Kannattajien tunteet JYPin kauden osalta

  • 31 614
  • 167

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Runkkari on ohi, ja nyt tähän aiheeseen on ilmeisesti paras merkkailla kauden onnistujia ja epäonnistujia.

Aloitetaas peli. Ja tämä arvio on sitten hieman kieli poskella tehty. Miinuksia mä en jaksanut luetella tyyliin kuka on suurin floppi ja kuka pieni pettymys. Plussat oli helpompi luetella.

+++++ Markus Hännikäinen.
Kukaan ei varmastikkaan olisi osannut ennustaa elokuussa että Hännikäinen pelaa näin vahvan läpimurtokauden. Tasaista suorittamista pitkin kautta, ja plusmiinustilasto mukava +22 kauden lopussa. Mielenkiintoista sekin että jäähytilasto kulkee melkeinpä käsikädessä pisteiden kanssa.

++++ Tuomas Pihlman
Muistan kuinka useamman kerran pitkin kesää joku Jatkoajan osiossa sanoi että "Pile on menneen talven lumia, ei onnistu" ynnä muuta. No, Pihlman haistatti paskat näille epäilijöille ja täräytti sitten 20 maalin kauden. Loppukaudesta huomasi että Pilellä on kova maalinnälkä, ja se näkyi epäonnistuneissa vedoissa.

+++ Eric Perrin
Viimeviikon tapahtumat jos jätetään unholaan, ja keskitytään Perrinin kauteen, niin ihan nappisuorituksesta voi puhua. 40-vuotias pelaaja ja silti taisteli kynsin hampain runkosarjassa pistepörssin voitosta, aina loppukierroksille asti. Syöttökoneemme huonoina puolina välillä perkeleen lepsu puolustus ja välillä pelin ratkaisevat virheet, sekä vähän heikonlainen viimeistely.

++ Anssi Löfman
Tasaista suorittamista illasta toiseen. Yksi tämän kauden omista suosikeista. Ensi kauden kakkossentteri maybe?

+ Juuso Pulli
Mies joka muistuttaa siitä entisajan hurrikaanimiehistöstä Virtasineen ja Wärneineen. Antaa nättejä niittejä ja pelaa vähän röyhkeästi, ja pisteitäkin tulee aina välillä. Tälläisiä pelaajia saisi kokoonpanossa olla enemmänkin. Onneksi omaa jatkopahvin JYPiin.

(Mielipiteet menee oikeastaan käsi kädessä pistepörssin ja sen kanssa miten pelaaja ylittänyt/alittanut odotukset, kaikki kunnioitus Tuppuraistakin kohtaan, ois kyllä listalle kelvannut, mutta kun positiivisista yllätyksistä 3-4 oli sellaisia jotka herätti huomiota hyvillä otteillaan, enkä jaksa ruveta 10 positiivista ja negatiivista pelaajaa listaamaan, menisi muuten loppuilta siinä)

Ja sitten risupuskia.
Darryl Boyce
Syksyllä vähän pimennossa. Keväällä heräsi, mutta jotenkin näen pienoisena pettymyksenä. En nyt mitään pistepörssin voittoa odottanutkaan, mutta aivan liian pitkään unessa elokuusta tammikuuhun. Siihen vielä päälle muutamat turhat käytöskympit.

Marko Kauppinen
Joku sanoi että "JYPin osion sylkykuppi". Tavallaan totta tuokin, mutta melko hidas ja kankea puolustuspäässä. Laukaukset lähtee joko ekan vastaantulevan pelaajan jalkaan tai sitten metrikaupalla ohi maalista. Ja jos jää puolustustilanteessa jälkeen, niin sitten otetaan maila kouraan ja koukitaan tai kampitaan ja sitten istutaan jäähyllä. Ei jatkoon, kiitos.

Miika Lahti
Rambon kautta ei voi kovin positiivisesti kuvailla. Jos ei vaihdeta aloituksesta pois niin suurella todennäköisyydellä kaatuu hetki sen jälkeen. Ennen tuo kaatuminen huvitti, nyt se lähinnä vituttaa. Ainut tilasto joka parani tällä kaudella oli jäähyennätys.

Mr. Kari Tyni / Marko "Jazzkiekko" Virtanen yms...

Tekisi mieli sanoa että katsokaa nega- ja vitutusketjusta tähän kaksikkoon perustelut. No, sanotaan nyt lyhyesti.
- Tiedoitustilaisuuden ajoitus - sopi yhtä hyvin tilanteeseen kuin hajuvesi lihapulliin
- Virtasen päävalmentajan pestin jatkaminen - perusteet tälle on aika hataralla pohjalla. Jos yksi peli vedetään hyvin niin seuraava saattaa mennä aivan vihkoon. Jos perjantaipeli on hienoa kiekkoa niin lauantaina on sitten yhtä rekkamiehen vao'n näyttelyä faneille.
- Virtasen tapa ottaa aikalisät. 8 sekuntia ennen 3. erän päätössummeria 2-4 - tappiotilanteessa on ilmeisesti oikea ajankohta moiselle?
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Todella ristiriitaiset fiilikset JYPin runkosarjan osalta. Kärjistetysti sanottuna, tuntui että joka toinen viikko toimisto toilaili oikein huolella tai sitten reagointikiekko väläytti kansalle parasta ja otettiin turpaan niin että korvissa soi, sitten taas se joka toinen viikko pätkittiin kolmen voiton putki ja otettiin 9 pistettä.

Joka tapauksessa 4.sija on kova, ja jos ukot jättää valmentajan katsojaksi ja painaa sitä vanhaa kunnon hurrikaani-kiekkoa niinkuin parissa edellisessä pelissä niin mahdollisuudet on ihan mihin vaan! Toisaalta, jos aletaan nyt miettimään liikaa ja ei pelata tunteella vaan liialla ajatuksella ensi perjantaina niin voi hyvinkin käydä kylmät.

Kovin ristiriitaiset on siis tunteet, mahdollisuuksia tuolla joukkueella on taivaisiin asti mutta kulman takana vähän väliä piru yrittää repiä helvettiin.
 

Baldrick

Jäsen
Tunteet läikähtivät ja alkukaudesta tuli muutama peli katsottua, mutta sen jälkeen lopetin. Palaan katsojaksi siinä vaiheessa, kun minua sellaisena osataan toimiston puolesta arvostaa ja seura osoittaa halunsa kehittää itseään niin tapahtumatuotannon kuin katsojaa viihdyttävän pelillisen identiteetin osalta, jolloin voisin kuvitella käyväni uudestaan Hippoksella. Tähän en valitettavasti usko niin kauan, kun se pelkkää kulujenhallintaa ymmärtävä patu vetää showta.

Minä en pahottanut mieltäni the kirjeestä, enkä Perrinin kohtalosta. Kaikki muu puuhastelu sekä tavallisen katsojan kuin sidosryhmien laiminlyönti sen sijaan sai minut täksi kaudeksi pelkän NHL:n pariin. Rautakansleri aka kesätyttö 69 aka ekihoo on barbaarisen ilmaisutapansa takana kuitenkin oikeassa.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse kuulun siihen kannattajakoulukuntaan joka kannustaa ja tukee suosikkiaan ylä- ja alamäessä. Tämä kausi ei tee poikkeusta. En ole koskaan vaihtanut kannattamaani joukkuetta, enkä usko, että tuo asia tulee ikinä muuttumaankaan (mukana kannustamassa JyP Hockey Teamia jo ennen liiganousua / jäähallia). JYP tulee aina saamaan kannatukseni ja tukeni organisaation taustahenkilöpersoonista tai heidän ulkonäöstään riippumatta.

Hyvää kiekkokevättä RäpyläRepelle, Rautakanslerille, kesätyttö 69:lle ja ekihoolle. Bostonissa ollaan varmasti kiitollisia uudesta kelpokannattajasta.
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse kuulun siihen kannattajakoulukuntaan joka kannustaa ja tukee suosikkiaan ylä- ja alamäessä. Tämä kausi ei tee poikkeusta. En ole koskaan vaihtanut kannattamaani joukkuetta, enkä usko, että tuo asia tulee ikinä muuttumaankaan (mukana kannustamassa JyP Hockey Teamia jo ennen liiganousua / jäähallia). JYP tulee aina saamaan kannatukseni ja tukeni organisaation taustahenkilöpersoonista tai heidän ulkonäöstään riippumatta.
Jep, sinä olet juuri se alkoholistin hyvä kaveri, joka tarjoaa tälle oluen ja käskee olemaan kuuntelematta hoidoista puhuvia.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jep, sinä olet juuri se alkoholistin hyvä kaveri, joka tarjoaa tälle oluen ja käskee olemaan kuuntelematta hoidoista puhuvia.
Hieman turhan kärjistetty vertaus, mutta silti hyvä sellainen. Joukkueen tukena pitääkin olla, mutta oikealla tavalla. Muutosta pitää pystyä vaatimaan, jos sille on selvästi tarvetta.
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä en ole ollut tyytyväinen JYPin toimintaan tämän kauden aikana. Tunteet on olleet välillä voimakkaitakin ja negatiivisuus on vallannut alaa. Silti joukkuetta ei tietenkään hylätä ja sen tekemisiä seurataan ja sen myötä eletään pelipäivinä niin tuskallisia hetkiä kuin iloisiakin. Toivottavasti keväällä tulisi niitä iloisia. Tämä teksti on kirjoitettu enemmänkin tunnepuolelta, jotkut muut meikäläisen tekstit ehkä sitten sieltä puolelta, mitä uskon tapahtuvan. Mutta niihin ei mennä tässä.

Virtasen pelitapa ei ole meikäläiselle tähän päiväänkään mennessä selvinnyt, en tiedä onko kenellekään. Suuret tasonvaihtelut ovat seurausta pelaajien epätietoisuudesta ja -luottamuksesta pelitapaan. Ratkaisut ei lähde selkäytimestä. Joukossa on loistavia matseja, mutta vastaavasti täysiä ohipelejä, pahempia kuin vuosiin. Lähtökohdat kevääseen ovat sekavat.

Kaikista tärkeintä olisi meikäläiselle nyt tässä keväässä olisi se, että joukkue osoittaa ryhdikkäästi sen, miksi se on ollut viimeiset 7-8 vuotta yksi liigan parhaista. Em. pelien väliset heilahtelut on saatava pois, nyt kelpaa vain paras taso. Paras neljästä playoff-sarja Jyrki Ahon nälkäistä Bluesia vastaan ei voisi olla haastavampi mittari JYPille tällä hetkellä. Nyt tarvitaan äärimmilleen vietyä kurinalaisuutta sekä jämäkkää fyysistä otetta. Yhtään taka-askelta ei oteta ja vastustajaa ei päästetä maalille, hinnan pitää olla riittävän kova näille Märkäsimoille ja Sailioille.

Jos annetaan kaikki mitä koneesta löytyy ja taistellaan viimeiseen mieheen, mutta silti Blues menee jatkoon niin en voi olla pettynyt. Jos taas Blues kävelee JYPin yli ja sama tietty haluttomuus ja neppailu paistaa JYPin otteista tässäkin sarjassa mitä kauden aikana, on toimistolla syytä tapahtua muutoksia kesän aikana.

Silti. Mielestäni tässä playoff-keväässä JYPillä on mahdollisuus voittaa takaisin hyvin paljon näitä Virtaseen ja Tyniin pettyneitä marisijoita. Minut ja monet muut. Jos Blues-sarjasta JYP TAISTELEE jatkoon, on tie auki minne vain. Kaino pyyntö JYP-toimiston, valmennuksen ja pelaajien suuntaan: Tehkää kaikkenne tänä keväänä, viekää itsenne kohti ääretöntä ja sen yli, täysillä päätyyn ja paareilla ulos! Erkki Perrin osaa kertoa teille, mitä se vaatii ja miten se tehdään, nyt on mahdollisuus pelata Ericille loistava lopetus JYP-uralle ja samalla voittaa Jyväskylä takaisin Jypinkyläksi.

Let´s Go JYP!

PS. Mikko Viitanen, tule takaisin. Sinua tarvitaan!
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Hieman turhan kärjistetty vertaus, mutta silti hyvä sellainen. Joukkueen tukena pitääkin olla, mutta oikealla tavalla. Muutosta pitää pystyä vaatimaan, jos sille on selvästi tarvetta.
Välillä tuntuu että tää osio on täynnä joko "alkoholistin hyviä kavereita" tai sitten semmoisia joille ei mikään riitä.

Tekis mieli kysyä et saisko ne sotakirveet haudattua ees kevääksi, ja miksei jopa kesäksi? Minäkään en oo ollut tyytyväinen kaikkiin päätöksiin tällä kaudella, mutta toivon että JYP menee mahdollisimman pitkälle, vaikka kuinka vituttaisi vaihtoaition mukavanoloinen valkku ja seniili harmaahapsi.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Välillä tuntuu että tää osio on täynnä joko "alkoholistin hyviä kavereita" tai sitten semmoisia joille ei mikään riitä.

Tekis mieli kysyä et saisko ne sotakirveet haudattua ees kevääksi, ja miksei jopa kesäksi? Minäkään en oo ollut tyytyväinen kaikkiin päätöksiin tällä kaudella, mutta toivon että JYP menee mahdollisimman pitkälle, vaikka kuinka vituttaisi vaihtoaition mukavanoloinen valkku ja seniili harmaahapsi.
En näkisi, että tällä hetkellä sotakirveitä on esillä. Kyllähän JYP-osio on nyt rauhoittunut ja keskittynyt seuraamaan joukkueen otteita.

Mutta jos joskus pitää ne sotakirveet kaivaa esille, niin kesällä nimenomaan. Silloinhan on aikaa miettiä ja keskustella tulevasta. Silloin tiedetään tasan tarkkaan tämän kauden tulokset ja voidaan lähteä puimaan syitä tuloksien takana.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jep, sinä olet juuri se alkoholistin hyvä kaveri, joka tarjoaa tälle oluen ja käskee olemaan kuuntelematta hoidoista puhuvia.
En haluaisi provosoitua ja keksiä tähän mikä sinä mielestäni olet, sehän ei suinkaan ole palstan tarkoitus. Vastaan kuitenkin, että olet itse asiassa väärässä ja vertauksesikin on huono. Edelleen, minun on hieman vaikeaa käsittää miten joukkuetta, joka juuri tahkosi runkosarjan päätteeksi itselleen kotiedun, kukaan "kannattaja" haluaa rinnastaa vakavasti sairastuneeseen yksilöön. Joukkueen pisin tappio(ryyppy-)putki kesti huimat kolme ottelua. Minusta joukkueen suorittaminen tässä hemmetin tiukassa sarjassa ei ole sujunut ihan niin huonosti ja poikkeuksellisen epätasaisesti, kuin täällä annetaan ymmärtää. Kaadut varmaan tuolillasi kun kerron, että pidän itseäni kaiken lisäksi vielä realistina. :O

Vihjaat viestissäsi, että kannattamalla joukkuetta kuten minä, teenkin joukkueelleni itse asiassa hallaa. Onko nyt mielestäsi tuo, muutamat kirjoitusoikeutensa menettäneen palstatrollin, tapa jotenkin parempi ja miksi, haluatko perustella?
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edelleen, minun on hieman vaikeaa käsittää miten joukkuetta, joka juuri tahkosi runkosarjan päätteeksi itselleen kotiedun, kukaan "kannattaja" haluaa rinnastaa vakavasti sairastuneeseen yksilöön. Joukkueen pisin tappio(ryyppy-)putki kesti huimat kolme ottelua.
Alkoholismia en suoranaisesti vertaisi "vakavaan sairastumiseen", vaan alkoholismi johtaa vakavaan sairauteen. Ja tässä vertauksessa ei ole kyse pelkästään joukkueen peliesityksistä, vaan asioista siellä taustalla. Voihan alkoholistikin ulospäin näyttäytyä kohtalaisen normaalina ja suoritua tehtävistään yleisellä tasolla kohtalaisen hyvin, kunnes se varsinainen romahdus tapahtuu.

Minä näen tämän asian niin, että yritämme estää tuota romahdusta tapahtumasta. Käytännössä tämä tapahtuu tarttumalla toimeen ennen kuin on liian myöhäistä, eli joukkueen kannattajista puhuttaessa tämä toimenpide on keskustelu ja asioiden esille tuominen. Me olemme vain tämän "alkoholistin" kavereita, jotka eivät voi ongelmaa korjata, mutta voivat yrittää saada "potilaan" ymmärtämään, että hänellä on ongelma.

Tämä ei tarkoita suoranaisesti, että kaikkien negatiivisten asioiden ohittaminen olisi väärin kannattamista, mutta joukkueelle hyödyllisempää on tuoda negatiivisia asioita esille, jotta niihin voitaisiin ehkä saada joskus parannusta.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Homma on siistiytynyt viime aikoina ja se on positiivista. Ihan tyhjänpäiväinen paskanlätinä on onneksi ainakin hetkeksi jäänyt. Kritiikkiä pitää tulla koska ilman kritiikkiä ei ole kehitystä. Mutta en kyllä ikinä usko että JYPin toimistolla tahallaan tehdään asioita huonosti. Busineksen kannalta vaan on tuhansia asioita joita a) ei saa kertoa julkisuuteen, tai b) ei tarvitse kertoa julkisuuteen. Siksi varmaan välillä tulee tilanteita joiden hoitaminen näyttää amatöörimäiseltä koska asian todellista laitaa ei voi kertoa syystä tai toisesta. Esimerkkinä vaikka Perrinin tiedotustilaisuus. Se olisi tullut ilmi jotain kautta kuitenkin ennen kauden päättymistä joten asian julkistamisen kannalta ei ollut yhtään hyvää vaihtoehtoa ja "oikeaa aikaa..." Kaikki vaihtoehdot oli paskoja. Valitiin vähiten paska...

Ja vastaavia tilanteita on varmasti paljon. Pienemmässä mittakaavassa toki mutta kuitenkin.

Ja vaikka minuakin harmitti Perrinin lähtö niin uusi kausi tulee silti. Ja uudet tarinat, tarinan sankarit ja konnat. Mutta JYP säilyy. Niin kuin on säilynyt siitä saakka kun Faija-vainaa vei 70-luvun lopulla Hippoksen tekojäälle ensimmäisiä kertoja pelejä katsomaan. Aina se on JYP ollut ja aina tulee olemaan. Koska JYP ei ole kukaan yksittäinen henkilö. Moni on saanut nimensä JYPin historiaan, osa enemmän kunniakkaasti osa vähemmän. Ja jonain päivänä ovat historiaa myös nykyiset valmentajat ja omistajat. On uudet vetäjät ja uusi joukkue. On uusi karavaani lähdössä matkaan. Vielä sellainenkin päivä tulee mutta silloinkin se on JYP. Paljon on hienoja muistoja, monet kerrat on ääni käheäksi huudettu ja tappion karvas kalkki nielty... Voi olla että tämä kausi päättyy viikossa. Tai sitten mennään päätyyn saakka. Kaikki on edelleen mahdollista. Mutta ei tämä niin vakavaa ole että hylkäisin JYPin jonkun yksittäisen ihmisen tekojen tai sanojen perusteella. Kevät on hienoa aikaa, kaikesta huolimatta...
 

EMS78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näin kannattajan näkökulmasta kausi on ollu yhdellä sanalla sanottuna raskas. Ei pelkästään se mitä joukkueessa tapahtuu ja miten JYP on pelannut, mutta ikävää on myös se, että me kannattajat ollaan keskenämme leiriydytty. Olis hienoa, jos me voitais kokea olevamme yhtä JYP-(kannattaja)perhettä. Itse on tullu negailtua täällä jonkun verran, mikä johtuu puhtaasti siitä, että ole huolissani JYPistä. Haluan kiittää niitä, jotka ovat vaikeinpinakin aikoina jaksanu nähdä niitä positiivisiakin asioita, sillä siitä on ollu ainakin itelle apua, vaikka se ei huolia olekaan poistanu. Niille, jotka näkevät JYPin tilanteen positiivisena, haluaisin sanoa, että ne, jotka täällä negailee, ei tee sitä siitä syystä, että se on kivaa. Vaan siellä taustalla on ärsyyntymistä, epätoivoa, turhautumista, huolta, ketutusta yms. Eikä kukaan ole lähteny kauteen niillä toiveilla, että voikun sais turhautua tai kettuuntua JYPiin jostain syystä.

Mitä tulee tähän kauteen ja omiin tunteisiin, niin aika samoilla mennään kuin viime kaudellakin. Kun tässä on nyt pari kautta menty samalla meiningillä, niin tavallaan tähän on jo turtunu.Toisaalta huolenaiheita on viime kautta enemmän. Näin pleijareiden alla eniten huolettaa se, että vastustajilla on paremmat/kokeneemmat valmentajat ja se että runkosarjan viimeisien kierrosten aikana JYP-pelaaja sanoo TV-haastattelussa, että pelitapaa, mitä on työstetty nyt kaksi kautta, ei olla vielä saatu toimimaan. Mestaruuteen en siis usko, mutta toivottavasti tää kausi päättyy niin, että voitais kaikki olla tyytyväisiä.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Nyt lienee kuitenkin se meidän kannattajien aika luoda sitä tunnetta. En oikein usko valmentajaan. Mutta nyt on aika unohtaa se, ja kaivaa peruukki esiin, logo poskeen ja lähteä hallille huutamaan. Luoda sitä väriä katsomoon. Näin teen perjantaina ja lähdenpä Espooseenkin heti perään lauantaina. Ollaan jokainen kääntämässä hommaa raiteilleen
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Itse kuulun siihen kannattajakoulukuntaan joka kannustaa ja tukee suosikkiaan ylä- ja alamäessä.

Sinä kuulut siihen kannattajakoulukuntaan joka keulii fanitusvuosien määrällä, kaikki-kelpaa-asenteella sekä hallilla vietetyllä ajalla. Siihen sivuun sitten kyseenalaistetaan muiden fanien motiiveja. Et ole tyylilajisi ensimmäinen joka on pirun epävarma omasta faniudestaan ja pyrkii juuri tuollaisella tekstillä pönkittämään omaa muka erinomaisuuttaan.

Sitten on niitä faneja jotka eivät tee joka helvetin paikan päällä nähdystä pelistä tai kausikorttivuosista mainosnumeroa. Nämä fanit myös vaativat seuraltaan laatua ja uskaltavat tilanteen tullen antaa perusteltua kritiikkiä. Kuten myös kehuja sekä rakkautta.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Aiemmin kritisoin kriitikoita ihme naukujina, sittemmin olen joutunut myöntämään että on ihan aiheellistakin huolta: case Perrin, talous, markkinoinnin heikkous (kuluttajien suuntaan), budjetin leikkaus jne..jne..
En kuitenkaan lähtisi känäämään mielipiteiden oikeellisuudesta. Jos joku (kuten minä) on kannattanut seuraa kymmenissä vuosissa, on silloin tullut työnnettyä rahaa seuralle yhden käytetyn auton arvosta! Näillä ihmisillä on oikeus mainita asiasta muun kirjottramisensa yhteydessä, sillä ainakin minä arvotan sellaisen kannattajan mielipidettä enemmän. JYPin suunta on kyllä huolestuttava, ei pääse mihinkään, mutta sanoin jo kauan sitten että miten tulee käymään kun äänestää jaloillaan! Ja ensi kaudella nämä jaloillaan äänestäneet saavat sitten nauttia satoaan kun pelaajabudjetin leikkaus on tuntuva. Kannattiko? Auttoiko?
Summasummarum: olen tullut puolitiehen vastaan ZayWestejä ja ymmärrän hyvin kummituksia. Huoli on kova!
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Näillä ihmisillä on oikeus mainita asiasta muun kirjottramisensa yhteydessä, sillä ainakin minä arvotan sellaisen kannattajan mielipidettä enemmän.

Minä taasen arvostan sellaisia faneja keiden ei tarvitse jotain asiaa pönkittääkseen mainostaa miten paljon on hallilla nähnyt pelejä tai miten monta vuotta on kausikorttia pitänyt. Asia erikseen jos puhutaan ottelutapahtuman yms edistämisestä. Itse olen tällä kaudella työntänyt JYPille rahaa aivan liikaa asenteeseeni nähden(ja tänään uppoaa sisään lisää), mutten näe syytä mainita asiaa tätä lausetta enempää.

Ehkä näiden kummitusten ja muiden vastaavien kanssa ei mitään suurempaa erimielisyyttä olisi koskaan tullutkaan jos pääasiallisesti oltaisiin pysytty keskustellussa asiassa eikä siinä keskustelijassa.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toimitusjohtajia ja valmentajia tulee ja menee mutta minulle JYP on ikuinen. Sen takia poistan jatkossakin Facebook kavereistanikin kaikki sellaiset jotka ovat äänestävät jaloillaan. Sillä jaloillaan äänestäminen on joukkueen ja sen tulevaisuuden päälle kusemista!
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Et ole tyylilajisi ensimmäinen joka on pirun epävarma omasta faniudestaan ja pyrkii juuri tuollaisella tekstillä pönkittämään omaa muka erinomaisuuttaan.
Olet hassu hermostuessasi, mutta otetaanhan nyt kuitenkin iiisisti, ja nautitaan pudotuspelihuumasta.

Nythän nimenomaan ei pitäisi provosoitua. Pitäisi jättää vastaamatta. Tässä on inhimillinen tekijä. Tarvii puolustautua.

Ystävä hyvä, en ole pätkääkään epävarma kannattajuudestani. Enkä tietenkään halua tulla ymmärretyksi erinomaisuuttaan pönkittävänä ja fanaattisuudestaan epävarmana fanina. Fani -termi ei muutenkaan mielestäni ole sopiva kuvaamaan suhtautumistani yhtään mihinkään. Ethän siis jatka enää aiheesta tuolla linjalla, kun et siitä kuitenkaan tarpeeksi tiedä. Itsekin nähdäkseni toivot, että keskustelu pysyisi asiassa eikä keskustelijassa, viitaten siis tuohon viimeisimpään viestiisi.

Sitten on niitä faneja jotka eivät tee joka helvetin paikan päällä nähdystä pelistä tai kausikorttivuosista mainosnumeroa.
Mainosnumero, ok. Olisinko kerran vai kaksi maininnut asiasta sivuhuomautuksena tässä reilun kymmenen vuoden aikana. Olkoon se siis mainosnumeron tekemistä. Tämähän on mielipidepalsta, joten saat toki nähdä asian noinkin.

Nämä fanit myös vaativat seuraltaan laatua ja uskaltavat tilanteen tullen antaa perusteltua kritiikkiä. Kuten myös kehuja sekä rakkautta.
Oih, niin arvokasta ja perusteltua kritiikkiä, ja rakkauttakin, aah. :D
Ei kai nyt vain joku, joka on pirun epävarma omasta faniudestaan, pyri juuri pönkittämään omaa muka erinomaisuuttaan.

"Itse olen tällä kaudella työntänyt JYPille rahaa ... " -ZayWest.
No mutta mutta, kelpofanin mainosnumeroko se vielä siinä? :0

Olenko ymmärtänyt oikein jos arvaan, että kuvittelet JYPin menestyksen olevan viiltävän kritiikkisi ja kaltaistesi kriitikoiden ansiota? Joukkueen kompurointi taas johtuu tietenkin kritiikin vähyydestä? Kriisin tullen triplakritiikki, ja nostetaan taas joukkue jaloilleen. Sellainen varman menestyksen resepti. Joopa joo. Uskon tietäväni mitä on rakentava kritiikki, ja uskon tietäväni mitä on pelosta ja epävarmuudesta kumpuava pessimismi. Niillä on valtava ero ja vaikutus lopputulemaan. Luulenpa, ettei yhtään merkittävää taistelua olla voitettu koskaan pessimistisellä ja epävarmalla asenteella. Toivon, että näiden pelosta vapisevien JYP -"fanien" asenne ei koskaan pesiydy JYPin organisaatioon. Viime aikainen suuntaus on ollut vähintäänkin huolestutavaa seurattavaa, siis nimenomaan jyväskyläläisen kiekkoyleisön asenne. :( Onneksi JYPissä on nähdäkseni runsaasti kokemusta ja näkemystä sekä organisaation että pelaajiston riveissä - siis ymmärystä siitä, millaista asennetta voittaminen vaatii. Suurin osa katsojista (tai faneista) on korkeintaan amatöörejä siinä mielessä.
Avainsanat: Voitonhalu -nälkä, -jano, -himo jne. ja häviämisen pelko.

"jaloillaan äänestäminen on joukkueen ja sen tulevaisuuden päälle kusemista!" -Kapo 00.
Sehän on täsmälleen näin.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Olet hassu hermostuessasi, mutta otetaanhan nyt kuitenkin iiisisti, ja nautitaan pudotuspelihuumasta.

Kannattaa tämä hassuus varmastikin palauttaa sinne faniporukan ytimeen. Esim. sille kaverille joka haluaa vallata koko paskan itselleen RuRyn edestä. Tälläkin ajalla voisit esittää jotain muuta kuin suuren faniperheen otusta.

Ja kauden aikana käytyihin keskusteluihin liittyen tasosi ei yllätä yhtään. Olet edustanut sitä jo kohta 12kk. Annatko halin vai valtaatko?
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannattaa tämä hassuus varmastikin palauttaa sinne faniporukan ytimeen. Esim. sille kaverille joka haluaa vallata koko paskan itselleen RuRyn edestä.
En tiedä yhtään mistä tai kenestä puhut tässä, sori.

Ja kauden aikana käytyihin keskusteluihin liittyen tasosi ei yllätä yhtään. Olet edustanut sitä jo kohta 12kk. Annatko halin vai valtaatko?
Et sitten näemmä haluakaan lopettaa henkilökeskustelua. Mitäs tasoa minä sitten 12 kk aiemmin mielestäsi edustin? En pidä itseäni tuuliviirinä. Onko joku muuttunut, olisinko onnistunut nostamaan tasoani? Voin antaa halin, vaikka en ymmärräkään mitä tässäkään haet. Otsikon mukaiset tunteeni ilmaisin jo aiemmissa viesteissäni, mutta kai tämäkin vielä jotenkin aihetta hipoo, en tiedä miten moderaattori kokee. Joskus taannoin jäähyjä napsahteli aika herkästikin keskusteluaiheen harhautuessa tarpeeksi sivuraiteille.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
"Itse olen tällä kaudella työntänyt JYPille rahaa ... " -ZayWest.
No mutta mutta, kelpofanin mainosnumeroko se vielä siinä? :0

Tuo ei kuitenkaan ole KOSKAAN tekstissäni mukana jos agendaani paukutan tekstin muodossa. Sanoinkin jo etten tuota yhtä lausetta enempää nosta omaa faniuttani esiin. Sen sijaan täältä JYP-osiosta löytyy hyvin paljon sitä kamaa missä tylytetään kritiikin antajia ja muistutetaan että pelit ovat siellä hallilla. Siellä missä vain tosifanit ovat tosifaneja. Ja tuota kuraa irtoaa lähes ainoastaan näiltä "tynipojilta" sekä "posijengiläisiltä". Pahoittelen etten tiedä mitä muuta termiä käyttää tuossa kohdin kun kaiken kritiikin kohdalla tietyt nimimerkit juoksevat puolustamaan kaikkea mitä JYP tekee.

Sinä voisit olla teidän posiporukan pääjehu ja kantaa soihtua kumoamalla kauden mittaan annetut kritiikit. Aloitetaan päävalmentajasta, jatketaan pelitapaan ja päätetään kierros organisaatioon. Kiteytään ja kysytään kokonaisuuteen liittyvään Q, eli miksi tällä kaudella annettu kritiikki ei ole ollut aiheellista?
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiteytään ja kysytään kokonaisuuteen liittyvään Q, eli miksi tällä kaudella annettu kritiikki ei ole ollut aiheellista?
Rasittavaa. Sanotaanpa siis tämä nyt taas kerran.

Tietenkin on ollut aiheellistakin kritiikkiä ja sellaista tulee antaakin kun on sen paikka!

Olenhan tuon siis monesti täällä jo kertonutkin, mutta nähdäkseni tällä kritiikillä on ollut tapana paisua aika ajoin sellaisiin mittoihin, että se ei aina tunnu olevan lainkaan balanssissa tosiasioiden kanssa. Toisin sanoen kritiikin määrä ja laatu eivät ole olleet mielestäni sopivassa suhteessa realiteettien kanssa.

Kun silloin tällöin yritän palstalla toppuutella näitä äänekkäimpiä kriitikoita ja tuoda esiin vaikkapa positiivisia puolia asioista, kimppuuni yleensä hyökätään usean nimimerkin voimin. Ymmärrän toki, että risujen jakaminen ja tyytymättömyyden ilmaiseminen sujuu suomipojalta luontevammin kuin posien jakelu, mutta jotain rotia toivoisin välillä. Luulenpa, että toiveeni ei tule toteutumaan koskaan. Tuosta syystä tänne palstalle kirjoittamisesta ja palstan seuraamisesta on tullut niin raskasta, ettei tätä enää oikein tahdo jaksaa. Suuri ansio tästä kuuluu myös sinulle. Onnittelut siis onnistumisesta, mikäli se on ollut tarkoituksesikin. Tämä "posijengin" äänitorvi töräyttelee tänne enää hyvin harvakseltaan. Saattaapa jopa olla, että jätän lopulta koko paskan tänne märehtimään keskenään kaikkea JYPiin liittyvää surkeutta. Aika kauan olenkin täällä jo hermojani kiusannut. Onneksi sentään aivan kaikki eivät ole kuitenkaan hypänneet tuohon negakelkkaan. Valitettavasti se on aika hiljainen vähemmistö. Aurinkoista kiekkokevättä kuitenkin kaikille tasapuolisesti!
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Mielenkiintoisen väittelyn oheen/jälkeen kirjoitan vain lyhyesti, että nythän tätä kautta vasta ratkotaan. Itsekin olen kritisoinut monia asioita ennen kaikkea valmennuksen suhteen. Ja kun selkeästi on näyttänyt siltä, ettei kaikki joukkueen sisällä kunnossa ole, niin pessimismi on hiipinyt mieleen. Mutta mutta. Kolme viimeistä peliä joukkue on ollut yhtenäinen ja pelannut hyvin. Siis runkosarjan lopun ja eilen.

Josko olisi muutamaksi viikoksi (toivottavasti) jopa rakentavan kritiikin nimeen vannovien kannattajien syytä liittyä siihen posijengiin mukaan kannustamaan? Vai milloin siihen oikein on aika / tarvetta. Itse olen matkalla Espooseen.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Olenhan tuon siis monesti täällä jo kertonutkin, mutta nähdäkseni tällä kritiikillä on ollut tapana paisua aika ajoin sellaisiin mittoihin, että se ei aina tunnu olevan lainkaan balanssissa tosiasioiden kanssa. Toisin sanoen kritiikin määrä ja laatu eivät ole olleet mielestäni sopivassa suhteessa realiteettien kanssa.

Olen monessakin mielessä yksinkertainen jätkä, mutta minusta kritiikille joko on aihetta tai sitten ei ole. Siksi minä sinulta tivasinkin vastausta jälleen kerran ja tuloksetta. Volumetason arvostelu sen sijaan on yhtä tyhjän kanssa ja kertoo enemmänkin siitä että asiat pitäisi hyssytellä pimentoon. Se on kuitenkin totta että välillä itseltänikin on karannut lapasesta, mutta tuota ei ole mitenkään vaikea myöntää.

Kun silloin tällöin yritän palstalla toppuutella näitä äänekkäimpiä kriitikoita ja tuoda esiin vaikkapa positiivisia puolia asioista, kimppuuni yleensä hyökätään usean nimimerkin voimin.

Tuo nyt on aika siloteltu näkemys asiasta ja kannattaa varmasti tsekata uudelleen että millä tavoin tuota positiivisten puolen tapetille nostamista on tässä kauden mittaan harrastettu.

Josko olisi muutamaksi viikoksi (toivottavasti) jopa rakentavan kritiikin nimeen vannovien kannattajien syytä liittyä siihen posijengiin mukaan kannustamaan? Vai milloin siihen oikein on aika / tarvetta. Itse olen matkalla Espooseen.

Tämä väittely ei ainakaan omaa kannatusmentaliteettiani muovaa millään tavalla. JYPin messissä ollaan ja kannustetaan niin paljon kuin lähtee. Joukkueesta kuoriutui lähes hämmentävän paljon potentiaalia esiin aivan runkosarjan lopussa. Fiilis itse pääasiaan liittyen on siis vähintäänkin ensiluokkainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös