KooKoo kaudella 2014–2015

  • 294 155
  • 1 063
Kouvolan Sanomien tietojen mukaan Henri Tuominen, Aki Kangasmäki ja Mikko Virtanen ovat pelistä poissa arviolta kaksi viikkoa eli kyllähän kyseisellä kolmikolla alkaa olla pelit taputeltu runkosarjan osalta.
Todella paha takaisku näin runkosarjan voitosta taistellessa. Mikäköhän on J-M Juutilaisen tilanne? Toivottavasti hänet saataisiin takaisin keskiviikoksi, niin ketjut voisivat näyttää tältä.

Julkunen - Juutilainen - T-P Heikkinen
Karevaara - Rajala - Juusela
A. Heikkinen - Peltonen - Koivisto
Koskinen - Tamminen - Espo/Appelgren

Nyt on sitten tarjolla nuorille ja omille pojille paikka raapaista miracle on ice ja vielä ottaa se runkkarin voitto. Lasaretti on täynnä, mutta nyt pelataan sitten logolle verenmaku suussa.
 
Viimeksi muokattu:

Steus

Jäsen
KooKoon sentteriosastoa ei voi vitsilläkään sanoa kapeaksi, mutta niin vain sen kanssa ollaan ajauduttu ongelmiin. Ainahan nämä loukkaantumiset tiedotetaan "pari viikkoa", mutta yleensä kuukauden jälkeen alkaa palaneen käry haista kannattajien nenässä. Tokihan siirtorajalla olisi reagoitu voimakkaammin sentteripulaan, mikäli Kangasmäellä, Virtsillä ja/tai Tuomisella olisi kausi kokonaan ohi (vai olisiko?).

Koskinenhan käsittääkseni handlaa sentteripelaamisenkin ja Juutilainen tosiaan on pelannut myös keskellä, joten ei tässä nyt ihan suuren suurta hätää vielä ole. Olisi toki luottavaisempi olo lähteä haastamaan Jukureiden miljoonanippua, mikäli olisi kaikki avauksen laiturit käytössä.

KatsomoGM:
Karevaara-Rajala-Rinkinen
Juutilainen-Peltonen/Kangasmäki-Julkunen
Heikkinen(TP)-Virtanen-Koivisto
Juusela/Espo-Tuominen-Heikkinen(A)/Appelgren

Reservinä kolme ylhäältä ja omat junnut Tamminen, Koskinen, Kinnunen
-Ykköskentästä tuskin on mitään kysyttävää
-Kangasmäen peli kulki vielä sentterinä, mutta laiturina miestä ei ole juuri kentällä näkynyt. Auttaisiko siirto takaisin keskelle (jolloin Peltosesta laituri).
-Juutilaisen voisi siirtä 3/4 kenttiinkin, jos Kangen pistää alemmas laitaan. Tällöin kokoonpanosta tippuisi Tipi-H tai joku nelosen laituri.
-Kolmoskenttä on toiminut mielestäni ihan tyydyttävästi roolissaan - jos se ei ole rikki, niin älä korjaa.
-Tuomista voi käyttää ylemmissäkin kentissä, mikäli siellä on tarvetta. Kiekkotaitava peluri hyvällä liikkeellä. Pelasi syystä ykköskenttää LeKissä, KooKoossa ei vaan ole tilaa.
-Julkusen paikkaa en vieläkään suotu kyseenalaistamaan. Kyllä se vire sieltä löytyy, kun kevät lähestyy.
-Appelgrenille ja Espolle haluaisin paikat kokoonpanoon jo pelkästään palkinnoksi, mutta näin tuskin käy. Kaikille haluaisi antaa peliaikaa, mutta joidenkin paikat yksinkertaisesti taitaa olla sementoitu kokoonpanoon.

Lehikoinen-Kärmeniemi
Västilä-Lippojoki
Koponen-Ikonen
Levokari

-Reservissä Laakso
-Lehikoinen on vihdoin alkanut ottaa roolia. Ykköspakin minuutteja ykköspakin tasolla. Pakkipari Kärmeniemi on jäänyt jo pidemmän aikaa haukkumatta, joten kaitpa silläkin osastolla on parannusta sattunut. Ei siis syytä rikkoa toimivaa pakkiparia.
-Kakkospari on toiminut ihan ok-tasolla. Västilältä odotan enemmän, mutta jos ei oikein meinaa lähteä, niin sitten haetaan poppareilta vauhtia.
-Ikonen tarvii parikseen peruspakin, eli Koposen, Lippojoen tai Levokarin. Olkoot nyt Koponen tässä sommitelmassa.

Cloutier/Rämö


-"Saattaisin" tällä hetkellä pitää Cloutieria ykkösenä...
Sellaista tajunnanvirtaa tänään. Jos olit eriävää mieltä, niin kommentoi ihmeessä: KooKoo- (ja koko mestis-)osio kaipaa keskustelua muustakin kuin KooKoon kauden 2015-2016 joukkueesta.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Luulisi ettei Juuselalla ja Koskisella jää yrityksen puutteesta kiinni. Tuskin toimistolla on sanottu että ihan sama miten pelaatte niin liigaan ei ole mitään asiaa. Eiköhän herrat vedä loppukauden 100 lasissa. Vähän liikaa annetaan kuitenkin tasoitusta Jukureilla runkkarin voittotaistelussa. No huomenna illalla ollaan vähän viisaampia mihin suuntaan se runkosarjan voitto on valumassa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Uskoisin, että ainakin Aki Juusela on tullut tosissaan hakemaan KooKoosta liigapaikkaa ja uutta nostetta uralleen. On kuitenkin pelannut 47 liigan runkosarjassa ja 8 ottelua playoffeissa ja taskussa on SM-liigan mestaruus Ässistä 2012-13. Aki Juusela on kärsinyt pitkään loukkaantumisista ja mm viime kausi päättyi välilevyn pullistumaan. Lokakuussa hän haki sopimusta Ruotsista Västerviks IK:sta, mutta koeaika ruotsalaisseurassa päättyi reisivammaan.
Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa. On aika hyvänkokoinen pelaaja liigaan 186 cm/92 kg ja kun saataisiin kaivettua hänestä esiin sama pelaaja kuin kaudella 2011-12, jolloin hän oli yksi nuorten liigan parhampia pelaajia
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin. Loppukausi on ihmeellinen "epäkesko". Yhtäältä nousu on selvä, toisaalta pitää kausi päättää kunniallisesti (mieluiten voittoon). Kerätä taskuihin rahaa tulevaa varten ja vielä pohtia se oleellisin eli orkesterin soittajat. Haastetta (haasteita) riittää. Onneksi ei ole minun vastuulla ;)

Vielä nämä loukkaantumiset soppaa hämmentämään...
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vielä nämä loukkaantumiset soppaa hämmentämään...

Loukkaantumisia toki sattunut nyt monta samaan aikaan ja vielä Rinkisen pelikielto, mutta ei tässä nyt mitään panikkia ole. Kaikki on edelleen KooKoon omissa käsissä. Uskon, että KooKoo voittaa runkosarjan näistä poissaoloista huolimatta, vaikka toisaalta runkosarjan voitolle ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Viime kauden finaalijoukkueista KooKoo oli runkosarjassa kolmas ja Jukurit vasta seitsemäs. Vaikka runkosarjan voitto otettaisiinkin niin tärkeimmät pelit alkavat vasta runkosarjan jälkeen. Runkosarjan voitto ei paljon lämmitä, jos puolivälierissä menetetään heti kotietu. Pääasia olisi siis, että saadaan nämä poissaoloijat Juutilainen, Kangasmäki,Tuominen ja Virtanen terveinä peliin, kun playoff-pelit alkavat.
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Loukkaantumisia toki sattunut nyt monta samaan aikaan ja vielä Rinkisen pelikielto, mutta ei tässä nyt mitään panikkia ole. Kaikki on edelleen KooKoon omissa käsissä. Uskon, että KooKoo voittaa runkosarjan näistä poissaoloista huolimatta, vaikka toisaalta runkosarjan voitolle ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Viime kauden finaalijoukkueista KooKoo oli runkosarjassa kolmas ja Jukurit vasta seitsemäs. Vaikka runkosarjan voitto otettaisiinkin niin tärkeimmät pelit alkavat vasta runkosarjan jälkeen. Runkosarjan voitto ei paljon lämmitä, jos puolivälierissä menetetään heti kotietu. Pääasia olisi siis, että saadaan nämä poissaoloijat Juutilainen, Kangasmäki,Tuominen ja Virtanen terveinä peliin, kun playoff-pelit alkavat.

Kyllä kyllä. Komppaan Vanhaa Tuomasta runkosarjan voiton merkityksen suhteen. Niin just. Pelataan kausi - kaikesta huolimatta - mielenkiintoinen sellainen loppuun. Ja toivotaan parasta , eikä pelätä pahinta.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Julkunen - Juutilainen - T-P Heikkinen
Karevaara - Rajala - Juusela
A. Heikkinen - Peltonen - Koivisto
Koskinen - Tamminen - Espo/Appelgren

Nyt on sitten tarjolla nuorille ja omille pojille paikka raapaista miracle on ice ja vielä ottaa se runkkarin voitto. Lasaretti on täynnä, mutta nyt pelataan sitten logolle verenmaku suussa.

Juutilainen palaa tänään kokoonpanoon ja nuorille ja omille pojille on nyt tarjolla peliaikaa ja vastuuta. Rinkinen, Tuominen, Kangasniemi ja Virtanen ovat sivussa, kuten jo tiedettiinkin. Rämö puuttuu myös kokoonpanosta ja Löysän poika on tänään kakkosveskarina. Koskinen ei myöskään ole tänään kokoonpanossa. Juusela sen sijaan on tänään kakkosketjussa. Ei tässä kieltämättä nyt ihan parhaalla kokoonpanolla päästä illan otteluun.

T-P Heikkinen-Peltonen-Koivisto
Karevaara-Rajala-Juusela
Julkunen-Juutilainen-A Heikkinen
Appelgren-Tamminen-Espo

Kärmeniemi-Lehikoinen
Västilä-Lippojoki
Koponen-Levokari
Ikonen

Cloutier (Levänen)
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Uskoisin, että ainakin Aki Juusela on tullut tosissaan hakemaan KooKoosta liigapaikkaa ja uutta nostetta uralleen. On kuitenkin pelannut 47 liigan runkosarjassa ja 8 ottelua playoffeissa ja taskussa on SM-liigan mestaruus Ässistä 2012-13. Aki Juusela on kärsinyt pitkään loukkaantumisista ja mm viime kausi päättyi välilevyn pullistumaan.

Juuselasta oli isot odotukset Porissa, mittaa ja sopivan vmäistä luonnetta olisi ollut kovaksi powerforwardiksi ja yleisön suosikiksi. Mutta jotain siitä kuitenkin puuttui, jotkut puhuivat että oli vähän löysä harjoittelija ja ura ei Ässissä lähtenyt kuitenkaan kunnolla nousuun. Seurataan mielenkiinnolla miten onnistuu KooKoossa ja saako ensi kaudeksi Liigasopparin.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Vieläkö johdetaan sarjaa? No ei johdeta. Oliko tämä nähtävissä 1,5-2kk sitten? Monet näkivät, uniset luonnolisestikkaan eivät, koska 24/7 horroksessa ollaan yleensä silmät kiinni.

Puhutaan paljon, että Mattilan KooKoo on vaikeuksissa jämäjengejä vastaan jotka tukkivat pelkkää keskialuetta. Tänään avaimia ei löytynyt kontrollilähdöissä Jukurien tiiviistä, ylhäältä kiinni ottavaa 1-2-2 pakettia vastaan, kuin ainoastaan muutaman kerran 2.erässä hyökkääjien hakiessa keskialueelta tilaa. Tässäkin tietysti apuna 2.erän pitkä vaihtoväli jolloin tiivis viisikko kärsii. Itse peli ratkesi suurilta osin tuohon ihmeelliseen 2-3 maaliin, mutta se ei poista sitä faktaa, että taktisesti KooKoo oli vastaantulija 100-0. Jukurien viimeisen maalin jälkeen Pennasen joukot vetäytyivät 1-4 ja puolustivat rotan lailla, jolloin KooKoolla oli lähes sula mahdottomuus saada kiekkoa alueelle kontrolloidusti.

Lisäksi nämä useiden nimimerkkien liigaporukkaankin tyrkyttämät maalivahdit näyttävät aika kehnoilta varsinkin viime pelien otannalla.

Pelkällä rottakiekolla ei vaan pärjää Mattila! Näyttää pahasti siltä että hän yrittää ajaa Mersua, Ladan ohjekirjaa vilkuillen...
 
Kaksi peliä sitten meillä oli kahdeksasta pelistä seitsemän voittoa, mutta silloin et vaivautunut analysoimaan peliä sen enempää, mutta nyt on toki helppoa löydä lyötyä.

Tällä hetkellä ollaan käytännössä sössitty kaksi peliä täysin yksilötason virheisiin ja tällä kertaa ne ovat käynneet Frederic Cloutierille, joka vähän sekoili SaPKo-pelissä ja tämän päivän pelissä sitten mies voidaan heittää bussin alle suosiolla. Onko tässä silti joku hätä? Ei todellakaan.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Juuselasta ei tänään vielä saanut oikein mitään kuvaa. Julkusella ja Liparilla vähän apinaa selästä mutta olihan Julkusella tontteja useampaan mutta joku vaivaa viimeistelyssä.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pari kuukautta eteenpäin ja me ollaan kaksinkertaisia Mestis-mestareita. Kukaan ei enää muistele silloin miten joku runkkari-peli päättyi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko tässä silti joku hätä? Ei todellakaan.

No ei tässä mitään hätää todellakaan ole. Ei tässä mitenkään hampaat irvessä tänäänkään pelattu ja junnutkin saivat hyvin peliaikaa ihan ottelun loppuhetkilläkin. Kuten aiemmin mainitsin runkosarjan voittokin on edelleen täysin KooKoon otettavissa ja ennen kaikkea omissa käsissä. Toisaalta milloin runkosarjan voittaja on edellisen kerran voittanut mestiksen mestaruuden? En jaksa alkaa kaivelemaan tilastoja, mutta sellainen muistikuva on itselläni, että harvemmin runkosarjan voittaja olisi nostellut kannua keväällä. Voin toki muistaa väärinkin.

Yleisömäärä oli ihan ok tänään 2477 ja KooKoon kotiotteluiden yleisökeskiarvo mestiksessä on aivan omaa luokkaansa 2075. Ensi vuonna on kyllä hyvät saumat päästä 3500 katsojan lukemiin kun vastaan alkaa tulla HIFK:ta, Kärppiä jne.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Kaksi peliä sitten meillä oli kahdeksasta pelistä seitsemän voittoa, mutta silloin et vaivautunut analysoimaan peliä sen enempää, mutta nyt on toki helppoa löydä lyötyä.

Kadoksissa olleen kausikortin ja muiden esteiden vuoksi en ole päässyt ihan jokaista matsia näkemään, joten siksi en ole purkanut paloiksi tätä huikeaa ajanjaksoa jolloin KooKoo voitti Keupan ja pari muuta liigajengiä.
 

Steus

Jäsen
... = 15 riviä "minä olin oikeassa" -settiä, 0 riviä KooKoon kaudesta 2014-2015. Tekisi mieli painaa punaista nappia, mutta taitaa vielä jäädä väliin.

Kannan huolta KooKoon sentteriosastosta. Eiköhän sieltä ukot palaile riviin vielä runkosarjan aikana, mutta ennen sitä tässä ollaan kyllä vielä pahasti takamatkalla. Esimerkiksi Tamminen pelaa hyvin hyökkäyssuuntaan, mutta puolustuksessa poika keskittyy vielä oman sijoittumisen ihmettelyyn. Juutilainen hoiti tänään tonttinsa ihan mukiinmenevästi puolustussuuntaan, mutta hyökkäyksessä peliä edistävät syötöt jäivät aika vähiin.

Pakiston osalta on myös turha murehtia. Ensimmäinen menee pojilla lapaan ja puolustuspäässä maalin edessä on varmasti vaikeaa. MV-puolella olen myös luottavainen tämän kauden osalta.

Hyvä tästä tulee.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Painele punaistasi ihan rauhassa. Asiallinen kysymys johon odotan edelleenkin asiallisia vastauksia. Ei vaan ole kompetenssia.

No ehkä olet oikeassa, että kenelläkään ei todellakaan ole kompetenssia vastata jorinoihisi. Mainitset kokoajan, että Mattila on taktisesti huono valmentaja ja että Pennanen on vastaavasti taktisesti hyvä valmentaja. Miten tämä näkyi viime kaudella? Hokilla oli huomattavasti huonompi materiaali viime kaudella kuin Jukureilla, mutta Mattilan Hokki antoi KooKoolle huomattavasti kovemman vastuksen viime kauden playoffeissa kuin Pennasen Jukurit. Mattilan Hokki oli erittäin lähellä voittaa KooKoon välierissä sillä seurauksella, että KooKoo pelaisi ensi kaudellakin mestiksessä. SInulla kun on enemmän kompetenssia kuin meillä muilla, niin miten analysoisit Mattilan valmennusta viime kaudella Hokissa verrattuna Pennasen suoritukseen Jukureissa.

Mainittakoon, että Tommi Kerttulan mielestä KooKoo teki järkipäätöksen valitessaan valmentajaksi Petri Mattilan, mutta ilmeisesti Kerttulallakaan ei ole samanlaista kompetenssia kuin paraspelaajalla.

KooKoo teki järkipäätöksen | Uutiset | Liiga
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
No ehkä olet oikeassa, että kenelläkään ei todellakaan ole kompetenssia vastata jorinoihisi. Mainitset kokoajan, että Mattila on taktisesti huono valmentaja ja että Pennanen on vastaavasti taktisesti hyvä valmentaja. Miten tämä näkyi viime kaudella? Hokilla oli huomattavasti huonompi materiaali viime kaudella kuin Jukureilla, mutta Mattilan Hokki antoi KooKoolle huomattavasti kovemman vastuksen viime kauden playoffeissa kuin Pennasen Jukurit. Mattilan Hokki oli erittäin lähellä voittaa KooKoon välierissä sillä seurauksella, että KooKoo pelaisi ensi kaudellakin mestiksessä. SInulla kun on enemmän kompetenssia kuin meillä muilla, niin miten analysoisit Mattilan valmennusta viime kaudella Hokissa.

Alkaa olemaan jo aika OT, mutta jos saanen vastata tähän parilla seikalla..?

Antti Pennanen hyppäsi Jukurien penkin taakse kesken kauden. Varmaan moni on huomannut, että kuinka monesti uusi valmentaja ajelee mestariksi toisen koutsin joukkueella.

Hokin viime kauden materiaalia haukutaan aina mielestäni korostetusti. Da Costa - Guttig parivaljakkoahan te haluatte ensi kaudeksikin KooKoon nuttuun. Täksi kaudeksi tuli jo Mattilan lempilapset A.Heikkinen ja Koivisto. Hiltunen kelpasi Mikkeliin... niin ja olihan siellä vielä pistepörssin voittaja ja viime kauden sarjan paras veskari, joten oliko se materiaali nyt kuitenkaan niin olematon?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Antti Pennanen hyppäsi Jukurien penkin taakse kesken kauden. Varmaan moni on huomannut, että kuinka monesti uusi valmentaja ajelee mestariksi toisen koutsin joukkueella.

No onko mielestäsi Jukureilla tällä kaudella huonompi pelaajamateriaali kuin KooKoolla? Oliko KooKoon pelaajamateriaali tänään olennaisesti parempi kuin Jukureilla? Jos näin oli, niin siinä tapauksessa tämän illan runkosarjan pelin vierasvoitto oli ilmeisesti pelkästään Antti Pennasen taktisen osaamisen ansiota. Toisaalta voisin tähän vielä lisätä, että ei Pennasen Jukurit oli vielä voittanut tämän kauden mestaruutta vaikka tunnutkin pitävän Jukureiden mestaruutta paraspelaajan kanssa jo täysin varmana asiana. Katsotaan kuka viimeksi nauraa. Itselläni on edelleen täysi luotto niin Mattilaan.
 
Viimeksi muokattu:

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jaahas, tulosanalysointi jatkuu. Viime kautta on ihan turha verrata, Pennasen kohdalla se on täysin absurdia ja turhaa se on Mattilankin tapauksessa.

Minä olen perustellut monet kerrat ne asiat, että Pennanen on taktisesti loistava valmentaja ja Mattila huono. Mitä tulee vastaperusteluiksi? Pennasen kohdalla kuukausia jatkunutta väsynyttä sarkasmia ja Mattilan kohdalla tulosanalyysiä vuoden takaa tai sitten vain.. väsynyttä sarkasmia. Noloa! Voi joko jättää vastaamatta, tunnustaa tosiasiat tai kertoa oman perustellun näkemyksensä asiasta, eikä asian vierestä. Mutta kun ei ole komp...

E: Sillä aikaa kun kirjoitin viestiäni, oli Old Tom kerennyt jo kirjoittaa seuraavan tulosanalysoinnin. Ei vaan pystytä analysoimaan sitä asiaa toiminnan kannalta, katsoa kentälle mitä siellä tapahtuu. Täällä pystytään vain tuloksen perusteella mittaamaan paremmuutta. Ei se toimi. Mutta olkoot miten on.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
No onko mielestäsi Jukureilla tällä kaudella huonompi pelaajamateriaali kuin KooKoolla? Oliko KooKoon pelaajamateriaali tänään olennaisesti perempi kuin Jukureilla? Jos näin oli, niin siinä tapauksessa tämän illan runkosarjan pelin vierasvoitto oli ilmeisesti pelkästään Antti Pennasen taktisen osaamisen ansiota. Toisaalta voisin tähän vielä lisätä, että ei Pennasen Jukurit oli vielä voittanut tämän kauden mestaruutta vaikka tunnutkin pitävän Jukureiden mestaruutta paraspelaajan kanssa jo täysin varmana asiana. Katsotaan kuka viimeksi nauraa. Itselläni on edelleen täysi luotto niin Mattilaan.

Jottei menisi nyt ihan pelaajavertailuksi, niin totean vain molemmilla joukkueilla olevan kilpailukykyinen joukkue. Tällä hetkellä valitettavasti Pennanen repii joukkueestaan enemmän irti, kuin Mattila omastaan.

Lisäksi en ole todennut missään, että Jukurit olisi voittamassa mestaruutta.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jaahas, tulosanalysointi jatkuu. Viime kautta on ihan turha verrata, Pennasen kohdalla se on täysin absurdia ja turhaa se on Mattilankin tapauksessa.

Siis eikö tämä olekaan tulosurheilua? Voitko kertoa meille tyhmemmille, miten Mattilan olisi pitänyt tänään valmentaa, jotta olisit ollut hänen työskentelyynsä tyytyväinen? Mitä väsynyttä sarkasmia olen kirjoittanut Pennasesta? Voitko kertoa muutaman esimerkin. Mielestäni en ole missään vaiheessa kritisoinut lainkaan Pennasta sen enempää kuin minkään muunkaan joukkueen valmentajaa.

E: Sillä aikaa kun kirjoitin viestiäni, oli Old Tom kerennyt jo kirjoittaa seuraavan tulosanalysoinnin. Ei vaan pystytä analysoimaan sitä asiaa toiminnan kannalta, katsoa kentälle mitä siellä tapahtuu. Täällä pystytään vain tuloksen perusteella mittaamaan paremmuutta. Ei se toimi. Mutta olkoot miten on.

En tiedä vääristeletkö tahallasi toisten kirjoituksia. Varmaan kannattaisi allekirjoittaneenkin lopettaa kokonaan tänne kirjoittelu, koska se näyttää haittaavan kaltaista älykköä ja olet nostanut itsesi muiden yläpuolelle.

En ole tämän päivän pelistä kirjoittanut mitään tuloksesta. KooKoo oli ensimmäisessä erässä tänään huomattavasti Jukureita huonompi, mutta hienokseltaan jopa hallitsi peliä toisessa ja kolmannessa erässä. Oliko tämä tasonnosto pelkästään KooKoon pelaajien ansiota vai voiko KooKoon tasonnostossa olla yhtään Mattilan ansiota?

Viime kautta on ihan turha verrata, Pennasen kohdalla se on täysin absurdia ja turhaa se on Mattilankin tapauksessa.

Olet erittäin kärkäs arvostelemaan Mattilaa ja kysynkin miksi Mattilan viime kautta ei voida vertailla? Miksi se on turhaa?
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Miten helvetissä nämä "parhaan pelaajan" jutut liittyvät ketjuun KooKoo kaudella 2014-2015? Vastaan, eivät millään tavalla.

Mielestäni ko. pelaaja voisi avata Antti Pennaselle oman ketjunsa, jossa voi sitten vaaleanpunaisten lasien läpi ihailla Pennasen ihanuutta. Tähän ketjuun nuo kirjoitukset eivät todellakaan kuulu.

KooKoon vastustajista Jukurit pelasi alkukauden alakanttiin materiaaliinsa nähden, vaikka valmentajana oli tämän yhden nimimerkin suurin idoli, jonka pelikirjalla Kuubakin ilmeisesti voittaisi jääpallon maailmanmestaruuden.

KooKoolla ei ole tällä kaudella juuri minkäänlaista oikeaa panosta näissä otteluissa. Liigassa ollaan jokatapauksessa ensi kaudella. Tuo sarja -ja nousujärjestelmä on aivan sairas, mieletön ja oksettava, mutta se ei ole KooKoon vika. Taasen muutamassa muussa kaupungissa pitäisi olla täysi höyry päällä ja satalasissa, sillä tämä kausi saattaa olla viimeinen kausi saavuttaa mahdollinen liigapaikka. Sen jälkeen voidaankin noissa muutamassa paikassa laittaa jäähallin ovet sappiin edustuskiekkoilun osalta. Kouvolassa saavutettiin voitto tärkeimmällä mahdollisella hetkellä. Sarjajärjestelmän mielettömyyden takia toivon, että jokin muu joukkue kuin KooKoo voittaisi mestaruuden. KooKoolle maksimimäärä playoff-otteluita kotona saattaisi olla jopa mestaruutta tärkeämpi tulos. Sillä eihän mestaruudesta ole kai enää mitään rahapalkintoa jaettu pitkiin aikoihin?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jottei menisi nyt ihan pelaajavertailuksi, niin totean vain molemmilla joukkueilla olevan kilpailukykyinen joukkue. Tällä hetkellä valitettavasti Pennanen repii joukkueestaan enemmän irti, kuin Mattila omastaan.

Tarkoitatko, että Pennanen on repinyt tällä kaudella vai tämän illan pelissä enemmän joukkueestaan kuin Mattila. Paras pelaajan mukaan täällä ei saa kirjoittaa mitään sen enempää pelaajien kuin joukkueidenkaan pisteistä niin mites näitä pelaajia ja joukkueiden suorituksia nyt sitten pitäisi arvioida. En ilmeisesti ymmärrä mitään tästä lajista, mutta mainitset, että molemmilla niin KooKoolla kuin Jukureilla on kilpailukykyiset joukkueet. Pisteistä ei siis saisi puhua, mutta mainitsen nyt kuitenkin, että Jukureilla on yksi piste enemmän kuin KooKoolla. Tuloksesta ei siis saa puhua halaistua sanaa, mutta jos Pennanen repii joukkueesta enemmän kuin Mattila niin näin maallikona ymmärtäisin, että KooKoolla on siis huomattavasti kovempi rosteri, koska piste-eroa on vain tuo yksi piste. Ketä pelaajia KooKoossa on sellaisia, joista Pennanen saisi revittyä enemmän irti kuin Mattila. Tyhmiä kysymyksiä, mutta kuten totesin, niin en ymmärrä teidän juttujen jälkeen tästä lajista yhtikäs mitään.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ja pakko vielä lisätä yksi pieni pointti.

Jos esim. HPK:n runkosarja loppuu 13.3.2015, niin esim. KooKoo voisi vuokrata Juuse Saroksen maalilleen helposti nykyisillä siirtosäännöillä. Saros voisi huilata vaikka 5 päivää ja tulla pelaamaan viidenteen puolivälieräotteluun ja pelata siitä eteenpäin kaikki loput playoff-ottelut KooKoon maalilla. Siinä olisivat muut Mestis-joukkueet ihmeissään, että mikäs se tällainen sätkynukke on joka ottaa kaikki kiekot kiinni.

Täytyy nyt kysyä, että mitä helevettiä on taas liikkunut näiden Mestis- tai Liigapäättäjien mielessä?
Ei näin huonoja ideoita voi edes keksiä selvinpäin ja luultavasti ei edes kännissä. Tämän täytyy olla huono vits.

Olisihan se aika komeaa nähdä joku Suomen parhaista veskareista ihan luvallisesti KooKoon maalilla, mutta mielenkiinto sarjaa kohtaa laskee entisestään näiden järjettömien päätösten takia.

Ei perkele, nyt mä sen keksin. Brodeur SaiPan paitaan kolmosveskariksi ja sieltä KooKoon ykköseksi. Ihan sama hävitäänkö 7-0, mutta halli olisi täynnä joka pelissä tuossa once or maybe twice in lifetime kokemuksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös