Tappara kaudella 2015–2016

  • 265 639
  • 796

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Aika suunnata katseet hetkeksi jo ensi kauteen ja laittaa tulevan kauden kausiketju alulle, kun männä vuosinakin se on näihin aikoihin jo pystyssä ollut. Sopimustilanne ei kovin ruusuiselta näytä ja valmennuksenkin ympärillä leijuu kysymysmerkkejä. Puran tilannetta pelipaikkakohtaisesti:

Maalivahdit:

Juha Metsola 2016
Dominik Hrachovina 2015
Aaro Peltonen 2015

Metsola on todistanut kuuluvansa liigan parhaiden vahtien joukkoon ja jatkaa ensi kaudella itseoikeutettuna ykkösvahtina. Hän tulee tällä kaudella, mikäli ei ihmeitä tapahdu, pelaamaan vähintään 95% Tapparan peleistä, joten kallista kakkosvahtia ei varmasti kannata ensi kaudelle raahata. Pidän varsin todennäköisenä, että Metsola-Hrachovina -kaksikolla lähdetään ensi kauteen. Hrachovina on nuori ja potentiaalinen, muttei vielä valmis ykköskassari liigaan, joten hän menee vallan mainiosti Metsolan parina. Peltonen ei ole päässyt harjoituspelien jälkeen Tapparan maalin suulle, joten kummankaan osapuolen kannalta sopimuksen jatkaminen ei ole järkevää.

Puolustus:

Pekka Saravo 2015
Markus Kankaanperä 2015
Pasi Puistola 2017
Aleksi Elorinne 2015
Atte Mäkinen 2015 + 1
Vilho Virmavirta 2015 + 1
Teemu Aalto 2015
David Kolomatis 2015
Alexander Bonsaksen 2015

Puolustuksen tilanne on kertakaikkisen surkea. Se ainoa puolustaja, jonka jatkoa ei haluaisi onkin se, jolla sopimus on vielä kaksi seuraavaa kautta taskussaan. Mäkisen ja Virmavirran kohdalla on optiot ja uskon molempien jatkavan. Mäkinen pelannee ensi kaudellakin kolmosparissa ja Virmavirta vastaavasti aloittanee kautensa Lempäälässä. Jatkosopimuksia varmasti tulee, mutta tuskin kaikilla on haluja jatkaa Tapparassa ja Tapparallakaan tuskin on haluja kaikkia yrittää väkisin pitää. Valmennustilanne varmasti vaikuttaa paljon jatkosopimusten solmimiseen.

Pelaajakohtaisesti, kun miettii, niin Saravoa pidän todennäköisenä jatkajana. Jättisopimus päättyy tähän kauteen ja palkkaa tarkistetaan varmasti alaspäin, mutta ikää on jo sen verran, että tuskin ulkomaille lähtee ja Suomessa seura on tähän asti, ja toivottavasti jatkossakin, ollut Tappara. Elorinne on antanut kohtuu lupaavia näyttöjä kentälle päästessään. Ei olisi missään tapauksessa korvaamaton, mutta tässä epävarmassa puolustajatilanteessa uskon hänen jatkavan.

Sitten tulee sellainen "fifty-fifty" nelikko, että alta pois. Kankaanperä, Aalto, Kolomatis sekä Bonsaksen. Kankaanperää huhuttiin kovasti pääkaupunkiseudulle jo täksi kaudeksi, mutta solmi sitten kauden mittaisen jatkosopimuksen. Vähän on sellainen kutina, että tämän kauden jälkeen lähtö koittaa etenkin, kun alkukausi ei missään nimessä ole ollut onnistunut. Aalto on päässyt hyvään vireeseen ja jatko olisi mieluinen uutinen, joskin ikää on ensi kauden alkaessa 37. Mikäli suostuu vuoden pahviin, niin ehdottomasti jatkoon. Kahta vuotta en kannattaisi. Se on moneen kertaan nähty, että kokeneiden pelaajien taso voi tippua hyvinkin pienessä ajassa. Kolomatis puolestaan on ollut odotuksiin nähden pettymys, mutta silti potentiaalia löytyy. En itse laittaisi kovin isoa summaa mieheen ja hän saanee isommat rahat muualta, joten uskon hänen jatkavan uraansa muualla Euroopassa. Puolustus kaipaa kiekolliseksi johtotähdeksi parempaa kaveria.

Mäntylää paikkaamaan tullut Bonsaksen on ollut positiivinen yllätys, vaikka onkin Tapparan pelisysteemin sisäistettyään hieman pudottanut tasoaan. Ehdottomasti jatkopahvin arvoinen ja uskon Bonsaksenin myös jatkavan. Melkoisena ihmeenä pitäisin koko edellä mainitun nelikon jatkoa, joten oletettavasti 1-2 puolustajaa olisi ensi kaudeksi hankittava. Yksi niistä saattaa olla Mäntylä, mutta hänen tilanteestaan ei tunnu kenelläkään olevan selkoa.

Hyökkäys:

Pekka Jormakka 2016
Masi Marjamäki 2015 + 1
Stephen Dixon 2016
Josh Green 2015
Jere Karjalainen 2016
Henrik Haapala 2015 + 1
Elmeri Kaksonen 2015
Jarkko Malinen 2015
Patrik Laine 2017
Olli Palola 2015
Otto Rauhala 2015
Jan-Mikael Järvinen 2017
Kristian Kuusela 2016
Antti Erkinjuntti 2015
Teddy Da Costa 2015
Jukka Peltola 2017

Hyökkäyksen tilannetta voidaan pitää kohtuullisena, etenkin kun Dixonin sopimus kattaa myös tulevan kauden. Kuitenkin monta tärkeää palasta uupuu, mutta silti etenkin Järvisen, Kuuselan ja Peltolan jatkaminen on tärkeää. Lisäksi Jormakan, Karjalaisen ja Laineen sopimukset jatkuvat sekä Marjamäen ja Haapalan kohdalla on optiot, jotka uskoakseni tullaan käyttämään. Haapalan, Marjamäen ja Peltolan ympärille olisi hyvä rakentaa alemmat ketjut.

Tämän kauden näytöillä "ei käyttöä"-osastoon kuuluvat vahvasti Green ja Kaksonen. Ensiksi mainitun hinta-laatu -suhde ei täsmää ja Kaksosen olisi itsensäkin kannalta parempi poistua eikä Kaksosella ole mitään erityisominaisuutta, mitä Tappara jäisi kaipaamaan. Uutta nousua muualta.

Sopimukset uhkaavasti päättyvät myös Malisella, Palolalla, Rauhalalla, Erkinjuntilla sekä Da Costalla. Palolahan tuosta nipusta se ylivoimaisesti kovin kaveri on ja jopa niin kova, että kutsuukohan isommat kaukalot? Pahaa pelkään, että näin käy. Malisen kohdalla jatko olisi mieluinen uutinen. Loistava kolmos-/nelossentteri ja on ottanut tällä kaudella askelia eteenpäin kiekollisessa pelissä. Nyt kun Dixon ja Järvinen on jo senttereistä kiinnitetty, ei Malista yritetä väkisin tunkea ykkösylivoimallekaan. Sentteriosaston soisi täydentyvän myös nuorten maailmanmestari Rauhalalla. Ei ole juuri saanut vastuuta liigassa, mutta omaa silti hyvät avut monivuotiseksi kahdensuunnan sentteriksi. Ehdottomasti jatkosopimuksen arvoinen.

Erkinjuntti kuuluu taas siihen "fifty-fifty" joukkoon. Kuluva kausi on ollut pettymys, kuten valtaosalla joukkueesta ja jotkut huhut ovat miestä jo vienyt takaisin Turkuun. Jatko kelpaisi, mutta veikkaukseni on, että ei jatka. Da Costa on toinen pelaaja, jonka jatkoon en usko. Ei ole saanut kunnon näytönpaikkaa missään vaiheessa eikä ole enää nuori poika, joten vastuun perässä Kouvolaan tai Vaasaan voisi olla miehen kannalta hyvä ratkaisu.

Näillä pohdinnoilla päästään tilanteeseen, jossa hyökkäyshankintojen määrä riippuu vahvasti jatkosopimuksista. Joka tapauksessa Palolan lähtiessä korvaajan tulee olla kovaa kaliiperia. Toivotaan, että etenkin Haapala ja Laine jatkavat kehittymistään ja jälkimmäisestä toivottavasti on jo pelaamaan liigaa ensi kaudeksi, mutta ykkösketjun minuutit tulevat vielä auttamatta liian aikaisin.

Valmennus:

Tapolalla sopimus kattaa vielä ensi kauden, mutta muun valmennustiimin sopimukset ovat katkolla mv-valmentaja Tuonosen optiota lukuunottamatta. Valmennustilanne on varmasti se mielenkiintoisin ja puhuttavin aihe. Tuntuu jakavan mielipiteet aika täysin. Osa uskoo Tapolasta olevan valmentamaan Tappara menestykseen ja osa on sitä mieltä, että hänen kuviot on jo nähty ja ensi kaudeksi tulisi saada kovempaa nimeä penkin taakse. Itse näkisin mielelläni Tapparan jonkun toisen komennossa.

Valmennus ei toki ole yksin syyllinen kuluvan kauden vaikeuksiin, mutta lopullisen vastuun menestyksestä kantaa päävalmentaja. Kuluvalla kaudella Tapparan peli ei ole ottanut askelia eteenpäin eikä peli ole missään vaiheessa ollut sillä tasolla kuin nimilista antaa ymmärtää. Ylivoima on ollut selvästi liigan heikointa koko kauden eikä tähän ole keksitty mitään parannusta. Katsomoon on välillä ollut vaikeaa löytää Tapparan pelistä selvää punaista lankaa ja se on herättänyt myös kysymyksiä, että tietävätkö pelaajat, miten heidän halutaan pelaavan? Myös tehtyjen maalien määrä on hävettävän huono.

Tapolaa on pidetty jonkin sortin teoreetikkona ja jopa pelikirjanerona, mutta toistaiseksi tiedot eivät ole tuottaneet tulosta kaukalossa. Huolestuttava asia on myös se, että kuluvalla kaudella Metsolan, Malisen ja Palolan lisäksi kukaan muu pelaaja ei ole ottanut askelia eteenpäin. Usea pelaaja on jopa taantunut. Minä näen valmentajan tärkeimmiksi tehtäviksi joukkueen materiaaliin sopivan, toimivan pelitavan luonnin sekä yksilöiden kehittämisen. Tällä kaudella Tapola on mielestäni epäonnistunut molemmissa ja toivon, että ensi kaudella päävalmentajana on joku muu.

Hahmotelma 2015-2016 joukkueesta:

Metsola - Hrachovina

X1/Mäntylä - X2
Saravo - Aalto
Bonsaksen - Mäkinen
Elorinne - Puistola
Virmavirta - Rouhiainen

Kuusela - Dixon - X3
X4 - Järvinen - Jormakka
Peltola - Malinen - Haapala
Marjamäki - Rauhala - Karjalainen
Laine, X5, ym.

Sisään:

K.Kivi
X1 = Kova yleispuolustaja (Mäntylä, Grillfors, Mojzis, Nakladal, Leinosen ulkomaan arpa)
X2 = Alakerran kiekollinen johtotähti (Kousa, Schira, Foster, Leinosen ulkomaan arpa)
X3 = Palola tai hänen korvaaja (Puustinen, Repik, Spina, Leinosen ulkomaan arpa)
X4 = Erkinjuntti tai hänen korvaaja (Mankinen, Lähteenmäki, Sointu, Luttinen, M.Aaltonen, Leinosen ulkomaan arpa)
X5 = Syvyyshankinta/Ilomäki

Ulos:

Green, Kaksonen, Erkinjuntti, Da Costa, Kankaanperä, Kolomatis, Peltonen sekä Tapola.

Ilomäen tilanteesta ei ole minulla tietoa. Onko sopimusta Tapparan kanssa jäljellä tuon KalPa-lainan jälkeen vai ei? Mikäli on, niin pelipaikka löytyy kakkosketjun ja katsomon välimaastosta. Patrik Laine ansaitsee kunnon näyttöpaikan ja ehdottomasti rohkeasti vastuuta esim. loukkaantumisten sattuessa. Mieluummin kuitenkin isot minuutit LeKissä kuin alle 10 min Tapparassa. Joka tapauksessa paljon joudutaan toimistolla hommia tekemään, mikäli Tappara aikoo olla ensi kaudella taistelemassa mestaruudesta.
 

Uncle Ben

Jäsen
Ilomäen tilanteesta ei ole minulla tietoa. Onko sopimusta Tapparan kanssa jäljellä tuon KalPa-lainan jälkeen vai ei?

Kun Jatkoaika aikanaan uutisoi Ilomäki-Voutilainen vaihtokaupasta, niin siinä yhteydessä mainittiin, että ensi kauden osalta Tapparalla olisi optio Ilomäen palveluksiin -> Tappara ja KalPa vaihtoivat senttereitä.

Mitkä sitten Tapparan aikeet lienevät, jos tuo tieto siis pitää kutinsa.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Kun Jatkoaika aikanaan uutisoi Ilomäki-Voutilainen vaihtokaupasta, niin siinä yhteydessä mainittiin, että ensi kauden osalta Tapparalla olisi optio Ilomäen palveluksiin -> Tappara ja KalPa vaihtoivat senttereitä.

Mitkä sitten Tapparan aikeet lienevät, jos tuo tieto siis pitää kutinsa.

Asia selvä. Paha sanoa mitä suunnitelmia Tapparalla Ilomäen varalle on. Kahden ensimmäisen ketjun sentteripaikat on jo käytetty ja jos verrataan tämän ja viime kauden alempien ketjujen senttereinä pelanneita (Malinen, Green, Plihal, Peltola ja Rauhala) Ilomäkeen, on ero pelaajatyypeissä aikas iso. Pystyyhän Arttu laidallakin pelaamaan, mutta Ilomäen kannalta Kuopiossa jatkaminen olisi varmasti houkuttelevampaa, kun pienet minuutit Tapparassa.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Minua kiinnostaisi, mikä oikeasti on Jormakan sopimustilanne. Miehen tullessa Tapparaan ilmoitettiin, että

Uusi hyökkääjä Pekka Jormakka (22-v.), 2 vuoden sopimus, viime kaudella Pelicansin kultakypärä, 19 maalin mies.

Kuitenkin joukkuesivulla ilmoitetaan, että sopimus loppuisi 2016. Kumpikohan on faktaa?
 

Jäske#13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi, Minnesota Wild
Hyvä pohdintaa heti avausviestissä Sabatonilta. Itse näkisin ensi kauden joukkuetta kootessa tärkeänä seikkana sen, että saataisi sidottua hyvissä ajoin vetovoimainen ja uskottava päävalmentaja, joka pystyy luomaan sellaisen pelitavan, joka tukee joukkueessa jo olevia pelaajatyyppejä ja olisi helposti noudatettavissa ja muunneltavissa tarpeen mukaan.

Ei jatkoa tai soppari purkuun:
MV Peltonen: Ei ole saanut luottoa ja tuskin saa loppukaudellakaan. Ei käyttöä
P Puistola: Tuskin tarvitsisi edes perusteluja! Ei ole enää valitettavasti enää millään osa-alueella sama Pasi kuin parhaina aikoina.
P Kolomatis: Ei vain riitä siihen rooliin mihin hankittiin. Kova preseason ja sen jälkeen enemmän tai vähemmän ulapalla.
LH Kallela: Lienee selviö, että lähtee muille maille. Harmittavan vähissä ollut näyttöpaikat siitä huolimatta, että useimmiten pelatessaan onnistunut.
LH Kaksonen: Samaan rooliin, tarjolla nuorempia ja halvempia. Ei käyttöä
H DaCosta: Omaa hyviäkin ominaisuuksia, mutta hitauden vuoksi ne jäävät harmittavasti piiloon. Ei ihan riitä.
KH Green: Viime pelien hyvistä otteista huolimatta ei jatkoa. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, myös tämän yhden suosikkipelaajani taival Tapparassa. Hieno mies!

Kiikun kaakun eli loppukausi ja joukkueen rakentuminen ratkaisee:
P Kankaanperä:
Hieman hiipunut aiemmasta ja tämän profiilin pakilla se käyrä ei monesti käänny. Vaatii hyvän loppukauden ja jonkun ohi menneen hankinnan ansaitakseen jatkosopparin.
P Virmavirta: Hankala kausi käynnissä kun armeija ja loukkaantumiset sotkeneet. Menee kyllä rotaatiopakkina LeKissä, mutta nuoremmat hiillostaa jo takana.
LH Marjamäki: Riippuu paljon loppukaudesta ja joukkueen rakentumisesta.Toisaalta mieluusti näkisi miehen rouhimassa hyvän kesän jälkeen täydessä kunnossa, mutta roolinsa nähden kallis ja rahat on käytettävä viisasti, että joukkue mahdollisimman iskukykyinen.
LH Erkinjuntti: Saattaisi tuoda lisäpontta uralle maiseman vaihto. Mutta mikäli pelaa hyvän loppukauden ja lähtijöitä on toivottua enemmän, niin olisi kyllä edelleen hyvä palanen 2-3.ketjun laidalla.

Jatkoa:
MV Hrachovina: Raivasi itselleen paikan 2.veskaks ja ensi kaudella toivottavasti saisi jo 15-20 starttia kauteen. 2+1v soppari kiitos.
P Saravo: Ei tarvitsisi perusteluja tämäkään. Pelaa parasta kauttaan, juuri sopivasti sopimuksen viimeseillä kaudella. 1+1v soppari kiitos.
P Aalto: Vaikka onkin vaikeuksissa aika ajoin, niin silti hyökkäyspäässä taas tällä kaudella kova, lisäksi saman profiilin pakkeja vaikea löytää. 1+1v soppari kiitos.
P Bonsaksen: Hyvä alku ja sen jälkeen hieman hiipunut, mutta tiedetään mihin pystyy ja aineksia pidempi aikaiseksi runkopakiksi. 2v soppari kiitos.
P Elorinne: Kunnolla kehiin päästessään onnistunut hyvin ja vielä sen ikäinen, että voi kehittyä, aineksia myös pidempi aikaiseksi runkopakiksi. 2v soppari kiitos.
P Mäkinen: Ailehteva joo, mutta vielä nuori ja kokemuksen myötä tasaisuus tulee. Tulevaisuuden runkopakki ja parhaillaan sitä jo nyt. 2+1v soppari kiitos.
LH Jormakka: Valitettavasti saattaa kyllä lähteäkkin, mutta mielestäni optio käyttöön. Okei on hieman yössä nyt, mutta potentiaali tiedossa ja irti otettavissa hyvin roolitetussa ketjussa. 1+1v soppari kiitos.
LH Haapala: Ehdottomasti jatkoa. Rikkonainen kausi, mutta ehjän hyvän kesän jälkeen voi olla valmis, jopa tulos yksikköihin. 2+1v soppari kiitos.
KH Malinen: Voi olla kysyntää muuallakin. Kauden toistaiseksi paras sentteri, lisäksi hyviä väläytyksiä hyökkäyspään avuistakin. Joko ensi kaudella se viimeinen askel isompaan rooliin. 2v soppari kiitos.
KH Rauhala: Tämä kausi ollut hyvää sisäänajoa myöhemmille vuosille. Tästä jätkästä kehittyy meille vielä erinomainen kahdensuunnan sentteri. 3v soppari

Näiden jatkojen ja olemassa olevien soppareiden jälkeen HAHMOTELMA rosterista näyttäisi kutakuinkin tältä.

X1 - Dixon - Kuusela
Jormakka/X2 - Malinen/X3 - X4
Haapala - Järvinen - Laine/X5
Peltola - Rauhala - Karjalainen

X6 - X7
Bonsaksen - Aalto
Saravo - Elorinne
Mäkinen

Metsola/X8
Hrachovina

Lisäksi reserviin Rouhiainen ja parhaiten onnistuneita muita pakkeja yks kaks ja hyökkääjiä ketjullinen.

Sitten se hankalampi homma ruveta miettimään X:n täyttäjiä.
X1 = Palolan korvaaja, valmis ja varma kovan luokan peluri (En rupea edes miettimään kuka, koska tarpeeksi vaikeaa Mikillekkin)
X2 = Jormakan korvaaja jos tarvetta. Mielellään myös jo tasonsa tai vähintään potentiaalinsa osoittanut peluri
Fleury Sport / Lähteenmäki Ässät / Mankinen Saipa / ?
X3 = Malisen korvaaja jos tarvetta. Toinen paikka mihin tarvitaan varma kortti jos tarvitaan. (Ei kans se kaiken helpoin löydettävä)
X4 = 1-2.ketjun laituri, joka pystyy tuloksen tekoon. Monipuolisuudesta ei haittaa.
Fleury Sport / Lähteenmäki Ässät / Mankinen Saipa / Aaltonen Blues / Mustonen Pelicans / Erkinjuntti Tappara / Partanen HIFK
X5 = Tuloksen tekoon kykenevä (nuorehko) laituri, fyysisyys olis suuri plussa.
Partanen HIFK / Nikko Lukko / Lähteenmäki Ässät / Marjamäki Tappara / Mustonen Pelicans (ei kyllä fyysinen)
X6 = Monipuolinen kärkiparinpakki
Mäntylä Amur(tuskin) / Salmela Färjestadt / Lehtivuori MoDo / Laakso Växjö / Hakanpää AHL / Niemi HPK (Ei tosin kovin monipuolinen)
X7 = Täksi kaudeksikin odotettu Bailenin korvaaja (Juuri sellainen pakki mitä on vähiten tarjolla ja ottajia paljon)
Salmela Färjestadt / ?
X8 = Metson paikkaaja jos tarpeen. Kotimainen tasonsa osoittanut kovan luokan veskari.
 

Kukko

Jäsen
Harvinaisen samaa mieltä Jäsken kanssa noista jatkosoppareista.

Itse laittaisin EJ:lle jatkon. Liigassa ei kuitenkaan ole kovin montaa noin taitavaa kiekonsuojaajaa ja ns. pelinrakentajaa. Heikkoina hetkinä EJ:tä yleensä ollaan savustamassa pihalle, mutta kun joku rupeaisi paikoista laittamaan kiekkoa reppuun, niin EJ:lle rupeaisi syöttäreitä napsumaan.

Saravolle myös jatko, mikäli hinta/laatu suhde on kohdallaan. P.Saravo on nimenomaan PERUSpakki liigaan. Omissa papereissa Tappara kannattajien keskuudessa arvostettu liian yläkanttiin. Tottakai Tappara legenda, mutta tämän hetken jumal-nostatus rupeaa lähentelemään Raipen vastaavaa. Jalkanopeus ja kankeus ovat ongelmia ja nuo tuppaavat pahentumaan aina ikävuosien karttuessa. Siis Saravo jatkoo, mikäli palkkapyyntö on sitä mitä Liigan peruspuolustajalta (ilman ikälisiä) voi odottaa. Jatkon pituus luonnollisesti 1 v.

Ajattelin kirjoittaa muistakin, mutta niin samaa mieltä että tahtoi mennä kertaukseksi.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erkinjuntin tulosta takaisin Tepsiin ensi kaudeksi on ollut jonkin verran juttua, mutta aika näyttää onko huhussa mitään perää.
 
Teemu Aallolle erittäin vahva jatkoon. On kokonaisvaltaisena pelaajana äärimmäisen aliarvostettu ja maine hazardialttiina hyökkäävänä pakkina ei tee oikeutta miehen pelille. On totta, että Aallolle tulee 1-2 näyttävää virhettä per peli joita on helppo osoitella, mutta sen vastapainoksi hyvävireinen Aalto pelaa suunnilleen kaikki muut pelitilanteet erittäin korkealla tasolla. Osaa puolustaa, halutessaan jopa fyysisesti!
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Teemu Aallolle erittäin vahva jatkoon. On kokonaisvaltaisena pelaajana äärimmäisen aliarvostettu ja maine hazardialttiina hyökkäävänä pakkina ei tee oikeutta miehen pelille. On totta, että Aallolle tulee 1-2 näyttävää virhettä per peli joita on helppo osoitella, mutta sen vastapainoksi hyvävireinen Aalto pelaa suunnilleen kaikki muut pelitilanteet erittäin korkealla tasolla. Osaa puolustaa, halutessaan jopa fyysisesti!

Tähän vahva sama! Aina kun Aaltoa arvostellaan puolustamisesta, niin pitää muistaa äijän huikeet statsit Liigassa: 806 ottelussa (mukaan laskettu pleijarit) tehot 119+225=343 / +118. Voin kuvitella, jos meille olisi tarjolla joku rightin Ahl-viivapeloite samoilla tehoilla, niin osa porukasta kusis hunajaa! Kannattaa antaa arvostusta myös lähelle tehtävälle hyvälle työlle. Teemu Aallon vahvuus hänen pitkällä urallaan on ollut myös kiitettävä suoritusvarmuus kaudesta toiseen.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No mutta Poro on kuitenkin kaksi senttiä pidempi. Se on varmaan se pieni ero sulamisen ja mestarin välillä.

Olishan se jo epäreilua että siellä heiluisi Metsolan taidoilla varustettu ja kolmenmetrinkoskisen kokoinen ukko.

Ei olisi mukavaa muille.

Täytyy nyt kuitenkin muistaa realiteetit, pygmille menee koko kaudessa kymmenkunta helppoa ja hän heiluu siellä illasta toiseen. Vaikka menisi kaikki viimeisessä finaalissa, aikalailla voidaan pitää kautta hänen osaltaan onnistuneena.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Jatkosopimuksia napsahti: Hrachovina (1v), Saravo (1+1), Bonsaksen (1+1), Elorinne (2+1), Mäkinen (optio), Kaksonen (2v) ja Haapala (2v).

Pikkuisen kulmakarvat nousi Kaksosen kohdalla. Jotenkin luulin, että olisi ollut lähdössä muualle hakemaan uutta nostetta uralle.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jatkosopimuksia napsahti: Hrachovina (1v), Saravo (1+1), Bonsaksen (1+1), Elorinne (2+1), Mäkinen (optio), Kaksonen (2v) ja Haapala (2v).

Pikkuisen kulmakarvat nousi Kaksosen kohdalla. Jotenkin luulin, että olisi ollut lähdössä muualle hakemaan uutta nostetta uralle.
Toisaalta jos Kaksonen tyytyy sopivalla korvauksella painamaan hommia neloskentässä, niin sopii kyllä minulle. Käsittääkseni nykyisen sopimuksen aikana on ollut myös kohtuuttoman paljon loukkaantumisia.

Kankaanperäähän ei tuolla listalla ole ja se on pettymys itselleni. Toki teki viimeksikin jatkot muistaakseni loppukeväästä tai kesällä.

Puuttui myös Palola (ilmeisesti katselee tilanteensa kesällä), Rauhala (??), Malinen (poistumassa), Erkinjuntti, Da Costa. Nyt myös Tapparan sivuille on korjattu Jormakan sopimus päättyväksi tähän vuoteen. Eli lähtijöitäkin tulee olemaan nyt ja varsinkin hyökkäyksessä.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Jatkosopimuksia napsahti: Hrachovina (1v), Saravo (1+1), Bonsaksen (1+1), Elorinne (2+1), Mäkinen (optio), Kaksonen (2v) ja Haapala (2v).

Hienoja sopimuksia, vaikka Kaksosen sopimus onkin pieni kysymysmerkki. Haapalan sopimus on tietysti kaikista tärkein. Henkasta tulee vielä aivan huikea pelaaja.

Hyökkääjistä vielä jos Malisen saisi kiinnitettyä. Palola ja Jormakka lähtenevät kuitenkin rahakkaampiin sarjoihin.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Tältäkö näyttää nyt ensi kauden joukkueen runko?

Metsola
Hrachovina

Aalto
Puistola
Bonsaksen
Saravo
Mäkinen
Elorinne
Virmavirta (optio)

Dixon
Kuusela
Järvinen
Peltola
Karjalainen
Haapala
Kaksonen
Laine
Marjamäki (optio)

Kaikkineen tuossa on silti yllättävän pätevä runko, jonka päälle voi rakentaa. Jostain pitää kuitenkin naarata hyökkäykseen useita kärkitason ukkoja, jollei esim. Haapalasta ja Laineesta ole vastuunkantajiksi ensi kaudella. Puolustuskin kaipaa vielä leveyttä ja kiekollista osaamista ainakin parin miehen edestä. Maalivahtiosasto on kunnossa, jos Metsola pelaa sopparinsa loppuun meillä. Jos ei, pitää saada jostain loistava veskari tilalle, jos meinataan pysyä huipulla.

Edit. Jormakkaa koskeva pohdinta poistettu, koska kotisivuille on korjattu näköjään Jormakan sopimus loppumaan 2015.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tuo Lajunen olisi ainakin raamiensa puolesta hyvinkin "Rautakorpimainen" sentteri, 189cm/94kg jos Eliteprospektin tietoihin on luottamista. Ei mikään kova pistenikkari mutta saattanee silti olla kalliin puoleinen. Ei osaa oikein sanoa juuta eikä jaata tästä hankinnasta mikäli pitää paikkansa.
 

Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Tuo Lajunen olisi ainakin raamiensa puolesta hyvinkin "Rautakorpimainen" sentteri, 189cm/94kg jos Eliteprospektin tietoihin on luottamista. Ei mikään kova pistenikkari mutta saattanee silti olla kalliin puoleinen. Ei osaa oikein sanoa juuta eikä jaata tästä hankinnasta mikäli pitää paikkansa.

Lajunen on ollut tällä kaudella Växjössä alivoiman ja puolustavan roolin erikoismies, mikä selviää peliaikatilastosta jonka mukaan on pelannut ottelussa keskimäärin 13:9 josta edelleen alivoimalla suhteessa eniten joukkueestaan. Toki tämän vuoden puolella on onnistunut pisteidentekokin, sillä kauden 39 ottelun tehoista 5+14=19 on vuodenvaihteen jälkeen 11 ottelussa syntynyt puolet eli 3+6=9 (tilastot). Kun noita ensimmäisen linkin tilastoja kikkailee edelleen, niin alivoimalla tehot 3+3 ja hyökkääjistä eniten sekä taklauksia että blokkeja. Aloitusprosentti on heikompi, alle 50 %.

Puolustavaan rooliin olisi liigatasolla aikas kova tekijä, eikä hyökkäävämpikään rooli ole poissuljettua.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Lajunen on ollut tällä kaudella Växjössä alivoiman ja puolustavan roolin erikoismies, mikä selviää peliaikatilastosta jonka mukaan on pelannut ottelussa keskimäärin 13:9 josta edelleen alivoimalla suhteessa eniten joukkueestaan. Toki tämän vuoden puolella on onnistunut pisteidentekokin, sillä kauden 39 ottelun tehoista 5+14=19 on vuodenvaihteen jälkeen 11 ottelussa syntynyt puolet eli 3+6=9 (tilastot). Kun noita ensimmäisen linkin tilastoja kikkailee edelleen, niin alivoimalla tehot 3+3 ja hyökkääjistä eniten sekä taklauksia että blokkeja. Aloitusprosentti on heikompi, alle 50 %.

Puolustavaan rooliin olisi liigatasolla aikas kova tekijä, eikä hyökkäävämpikään rooli ole poissuljettua.

Maliselle hyvä korvaaja alivoimaan. Palola ja Jormakka nyt lähtee salettiin, toinen huippukausi Palolalla alla eikä Jormakkakaan huonosti oo pelannut. KHL kiittää ja kuittaa maalipörssin voittajan. Jokerit kenties lienee näillä kaikilla Liigas onnistuneilla ykkösvaihtoehto mutta isomman rahan perässä lähtenee johonkin muualle.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
KHL kiittää ja kuittaa maalipörssin voittajan. Jokerit kenties lienee näillä kaikilla Liigas onnistuneilla ykkösvaihtoehto mutta isomman rahan perässä lähtenee johonkin muualle.
Minulla on sellainen käsitys, että Palolalla on suuri hinku nimenomaan päästä koittamaan NHL:ssä. Tietysti jos sinne ei ovea edes raoteta on KHL seuraava suunta. Minulla on sellainen kutina, että Metsola ei välttämättä pelaa Tapparassa tulevalla kaudella. Sanotaan nyt vaikka mystisesti, että en ole kuullut miehen rakentavan taloa Tampereelle... Ja lähteeksi arvailulle voin mainita itseni.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Minulla on sellainen käsitys, että Palolalla on suuri hinku nimenomaan päästä koittamaan NHL:ssä. Tietysti jos sinne ei ovea edes raoteta on KHL seuraava suunta.

Jos Palola treenaa vielä tuon laukauksen sellaiseksi, että se lähtee lujaa ja tarkasti kovasta häirinnästä huolimatta, niin kyllä ainakin teoriassa pystyisi NHL:n alapään joukkueessa pelaamaan secondary scoringia. Mutta eipä näitä tosiaan monta ole enää ~27-vuotiaana tainnut NHL:aan päästä? Ei tuo NHL-mahdollisuus Opalle nyt mitenkään äärimmäisen epätodennäköinen ole. Kyllähän joku voi heittää sen millin 1-vuotisen lapun, ja katsoa käykö säkä, vrt. Kontiolan pahvi Torontoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös