takana seisominen ei pelaajaa kehitä tippaakaan. Eikä se keskialueella seisoskelu sen enempää. Viivelähtö on tavallaan helppo, yksinkertainen ja äärimmäisen tehokas keino peittää pelaajien taitotasoa. Pelaajia se ei kuitenkaan kehitä pätkääkään.

Maalin takana seisoskelun sijaan peliä pitäisi viedä rohkeampaan suuntaan, jossa uskallettaisiin kiekkoa pelata ahtaisiinkin väleihin viisikon tukitoimia unohtamatta. Muutosta ei ole tiedossa vielä pitkään aikaan, mutta valoa on tunnelin päässä.

Jukka Jalonen kertoi Iltasanomille Nuorten Leijonien pelitavasta. Jalosen mukaan joukkue pyrkii nopeaan kiekkokontrollilätkään. Hän nimenomaan korosti aktiivisuutta puolustuspelissä. (linkki Iltasanomien juttuun: Jukka Jalonen linjaa: Näin Suomi-kiekon nuoria kehitetään jatkossa - MM-jääkiekko - Ilta-Sanomat )

Juuri tällaista ajattelua pitäisi saada junnupuolelle kauttaltaan. Junnukoutsit kun ovat ymmärtäneet Meidän pelin yhtä kuin viivelähtöinä ja träppinä keskialueella, jotka eivät kehitä pelaajia ollenkaan.

Tulevaisuuden Leijona-pelaajat haluavat varmasti pelata aktiivisempaa jääkiekkoa kuin esim. nyt KJ:n Leijonat. Sitä kautta saadaan Suomi-lätkään hyökkäyspelin vallankumous.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Hyviä linjauksia mielestäni Jaloselta. Kanadan pelissä oli hienointa mielestäni juurikin tuo pelirohkeus. Ei lähdetty pelaamaan korostuneesti puolustuksen kautta, vaan voittamaan hyökkäämällä. Pelinopeus oli jotain sellaista mihin Venäjä eikä kukaan muukaan pystynyt ollenkaan vastaamaan, vaikka sinänsä pelitavassa tuskin oli mitään yllättävää. Myös kiekossa pysyttiin hyvin, vaikka sitä pyrittiin kääntämään pääasiassa noopeasti ylös. Avain asia tuossa oli siinä, että hyökkäyksissä pysyi koko ajan hyvä tasapaino, eikä jouduttu puskemaan tyhmiä hyökkäyksiä. Huikeaa, millä tasolla Kanada tuota toteutti. McLellan vaikuttaa olevan todella erinomainen valmentaja nimenomaan hyökkäyspelitavallisesti ja olisikin melkein toivottavaa nähdä hänet Oilersin peräsimessä ja se mitä hän saa niistä nuorista hyökkääjistä taiottua. Esim. Detroit menetti paljon, kun McLellan sieltä lähti, eikö joukkue ole ollut pelitavallisesti enää lähdön jälkeen samaa tasoa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Totuus kun on se, että maalin takana seisominen ei pelaajaa kehitä tippaakaan. Eikä se keskialueella seisoskelu sen enempää. Viivelähtö on tavallaan helppo, yksinkertainen ja äärimmäisen tehokas keino peittää pelaajien taitotasoa. Pelaajia se ei kuitenkaan kehitä pätkääkään.

Maalin takana seisoskelun sijaan peliä pitäisi viedä rohkeampaan suuntaan, jossa uskallettaisiin kiekkoa pelata ahtaisiinkin väleihin viisikon tukitoimia unohtamatta. Muutosta ei ole tiedossa vielä pitkään aikaan, mutta valoa on tunnelin päässä.

Jukka Jalonen kertoi Iltasanomille Nuorten Leijonien pelitavasta. Jalosen mukaan joukkue pyrkii nopeaan kiekkokontrollilätkään. Hän nimenomaan korosti aktiivisuutta puolustuspelissä. (linkki Iltasanomien juttuun: Jukka Jalonen linjaa: Näin Suomi-kiekon nuoria kehitetään jatkossa - MM-jääkiekko - Ilta-Sanomat )

Juuri tällaista ajattelua pitäisi saada junnupuolelle kauttaltaan. Junnukoutsit kun ovat ymmärtäneet Meidän pelin yhtä kuin viivelähtöinä ja träppinä keskialueella, jotka eivät kehitä pelaajia ollenkaan.

Mielestäni väite viivelähtöjen kategorisesta vahingollisuudesta on paradoksaalinen, koska viivelähtö on yksi keino ylläpitää kiekkokontrollia, rytmittää peliä, aikaansaada tasapainoisia rintamahyökkäyksiä ja syöttöketjuja. Kiekollinen peli taas on edellytys sille, että pelaajat oppivat pelaamaan kiekolla ja tunnistamaan tilanteita kentällä. Itse en usko siihen, että pelin pakottaminen tilan voittamiseksi tilan tekemisen sijaan silloinkin, kun oma viisikko ei ole koossa ja vastustaja ei ole hajallaan, kehittää pelaajia. Seurauksena on usein turha kiekosta luopuminen ja pahimmillaan "päämäärätöntä kimpoilua kentällä" - flipperikiekkoa.

Jalosen linjaus aktiivisesta kiekkokontrollijääkiekosta on varmasti hyvä pohja pelin kehittämiselle. Rivien väleistä olen lukevinani, että hidastukset, palautukset ja viivelähdöt ovat edelleen mukana Jalosen pelikirjassa.

Omat keskusteluni A-nuorten ja B-nuorten SM-sarjassa valmentavien tai valmentaneiden henkilöiden kanssa eivät tue väitettäsi siitä, miten juniorivalmentajat ovat ymmärtäneet Meidän Pelin. Sen sijaan valtaosa näistä juniorivalmentajista on korostanut aktiivisen HAPP:n ja nopean suunnanmuutospelin merkitystä, koska pelaajien taktinen kypsyys ei vielä mahdollista pelitavallisia "hienouksia". Aktiivinen HAPP ja nopea suunnanmuutospeli mahdollistaa yksilöllisten taitojen kehittämisen, kun siihen yhdistetään ripaus kiekkokontrollipeliä viivelähtöineen. Kun yksilölliset ominaisuudet on saatu juniorisarjoissa riittävälle tasolle, voivat pelaajat siirtyä aikuisten sarjoihin harjoittelemaan pelitavallisia asioita.
 

zuuzo97

Jäsen
Mielestäni väite viivelähtöjen kategorisesta vahingollisuudesta on paradoksaalinen, koska viivelähtö on yksi keino ylläpitää kiekkokontrollia, rytmittää peliä, aikaansaada tasapainoisia rintamahyökkäyksiä ja syöttöketjuja. Kiekollinen peli taas on edellytys sille, että pelaajat oppivat pelaamaan kiekolla ja tunnistamaan tilanteita kentällä. Itse en usko siihen, että pelin pakottaminen tilan voittamiseksi tilan tekemisen sijaan silloinkin, kun oma viisikko ei ole koossa ja vastustaja ei ole hajallaan, kehittää pelaajia. Seurauksena on usein turha kiekosta luopuminen ja pahimmillaan "päämäärätöntä kimpoilua kentällä" - flipperikiekkoa.

Kyllä olet tämän suhteen täysin oikeassa. Lähinnä tarkoitin tilanteita, joissa suurin piirtein pakki nostaa jalalla punaviivalle ja lyö päätyä. Tämäntyyppisissä viivelähdöissä pelaajat kehittyvät hyvin vähän. Sen sijaan jos viivelähtöihin halutaan luoda komeita rakenteita joista päästään hyökkäämään suoraan maalile, se kehittää pelaajia paljonkin.

Edelleen kuitenkn painotan sitä, että junnukiekossa, niin A- B- C- jne jne., ei peliä pitäisi perustaa viivelähtöjen ja päätykiekkojen varaan vaan pohjana tulisi olla rohkea tilan voittaminen. Se kehittää kuitenkin pelaajia parhaiten. Ahtaisiin väleihin pelaaminen, rohkeasti kiekolla haastaminen yms. tulee asettaa ensisijaikseksi. Ei se, että koko viisikko kiertää ja sitten pakki kuskaa punaselle ja lyödään päätyä. Kärjistetysti.

Jalosen linjaus aktiivisesta kiekkokontrollijääkiekosta on varmasti hyvä pohja pelin kehittämiselle. Rivien väleistä olen lukevinani, että hidastukset, palautukset ja viivelähdöt ovat edelleen mukana Jalosen pelikirjassa.

Ja kyllä, Jalosen pelikirjasta tuskin kiekkokontrolli on poistunut. Vesi kielellä odotan JJ:n Leijona-ryhmää.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Totuus kun on se, että maalin takana seisominen ei pelaajaa kehitä tippaakaan. Eikä se keskialueella seisoskelu sen enempää. Viivelähtö on tavallaan helppo, yksinkertainen ja äärimmäisen tehokas keino peittää pelaajien taitotasoa. Pelaajia se ei kuitenkaan kehitä pätkääkään.

Maalin takana seisoskelun sijaan peliä pitäisi viedä rohkeampaan suuntaan, jossa uskallettaisiin kiekkoa pelata ahtaisiinkin väleihin viisikon tukitoimia unohtamatta. Muutosta ei ole tiedossa vielä pitkään aikaan, mutta valoa on tunnelin päässä.

Mikä on sitten sitä kehittävää peliä? Ei kai maalin takana seisoskelu mikään itseisarvo kenellekään ole vaan sen seisoskelun jälkeenhän peliä nostetaan ja lähtökohtaisesti tiiviinä viisikkona pyritään kiihtyvällä vauhdilla suorittamaan hyökkäys, joko suoraan maalille, tai vaihtoehtoisesti päädyn kautta. Näissä tilanteissahan saattaa hyvinkin tulla kysymykseen ahtaisiin väleihin pelaaminen.

Viivelähtöhän pelataan usein tilanteessa jossa itse halutaan vaihtaa ja pitää yllä kiekkokontrolli. Toinen vaihtoehto on kiekon luovuttaminen vastustajalle, vaihto ja ryhmittyminen puolustamaan, agressiivinen karvaus on käytännössä mahdotonta koska lähtötilanteessa ollaan niin kaukana joten vaihtoehtona on yleensä trappiin asettuminen. Onko sinusta siis kiekon luovuttaminen vastustajalle ja trappiin asettuminen sitten erityisen pelaajaa kehittävää? Mielestäni logiikka on aika erikoista.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mikä on sitten sitä kehittävää peliä? Ei kai maalin takana seisoskelu mikään itseisarvo kenellekään ole vaan sen seisoskelun jälkeenhän peliä nostetaan ja lähtökohtaisesti tiiviinä viisikkona pyritään kiihtyvällä vauhdilla suorittamaan hyökkäys, joko suoraan maalille, tai vaihtoehtoisesti päädyn kautta. Näissä tilanteissahan saattaa hyvinkin tulla kysymykseen ahtaisiin väleihin pelaaminen.
Annan vielä toisen viestillisen verran panostani tähän ketjuun.

Eli mikä on kehittävää peliä? Se on sitä peliä, joka valmistaa yksilöä kapeaan kaukaloon, jossa pelataan tämän lajin kovimmat ottelut. Siinä vaiheessa kun KHL kaatuu, on monet suomalaispelaajat vaikeuksissa, mikäli meinaavat huippukiekolla itsensä elättää. Ei Suomi-kiekossa voida ajatella, että pelataan leveän kaukalon ehdoilla ja kasvatellaan muutamat Kontiolat Venäjälle kurvailemaan maalin takana.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Aika herättää tätäkin keskustelua henkiin omalta osaltani ja kysymykseni osoittuu - kuinkas muuten - nimimerkille @P.Sihvonen . Eli: Noudattivatko liigajoukkueet mielestäsi CHL:ssä eri pelitapaa kuin Liigassa vai onko pelitapa tismalleen sama?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Näiden junnukisojen aikana pelikirjakeskustelu on ollut verrattain vilkasta niin somessa kuin myös Ylen studiossa. Marko Tuulola ja erityisesti Karri Kivi ovat Ylen tiimistä olleet hyvinkin pelin päällä ja ero Maikkarin yksilö- ja "viihde"vetoiseen kommentointiin on silmiin pistävä.

Mestarivalmentaja Karri Kivi esitti tänään verrattain mielenkiintoisen lausahduksen, kun hän sanoi jotakuinkin niin, että "avauspelaaminen on pelin sydän". Tämä oli siinä mielessä vahva kannanotto, että tietyt tahot niin tällä palstalla kuin myös ennen kaikkea IS:n kiekkotoimituksessa ovat alituiseen olleet kritisoimassa avauspelaamisen ja puolustusalueen hyökkäyspelin ylikorostuneisuutta pelitapakeskustelussa. Kivi tällä kommentilla todella vahvasti asemoi itsensä tähän ns. sihvoslaiseen lahkoon, jossa pelin keskiössä on sen avauspelaaminen.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Mestarivalmentaja Karri Kivi esitti tänään verrattain mielenkiintoisen lausahduksen, kun hän sanoi jotakuinkin niin, että "avauspelaaminen on pelin sydän".

Taisi olla jotenkin, "kaikki alkaa tai kuolee avauspelaamisesta".

Toki, eihän sitä pidä ylikorostaa, mutta onhan se pelin moottori. Ilman moottoria ei ole mitään, mutta pelkällä moottorilla ei mennä myöskään mihinkään. Näin niinku vapaasti somea lainatakseni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös