Huhuketju

  • 3 457 376
  • 11 276

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tässä Petru-huhussa minua eniten mietityttää se, että miksi ihmeessä Litvinov päästäisi Petrun menemään kun on kumminkin paukuttanut piste per peli Tsekin liigassa? Vai voisiko siellä olla joku tyhjennysmyynti käynnissä?

Kyllä tässä huhussa taitaa silti jotain pientä perää olla, ja ilomielin ottaisin Petruzalekin takaisin. Muistaakseni pelasi Lukossa pääosin laidassa mutta sitten taas käsittääkseni (korjatkaa jos tarvis) KHL:ssä pelasi enimmäkseen keskellä, joten sikälikin sopisi Lukon sapluunaan mainiosti.

Veikkaisin, että kun mies KHL:sta lähti niin varmasti Litvinovin kanssa ulkomaan klausuuli juuri sen vuoksi jos toipuminen sujuu, niin pääsee takaisin parempiin sarjoihin.

Hallilla toi huhu liikkui, mutta itse suhtaudun suurella varauksella.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen hiukan pettynyt kun eilen pelin aikana ei ilmoitettu Koiviston korvaajaa. Olin melko varma että jommallakummalla erätauolla näin tapahtuu. Eikä hallihuhuissakaan ollut yhtään nimeä liikkeellä. Merkillistä, tai sitten ei vaan osunut meikäläisen korviin Ylätorilla.

Tämän aamun lehdessä RD sanoo, että "Koiviston korvaaja tulee jos on tullakseen, jos ei tule niin Ahtola voi pelata sentterinä. Hän on urallaan pelannut yhtä paljon keskellä kuin laidassa, ja tässäkin ottelussa Jerry pelasi erittäin hyvin". Joopa joo, uskokoon ken tahtoo. Hyvinhän Jerry pelasi jne., en minä sillä mutta kyllähän Lukko jonkun hankkii.

Tuosta mitä yläpuolella Petruzalekin tulosta ja Litvinovin intresseistä päästää hänet kirjoitettiin, niin en ole Tsekin liigan asiantuntija mutta sen verran kuin sitä sarjaa olen seurannut niin kyllä siellä liikennettä ulkomaillekin tapahtuu kohtalaisen paljon, ja pidän kohtalaisena ihmeenä jos Petrun tasoinen pelimies koko kauden Litvinovissa pelaa. Seurat eivät pysty kilpailemaan esim. Ruotsin ja tuskin Suomenkaan kanssa palkoista, ja vaikka Petrua tuskin sarjan sisällä toiseen seuraan kesken kauden päästetään niin ulkomaille päästetään varmasti jos vaan halua on lähteä.
 
Viimeksi muokattu:

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tämän aamun lehdessä RD sanoo, että "Koiviston korvaaja tulee jos on tullakseen, jos ei tule niin Ahtola voi pelata sentterinä. Hän on urallaan pelannut yhtä paljon keskellä kuin laidassa, ja tässäkin ottelussa Jerry pelasi erittäin hyvin". Joopa joo, uskokoon ken tahtoo. Hyvinhän Jerry pelasi jne., en minä sillä mutta kyllähän Lukko jonkun hankkii.

Erikoinen kommentti RD:ltä. Niin hyvin pelasi, että kuitenkin siirrettiin takaisin ykkösen laitaan kesken ottelun. Ja jokainen ihminen tässä kaupungissa tietää, että Ahtola kakkossentterinä, niin valtava panostus joukkueeseen heitetään samantien hukkaan. Yksi loukkaantuminen ja kevät jää todella lyhyeksi. Isoin ongelma Lukon pelissä tuntuu muutenkin olevan luovuuden puute ja sitä ei korvata sillä, että laitetaan duunarilaitureita keskelle.

"Voi olla, että joku tulee. Voi olla ettei kukaan tule. Haetaan kotimasta, mutta ulkomainenkin käy. 0-56 uutta sopimusta."

Lukon tiedotuslinja..vautsi. Miksei vaan voi olla rehellinen?
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
"Voi olla, että joku tulee. Voi olla ettei kukaan tule. Haetaan kotimasta, mutta ulkomainenkin käy. 0-56 uutta sopimusta."

Lukon tiedotuslinja..vautsi. Miksei vaan voi olla rehellinen?

Dufvan nämä viime aikaiset kommentit, kuten "katsomossa se paras tietämys on" ja "voi olla, että joku tulee. Voi olla ettei kukaan tule", saattavat pahimmillaan mennä jokusen katsojan tai isomman sponsorin ihon alle. Muutenkin tuo jälkimmäinen kuulostaa/näyttää Rajalan kommentilta, joka saa vatsan sekaisin. Onko tiedottamisessa palattu "wanhaan"?
 
Avoimuus tai rehellisyys ei ole koskaan kuulunut Lukon tiedotuspolitiikkaan. Saatikaan sitten anteeksipyytäminen tai virheen myöntäminen. Ymmärrän toki sen, että jos asiat ovat pahasti kesken, niin ei toisaalta haluta antaa lupauksia, joita ei voida pitää. Silti ihmettelen miksi on niin vaikeaa sanoa, vaikka että "Haemme vahvistusta tulosyksikköön. Henrik Koivisto ei pystynyt roolia ottamaan, mutta haemme tosissamme tulosyksikön sentteriä, jotta pystymme menestymään tavoitteidemme mukaisesti." Mikäli sitten kävisi niin, että sentteriä ei löytyisikään, niin olisi se helpompi kannattajankin hyväksyä, kuin antaa tuollaisia epämääräisiä "Tulee jos tulee" - lausuntoja.

Nyt tulosyksikön sentteri päästettiin pois jo muutenkin kapeasta sentteriosastosta ilman perustelematta miksi ja miten asia meinataan korvata.

Väsymystä ilmassa?

Edit. Lisätään vielä, että Sportilla oli erinomainen tiedote koskien Fleuryn lähtöä. Kannattajille ei varmasti jäänyt mitään epäselvyyttä asiasta.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ehkäpä RD yrittää laimentaa Lukon julkisuudessa pyörivää "ostojoukkueen" mainetta? Vaikka olisi tarvetta kovallekin vahvistukselle, niin koska joukkue voittaa tasaisesti, niin tämä jätetään tarkoituksella hankkimatta. Ehkä vähän kaukaa haettu ajatus mutta ei ehkä kuitenkaan ihan mahdotonta...
 
Avoimuutta ei Lukossa katsota hyveenä, se on ollut aina näin ja tulee varmaan aina olemaan.

Lukolla on tällä hetkellä kaksi puhdasta sentteriä, Gagnon ja Koski. Ahtola, Virtanen ja Riska ovat sentteri/laitureita. On oikeasti jo hulluutta, jos näillä mennään loppukausi ja puhellaan mestaruudesta. Jos tuonne kuitenkin joku nyt naarattua saadaan, ei silloin keskenkuntoinen Viuhkola tai joku muu puolet kaudesta pelaamatta ollut pelaaja ole oikea ratkaisu. Jos "Petruzalekia tai McLeania" saada, on melkein sama, ollaanko ilman. Välieriin voidaan päästä tämänkin hetkisellä nipulla, mutta tuskin sen pidemmälle.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ehkäpä RD yrittää laimentaa Lukon julkisuudessa pyörivää "ostojoukkueen" mainetta? Vaikka olisi tarvetta kovallekin vahvistukselle, niin koska joukkue voittaa tasaisesti, niin tämä jätetään tarkoituksella hankkimatta. Ehkä vähän kaukaa haettu ajatus mutta ei ehkä kuitenkaan ihan mahdotonta...

Eihän tuollaisessa kuviossakaan kyllä mitään järkeä olisi. Toisaalta voithan hyvinkin olla oikeassa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eihän tuollaisessa kuviossakaan kyllä mitään järkeä olisi. Toisaalta voithan hyvinkin olla oikeassa.

Niin, jos Lukko häviäisi jatkuvasti tai tulisi isoja loukkaantumisia niin kaupoille lähdettäisiin varmasti. Nyt ei ole pakko, niin jätetään ostamatta.

e: ei ole yksin raumalainen juttu, mm. IFK:ssa kaivataan fanien toimesta kovasti pakkia/pakkeja mutta eipä ole hankittu.
 
Walrus21

No ei Lukko nyt ainakaan voitosta voittoon ole ratsastanut. J-P Jalo taisi eilisessä matsissa kaivaa jonkun tilaston, jonka mukaan Lukko oli vetänyt lähes 10 matsia ilman kolmen pisteen voittoa. Mielestäni tuo ei ole voittavan joukkueen merkki. Eilenkin peli oli aivan hirveää katseltavaa, mutta TPS:n paskuuden ansiosta pisteet jäivät kerrankin Raumalle.

Jos Lukko ei osta tulosyksikön sentteriä, voidaan mestaruushaaveet haudata. Vai uskotko sinä tai joku muu, että Lukko voittaa mestaruuden sentterinelikolla Gagnon-Ahtola-Virtanen-Riska? Entäpä silloin, kun vaikka Gagnon menee vielä loukkaantumaan?

Odotan Lukolta kovan profiilin hankintaa. Nyt on jo ties kuinka kauan himmailtu pelaajahankintojen suhteen, joten varmasti siellä on rahaa sukanvarressa.
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No ei Lukko nyt ainakaan voitosta voittoon ole ratsastanut. J-P Jalo taisi eilisessä matsissa kaivaa jonkun tilaston, jonka mukaan Lukko oli vetänyt lähes 10 matsia ilman kolmen pisteen voittoa. Mielestäni tuo ei ole voittavan joukkueen merkki. Eilenkin peli oli aivan hirveää katseltavaa, mutta TPS:n paskuuden ansiosta pisteet jäivät kerrankin Raumalle.

Tuosta eilen kirjoitin tuonne otteluketjuun, joten laitetaanpa se nyt tännekin:

Kyllä tänään on ottelu, jolloin Lukon tulisi saada jälleen jollain keinoin hankittua täydet kolme pistettä. Enää ei riitä se, että kunhan ei hävitä varsinaisella peliajalla, vaan nyt pitää joukkueen jo oikeasti alkaa voittamaan otteluita 60 peliminuutilla aikana. Viimeksi Lukko on poistunut kaukalosta kolmen pisteen kanssa 2.1. Ilvestä vastaan pelatusta ottelusta, jonka jälkeen se on pelannut 7 ottelua ilman täyttä pistepottia. Jos Lukko tosissaan haluaa runkosarjassa taistella sijoituksista kolmen tai edes neljän parhaan joukossa, niin nyt olisi aika aloittaa kolmen pisteen voittojen putki.

Lukko on muuten viimeisestä 20 ottelustaan ottanut täydet 3 pistettä vain vaivaiset 4 kertaa ja näistä tasan puolet eli kaksi on tullut Ilveksen kustannuksella!!! Viimeksi Lukko on pystynyt ottamaan kaksi peräkkäistä kolmen pisteen voittoa 10. ja 11. päivä lokakuuta...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vai uskotko sinä tai joku muu, että Lukko voittaa mestaruuden sentterinelikolla Gagnon-Ahtola-Virtanen-Riska? .

En usko, että Lukko voittaa mestaruuden vaikka hommaisi pari uutta sentteriä *hymiö*

Kirjoitit myös, että entäs jos Gagnon loukkaantuu? No se olisi valitettavaa mutta ei mikään Liigajoukkue pysty etukäteen kaikkien huippupelaajiensa loukkaantumisiin varautumaan. Samalla tapaa voi vaikka Ässillä napsahtaa Niemi ja ei ole ketään korvaamassa. Ei riitä rahat vaan se on sitten shit happens.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Lukolla on tällä hetkellä kaksi puhdasta sentteriä, Gagnon ja Koski.

Ajatella. Tämä mielestäni näkyy nimenomaan siinä pelinrakentelussa. Tavallaan Lukko taistelee jokapelissä voitosta kovan työnteon kautta, mutta puuttuu se luovuus, että saataisiin maaleja "vähemmän" vähdin kautta. Ville Nieminen itseasiassa kommentoi aika suoraan noita jatkoaikatappiota, tyyliin että Lukolla on loppunut kädet kesken.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En usko, että Lukko voittaa mestaruuden vaikka hommaisi pari uutta sentteriä *hymiö*

Kirjoitit myös, että entäs jos Gagnon loukkaantuu? No se olisi valitettavaa mutta ei mikään Liigajoukkue pysty etukäteen kaikkien huippupelaajiensa loukkaantumisiin varautumaan. Samalla tapaa voi vaikka Ässillä napsahtaa Niemi ja ei ole ketään korvaamassa. Ei riitä rahat vaan se on sitten shit happens.
No joojoo, mutta ihan eri lailla esim. HIFK pystyisi korvaamaan Kuparisen tai Ramstedtin. Ässät nyt ei ole millään mestaruusryhmällä muutenkaan liikenteessä, joten vertailu ei ole täysin reilu. Lukolla on nyt menossa se kausi, jolloin mestaruus pitäisi napata. Silloin ei voida vetää millään Ahtolalla kakkosentterinä.
 
Vengeance

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManUtd, Lukko
Vanhatalo ampuu alas huhut Petruzalekin paluusta.

http://www.suomikiekko.com/2015/01/lukko-pomo-tyrmaa-huhut-tahtihyokkaajan-paluusta-ei-peraa/

Herättääpä pelonsekaisia tunteita tuo kommentti: -Ei aktiivista tarvetta tehdä mitään...
Toivottavasti saadaan syyttää Vanhataloa valehtelijaksi ja Litvinovin mies Raumalla nähdään!

– "Tällä sekunnilla ja minuutilla on tilanne, ettei pelaa meillä. Tässä helposti leimataan valehtelijaksi, jos tilanne muuttuukin vaikka viikon kuluttua. Mutta tämä on tilanne ainakin nyt."

Mahtaakohan pelata jo tällä viikolla..
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukolla on tällä hetkellä kaksi puhdasta sentteriä, Gagnon ja Koski. Ahtola, Virtanen ja Riska ovat sentteri/laitureita.

Ainakin RD puhui Jonne Virtasen hankinnan yhteydessä, että Jonne on sentteri. Lisäksi RD on peluuttanut Riskaa sentterinä lähestulkoon koko ajan, myös silloin kuin senttereitä oli rosterissa yllin kyllin.

Koski on pelannut 15 ottelua ka. peliaika 2:21, joten Eetu tuskin tulee näyttöpaikkaa saamaan. Eilen tosin Koski ehti 3 pelatun vaihdon aikana kalastaa yhden jäähyvn vastustajalle. Muuten Kosken pelaamisesta tai kehityksestä on vaikea sanoa mitään, kun peliaika on ollut olematon. Ainakin luistelu on esim. Jonneen verrattuna selvästi terävämpää.

Uskoisin, että työteliäs ja kokenut kahden suunnan sentteri on RD:llä haussa. RD:n sapluunassa maalit tulevat nimenomaan kovalla työllä. Peliä ei muutenkaan rakenneta keskustan kautta, vaan laitojen kautta kiekko päätyyn tai pakin kuljetuksella kiekko päätyyn. Vapaasti ilman puolustusrajoitteita ovat saaneet pelata vain Juutit ja Azevedo, jotka olivat Liigaan ylivoimaisia tähtiä, jollaisi Liigassa on aniharvoin. Esim. Straka oli taitava hyökkäysuuntaan, mutta RD pisti kokeneen miehen laituriksi, kun puolustuspeli ei sujunut.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ainakin RD puhui Jonne Virtasen hankinnan yhteydessä, että Jonne on sentteri. Lisäksi RD on peluuttanut Riskaa sentterinä lähestulkoon koko ajan, myös silloin kuin senttereitä oli rosterissa yllin kyllin.

Koski on pelannut 15 ottelua ka. peliaika 2:21, joten Eetu tuskin tulee näyttöpaikkaa saamaan. Eilen tosin Koski ehti 3 pelatun vaihdon aikana kalastaa yhden jäähyvn vastustajalle. Muuten Kosken pelaamisesta tai kehityksestä on vaikea sanoa mitään, kun peliaika on ollut olematon. Ainakin luistelu on esim. Jonneen verrattuna selvästi terävämpää..

RD:n mielestä Ahtolakin on sentteri. Koskesta samaa mieltä, mutta melkein voisin sanoa, että pystyisi ihan hyvin vetämään H.Koivistolta jäävät minuutit, varmaan samanlaisilla tehoillakin.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
RD:n jääräpäisyys on tuonut Lukon organisaatiolle hyvää. Organisaatio on ammattimaisempi kuin ennen RD:tä.

Tämä jääräpäisyys on myös tietynlainen heikkous. Peluutus tulee suurimpana mieleen. Riska ykkösessä, Kossu & Koskinen, peliaikojen epätasaisuus jne. Nyt jo pitkään ollut selvää että kakkossentteri puuttuu.

En halua uskoa, että kyseessä olisi täysi ammattitaidottomuus. Jos Vanhatalon lausunnot pitää paikkaansa niin sekin on merkki tästä jääräpäisyydestä.

Tietysti ei sieltä ketä tahansa kannata joukkueeseen ottaa mutta kyllä peliätekevä kakkossentteri ratkaisisi monta ongelmaa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämä jääräpäisyys on myös tietynlainen heikkous. Peluutus tulee suurimpana mieleen.

Tuo on minusta myös valmentajan tyyli. RD on minusta tuossa asiassa ns. vanhan liiton valmentaja, jossa luotetaan pelaajien rooleihin ja omiin luottomiehiin, vaikka peliesitykset näyttäisivät muuta. Vilttiin laitetaan aina samat nuoret kaverit. Tuossa lasketaan, että luottomiehet maksavat tuon takaisin keväällä ja ovat aina lojaaleja valmentajalle.

Esim. Marjamäki taas edustaa uutta sukupolvea, jolloin vain pelisuoritukset ratkaisevat peliajan, ei vanhat näytöt tai palkkapussi.

Molemmissa tyyleissä on varmasti omat hyvät puolet ja heikkoudet. Keväällä nähdään kumpi tyyli tuottaa tulosta.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt tulosyksikön sentteri päästettiin pois jo muutenkin kapeasta sentteriosastosta ilman perustelematta miksi ja miten asia meinataan korvata.

Niinpä.

Sentteritilanne tämän kauden Lukossa on kyllä lähes käsittämätön. Erittäin huolellisesti - muilta osin - rakennettu joukkue kovin tavoittein ja yksi osa vedetään ikään kuin tietoisesti aivan vihkoon. Ja asiaa ihmetteleviin suhtaudutaan vieläpä ylimielisesti.

Ja jos kysymys olisi siitä, että vain kannattajat valittaisivat sentteriosaston kapeudesta, mutta valmennus etenisi suurella luottamuksella kokoonpanoonsa, asiassa ei olisi ihmeteltävää. Mutta kun valmennus kaikella tekemisellään viestii (kakkosen sentterin arvonta pelistä toiseen, epätasainen peluutus, pelinaikaiset penkitykset, H.Koiviston lähtö...) sentteriongelmaa, asia on hämmentävä.

Pitäisi joko luottaa kokoonpanoon ja toimia sen mukaisesti tai sitten yrittää avoimesti tehdä asialle jotain. Nyt ei näytetä tekevän kumpaakaan.

RD:n aikana ollaan Lukossa menty lähes kaikessa asiassa eteenpäin, miksi ihmeessä tämän asian kanssa nyt toimitaan näin?
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
RD:n mielestä Ahtolakin on sentteri. Koskesta samaa mieltä, mutta melkein voisin sanoa, että pystyisi ihan hyvin vetämään H.Koivistolta jäävät minuutit, varmaan samanlaisilla tehoillakin.
Sehän tässä onkin, että H. Koiviston poistuminen ei juurikaan vaikuta Lukon iskukykyyn laskevasti, Ahtola tai Koski kyllä stunttaa ihan samalla tasolla. Mikä tuohon tarvittaisiin, on selkeä vahvistus. Kakkosketjussa pelaava ykkössentteri, joka pystyy omalla panoksellaan ratkaisemaan pelejä, jakamalla namupasseja Koiviston ja Lahden lapoihin. Ihan turha ostaa tuolle paikalle mitään Uusikartano-tyyppistä tunnollista kolmossentteriä. Tai ainakaan mitään Seitsosta. Joko selkeä vahvistus tai sitten ei ketään. Veikkaan riman olevan Dufvallakin aika korkealla hankinnan suhteen.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vesalainen vihjailee nyt siihen malliin Twitterissä että eiköhän Petru pian ole Raumalla!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös